toisia ns. sikiöseuloista kiinni jääneitä?

Annukalle...Ei tee sinusta huonompaa ihmistä vaikka keskeytykseen päätyisitkin miehesi kanssa.On teidän lapsi ja teidän elämä mikä kyseessä.Kokemuksesta tiedän millaista se voi olla kun joutuu noiden ajatusten kanssa painimaan.Itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa kun sikiöllä todettiin istukkabiopsian jälkeen 13-trisomia kromosomihäiriö ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin keskeytykseen.Ulkopuolisten mielipiteistä on turha välittää,yleensä juuri ne pahimmat kauhistelijat itse eivät ole joutuneet samanlaisten valintojen eteen.Voimia ja jaksamista teille,kaikesta selviää kyllä :hug:

 

\

mutta siis millä tavalla "kiinni jääneitä?" :ashamed:

No jos sinä jäät veriseulassa raja arvon hälyttävälle puolelle jäät kiinni niin sanotusti. Sama juttu jos np-ultrassa niskaturvotus on yli 3mm jäät seulaan kiinni,sen takia sen nimi on np=niskapoimu ultra. Ultrataan tietyillä viikoilla koska on havaittu niskaturvotuksella olevan merkitystä vauvan terveydelle.
Se on sikiöseula.

 

Tuntuu ettei tästä selviä millään. Tällä hetkellä on kamalinta odottaa maanantaita, että pääsee keskustelemaan lääkärin kanssa tilanteesta. Pelottaa sekin, että entäs jos meille ei myönnetäkään lupaa keskeyttää raskautta.. Tosin tässä meidän tilanteessa luulisi vamman olevan niin pahanlaatuinen, että sellainen mahdollisuus meille suodaan. Pelottaa myös jos raskaus keskeytetään, niin miten itse toimeenpiteestä selviän henkisesti ja mitä sen jälkeen..


En voi vieläkään uskoa, että tämä on totta, että tämä ihan oikeasti tapahtuu meille! Olen kavereillekin yrittänyt netin välityksellä selittää tilannetta ja tunteitani, mutta tuntuu ettei kukaan ota minua tosissaan. Vaikeaahan heidän on asettua minun asemaani. Mutta jotenkin tuntuu, etten enää tämän jälkeen edes jaksa olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Olisi vielä muutenkin niin paljon hoidettavia asioita, kun jäin työttömäksi omasta halustani joulukuun lopussa.. Halusin keskittyä raskauteen ja muutenkin näin paremmaksi lopettaa työt, kun en enää fyysisesti jaksanut. Työvoimatoimistossa ovat käsitelleet asiaani jo vaikka kuinka kauan ja tuntuu että kaikki raha-asiatkin kaatuvat kaiken lisäksi päälle.

Oma äitini myös huolettaa.. Hän oli niin kovin innoissaan kun sai kuulla, että saa ensimmäisen lapsenlapsen. Nyt kaikki toiveet ovat kaatuneet. Tai itseasiassa hän ei vielä tiedä kokonaistilannetta, kun emme ole uskaltaneet keskeytys- ajatuksistamme vielä kenellekään mainita, ennen kuin tiedämme asian varmaksi. Kyllähän hän varmasti ymmärtää, tietää tuskamme ja katsoo varmaan itsekin parhaaksi päästää vauva enkeliksi, kuin synnyttää hänet tänne kärsimään. Mutta enemmän minua pelottaa se, että hän masentuu siitä, kun joutuu katsomaan minun kärsimystäni.

Onneksi voin edes käydä kirjoittamassa tänne.. se helpottaa hieman asiaa, etenkin kun saa lohdutusta ja kuulla toisten kokemuksia. Vaikka se ei tuskaa poistakaan.. Vaikka tiedän että asioista puhuminen jonkun kanssa helpottaisi tilannetta, niin en vain pysty nyt kohtaamaan ketään kasvotusten. Voisipa vain nukkua..

 

On ymmärrettävää ettet halua tavata ketään. Serkullani oli samantapainen tilanne vuosia sitten, hän odotti kaksosia, joilla ei ollut kylläkään toiveita edes elävien lapsien syntymisestä, hän kertoi jälkeenpäin että paranemisen kannalta heille oli tärkeää että he saivat nähdä vauvansa ja hyvästellä heidät, hän myös kamppaili samojen asioiden kanssa ja kertoi että nähtyään vauvat hän tunsi helpottuneensa siitä että päästi heidät kärsimyksestä. Mutta en halua liittää sinua häneen, tämä oli vain kertomus hänen tarinastaan. Mietit äitisi suhtautumista, hän varmasti ymmärtää ja tukee teitä jos keskeytykseen päädytte, tärkeintä on teidän kahden selviytyminen. Mielestäni teet oikean ratkaisun oli se sitten mikä hyvänsä! Mutta älkää jääkö asian kanssa yksin. On helpompi puhua varmasti täällä, mutta älkää myös unohtako että ammattiapuakin on tarjolla ja vaatikaa sitä jos tuntuu siltä. Olet rohkeampi kuin minä, minä työnsin pääni puskaan siinä vaiheessa kun tiesin riskini olevan suurentunut. Sinun ei tarvitse miettiä että tuntisit leikkiväsi jumalaa lapsen kohtalolla, sinä tiedät miehesi kanssa parhaiten mikä on lapsellenne parasta. On hyvä antaa pahan olon tulla, ja antaa surulle aikaa.
Taloudellisissa asioissa sosiaalitoimisto kyllä varmasti avustaa tuollaisessa tilanteessa.

Älkää kysykö mitä on rakkaus
Katsokaa tuota vahvaa naista
joka hukutti oman lapsensa,
hukutti rakkaudesta, armosta
koska tiesi että hänet vietäisiin
orjaleireille, kärsimään.
Hän jos kuka tietää mitä rakkaus on.


Tuossa oli yksi runonpätkä, paljon jaksamisia
:hug:

 

Voi kun osaisi sanoa annukalle jotain viisasta, mutta kun ei osaa vain halauksen :hug: ja kovasti jaksamista pystyn toivottamaan... Lemission onneksi tuossa edellä kirjoitti asiaa ja voinen yhtyä hänen sanoihinsa...

sen voin sanoa, että oli ratkaisunne mikä hyvänsä, se on varmasti juuri se oikea ratkaisu...

 

Puhuin tänään pitkään äitini kanssa puhelimessa.. Hän oli hyvin pahoillaan ja itki, mutta osasi myös lohduttaa. Hän kun on työskennellyt pitkään vammaisten lasten kanssa, niin tietää mistä puhuu. Vaikka tiesinkin jo alusta saakka, että äitimme tukee meitä missä päätöksessä tahansa. Niinkuin varmasti jokainen vanhempi tekee omalle lapselleen..

Mieheni kanssa olemme nyt puhuneet paljon tai sen verran mitä minä olen itkun seastani saanut soperrettua. Samanlaiset ajatukset hänelläkin on, kuin minulla.. Hän sanoi juuri sen, mitä minäkin olen koko ajan ajatellut.. Että tässä tilanteessa tuntuu itsekkäämmältä synnyttää lapsi tänne kärsimään jatkuvista leikkauksista ja monista vammoista, kuin että luopuu hänestä nyt. En siis todellakaan väitä, että toiseen ratkaisuun päätyvät ovat jotenkin itsekkäitä, en todellakaan! Mutta meistä tuntuu nyt siltä tässä meidän tapauksessamme. Puhuinkin äitini kanssa, että jos kysymys olisi "pelkästä" cp- vammaisuudesta tai muusta "yksittäisestä", niin asiaa voisi ajatella eri kannalta. Mutta tämä aiheuttaa niin monia erilaisia vammoja, että tuskin lapsen elämä tulisi olemaan kovin nautittavaa. Rakastavat vanhemmat ja isovanhemmathan hänellä olisi ja paljon kaikkea muuta, mutta siltikin.. mielestämme parempi näin.

Tuskahan ei poistu varmasti koskaan ja miksi pitäisikään.. Tuskin se enää 20- vuoden päästä on näin kovaa, ainakaan en toivo sen olevan. Mutta varmasti ikävöin ja kannan lastamme, esikoistamme, aina mukanani ja niin tekee isäkin.

Välillä tuntuu että en se ole minä jolle tämä kaikki tapahtuu. Välillä taas todellisuus ja arki lyö liian kovaa kasvoille. Miten se raskautuminen ja lapsen saaminen onkin niin helppoa joillekin.. Itselläni on takana yksi keskenmeno ja sitä ennen yritystä oli takana melkein vuosi. Keskenmenosta puolen vuoden päästä sitten saimme tämän, pitkään niin iloisen yllätyksen, mutta pelko jostain kalvoi aina takaraivossani.. Aavistinko sittenkin jotain etukäteen vai oliko pelko jälki edellisestä keskenmenostani..

Nyt tuntuu vielä niin kaukaiselta miettiä seuraavaa raskautta, mutta kieltämättä sekin on käynyt mielessä. Että milloin sitä taas uskaltaa yrittää ja kuinka siinä sitten käy.. Se pelottaa. Mutta ehkä minun on vain luotettava siihen, että joskus meillekin käy hyvin.

Onneksi ajatukset ovat hieman selkiytyneet, onneksi en enää niin pahasti syyllistä itseäni. Toinen juttu on tietenkin se, että miten selviää keskeytyksen jälkeen.. tai että miten selviää itse keskeytyksestä..

 

Paljon voimia tedän perheelle :hug:
Olipa ihanaa että äitisi tukee sinua ja ymmärtää ja että miehesi kanssa olette saaneet puhuttua :hug: jospa ne asiat pikkuhiljaa selkiytyvät.
Sekin helpottaa varmaan jonkun verran kun saa tehtyä niitä päätöksiä ja olette miehen kanssa samaa mieltä. Tuska ei poistu milloinkaan mutta se hellittää ja unohtaa ei tarvitse.

Toivottavasti lääkärit ottavat teidät vastaan hyvin siellä ja ymmärtävät päätöksiänne.

Toivon kaikkea parasta teille ja toivottavasti tulevaisuudessa saatte sen haluamanne esikoisen :heart:

 

Annukalle :hug:

Toivon hartaasti, että saatte huomenna miehesi kanssa tarvitsemanne tiedot.
Toivotan teille paljon siunausta huomiselle lääkärikäynnille.

 

Annukalle lämmin halaus ja voimia :hug:

 

Täällä päin (P-Savo) ei tehdä np-ultraa, vaan pelkästään alkuraskauden ultra, jossa katsotaan pääasiassa sikiöiden lukumäärä ja sydämen syke. Kävin kuitenkin seerumiseulassa, jossa alfafetoproteiinin pitoisuus liian pieni (viittaa Downiin), riskiarvo oli 1:249, rajana 1:250, eli juuri himpun verran seularajan "väärällä" puolella. Meillekin tarjottiin lapsivesipunkiota, jossa kävin. Kysyin tottakai riskeistä niin kätilö selitti, että kaikki raskaudet jotka päättyy 2 vk punkion jälkeen merkitään tilastoihin johtuvaksi lapsivesipunkiosta, huolimatta siitä mistä ne johtuu. Kromosomisto oli onneksi normaali, mutta oli varmasti elämäni pisimmät 3 vk. Meille "pelkkä Down-syndrooma" olisi riittänyt syyksi raskauden keskeytykseen. Olen myös miettinyt, että haluan seuraavassa raskaudessanikin lapsivesipunktion, vaikka muut seulat eivät hälyttäisikään, sen verran paljon tuli pohdittua vammaisen lapsen saamista, että emme tieten tahtoen sitä haluaisi. Toki tidän, että ei mitkään tutkimukset tervettä lasta takaa, ja varmasti sitä rakastaa lastaan, oli tilanne mikä tahansa.

 

Annukka, yahoossa on suljettu keskustelupalsta meille, jotka olemme keskeyttäneet raskauden sikiön poikkeavuuden vuoksi. Olet tervetullut mukaan, vaikka vasta harkitsisit keskeytystä.

http://health.groups.yahoo.com/group/enkelinkosketus/

Minä keskeytin n. vuosi sitten hartaasti toivotun ja odotetun raskauden. Muiden enkelin koskettamien tuki on ollut minulle korvaamatonta. Vain saman läpi käynyt tietää, mistä oikeasti on kysymys ja miltä se tuntuu.

Toivon sinulle voimaa kohdata tuleva. Teetpä minkä ratkaisun tahansa, se on sinulle oikea. Ja tästäkin koettelemuksesta selviät ihan varmasti eteenpäin.

Viime keväänä en itse voinut ajatella edes yhtä päivää elämää eteenpäin. Nyt olen uudelleen raskaana, alkuvaiheessa. Pelko valtaa mielen, mutta elämä kulkee eteenpäin. Ja esikoinen kulkee sydämessä aina.

 

Tänään oli sitten lääkäri. Ensin taas tutkivat ja tekivät analyysejaan. Sitten keskusteltiin. Itse en saanut paljon sanoja suustani, mutta onneksi mieheni osasi kertoa minunkin ajatukseni. Eli keskeytykseen päädyimme. Lääkärikin oli jotenkin selvästi samaa mieltä, mikä nyt on tässä tilanteessa ihan sama. Tarjosivat meille kuitenkin molempia vaihtoehtoja ja olivat ystävällisiä, mikä oli hienoa..

Enää en onneksi jossittele ja hae helpottavaa tietoa netistä. Oikeastaan se oli ja on pahinta. Tai en tiedä sitten millaisia tunteita on itse operaation jälkeen..

Kiitos paljon kaikille tuesta!

 

Annukalle edelleen :hug:

Vaikea löytää sanoja. Mutta haluan tukea sinua ja miestäsi, ja toivottaa paljon voimia.

 

Annukalle paljon lämpimiä :hug:

Hyvä kun lääkärillä meni hyvin ja osasivat ottaa teidät ammatilais ottein vastaan.

 

Annukka: Ratkaisunne on oikea, sillä se on teidän ratkaisunne ja te elämäänne elätte ja vauvan parasta ajattelette - ei muut.
Paljon voimia ikävän asian edessä :hug:

 

nostoa

 

Annukalle paljon voimia :hug:

Itsellä ei mitään uutta ihmeellistä...päivät vaan kuluu ja malttamattomana odotellaan, että tosi toimiin jo pääsis :kieh: no ehkä perun tämänkin lauseen mielessäni sitten kun synnärille asti päästään kipujen kera mutta kyllä sitä nupun ensikohtaamista nenäkkäin niin kovin odottaa jo... kun on pienestä tietty kuva niin haluaa nähdä, että vastaako se kuva yhtään todellisuutta...tosin mulla varmaa intuiitiota ole edes sukupuolesta Sellaisen pienen nykerönenän vähäisine tummine hiustupsuineen ja pyöreineen poskineen ja suloisine silmineen ajattelen nupun olevan :heart:

mitäs muille kuuluupi?

katjuska ja nuppu 37+2 :heart:

 

Heippa kaikille ja voimia!! Olen kans yksi niistä monista, joka on seurannut tätä teidän ketjua alusta alkaen.. Täällä ollaan monet kyyneleetkin tirautettu!! Minä olin vuosi sitten, mitään tietämättäni menossa ainooseen ultraan katsomaan mieheni kanssa meidän vauvaa joka meille tarjottiin rv 13.. En ollut tietoinen, että kyse oli np-ultrasta. Kukaan ei sellaisesta ollut puhunut mitään. En edes tiennyt mitä on niskaturvotus jne.. Pääsimme vielä 3d ultraan, sitäkään emme tienneet. Saimme vielä todella arvostetun lääkärin. Lääkäri sitten kysyi, että voiko 2 hoitajaa tulla hänen mukaansa. Hän opetti niille uuden laitteen käyttämistä. Tottakai minä suostuin. Siinä sitten aikamme ihmeteltiin vauvaa, kunnes lääkäri ssanoi, että niskaturvotus on hieman liikaa.. En ymmärtänyt yhtään.. Nämä harjoittelijat olivat ihan hiljaa ja vähän peloissaan. Lääkäri mittasi sen vielä moneen kertaan ja totesi, että turvotus on 2,9mm mutta raskaus onkin vasta viikolla 9. Joten siihen nähden turvotus oli liikaa.. Sitten jouduimme puhumaan jonkun naisen kanssa joka selvitti, että mistä on kysymys.. Päätimme lopulta, että osallistumme istukkatutkimukseen, koska keskenmeno riski oli niin hirvittävän pieni. Kun tutkimuksessa oltiin sitten käyty, niin piinaavat kaksi viikkoa oli edessä. Omaksi ilokseni sairaalasta soitettiin jo viikon päästä. Kromosomisto oli normaali, ja määrättiin vielä ultraan.. Seuraavassa ultrassa en edes osannut enään jännittää, koska ajattelin jo että kaikki on kunnossa. Ultra menikin hyvin, mitään poikkeavuuksia ei löytynyt. Minulle ei sitäkään selvitetty, että turvotus voisi johtua vaikka sydänviasta. Sen takia en osannut jännittää toista ultraakaan. Toisessa ultrassa oli kyllä vielä turvotusta, mutta ei ollut mitenkään hälyttävästi noussut. Minulta ei otettu ikinä verikoetta, mistä olisi jotain seulottu, en ole edes sellaisesta kuullut! Otetaanko se yleensä kaikilta? ja kerrotaanko se arvo? Nyt olen jo viisi kuukautisen prinsessan äiti ja todella onnellinen. Lapsi syntyi terveenä ja kaikki on hyvin. Olen vain jälkeenpäin alkanut miettimään, että mistä sitten tämä kyseinen turvotus johtui?! voiko tulla vielä jotain häikkää?! En osannut synnytystä edes pelätä ollenkaan, koska olin varma että kaikki on hyvin. Elin siinä tietoisuudessa. Minulle ei siis paljoa informoitu mistään mitään. Tyttö joutui kyllä vto:lle 2 viikoksi jonkun mystisen tulehduksen vuoksi, mikä ei myöskään ikinä selvinnyt. No onneksi nyt kaikki hyvin! Ja toivotan teille kaikille erittäin onnellista odotusta ja enkeleitä matkaanne! Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja pian saatte pienet nyssykät kainaloonne. :hug: Voimia ja jaksamista kaikille!

 

Jatkan vielä sen verran.. Että päätimme mieheni kanssa, ettei seuraavassa raskaudessa osallistuta siihen nt- ultraan. Sairaalassa molemmilla vierus tovereilla oli vauvalla todettu kans turvotusta ja jatko tutkimuksissa ei ollut mitään. Toinen heistä vain puhui, et nykyään jää kiinni paljon enemmän kuin ennen. Ja prosentti joilta sitten oikeasti jotain vammaisuutta tai muuta löytyy on hirvittävän pieni. Osallistun sitten rakenne ultraan ja jos siellä jotain isoa häikkää, niin sitten ehkä jatkotutkimuksiin. En tekisi ikinä aborttia pienen vamman takia, mutta jos olisi kysymys siitä, että lapsi eläisi vain muutamia viikkoja niin sitten kyllä keskeyttäisin.. Eipä nyt kai muuta =)

 

Moikka vaan mammoille.

Juu täällä voidaan vielä hyvin ja pirteästi,pirpana liikkuu ja potkii paljon.
Kovin jo odotellaan täällä vaikka matkaa onkin vielä,olen pessyt ja silittänyt kaikki vaateet ja lakanat ja kaikki on kaapissa viikattuna odottamassa :ashamed:

Pinnasänky on kyllä vielä vaiheessa,hiotaan ja maalataan uudestaan valkoiseksi ja sitten maalataan sabluunalla ihania kuviota päihin :heart:
Vaaleanpunaisella :ashamed:

Jos sitten tulee poikia vielä ni ei kai se nyt haittaa

Katjuskalla ei kestä enää kauan, tai ne viimeiset viikot on kyllä todella pitkiä, jaksamista vaan teille :hug:
me inolla odotellaan vauva uutisia täällä :heart:

Ja sitten Kirsille vielä että voihan se turvotuksen syy ilmetä sitten vanhempana, täällä joku kirjoitti siitä että heillä turvotuksen syy oli sitten ilmennyt dysfasiana. Ei henkeä uhkaava häiriö mutta kuitenkin.
Mutta voi olla että syytä ei yksinkertaisesti ole.

Paljon :hug: ja jaksamista kaikille

Rv 31+2 Lilo ja Stitch

 

:attn: Onko kaikilla kaikki hyvin?? Mitään uutta kuulunut? Hyvää odotusta! :hug:

 

nostan tätä tärkeää aihetta

 

Voisinki kertoa omia neuvolakuulumisia tännekin...tänään siis oli lääkärineuvola ja tarkistettiin kohdunsuun tilannetta...nooh iha epäkypsähän tuo tilanne on, Kohdunsuu on pehmeä, mutta täysin kiinni ja kaulaa jäljellä kaikki 3 cm mikä on ollut alusta asti :/ Tuli väkisin vähän epätoivoinen masis-olo kun on ollut supistuksia ja kaiken maailman kipuja ja mitään ne ei oo saanu aikaiseksi :headwall: Sitte tuli pintaan taas tämäkin ajatus, jonka oon tosi hyvin kurissa pitäny, että millainen lapsi meille sitten tulossa on... Pelkään ihan hirveesti sitä, että tää raskaus hulahtaa yliajalle ja joudun vielä 5 viikkoa sitäkin asiaa jännäämään... sitte mua jännittää aivan hirveesti käynnistykset ja vielä enemmän sektio, jos sellaisiin tarvitsisi turvautua... isäntä kun on sanonut, ettei hän sektioon tule mukaan, kun ei leikkaussali himoita...joten kyllä tässä se suurin toive on, että nuppu syntyis ihan ajallaan ja normaalisti ala kautta, jotta saatais isännän kanssa jaettua se synnytyskokemus yhdessä ja tottakai sitä toivoo edelleen kovasti, että myös terveenä syntyis ja ettei synnytykses tapahtuis mitään kamalaa...

suuria tunteita tää loppuaika näköjään herättää...sekä positiivisia että negatiivisia...

mitäs muille kuuluu???

katjuska ja nuppu 37+4 :heart:

 

:attn:

 

Jaksamista sulle vaan Katjuska,kuulostaa ikävältä että miehesi ei tule mukaan jos leikkaukseen pitää turvata mutta toivotaan että ei.
Niinkuin viimeksi kirjoitin ne viimeiset viikot on tooodella piiiiitkiä, ja tämä odotus tuntuu vievän pikku hiljaa maltin ja järjenkin varsinkin kun meillä on tämä epävarmuus vauvan terveydestä.

Mulla on 8 viikkoa LA:han vielä ja nyt on ruvennut synnytys jänittämään (kahdesta aikaisemmasta en ole jännittänyt yhtään) ja se epätietoisuus ja se odotus tuntuu käyvän todella tuskalliseksi
Mulla on kaksi käynnistystä takana ja olisi kiva kun tämä tulisi omin voimin ilman käynnistystä.
Pipo on tiukalla ja väsymys rupee pikkuhiljaan hiipimään niskaan, ja jännitys aiheuttaa pään särkyä :kieh:
Olen kyllä huomannut (tai mies on) että hormoonit kyllä hyrrää aikalailla,eilen kun ukkokulta tuli kotiin purskahdin itkuun ja mies tietty kysy että mikä hätänä,en oikein tiennyt, lopuksi sanoin vaan että varmaan väsymys.
Ja välillä suututtaa kaikki pesuaine mainoksesta lähtien

Pirpana liikkuu edelleen hyvin että siltä osin ei mitään hätää, liikeet sattuu kyllä välistä, mutta ehdottomasti kivempi kun liikkuu niin äiti tietää että no hätä

Paljon :hug: kaikille jotka kärsii tämän epätietoisuuden kanssa.

Miten lemission teillä menee?

Rv 31+5 Lilo ja Stitch