Moikka kaikille! Oon pitänyt taukoa palstalta jo hyvän tovin, tuntui että vauvahommat oli liian läsnä 24/7. Yritys on kuitenkin jatkunut ja samassa jamassa ollaan edelleen: menkat alkaa AINA ajallaan eli mitään kiinnittymisyritystäkään ei oo havaittavissa.
Viime syksynä käytiin tutkimuksissa eikä mitään syytä lapsettomuuteen löydy. Torstaiksi odottelen taas menkkoja alkavaksi. Helpotusta on kuitenkin tulossa, ensi kierrossa nimittäin aloitetaan inssihoidot ja ovulaation tueksi sain letrotsolit.
Vahvasti omaa napaa tähän väliin kuulumisten lisäksi:
Synkkiä hetkiä on mahtunut tähän reiluun 1,5vuoteen, eilen kuitenkin purskahdin lohduttomaan itkuun kun paras ystäväni kertoi viestillä odottavansa esikoistaan. Vaikka kuinka haluan iloita ja koenkin iloitsevani hänen puolestaan, en kuitenkaan voi olla tuntematta myös katkeruutta ja kateutta. Me emme mieheni kanssa ole kertoneet kenellekään lapsihaaveista eikä ystävänikään tiedä miten arkaan paikkaan ilouutisensa osui. Nyt en uskalla hänelle myöskään kertoa, ettei hän koe huonoa omaatuntoa ilostaan
Toivon, että synkkien aikojen jälkeen tulee toiveikkaampi jakso ja kiva kuulla, että pääset inssihoitoon pian
@lulube Toivon parasta!
Täällä on ollut tänään paljon puhetta surun tunteista, kun tuntuu, että kaikki ympärillä olevat kertovat raskaudesta/ovat raskaana. Minäkin koen surua tästä. Ensiksi ajattelin, etten kerro kennellekään, mutta lopulta päätin kertoa muutamalle läheiselle käverille. Nyt olen päättänyt, että jos asia tulee esille ja tulee semmoinen olo, että haluan kertoa, niin kerron yrityksestä. Oikeasti se on ollut tosi hyvä päätös!! Yhdellä kaverilla on pieni vauva ja on ollut ihanaa kysellä häneltä monivitameeista, ovulaatiotesteistä jne. Hän myös suositteli lääkäriä, koska heilläkään ei raskautuminen tapahtunut heti. Hän on ollut tärkeä tuki! Muutamalle muulle kaverille olen myös kertonut ja se on ollut kovin helpottavaa ja vienyt kateudentunnetta pois. Yksi kaveri kysyi, tuleeko minulle paha mieli vauvakuvista Whatsapp-ryhmässä, se oli tosi ajattelevaista ja kertomisen jälkeen ei ole ollut sitä kateudentunnetta. Eikä todellakaan ole tullut paineita siitä, vaikka kerroin eikä ole ollut mitään ilkeitä uteluita. Ei nyt koko maailmalle, vaan muutamille läheisille.
Toinen tapaus oli viime viikonloppuna. Tämän vauvanyrityksen paljon rennommin ottava mieheni oli kertonut muutamalle kaverille yrityksestä. No sitten meillä oli videopuhelu (koska korona-aika) muutaman kaveripariskunnan kanssa, lähinnä miehen kavereita ja heidän vaimot. Heillä kaikilla lapsia, yksi raskaana. No sitten tietty juteltiin lapsista ja jossain vaiheessa joku miehistä vaan sanoi, että "ei tämä meidän kakkonen tullut hirveän helpolla, vaikka sitä kuinka toivottiin ja surettiin paljon, ettei onnistu". Oikeasti, mua helpotti kuulla, ettei kaikilla niitä vauvoja vaan tule niin helposti kuin esimerkiksi somessa näkyy ja siksi kannustan kertomaan asiasta esim tyyllin: [kommentoitia vauvasta/raskaudesta] ja sitten kerron, että muakin kiinnostaa nämä vauvajutut, koska ollaan yritetty miehen kanssa, mutta ei ole tärpännyt ja se saa minut aina välillä surulliseksi.
Toivon, että jos joku päivä olen raskaana/minulla on lapsia, niin kaverini uskaltaisivat kertoa yrityksestä, olen silloin mielelläni tukena!
Miten muuten muilla, oletteko kertoneet yrityksestä äidillenne/vanhemmille? Mulla on tosi läheiset välit äidin kanssa, mutta ei koskaan olla oltu mitään kavereita eikä keskusteltu esim. poikaystävistä, seksistä tms. joten tuntuu tosi oudolta kertoa yrityksestä... Tiedän niin, että äiti haluaisi olla mummu, mutta ei ole koskaan kysynyt haluanko lapsia ja luulen, että hän kuvittelee, etten halua lapsia. Voi kun odotan sitä hetkeä, jolloin voin kertoa, että äidistäni tulee mummo.
