Toukokuiset 2020

Vieläkö mahtuu mukaan ?

Plussasin viime viikolla ja tänään digiin tuli 3+. Eiköhän siis tukevasti raskaana olla. Meille neljäs muksu (JAIKS!)

Raskausoireista: olen äkkipikainen, hajuherkkä, etoo, väsyttää, TURVOTTAAA!!! Oikein ihana pakkaus siis

Ai niin listoille haluan ehdottomasti:

Mimmistiina/35v./4.lapsi/25.5.

Toivottavasti täällä on porukalla kova puheripuli,mua nimittäin höpötyttäänihan hirveesti tää raskaus. Meinaan olla lähipiirille asiasta olla ihan hyst-hyst ja johonkin pitäis saada kaadettua näitä aivopierujaan Koska muut meinaa kertoa läheisille ja ystäville ?

 

Vieläkö mahtuu mukaan ?

Plussasin viime viikolla ja tänään digiin tuli 3+. Eiköhän siis tukevasti raskaana olla. Meille neljäs muksu (JAIKS!)

Raskausoireista: olen äkkipikainen, hajuherkkä, etoo, väsyttää, TURVOTTAAA!!! Oikein ihana pakkaus siis

Ai niin listoille haluan ehdottomasti:

Mimmistiina/35v./4.lapsi/25.5.

Toivottavasti täällä on porukalla kova puheripuli,mua nimittäin höpötyttäänihan hirveesti tää raskaus. Meinaan olla lähipiirille asiasta olla ihan hyst-hyst ja johonkin pitäis saada kaadettua näitä aivopierujaan Koska muut meinaa kertoa läheisille ja ystäville ?

Tervetuloa! Sit kerrotaan kun ollaa niskapoimu tai rakenteen jälkeen...nyt en tiiä olo kyl muuttunu niin oudoks tässä et en tiiä onko kaikki hyvin vai ei. Ei varsinaisesti olo et ois kesken menny mut vaan tosi kummallinen olo. En tiiä sit et onko tää jotain kolmannen raskauden ajatuksia et ei oikein edes ehdi miettiä kun nää kaks mun pientä pitää kiireisenä. Meil oli kuopusta ennen kaks km eikä kumpikaa tullu itellee vasta ultras selvis. Jotenki muutenki outoo kun edellisiä yritettiin niin pitkää ja tää vaan nyt niiku tuli kyytii olo ei oo yhtään semmonen sama kun edellisistä kerroist. Ash onpa hämmentävää ja pelottavaa samaan aikaa!

 

Mullakin on ollu sellanen kummallinen olo. Tänään viel oikeen ekstra kova keskenmenon pelko, vaikka turhahan sitä on etukäteen pelätä, ihan typeräähän se on. Mulla tänään 8+2. Nt ultran jälkeen olen ajatellut että voitaisiin kertoa läheisille. Tänään oli töissä kyllä niin kova turvotus että tuntu siltä että maha tulee edeltä ja minä perästä - jotenki tuntuu että mitenhän saa pidettyä salassa. Varmaan täytyy läheiselle kollegalle kertoa samoihin aikoihin.

 

Mullakin on ollu sellanen kummallinen olo. Tänään viel oikeen ekstra kova keskenmenon pelko, vaikka turhahan sitä on etukäteen pelätä, ihan typeräähän se on. Mulla tänään 8+2. Nt ultran jälkeen olen ajatellut että voitaisiin kertoa läheisille. Tänään oli töissä kyllä niin kova turvotus että tuntu siltä että maha tulee edeltä ja minä perästä - jotenki tuntuu että mitenhän saa pidettyä salassa. Varmaan täytyy läheiselle kollegalle kertoa samoihin aikoihin.

No just tää kun eihän sille mitään voi vaik kyl se henkisesti ja fyysisesti sattuu. En mä tiiä ehkä enemmän pelkään sitä kun ollu muutenki tosi haastavat kuukaudet meil tässä et jouduttu olee koko ajan sairaalassa ja millon osastol kuopuksen kaa niin jotenki nyt kun olo on sen suhteen helpompi niin en vaa jaksais uutta showta. Ihan tarpeeks on nytkin kun ei saada sopimaan kiinteitä tälle pienemmälle ja isommal muut jutut. Niin nyt en jaksais. Kun noi meidän km ei ollu vaa ihan vähän vuoti ja sil oli ohi kun piti ottaa lääkkeet ja toinen oliki lanssi ja leikkauspöytä reissu...ehkä mä enemmän pelkään tätä et nyt kun hetki vähän rauhallisempaa et jos sit taas jotain. Muutenki oon niin ristiriitanen tän raskauden suhteen. Halutaan kyllä lisää lapsia eikä olla ehkäsyä käytetty et vähän sama miten edellisten kanssa mut kumpikaa ei uskonu et näin nopeesti edes tärppäis kun edellisiin kesti niin pitkään ja viel ottaen huomioon sen stressin määrän mikä mul viel on ollu niin jotenki se todennäiköisyyski on niin yllättävän minimaalinen. En mä tiiä saako kukaan kiinni mun ajatuksesta pakko oli ”oksentaa” tää johonki kun en haluu kertoo viel muille ihmisille. Edelleen jos tämä pieni meille tulee hän on tervetullut ja otetaan innolla ja ilolla vastaan. Vaik tietynlainen yllätys hän on tässä kohti ja näil spekseil mitä on niin lähes tulkoo hullua ja vaikea uskoa et oon edes raskaana.

 

Meillä myös tääs neljäs tuli yllätyksenä, huolimatta ehkäisystä, joten oon kyllä aika puulla päähän lyöty. Mulla on ollu kans keskenmenot ennen esikoista ja ennen keskimmäistä ja koko kuopuksen alkuraskauden vaan odotin että koska se menee kesken. Ei sitten mennykkään

Mutta silti nytkin on sellainen olo, ettei uskalla tuudittautua vielä mihinkään ajatuksiin, vaikka tällä tyypillä kyllä tais olla tahto tulla meille kun tuli läpi ehkäisyn ja mies vielä on sellaisella lääkityksellä,jonka pitäisi vähentää siittiöiden määrää ja liikkuvuutta. On tää kyllä sellaista aina tää alkuraskaus, kun ei uskalla oikeen mihinkään luottaa. Ja nyt kun itseltä jäi kokonaan kuumeilut kokematta ja ekat viikot meni ihan ohi, kun en osannu aatella et oon raskaana (vaikka oireita kyllä oli), niin on vielä sekopäisempi olo

Että luulen tietäväni - ees etäisesti, Hempuliini, mitä käyt läpi

 

Meillä myös tääs neljäs tuli yllätyksenä, huolimatta ehkäisystä, joten oon kyllä aika puulla päähän lyöty. Mulla on ollu kans keskenmenot ennen esikoista ja ennen keskimmäistä ja koko kuopuksen alkuraskauden vaan odotin että koska se menee kesken. Ei sitten mennykkään

Mutta silti nytkin on sellainen olo, ettei uskalla tuudittautua vielä mihinkään ajatuksiin, vaikka tällä tyypillä kyllä tais olla tahto tulla meille kun tuli läpi ehkäisyn ja mies vielä on sellaisella lääkityksellä,jonka pitäisi vähentää siittiöiden määrää ja liikkuvuutta. On tää kyllä sellaista aina tää alkuraskaus, kun ei uskalla oikeen mihinkään luottaa. Ja nyt kun itseltä jäi kokonaan kuumeilut kokematta ja ekat viikot meni ihan ohi, kun en osannu aatella et oon raskaana (vaikka oireita kyllä oli), niin on vielä sekopäisempi olo

Että luulen tietäväni - ees etäisesti, Hempuliini, mitä käyt läpi

Joo just tää kaikki kuumeilut ja odottamiset jäi välistä. Tuntuu niin oudolta. Ollaan kolmannesta puhuttu kyllä jo sillon kun odotin vielä kuopusta ja et sen vuoksi ei täs kohti vielä ehkäsyä otettu et tulee sit kun on tullakseen mut just tommonen puulla päällä lyöty olo et mitä nyt niiku tapahtuu. Esikoista ja toista lasta halusin niin paljon et monet yöttömät yöt sen suhteen valvottu ja itkuja päästelty. Nyt on vaan sillei et jaahas et näköjään jollain oli kiire hypätä matkaan. Varsinkin kun täysimetin kuopusta vielä tollon niin seki tuntuu hassulta kun meille tää koko homma ei oo ollu ikinä helppoa tai kerrasta niin sit ollaan tukevasti raskaana. Tai toki en mä vielä tiedä mitä mun kropassa tapahtuu kun niin alussa.

 

Ai kun kiva etta tanne ilmesty puheripulilaisia Muakin jutututtaa taa tilanne kovasti, en sinne fb ryhmaan ehtinyt (en halunnut ennen ekaa ultraa), ja jos toinen tulee epailyttaa haluanko olla ns tunnistettava. Kiva jutella nimettomana.
Mulla on tan raskautumisen kanssa hieman sama juttu kun teilla parilla jotka vasta kommentoi (anteeksi nyt en muista nimimerkkeja). Kolmatta ollaan tavallaan toivottu vuosia, mutta ei yritetty. Nyt kun elamantilanne salli yrittamisen, niin ei tarttenu kuin miesta silmiin katsoa ja se oli siina... Ja tuntuu etta mun paa ei ihan ehtinyt mukaan juttuun. Ikaa on jo, edellisesta kokopitkasta raskaudesta ja synnytyksesta reippaasti aikaa- nuorempi tayttaa pian 11v. Vaikka lasta on toivottu, en koskaan uskaltanut ajatella etta raskautuisin tan ikaisena (38). Paras ystavani on lapseton ja kaynyt hoidotkin lapi, eika onnistanut. Hanen yrityksensa loppui juuri tan ikaisena. Koen itseni hyvin onnekkaaksi, mutta samalla myos hammentyneeksi ja mielentila on ehka hieman outo ja haipyileva. Olin varautunut siihen etta meilla on pitka yritys edessa, eika ehka onnistu. No onnisti. Toisaalta keskenmenojakin on takana ihan tarpeeksi, etta en lahde kirkolle kuuluttelemaan ennenkuin hyvin tuolla toisen kolmanneksen puolella.

Samalla tuntuu myos ristiriitaiselta se etta nyt sitten uusi vauva-aika on edessa. Olen luottavainen etta jotenkin se handlataan, mutta oma henkilokohtainen tulevaisuus sen jalkeen askarruttaa kovasti. Taalla kun on paivakoti ja koulu asiat ihan eritavalla kuin Suomessa, ja lasten hoitoapu ja muu on kiven alla. Miten saan ja saisin kolmen lapsen kanssa sitten asiat jotenkin diilattua? Nythan olin takaisin vihdoin tyoelamassa ja ehkapa menossa jotain ajatusta kohdenkin. Taalla taman kaupungin todellisuudessa mulla saattaa tulla jarjettoman pitka paussi toiden kanssa uuden vauvan tullessa kuvioihin.

Ihan liian kauas ajatukset rientaa, mutta pitaa jonnekin vahan saada ladata. Kylla taa tasta.

 

Mä oon ollu aika paiseessa kans ens keväästä, kun piti palata 9 vuoden jälkeen töihin ja piti alkaa ihan uus ralli hoitopaikkaan, eskariin ja kouluun (niin ja sitte töihin of course). Ja mulla yötyö. Oon jo stressannu itteni kuoliaaks, et miten toi palapeli sujuu ja koska mä muka nukkuisin, kun esikko tulis kotiin jo 12.30 jne. Mut tulikin pari muuttujaa nyt ja elämä helpottuu palapelin osalta huomattavasti jos vaan nyytti saadaan syliin Vaikka ei sillä, meneehän koko perhe taas tyyliin vuodeks sekaisin kun tulee uus perheenjäsen, mutta eiköhän se siitä

Tänään on ollu niiiiiiiiiiin paha olo. Tää on ihan outo raskaus, kun mulla tekee mieli kaikkea mitä ennenkin raskaana ja sit jos syön sitä ni meinaan purjota. Eilen söin porkkanoita kuin ne ois ollu jotain mannaa taivaasta ja äsken oli PAKKO saada kaurapuuroa (jota mä normaalisti vihaan). Tuli puuron jälkeen kyllä ainakin hetkellisesti parempi olo... Outoa

Mites muitten olot ? Onko mielitekoja ?

 

@Mimmistina ja @Hempuliini , teihin siis viittasin aiemmin

Hurjaa Mimmistina jos tuon kaiken paalle on ollut yotyo!! Huh ja wau. Toivottavasti raskauden kanssa saat jotenkin jarjestettya tuon hyvin pain tuon arkisen meiningin myos itsesi parhaaksi, ja pienen ihmisenalun.

Mulla ei ole erityisesti ollut mielihaluja. Jos tekee mieli syoda, niin kaikkea helppoa, keittoja ja puuroja ja mysleja. Ei sinansa paha olo, valilla on vain ollut. Ihanaa toisaalta koska edelliset raskaudet mulla on ollut varsin rajut pahoinvoinnit. Taa alku on ollut huomattavasti helpompi sen suhteen. En ole laihtunutkaan- edellisissa aluissa kylla. Nyt olis kylla ollut varakin laihtua, mutta ei.. heh.

 

Täällä myös yksi plussannut! La joko 31.5. tai 1.6. kuukautiskierrosta riippuen. Meille olisi tulossa esikoinen, ikää minulla on jo 35 vuotta eli taidan olla vanhimmasta päästä täällä

Meillä takana 2 keskenmenoa (molemmat tänä vuonna), joten vielä kovin varovaisesti suhtaudun koko raskauteen. Varhaisultraan olen menossa parin viikon päästä, siellä sitten saanee jotain vastauksia. Viimeksi alkavaa km:a epäiltiin jo vu:ssa, myöhemmin se varmistui sitten np-ultrassa. Olen nyt yrittänyt olla itse asiassa miettimättä koko raskautta, harmittaa että keskenmenojen jälkeen en pysty oikein edes nauttimaan koko raskaudesta. Päivä kerrallaan mennään siis ja toivotaan parasta

Oireita mulla ei ole juuri mitään, vähän on rinnat arat, mutta muuten normaali olo. Toivoisin jopa että jotain oireita tulisi, siitä sais vähän varmemman olon että jotain olisi meneillään. Myöhäisten fb-ryhmästä olen myös kiinnostunut, jos sellainen myöhemmin perustetaan ja kaikki menee hyvin

 

Tervetuloa carolineK

Hee, samaa vuosimallia, minäkin oon 35 vuotta Lapsentekohommat kyllä tosiaan jo alotettu aikaa sitten. Just mietin kun tulin esikoisesta raskaaksi 2010 ja hän oli kans toukokuinen, niin ympyrä sulkeutuu nyt sit hienosti ens vuonna. 10 vuoden raskausimetys-putki (Ai kauhee !)

Pirskatti, oli verensokerit ihan päin mäntyä kun äsken mittasin. Ärsyttävää kun ne jo tässä vaiheessa temppuilee Tulee pitkät 8kk.

 

Mulla on ollut nyt kahtena yönä yöpahoinvointia. En oo oksentanut vielä mut ihan tosi huono olo. Tänään oon ihan tööt ollu koko päivän kun nukuin niin huonosti ja vatsakin meni sekaisin. Kävin parisen tuntii sit kaupassa ja tuntu et päässä heittää ja huono olo, mut onneks selvisin kotiin asti ja olo helpottui kun vähän söi.

Pakko oli kaupassa ostaa lämppäritarpeet ja pieni kokispullo, iski himo muuten ei isompia mielihaluja toistaseksi, lähinnä just kaikki rasvamättö

 

Mä kävin kans kaupassa ja ainut mistä ei tullu öklö-olo ajatuksen tasolla oli maapähkinät Ostin siis kilon. Mikä ehkä oli virhe, jos samat merkit pitää paikkansa, ni neki oksettaa huomenna...

 

@Elmiina_ ja @Mimmistina onpa ihana että on muitakin vähän vanhempia ja Elmiinalle myös esikoinen!

Täällä tänään vähän väsymystä ja ärtymystä ilmassa. Voi toki johtua myös tästä masentavasta vuodenajasta, mistäpä näistä tietää Mielenkiinnolla odotan tuleeko nyt jotain selvempiä oireita, aiemmat keskenmenoon päättyneet raskaudet oli oireettomia. Pahoinvointia ei vielä ole ollut eikä mielitekoja

 

Kiva lukea muiden kuulumisia ja mietteitä! Tänään oli varhaisultra ja vauvalla kaikki hyvin, hyvin liikuttavaahan se oli nähdä ekaa kertaa ja sen pienen sydämen sykkivän. Ihmeellistä. Kyllä siinä muutamat kyyneleet vierähti. Mut sit perään sain myös huolestuttavia uutisia. Jo eilen kuulin terveyskeskuslääkärin vastaanotolla, että papa-kokeesta oli löydetty jotain solurikkoumaa, jota pitää selvitellä vielä lisää. Mulla on myös ollut imusolmukkeista osa turvonnut nyt jo jonkin aikaa, suurin (vaikka ei siis iso olekkaan) löytyy nivustaipeesta ja koska eivät ole itsestään laskeneet, niitäkin halutaan ultrata ja koepala ottaa. Ajattelin, että nämä kaikki yhdessä yllätysraskauden kanssa olisi jo riittävästi yhdelle ihmiselle samalla kertaa, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan. Onneksi yksityisen gyne oli todella asiantunteva ja perusteellinen ja halusi aiemmasta kerrottuani tunnustella myös rintani. En siinä vastaan tietenkään pistänyt, vaikka ajattelinkin että siitä on vasta alle 2kk kun terveyskeskuslääkäri ne tutki ja totesi kaiken niiden osalta olevan ok. No löysi sitten kyhmyn vasemmasta rinnastani ja oli sitä mieltä, että ei tunnu pahalaatuiselta, mutta ei tietenkään voi mennä vannomaan. Suositteli, ultraa ja koepalan ottoa myös rinnan kyhmystä. Koska viimeiset kolme vuotta ovat olleet jo valmiiksi todella raskaita, ((pitäen mm. sisällään vaikean eron, aggressiivisen reaktiivisen niveltulehduksen mitä epäiltiin myös alkuun reumaksi, aivokasvain epäilyn (joka olikin sitten 2x virhe tayssin aivokuvissa!!) Ja sen, että isäni kävi useasti lähellä kuolemaa viimeisen vuoden aikana... Ja tässä vain pahimmat)) tuntuu siltä, että jotkut sulakkeet ovat kärähtäneet mun päästä. Alan oudosti etääntyä itsestäni ja itkun sekä huolen sijaan, en osaa ottaa tätä kaikkea enää normaaliin tapaan "tosissaan". Varmasti jotain mielen defenssiä. Lohdutan niitä muutamia ystäviäni, joita rasitan murheillani, että en mä mihinkään kuolla aio vieläkään, harmittaa vaan olla tämmönen vuoden koekaniini nro.1, jota taasen pistellään sinne tänne ja juoksutetaan erilaisissa testeissä, varmaan vaan huomatakseni taas säikähtäneeni ihan turhaan. Hetkittäin jopa naurattaa elämän jaetut kepposet, kunnes taas toisessa hetkessä vaivuin itsesääliin ja alan inhota välittömästi uhriroolissani mätänemistä. Isä soitti tänään ja kysyi mitä kuuluu, vastasin että olisi paljonkin asiaa - hyvää ja huonoa - mutta en halunnut puhua puhelimessa näistä, joten utelusta huolimatta sovittiin, että käydään yhdessä syömässä ulkona viikonloppuna, vanhempani sekä poikaystäväni ja jutellaan naamatusten. Harmittaa kun etenkin isäni on odottanut multa lapsenlasta jo jonkin aikaa tosi kovasti (jopa painostukseen asti välillä) enkä malttanut odottaa, että pääsen nyt ekan ultran jälkeen näyttämään kuvaa ja kertomaan asiasta. Ja nyt pitää kertoa samalla kerralla myös tämä kaikki muu murhe, tai ei kai kukaan siihen pakota, mutta haluan olla avoin vanhemmilleni tämmöisistä asioista.
Olipas se pitkä paasaus. Mutta koitan keskittyä positiiviseen, eli siihen että vauva on kunnossa ja näyttää kehittyvän hyvin, sekä yhteenmuuttoon poikaystäväni kanssa kuun vaihteessa. Elämä on säikytellyt jo niin monesti aiheetta, että siinä "tyhjää" pelätessä menee hukkaan paljon aikaa, jonka voi käyttää paremminkin, nauraen ja iloiten pienistä ja välillä isommistakin asioista. Lopulta kukaan meistä ei tiedä, onko tänään vai 70 vuoden päästä se viimeinen päivä tai mitä elämä on suunnitellut matkamme varrelle. Elämänvirrassa kohtalolle nauraen ja hatusta kiinnipitäen hyvässä seurassa! Kiitos kun sain purkaa sydäntäni. Voikaa hyvin kanssasisaret ja muistakaa nauttia matkasta kaikkine sen makeine ja kitkerine mausteineen! <3

 

Kiva lukea muiden kuulumisia ja mietteitä! Tänään oli varhaisultra ja vauvalla kaikki hyvin, hyvin liikuttavaahan se oli nähdä ekaa kertaa ja sen pienen sydämen sykkivän. Ihmeellistä. Kyllä siinä muutamat kyyneleet vierähti. Mut sit perään sain myös huolestuttavia uutisia. Jo eilen kuulin terveyskeskuslääkärin vastaanotolla, että papa-kokeesta oli löydetty jotain solurikkoumaa, jota pitää selvitellä vielä lisää. Mulla on myös ollut imusolmukkeista osa turvonnut nyt jo jonkin aikaa, suurin (vaikka ei siis iso olekkaan) löytyy nivustaipeesta ja koska eivät ole itsestään laskeneet, niitäkin halutaan ultrata ja koepala ottaa. Ajattelin, että nämä kaikki yhdessä yllätysraskauden kanssa olisi jo riittävästi yhdelle ihmiselle samalla kertaa, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan. Onneksi yksityisen gyne oli todella asiantunteva ja perusteellinen ja halusi aiemmasta kerrottuani tunnustella myös rintani. En siinä vastaan tietenkään pistänyt, vaikka ajattelinkin että siitä on vasta alle 2kk kun terveyskeskuslääkäri ne tutki ja totesi kaiken niiden osalta olevan ok. No löysi sitten kyhmyn vasemmasta rinnastani ja oli sitä mieltä, että ei tunnu pahalaatuiselta, mutta ei tietenkään voi mennä vannomaan. Suositteli, ultraa ja koepalan ottoa myös rinnan kyhmystä. Koska viimeiset kolme vuotta ovat olleet jo valmiiksi todella raskaita, ((pitäen mm. sisällään vaikean eron, aggressiivisen reaktiivisen niveltulehduksen mitä epäiltiin myös alkuun reumaksi, aivokasvain epäilyn (joka olikin sitten 2x virhe tayssin aivokuvissa!!) Ja sen, että isäni kävi useasti lähellä kuolemaa viimeisen vuoden aikana... Ja tässä vain pahimmat)) tuntuu siltä, että jotkut sulakkeet ovat kärähtäneet mun päästä. Alan oudosti etääntyä itsestäni ja itkun sekä huolen sijaan, en osaa ottaa tätä kaikkea enää normaaliin tapaan "tosissaan". Varmasti jotain mielen defenssiä. Lohdutan niitä muutamia ystäviäni, joita rasitan murheillani, että en mä mihinkään kuolla aio vieläkään, harmittaa vaan olla tämmönen vuoden koekaniini nro.1, jota taasen pistellään sinne tänne ja juoksutetaan erilaisissa testeissä, varmaan vaan huomatakseni taas säikähtäneeni ihan turhaan. Hetkittäin jopa naurattaa elämän jaetut kepposet, kunnes taas toisessa hetkessä vaivuin itsesääliin ja alan inhota välittömästi uhriroolissani mätänemistä. Isä soitti tänään ja kysyi mitä kuuluu, vastasin että olisi paljonkin asiaa - hyvää ja huonoa - mutta en halunnut puhua puhelimessa näistä, joten utelusta huolimatta sovittiin, että käydään yhdessä syömässä ulkona viikonloppuna, vanhempani sekä poikaystäväni ja jutellaan naamatusten. Harmittaa kun etenkin isäni on odottanut multa lapsenlasta jo jonkin aikaa tosi kovasti (jopa painostukseen asti välillä) enkä malttanut odottaa, että pääsen nyt ekan ultran jälkeen näyttämään kuvaa ja kertomaan asiasta. Ja nyt pitää kertoa samalla kerralla myös tämä kaikki muu murhe, tai ei kai kukaan siihen pakota, mutta haluan olla avoin vanhemmilleni tämmöisistä asioista.
Olipas se pitkä paasaus. Mutta koitan keskittyä positiiviseen, eli siihen että vauva on kunnossa ja näyttää kehittyvän hyvin, sekä yhteenmuuttoon poikaystäväni kanssa kuun vaihteessa. Elämä on säikytellyt jo niin monesti aiheetta, että siinä "tyhjää" pelätessä menee hukkaan paljon aikaa, jonka voi käyttää paremminkin, nauraen ja iloiten pienistä ja välillä isommistakin asioista. Lopulta kukaan meistä ei tiedä, onko tänään vai 70 vuoden päästä se viimeinen päivä tai mitä elämä on suunnitellut matkamme varrelle. Elämänvirrassa kohtalolle nauraen ja hatusta kiinnipitäen hyvässä seurassa! Kiitos kun sain purkaa sydäntäni. Voikaa hyvin kanssasisaret ja muistakaa nauttia matkasta kaikkine sen makeine ja kitkerine mausteineen! <3

Ääh, ihan ekana suuren tsemppihalit. Kuulostaa oikeeati raskaalle matkalle tähän saakka ja lisää vaan annetaan kannettavaks huolia. Hyvä kun tutkivat eikä hutki. Töissä nään monesti kun esim juuri rinnoista halutaan ottaa näytteet ihan vaan poissulkumielessä että ei oo vakavaa koska kaikkia kyhmyjä ei voi todeta ultrassa et onko ne hyviä vai huonoja. Ja kaikki kyhmyt mitä tuntee ei välttämättä näykään et ovatki ihan vaan tiiviimpää rauhaskudosta. Mutta ihana kun vauva voi hyvin ja onhan se varmasti mahtava tunne kun eka kerran näkee ja kuulee sen sydämen sykkeen.

 

Kiva lukea muiden kuulumisia ja mietteitä! Tänään oli varhaisultra ja vauvalla kaikki hyvin, hyvin liikuttavaahan se oli nähdä ekaa kertaa ja sen pienen sydämen sykkivän. Ihmeellistä. Kyllä siinä muutamat kyyneleet vierähti. Mut sit perään sain myös huolestuttavia uutisia. Jo eilen kuulin terveyskeskuslääkärin vastaanotolla, että papa-kokeesta oli löydetty jotain solurikkoumaa, jota pitää selvitellä vielä lisää. Mulla on myös ollut imusolmukkeista osa turvonnut nyt jo jonkin aikaa, suurin (vaikka ei siis iso olekkaan) löytyy nivustaipeesta ja koska eivät ole itsestään laskeneet, niitäkin halutaan ultrata ja koepala ottaa. Ajattelin, että nämä kaikki yhdessä yllätysraskauden kanssa olisi jo riittävästi yhdelle ihmiselle samalla kertaa, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan. Onneksi yksityisen gyne oli todella asiantunteva ja perusteellinen ja halusi aiemmasta kerrottuani tunnustella myös rintani. En siinä vastaan tietenkään pistänyt, vaikka ajattelinkin että siitä on vasta alle 2kk kun terveyskeskuslääkäri ne tutki ja totesi kaiken niiden osalta olevan ok. No löysi sitten kyhmyn vasemmasta rinnastani ja oli sitä mieltä, että ei tunnu pahalaatuiselta, mutta ei tietenkään voi mennä vannomaan. Suositteli, ultraa ja koepalan ottoa myös rinnan kyhmystä. Koska viimeiset kolme vuotta ovat olleet jo valmiiksi todella raskaita, ((pitäen mm. sisällään vaikean eron, aggressiivisen reaktiivisen niveltulehduksen mitä epäiltiin myös alkuun reumaksi, aivokasvain epäilyn (joka olikin sitten 2x virhe tayssin aivokuvissa!!) Ja sen, että isäni kävi useasti lähellä kuolemaa viimeisen vuoden aikana... Ja tässä vain pahimmat)) tuntuu siltä, että jotkut sulakkeet ovat kärähtäneet mun päästä. Alan oudosti etääntyä itsestäni ja itkun sekä huolen sijaan, en osaa ottaa tätä kaikkea enää normaaliin tapaan "tosissaan". Varmasti jotain mielen defenssiä. Lohdutan niitä muutamia ystäviäni, joita rasitan murheillani, että en mä mihinkään kuolla aio vieläkään, harmittaa vaan olla tämmönen vuoden koekaniini nro.1, jota taasen pistellään sinne tänne ja juoksutetaan erilaisissa testeissä, varmaan vaan huomatakseni taas säikähtäneeni ihan turhaan. Hetkittäin jopa naurattaa elämän jaetut kepposet, kunnes taas toisessa hetkessä vaivuin itsesääliin ja alan inhota välittömästi uhriroolissani mätänemistä. Isä soitti tänään ja kysyi mitä kuuluu, vastasin että olisi paljonkin asiaa - hyvää ja huonoa - mutta en halunnut puhua puhelimessa näistä, joten utelusta huolimatta sovittiin, että käydään yhdessä syömässä ulkona viikonloppuna, vanhempani sekä poikaystäväni ja jutellaan naamatusten. Harmittaa kun etenkin isäni on odottanut multa lapsenlasta jo jonkin aikaa tosi kovasti (jopa painostukseen asti välillä) enkä malttanut odottaa, että pääsen nyt ekan ultran jälkeen näyttämään kuvaa ja kertomaan asiasta. Ja nyt pitää kertoa samalla kerralla myös tämä kaikki muu murhe, tai ei kai kukaan siihen pakota, mutta haluan olla avoin vanhemmilleni tämmöisistä asioista.
Olipas se pitkä paasaus. Mutta koitan keskittyä positiiviseen, eli siihen että vauva on kunnossa ja näyttää kehittyvän hyvin, sekä yhteenmuuttoon poikaystäväni kanssa kuun vaihteessa. Elämä on säikytellyt jo niin monesti aiheetta, että siinä "tyhjää" pelätessä menee hukkaan paljon aikaa, jonka voi käyttää paremminkin, nauraen ja iloiten pienistä ja välillä isommistakin asioista. Lopulta kukaan meistä ei tiedä, onko tänään vai 70 vuoden päästä se viimeinen päivä tai mitä elämä on suunnitellut matkamme varrelle. Elämänvirrassa kohtalolle nauraen ja hatusta kiinnipitäen hyvässä seurassa! Kiitos kun sain purkaa sydäntäni. Voikaa hyvin kanssasisaret ja muistakaa nauttia matkasta kaikkine sen makeine ja kitkerine mausteineen! <3

Multa löydettiin 2015 noin 5 cm x 2 cm kyhmy rinnasta. Se päädyttiin leikkaamaan, koska oli kasvanut nopeasti, mutta oli lopulta hyvälaatuinen. 5 viikkoa luulin kuolevani ennenkuin sain selvyyden..

Tiedän, että hirvittää, mutta alle 40v rintakyhmyt harvemmin ovat huonolaatuisia. On kuitenkin parempi tarkistaa kuin odottaa. Raskaana ollessa ei mielellään tehdä leikkauksia. Toivotaan ettei sellaista tarvita ja saat jatkaa rauhassa odottamista! Tsemppiä!

 

Kiva lukea muiden kuulumisia ja mietteitä! Tänään oli varhaisultra ja vauvalla kaikki hyvin, hyvin liikuttavaahan se oli nähdä ekaa kertaa ja sen pienen sydämen sykkivän. Ihmeellistä. Kyllä siinä muutamat kyyneleet vierähti.

Onnea ihanista ultrakuulumisista <3

Ja tsemppiä noihin ikävimpiin asioihin, toivotaan että selviät säikähdyksellä <3

 

Tervetuloa carolineK

Hee, samaa vuosimallia, minäkin oon 35 vuotta Lapsentekohommat kyllä tosiaan jo alotettu aikaa sitten. Just mietin kun tulin esikoisesta raskaaksi 2010 ja hän oli kans toukokuinen, niin ympyrä sulkeutuu nyt sit hienosti ens vuonna. 10 vuoden raskausimetys-putki (Ai kauhee !)

Pirskatti, oli verensokerit ihan päin mäntyä kun äsken mittasin. Ärsyttävää kun ne jo tässä vaiheessa temppuilee Tulee pitkät 8kk.

Mul oli täs toises raskaudes anemia (sain infuusion) ja radi. Vähä hirvittää puhkeeko tälki kertaa en oo uskaltanu mitata.

 

Moikka! Jospa sitä nyt viimein toisi edes jonnekin julki että on raskaana, vaikka tämä kyllä hirmuisen epätodellista onkin! Olen 37 ja kolmas olisi nyt tuloillaan, viikkoja 6+ ja la n. 29.5. Olen kolmesta lapsesta kyllä haaveillut mutta toisaalta olin jo valmis menemään eteenpäin ja jättämään vauva-ajat taakse, varsinkin kun puolisosta tuntui että kaksi on sopiva määrä. Joten hiukan ristiriitaiset tuntemukset on vaikka on myös ihanaa että saan vielä imettää, synnyttää, hypistellä pikku vaatteita jne. Oireina pieni etominen joka päivä, turvotus, väsymys ja laiskuus, tuntemukset alavatsalla ja rintojen turvotus/kipuilu. En malta että pääsisin kertomaan jollekulle läheiselle asiasta, vaikka toisaalta on niin ihanaa vielä pitää tämä ihan itsellään.

 

Tervetuloa @Marsikka ja muut!! Mehan ollaan lahes samanikaisia, kiva kun on muitakin vahan vanhempia. Mulla on ollut samanlaisia mietteita... toisaalta kolmas lapsi on ollut meidan yhteinen toive, mutta yhtalailla eteenpain meno olisi myos kiinnostanut. Ja tassa sita nyt ollaan! Tiedan etta saan paani ja ajatukseni kasaan pikkuhiljaa, mutta onhan tama hammentavaa.

Hanelle joka painiskelee imusolmukkeiden ja rinnnan kyhmyn kanssa.... ma kavin tuon lapi myos tana vuonna. Rinnasta ei sitten mammografiassa plus ultrassa loytynytkaan mitaan, ja ultralla todettiin etta suurentuneet imusolmukkeet olivat ok. Ne kuulemma joskus jaavat tulehdusten ja muiden jalkeen suureksi, eivatka edes aina pienenny ikina? Nain ainakin mulle kerrottiin. Tsemppia. Hyva tutkia, tulee selvaksi asiat!

Ihan jarjetonta vasymysta. Otan pienia torkkuja paivisin sen mukaan jos tyot ja aikataulut sallii, 10 minsaa siella ja taalla. Eika se pirista!

 

Tosiaan poistun täältä, taas tuulimuna.

 

Heips kaikille!
Näin alkuun, @Karvakorvat otan osaa, toivon että teillä tärppää uudestaan pian ja että kaikki sujuisi hyvin teillä

Mä kävin jo huhuilemassa tuolla huhtikuisissa, mutta eilisen varhaisultran mukaan oon viikoilla 9+4, eli LA siirtyikin 28.4 sijaan 3.5 ja itelläni siis synttärit 5.5, eli parhain synttärilahja koko maailmassaEsikoisraskaus, oon 20 vuotias ja lapsen isä on kuvioissa. Nyt vaan toivotaan parasta, että saan rakkaan nyyttini syliini toukokuussa

 

@Karvakorvat tsemppiä sinulle! Kyllä se vielä onnistuu!

 

@Karvakorvat pahoittelut jaksamista sinulle.

Eilen oli varhaisultra, kaikki näytti olevan ok! Pieni sydän siellä sykki ja alkio vastasi viikkoja 7+0 . LA siirtyi siis 22.5.

Täällä oireina pahoinvointi, pitää olla jatkuvasti syömässä jotain. Ja kamala väsymys