Naisen syrjintää 2000 luvulla.. Ja vielä suomen virastoissa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Niina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Niina

Vieras
Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen..
Oli pakko tehdä uusi aloitus..

Pakko kertoa.. 2005 vuonna suomessa varatessa aikaa sosiaalitoimistoon miehen 2kk pakkoloman vuoksi ja lapsen syntymän.. En saanut varattua aikaa itse.. Piti varata miehen nimellä ja miehen oli tultava mukaan.. KOSKA HE KATSOVAT ETTÄ SE MIES ON SE PERHEEN PÄÄ!!
Näinkin voi käydä suomessa ja 2000 luvulla!!
 
Aivan tosi homma!!
Mie vielä ihmettelin vastanneelle naiselle ihan puulla päähän lyötynä että mitä ihmettä.. Juu näin asia on jos on perheellinen!! Näin vastattiin!!!
Ja paikka on Imatra.. ja vuosi oli 2005.
 
Ikinä en vastaavasta ole kuullut, eikä kyllä sosiaalitoimistossa muutoin ole tarvinnut asioida.
Eikä kyllä tuollaisen jälkeen tehnyt edes mieli!
Jäänyt vaan mieleen kun ei millään voinut uskoa kuulemaansa!!
Näin asia kuitenkin oli.
 
Odotas vaan kun sinua aletaan syrjimään ihan poikkeuslailla muuallakin. Jos sinä ja somalimies haette samaa työpaikkaa, on se somalimies aina etusijalla sinuun nähden. Positiivista syrjintää näes :xmas:

Näin me palataan keskiajalle, jee.
 
Juu ja muutetaan takaisin luoliin ja bambu majoihin.. :D

Muuten en syrjintää ole kokenut.. enkä sitä olisi ikinä uskonut kokevani 2000 luvulla :D
Kokemushan se oli sekin xD
 
et sitte kertavastauksesta uskonu/älynny? Noin ei tehhä jos äiti on OIKEUSTOIMIKELPOINEN eli ei holhouksessa vaan täysjärkinen.
Hae vaan ihmettelijöitä täältä, luulen kummiski että aika moni palstalainen on kuitenki vailla B-diadnoosia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyi:

Kuten sinäkin =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Odotas vaan kun sinua aletaan syrjimään ihan poikkeuslailla muuallakin. Jos sinä ja somalimies haette samaa työpaikkaa, on se somalimies aina etusijalla sinuun nähden. Positiivista syrjintää näes :xmas:

Näin me palataan keskiajalle, jee.

Anteeksi nyt vain, mutta naisten syrjintä ja somalien syrjintä ovat juridisesti ns. samanarvoisia ja kumpiakin ryhmiä kohtaan voidaan harjoittaa positiivista syrjintää. Jos tältä haluaa välttyä, niin pitää ruveta somalinaiseksi, mielellään lesbo-sellaiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyi:
et sitte kertavastauksesta uskonu/älynny? Noin ei tehhä jos äiti on OIKEUSTOIMIKELPOINEN eli ei holhouksessa vaan täysjärkinen.
Hae vaan ihmettelijöitä täältä, luulen kummiski että aika moni palstalainen on kuitenki vailla B-diadnoosia.

Jo on siulla mielikuvitusta!!!
Kyllä tässä ollaan aivan oikeustoimikelpoinen todellakin vailla holhousta :D
Holhottavia senkin edestä ;)
 
Similar threads

O
Viestiä
6
Luettu
2K
A
L
Viestiä
25
Luettu
858
Aihe vapaa
2000 luku pimeä aikakausi Suomessa!
2

Yhteistyössä