Heips!
Oma tilanne on se, että emme miehen kanssa käyttäneet muuta ehkäisyä kuin keskeytettyä. Hyvissä ajoin joka kerta keskeytettiinkin, ilman "näkyviä virheitä", mut niin siinä sitten kuitenkin kävi että plussasin 9.9 molempien täydeksi yllätykseksi. Oltiin puhuttu, että jos sieltä joku tulis niin olis sit tervetullut. Kun 30v oli jo tullut molemmilla mittariin, niin ajateltiin ettei se enää näin herkästi tapahtuis. Kolme ensimmäistä päivää olin ihan sokissa ja panikoin, sen jälkeen alkoi löytyä myös positiivisia tunteita ja odotuksen fiilistä. Vaikka myönnän vauvakuumeen vaivanneenkin viimevuoden, en ollut kuitenkaan missään määrin valmistautunut raskauteen. Yhtäkkiä piti muuttaa monta asiaa kerralla, lopettaa tupakointi seinään, jättää salmiakki (mun lempi makeinen!), vähentää kahvin kittaamista, jättää lisäravinteet joihin olin tykästynyt: spiruliina- ja vihreäteetabletit, ym. Olin juuri saanut kiinteytettyä kehoni parempaan kuosiin kuin ikinä, saanut lihaksia ja voiman tunnetta sekä pudottanut painoani 54 kiloon. Tunsin ennen raskautta itseni energisemmaksi kuin koskaan ja viihdyin kropassani loistavasti. Alkuraskaus on ollut todella haastavaa aikaa itselleni, kun energisyys on tipotiessään ja sen tilalla on uskomaton voimattomuus ja väsymys. Olen nyt 5+6 menossa ja painoa on tullut jo nyt takaisin 2,5kg! Tunnen oloni palloksi. Aineenvaihdunta tuntuu hidastuneen reippaasti ja koen ummetusta sekä ilman kertymistä häiritsevässä määrin. Olo on ällö. Rinnat on arat, etenkin nännit ja vatsaa jomottaa päivittäin. Lisäksi en tunnista omaa mieltäni normaaliksi, ennen iloinen ja optimistinen persoonani on nyt kaikesta ärsyyntyvä kiukkupussi, jota pelottaa kiintyä ajatukseen lapsen saannista jos sitten jotain menisikin pieleen. Olen kokenut itseni vahvaksi persoonaksi ja nyt alan itkeä kun autoilija tööttää mulle, vaikken koe aihetta edes olleen. Tunnen itseni ihan vieraaksi. En halua nähdä tuttuja, koska olen normaalilta luonteeltani hyvin avoin ja nyt koen etten voi kertoa oikeista kuulumisistani sanallakaan, kun ei vielä tässä kohtaa haluta tehdä asioista julkisia. Laskettu aika on 17.5. Varhaisultra 3.10. Mies on ainoa josta en osaa valittaa sanallakaan, ollut aivan upea ja niin ymmärtäväinen että itseni on vaikea käsittää miten onnistuu! Suhteellamme on ikää vasta 10kk ja nyt etsitään yhteistä kotia. Toivon todella, että tämä ärsytys (ei mistään!) vähenisi pikkuhiljaa, olisi helpompi kestää fyysiset oireet jos voisi tuntea itsensä edes mielen tasolla jotenkin omaksi, pääosin iloiseksi itsekseen. Melkoista menoa ja niin paljon kaikkea mitä en ollenkaan osannut odottaa!
Oma tilanne on se, että emme miehen kanssa käyttäneet muuta ehkäisyä kuin keskeytettyä. Hyvissä ajoin joka kerta keskeytettiinkin, ilman "näkyviä virheitä", mut niin siinä sitten kuitenkin kävi että plussasin 9.9 molempien täydeksi yllätykseksi. Oltiin puhuttu, että jos sieltä joku tulis niin olis sit tervetullut. Kun 30v oli jo tullut molemmilla mittariin, niin ajateltiin ettei se enää näin herkästi tapahtuis. Kolme ensimmäistä päivää olin ihan sokissa ja panikoin, sen jälkeen alkoi löytyä myös positiivisia tunteita ja odotuksen fiilistä. Vaikka myönnän vauvakuumeen vaivanneenkin viimevuoden, en ollut kuitenkaan missään määrin valmistautunut raskauteen. Yhtäkkiä piti muuttaa monta asiaa kerralla, lopettaa tupakointi seinään, jättää salmiakki (mun lempi makeinen!), vähentää kahvin kittaamista, jättää lisäravinteet joihin olin tykästynyt: spiruliina- ja vihreäteetabletit, ym. Olin juuri saanut kiinteytettyä kehoni parempaan kuosiin kuin ikinä, saanut lihaksia ja voiman tunnetta sekä pudottanut painoani 54 kiloon. Tunsin ennen raskautta itseni energisemmaksi kuin koskaan ja viihdyin kropassani loistavasti. Alkuraskaus on ollut todella haastavaa aikaa itselleni, kun energisyys on tipotiessään ja sen tilalla on uskomaton voimattomuus ja väsymys. Olen nyt 5+6 menossa ja painoa on tullut jo nyt takaisin 2,5kg! Tunnen oloni palloksi. Aineenvaihdunta tuntuu hidastuneen reippaasti ja koen ummetusta sekä ilman kertymistä häiritsevässä määrin. Olo on ällö. Rinnat on arat, etenkin nännit ja vatsaa jomottaa päivittäin. Lisäksi en tunnista omaa mieltäni normaaliksi, ennen iloinen ja optimistinen persoonani on nyt kaikesta ärsyyntyvä kiukkupussi, jota pelottaa kiintyä ajatukseen lapsen saannista jos sitten jotain menisikin pieleen. Olen kokenut itseni vahvaksi persoonaksi ja nyt alan itkeä kun autoilija tööttää mulle, vaikken koe aihetta edes olleen. Tunnen itseni ihan vieraaksi. En halua nähdä tuttuja, koska olen normaalilta luonteeltani hyvin avoin ja nyt koen etten voi kertoa oikeista kuulumisistani sanallakaan, kun ei vielä tässä kohtaa haluta tehdä asioista julkisia. Laskettu aika on 17.5. Varhaisultra 3.10. Mies on ainoa josta en osaa valittaa sanallakaan, ollut aivan upea ja niin ymmärtäväinen että itseni on vaikea käsittää miten onnistuu! Suhteellamme on ikää vasta 10kk ja nyt etsitään yhteistä kotia. Toivon todella, että tämä ärsytys (ei mistään!) vähenisi pikkuhiljaa, olisi helpompi kestää fyysiset oireet jos voisi tuntea itsensä edes mielen tasolla jotenkin omaksi, pääosin iloiseksi itsekseen. Melkoista menoa ja niin paljon kaikkea mitä en ollenkaan osannut odottaa!
Mut sillon kun esikoista odotin muistan sen kuinka tärkeää oli saada se tuki heti siihen. Se ei ole meiltä pois jos heti haluaa ihmetellä ja jutella muiden kanssa. Meille tulossa mahdollisesti kolmas niin oon ehtiny noi vauva ryhmät läpi monta kertaa jo ja nyt semmonen olo et odottelen enemmän et tietää missä mennään. Kuopuksenkin kanssa liityin fb ryhmään varhausultran jälkeen. Toki mulla on keskenmeno taustaa niin sen jälkeen en oo halunnu ihan suin päin ryntiä. Ymmärrän hyvin tuon fb ryhmäläisten päätöksen on hankalampi muutenkin mennä mukaan myöhemmin kun muut jo tuntee. Perustellaa sit varmojen vesien ryhmä myöhemmin.
Ens viikol ois vauvan neuvola siel ehkä sanon et varais jo aikaa tai sit mä oottelen vielä.