Toiveissa vauva 2021

@Lili_86 minäkin kävin jossain vaiheessa yksityisellä.

Lääkäri kyseli taustat ja teki sisätutkimuksen ja ultrasi munasarjat ja limakalvon. Käyntini ajoittui 2-3 päivää ennen ovista, ja pystyttiin toteamaan johtofolli ja kolmikerroksinen limakalvo. Jos kävisi oletetun oviksen jälkeen pystyisi vastaavassa tutkimuksessa toteamaan ainakin keltarauhasen. Labroja lääkäri ei minulle halunnut määrätä. Piti niitä turhina ja kalliina, kun "kaikki on hyvin" eikä yritystäkään ollut tuolloin takana kuin 6kk. Totesi raskautuminen olevan vain ajan kysymys. Hintaa käynnillä oli kenties 250e.

No, ensi kierrossa tulee se yritystä vuosi täyteen, joten mitään ratkaisevaa tuo ei tuonut. Jos menisin takaisin saisin ehkä niitä labroja, mutten usko, että niistäkään mitään ihmeitä selviäisi. Kuitenkin suosittelen kyllä mielenrauhakäyntiä. Jos olisi niin, ettet ovuloi lainkaan, niin sehän on hyvä tietää. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin odottaa, että pääsisi edes yrittämään.
 
Sivusta olen seurannut pitkään ja nyt on pakko kommentoida. @HuLdA_84 ja @Jaffakeksi puhuitte alaselän kivuista. Itsellä n. viikko sitten huonon asennon takia alaselkä kipeytyi ja samana päivänä menkat alkoi. Alaselkä on edelleen kipeä, istuminen jomottaa eniten mutta tuntuu myös muuten ja säteilee myös lantion alueelle. Voi toki olla vain lihasjumia, mutta olen miettinyt voisiko liittyä hormoneihin jotenkin.

Yritystä on meillä takana yli puoli vuotta. Kierrot ovat olleet kovin pitkiä (n. 50 pv) mutta ovulaatio ilmeisesti on tapahtunut limoista ja kivuista päätellen.
Joo uskon myös että hormoneihin liittyy. Minulla ei enää selkä kipeä onneksi, torstaina pitäisi alkaa kuukautiset.
 
@Lili_86 minäkin kävin jossain vaiheessa yksityisellä.

Lääkäri kyseli taustat ja teki sisätutkimuksen ja ultrasi munasarjat ja limakalvon. Käyntini ajoittui 2-3 päivää ennen ovista, ja pystyttiin toteamaan johtofolli ja kolmikerroksinen limakalvo. Jos kävisi oletetun oviksen jälkeen pystyisi vastaavassa tutkimuksessa toteamaan ainakin keltarauhasen. Labroja lääkäri ei minulle halunnut määrätä. Piti niitä turhina ja kalliina, kun "kaikki on hyvin" eikä yritystäkään ollut tuolloin takana kuin 6kk. Totesi raskautuminen olevan vain ajan kysymys. Hintaa käynnillä oli kenties 250e.

No, ensi kierrossa tulee se yritystä vuosi täyteen, joten mitään ratkaisevaa tuo ei tuonut. Jos menisin takaisin saisin ehkä niitä labroja, mutten usko, että niistäkään mitään ihmeitä selviäisi. Kuitenkin suosittelen kyllä mielenrauhakäyntiä. Jos olisi niin, ettet ovuloi lainkaan, niin sehän on hyvä tietää. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin odottaa, että pääsisi edes yrittämään.
Minäkin olen miettinyt käymistä gynellä,ensi kuussa myös vuosi täynnä yritystä.

Työterveyden kautta on tutkittu kilpparit ja hb ja ferritiini. Ferritiini on tässä matkan aikana saatu ylöspäin ja kilppari arvot ok. Omatoimisesti syön raskaus ajan monivitamiinia ja vahvaa D vitamiinia. Myös monenmoisia maitohappobakteereja syönyt.Minulla säännöllinen kierto ilman väli tiputteluja.Ainut huolen aihe se ettei tärppää:(

Sitten kun ajattelen omaa ikääni niin eihän vuosi ole edes pitkä aika yrittää. Samalla myös tiedostan sen ettei ole myöskään montaa vuotta aikaa enää yrittää :(

Täällä nyt kp24/25 vielä ei merkkiä vuodosta, toki mietin että jos tällä kertaa tuleekin pidempi kierto, 3 aiempaa ollut nyt tuon 25 päivää..Pisin ollut 28 päivää tässä vuoden aikana...

Mukavaa viikonloppua kaikille :)
 
Kysymys; onko joku käynyt yksityisellä tarkistuttamassa, että kaikki on ok raskautumista ajatellen? Mitä tutkimuksia tehtiin? Mitä maksoi?

Täällä epätoivo puskee päälle (taas), nähtävästi on ovuloimaton kierto, kp 17 ja viimeiset viisi päivää ovistestiviiva on ollut lähes näkymätön haamulainen. Puolen vuoden odottelu julkisen tutkimuksiin tuntuu ajatuksissa tuskaisen pitkältä, enkä pysty tällä hetkellä kääntämään ajattelua positiiviseen suuntaan "vielä puoli vuotta aikaa onnistua.".
Kaipaan jotain tietoa oman kehon tilanteesta ja pohdin kertaluontoista (tai 1-2krt) käyntiä yksityisellä.
Me käytiin kun 3. Keskenmenon jälkeen ei tapahtunut mitään n.8kk ja menkat vaan niukkeni enkä tuntenut aina ovulaatiota. Tehtiin ultraus (n.130e) jossa todettiin että limakalvo olisi ohut raskautumista ajatellen ja ehkä ovulaatiotakaan ei joka kk tapahdu..Myös verikokeet otettiin, mistä katottiin eri hormoni tasoja sekä rautavarastot. Ne maksoi n.200e. Niistä selvisi että mulla on hieman alentunut hedelmällisyys eli kiire tulee, siitä sitten aloitettiin ovulaation induktio hoidot, joista 2 ekasta kierrosta kemialliset ja kolmannesta raskaus viikolle 11 asti kunnes keskeytyi viime joulukuussa.
Suosittelen kyllä käymään. Vaikkakin saisi "vain" sen tiedon että kaikki hyvin niin ainakaan ei tarvis sen puolesta sitten stressata :)
 
Minäkin olen miettinyt käymistä gynellä,ensi kuussa myös vuosi täynnä yritystä.

Työterveyden kautta on tutkittu kilpparit ja hb ja ferritiini. Ferritiini on tässä matkan aikana saatu ylöspäin ja kilppari arvot ok. Omatoimisesti syön raskaus ajan monivitamiinia ja vahvaa D vitamiinia. Myös monenmoisia maitohappobakteereja syönyt.Minulla säännöllinen kierto ilman väli tiputteluja.Ainut huolen aihe se ettei tärppää

Sitten kun ajattelen omaa ikääni niin eihän vuosi ole edes pitkä aika yrittää. Samalla myös tiedostan sen ettei ole myöskään montaa vuotta aikaa enää yrittää

Täällä nyt kp24/25 vielä ei merkkiä vuodosta, toki mietin että jos tällä kertaa tuleekin pidempi kierto, 3 aiempaa ollut nyt tuon 25 päivää..Pisin ollut 28 päivää tässä vuoden aikana...

Mukavaa viikonloppua kaikille
Onko miestä tutkittu? Aina syy ei ole itsessä vaan miehessä. Huono siittiöiden laatu voi olla syynä tai esim myös miehen ylipaino vaikutta
 
vierailija
Ne ketkä syö primaspania (tai asaa) niin millon aattelitte lopettaa? Mietin jos joskus plussaan ni millon uskallan lopettaa?
Jos primaspan on auttanu kiinnittymisessä ja muutenki ylläpitää kohdun ym verenkiertoa niin mitäs jos sen lopettaa ja raskaus meneeki siitä syystä kesken?

Sarjassamme tyhmiä kysyksiä
 
Mä söin viime raskaudessa ja oisin saanut lopettaa sen vk 12 mutta raskaus kuitenkin keskeytyi vk 11. Nyt en ajatellut syödä sitä kun tukostaipumusta mulla ei ole.
 
Sivusta olen seurannut pitkään ja nyt on pakko kommentoida. @HuLdA_84 ja @Jaffakeksi puhuitte alaselän kivuista. Itsellä n. viikko sitten huonon asennon takia alaselkä kipeytyi ja samana päivänä menkat alkoi. Alaselkä on edelleen kipeä, istuminen jomottaa eniten mutta tuntuu myös muuten ja säteilee myös lantion alueelle. Voi toki olla vain lihasjumia, mutta olen miettinyt voisiko liittyä hormoneihin jotenkin.

Yritystä on meillä takana yli puoli vuotta. Kierrot ovat olleet kovin pitkiä (n. 50 pv) mutta ovulaatio ilmeisesti on tapahtunut limoista ja kivuista päätellen.
Luulen kyllä että mullakin on hormonaalista. Nyt tuntuu että vähän helpottamaan päin taas. Odottelen menkkoja alkavaksi edelleen.
 
vierailija
  • Tykkää
Reactions: Lilaaa
Omaa napaa: dpo6 ja ei muita oireita, paitsi järkyttävä väsymys. Eikait tää voi raskautumisesta johtua, onko jollain ollut pelkästään väsymys ensimmäinen oire? :) Oon ollut ihan niinku märkä rätti koko päivän ja meinannut nukahtaa pystyyn :D Eilen oli jotain nipistelyjä, mutta tänään ei mitään mainittavaa.
 
Kysymys; onko joku käynyt yksityisellä tarkistuttamassa, että kaikki on ok raskautumista ajatellen? Mitä tutkimuksia tehtiin? Mitä maksoi?

Täällä epätoivo puskee päälle (taas), nähtävästi on ovuloimaton kierto, kp 17 ja viimeiset viisi päivää ovistestiviiva on ollut lähes näkymätön haamulainen. Puolen vuoden odottelu julkisen tutkimuksiin tuntuu ajatuksissa tuskaisen pitkältä, enkä pysty tällä hetkellä kääntämään ajattelua positiiviseen suuntaan "vielä puoli vuotta aikaa onnistua.".
Kaipaan jotain tietoa oman kehon tilanteesta ja pohdin kertaluontoista (tai 1-2krt) käyntiä yksityisellä.
@Lili_86 Ymmärrän nuo tunteet, itselläkin halu tietää, mitä kehossa tapahtuu ja onko kaikki ok raskautumista ajatellen. Joten kävin eilen yksityisellä lääkärillä. Kyseessä ei ole hedelmöitysklinikka, vaan lääkäri, joka on erikoistunut hedelmällisyyteen ja hormonitasapainoon. Yksi kaveri, jolla on PCOS suositteli kyseistä lääkäriä. Kyseisellä kaverilla on nyt vauva. Lääkäri kävi läpi mun kiertoa ja yleistä terveyttä jne. Passitti mut sen perusteella keltarauhashormoni- (progesteroni) ja rautatesteihin. Keltarauhashormoni testataan viikko ovulaation jälkeen, joten käski tikuttamaan ensi kierrossa, niin tiedän, koska voin käydä testissä. Mulla siis on ollut viime kierroissa aika lyhyt luteaalivaihe, joten jos keltarauhashormoniarvot on matalalla, niin niitä pitäisi saada ylös. Tämä on kuulemma kohtuu helposti "korjattavissa", joka oli positiivista.

Nyt siis odottamaan seuraavaa kiertoa (en myöskään tainnut ovuloida tässä kierrossa:( Lääkäri muuten jutteli siitä, että kannattaa harrastaa seksiä muutama kerta ennen ovulaation saapumista, jotta sperma on hyvälaatuista. :LOL: kerroin tämän miehellä ja sitä vähän nauratti ja sanoi, että joo-oo ei ongelmaa, lääkärin ohjeiden mukaisesti.(y):giggle: Onneksi mies ottaa rennosti, rauhoittaa minuakin. Sain myös paljon muuta tietoa hedelmällisyydestä, vitamiineista jne. Sanoi myös raudasta sen verran, että ei suosittele rautalisää, jos arvot on ok, koska liian korkeat rauta-arvot heikentävän elimistön puolustusmekanismeja/voivat lisätä infektioriskiä, joten on hyvä tarkastuttaa rautaarvot/ferritiini ennen raudan aloittamista.

Mutta suositten kyllä lääkärissä käymistä mielenrauhan takia. Mulla taas tosi positiivinen olo yrityksen suhteen!!! Ja sama täällä, vasta kesän lopussa päästäisiin julkiselle tutkimuksiin. Aika monilla hedelmällisyysklinikoilla on hedelmällisyysneuvola-/hedelmällisyystutkimus-/hedelmällisyyden kartoituspalveluita. Suosittelen!
 
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi PUNAISELLA Ilmoitathan
PUNAISELLA päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

7.3.2021 sunnuntai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Zanma,ya 10/16, 1.lapsi
Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
+ Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
+ Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
+ Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
+ Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20, 5.lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
+ Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
+ Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ Rust ya 5/20, 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
+ Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Coguine, ya 7/20, 2. lapsi
Ewa87, ya 7/20, 2. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
+ nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
+ 5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
+Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
+ Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
SandraB, ya 10/20, 2. lapsi
+ Kimallus, ya 10/20
Toivojatintti, ya 10/20, 2. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
+ Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi
+ Rosmarin, ya 11/20, 3.lapsi
Daisy01, ya 11/20
Lavender_,ya 12/20
Nuunuu-84, ya 12/20
+ Huuma 40+,ya 12/20
Samppa40,ya 12/20, 3.lapsi (miehen 1. lapsi )
Scarletta, ya 12/20, 1.lapsi
Sdff, ya 1/21, 2.lapsi
+ Liilja, ya 1/21, 3.lapsi
Toiveikas1992, ya 01/21, 1.lapsi
Jennie_, ya 2/21, 1.lapsi
Neitperhoinen, ya 2/21, 5.lapsi
Äitionnellinen ,ya 2/21? 3. lapsi
Hulda_84 ,ya 2/21? 3. lapsi
Marsku88 ,ya 2/21, 3. lapsi
Alocasia,ya 2/21, 2. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Wanti.........................kp 63/35-48
Toivojatintti............kp 62/31
Toive23.......................kp 56/27
Neitperhoinen...............kp 53/30-31
Daisy01...............................kp 39/34
Lavender_...................kp 31/25
Suhveli...........................kp 29/27
Hulda_84....................kp 29/26-30
Petronella09............kp 25/25
SandraB.....................kp 24/26
Marsku88..................kp 24/?
Persikka123.............kp 24/33
Alocasia....................kp 23/?
Iinanen......................kp 20/23-24
Mamtobe................kp 20/28
Chili_..........................kp 20/28-29
Toiveikas1992.....kp 18/28-36
Jennie_................kp 13/31?
Minttuni................kp 13/25
Kirjoh89...............kp 11/28
Ewa87...................kp 9/28
Scarletta.............kp 8/27
Sinisilmät......…kp8/30
Krippis...........kp 5/22-24
Meemuli............kp 5/35-43
Nuunuu-84..........kp 4/30
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Toive23...........................dpo 43
Wanti.............................dpo 42
Äitionnellinen........dpo 28
Daisy01.............dpo 16
Hulda_84........dpo 15
Iinanen..............dpo 10
SandraB........dpo 9
Chili_..........dpo 7
Persikka123....dpo5

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Joo ei taida tulla tästäkään kierrosta mitää. Dpo10 ja nega. Pitää taas pari päivää vielä testailla ja sit alkaa lopetella lugeja. Vähä on semmoista höttöä päässä et voisi migreeniä pukata. Ihan niinku viime kierrossa.

Jotenkin nyt jo ootan, et kärsitään vielä toi seuraava ja viimeinen pelkkä luge kierto pois. Sit päästää ovulaation induktioon! :)

@Kuumeilija40 oon niin pahoillani :( voimia!
 
Argh. Pakko purkaa johonkin. Nyt on jotenkin niin vahvasti vauvajutut mielessä ettei tosikaan. Google senku laulaa vaikka tää alkaa olla mulle jo niin tuttua, ihan hävettää! :D Mulla on selvästi liikaa aikaa nyt:D
Eilen testiin viivanpaikka, oletettavasti dpo10, tänään aamulämpö 37.8 (korvamittari) eilen illalla tuli nuha ja aivastelu kuvioihin, piti yölläkin nousta niistää ku valu vetenä vaan... tätä oli myös toisessa plussa kierrossa tai voihan se olla että tässä tullaan vaan kipeäksi tai allergiat vaivaa taitai:LOL:
Yö oli myös tosi rikkinäinen, jatkuvasti heräilin johonkin, en vaan tiedä mihin(?):unsure:
Vatsan nippailut jatkuu edelleen ja hajuaisti on tosi herkkä.
Nyt täytyy malttaa iltaan tehä uus testi kun ei oo kun 1kpl jälel.
Onko muita testaajia?:X3:
 
Ihanaa, että kaiken jälkeen vielä jaksat kirjoittaa ja jännittää! Mä luen niin jotenkin sydämellä sun kirjotuksia ja todella toivon, että saatte vielä pienen syliin ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Alinna86

Yhteistyössä