Nyt vaikuttaa tosiaan siltä, että meidän perheessä ei sitten enää ehkäisyä käytetä! En vielä oikein osaa suhtautua asiaan, kun en edes meinaa uskoa sitä todeksi. Pohdiskelin tuossa pyhäiltana ääneen, että pitäisi taas ostaa niitä kumejakin, niin mies vaan sanoikin, että tarviiko niitä nyt sitten käyttää. Sanoin, että tarvii, jos ei kerran halua, että tulen raskaaksi, niin kysyi, että olisko se nyt sitten niin hirveetä. Selitin, että en ainakaan halua oottaa lasta miehelle, joka ei halua isäksi. Ei taas tapansa mukaan ihan selvästi sanonut, että tosiaan alettaisiin lisääntymispuuhiin, mutta siltä se nyt vaan vaikuttaa. Eilen oltiin sitten ilman ehkäisyä ja selitin vielä, että jos sattuu oikein elinvoimaisia siittiöitä olemaan, niin tiedä vaikka tästä raskautuisin, kun ovulaatio pitäis olla perjantaina. Mies vaan naureskeli, että tuskinpa ne nyt niin kauaa elelee.
Tuntuu ihan hölmöltä, kun olen kolme vuotta koittanut toisen päätä kääntää ja mielessäni kuvitellut toinen toistaan dramaattisempia kohtauksia, kun lopulta saan tahtoni läpi ja koko elämä muuttuu hetkessä ja nyt onkin vaan epäuskoinen olo, että onkohan se nyt ihan tosissaan ja vieläköhän se muuttaa mielensä ja tuleekohan koko hommasta ikinä mitään ja onko minusta ylipäätään äidiksi.. Niin pitkään olen miestä käännyttänyt, etten ole itse osannut totutella ajatukseen, kun kaikki tarmo on mennyt miehen pään kääntämiseen, mutta nyt ei ole aikaa enää empiä. Kolmekymppiä tulee kohta täyteen eli on vaan annettava mennä, jos niikseen tulee!
En halua alkaa yrittämällä yrittämään, vaan pikemminkin niin, että tulkoon, jos on tullakseen. Ehkä se mieli sitten muuttuu, jos ei käykään niin helposti. Tällä hetkellä tämä ketju ei tunnu enää ihan siltä omimmalta, kun ei olo olekaan niin toivoton, mutta mistä sitä tietää, miten toivottomaksi tilanne vielä kehittyy, jos ei vauvaa alakaan kuulua (tai jos tuo ukko vielä peruu puheensa). Mutta enköhän joka tapauksessa pistäydy täällä säännöllisesti, kun tästä on tullut vähän niinkun tapa!
Tuntuu vaan niin uskomattomalta, että kohta varmaan herään ja huomaan, että kaikki olikin vaan unta.. Ja hirveästi kiinnostaa, että mikä sen miehen mielen sai muuttumaan ja tapahtuiko se pikkuhiljaa vai ihan yhtäkkiä, mutta en vielä eilen uskaltanut paljon kysellä, ettei peruisi koko hommaa, kun ei muutenkaan ole kovin innokas tunteistaan puhumaan. Jos saan jotain selville, niin tulen kertomaan teillekin.