aurinkosuuret halaukset tulosten johdosta :hug: Mutta tosiaan, kuten sanoit, onni onnettomuudessa on se että viikot on vielä kohtuu pienet. On todella tuskaa saada se soitto ja kuulla sanat "valitettavasti..". Sen jälkeen ei enää kuulekaan mitään.
Minun toimenpide on ohi. Pieni poika syntyi nopeasti ja kohtuullisilla kivuilla. Kaikki meni paremmin kuin odotin, olotila kaiken jälkeen oli ensin todella surullinen ja tyhjä ja itkuinen, mutta pikkuhiljaa rauha laskeutui ylle. Sain jutella sairaalassa empaatiisen hoitajan kanssa ja itkeä pahimmat itkut ihan rauhassa. Pahinta kaikessa oli odotus ja epävarmuus, ja se että odotti vaan että kaikki on ohi. Vauva oli odotettua isompi ja täydellisen lapsen näköinen. Ulkoisesti ei mitään vikaa, päin vastoin. Tavallaan tuntui hirmuisella katsoa, miten vauva nukkui ikuista unta kaarimaljassa, kun hän vielä "äsken" potki kohdussani. Hänen paikkansa olisi kuulunut olla sisälläni kasvamassa ja vahvistumassa. Nyt sydän oli pysähtynyt, liikeet olivat loppuneet. Kätilö otti jalan ja käden kuvat muistoksi enkelivauvasta.
Elämä voittaa ja jatkuu, se onneksi on varmaa. Onhan syli tyhjä ja päivät siltä osin "tyhjiä", ei ole potkuja mitä kuunnella, ei vatsaa mitä silittää. Ei neuvoloita mitä odottaa. Ikinähän tätä ei unohda, ikinä ei täydellisesti pääse "yli". Mutta henkisesti tästä toipuu kuitenkin yllättävän hyvin ja toipuminen voi alkaa aika nopeastikin. Muistakaa vaan puhua, puhua ja puhua.
ANtakaa jokaisen tunteen, inhon, surun, vihan ja katkeruuden tulla ulos miettimättä yhtään onko se oikein tai väärin. Siten jossain vaiheessa voi antaa anteeksi maailmalle ja itsellekin. Sitten se helpottaa. Vastauksiahan ei tule koskaan saamaan, kukaan ei koskaan tiedä miksi toisten pitää elää tällasia läpi, kerran-kaksi-useamminkin.
Jotainhan se aina opettaa. Joka kerta jotain, vaikka luulisi etteikö kerta jo riitä.
Voimia jokaiselle vaiheisiinsa :hug: