Te joiden elämä on ollut keskivertoa helpompi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Stina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja veera:
Asenne ratkaisee. Jotkut valittavat ja syyttävät aina jotain ulkopuolista, lapsuudenkotia, isänmaata, valtiota, sukulaisia, työnantajaa, jumalaa omista vaikeuksistaan. Kun ymmärtää, että elämän onnistumisen lähtökohdat on omissa käsissä, kykenee myös onnellisuuteen.

Itse olen elänyt ns hyvän lapsuuden, olen saanut psyykelle hyvät pohjat. Uskon, että lapsuuden kokemuksilla rakennetaan itseluottamus ja jos on lapsena ollut vaan huono ja ei-toivottu, on sitä vaikea muuttaa. Asia erikseen on pullamössössä kasvatetut, heille ei riitä mikään.

Kova työnteko ja ahkera asenne auttaa työelämässä. Parisuhteessa auttaa omien mokien ja virheiden myöntäminen. Ja lasten kanssa oma keskeneräisyys.

Onpas ristiriitainen teksti. Ensin sanot, että asenne ratkaisee ja sitten myönnät, että huonosta lapsuudesta on vaikea päästä yli. Tulepas sanomaan minun pitkäaikaista insestiä kokeneelle, vakavasta masennuksesta kärsineelle läheiselleni, että asenne ratkaisee. Kyllä siihen aika moni muukin asia vaikuttaa. Jos on ollut hyvä ja helppo elämä, on tuhat kertaa helpompaa asennoitua positiivisesti.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Mä en koe olevani mitenkään yltiöpositiivinen, mutta suhtaudun asioihin siten, että minun pitää nyt tehdä jotain, jos joku ärsyttää. Jos olen kateellinen jollekin, mietin, mikä omassa elämässä mättää ja korjaan sen. Jos haluaa rahaa, pitää opiskella ja löytää työ, josta saa rahaa. Jos haluaa onnellisen avioliiton, pitää etsiä mies jota rakastaa ja olla itse ehdoitta tosissaan. Jos suhde kariutuu, eipä ole mun vika. Jos haluan pitkälle lomamatkalle kuten naapuri, säästän ja lähden pitkälle lomamatkalle. Tee itse, älä syytä muita.

Mitä teet, kun joku läheisesi kuolee, vammautuu, sairastuu vakavasti?
Sinänsä hieno elämänasenne, mutta jos joku ajattelee voivansa itse korjata kaikki ongelmansa, on elänyt todella helpon elämän.

Oma isäni on ollut lähellä kuolemaa kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä ja viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa. Kaksi lähisukulaista on kuollut tänä vuonna neljän kuukauden välein. Näistä huolimatta, tai ehkä juuri niistä johtuen koen edelleen, että olen vahva ihminen joka pärjää vaikka pahaa tekisikin. Vastoinkäymisistä luonne jalostuu ja nöyrtyy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja veera:
Asenne ratkaisee. Jotkut valittavat ja syyttävät aina jotain ulkopuolista, lapsuudenkotia, isänmaata, valtiota, sukulaisia, työnantajaa, jumalaa omista vaikeuksistaan. Kun ymmärtää, että elämän onnistumisen lähtökohdat on omissa käsissä, kykenee myös onnellisuuteen.

Itse olen elänyt ns hyvän lapsuuden, olen saanut psyykelle hyvät pohjat. Uskon, että lapsuuden kokemuksilla rakennetaan itseluottamus ja jos on lapsena ollut vaan huono ja ei-toivottu, on sitä vaikea muuttaa. Asia erikseen on pullamössössä kasvatetut, heille ei riitä mikään.

Kova työnteko ja ahkera asenne auttaa työelämässä. Parisuhteessa auttaa omien mokien ja virheiden myöntäminen. Ja lasten kanssa oma keskeneräisyys.

Jos lapsuus sairastuttaa... On ammattilaisten autettavana, yrittää ymmärtää ja yrittää parantua. Asenne vaan ei muutu, toisinaan se on hyvä ja sitten taas epäonnistuminen vie kurjuuden alhoon. MITEN SE ASENNE MUUTETAAN??

Teen työtä hyvin paljon, että onnistun ja hyvin usein onnistunkin, mutta olen kuitenkin jatkuvasti sairauteni armoilla ja pahasti ahdistunut normaalista arkielämästä. Sairautena on paniikkioireinen sosiaalisten tilanteiden pelko.
 
Hyvä asenne voi varmasti helpottaa elämää. Itse olen kuitenkin vannoutunut pessimisti, enkä juuri käännä hankaluuksia positiivisiksi tai yritä löytää kaikesta jotain hyvää.

Minulla on ehkä lapsuudessa opittu kyky järjestää asiat aina kuntoon. Ja nimenomaan minä järjestän ne. Asiat eivät järjesty yksinään, vaan ohjaan itse omaa elämääni. Se tekee elämästä helppoa. On tietysti asioita joihin en voi vaikuttaa. Osaan kuitenkin hoitaa niitä seuraavat ikävyydet kuntoon ja saada asiat takaisin raiteilleen.

Taidot käsitellä asioita opitaan jo varhain. Tai ainakin ne on helpompi oppia silloin, sujuu nuoruuskin paremmin kun osaa työstää ongelmia niin fyysisesti, psykologisesti kuin sosiaalisestikin. Ja vaivattomasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onnellisuus ja optimistisuus on osittain asennekysymyksiä, mutta on naiivia väittää, ettei niihin muut asiat vaikuttaisi. Esimerkiksi vakavasta masennuksesta selviämiseen ei pelkästään oikeanlainen asenne auta, kun kyseessä on myös aivojen välittäjäaineiden häiriö. Jos asiat on hyvin, on helpompaa olla onnellinen. Traumaattiset kokemukset vähentävät sitkeimmänkin optimistin positiivisuutta. Vaikeista kokemuksista tulee ensimmäisenä mieleen esim. pitkäaikainen seksuaalinen hyväksikäyttö/insesti...sehän aiheuttaa usein elämänmittaisia traumoja ja ongelmia, usein vakavaa masennusta ym. oireilua. Moniko on sitä mieltä, että siitä selviää vain positiivisella asenteella? En väitä etteikö useimmat heistäkin vietä vielä tulevaisuudessa hyvää ja onnellista elämää, mutta helppoa se ei ole. Ja valitettavasti kaikki eivät siitä koskaan selviä.

Ottakaa kantaa tähän te, joiden mielestä onnellisuus on vain asennekysymys.

Minä olen näitä, jotka puhuvat elämänasenteen puolesta, ja olen sairastanut keskivaikean masennuksen raskauden aikana. Kun tauti on päällä, on hyvin vaikea nähdä mitään hyvää missään. Mutta onneksi olin raskaana ja minulle tarjottiin apua syntymättömän lapsen vuoksi. Pääsin hyvälle ja välittävälle lääkärille, joka ohjasi minut eteenpäin psykiatrille ja terapeutille. Otin avun vastaan ja ajattelen nyt, että se oli se minun tehtäväni silloin. Halusin parantua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja opiskelijaäiti-69:
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Mä en koe olevani mitenkään yltiöpositiivinen, mutta suhtaudun asioihin siten, että minun pitää nyt tehdä jotain, jos joku ärsyttää. Jos olen kateellinen jollekin, mietin, mikä omassa elämässä mättää ja korjaan sen. Jos haluaa rahaa, pitää opiskella ja löytää työ, josta saa rahaa. Jos haluaa onnellisen avioliiton, pitää etsiä mies jota rakastaa ja olla itse ehdoitta tosissaan. Jos suhde kariutuu, eipä ole mun vika. Jos haluan pitkälle lomamatkalle kuten naapuri, säästän ja lähden pitkälle lomamatkalle. Tee itse, älä syytä muita.

Mitä teet, kun joku läheisesi kuolee, vammautuu, sairastuu vakavasti?
Sinänsä hieno elämänasenne, mutta jos joku ajattelee voivansa itse korjata kaikki ongelmansa, on elänyt todella helpon elämän.

Oma isäni on ollut lähellä kuolemaa kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä ja viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa. Kaksi lähisukulaista on kuollut tänä vuonna neljän kuukauden välein. Näistä huolimatta, tai ehkä juuri niistä johtuen koen edelleen, että olen vahva ihminen joka pärjää vaikka pahaa tekisikin. Vastoinkäymisistä luonne jalostuu ja nöyrtyy.

Sori mutta mun mittapuun mukaan tuo ei ole hirveän hirveää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja veera:
Asenne ratkaisee. Jotkut valittavat ja syyttävät aina jotain ulkopuolista, lapsuudenkotia, isänmaata, valtiota, sukulaisia, työnantajaa, jumalaa omista vaikeuksistaan. Kun ymmärtää, että elämän onnistumisen lähtökohdat on omissa käsissä, kykenee myös onnellisuuteen.

Itse olen elänyt ns hyvän lapsuuden, olen saanut psyykelle hyvät pohjat. Uskon, että lapsuuden kokemuksilla rakennetaan itseluottamus ja jos on lapsena ollut vaan huono ja ei-toivottu, on sitä vaikea muuttaa. Asia erikseen on pullamössössä kasvatetut, heille ei riitä mikään.

Kova työnteko ja ahkera asenne auttaa työelämässä. Parisuhteessa auttaa omien mokien ja virheiden myöntäminen. Ja lasten kanssa oma keskeneräisyys.

Onpas ristiriitainen teksti. Ensin sanot, että asenne ratkaisee ja sitten myönnät, että huonosta lapsuudesta on vaikea päästä yli. Tulepas sanomaan minun pitkäaikaista insestiä kokeneelle, vakavasta masennuksesta kärsineelle läheiselleni, että asenne ratkaisee. Kyllä siihen aika moni muukin asia vaikuttaa. Jos on ollut hyvä ja helppo elämä, on tuhat kertaa helpompaa asennoitua positiivisesti.

Samaa mieltä kanssasi. Vaikea repiä positiivista ikävästä ja kurjasta mitä elämässä kokee. Eikä sitä voi noin vaan pyyhkiä pois mielestä ja alkaa asennoitumaan että mitäs tuosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mittapuu:
Alkuperäinen kirjoittaja opiskelijaäiti-69:
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Mä en koe olevani mitenkään yltiöpositiivinen, mutta suhtaudun asioihin siten, että minun pitää nyt tehdä jotain, jos joku ärsyttää. Jos olen kateellinen jollekin, mietin, mikä omassa elämässä mättää ja korjaan sen. Jos haluaa rahaa, pitää opiskella ja löytää työ, josta saa rahaa. Jos haluaa onnellisen avioliiton, pitää etsiä mies jota rakastaa ja olla itse ehdoitta tosissaan. Jos suhde kariutuu, eipä ole mun vika. Jos haluan pitkälle lomamatkalle kuten naapuri, säästän ja lähden pitkälle lomamatkalle. Tee itse, älä syytä muita.

Mitä teet, kun joku läheisesi kuolee, vammautuu, sairastuu vakavasti?Sinänsä hieno elämänasenne, mutta jos joku ajattelee voivansa itse korjata kaikki ongelmansa, on elänyt todella helpon elämän.

Oma isäni on ollut lähellä kuolemaa kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä ja viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa. Kaksi lähisukulaista on kuollut tänä vuonna neljän kuukauden välein. Näistä huolimatta, tai ehkä juuri niistä johtuen koen edelleen, että olen vahva ihminen joka pärjää vaikka pahaa tekisikin. Vastoinkäymisistä luonne jalostuu ja nöyrtyy.

Sori mutta mun mittapuun mukaan tuo ei ole hirveän hirveää.

Tätä kysyttiin. Jos paha kolari ja aivoverenvuoto ei ole vakavaa, niin mikä sitten? Tässä oli tosiaan vastaus vain tähän yhteen asiaan. Omaa elämääni en edes avannut vielä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Se että koko elämän on aina ollut myönteinen asenne. Ei ole tapahtunut mitään, minkä takia olisi pitänyt odottaa elämän menevän huonoon suuntaan. Lisäksi päähänpistosta menin koulun pääsykokeeseen ja pääsin sisään. En ole kokenut eroa ikinä, vaan ensimmäinen vakava seurustelukumppani on nykyinen, jonka kanssa on kolme lasta.

Ehkä eniten kuvastaa se, että olen aina voinut luottaa elämään. En ole ikinä pelännyt tulevaisuutta tai oikein mitään muutakaan. Isäni kuoli ollessani teini, mutta sekin kuuluu elämään. Kun pohjalla on erinomainen perusturvallisuuus, niin on helppoa hyväksyä elämän tarjoamat pihlajanmarjat. Kun on hyvä elämä, niin tuntuu että maailma on avoinna ja vaikeus on lähinnä valita sieltä mieluiset asiat. Kun et kuitenkaan ehdi kokea kaikkea elämässä.

Tuli huonoja asioita mieleen, mutta nämä vain tapahtuvat. Asenteeni on, että jos tekee parhaansa niin ei ole huolta. Ja ihminen tekee aina parhaansa. Tuskin kukaan ajattelee että enpä nyt tee parastani. Voi kyllä laittaa resursseja vähemmän, mutta kokonaisuutta (omaa elämää) ajatellen jokainen tekee parhaansa. Hyviä ja huonoja asioita vain tapahtuu, joten on parempi nauttia niistä hyvistä.

Eli huonoja: Kaikki setäni ovat kuolleet ennen 40-ikävuotta, kuten myös isäni. Ukkini kuoli eläkkeelle jäätyään, toinen ukkini kuoli ennen syntymääni. Mummoni dementoitui ja kuoli. Lisäksi minulla kolme lasta joista kaksi on ns. erityislapsia. Toisella ADD ja toisella kosketusyliherkkyys. Itselläni on myös tosettu ADD aikuisiällä, mutta olen aina kokenut olevani hyväksytty juuri sellaisena kuin olen.

Tuo on varmasti se ratkaiseva asia; "olen aina kokenut olevani hyväksytty juuri sellaisena kuin olen.".
 
Miettikääs vaikka tätä tuoretta Jämsän tapausta. Väitättekö te, että nämä hyväksikäytetyt lapset tulevat onnellisiksi vain positiivisella asenteella? Veikkaan, että kestää aika kauan ennen kuin he pääsevät kiinni normaaliin elämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
On hyvin vaikeaa olla onnellinen, jos elämä on yhtä vastoinkäymistä ja selviytymistä.

On, jos lapsuudesta on saanut hyvän pohjan. Mutta helppokaan aikuiselämä ei tee onnelliseksi, jos lapsuus on ollut kauhea. Itse olen onnellinen ja minulla on ollut onnellinen lapsuus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
On hyvin vaikeaa olla onnellinen, jos elämä on yhtä vastoinkäymistä ja selviytymistä.

On, jos lapsuudesta on saanut hyvän pohjan. Mutta helppokaan aikuiselämä ei tee onnelliseksi, jos lapsuus on ollut kauhea. Itse olen onnellinen ja minulla on ollut onnellinen lapsuus.

Uskon myös tähän, että hyvä lapsuus suojaa paljolta ja antaa hyvät eväät elämän myrskyihin.
 
Kukaan, joka ei ole kokenut esim. oman lapsen kuolemaa tai pitkäaikaista hyväksikäyttöä, ei voi sanoa, että niistä selviää ihan pelkällä asenteella ja tulee jälleen onnelliseksi. Tulee kyllä varmasti ajan mittaan, mutta se ei tapahdu nopeasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja opiskelijaäiti-69:
Minä olen näitä, jotka puhuvat elämänasenteen puolesta, ja olen sairastanut keskivaikean masennuksen raskauden aikana. Kun tauti on päällä, on hyvin vaikea nähdä mitään hyvää missään. Mutta onneksi olin raskaana ja minulle tarjottiin apua syntymättömän lapsen vuoksi. Pääsin hyvälle ja välittävälle lääkärille, joka ohjasi minut eteenpäin psykiatrille ja terapeutille. Otin avun vastaan ja ajattelen nyt, että se oli se minun tehtäväni silloin. Halusin parantua.

Hmm..mä olen toipumassa vakavasta masennuksesta ja olen moneen kertaan miettinyt, että jos tämä olisi "vain" raskauden aikaista tai synnytyksen jälkeistä niin paranemisprosessi olisi ollut kohdallani huomattavasti nopeampi ja helpompi. Mutta koska tällä masennuksella ja ahdistuksella on taustat jo lapsuudesta, sen kanssa eläminen on todella rankkaa koska se tulee olemaan varmasti mielettömän pitkä projekti.
Ja valitettavasti olen joutunut toteamaan omakohtaisesti että vaikka olen tehnyt todella paljon töitä paranemisen kanssa, halunnut parantua ja pitänyt yllä positiivista asennetta se ei yksinkertaisesti vaan riitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja opiskelijaäiti-69:
Minä olen näitä, jotka puhuvat elämänasenteen puolesta, ja olen sairastanut keskivaikean masennuksen raskauden aikana. Kun tauti on päällä, on hyvin vaikea nähdä mitään hyvää missään. Mutta onneksi olin raskaana ja minulle tarjottiin apua syntymättömän lapsen vuoksi. Pääsin hyvälle ja välittävälle lääkärille, joka ohjasi minut eteenpäin psykiatrille ja terapeutille. Otin avun vastaan ja ajattelen nyt, että se oli se minun tehtäväni silloin. Halusin parantua.

Hmm..mä olen toipumassa vakavasta masennuksesta ja olen moneen kertaan miettinyt, että jos tämä olisi "vain" raskauden aikaista tai synnytyksen jälkeistä niin paranemisprosessi olisi ollut kohdallani huomattavasti nopeampi ja helpompi. Mutta koska tällä masennuksella ja ahdistuksella on taustat jo lapsuudesta, sen kanssa eläminen on todella rankkaa koska se tulee olemaan varmasti mielettömän pitkä projekti.
Ja valitettavasti olen joutunut toteamaan omakohtaisesti että vaikka olen tehnyt todella paljon töitä paranemisen kanssa, halunnut parantua ja pitänyt yllä positiivista asennetta se ei yksinkertaisesti vaan riitä.

Nimenomaan. On ihan eri tilanne, kun masennus on traumaperäinen.

 
Onkohan tämä jotenkin erityisen suomalaista? Aluksi kysyttiin, kuka on mielestään päässyt elämässä helpolla. Lopputulos on se, että melkein jokainen luettelee vaikeuksiaan ja kuinka on niistäkin selvinnyt. Välillä joku kyseenalaistaa, ovatko nuo nyt oikeita vaikeuksia olleetkaan.

Edelleen olen sitä mieltä, että sellaista fakiiria ei olekaan, joka taikoisi vaikeista kokemuksista helpon elämän. Onnellinen elämä tai positiivinen elämänasenne taas on jo ihan toinen juttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Onkohan tämä jotenkin erityisen suomalaista? Aluksi kysyttiin, kuka on mielestään päässyt elämässä helpolla. Lopputulos on se, että melkein jokainen luettelee vaikeuksiaan ja kuinka on niistäkin selvinnyt. Välillä joku kyseenalaistaa, ovatko nuo nyt oikeita vaikeuksia olleetkaan.

Edelleen olen sitä mieltä, että sellaista fakiiria ei olekaan, joka taikoisi vaikeista kokemuksista helpon elämän. Onnellinen elämä tai positiivinen elämänasenne taas on jo ihan toinen juttu.

Olet oikeassa. Mutta onnellinen tai positiivinen elämä tuntuu helpommalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aapee:
Alkuperäinen kirjoittaja vierasX:
Jos on elämään positiivinen asenne, niin ei kai se mun mielestä tarkoita sitä että on helppo elämä. Mun mielestä elämästä helpon tekee se, että jos ei ole joutunut kokemaan suuria takaiskuja, menetyksiä ja on saanut suurinpiirtein sen mitä halunnut.

Juuri tätä minä ketjun aloituksella tarkoitin.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta vähän kerron omasta "helposta" elämästäni.

Eli omasta mielestäni minulla on ollut todella hyvä ja helppo elämä. Elämä on ihanaa ja nautin jokaisesta päivästä täysillä! Elämänasenteeni on juuri se, että nautin tästä hetkestä melkein niin kun se olisi viimeinen.

Toki minua on onnistanutkin. Vaikka on myös rankasti elämä potkinut päähän.

Elän hyvässä, pitkässä parisuhteessa. Meillä on ihanat, terveet (tällä hetkellä) lapset, meillä on työtä, oma koti ja autokin löytyy..

Menetyksiä olemme myös kokeneet. Esikoispoikamme asustaa taivaassa. Hänestä saimme nauttia vain vuoden verran.

Olen myös ollut raskaana 10 kertaa (keskenmenoja, tuulimunia yms.), ja kotona meillä on nyt 3 lasta.

Elämä on silti ihana paikka!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Välillä joku kyseenalaistaa, ovatko nuo nyt oikeita vaikeuksia olleetkaan.

Mä vastasin opiskelijaäidille eikä mun tarkoitus ollut kyseenalaistaa. Suhteuttaa kylläkin, koska kaikkeen ei todellakaan voi vaikuttaa pelkällä elämänasenteella ja masennuksia on erilaisia. Ennen kaikkea niillä on erilaisia taustoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Onkohan tämä jotenkin erityisen suomalaista? Aluksi kysyttiin, kuka on mielestään päässyt elämässä helpolla. Lopputulos on se, että melkein jokainen luettelee vaikeuksiaan ja kuinka on niistäkin selvinnyt. Välillä joku kyseenalaistaa, ovatko nuo nyt oikeita vaikeuksia olleetkaan.

Kysyttiin kysyttiin. Mutta eikö noilla ollut vain tarkoitus osoittaa, että elämä voi olla onnellista vaikka ei olisikaan täydellistä. Tämä ketju on aika hyvin osoittanut, että onnellisuudessa lapsuus ratkaisee.

Tämä on jokaisen hyvä pitää mielessä. On tärkeämpää hyväksyä lapsi kuin tunkea tämä yhteiskunnan hyväksymään muottiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Välillä joku kyseenalaistaa, ovatko nuo nyt oikeita vaikeuksia olleetkaan.

Mä vastasin opiskelijaäidille eikä mun tarkoitus ollut kyseenalaistaa. Suhteuttaa kylläkin, koska kaikkeen ei todellakaan voi vaikuttaa pelkällä elämänasenteella ja masennuksia on erilaisia. Ennen kaikkea niillä on erilaisia taustoja.

Juuri näin! Väittääkö joku kirkkain silmin, että esim. kaikki hyväksikäytetyt lapset/nuoret, joilla elämään kiinni pääseminen kestää vuosia, ovat negatiivisella asenteella varustettuja? Jos positiivinen asenne auttaisi niin paljon kuin tässä ketjussa toitotetaan, ei hyväksikäytetyillä olisi niin vaikeaa tuntea itsensä onnellisiksi. Onneksi parantumiseen ja toipumiseen auttaa aika ym.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei kuitenkaan niin:
Mut kaiken oon saanut mitä oon halunnut, työpaikoista opiskeluun, asunnoista miehiin. Tosin kovaa työtä on vaatinut ja uhrauksia enkä oo antanut vastoinkäymisien vaikuttaa liikaa pitkäntähtäimen suunnitelmiin.

Sama täällä, paitsi että ei ole tarvinnut ponnistella. Asuntoa ei kyllä vielä ole mutta eiköhän sekin tule jossain välissä.
 

Yhteistyössä