Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

Onnea uusille plussille!
Minäkin liityn face ryhmään vähän myöhemmin jos kaikki sujuu hyvin.
hupsua, mutta oli tehtävä vkl toinen testi, ettei vaan viiva olis haalistunut. ihan kuin tommosesta nyt voisi jotain päätellä :D no oli onneksi ihan vahva viiva edelleen. Olo ja oireet kehittyy pikkuhiljaa. ei vielä mitään kamalaa oksu oloa, mutta koko ajan sais syödä jotain ettei se pieni ällöys iske. ja voihan väsymys...

Meillä on onneksi kaikki tavarat valmiina, ei tarvi juuri hankintoja tehdä. tietty jos tulisikin poika niin voisi haalia vähän erilaisia vaatteita, vaikka vauvan vaatteet meillä onkin aikalailla kaikenkirjavia. Nyt tytöllä aikamoinen pinkki-kausi, eli nää ei ainakaan pojalle mene vaikka olenkin värien suhteen hyvin rento.

meillä on mummola onneksi melkein matkalla sairaalalle, eli eiköhän hoito järjestys. Synnytystä en pelkää, kun edellinen meni niin 'hyvin' tai siis normaalisti.
 
Täällä uusi toukokuun odottaja :) tänään digitesti näytti raskaana 2-3. Epätodellinen olo tästä raskaudesta. Kolmas lapsi tulossa esikko poika kohta 6v ja tyttö on kohta 10kk :)
En saa puhelimella päivityspyyntöjä punasella.
marrasmassu/30v/3./lks/
LA 17.5 ehkä
 
Viimeksi muokattu:
tervetuloa uusille!

täälä tnä aamuna tehty varmaa jo 4 digi testi:ashamed: joka näytti raskaana 3+=)
viime torstaina tein kans ja tuosta ainakin vahvistunut silloin näytti sen raskaana 2-3.
olo on vain jotenkin niiin ei raskaana,mutta jospa odottelis ultraa,ja lopettais tän testailun.

ootteko laittaneet merkille koska ja missä asennoissa teitä yleensä nippailee tai tulee mahantuntemuksia?
mulla yleensä istuessa,ja silloin kun syön,kun on liikkeessä ja touhuan ei mitn.

synnytystä en mäkään pelkää,viime synnytys sujui kuin tanssi,oli ihanaa pungertaa kun oli puudutetta:D eli ajoitus oikea
PTT 5+6
 
Heissan, Mä en ole testannut kertaakaan sitten viime kerran, jollon digi näytti 2-3.
Ja en taida testatakaan ennen varhaisultraa, joka viikon päästä. Multahan mitattiin toi veriarvo ja se oli ok. Lisäksi sikiön kehitys vastasi viime viikolla hyvinkin jo viikkoja. Itseasiassa, kun laskin ekan kerran laskurilla raskauteni keston digin ei ois pitänytkään vielä näyttää kuin tuo 2-3. Mä kun olen näissä asioissa niin urpo...huokaus.

Mutta en todellakaan ole rauhallisin mielin...mutta ei sitä muutakaan voi kuin odottaa varhaisultraa. Ainakin positiivista on, että mä olen elämäni ensimmäisen kerran raskaana. Vieläkään ei voi tajuta tätä ihmettä. Ihan uskomatonta!

Tsemppiä kaikille!:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Oodikas
Itse en kuvailisi omia tuntemuksiani nippailuiksi, mutta semmonen vetävä fiilis on iltaisin nukkumaan mennessä tullut, ja muutaman kerran tullut ihan semmonen "menkat alkaa, äkkiä vessaan" -kouristava kipu, joka vähän säväyttää! Mutta ei oo ainakaan vielä tullut paperiin yhtikäs mitään.

Apua, näin oman peilikuvani vahingossa lasiovesta, ja alkoi pieni hysteria tuon painonnousun suhteen :D Pitäis uskaltautua vaa´alle että näkin ihan kunnolla onko tullut lisää vai kuvittelenko vain. Ihan hirveä turvotus ainakin on.
Ja kun itse olen yleensä syönyt about 2 ateriaa päivässä, niin uskon ettei kroppa kovinkaan hyvin suhtaudu tähän "terveelliseen" 2-3 tunnin välein syötäviin aterioihin, vaikka yritänkin pitää ne hedelminä ja ruisleipänä ym ym. Ahdistaa ihan sikanaa jos minusta tuleekin raskauden myötä kunnon ryhävalas. Siskot ovat molemmat onnistuneet pitämään linjansa, jopa laihtumaan, joten pientä kilpailuviettiäkin omalta osaltani. En haluaisi kyllä yhtään olla huonompi :LOL:

Örgh mikä olo sitä aamupäivästä olikaan. Autoa ku ajoin kouluun, niin vähän tuli se fiilis että pitäisikö koukata bussipysäkillä ja työntää sormet kurkkuun, kun oli niin ikävä olo. Ja aamulla oli pakko ensin syödä banaani ennekuin pysty kuvittelemaankaan hampaiden harjaamista :D
 
Huomenna kun meen pojan kanssa käymään neuvolassa niin samalla vois varata itelleen ajan.Saas nähä saanko tällä kertaa neuvolan kautta lähetteen varhaisultraan niinku viime raskaudessa sain.Ois se ihan kiva jos sais mutta jos en saa niin sit meen vasta siihen np-ultraan.

Taitaa pieni hajamielisyys vaivata kun olin poikien kanssa tulossa kotiin niin ihmettelin että miksi ei ovi vaan aukea vaikka kuinka yritän.Sitten katoin mitä ovessa lukee niin sehän oli ihan väärä ovi mistä sisään yritin ja rappukin oli väärä :LOL:

Kuvotus on pahinta heti kun herää joten pitää syödä jotain ennen ku nousee tai muuten tulee ylös.
 
Onnea uusille plussaajille ja tervetuloa joukkoon!

Täällä yökkö vaan vahvistuu, pitkin päivää etoo hajut ja ruoka ei maita. Ja kun kuitenkin pitäisi säännöllisesti jotain syödä ettei huono olo yllättäisi. Mutta minkäs teet. Kiivit, tee ja leipä maistuu, ruoka hyvin vaihdellen. Vkl tuli tehtyä niitä lindströmejä mitä himoitsin koko loppuviikon, pitkin hampain menivät. Hassua, vaikka mieli niitä tekikin :D

Ke on tarkoitus vielä uusi testi tehdä, siippa tahtoo nähdä vielä uudelleen mitä testi näyttää, hänellä enempi huoli ja pelko vielä kesäisen km:n vuoksi. Vaikkei epäilystäkään kyllä näiden olojen puolesta olekaan epäillä :)

Synnytyksen suhteen ei suurempia suunnitelmia, toiveena ainoastaan että ajoissa ehditään. Nuorimmainen kun syntyi minuutissa vesien menosta, sairaalassa tosin. Kestolta jokainen synnytys on lyhentynyt parilla tunnilla edellisestä, viimeisin kesti kuutisen tuntia kaikenkaikkiaan. Kotona ollaan mahd pitkään, meiltä reilun puolentunnin ajomatka taysille.
Edellinen synnytys meni ilokaasulla, mistä syystä todella toivon että tällä kertaa olisi hyötyä kohdunkaulanpuudutuksesta, viimeksi ei ehtinyt enää vaikuttaa. Se on auttanut omalla kohdallani todella hyvin. Ilokaasu teki kamalan, sekavan olon.
 
Heipähei pitkästä aikaa!

Terp, laitan viestiä. Mieki haluan face ryhmään!

Täälä on jumalaton turvotus ja kuvotus meneillään. Ei millään pysty syömään kunnon ruokaa, olen eläny useamman päivän pelkällä jugurtilla, kurkulla ja tuoremehulla :D Töissä yrittäny syyä marjoja, työkamut ihmettelivät uutta villitystä ;D

Meillä neuvola aika 17.9! Jihuu, en meinaa jaksaa odottaa sinne saakka. Lääkärikin+ultra pitäis olla viimeistää vko 12.

Meillä hankinnassa tulevalle vauvalle on turvakaukalo+ vaatteita :D
Hoitopöytää en huoli, muutenki ahas koti joten vaipan vaihot saa luvan onnistua sängyllä tai sylissä.

Meidän tuleva Isosisko on alkanut nyt puhua paljon sisaruksista ja toivonut niitä tulevan. Ollaan vältetty vauvapuheista puhumista, mutta jotain se on msaanu päähänsä että hän haluaa siskon :D Tää tuleva isosisko on siis 4v.
 
Voi kamaluus mikä ällötys ja heikotus ollut koko päivän. Olo on jotenkin todella kurja, että tekisi mieli tirauttaa itkut, mutta en tarkemmin tiedä mille itkisin. Pitkin hampain tulee syötyä, kurkussa pakottaa ja ruoan nieleminen oksettaa. Hermot on myös kireällä ja väsyttää. Farkuissa turvotus jo ahdistaa ja iltapäivästä kuljeskelen ylänappi auki. Tähän kaiken päälle on tullut lenssuinen olo, parina aamuna olen herännyt kurkkukivun kanssa ja tänään nokka vuotaa. Ja tuo kamala hajamielisyys! Kohta evään itseltäni pääsyn ratin taakse: lauantaina posottelin pientä ylinopeutta täysin tuttuun tutkaan, missä yleensä aina ajan siinä kohtaa tarkalleen mittarin mukaan, niin nyt hajamielisyydessäni unohdin kameran kokonaan ja mittari näytti hiukan yli sallittua ja eikös välähtänyt.: / Mies lohdutti, että varmasti pääsen varoituksella, yhtiäkään ylinopeussakkoja kun ei ennestäänkään ole ja ylitys oli pieni. No, odotellaan postia poliisisedältä... Niin ja tuon tempauksen lisäksi peruutin tänään kirjaston puuaitaan! Onneksi aitavanhus ei mun töytäyksestä kaatunut, mutta silti: hitto nainen katso peiliin! :mad: Miten siis voi olla näin sekava olo?? Töissäkin tuntuu ihan sekopäiseltä, sillä en pysty kunnolla keskittymään, unohtelen asioita ja välillä tulee ihan ulkopuolinen olo omassa kropassaan, kun meno on niin poukkoilevaa. No, onneksi mun töissä ei pysty ruumiita tekemään, luvut kyllä saattaa olla sekaisin. :whistle:

Että näin tänne, ei järin hohdokasta, mutta kaiken kestän ja kaiken otan jatkossakin vastaan, kunhan tämän kyytiläisen saisin nähdä toukokuussa. Aurinkoista syysviikkoa kaikille ja tervetuloa uusille!
 
Mua vähän huolettaa kun ei oo vielä pahemmin oireita. Ei okseta, ei itketä, ei pahemmin nippaile ja rinnatkaan ei oo niin kipeet enää. Mutta ehkä on pinna vähän kireellä ja ihan jäätävä nälkä kyllä on :D hitto kun lokakuun alussa on töissä virkistyspäivä, illalla juhlimista ja yön yli ollaan, mitenhän siitä selviän paljastumatta.. oon yleensä se joka tanssii pöydillä pilkkuun asti :D

Tänään varasin tytölle 2v neuvolan mutta en saanu varattua itelleni aikaa kun työkaveri oli jo töissä. Pitänee huomenna soittaa autosta.. täällä maalla onneks neuvolassa on hyvä palvelu, aina sama täti, aina ultrataan, ja ainakin ekassa raskaudessa tuli pian kutsu myös ilmaseen hammastarkastukseen. Olikin jännä kuulla Etelä-Suomen kavereilta että esim synnytystapa-arviossa edes ei ultrattu, kätilö oli vaan käsikopelolla arvioinut vauvan koon ja asennon, sittenpä synnytyssalissa olikin ylläri kun ekana oli tulossa jalat...

Anime ja 5+1 ehkä.
 
Viimeksi muokattu:
Hurja siivouspäivä kun tauti alkaa hellittää, heti mopin varressa kiinni :D

Oloja ei minulla hirveesti, mut ei ole pahoja pahoinvointeja ollut aiemminkaan, joten en ole huolissani. Maha vaan paisuu, varsinkin iltaa kohden. Tissit on myös aika täyteliään oloiset ja kipeät. Mahassa on välillä koviaki riuhtausuja, eilen ihan kiljahdin kun ylösnoustessa repäisi vatsaa.

Ensi viikolla on varhaisultra, jännää. Sen jälkeen soitan neuvolaan ja huokaisen. Tietysti jos kaikki on mallillaan siis.

(Laura) 6+0 *poks*
 
Viimeksi muokattu:
Jännä miten eroja löytyy omien raskauksienkin välillä, lähinnä siis oireilujen puolesta. Aiemmissa muistan hajujen etoneen paikoitellen vahvastikin, mutta huono olo on jäänyt siihen. Tällä erää kuvotus on hyvinkin vahvaa, aamusta iltaan. Hajut ottaa nenään vahvasti, mikä entisestään lisää yököttävää oloa. Minä kun haluaisin nauttia olosta täysillä, ei auta kuin toivoa että helpottaa kunhan muutama viikko pyörähtää lisää mittariin :)

Aiemmissa odotuksissa paino on noussut herkästi, viimeisimmässä tuli 20kg. Lähtikin kyllä imetyksen myötä vähän enempikin :) Eikä nuo ipanat pieniä ole syntyessään olleet, 4240g, 3600g ja 4400g, syntyneet 40, 39 ja 38 viikoilla. Nuorimmaisen synnytyksessä kätilö puhui salissa, että seuraava syntyy sitten aiemmin kun nämä kasvaa näin järjettömän kokoisiksi :) Nähtäväksi jää miten sanansa pitävät. Täällä kun neuvolassa ei aikansa otettu todesta ollenkaan huoltani odotusaikana kunnes ulkopuolinen ihminen soitti ja kertoi hermoilustani, lopulta lähete pelkopolille saatiin ja sen myötä suuret pahoittelut. Täällä kun yksi ikävä tapahtuma tuossa keskimmäisen ja nuorimmaisen välillä tapahtui, mikä odotusaikaa varjosti kovin.
Tälläkin kertaa aion pitää puoleni ja vaadin ultraan pääsyä vielä rakenneultran jälkeenkin, mielenrauhaan vedoten. Kun kaiketi vieläkin kuulutaan siihen seurattavaan poppooseen menneen vuoksi.
 
Lista päivitetty. Tervetuloa uusille!

Pahoinvointi on taas palannut, öisinkin herään huonoon oloon. Muutenkin nukun huonosti ja väsyttää päivisin sitten melkoisesti. Siksi en ole jaksanut paljoa höpöttää täälläkään, lähinnä olen makoillut sen mitä riiwiöt on antaneet.

Terp 6+5
 
Moikka! Jospa minäkin uskaltaisin liittyä joukkoon :) Meille tulossa pikkukutonen eli suurperhe senkun vahvistuu :) jos kaikki menee hyvin loppuun asti. Olen 34v ja meidän nuorimman kanssa kotona, hän täytti juuri 1v.
Neuvolaa en ole vielä varannut, ja jotenkin haluaisin mennä vasta rv 10 tienoilla, tuntuu jotenkin muuten niin aikaiselta :D Oireita on jonkin verran jo nyt, rinnat kipeät (muutenkin imetän vielä )ja kuvottavaa oloa on aamuisin etenkin. Sitä järkyttävää oksentelua odotellessa ja pelätessä :/ pahoinvointi on mulla joka raskaudessa pahentunut. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa oksentelu alkaa noin viikon päästä. .argh! Mutta kaipa siitäkin selviää, ainakin kun miettii sitä ihanaa lopputulosta <3
Ai niin, mulla laskettu aika 8.5 :)
 
Viimeksi muokattu:
Heippahei! Täällä ollaan itketty nyt jo toista päivää kun eilen tikkuun tuli kaks viivaa <3
Mulla täällä kotona nelikuinen pikkunen, joten n. vuoden ikäerolla tulevat :)

La 16.5/ muumin1/ 20 (21)/ 2 lapsi/ tyks :)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä edelliset lapset on syntyneet näin:

tyttö rv 40+2,3460g/48cm/synnytys kesti 13h
tyttö rv 40+3, 3580g/50cm,synnytys kesti 4h mut sairaalas ehin olla vaan noin 10min ennen neidin syntymää...
tyttö rv 41+0, 3900g/50cm,synnytys kesti 3h35min ja tyttö syöksyi kirjaimellisesti vesien mukana pihalle melkee sairaalan lattialle jos en ois napannu päästä kii ja huutanu kätilöä apuun :D Oli se hyvä että hetkeä ennemmin olin saapunut sairaalaan...
poika rv 42+1 (käynnistettiin), 4800g/52cm,synnytys kesti 50min
poika rv 39+3 (käynnistettiin), 4160g/53cm,synnytys kesti 45min

Kävin pojan kanssa neuvolassa tosiaan eilen ja sain varattua itelleni ajan ja terkka anto jo ajan ultraankin ja se ois 1.10..tulis jo ei jaksais oottaa millään et näkee onko tuolla mittää elämää :D Eka neuvola on vasta 8.10
 
Täälläkin kova pahoinvointi ja väsymys vallannut aamut ja iltapäivät. Paha olo iskee heti kun silmänsä avaa ja jatkuu vähintään iltapäivään asti. Nukkua täytyy yöunien lisäksi vähintään parin tunnin päikkärit ja väsyttää jo aamupäivällä.. Hohhoi. :( koulukin jo osansa kärsinyt kun ei tulisi kuuloon, että olisin koko päivän pystyssä. Jos aamulla menee kouluun, niin saa jo 12 maissa lähteä nukkumaan. Noh eiköhän tästä ole suunta kun ylöspäin :) ja onneksi koulussa ei vaadita läsnäoloa tunneilla.
 
Viimeksi muokattu:
Terve!

Uskaltaudun ehkä jo nyt varovaisesti siirtyä tuolta vauvakuumeilijoista tänne odottajien puolelle. Testi näytti haamua jo viikko sitten, nyt dpo n. 17 ja herkkä puikkotesti näyttää tältä

dpo17

Miksiköhän viivat eivät ole tasapaksuja? Tiedän että haaleampikin viiva on plussa, mutta luulisi noin herkällä (10 mIU/ml hCG) testillä tulevan tässä vaiheessa jo tasapaksu viiva.

Taustalla meillä on ollut 10-11kk yrittämistä, esikoista odotellaan. Minä 29v. (joulukuussa 30v.) ja mies 34v. Kuukautiskierrot ja ovuloiminen ovat olleet ihan mitä sattuu, koska munasarjani ovat pco-tyyppiset. Silti raskauduin kp 82 tulleesta oviksesta ilman mitään hoitoja! :D

Olin jo ihan varma että vauva ei ole tulossakaan ja jotenkin meistä ei kumpikaan ymmärrä näitä kahta viivaa vieläkään todeksi :D Ehkä sitten jos kaikki menee hyvin niin 1. raskauskolmanneksen jälkeen uskaltaa uskoa :D

Neuvolaan soittelen varmaan vasta siinä rv6 paikkeilla jos pikkuinen pysyy siihen saakka kyydissä.

Olen jo nyt lopettanut kahvin juonnin varmuuden vuoksi, pelkään myös että seksi aiheuttaisi keskenmenon joten se osio elämästä on jäissä. Töissä (vanhustenhoito) olen alkanut nostoissa ja siirroissa varovaisemmaksi enkä mielellään tee niitä ilman paria.

Plussasta on kerrottu vasta pikkusiskolle, muille ei vielä viitsi ettei tule pettymyksiä (tekis kyllä hirveästi mieli!). Milloin te muut olette kertoneet / aiotte kertoa lähipiirille raskautumisestanne?

17.5.2015? / Nalat-84 / 29 / 1. / PHKS
 

Yhteistyössä