Tiedän jo valmiiks ettei pitäis avautua tänne, mutta..

En ymmärrä nuita lopeta kommentteja. Kait nyt lopettais jos pystyis. nyt voin päättää, että asiat muuttuu ja en huuda enää koskaan. Sitten kun tilanne tulee ja tuntee kun hermo kiristyy se huuto tulee väkisin. Anteeksi pyytäminen tuntuu niin vaikeelta, että mielummin juoksen koskeen kun myönnän olleeni väärässä.. Haluisin mielessäni pyytää ja mielessäni tiedän jo silloin kun huudan et tämä ei oo oikein ja itelläkin on paska olo. Osaksi tämä johtuu siitä kun koko päivän kuuntelen mölyä ja lapset puhuu yhtäaikaa ja juokseevat ja mulla on sellainen sirkus päässä et tekis mieli kirkua et HILJAAAAAA ku ei voi ajatella. Hillitsen itseni sen työpäivän, mut jos illalla mies ja lapset ja koirat ja kissat kaikki härää ympärillä se pallo poksahtaa...Add:tä syytän tästä.. Voi siinä olla sivutuotteena persoonallisuushäiriötä ja traumaa kaverina..

Mä ymmärrän sua, tuon kilahtamisen estäminen on vaikeaa jos päässä on kamala kaaos. MUTTA anteeksi jokainen pystyy opettelemaan pyytämään. Samoin kun yrittää lopettaa miehen rahjoen kontrolointi tai seksillä kiristäminen. Tosin seksiin ei ole pakko suostua jos se ei vaan kiinnosta.
Vaikka ois add, niin tiettyjä asioita voi silti yrittää muuttaa. Ja sitä kilahteluakin voi opetella hillitsemään. Itsekkään en tosin siihen pysty kun silloin jos elämässä muuten on kaikki suht ok. Paineen alla asiat tuntuvat aina vaan sekavimmilta ja hermot menee.

 

Mun pojalla on add, eikä se ole mikään peto. Aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuu tekemisistään, vaikka olis aivot jotenkin oudosti kytketty. Itsehillintää voi jonkin verran opetella, eikä ilkeys, jos ihan totta puhutaan, ole edes add:n tyypillinen oire.

 

OT, mutta MISSÄ NE SUN HOITOLAPSET ON JUST NYT?!! Kun sulla aikaa surffailla pääpsykopolilla...

 

Mä toivon vastausta mun kysymykseen Että miksi esim. miehen mielipide on vähempi arvoisempi kuin sinun esim. telkan paikassa?

 

Jokainen varmaan korottaa ääntään joskus.

Mutta jokainen ei saa järkyttävää raivokohtausta siitä, että mies jättää maitotölkin lavuaariin. Ei karju miehelle, ei hauku tätä alimpaan helvettiin, ei ala sitten hulluna parkumaan, eikä mies joudu supisemaan lapsille että annetaan äidin olla rauhassa.

Suurin osa osaa pyytää anteeksi omaa tökeröä käytöstään, eikä suurimman osan miehet joudu kerjäämään anteeksiantoa vaikka vaimo olisi se jolla todellakin olisi syytä pyytää anteeksi.

Kaikki eivät alista miestään, vaan osa meistä kohtelee miestään ihan ihmisenä ja tasavertaisena henkilönä, päätetään yhdessä asioista, jne.

Eli voithan sä vähätellä asiaa toteamalla että eikö kaikki muka joskus huuda, mutta olet kertonut tässä ketjussa jo niin paljon, että me tiedämme ettei kyse ole siitä että huudat vaan joskus, kuten kaikki.

 

Mitä sulle on kerrottu tuosta add:stä? Mun miehellä on myös se. Kun luin tuota sinun tekstejä huomasin monia yhtäläisyyksiä sun ja mun miehen käytöksessä... Mieheni ei ehkä kuitenkaan oo ihan niin kontrolloiva kuin sinä, mutta aika monilta osin teidän käytöksistä löytyy samaa..
Miehelläni on olemassa lääkitys tuohon add:hen, ja auta armias kerran kun ei ollut vara ostaa lääkkeitä ja oli aika pitkään käyttämättä niitä, niin käytös muuttui ihan silmissä :/ Lääkitys on pitänyt mieheni jota kuinkin aisoissa ja "mukavana." Lääkkeen loppuessa miehestä kuoriutui sama vanha peto, joka saattaa suuttua mitä pienimmästä asiasta ja voi luoja sitä huudon määrää... Toki tiedosti itsekin sen mistä johtuu. Olin niin puhki ja lopussa ja olin valmis passittamaan ukon päivystykseen hakemaan apua.. Onneks saatiin revittyä rahat niihin lääkkeisiin, ne on muuten hiton kalliita. Eli mikä sulla on tilanne tuon sairauden kans, onko lääkitystä yms..?

Olen saanut kasan vääriä diagnooseja (esim.maanis-depressiivinen) ja lääkkeitä syönyt jo vuosia jos minkälaisia. Nyt eräs lääkäri tuumas et olet adhd tai paremminkin add ja siihen tarvitaan tietty määrä tutkimuksia ennen diagnoosia. Sitten vasta terapiaa ja lääkkeitä kun diagnoosi varmistuu.. muutaman testin jo tein ja niissä ilmenee add-oireita ja jotain persoonallisuushäiriön tapaista. paljon on myös kotoa opittua ja lapsuuden ahdistuksia.. kesäkuussa viimeiset testit ja mahdollisesti neurologilla käynti. Mulla on silloin tällöin tukoksia verisuonissa ja hapenpuute voi ilmetä mitä ihmeellisimpinä oireina. Tukokset on lieviä ja liukenee itsestään. Ilmenee halvaus oireina..

 

Kuten täällä jo joku sanoikin, jos tämä kirjoitus olisi toisinpäin, eli mies olisi se tyranni, niin palsta olisi tukossa ilmoituksista, että jätä se p***a!

Kyllä, olis jo ehdotettu turvakotia ja vaikka mitä. Mutta tässä sen taas näkee, nainen kun käyttäytyy hirviön lailla, niin ymmärrystä satelee...palstan tapaan toi ap:n käytös kohta käännetään jotenkin ap:n miehen viaksi.

 

[QUOTE="vieras";23674044]OT, mutta MISSÄ NE SUN HOITOLAPSET ON JUST NYT?!! Kun sulla aikaa surffailla pääpsykopolilla...[/QUOTE]

Toine on sairas, toinen lähti reissuun.

 

[QUOTE="Minna";23674030]Mulla on itselläni ääniyliherkkyys ja joitain voimakkaita as-piirteitä, ja tiedän tasan mitä se on, kun meluisan päivän jälkeen janoaa sitä hiljaisuutta ja sitä ettei ole niitä ärsykkeitä ympärillä. Mä en koskaan voisi olla pph, olisin varmaan iltaisin samanlainen kuin sinä, jos olisin. Mä tiedän, että jos mulla tulee se mitta täyteen, voisin suunnileen purra toisten päät poikki. Koska mun pääni ei kestä sitä. Me tiedostetaan tää molemmat, minä ja puoliso, se tietää että mä tarvitsen sen oman "turvatilan".

[/QUOTE]

Mä kärsin selkeästi aistiyliherkkyydestä mm äänien suhteen. Tarvitsisin ehdottomasti päivittäin hiljaisuutta, mutta kun en siihen saa mahdollisuutta. Itse tiedustan sen mutta puoliso ei vaan ota asiaa vakavasti. Tai ei välitä.
Lastenhoito on vihonviimeinen ala mitä add/adhd/impulsiivinen henkilö voi tehdä.

 

Mun pojalla on add, eikä se ole mikään peto. Aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuu tekemisistään, vaikka olis aivot jotenkin oudosti kytketty. Itsehillintää voi jonkin verran opetella, eikä ilkeys, jos ihan totta puhutaan, ole edes add:n tyypillinen oire.

minä olin lapsena tosi kiltti ja tunnollinen lapsi. haaveilija ja haahuilija, mut en koskaan ilkeä. Nämä muut oireet ja tuntemukset on tullu vasta aikuisiällä..

 

Minkälainen sun oma lapsuudenkoti oli? Jos saa kysyä

 

Hoitolapsille en huuda koskaan. Toki heilläkin säännöt on ja niissä pysytään, mutta silloin jotenkin jaksaa pinnistellä ja olla johdonmukainen kasvattaja. Omat lapset saa joskus osakseen huutoa jos eivät usko mitä sanotaan..En nyt kuitenkaan joka päivä karju ja huuda, ees sille miehelle..

Mutta, ihan oikeasti, ekana mulla tuli mieleen, että ANNA MIEHEN NÄHDÄ TÄMÄ KETJU (tai ainakin toi sun aloitus) ehkä hän osaa sanoa, ettei koe asioita noin tai kertoa niitä hyviä puolia tai sanoa mitkä asiat sun määräilyssä eniten ärsyttää, joten ehkä voisit niistä luopua tms.
On hyvä että tajuat ton asian, se on eka asia muutoksen tiellä =)

 

Olen saanut kasan vääriä diagnooseja (esim.maanis-depressiivinen) ja lääkkeitä syönyt jo vuosia jos minkälaisia. Nyt eräs lääkäri tuumas et olet adhd tai paremminkin add ja siihen tarvitaan tietty määrä tutkimuksia ennen diagnoosia. Sitten vasta terapiaa ja lääkkeitä kun diagnoosi varmistuu.. muutaman testin jo tein ja niissä ilmenee add-oireita ja jotain persoonallisuushäiriön tapaista. paljon on myös kotoa opittua ja lapsuuden ahdistuksia.. kesäkuussa viimeiset testit ja mahdollisesti neurologilla käynti. Mulla on silloin tällöin tukoksia verisuonissa ja hapenpuute voi ilmetä mitä ihmeellisimpinä oireina. Tukokset on lieviä ja liukenee itsestään. Ilmenee halvaus oireina..

No ilman diagnoosiakin osaat varmasti palauttaa miehelle oman pankkikorttinsa? Ja sopia molemmille ne omat vapaahetket? Aloita vaikkapa noista nyt heti. Ei selityksiä eikä tekosyitä, vaan teet nuo asiat nyt, heti.

 

Mies ei voi olla sydämmessään onnellinen ja tuntea olevansa rakastettu.Mun miehellä on niin kova temperamentti ettei se suostuisi edes tuohon. Kyllä tuon tilanteen pitäisi muuttua,mies antaa oman tilinsä sun huolehdittavaksi ja tottelee sua joka asiassa?!ei ei ei ei...nyt haet apuja itelles,ei noin toista kyykytetä.

 

Yks mikä edistäis sun paranemista, on sen tajuaminen, että ihan oikeasti ihminen voi olla sellainen, kuin haluaa, huomioonottaen tietty elämän realiteetit. Pois tommonen avuttomuus ja voimattomuus. Terapiakaan ei auta, jos potsku vaan odottaa, että jotain muutosta tapahtuu ilman sitä, että ihan konkreettisesti muuttaa toimintatapojaan.

 

Mä kärsin selkeästi aistiyliherkkyydestä mm äänien suhteen. Tarvitsisin ehdottomasti päivittäin hiljaisuutta, mutta kun en siihen saa mahdollisuutta. Itse tiedustan sen mutta puoliso ei vaan ota asiaa vakavasti. Tai ei välitä.
Lastenhoito on vihonviimeinen ala mitä add/adhd/impulsiivinen henkilö voi tehdä.

Olen aivan samaa mieltä, huono ala Minäkin hoidan omat lapseni, ja meillä on usein lapsia hoidossa, mutta ikinä en sitä voisi tehdä työkseni!

Ei minullakaan ole välttämättä päivittäin mahdollisuutta siihen hiljaisuuteen, mutta kyllä se pyritään järjestämään. Ja ollaan miehen kanssa molemmat hyväksytty se, että joskus tilanne sattaa olla vaan sellainen, että mun on pakko lähteä kotoa pois viikonlopuks, vaikka hotelliin olemaan yksin jos ei muualla siihen oo mahdollisuutta. Siis ihan sovitusti kuitenkin Joskus jos mulla on ollut liian pitkä aika siihen kunnon yksityisyyteen ja rauhaan, niin musta tuntuu ihan fyysisestikin siltä, että mä näännyn ja hajoan.

 

Mullaki miehelle tyrkytettiin ensin syyksi käytökselleen masennusta, mutta oli kuitenkin niin sinnikäs ja halu ottaa selvää että mikä sitä vaivaa, niin pätevien testien ja tutkimusten tulokseksi tuli tuo add.. Tavallisen ihmisen on hyvin vaikea ymmärtää toisen käytöstä, itsellä alkoi olla jo niin epätoivoinen olo kaiken suhteen, syytin lähinnä itseäni kun toinen käyttäytyy miten sattuu.. Ei toki vielkään kaikki ole auvoista ja ihanaa, mieheni on luonteeltaankin tulinen ja helposti leimahtava, mutta ajan kuluessa olen oppinut sitä sietämään ja kestämään Musta on mahtavaa jo se että tiedostat mitä teet ja haet apua. Varmaan sun kannattais keskustella sun miehes kanssa tästä ja vaikka näyttää tämä ketju, sun miehelläskin on varmasti paha olla ja tässähän on suuri riski myös miehesi kohdalla että hänkin alkaa oireilla... Mutta asiat järjestyy kyllä varmasti!

 

Kyllä, olis jo ehdotettu turvakotia ja vaikka mitä. Mutta tässä sen taas näkee, nainen kun käyttäytyy hirviön lailla, niin ymmärrystä satelee...palstan tapaan toi ap:n käytös kohta käännetään jotenkin ap:n miehen viaksi.

Niiiin samaa mieltä!

Mutta oikeesti. Voi miesparkaa, elää oikein parisuhteen irvikuvassa, jossa ei todellakaan voi olla oma itsensä. Miehenhän pitää tukahduttaa kaikki itsessään (tunteensa, tekemisensä, haluamisensa), jotta ap ei kilahda. Koirakin elää parempaa elämää. Kukaan ei jaksa, eikä edes voi, olla koko elämäänsä joku muu kuin oikeasti on. Sinä ap sairastutat myös miehesi! Todennäköisesti olet sairastuttanut jo.

 

minä olin lapsena tosi kiltti ja tunnollinen lapsi. haaveilija ja haahuilija, mut en koskaan ilkeä. Nämä muut oireet ja tuntemukset on tullu vasta aikuisiällä..

Minä olen hyvin kiltti ja avulias. Jos joku tarvitsee apua, on vaikeaa kieltäytyä ja inhoan sitä kun toiset haukkuvat ja kiusaavat muita. Lapsena ja nuorena olin hyvinkin manipuloitavissa ja ja jouduin opettelemaan sen kuinka asioista kieltäydytään. Mutta sitten kun aivoni ylikuormittuvat musta tulee täys hirviö. Ilkeä piru. Suuttuessani saatan sanoa hyvinkin ilkeitä asioita jotka aina jälkikäteen kaduttaa. muiden kommentit luonteestani jäävät pinnan alle itämään ja suuttuessa se kaikki purkautuu ulos. Olen oppinut elämäni aikana pitämään itseäni "hulluna akkana". Ja vasta parina viime vuotena olen alkanut ajatella, kenties hulluuteni taustalla onkin huomaamatta jäänyt adhd.

 

[QUOTE="vieras";23673638]Kuulostaa aika perusperheelta Tai no, pitäisikö sun jutella näistä asioista miehesi kanssa? Sulla on varmaan tuon alkoholistikodin peruja voimakas hallinnantarve.

Kyllä meilläkin mies siivoaa, hoitaa lasta, on himmaillut perheen myötä harrastuksiaan, kyselee lomista ja muista. Mutta jos sä koet asian jotenkin ongelmaksi ja sinusta riippuvaksi, niin parasta tosiaan jutella.[/QUOTE]

Ai että perusperheeltä?
Tervettähän tuo ei ole vaikka miten päin vääntäisi

 

Kuhan saan ne lääkkeet ja toimintaterapiaa (siellä varmaan käydään läpi itsehillintää yms.) näkee muuttuuko mikään ja voi arvioida voinko tehdä tätä työtä. Työn hoidan hyvin, mutta se tosiaan rasittaa muun perheen arkea jossain määrin. ammattia mulla ei ole ja olen jo paperit taskuuni saanut etten pärjää normaalissa koulussa. tarviisin jotain yksityisopetusta ja siinäpä haastetta ammattikoulussa!

Töissä olen ollut mm.kaupassa ja kahvilassa, sairaalassa, toimistossa ja en nyt muista missä. Vuorotyössä en pärjää, en muista vuoroja, enkä saa nukutuksi iltavuoron jälkeen ollenkaan. Toimistossa sotkin paperit ihan kunnolla kun en muista mitä olin tekemässä.. kaupassa kassan häly pistää aivot ihan totaalisesti tukkoon, en aina edes kuule mitä ympärillä puhutaan..

Pph homma on toiminut koska mulla on säännöllinen päivärytmi ja asiat muistuu hyvin kun ne tapahtuu aina samaan aikaan samassa paikassa..

lapsuudesta jo kerroin et alkoholistiperheen lapsi. saatiin olla niinku haluttiin ja kukaan ei välittänyt mistään mitään. Äiti oli kokoajan töissä ettei tarvinnu kahtoo isän juomista. Minä siivoilin ja tein ruokaa. varastettiin ruokarahaa äitin lompakosta ku se nukku..

 

Tunnistan itseni tekstistäsi
pyöritän miestäni kuus - nolla ... ja silti se haluaa olla mun kanssani.

 

Minä olen hyvin kiltti ja avulias. Jos joku tarvitsee apua, on vaikeaa kieltäytyä ja inhoan sitä kun toiset haukkuvat ja kiusaavat muita. Lapsena ja nuorena olin hyvinkin manipuloitavissa ja ja jouduin opettelemaan sen kuinka asioista kieltäydytään. Mutta sitten kun aivoni ylikuormittuvat musta tulee täys hirviö. Ilkeä piru. Suuttuessani saatan sanoa hyvinkin ilkeitä asioita jotka aina jälkikäteen kaduttaa. muiden kommentit luonteestani jäävät pinnan alle itämään ja suuttuessa se kaikki purkautuu ulos. Olen oppinut elämäni aikana pitämään itseäni "hulluna akkana". Ja vasta parina viime vuotena olen alkanut ajatella, kenties hulluuteni taustalla onkin huomaamatta jäänyt adhd.

Se, että susta tulee hirviö ja muulloin olet liian kiltti, viittaa musta enemmän siihen että sä et osaa käsitellä ja ilmaista tunteita. Tunneilmaisuakin voi opetella.

 

[QUOTE="Minna";23674120]

Ei minullakaan ole välttämättä päivittäin mahdollisuutta siihen hiljaisuuteen, mutta kyllä se pyritään järjestämään. Ja ollaan miehen kanssa molemmat hyväksytty se, että joskus tilanne sattaa olla vaan sellainen, että mun on pakko lähteä kotoa pois viikonlopuks, vaikka hotelliin olemaan yksin jos ei muualla siihen oo mahdollisuutta. Siis ihan sovitusti kuitenkin Joskus jos mulla on ollut liian pitkä aika siihen kunnon yksityisyyteen ja rauhaan, niin musta tuntuu ihan fyysisestikin siltä, että mä näännyn ja hajoan.[/QUOTE]

Hymmm..."Minna". tuunnenkohan mä sut. Tyylisi kirjottaa tuntuu tutulta ja noi asiat joita mainitset.

 

En nyt jouda enempää vastailee. pitänee mennä tekee ne munkit mitkä lupasin.. osaan mä joskus olla kiltti