***TAMMIVAUVAT*** Heinäkuussa

Hei pitkästä aikaa! :) Täällä vihdoin pahoinvointi helpottanut. Vielä "kevyesti" etoo 24/7 mutta ei kuitenkaan ole oksennus kurkussa enää joten olo tuntuu oikein siedettävältä. Lenkkeily on jäänyt ihan totaalisesti ja poika on päässyt vaunuilemaan vain miehen kanssa, jotenkin tuntuu että olo on vielä heikko. Tänään olis tarkoitus yrittää taas ulkoilua. Ja nyt jo 12+0 joten kai tämä tästä pitäisi vähitellen helpottaa!

Np-ultrassa käytiin viime viikolla ja kaikki näytti hyvältä. Mies ei harmi vaan päässyt mukaan kun sinne ei saanut ottaa lapsia joten piti jäädä pojan kanssa ulkopuolelle. Täytyy yrittää rakenneultraan saada pojalle hoitopaikka että pääsisi mieskin mukaan.

Zaara, minkä merkkiset teidän sisarusrattaat on? Olen yrittänyt etsiä juuri tuollaisia johon saisi lapset peräkkäin ja vauvan vielä makuuasentoon, mutta monissa on niin että vauvaa ei saa kunnolla makuulle ja suositellaankin vasta 6 kk iästä lähtien. Sit toisaalta oon miettinyt et tarvitaanko me niitä tuplia ollenkaan, vai meniskö se vauva liinassa siihen asti että esikoinen jaksais seisoa seisomalaudalla, joka saatais lainaan miehen veljeltä. Heillä esikoinen oli siinä jaksanut jo 2 vuoden iässä oikein hyvin matkata mukanan seisomalaudalla. Mut kun eihän sitä oikein tiedä etukäteen että miten meidän poika jaksaisi sitten vielä kaksivuotiaanakaan... Meillä ikäeroa tulee vaan 1 v 4 kk, et olis aika pitkä aika kantaa liinassakin. Mut silti tuntuu et se tuplien käyttöikä jäisi aika lyhyeksi, mut täytyy nyt miettiä. Miehen toiselle veljelle syntyi äskettäin toinen vauva ja esikoinen heillä silloin vajaa 2 vuotias ja ostivat tuplat, joten täytyy seurailla kuinka paljon käyttöä heillä niille tulee ja kokivatko tarpeelliseksi. Jos pitkiä lenkkejä meinaa tehdä niin kyllähän ne tuplat sit varmaan on tarpeen, mut kyllä esikoistakin nyt jaksaa 45 min kantaa liinassa vaunuja työntäen joten kyllähän vauvaa pitäisi pidempään jaksaa kantaa. Mut hankalaa päättää mitään, ehkä se pitää vaan katsoa sit kun vauva on syntynyt että mikä on tilanne.

Äitiyspakkausta en meinaa ottaa tällä kertaa. Ekalla kerralla se oli kyllä siitä hyödyllinen että sai toppapuvut ja makuupussin ja kynsisakset, mutta meillä ei tainnut oikein muuta tulla siitä käytettyä. Vaatteet ei ollut oikein meidän makuun ja annettiinkin sitten kaverille joka tykkäsi niistä enemmän. Ja nuo puvut ja pussi on vielä hyvässä kunnossa viime talven jäljiltä joten menee tälle seuraavallekin. Mutta tuo toppapuku on tosiaan niin iso että se ei ekana talvena vielä varmaan monilla tammikuussa syntyvillä mene. Esikoisella sitä käytettiin suunnilleen 5 kk iästä eteenpäin ja kyllä sinne sisälle ihan hukkui vielä silloinkin. Ja pääkaupunkiseudun talvessa se on vähän liian kuumakin, ei ollut hirveen montaa päivää kun sitä pystyi käyttämään, mutta itä-suomessa vanhempien luona oli kyllä tarpeen ja sai pistää vielä villavaatetta allekin että tarkeni. Kevyttoppapukua tuli kyllä käytettyä paljon ja sinnekin mahtui villavaatteet alle, joten se meni pienillä pakkasillakin makuupussissa ja vaunuissa. Ja sitten on kauppaan mentäessä helppo avata vaan makuupussi auki ja vähän puvun vetskaria auki niin ei ole vauvalla niin kuuma kuin ihan toppapuvussa. Sitä kevyttoppista alettiin käyttää 2-3 kuukauden iästä lähtien, siihen asti meillä oli 56 senttinen ohut talvipuku, kun poika syntyi syksyllä ja se kevyttoppis oli vielä liian iso siinä vaiheessa kun sinne allekaan ei vielä tarvinnut laittaa kuin sisävaatteet.

Hyviä vointeja kaikille :) ja toivottavasti olot helpottuu pian niilläkin joilla vielä huono vointia!

Naps 12+0
 
Minäkin kovasti mietin että ottaisiko tuon pakkauksen,kun kuitenkin arvokkaampi kuin se raha minkä saa. Meillä on kaikki siitä hmm -07 pakkauksesta tallella, mutta tuon uuden pakkauksen makuupussi on niin syötävän ihana :heart: Täytyy kysellä miehelt mitä mieltä se on.:) Mutta luulenpa että otetaan pakkaus.:)
 
11+0 POKS!!!!! :flower: Sen kunniaksi kaksi kertaa aamulla oksentanut. Voi ku loppuis tää pian!!!!

ÄP:sta: Me otetaan. Meillä on vielä tallella ne 06-vuoden vanuhaalarit joten ne voi ottaa jos tarvis ja toinen ihan käyttämätön toppapukukin. Mutta otetaan pakkaus kaikesta huolimatta ku mua ei innosta lähtee ostamaan mitään vaatteita tuonne kauppoihin ja kiva saada vauvalle uutta. Ja entisesetä pakkauksesta kaikki vaatteet taitaa olla jo kierrossa joten parempi uus.

Peikonpähkinä ja Pampula 11+0 :heart:
 
(.) np-ultrassa käyty... Jäi sitten niskaturvotukset mittaamatta... Puulla lyötiin mua päähän... Lääkäri sanoi heti, että tää on kyllä isompi kuin 11+6 viikkoa. Ultrasi sitten vatsan päältä ja viikoiksi saatiin 16+1!!! :eek: eli laskettu aika siirtyi kuukaudella aikaisemmaksi ja on nyt 20.12 =)

Omituista tässä on se, että mulla on yhdet kuukautiset tulleet ihan normisti välissä ja raskausoireetkin alkoi (mun mielestä ) vasta helatorstain paikkeilla... Ei ymmärrä... Mä olen kohta jo puolessa välissä odotusta... Epäilyttää kyllä, että onkohan niitten vehkeet rikki ;) :LOL: harmittaa myös se, että huhtikuussa on kyllä tullut otettua alkoholia... Parit ihan kunnon kännitkin :/ :ashamed: mutta nyt kaikki ainakin näytti olevan kunnossa...

Ananaskirsikka& eikä-ihan-niin-Mini-Tyyppi =)
 
OHHOH ANANASKIRSIKKA ,olipa ylläri!!! Voin uskoa,että on hassu olo.

omaa napaa...Soitin äsken ä-polilla ja varasin niskaturvotusultran, viikot aikaistu! ja aikakin jo ens viikolla,vaikka neuvolasta opastettiin et 21.7. alkaen. Tiedä nyt mitä uskoa,mut menen nyt sitten ä-polin laskujen mukaan,kunnes toisin todetaan. Eli nt-ultra 15.7. ja ylihuomenna lääkäri. Viikkoja olis 10+1 nyt eli pari enemmän kuin luulin. Alussa oli menkkavuotoa kahteen otteeseen eli tarkastavat onko raskaus sittenkin jo pidemmällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pauliina75:
Alkuperäinen kirjoittaja Enie:
Mietin että jos 2 pakkausta ottais ja kolmannen sitten rahana,
Enie, eihän sulle oo tulossa kolmosia? :D Miksi kolme pakkausta? :)
Pauliina Peikonpähkinä olikin jo näemmä vastannut, eli kaksosista saa tosiaan kolme pakkausta.

AnanaskirsikkaWau! Itse olis varmaan innoissaan kun vauvat tulis jo aiemmin sitten. Ei varmaan ole tullut mitään vaurioita vauvalle yhdestä alkoholipitoisesta kierroksesta.
Olen kuullut että parhailla on ollut normi menkat ihan koko raskauden ajan :eek:
 
Zuh
Elossa ollaan ja jopa ajantasalla keskusteluissa!

Miehet mukana neuvolassa: Mies oli ekassa neuvolassa mukana ja aion ottaa myös ekalle lääkärikäynnille. Ja kyllä mun mies seisoo urheasti rinnalla kaikissa tonginnoissa, valmistaapahan vähän siihen finaali-kokemukseen :D

On tosi ikävää lukea kylmistä/välinpitämättömistä miehistä, joita täältäkin löytyy. Yksin odottaville tsemppiä, itse olen sitä mieltä että lapsen on parempi olla ilman isää kuin esim. pahoinpitelevän isän kanssa. Alkoholismi ja muu jättää syviä, syviä arpia, onnellinen lapsuus vain äidin kanssa ei jätä :hug:

Itselläni hävisi pahoinvointi kuin siliäntien viikonloppuna! Tosin kyllä tänään vähän ällötti kun ruokailusta oli liian kauan, mutta silti. En osaa edes huolestua, musta on vain niin ihanaa kun jaksaa tehdä jotain, vihdoinkin!

Zuh & Naatti 10+3
 
Maha kurnii ja kaapissa vaan valot.. :/

Mä nukuin ihan super huonosti ja näin levottomia vauva-unia. Jouduin ennen aikojani sairaalaan ja henkilökunta oli tosi töykeetä. Mies ei pitänyt mitään yhteyttä yhtäkkiä, enkä nähnyt enää poikaakaan ollenkaan, kun sairaalaan ei voinut tulla. Yö tuntu tooosi pitkältä..
Huomasin myös, että nyt on jo öisin sellanen olo, että pitäis laittaa tyyny mahan alle tukemaan. :LOL:

Petite: Paljonko tuli maksamaan kun tilasit sen sukupuolitestin!? Mulla on kaveri jenkeissä käymässä ja pyysin häntä tuomaan jos löytää, mutta palaavat reissusta vasta kuun vaihteessa eikä sitten ole edes varmaa onko se löytäny testiä. Mietin, että josko tilaisin kans.. :p

ananaskirsikka: Aika hurjia uutisia sait ultrassa.. :D Meinaatko silti jatkaa tammikuisissa!?

Mies tuli töistä. Jospa sitä lähtisi hakemaan kaupasta täytettä tuonne tyhjään jääkaappiin.. :p

Rhea ja Möhkö 12+2
 
Jopas tosiaan ananaskirsikalla viikot pomppas! Voisiko sulla olla vain tulossa pitkä vauva? Tai voihan ne menkatkin olla ihan normaalisti vielä alkuraskaudessa.. mut hauskahan se on, ettei tarvii niin kauaa enää odotella! :D

Mä otin äitiyspakkauksen esikoiselle, saatiin vuoden 2004. Oltiin tosi tyytyväsiä pakkauksen sisältöön, siitä huolimatta et jokaine vaate ei sattunut olee ihan "oikeen värinen" meidän makuun. Toppapuku (beige) ja makuupussi (koirakuvio) oli ehkä ne parhaimmat ja tulihan siinä paljon rasvoja, kynsisaket, kuvakirja, hoitoalusta yms. hyödyllistä. Kakkoselle otettiin avustus rahana, kun kaikki oli esikoisen jäljiltä tallessa ja hyvässä kunnossa. Nyt otetaan varmaan taas rahana. En oo kyllä vielä miettinyt...

Tänään poksuu viikot, 13+0! Jee! Enää 27 viikkoa! Tai 29... mulla kun eka syntyi 40+4, toka 41+4 ja tää sit varmaan 42+4... toivottavasti vähän aiemmin!

 
Moi!

Taas pitää kiirettä töissä ja muutenkin, mutta joka päivä käyn ainakin lukemassa kuulumiset =)

Äitiyspakkauksen aion kyllä ottaa!

Sokerirasitustestistä kysymys.. Koska se oikein tehdään..? Ekassa neuvolassa oli siitä puhetta, mutta ei mainintaa siitä että koska se olisi, mutta osalle teistä oli se jo tehty aika aikaisessa vaiheessa? Minulla siis paino syynä tuohon testiin.

Lääkärineuvolassa tehtiin sisätutkimus ja kuunneltiin sydänäänet, eipä siellä muuta ollut.

Omaan oloon ei oikein muutoksia. Välillä koskee mahaan tai oikeastaan häpykumpuun lähinnä, mutta varmaan ihan normaalia..

Lumi ja Lilliputti, eilen poksuttu eli nyt 14+1



Muoks. Vau! Nyt vasta luin Ananaskirsikan viestin! Aikamoinen yllätys varmasti :D :heart:

 
Heips taasen... täällä ei juuri mitään uutta, samaa rataa kesälomaillaan :D

Eilen isäntä huomautti ekan kerran että mun masu on tiellä, se kun on aina tykännyt pitää päätä mun masulla jos makkarissa katsotaan telkkaria, Hermannin ilmoittaessa itsestään se siirsi pään paikan mun rinnalle ja nyt se eilen tuskaili kun masu tulee telkkarin eteen :LOL: Pitää pistää makuujärjestys sängyssä uusiksi :p

Isät neuvolassa Meillä isäntä ei oo vielä kertaakaan ollut neuvolassa mukana, on aina ollut töissä ja se ei kovin helpolla saa vuoroja vaihdettua. Nyt sille sanoin että sen pitää ajoissa varata vapaata et tulee kyllä sit mukaan edes äitipolille rakenneultraan. Et sillekkin vähän paremmin konkretisoituis tuleva tapahtuma ja pääsis paremmin mukaan fiilikseen. Kyllä se vaan niin ihanasti hymyillen ihaili Hermannin ensimmäisiä ultrakuvia :heart: En mä neuvolaan sitä ehkä mukaan niin välttämättä haluiskaan, se on vähän tylsää tuohua :whistle:


Tanjuska77 ja Hermanni 14 *POKS*
 
(.) Vasta hehkutin, ettei oo ollu migreeniä... tänään olin ekaa päivää töissä äitiysloman jälkeen ja aivan kauhea päänsärky. Nyt ei lähde edes panadolilla.... :( sitten tämä päänsärky tuo kivan ällötysolon mukanaan. Sen siitä saa, kun istuu 8-16 tietokoneen ääressä. Ja nyt illallahan on ihan pakko vielä lukea kuulumiset täältä... ei helpota oloa yhtään!
Huomenna ois illalla eka ultra... jännityksellä ootetaan.
 
Moikkelis moi!

Ananaskirsikka: ihan huippu jännittävä juttu, voisi olla aika shokki itselleenkin =)

Oma olo erittäinkin hyvä. Palailin lomalta töihin, oli tosi kiva fiilis mennä. Olen tuskaillut painoni kanssa kun maha ei tunnu millään kasvavan. Noh, kävin pukuhuoneen vaa´alla aamulla ja olin TAAS laihtunut puoli kiloa. Yllätys oli kuitenkin, että työhousujen ylänappi ei enää kahden viikon jälkeen mennytkään ähisemättä kii. Johonkin sitä painoa nyt sitten tulee, mutta jostain lähtee. Hassua.

Kerroin esimiehelleni raskaudesta. Reaktio oli ihana, parempi kuin olin odottanut. Oletteko muut jo kertoneet? Kerroin näin aikaisin vaan, kun on vähän säätöä tulossa töiden järjestelyyn tuossa syksyllä, koskien myös minua, enkä halunnut "salailla" asiaa. Tulin kyllä aivan mielettömän hyvälle tuulelle, ihana pomo =)

Sitten se vähemmän ihana asia: eli kävin apteekista tänään ekan satsin Klexane-pistoksia. 146 ? / 50 pistosta. Riittävät siis noin 1,5 kuukaudeksi. Huomenna aloitan ja sitä jatkuukin sitten aika helvetin monta viikkoa. No, pääasia on, että voin turvallisesti lastani odottaa. Hitsi soikoon, pistän vaikka 4 piikkiä päivässä jos tarvii!

Eka kerta kävin hiplailemassa H&M:llä äitiysvaatteita, en vielä ostanut mitään...

mamma ja Salamatkustaja 14+5
 

Yhteistyössä