TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 HELMIKUUSSA

Kokkareet ruoassa J syö hyvin, kun haarukalla muussaan. Jos alkaa takkuamaan syömisen kanssa, niin muussaan kyllä lisää. Ikinä en ole jättänyt ilman ruokaa, jos kokkareet ei uppoa. Kukin tyylillään, mutta mä olen pitäny sitä tärkeämpänä, että syö edes jotain. Saa kyllä neljällä hampaallaan pureskeltua paloja leivästä, kurkusta ja pehmeistä hedelmistä, mutta jossakin piltin 8kk soseessa oli kokonaisia maisseja, jotka nieli kokonaisina :eek: . Muussasin sitten niitä rikki. Meilläkin toki takkuillaan joskus syönnin kanssa, kaikki temput saa tehdä, että arvon neiti aukaisisi suunsa. Oonkin joskus miehelle uhannut kirjottaa lehteen ostetaan-palstalle "ostetaan hyvää kotiin vauvan ruokailuja helpottamaan ammattitaitoinen sirkuspelle" :D.

Pottailu Me ollaan pari viikkoa harjoiteltu potalla istumista. Ei mitenkään tiukasti, mutta muutama kerta päivässä ollaan käyty kokeilemassa tulisko sinne mitään. J tykkää istua siinä ja tutkia jotain lelua :D. On neiti suostunu muutaman kerran pottaan tarpeensa päästämäänkin. Istuuko teidän vauvelit jo kuinka säännöllisesti potalla? Eihän tuolla vielä kiire oo, mutta ajattelin alotella harjottelua pikku hiljaa.

välikausihaalari Semmoinen täytyy ostaa. En oo vielä kaupoissa katsellu millaisia on tarjolla. Joku takkikin olis näppärä mm. kauppareissuille, mutta en ole sellaistakaan löytäny vielä. Ehtiihän tässä.

Edlalle Hauskoja juhlia! :)

Meilläkin J menee huomenna sitten ekaa kertaa mummolaan yöksi. Jänskättää jo vähäsen. Miehen synttärikemut alkaa kuudelta illalla, sitä ennen tarvis valmistella naposteltavia, viedä J hoitoon ja ajella juhlapaikalle. Nyt alkaa pikku hiljaa jänskättää, että miten J pärjää mummon kanssa. Toivottavasti hyvin :).

Pakko lähteä nukkumaan, jotta jaksaa huomenillalla valvoa. :wave: Hyvää yötä kaikille!
 
Kiitoksia toivotuksista :heart: Toivotaan tosiaan et menee hyvin bileet. Olikos teilläkin Marimint miehen 3-kymppiset huomenna? Meilläkin on sama tilanne, et jännittää ihan älyttömästi et kuis neidillä menee mummin kanssa.. Teille ja naukurille kans hauskaa iltaa "vapaalla" :) Ja tietty muillekin oikein mukavaa viikonloppua :D

Me ollaan siivottu nyt ilta. Mä haluan et kaikki on siistiä kun avoppi tulee, ettei se vaan ekaks ala jotain siivoomaan. Se on vähän semmonen :D

Potta,
meil ei oo ees pottaa vielä :ashamed:

Mä tossa mietin josko perun sen huomisen värikylvyn, ku pitäis herätä niin älyttömän aikasin ja lähteä vetelemään kaupungin toiselle puolelle ja kun tota lunta tulee niin peijakkaasti, eikä aurausta oo vielä saatu siihen aikaan kuntoon... Enkä mä urpo tajunnu kattoo likalle vaatteitakaan valmiiks ja nythän se vetelee sikeitä tuolla makkarissa :ashamed:

Jaa-a, ehkä se olis suihkun kautta unten maille...
 
´Matami kylläpä oli ikävästi sanottu.. lopettaa nyt imetys tässä vaiheessa. Saman maitomäärän se vauva tarviis sit tuttelina. Mä meen töihin huhtikuussa mut imetyksen lopetan sit joskus en ainakaan ennen kuin saa juoda tavallista maitoo. Varmaan jatkan pidempäänkin, jos joku viel epäilee meidän Thaimaan matkaa. saispahan neiti ainakin nestettä kun imettäis sinne 1,6v. asti :D no en tiedä esikoista imetin sen 1,3v. ja ei neiti tuntunut yhtään isolta.

kevät/syyshaalariostin alesta reiman puvun 86cm. Oli ihan ilmanen oli -50%. Ostin muuten neidille Eccon talvikengät -70%. Mä sit tykkään shoppailla kun voi tehdä niin hyvii löytöjä. Mä oon jo jäänyt koukkuun tiettyihin merkkeihin -esikoisen kaikki toppapuvut on Travellen Remu merkkiset. Nyt jännitän kestääkö polvet viel kulutusta kun se on kovaa tällähetkellä. Puvut menee hyvin viel E:lle kun näyttävät kasvavan samaa tahtii. Kengistä ja ulkovaatteista ei voi tinkii, mut kipuraja menee kyllä jossain siks ostan yleensä kun on joku tarjous tai ale.

Mut nyt taidan lopetella..ollaan Lahdessa ja täällä pyryttää kovasti. Huomenna pääsen 30v. bileisiin :) ihanaa. Öitä :wave:
 
terveiset TAYS:ista! :wave:

Elikkäs pikasesti: Keskiviikkona J sai yhteensä 4 kertaa "oudon kohtauksen" ei saanut henkeä vedettyä, yritti kyllä mutta ei tullut mitään. Lähdettiin sit heti TK:hon josta saatiin saman tien lähete VKS:ään lastenlääkärille oltiin 2 yötä VKS:ssa jossa neidistä otettiin paljon veri kokeita ( kuka täällä sanoikaan ettei meinannut käsistä löytyä verisuonia, J:lla on kans sen verran paksut kädet että veri suonen löytäminen oli vaikeaa. ), tänä aamuna myös tähystettiin keuhkot ym, ja siinä vaiheessa meinas tulla itku kun neiti vietiin nukutukseen ja leikkaus saliin, sydän ja aivot ovat onneks ok! Keuhkoputken ympärillä ( en muista nimeä tähän hätään ) joka tapauksessa oli niin turvonnut että J saa nyt kortisoni lääkettä säännöllisin väliajoin ja se on laskenut turvotusta, ja tänään tultiin ambulanssilla TAYS:iin ja en tiedä vielä kauanko joudutaan täällä olemaan ainakin viikonlopun yli että saadaan selville mistä tua turvotus johtuisi! :ashamed:

ja miinukset TAYS:ille kun ei saa olla lapsen vieressä nukkumassa, VKS:ässä onneks sai..

Tulen sit kertomaan paremmin ja paremmalla ajalla kun kerkeän, hyvät viikonloput kaikille! :)
 
Majj, HUI! Hyvä et lähditte tk:een. Aika hurjaa, voin vaan kuvitella miten paniikissa ootte ollu :'( Voimia, toivotaan et syy selviää pian ja pieni paranee nopeasti :hug: Jäädään odottelemaan et tuut kertoo enempi :|
 
Majj Hui, hurjalta tuntuu. Aika kimurantti tilanne - syy/seuraus varmasti selviää ja hyvä niin. Oijjoi. Nyt ei osaa kun voivotella ja toivottaa hirveesti jaksamista & enkeleitä :heart: :hug: Onneksi saatte tasokasta hoitoa. Tiedän miltä tuntuu :( (meillä oli aivokuume yhden kanssa kun oli 1v)

Matami Me ollaanki täällä palstalla veteraani äitejä ja toimitaan siten kun sillon "ennen vanhaan" ;) olen kyllä todella hämmästynyt nykyajan trendeistä. Viitearvojen tai ikäsuositusten tms keskellä unohdetaan ihmisen kokonaisuus yksilönä. Kyllä tämä taistelu alkaa jo vauvasta ja jatkuu sinne aikuisikään asti. Päiväkodeissakin annetaan aikamoisia raameja kehitykselle vaikka hyviä havaintojakin tehdään. Koulussa jatkuu sama putki. Lapset on todella väsyneitä. Huolestuttaa hurjasti. Mun tytölle suositeltiin eskarissa starttiluokkaa - miksi???? Siksi kun on aika pienikokoinen ja hiljainen. Tosin älyllisesti näppärä pikku Myy. Juu en suostunu ja hyvin on likka pärjänny, nyt 3.luokalla, bändikerhossa yms. - hän on sellainen Myy - valikoi ystävät ja pitää niistä lujasti kiinni.

Vinkvink kaikille;
Pitäkää lujasti kiinni omistanne. Neuvolakommentit ja opastukset ovat vasta alkua :( monelta puolelta sataa toisinaan lunta tupaan. On vaan pakko rakentaa luja kilpi niin itselle kuin lapselle ja vahvistaa ihmisisen sisintä, hyväksyntää tarvitaan. Rakastetaan sellaisena kun tähän maailmaan synnytty. Suurperheen äitinä voin kertoa - perheen lapset ovat kaikki aivan erilaisia. Ootteko muuten huomannu tai ajatellu koskaan, että se millainen vauva oli heti syntyessään (muutaman min ikäisenä) sitä hän on tänäkin päivänä? Hassu kysymys, mutta kutinsa pitävä ;)
 
Majj...voi pientä tyttöä :'( ...paljon voimia teille ja suojelusenkeli matkaan :heart: :hug: :hug: !...tulehan välil kertomaan kuulumiset..sit kun jaksat...me eletään tääl hengessä mukana :hug: :hug: !

Kirsikkatomsku...juu ollaan aika veteraaneja kyllä ;) ..miä kyl otan vastaan kaikkee uutta tietoo...mut jos huomaan, et on aivan turhaa hömpsötystä....niin toisesta korvasta ulos :whistle: ....miä oon kans ihmetellyt näit nykyisii hömpötyksii...ja melkein jokaisella lapsella alkaa olla jos jonkinlainen diagnoosi ym.....mitenkähän myö ollaan selvitty hengissä lapsuus ja nuoruus???....meillähän Edith ei viel ryömi eikä konttaa...mut en ole huolissaan...välil kyl lankesin siihen, et vertasin poikiin...mikä on tyhmää :ashamed: ....

Marimint..meil käydään potalla...on käyty jo jonkin aikaa =) ....ei nyt ihan kuiva ole...kun en käytä niin ahkeraan...mutta yö/päikkäri kuiva on ja kakat tekee pottaan...tykkää kovasti istuu potal, vaikka on niin pikkuruinen, et jalat ei yllä maahan...jalkojaan sitten hauskasti heiluttelee istuessaan :D !
 
matami: mullehan tuota imetyksen lopetusta on kans sanottu..ja loukkaannuin aikast vietävästi. ja se oli tosiaan mun oman painon takia ku tippunu niin paljon. mut meilläkään ei pulloa huolita ja sit mukista juo mut tei todellakaansitä mitä pitäisi. ja aion jatkaa imetystä ku tiedän miten tärkee toi tissi voi olla toiselle. toisesta korvasta ulos vaan. kyllä se syönti varmasti alkaa teillä sujumaan vielä kunnolla :hug:

majj: hui kauhistus :hug: ootte te säikähtäny kyllä varmasti kunnolla. :'(
onneks on hyvä hoito siellä ja saa selvyyttä tilanteeseen. jaksuja kovasti :hug:
 
majj Kuullostaa hurjalle niin kohtaukset kuin hoidotkin :eek: Onneksi olette saaneet tehokasta hoitoa ja asia tutkitaan perin pohjin! Voimia koko perheelle :hug:

naukuri Juuri näin toiminkin Nean silmienpuhdistuksessa, tosin en keittänyt vettä vaan otin suoraan hanasta. Aamulla olivat ihan kunnossa, onneksi!

kriisi Rivien välistä olin lukevinani, että matkiksiakin saa tuplina? ;) Voi tulla tarvetta, kun ikäeroa meidän muksuille jää vain 1v 4kk.

Välikausihaalari Ai niin sellainenkin pitäisi hommata :/ Mä luulen, että 86cm olisi meille kevääski liian iso, jos Merika teidän pimu aikoo sitä koko käyttää - kokoeroa näillä pimuilla kun oli teidän hyväksi sen 4 kiloa :D Oisko 80cm meille sitten hyvä.. :/ Nyt meillä on vaunukäytössä se äitiyspakkauksen haalari, vaikka väljä onkin. Onpahan helppo pukea ja pituudesta se on ihan ok.

Sitten tupla-yhdistelmävaunuista.. Meille siis lapsille jää ikäeroa vaan 1v 4kk ja tarvitsemme tuplarattaat. Mitäs suosittelette kokemuksienne perusteella?
Mies muuten heitti hyvän eilen, kun ensin puhuin matkiksien hankkimisesta Nealle toukokuun reissulle ja heti samaan hengenvetoon mainitsin, että syksyllä pitää sitten ostaa tuplamenopeli. Mies totesi siihen, että "onko se nyt ihan välttämätöntä - kauheasti taas osteltavaa?" :LOL: Meinasi varmaan, että Nea 1v 4kk kävelee vieressä, kun kuskaan vauvaa Nean nykyisissä vaunuissa :LOL: :LOL: :LOL: Voi hyvä luoja sentään: kiva et on säästäväinen, mutta vähän väärässä paikassa! B) Koitin sitten varovasti vihjailla, että kulkeminen kahden lapsen kanssa voi olla vähän vaikeaa yksillä rattailla, kun kaikki kapset eivät välttämättä edes kävele vielä reilun vuoden iässä.

Mukavaa lauantaita kaikille! Minä ajattelin lähteä kaupungilla käymään ja ostamaan veljenpojalle ristiäislahjaa ensi viikoksi, kun kerran saan ihan rauhassa mennä. Mies lupasi hoitaa Neaa viikonlopun ;)
 
Huomenta!

Heti ekaks Majj :hug: Voi kurjuus....onneks ootte siellä hyvissä käsissä.

Marimint, hauskaa iltaa!!!

Mä varmaan ostaisin kunnon ulkoiluvaatteita lapsille, jos olis vaan rahaa. Kyllähän ne kestää ja on hyviä. Mutta kun nuo lapsetkin kasvaa niin hurjaa vauhtia. Mun rahoilla ei pysty ostamaan jotain satkun talvihaalaria yheksi talveksi. Kauheesti en ole merkkivaatteita ostellut. Lassietec-haalareita löytyy ja ovatkin olleet ihan hyviä.

 
majj: paljon jaksuja teille! :hug:

kysäsen tähän väliin oliko teille synnytyksen jälkeistä masennusta??mulla oli..olin kovin itkuinen ja halusin aika usein vain ottaa ja lähteä..mä viel vastasin niihin neuvolan papereihin lievemmin kuin tunsin ja silti se neuvolatäti sanoi että olin vähän masentunut..mitä olis sanonutkaan sitten jos olisin vastannut totuuden mukaisesti mun silloisista tuntemuksista..en vaan voinut uskoa että mä voisin olla masentunut mut näin jälkikäteen voin sanoa että olin. ehkä siksi mä pidin esikoisen kokopäiväisesti hoidossa koska oma jaksaminen oli huonoa eikä varmasti olis tehnyt hyvää ottaa esikoinen silloin pois hoidosta mutta tää yhteiskunta ja muut ihmiset kovasti arvostelee sitä tai ainakin tuntuu siltä että miks lapsi hoidossa kun äiti kotona mut ei huomioida sitä että kaikki vois olla kiinni myös äidin hyvinvoinnista ja sitten kun tunsin voivani paremmin otin esikoisen vasta marraskuun alusta osa-aikaiseen hoitoon 2-3krt/viikos ja silti tuntuu ettei laps sais olla muitten mielestä näinkään paljon hoidossa muttei myöskään huomioida sitä ettei tukiverkosta ole mulla täällä lainkaan vaan kaikki kaverit sukulaiset lähimmät ihmiset on 200km toisel puolel joten ei voi vain tarvittaessa käydä heittämäs lapsensa hetkeks mummilaan kun siltä tuntuu jos mummila esim olis tos nurkan takana. tän vuoden aikana olen ollut miehen kans kahden yhden kerran ja tuolloinkin sai puhua viikkoja ennen josko pääsis vaik elokuviin hääpäivän kunniaksi josko joku pääsis lapsen vahdiks ja tämä irtiotto saatiin joskus elokuussa. välillä en tosiaan ihmettele että äidit välillä masentuu kun pitää vaan jaksaa ja jaksaa viis omasta voinnista ja näitä arvostelijoita ja väheksyviä ihmisiä kun tuppaa kylään joka perhanan välissä..teit niin tai näin niin aina teet väärin..sori purkaus mut viimeks eilen kun kävin työpaikalla tuli vähän sellainen mua kohtaan väheksyvä tuntemus kun esikoinen sattus oleen hoidos just sinä päivänä.. :ashamed: minkälaisia tuntemuksia teillä muilla on ollut asian tiimoilta?

 
Terveiset rapulasta. Hyi yok etta voi olla paha olo. Yritin lukea juttuja, mutta silmissa vilisee siihen malliin etta paras lukea joskus myohemmin. Miehen kaverit pyysi mut eilen "lasilliselle viinia, ei olla kauaa". Olis pitanyt tietaa etta italialaisittain se tarkoittaa kolmea lasillista punkkua tyhjaan mahaan, sitten syomaan ja ruoan kanssa lisaa punkkua ja jalkkariksi sambucaa ja limoncelloa. Ja ei olla kauaa=kolmen aikaan kommin kotiin. Onneksi anoppi tiesi varmaan miten homma menee, koska ei ollut yhtaan kaarmeissaan vaikka joutuikin Eevaa vahtimaan. Se tosin nukkui heraamatta. Aina viiteen asti, kahden tunnin unilla tassa siis mennaan. Heti kun Eeva heraa ekoilta unilta, suunnataan kaupoille (voitte arvata mik tungos taalla on joka paikassa lauantaisin) ja sit mulla on lounastreffit kavelylenkin kera. Voi jessus. Koskaan en enaa lahde yhdelle vahaksi aikaa. :x
 
MAJJ: onpas kauhee juttu!! Paljon jaksamisia teille! Ja onneks TAYS:ssa saatte hyvää hoitoa! Tosi kurjaa että et voi nukkua lapsen kanssa samassa huoneessa, mutta varmasti se on tässä tapauksessa lapsen etu.. Jää sitten hoitajille tilaa touhuta lapsen hyväksi!! meillä ainakin oli aika ahdasta sairaalahuoneessa kun oli patjat ja kaikki ja sitten lisäks pojan nesteytysvehkeet yms.

kurpitsa kirjoitti asiaa! Mun täytyy oikein mietiskellä omia tuntemuksiani asiasta.. Jotain masennuksen poikasta on mullakin aikaajoin ilmassa.. Ja musta on ok että lapsi on hoidossa, jotta äiti jaksais paremmin! Sehän on vaan lapsen etu.

vitsit. meillä jatkuu ripuli edelleenkin. Tänäänki tuli taas ripulia. höh. onneks pojan vointi on muuten ok, ja ruoka maistuu (varsinkin maito) maistuu tosi hyvin.. Ja pissaa tulee...

meillä on menny nukutuset illalla nyt ihan mäkeen. Eilen illalla poika suostu menemään nukkumaan vasta klo 23. tuolloin oli ihan yliväsyny ja kitisevä.. Varmaan yli tunti koitettiin nukuttaa, mutta ei.. Tarvii varmaan vähän ruveta rauhottamaan noita iltoja, jos helpottais.

päästään miehen kanssa kaksistaan hiihtämään, kun hänen veli lupas kattoa poikaa sen aikaa. Kiva! Saan kunnon hiihdon opetusta!

nyt viikonloppuna pitäs muuten selvitä saanko mä sitä laukkua vai en. vähän jänskää :)

Mukavaa lauantaita

PS: carmen: pidä hauskaa shoppailureissulla, mäkin haluaisin
 
Nopeesti vastaan nyt ja palaan esim. Kurpitsan kyssän tiimoilta myöhemmin =)

Majj:Hui hirvitys... onneks kaikki on nyt ok ja syykin moiselle varmasti selviää :hug: Toivottavasti pääsette pian kotio sieltä...

Katrinainen,täällä myös menkaton :wave:

Potta löytyy,mut en oo hirveesti vielä siihen istuttanna.

Minä en oo edes lähelle veteraaniäiti ja syyllistyn välillä stressailemaan asioista mistä ei todellakaan tarvis...mut mun maalaisjärki kyllä puuttuu nopeesti asiaan ja unohan aika äkkiä huoleni;) Neuvoloiden suhteen mulla on menny usko jo aikapäivää sitten.... Ainoo on noi ilmavaivat mitkä mua jokapäivä jaksaa mietityttää :ashamed: Mulla on ihan tässä lähipiirissä esimerkkejä siitä miten lapsia ei katota yksilönä ja kaikkien pitäs mennä saman kaavan mukaan... ite olen myös ollut hiljainen ja haaveilija ja mut meinattiin jättää luokalle tokalla ihan vaan tuosta syystä,kun siis vaikutti etten seuraa opetusta jne... mut äiti pisti hanttiin ja hyvinhän mä sit pärjäsin :D

Nyt valmistautumaan kaupungille lähtöön.... :wave:
 
Kurpitsa...miä en päässyt sitä neuvolan masennusseulaa läpi edellisestä...en edes tunnistanut, et olisi jotain masennuksen poikasta :/ ...nyt tuntui aluksi, että olen elämäni kunnossa...tosi reipas ja pirtee olo.....no nyt sitten noin kuukauden aikana, on alkanut välil tuntuu, et en jaksa....ihan poikki olen....yksin pyöritän arkea...mies on kokoajan töis...kukaan ei ole huolinut Edithiä hoitoon, vaikka olen vihjannut...et olis kiva päästä jossain käymään :( ...ihan masennusta miul ei ole vielä, mut läheltä liipasee...välil on tosi huonoja päiviä...tekis mieli vippaa peitto päälle...eikä nousta ollenkaan :ashamed: ....toivottavasti tää on ohi menevää ja alan piristyy nyt keväällä...mut olen ajatellut, et jos huonommaksi kääntyy...niin varaan mtt:stä ajan ja meen jutteleen ( olen joskus käynyt...)...apua kannattaa aina pyytää ajoissa...ettei väsy ihan loppuun...jaksuja kurpitsa :hug:
 
Kurpitsa: Mä en tiedä et olinko masentuntu vai johtuko mun kauhea menettämisen pelko elämän varrella koituista menetyksisitä, on se pelko vielläkin mukana kokoajan. mutta ei mun jaksamisessa kyllä sinänsä ole ollut mitään...mut voi olla et kyseessä oli lievää masennustakin. voimia ja halauksia sinulle :hug:
 
kurpitsa En usko, että minulla oli/on mitään varsinaista synn. jälk. masennusta, mutta onhan täällä ollut siipi maassa kerran jo toisenkin :/ En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta olen kokenut lapsenhoidon todella raskaaksi ja päivät kotona tuntuvat aika ajoin tosi pitkiltä. Lisäksi olen jotenkin hukassa itseni kanssa ts. tuntuu, ettei minulla ole enää lainkaan omaa identiteettiä - olen "vain" äiti! Olin kai kovasti kiinni entisessä elämässäni, jossa työ/ura ja omat asiat olivat ainoita, joista piti huolehtia ja sitten yht'äkkiä et vessaankaan mene silloin, kun itse haluat!
Nyt pelkään tosissani miten jaksan, kun pieniä lapsia on kaksi, mutta eiköhän asiat järjesty. Asummehan onneksi nykyään lähellä vanhempiani, jotka eläkkeellä pystyvät jeesaamaan paljonkin. Lähinnä kai mietin miehen panosta ja sitoutumista tähän perhe-elämään - hänellä kun on selvästi sopeutumisvaikeuksia kotielämään (varsinkin Nean kenkkuiluihin), kun on niin paljon viikot poissa. Se kai minua eniten onkin rassannut: kun koko huusholli on yksin minun vastuullani!

birdie Ihan turha reissu oli, mutta tänks anyway ;) Alkoi vaan ahdistamaan se ihmispaljous ja "turkulaisten tylyys" (anteeksi turkulaiset B) )! Täällä ihmiset on jotenkin paljon epäystävällisempiä kuin pk-seudulla, mistä mahtaa johtua :/

marmotta Jälleen raskauspahoinnin kanssa painiskelevana olen pyhästi päättänyt etten IKINÄ ENÄÄ JUO :D Tää kestokrapula on jotain liian kauheeta kestettäväksi, vaikka onkin nyt paaaaljon lievempää kuin Neasta. Koitahan jaksella siellä tärinöissäsi ;)
 
Hui MAjj, onneksi lähditte oitis hoitoo hakeen :hug: Mä oisin varmaan taas katsellut ja kuunnellut asiaa pitempään :ashamed: . Toivottavasti pääsette kotihoitoon pian.

Meillä on F:llä luutavimmin sit vihurirokko. Onneksi ei kuiteskaan tuhkarokko. Ottaa päähän vallan paljon kun mentiin vielä käymään kaverin luona Brightonissa ja sinnekkin tauti varmaan viety :headwall: . Parilla vauva frendillä on ollut, mutta kun F:lle ei ollut tullut mitään niin luulin ettei enää oo vaaraa. Täällä ei paljoa anneta lapsille kolmoisrokotetta yhden tyhmän tutkimuksen takii ja nyt on kauheet epidemiat liikkeellä. Alle puolet alle 10v lapsista on vaan rokotettu. Nyt on sitten rokotus kampanjat kouluissa. Lisäksi ei oo maitoa että sais kahvit juotua :headwall: :headwall: et näin meillä. sori valitus :D

Kurpitsa :hug: Olen ollut väsynyt jo pitkään, mut noita että lähtisin pois tuntemuksia ei oo ollut, mutta kotitöistä ei tunnu tulevan mitään ja harmittelen hirveesti etten jaksa jutustella F:lle koko aikaa :ashamed: . Toivottavasti olo alkaa sinnullakin paranemaan päin ja masentuneisuus häviämään. Olen miettinyt näitä masennus juttui aika paljon, mutta en oo lukenut mitään lisätietoo, mitä oon vaan kavereiden kans jutustellut. Oon aikas huono lohduttaan.

Katrinainen juu, ei meilläkään oo täti käynyt kylässä

Marmotta Otahan troppia pääsärkyyn.

Mitäs vielä. Ajattelin jättää sairaan lapsen miehen kontolle ja vien kaverin lahjan hänelle. Meillä oli suunnitelma että mentäis isolla porukalla saunomaan suomalaiselle kirkolle ja osa meneekin (minä ainakin viemään sen lahjan). Podempa sit hunoäitisyndroomaa taas huomenna :ashamed:

Matami
Käsitinkös oikeen, että E joutuu jonkin isompiin tutkimuksiin nyt sitten? Voi kurjaa, toivottavasti on vaan ollut eka näyte huono ja kunnon näytteet sit tulis ok:na :hug:

Nyt ihan oikeesti hommiin, tai siis taas FB:n kautta :saint:
 
LC, Ollaan tulossa sinne mummulaan pariks viikoks. Täällä Suomessa kaikki ruoka menee alas hyvin. Poika jo 10 kk koska piti syntyä toukokuun puolessa välissä ja siksi raskaana ollessa tuli aina lueskeltua tätä pinoa ja siks tiedän et täällä parikin englannissa asuvaa. Me otetaan mukaan kuitenkin puuro ja vellijauhetta et olis jotain tuttua ruokaa. Osaatko sanoa miltä teikäläiset lihasoseet maistuu verratuna kotimaisiin?? Onko kovasti eroa. Olen vähän epäroivä ja mielessä käyny pitääköniitä roudata mukana. Hedelmäsoseiden luulisin olevan suht samanmoisia täällä ja siellä. Kiitos jos osaat ja viitsit vastata.
 
weiss
Poika: Täälläkin pienellä vatsatauti.. Oksentelee vähän väliä ja massu on aivan ripulia, kuitenkin jaksaa tuossa leikkiä ja touhottaa, pystyssä vaan ei meinaa millään jaksaa pysyä. Kuumetta on 38.
 
Virpi73 Kaytan Hipp:n tuotteita. Ellaäs kitchen on kans hyvä ja plum (mutta tosi kallis). Jos käytät vielä korviketta nii Aptamil on paras meiilä käytössä no3. Teen paljon ruuat itse, joten en ole kokeillut laajasti valmisruokia. Tavan kaurahiutaleita saa ja jos mannapuuroa annat nii semolinaa löytyy myös. Toivottavasti on avuksi tää vastaus
 

Yhteistyössä