Tikuttelijoiden turinat

tänään kp 1 Johan sattuu. No, sattuuhan sitä... Ja tätä. Tänään tunsin kroppani paremmin kuin pitkiin aikoihin. Istuin autossa ja sanoin kuskille viereen, että jaahas, sellainen olo, että menkat alkaa just. Kävi sellainen kouraisu alavatsalla. Pääsin vessaan ja paperissa verta. Ei onneks autonpenkille asti ehtinyt..... No, loppuipa haamukierto. Uuteen iskuun. Jotenkin pettymys on lievempi, vaikka useita haamulaisia testiliuskoihin sainkin, koska oli tämmöinen omituinen "tuplaovis" kierto....
 
Voi että.. Olen pitänyt taukoa täältä, koska itsellä ollut meneillään alkukierto, eikä siis mitään kerrottavaa. Surullisia kuulumisia monella, ihan itseäkin surettaa, kun tiedän tasan miltä tuntuu.. Voimia jokaiselle. Sydäntäraastavan pettymyksen jälkeen vaatii ihan erityistä tsemppiä kaapia itsensä (taas) uuteen yritykseen ja (taas) uuteen toivoon. Itse yritän lohduttaa itseäni ajatuksella, että se meidän lapsi odottaa vielä aikaansa jossakin, istuu ja odottaa. Ja sitten kun on sen aika, se tulee ja raskaus pysyy ja kun vauva sitten syntyy, se on täydellinen oma ainutlaatuinen itsensä ja on kaiken odotuksen arvoinen. Ja että kaikki tämä odotus ja myös ne pettymykset on kestettävä, jotta juuri se vauva pääsee maailmaan. Pakko niin on vaan uskoa. Ei tästä muuten selviäisi. - Tämä ajattelu siis auttaa minua, toivottavasti nyt en tehnyt kenenkään oloa ainakaan pahemmaksi..

Mulla menossa nyt kp 16 eikä hymynaamaa näy. Tässä kierrossa olen lipitellyt greippimehua, yrittänyttä ei laiteta. Pari päivää sitten oli mukamas oviskipuja, mutta cb näyttänyt vain rinkulaa. Vuodosta en uskalla päätellä mitään, koska greippimehun vaikutuksesta hommat (vuoto, alavatsan tuntemukset) ainakin mulla muuttuu, eikä mihinkään normijuttuihin voi luottaa. Mennään siis tuurilla. Ja JTP:llä.
 
  • Tykkää
Reactions: Luuv
Ihanasti Marjatuuli kirjoitit :heart:
Kiitos kaikille tsempeistä, niin se vaan pallo pyörii, aurinko nousee ja huominen vaan tulla jollottaa. Vuoto jatkuu vaan ja kaikki oireet ja se OLO on poissa. Se mikä mua eniten syö on se, että tää on tätä yhtä helevatan odottamista. Kaveri jonka kanssa viime kesänä puhuttiin, että taidetaan yritellä lasta samoihin aikoihin, on jo hyvän aikaa ollut pienen tytön äiti... Sen nyt ainakin oppi, ettei plussa tarkoita vielä mitään, vaikka se olisi kirkossa ja digissä kuulutettu, saakura.
 
miss_piggy
Tein sitten huviksen Clearbluen digitestin tänään kp 15 ja siihen tuli :)
Kaksi erimerkkistä liuskaa taas näytti negaa, mutta jotenkin luotan kyllä enemmän nyt digiin :D
Mahassa ollut välillä sellasia nippailuja, että aloin epäilemään noiden liuskojen toimivuutta.
Ja saattaa olla että huomenna liuska on tummempi myös :p

Kyllä tuo hymynaama saa aina paremmalle mielelle, hinta vaan on niin rouheva noilla digeillä, että vaalin noita kuin kalleinta aarretta. Eli ovat hyviä mutta hintavia.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: Luuv
Iiisooo hali teille kaikille!! :hug: Täälläkin kävi ilmi, ettei haamulaiset merkanneet raskautta. Kävin tekemässä raskaustestin verikokeesta ja tulos oli negatiivinen. Mutta edelleenkään kuukautisia ei kuulu eikä näy. Tänään on jo kp 51 menossa. Tulis nyt jo ne menkat... masentavaa, kun ei pääse uudelle yrityskierrokselle.
 
miss_piggy
Luuv:hug: Tiedän niin hyvin miten ärsyttävää on kun kierto vaan venyy ja venyy eikä pääse uuteen yritykseen :(

Täällä on nyt ollu tänään oikein mojovat oviskivut, ja tuo yks liuska mikä oli eilen nega, näytti myös tänään ovisplussaa, samoin digissä oli tosi vahvat viivat. Ilmeisesti tuo CB:n digi reagoi ainakin mulla jo oikeestaan päivää aikaisemmin tuohon LH-huippuun mitä nuo liuskat.
 
Heilanga: musta noi näyttää aikalailla viivanpaikoilta. Onko tossa alemmassa kuvassa oleva ylempi tikku clearbluen testi? Mulla tuli kans siihen (kuten myös apteekin omaan ja pc:n testiin) tuollainen samanlainen viiva vaikka verikokeessa hcg:tä ei ollut.
Mutta voisithan varulta käydä verikokeessa jos siltä tuntuu.

Täällä ihanntajuttoman kivuliaat kuukautiset ekaa kertaa esikoisen syntymän jälkeen. Toivottavasti kivut ei jää "tavaksi". Täällä alkaa olemaan turnausväsymystä, tässä kierrossa vielä tikutan noilla lopuilla cb:n digeillä ja sit taidan antaa tän yrittämisen olla ja ajattelen niin että vuoden vaihteessa sitten haen sen lähetteen tutkimuksiin jos mitään ei ole tapahtunut. "Uudet" tuuletkin alkaa kohta puhaltaa kun palaan elokuussa töihin niin saa muuta ajateltavaa.
 
mä oon kanssa kuullu tosta cb;n. testistä pelkkää huonoo. Antaa viivan joka kerta vaikka ei olisi raskaana. niossä on kai tosi tumma tuo viivapaikka:-\ suosityelisin kanssa veritestiä varmuuden saamiseksi.

Täälläkin väsymystä yrittämisen suhteen. ajattelinkin kanssa tämän kierron
tikuttaa viiimeisillä testeillä ja sitten nauttia kesästä ja mennä tjottailu meiningeillä kesän loppuun ja aloittaa taas yrittämisen sykaymmällä. ei jaksaisi millään kesää pilata ressillä kun muutakin tekemistä löytyy! toivotaan ettävsaatais nyt mahdollisimman monta plussaa tässä viimeisessä cb kierrossa;-) eli tsemppiä meille kaikille:)
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Marjatuuli luulotautisuuden :D Mulla ihan sama tauti!

DP1 ( ?) muistaakseni. Nännin eilen ja tänään arat, ei liity mulla normikiertoon, yhdesti ollu vain just näin, heti ovisken jälkeen pari pv nännit arat. Siitä kierrosta plussa. Lisäksi hyvin eläväiset unet alkaneet. Jotenki tyyni varmuus että tärppäsi, vaikkeihän sitä voi mitenkää vielä tietää. Ootellaan, toistaiseksi hyvin lehmän hermoin, mikä on erittäin epätyypillistä minulle. :D
 
miss_piggy
Mulla näyttää KOLMATTA päivää digi hymynaamaa, ja viivatki siinä oli tosi vahvat. Ja tänään ollu aika järjettömät oviskivut. Kysymys kuuluukin, että mikä nyt sitte lasketaan ovispäiväksi, ja ku eihän mulla ees oo nyt tietoa, että milloin se munasolu on irtoamassa, ku kipujaki on ollu... Eli pitääkö pupuilujaki vielä jatkaa..

Onkohan mulla nyt sitte ongelmia tuon irtoamisen kanssa.. Taitaa olla että clomit on vähän turhanki tehokkaat ainaki kasvattamaan noita muniksia. Muusta ei sitte tietoa ku ei oo sitä seurantaultraakaan, ja myöhästä se enää on pyllistää ku paska on jo housuissa :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Heilanga
Kp7 menossa ja alamaha nippailee kovasti. Cb:n digin viivat on tosi lähellä toisiaan, mutta ympyrä tuli. Mulla ei oo ikinä ollut näin ajoissa ovistuntemuksia.
Jotenkin tuntuu kovin surulliselta, kun olen niin kovasti päättänyt, että kesällä ei lasta yritetä. Ihan kuin myöntäisin epäonnistuneeni.:ashamed: Tämä siis viimeinen kierto ja jos tulosta ei synny siirrytään tauolle ja siitä sitten syksyllä testeihin. Huoh. Masentaa taas...Kuun lopussa purkamaan tuntoja sinne psykiatrille. Voi tulla ihan oikeaan aikaan, kun laskujen mukaan silloin taas piinaillaan..
 
Heilanga saako kysyy,e i tarvi vastata. Missä käyt niinku psykiatrilla ? Tarkoitan lähinnä et yskityinen, vai jotenki kunnan/kaupungin kautta? Julkisella siis?Mitä kautta menit, mielentervystoimisto? Meinan, kun ei olis pössimpi idea varmaa itelläkään käydä vähän jonku kanssa jutteleen. Mitä maksaa?
 
Evangelina saa kysyä. Oon käynyt jo 12 vuotta yksityisellä. Aluksi kävin terveyskeskuksen kautta psykologilla, mutta kun siitä ei oikein apua ollut siirryin yksityiselle. Sillä on iso merkitys tuleeko toimeen sen ihmisen kanssa. Itse en muista kuinka kaikki tarkalleen meni, kun niiltä ajoilta kun haettiin apua en muista paljon mitään. :/ Äiti mut sinne passitti, luulen että ihan terveyskeskuslääkärin kautta pääsin sinne psykologille. Mun yksityinen ottaa n. 70€ siis kela korvauksen jälkeen.
Kannattaa kyllä käydä puhumassa jos hiukankin siltä tuntuu. On hyvä kun on joku joka kuuntelee juuri sinua, eikä sillä ole mitään ennakko kuvaa sinusta ja tilanteesta.
Mulla on siis takana jo pitkä historia terapia käynneistä. :)
miss piggy toivottavasti megaovis toisi nyt sen toivotun tuloksen. :) Pidän täällä kaikki peukut pystyssä. :D
enkä mä periaatteessa oo luovuttanut...tai noh, joo olen...Miten mä selviän kesän ilman näitä ketjuja ja tikutuksia? Pakko on kyllä tulla seurailemaan muitten tilanteita välillä. :) voi olla, että vieroitus tästä kaikesta on hyväksi. Samalla tuntuu, että elämään jää aukko...millä mä korvaan tän vauvahömpötyksen? Miten saa ajatukset tästä kaikesta pois?
 
Ööö likat hei, mullon ehkä menny näissä vauvakuumehöyryissä nyt jottai ohi, mut siis kun kaikki muut puhuu siihen malliin et tää olis jotenki viimenen cb ryhmän kuukausi? Siis oliko tätä ketjua tarkoitus pitää yllä vain 3 kk? Ja et viimeiset paketit menossa ovis tikkuja teillä? Montako pakettia aluinperin saitte? Mie sain 6 kpl molempia, raskaustestejä ja ovistestejä, joten ovistestejä mulla kyllä on vielä jäljellä. Raskaustestejä on tullu vähän tuhlattua, niitei oo ko yks.

DP 5 tai 6? Ei ihmeempiä oireita. Vilkkaat unet jatkuu vain.
 
Mulla ttestejä on jäljellä 9 ( alottanu testailee ajoissa ku joskusbkierto 26. päivääki eli yhes kierros menny vähintään 1,5 pakettia) eli ne menee tässä kierrossa:) raskaustestejä ei oo enää yhtään o_O testirymän aika tais olla sen 3kk mutta jutteluahan täällä voi jatkaa siitä huolimatta:)
 
Täällä tuli tuhlattua r-testejä kolme viime kierrossa... Yks jäljel. :p
Mul o kp10 ja ovistestissä lähes tasavahvuiset viivat. :O Oon aika ihmeissäni. Alamaha nippailee kyllä siihen tahtiin, että jotain tapahtuu. Olis kyl ovis tosi aikasessa. Viime kierrossa ovistestit näytti tolta kp 15-17.
 
Siis mä en oikeen tajua joko omaa hormooni "hässäkkääni" tai noita digitestejä... Tiistaina kp 12 tuli aamulla :) Keskiviikkona ei enään tullu kuin ympyrä aamulla ja illalla. No, tänään tuli TAAS hymynaama, kp 14. Miten tollanen on mahollista? Ti. testiviivaa ei ollu, oli sellainen sininen sotku vaan. Tänään oli molemmat viivat ok.
Ei siinä mitään, tulipahan touhuttua jo tiistaina ja sama odottaa tänään ja huomenna :heart:
Mulla vielä kaksi pakettia ovistestejä jäljellä ja raskaustestejä oon käyttäny vaan pari.
 
En ole vähään aikaan käynyt kirjoittelemassa tänne, kun elämä on ollut kiireistä viime aikoina ja pahoinvointi on ollut rajua. Eilen kävimme ensimmäisessä virallisessa ultrassa. Kaikki oli hyvin ja raskausviikkoja on kertynyt 12+2. Tällä viikolla on myös pahoinvointi alkanut helpottaa. Laskettu aika on 4.12. Tuntuu epätodelliselta ja hienolta. Eilen aloimme kertoa asiasta ystäville.

Voimia ja onnea kaikille elämäntilanteisiinne! <3
 
  • Tykkää
Reactions: LilyAlice
miss_piggy
Itehän en edes kuulu tuohon ClearBlue-ryhmään, joten en oo saanu mistään ilmaiseksi testejä, vaan ihan omalla rahalla joudun (valitettavasti) ostamaan :D Mulla oli noita ovistestejä 20 kpl, kun ostin halvalla netistä, ja Digitaalisen r-testin olen tilannut myös netistä, mutta sitä en oo vielä tuhlannut... Noita ovistestejä mulla on jäljellä ehkä vielä 1-2 kiertoon. Niissä meneeki kesäkuussa muistaakseni päiväys joten ehtii käyttää. Mutta oviksen testailussahan mulla on nuo liuskat myös mukana, ku en hanno tuhlata noita digejä kaikkia heti kerralla...

dpo 6, ei mitään erikoista. Aamulla tässä ku heräsin niin oli kurkku tosi kuiva ja nenä tukossa. Jotenki en usko raskauteen..
 
Moikkelis Murut, täälläkin jo taas tikutellaan ovista, kp10 meneillään ja nippailuja ja vahvat viivat liuskassa, en oikein tiedä miksi. Ei hymynaamaa kuitenkaan, yritän niitä vähän säästellä kun enää 1 1/2 pakettia jäljellä. Mulla on ovis venynyt niin monessa kierrossa, että tikkujakin on kulunut... Soitin tällä viikolla gynelle ja pääsen nyt sitten tutkimuksiin, kun ei kiinnity alkua pidemmälle nää meidän yritykset, katsotaan ehdinkö ennen lomaa vai meneekö elokuulle. Onpahan sitten kesän jälkeen paperit vetämässä jos ei sitä ihmettä tapahdu! Ihan muutaman kerran oon tuijotellu niitä kuvia plussatesteistä... :ashamed:

Aurinkoa kaikkien viikonloppuun, mä oon kyynärpäitä myöten istutellu kukkia ja pyllistelly puutarhassa, siellä saa sentään jotain kasvamaan ;)
 
LilyAlice Miettisin sua just ..et mitä sulle kuuluu. :) Mulla on kans tosi vahvoja ovistestien viivat ja nippailua ja " kutitusta" alamahassa. Olen päästänyt itselleni välillä ajatuksen, et mitä jos se ei mennytkään kesken....:ashamed: Jos sellaset sitten kuuluu tälläiseen kemiallisen jälkeiseen kiertoon?? Nyt täytyy rientää töihin.
Kiva kuulla susta. Multa rikasta sunnuntaita. :D
 
  • Tykkää
Reactions: LilyAlice

Yhteistyössä