aitikka
Moi kaikille!
Olen lueskellut ahkerasti keskusteluanne ja ajattelin kertoa oman kokemukseni.
Me jäimme kiinni np-ultrassa, kun ipanalla havaittiin 2,7 - 3 mm turvotusta. Sitä en vielä ihan hirvittävästi säikähtänyt (kuitenkin niin rajoilla kiikuttiin lääkärienkin sanojen mukaan), mutta sitten tuli verikokeen tulokset: riskiluku 1:10... Meinasin pyörtyä riskiluvun kuultuani! Me päädyimme lapsivesipunktioon, koska muuten olisin stressannut raskauteni ihan pilalle.
Punktio oli inhottava kokemus. Ei kylläkään kivulias, mutta suretti katsoa ruudulta ihanan vilkasta pientä lasta, jonka kohturauhaa mentiin häiritsemään isolla piikillä. Tottakai pelkäsin keskenmenovaaraa aika lailla. Tuloksia odoteltiin hämmentävän rauhallisissa, mutta silti toki hyvin pelokkaissa tunnelmissa (yleensä olen vähän "ylireagoija", mutta vissiin raskaushormonit tekee meikäläisen tooodella tyyneksi
) ja ne tulivatkin onneksi varsin nopeasti, 2 viikossa.
Saimme kuulla odottavamme turner-tyttöä. Uutinen oli aluksi shokki, koska eihän me tiedetty turnerin syndroomasta yhtään mitään! Ja aluksi lääkäri esitti puhelimessa asian jotenkin niin, että keskenmenon vaara on todella suuri. Minä ajattelin vain, että eikö meidän anneta pitää tätä(kään, yksi keskenmeno takana) lasta?? Vähitellen puhelun aikana alkoi selvitä, että olimme jo niin pitkällä raskaudessa, että keskenmenon vaara ei ollut enää mitenkään hälyttävä ja että lapsellamme tulisi olemaan ihan hyvä elämä. Kasvuhormooneja toki on luvassa, samoin kuin murrosiän käynnistäviä hormooneja. Kuuluu turnerin syndroomaan liuta muitakin mahdollisia ongelmia, mutta kyse on kuitenkin hyvin lievästä kromosomihäiriöstä, joten kaikenlainen shokki on poissa ja odotus ihanaa :heart:
Raskautta on seurattu äitipolilla hyvin tiiviisti ja olen siitä todella onnellinen. Näemme pienokaisen usein ultraruudun kautta ja lääkärit pitävät meidät ajan tasalla lapsen kasvun, sydämen yms. suhteen. Hyvin kasvaa tyttönen ja vaikuttaa varsin pirteältä eläjältä. Raskausviikkoja on jo 33+3, joten hiljalleen on alkanut synnytys hiipimään mieleen.
Monelle tämä raskaus on se paljon puhuttu erilainen raskaus, mutta meille tämä on ihan normaali raskaus ja jos joskus aletaan toivomaan tytölle sisarusta (niin, hän on siis esikoisemme), mahtaa olla outoa ja erikoista, jos raskautta ei seuratakaan tiiviisti, vaan on ihan normaalit ultra- yms. käytännöt
Äitsykälle haluan lähettää sellaisia terveisiä, että pikkuisenne on mahtava sissi ja näyttänyt lääkäreille närhen munat Teillä on ilmassa turner-epäilys, mutta sitä ei ainakaan meidän mielestämme kannata pelätä :hug: Olipa niitä x:iä kromosomeissa yksi tahi kaksi, niin ihana, rakas tyttönen sieltä on tulossa kovaa kyytiä.
Masukalle myös terveisiä ja tsemppiä. Riskilukusi ei minun korvaani kuullosta vielä hirveän pahalle, mutta tottakai se mietityttää ja pelottaa. Odottavilla vanhemmilla on myös taipumus keskittyä siihen, kuinka suuri todennäköisyys on, että lapsella on jotain ns. vikana. Prosentuaalinen todennäköisyys terveeseen lapseen voi olla huomattavasti suurempi, mutta silti se pienen pieni mahdollisuus, että asiat ovatkin toisin, pyörii paljon enemmän mielessä.
Kaikille hyviä vointeja ja kiitos tästä keskustelusta. Tätä on mielenkiintoista seurata, kun itse on näitä samoja asioita kokenut. Ei tämän raskausajan pelot katoa koskaan mielestä, mutta toisaalta hyvä niin: kylläpä toden totta osaan arvostaa lastani, jos hänet syliini saan, kun aika on. En sano, eteikö vähemmillä peloilla raskautensa elellyt arvostaisi lastaan, mutta varmaan teistä moni ymmärtää mitä tarkoitan.
Olen lueskellut ahkerasti keskusteluanne ja ajattelin kertoa oman kokemukseni.
Me jäimme kiinni np-ultrassa, kun ipanalla havaittiin 2,7 - 3 mm turvotusta. Sitä en vielä ihan hirvittävästi säikähtänyt (kuitenkin niin rajoilla kiikuttiin lääkärienkin sanojen mukaan), mutta sitten tuli verikokeen tulokset: riskiluku 1:10... Meinasin pyörtyä riskiluvun kuultuani! Me päädyimme lapsivesipunktioon, koska muuten olisin stressannut raskauteni ihan pilalle.
Punktio oli inhottava kokemus. Ei kylläkään kivulias, mutta suretti katsoa ruudulta ihanan vilkasta pientä lasta, jonka kohturauhaa mentiin häiritsemään isolla piikillä. Tottakai pelkäsin keskenmenovaaraa aika lailla. Tuloksia odoteltiin hämmentävän rauhallisissa, mutta silti toki hyvin pelokkaissa tunnelmissa (yleensä olen vähän "ylireagoija", mutta vissiin raskaushormonit tekee meikäläisen tooodella tyyneksi
) ja ne tulivatkin onneksi varsin nopeasti, 2 viikossa.Saimme kuulla odottavamme turner-tyttöä. Uutinen oli aluksi shokki, koska eihän me tiedetty turnerin syndroomasta yhtään mitään! Ja aluksi lääkäri esitti puhelimessa asian jotenkin niin, että keskenmenon vaara on todella suuri. Minä ajattelin vain, että eikö meidän anneta pitää tätä(kään, yksi keskenmeno takana) lasta?? Vähitellen puhelun aikana alkoi selvitä, että olimme jo niin pitkällä raskaudessa, että keskenmenon vaara ei ollut enää mitenkään hälyttävä ja että lapsellamme tulisi olemaan ihan hyvä elämä. Kasvuhormooneja toki on luvassa, samoin kuin murrosiän käynnistäviä hormooneja. Kuuluu turnerin syndroomaan liuta muitakin mahdollisia ongelmia, mutta kyse on kuitenkin hyvin lievästä kromosomihäiriöstä, joten kaikenlainen shokki on poissa ja odotus ihanaa :heart:
Raskautta on seurattu äitipolilla hyvin tiiviisti ja olen siitä todella onnellinen. Näemme pienokaisen usein ultraruudun kautta ja lääkärit pitävät meidät ajan tasalla lapsen kasvun, sydämen yms. suhteen. Hyvin kasvaa tyttönen ja vaikuttaa varsin pirteältä eläjältä. Raskausviikkoja on jo 33+3, joten hiljalleen on alkanut synnytys hiipimään mieleen.
Monelle tämä raskaus on se paljon puhuttu erilainen raskaus, mutta meille tämä on ihan normaali raskaus ja jos joskus aletaan toivomaan tytölle sisarusta (niin, hän on siis esikoisemme), mahtaa olla outoa ja erikoista, jos raskautta ei seuratakaan tiiviisti, vaan on ihan normaalit ultra- yms. käytännöt
Äitsykälle haluan lähettää sellaisia terveisiä, että pikkuisenne on mahtava sissi ja näyttänyt lääkäreille närhen munat
Teillä on ilmassa turner-epäilys, mutta sitä ei ainakaan meidän mielestämme kannata pelätä :hug: Olipa niitä x:iä kromosomeissa yksi tahi kaksi, niin ihana, rakas tyttönen sieltä on tulossa kovaa kyytiä.Masukalle myös terveisiä ja tsemppiä. Riskilukusi ei minun korvaani kuullosta vielä hirveän pahalle, mutta tottakai se mietityttää ja pelottaa. Odottavilla vanhemmilla on myös taipumus keskittyä siihen, kuinka suuri todennäköisyys on, että lapsella on jotain ns. vikana. Prosentuaalinen todennäköisyys terveeseen lapseen voi olla huomattavasti suurempi, mutta silti se pienen pieni mahdollisuus, että asiat ovatkin toisin, pyörii paljon enemmän mielessä.
Kaikille hyviä vointeja ja kiitos tästä keskustelusta. Tätä on mielenkiintoista seurata, kun itse on näitä samoja asioita kokenut. Ei tämän raskausajan pelot katoa koskaan mielestä, mutta toisaalta hyvä niin: kylläpä toden totta osaan arvostaa lastani, jos hänet syliini saan, kun aika on. En sano, eteikö vähemmillä peloilla raskautensa elellyt arvostaisi lastaan, mutta varmaan teistä moni ymmärtää mitä tarkoitan.