~*~ Tammikuun Vauvat 2012 marraskuussa ~*~

Käsien puutuminen on täälläkin vaivana sillointällöin varsinkin öisin herään siihen että kädet ovat puutuneet. Jaloissa myös tuntuu heti jos yritän istua esim toisen jalanpäällä hetken.

Jalkojen turvotusta on ollut alusta lähtien ja nyt fiksuna tyttönä ostin aivan älyttömän hianot korolliset saappaat jotka vaan pahentavat vaivaa mutta kauneuden eteen on kärsittävä vai miten se meni :D

Nukkuminen on ollut vielä ihan helppoa, välillä tuntuu pientä kipua mahassa tai kyljissä kun kylkeä kääntää mutta muuten selvitään yhdellä vessakäynnillä (näin oli jo ennen raskautta).

Nyt pitäisi jaksaa vielä kolmisen viikkoa töissä minkä jälkeen olisi talviloma sen jälkeen ajattelin tylysti hakea saikkua äitiyslomaan asti koska nyt jo työnteko tuntuu vaikealta mutta kun talous ei anna periksi jäädä vielä kotiin.
Tässä kolmen viikon aikana pitäisi myös hoitaa muutto uuteen asuntoon ja nyt jo tuntuu että mä oon täysin loppu :attn: Onneksi mies on luvannut hoitaa raskaimmat hommat mutta onhan tämä aika kuluttavaa.
Olisi ihana jo päästä laittamaan vauvalle valmiiksi huonetta mutta kun pitää ensin odottaa että on se huone :D

Onpahan tässä kaikkea kivaakin tulossa kuten mun synttärit ja pääsen teatteriin ja syömään. Lahjaksi taas sain liput lempi laulajan keikalle. Ja muuton jälkeen varattiin joulukuun alkuun rentoutus viikonloppu Naantalin kylpylään kahdeksi yöksi, sisältää kasvo-ja jalkahoidon. Ihanaa lillumista altaissa, hyvää ruokaa ja rentoutumista oman kullan kanssa :heart:


Minksu ja Viljo 27+5
 
Viimeksi muokattu:
Ihan omanapainen viesti tulossa...

Neuvola oli tänään, ja uutiset vähän huolestuttavia. Se SF-mitta joka oli kuukausi sitten alakäyrällä (20) on nyt kasvanut kuukaudessa vain 2 cm ja on nyt 22 ja selvästi alakäyrän alapuolella, joten sain lähetteen äitiyspolille. Soittivatkin polilta jo parin tunnin päästä siitä kun olin käynyt neuvolassa ja sain ajan ensi viikon tiistaille. Silloin sitten näkee että mikä on vikana vai onko mikään.

Vauvan sykkeet oli hyvät ja vaihteli niinkuin pitikin, samoin pieni liikkuu aktiivisesti. Mutta tosiaan terkka sanoi, että vauva on kädelläkin kokeillen kyllä pienen oloinen. On vielä perätilassa, eli siitäkään ei voi tuo pieni mitta johtua että olisi jotenkin syvällä lantiossa, eli tosi korkealla masun päällä köllötteli.

Kurjaa odottaa viikko ultraan, mutta ei auta. Töihin keskittyminen on vähän niin ja näin.

Huolestunut maka 30+1
 
Pengoin tuolla Nettikirpussa ja yritin löytää kietaisubodyja. Yhden ainoan löysin ja sekin oli merkattu myydyksi. Siispä kysymys teille kokeneemmille: eikö kyseinen vaatekappale ole toimiva, eivätkö ne myy kun niitä ei tunnu mistään löytyvän? Luulisi, että jos ovat suosittuja, niin niitä riittäisi kirppareille asti. Minun kuvitelmissani (kokemusta ei ole) tuo kietaisubody vaikuttaisi helpommalta päällepuettavalta pikkuvauvalle kuin sellainen, joka täytyy pujottaa (varsinkin kun varmaan aluksi joka tapauksessa pelkään rikkovani vauvan..). Sitten toinen kysymys: Mikä ero on yöpuvulla ja potkupuvulla kun kyseessä on pikkuvauva? Siis sellaisella hihallisella potkarilla. En ole vielä tähän mennessä ymmärtänyt…

Ja sitten onnittelen itseäni :flower:: ä-rahahakemus (sis. lapsilisähakemus ja ä-pakkaushakemus) meni vihdoin eilen postiin!!! Hain ä-rahaa viimeisten 6 kk:n tulojen perusteella. Toivottavasti päätös tulee ongelmitta. Miksi sinä Tatomira jouduit tekemään jonkun lisäselvityksen hakemukseen? Mulla työnantaja laittoi sen työnantajan lomakkeen suoraan KELAan, siinä on selvitys niistä viimeisen 6 kk:n tuloista ja selvitys ensimmäisen 3 kk:n palkan maksusta.

Jos päätös tulee ongelmitta, niin koskas sitä ä-pakkausta voisi alkaa odotella postiin tulevaksi? (Yritän pidättäytyä enimmistä vaateostoksista siihen asti, jotta näen, mitä oikeasti vielä tarvitaan. Ei varmaan kyllä onnistu…)

Minksun marras-joulukuu kuulostaa muuten ihanalta! :)

Makalle kärsivällisyyttä ultran odotteluun. Ikävä kun joutuu huolehtimaan. Toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin!
 
Makalle tosi paljon voimia piinaavaan odotteluun :hug: :heart:

Tellu Po Olen kuullut joka paikasta, että kietaisubody olisi vastasyntyneellä enemmän kuin tarpeen, jotta vauveli ei hermostu ja häiriinny pukemisesta. Minäkin mietin, että sellaisen mieskin osaisi sujauttaa vauvelille. Joten näitä olen koittanut metsästää joka paikasta ja tuloksena vielä 0 kpl!!!!! Eli mistään ei saa käytettyinä ja uutena maksavat vähintään 10 eur, joka on mielestäni aika paljon. Olen kuitenkin jo nyt asennoitunut, että ne on ostettava uusina, koska vanhoina ei saa. Tosin mulla on vielä sekin, että yritän ostaa kaiken uudennäköisenä, joten pesunukkaiset eivät ole tulleet lukuun. Itsekin mietin jatkuvasti, että missä niitä käytettyjä oikein pihtaillaan :)

Samaa olen myös miettinyt, että miksi jotkut potkarit on nimetty yöpuvuiksi. Päädyin siihen tulokseen, että ne näyttävät ehkä yökkärikuosilta ja ovat ohutta puuvillaa. En kyllä tosiaankaan tiedä, että löytyykö jotain syvällisempää totuutta tuosta asiasta :)
 
Makalle voimia odotteluun!Toivottavasti pienellä on kaikki hyvin kuitenkin..

Kietasubodyja vois löytyä meiltä..Mä vihaan niitä, esikoinen oli jo vauvana sellanen hyrrä ettei ollut toivoakaan et sellasta sais sille puettua, joten en käyttänyt moisia..Niitä on vissii vieläkin tuolla jemmassa, kuten niitä pirun kietasupaitoja...
 
Kietaisubody ne on musta käteviä, mut niitä on tosi vähän -uusinakaan- myynnissä! Isommalle vauvalle en enää ostaisi, mut koossa 50/56 ja ehkä jopa 62 on musta tosi hyviä :)

Tellu Po se lisäselvityspyyntö tuli kyllä työpaikalle -ei mulle- mut kun mä avaan kaiken saapuvan postin ja sen selvityksenkin sitten täytin niin siksi kirjoitin, että "mulle" ja siis ongelmana oli se, että hain niitä sitä hakemusta edeltävien 6kk:n mukaan, kun ne tulisi hakea äitiyslomaa edeltävien 6kk:n mukaan ja nyt ne on siis sinne lähetetty nuo hakemusta edeltävät ja eilen sitten totesin, että eipä taida mennä läpi, vaikka niitä kuinka laskin ja pomokin jousti tosi hyvin et olis onnistunut :( nousua kun on vaan tyyliin joku 19,99% niin eihän sille kelalle kelpaa :( :( olis kyllä tullut TODELLA tarpeeseen se noiden nykyisten tulojen mukaan, kun kuitenkin kuukaudessa puhuttiin yli 200€:n erosta kun nyt nettotulot sitten tippuu ihan järjettömästi :( mut mä nyt oottelen sitä kelan päätöstä, joka kuitenkin aiheuttaa vaan verenpaineen nousua.

Mulle äitiyspakkaus tuli n. 3vko hakemuksen jättämisestä.

Makalle voimia odotteluun! Varmasti mietityttää ja PALJON tuo tilanne. Toivottavasti pienellä on kaikki hyvin ja hän vain on pieni.

Jahas, puolentunnin päästä on neuvola, joten palailen sillon astialle.

tatomira 31+3
 
MLM: Joo ei pysy sängyssä eikä usein edes makuulla ilman kiinni pitämistä (menen viereen sänkyyn) vaikka olisi kuinka väsynyt. Riehuu tai vaihtoehtoisesti itkee aluksi kiinnipitämistä, mutta rauhoittuu vähän ajan päästä. Ja pomppaa taas hetken päästä pystyyn...

Makalle kovasti peukkuja että kaikki on hyvin :hug:

Bassets 29+0
 
Maira Mitkä noista bodyistä oli vähän nuhjuisempia, koska minua olisi kiinnostaneet nuo kaksi ruskeasävytteistä (raita ja jumbo) ja sitten oikealla oleva valkoinen, jossa ruskealla langalla ommellut kanttaukset? Mitä kokoa nuo ovat?

TelluPo mitkä sua olisivat noista kiinnostaneet?
 
Viimeksi muokattu:
Maira Mitkä noista bodyistä oli vähän nuhjuisempia, koska minua olisi kiinnostaneet nuo kaksi ruskeasävytteistä (raita ja jumbo) ja sitten oikealla oleva valkoinen, jossa ruskealla langalla ommellut kanttaukset? Mitä kokoa nuo ovat?
Se on itseasiassa hiiri mikä siinä pötköttää.. :D Mut just siinä on pientä, kauluksen reunassa pieni reikä ja selvästi tuossa kuvassakin näkyy et äidinmaito puklua on tullut vasemmalle olalle (keltainen läikkä joka ei ainakaan mulla pesussa lähtenyt.) Valm.h&m ja koko 50..Nuo kaksi muuta eli ruskea raitainen (Merkkiä Newbie koko 50/56) ja valkonen jossa ruskeat kanttaukset (Tutta koko 56) on taas kuin uusia, mitään vikaa en näin äkkisältää niistä löytänyt..
 
Bassets Meillä oli vähän sama homma kolmosen kanssa, oli 1v 3kk kun siirrettin pois pinniksestä. Ei tyttö meinannut pysyä sängyssä millään. Ehdottaisin että vähäksi aikaa otatte isomman nukkumaan muualle ja sinnikkäästi vaan kannatte kuopuksen takaisin sänkyyn, toivotatte hyvää yötä ja sama uudelleen kun parin minuutin päästä tulee pois. Meillä oli 3 tai 4 iltaa kun tuo show kesti ja sitten mentiinkin ihan suosiolla nukkumaan. Jos isompi voisi sen aikaa nukkua muualla että ei sitten herätä pienempää kunnes tämän nukahtaminen onnistuu ilman nukuttamista.
 
Maira Voitko vähän listailla suurin piirtein missä kategoriassa vaatetta olisi (esim. potkarit, sukat ym.) ja että ovatko tytölle vai pojalle? Unipussia olen myös etsinyt :) Oisko sulla huutistunnareita?

Eli raita ja ruskeakanttausreuna -bodyistä olisin edelleen kiinnostunut ja samoin ehkä keltareunakanttauksesta. Mutta odotellaan mitä TelloPo sanoo :)
 
Meillä on suurimmaks osaks joko kummallekin käypästä tai sitten poikavoittoista, mun täytyy ajatuksen kanssa kollata lävitte toi kaappi, mut siellä on siis melkein kaikkea.. :D Sitä vaatetta kun tuli esikoisen aikaan joka paikasta..

Melkein kun sanoo mitä tarvii niin mä katon mitä kaikkea löytyy.. :p Unipusseja mulla on kaksi, mutten luovu kummastakaan..Toinen on ihan lidlistä ostettu ja hyvin on toiminut!Joten kannattaa siellä käydä katsomassa! :)
 
Nonniin ja neuvolakuulumisia sitten:

Eli paino, jee, vähän rauhoittunut edelliskerrasta, jollon tullut liki 1kg/vko, nyt nousua oli vain 175g/vko mikä on musta ihan kohtuullinen :) kaikenkaikkiaan paino on noussut 5kg raskauden alusta.
Verenpaine oli 126/70 eli ok, vinottain tais mötkäle olla... ja sitten tuo sf-mitta...

Meillä vähän eri juttu kun makalla, mut samaan asiaan, eli viimeksi 4vko sitten sf-mitta oli 27,5cm ja nyt tämä sai 26cm ja mittas muutaman kerran, kysy sit vaan, että onko vauva laskeutunut (?) ja sanoin, ettei mitään hajua ja totes, et ei tolla oo mitään väliä... nyt sit mietin, et onko tolla jotain väliä vai annanko vain olla? eli sitten olis toi sf-mitta kasvanut 8vkossa 2cm....

Sit pohdittiin synnytystapa-arviota ja taas se totes, ettei tiedä... joo... ei kiitos enää noille sijaisille!!

Sain sitten esitietolomakkeen täytettäväksi sairaalaa varten, harmittaa olla töissä kun tekis mieli se täytellä :D

tatomira ja mötkäle 31+3
 
Heissan Mammat!



Kävinpä sitten sokerimittausjakson tulosten kanssa neuvolassa ja laittoi vielä toisen seurantaviikon päälle. Oli oikein tyytyväinen arvoihin, koska ylityksiä 28 mittauksessa oli vain 6 ja niistäkin suurimmalle osalle oli hyvä selitykset (ylistys ruokapäiväkirjalle!!). Lisäksi totesi, että kun mulla tuntuu riittävän motivaatiota pitää arvot kurissa niin ei vielä ole syytä tehdä muuta kun seurata lisää.

Kysyin sitten, että mites sen painonputoamisen kanssa, kun sitä lähti nyt viikossa yli 3 kiloa!! Niin totesi, että voishan tuo vähän hitaampaakin olla ja vaikka loppua. Mutta ei osannut sanoa sitten, että mitä voisi tehdä kun ei ihminen kuitenkaan määräänsä enempää syödä voi. Ehdotti kasvisten syömistä ja liikunnan lisäämistä :D Sehän se on aina aiheuttanut painon pysymistä samoissa lukemissa?? No mutta nyt on siis raskausajan kokonaispainonnousu 4,9 kiloa. Tultiin kerralla rytinällä alas.

Muutapa tuolla nyt ei tällä kertaa tehty, mutta ens viikolla taas sit mittaustuloksia tutkimaan. Vielä ei tullut äippäpolille siis lähetettä.

Makalle hurjasti tsemppiä ultran odotteluun. Pääasia on, että vauvalla on hyvät sykkeet ja liikehtii riittävästi. Jos vaikka istukassa on jotain häikkää ja vauva ei siksi kasva riittävästi, niin ainakin hänet pystytään sitten ottamaan ulos "turvaan" ja kasvamaan lisää. Se on ihanaa, että seuraavat ja pitävät huolta vaikka samalla joutuukin itse huolehtimaan, että onko kaikki hyvin. Tsemppihali! :hug:

Sannulillekin tsemppiä ultran odotteluun. Toivottavasti asukas nyt ei ihan vielä itseään häädä yksiöstä.

Käsien puutuminen/voimattomuus on vaivannut täälläkin jo jonkun aikaa. Aluksi vaan ihmettelin, että mikä siinäkin on, ettei mitään meinaa jaksaa tehdä käsillä vaikka kävin vielä silloin salillakin. Sitten jossain vaiheessa päätin, että se on näitä raskauden oireita ja lähtee pois sit ku vaavi syntyy :) Mutta kieltämättä välillä ärsyttävää, kun ei kädet jaksa yhtään mitään.

Me käytiin Kelassa tänään selvittelemässä asioita ja vihdoin sain selville kaikki ne tiedot, mitä tahdoinkin saada selville. Saatiin siis esitettyä oikeat kysymykset ja niihin vielä kohtuullisen järkevän kuuloiset vastaukset. Nyt sitten vaan joulukuun alussa täyttelemään hakemusta jos toistakin taas. Ja helmikuussa lisää. Ah autuutta :D

Nyt katkesi ajatus aivan täysin, enkä muista yhtään, että mitä piti kirjoittaa. Taidan siis lähteä välipalalle ja palata töiden ääreen.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Anskutin ja Syllikki 28+4
 
Heippatirallakkaa!!!

Kiitos MLM uudesta pinosta. :cool:

Voiko oikeesti olla jo marraskuu!!??? :O meillä ei olla vieläkään hankittu rattaita, sänkyä tai kaukaloa, varmaan kohta pitäis niitä alkaa kattelemaan... mä en vaan halua niitä liian aikasin tänne, kun tiedän et alkaa varmasti ärsyttää et sit on tiellä.. :D

Tänään käyty neuvolassa ja tästä eteen päin käydäänkin kahden viikon välein. Kaikki oli hyvin!! vauvan liikkeet oli ++ ja syke 130-140. Siellä oli opiskelija ja tyyppi ei kyllä yhtään tykännyt ku koitti mitata mun kohdukorkeutta tai sykettä. Aina sama juttu. :D Here ei tykkää kuuntelijoista.. :heart: Hemppaa ja painoa (onneksi) ei tällä kertaa mitattu, ensi kerralla sitten. =)
sokerirasitustulokset sain ja ne oli: 1.arvo 4,2 2.arvo 6,9 ja 3.arvo 4,9 elikäs aika hyvä!!! :)
Masussa riehutaan paljon ja parissa viikossa oli kääntynyt perätilasta raivotilaan mutta luulen et tää tyyppi vielä monta kertaa vaihtaa asentoa.. :D Kyljissä alkaa jo tuntua aika inhottavalta kuin myös kun makaa selälteen sängyssä. Nukkuminen maistuu yölä paitsi tällä viikolla joka yö herännyt tukkoseen nenään. :mad: ärsyttävä flunssa päällä ja ku pystyis nukkumaan koko yön ni sit herään siihen ku ei nenän kautta ilma kierrä ja sit pitääkin nousta pissalle.. :stick: toivonmukaan kohta pääsis siitä eroon ei jaksais sellasta olo tilaa kun muuten voi tosi hyvin.

Voikaahan kaikki hyvin ja turvallisesti pitäkää masuasukit masussa! :heart:

Vuokko ja Here 30+2
 
Ihan nopeesti vaan Ninnatar ja Maira: Kiva nähdä, että noita kietaisuvaatteita sentään tehdään vielä. :) Ja kiva, kun kysyitte multakin, mutta Maira voit ihan vapaasti myydä Ninnattarelle. Mä tosiaan yritän vielä pidättäytyä vaatehankinnoista, kun oottelen sitä äitiyspakkausta. Suloisia nuo kyllä ovat!

Tuun takas paremmalla ajalla! :)
 
MLM: Kiitti vinkistä. Meillä vaan on nyt sellainen tilanne, että ennenkuin laajennus valmistuu, aikaisintaan keväällä, meillä ei oikeastaan ole kuin 2 h + rh+k (ja keittiökin pois käytöstä tällä hetkellä kun lattia valettu). Eli käytännössä meidän makkari ja olkkari josta on kaapilla erotettu poikien puoli ja olkkari.
Laajennuksen valmistuttua onkin sitten neljä makkaria :)

Esikoinen on nukkunut syyskuuhun asti meidän huoneessa ja siirretty vasta nyt syksyllä pikkuveljen kanssa samaan. Iltanukutuskin hankalaa, mutta enemmän ongelmia yöstä kun tämä esikoinen tosiaan itkee (=karjuu) useita kertoja yössä ja kuopus herää siihen vaikka esikoinen on tuotu meidän makkariin ja ei sitten nukahda enää :(
Toki tuo sun neuvo on hyvä myös yölle, mutta nyt sitä ei ole ollut mahdollista toteuttaa kun pienellä on niin huoli isoveljestä :heart:
 
Heipsis!

Nyt sitten vähän enemmän kuulumisia ja kommentointia. :)

Maka Toivottavasti ei ole mitään vakavampaa tuo, vaan vauveli vaan kasvelee omaan tahtiin. Tsemppiä ultran odotteluun. :hug:

tatomira Onneksi mein neuvolassa sijainen vaikutti ihan suht mukavalta ja tiesikin jopa asioita. :D Olisi kyllä ihanaa jos edes joskus saisi käydä koko raskauden samalla neukkutätillä...

Maira Mie mielellään ostan vaatteita, jos tämä masukki sattuu olemaan poika. :) Ei nimittäin ole mitään poikien vaatteita tallessa ja vaikka olisikin, niin kun edellisestä pojasta on vierähtänyt se 11 vuotta niin on ehkä aika hankkia ajanmukaisia vaatteitakin.

Tellu Po Miulle tuli tuo pakkaus viikossa, mutta melko paljon taitaa olla vaihtelua noissa.

Sannuli88 Toivottavasti pikkuinen malttaa vielä masussa pysytellä tovin. :)

Neuvolassa siis käytiin tänään ja tässä sieltä tiedot.

rv 32+0

paino 93,4 (+750g/vko) eli se niistä pienistä nousuista sitten. :p
RR 127/72
pissa puhdas
hb 110
sf-mitta 30, eli sama kun viimeeksi
sykkeet + 150
liikkeet ++
tarjonta pt

Tuota tarjontaa ei edes merkattu korttiin, mutta koneelta näin että sinne oli laitettu pt. Tosin eipä tuo terkka osannut kyllä sanoa että miten päin masussa sitten ollaan. :D Meillä vaihtui terveydenhoitajakin nyt, kun oma terkka jää kanssa ensi viikollä äippälomalle. Vähän kyllä harmittaa että näin loppusuoralla sit tuleekin uusi tyyppi taas. :I

Eilen oli kauhiat masujumpat täällä, jotain voltteja Kukkis mahassa heitteli kun tuntui että sisukset kääntyy ympäri. :D Muutenkin ihanasti potkii tuonne alas, virtsarakkoon ja kohdunsuulle, vihloo melkoisen paljon nimittäin nuo potkut.

Miekin yritin tänään metsästää liinaa, itseasiassa odottelen että josko kävisi huutiksessa tuuri ja saisin huudettua samanlaisen liinan kuin Bassets. :) Yksi miulla on tuolla kaapissa jo valmiina, mutta on enemmin sellainen kotiliina kun on jo kolmella ollut kovassa käytössä niin melko nuhjuinen on.
Tilasin myös H&M:n nettikaupasta pari bodya ja housut kun oli tänään viimeinen päivä käyttää tuo 50% alennuskoodi. Olisin sellaista unipussia kaipaillut, mutta melkoisen suppeaksi mennyt tuo vauvan vaatevalikoima tuollakin. Ehkä pussi löytyy sitten huutiksesta. :)

Masukuvaa pukkaisi myös uutta, toissa päivänä tuli räpsittyä.





Eipä tässä sitten muuta tällä kertaa, voikaahan hyvin masuinenne. :heart:

MLM ja Kukkis 32+0 *pokspoks* (iiks, enää 8 viikkoa laskettuun...)
 
MLM: Kiitti vinkistä. Meillä vaan on nyt sellainen tilanne, että ennenkuin laajennus valmistuu, aikaisintaan keväällä, meillä ei oikeastaan ole kuin 2 h + rh+k (ja keittiökin pois käytöstä tällä hetkellä kun lattia valettu). Eli käytännössä meidän makkari ja olkkari josta on kaapilla erotettu poikien puoli ja olkkari.
Laajennuksen valmistuttua onkin sitten neljä makkaria :)

Esikoinen on nukkunut syyskuuhun asti meidän huoneessa ja siirretty vasta nyt syksyllä pikkuveljen kanssa samaan. Iltanukutuskin hankalaa, mutta enemmän ongelmia yöstä kun tämä esikoinen tosiaan itkee (=karjuu) useita kertoja yössä ja kuopus herää siihen vaikka esikoinen on tuotu meidän makkariin ja ei sitten nukahda enää :(
Toki tuo sun neuvo on hyvä myös yölle, mutta nyt sitä ei ole ollut mahdollista toteuttaa kun pienellä on niin huoli isoveljestä :heart:
Toivottavasti joku ratkaisu kuitenkin löytyy, ettet ihan väsähdä. :hug: Harmi kun ei ole oikein muita neuvoja antaa. :(
 
MLM Minkälainen koodi sulla ois sinne Henkkamaukalle? :)

*muoks* löysinkin nyt googlettamalla koodin, jolla saa ymmärtääkseni kai yhdestä valinnaisesta tuotteesta -50% alennusta. Tämä osui kyllä niin hyvin kohdilleen, koska olen haaveillut siellä olevasta valkoisesta makuupussista ja nyt se on tilattu puoleen hintaan <3 Joten suuri kiitos vinkistä MLM :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä