huh, mitä kertomuksia. :O Nyt oikein hävettää.. :ashamed: Isot isot halit
Amalia,
tinker_ ja
Neljän suora :hug: :heart:
Amalia tuntuu pahalta että joudut olemaan niin paljon yksin ja hoitamaan KAIKEN yksin. Oletko puhunut miehesi kanssa tästä, että voisit tarvita enemmän omaa aikaa? Yleensä isät, jotka mielellään on lastensa kanssa, tekevät kyllä sen mitä pyydetään.. joten ajattelin, että ootko sanonut hänelle, kuinka väsynyt välillä olet ja siten saanut sitä omaa aikaa? Hirmuisesti jaksuhaleja arjen pyöritykseen ja toivon että todellakin saisit hetken hengähtää! :heart:
tinker_ samaa mieltä. Oon myös todella todella onnellinen tästä raskaudesta että välillä pillahtelen yksinäni itkemään. Me ei ehditty yrittämään, mutta olin aivan varma etten voisi raskautua luomuna kun hormonihoidoilla esikoinenkin sai alkunsa, joten en suostunut ehkäisyyn ja 8kk synnytyksestä tärppi kävi. Olin aivan puulla päähän lyötynä ja onnesta soikeena tästä uutisesta. Lisäksi esikoisen raskaus oli täydellinen raskaus. Koko raskausaika meni upeasti. Mihinkään ei koskenut ja voin mahtavasti. Toisin kuin nyt. Ehkä senkin takia välillä tuntuu että "huuuuh, miten tätä jaksaa?!" kun itseä koskee joka paikkaan, väsyttää, ärsyttää, itkettää... silti kuitenkin tuon pienen 10kk pojan hymy saa mut hyvälle tuulelle ja pusuttelen pojan läpimäräks.
:heart: En voisi olla onnellisempi hänestä ja tästä tulevasta, vaikka välillä tuntuu että pää hajoaiskin. Onneks tuo mies kun hänelle sanon (joskus vähän kipakammin), viettää pojan kanssa aikaa että pääsen hengähtään.
:heart:
Voi kuule
Neljän suora! SINULLE jaksamista! :hug: :heart: Huh, 4 alle 3-vuotiasta! Se on aikamoinen rupeama. Enkä yhtään ihmettele tuota sinun tilannettasi kun tuplat oli pieniä ja odotit kolmosta. : / Tuntuu että tässä vaiheessa on ihan turha höpöttää jaksamisesta tuon rinnalla, mutta toki me ihmiset olemme erilaisia. Enkä itse ois voinu kuvitellakaan, millasta elämä lapsen kanssa on 24/7 ennen kuin sain tuon ihanan poikani.. välillä saa repiä hänen kanssaan hiuksia päästä, mutta eipä tätä kyllä vaihtais mihinkään!
:heart:
Justiin olin sanomassa et taisin "haukkua" miestäni vähän liikaa. Hän on kyllä paras isä ja aviomies mitä saattaa itelleen toivoa. Hän mukisematta hoitaa pojan ja viettää mielellään aikaa tämän kanssa.. hermo hänellä menee samalla tavalla kuin mullakin, jos poika alkaa vänkäämään vastaan ja kielloista/sanomisista huolimatta se kiukkuuminen jatkuu. Mut tää on tätä vanhemmuutta. Tässä kasvetaan kaikki yhessä lapsen kanssa.
Seuraavan kanssa tämä ei onneks ole enää uusi juttu, joten ollaan jo paljon viisaampia ja pystytään mukautuun eri tavalla.
Niin siis eli niin.. saan kyllä omaa aikaa, onneksi.
Yhteen väliin kävin 3krt jumpissa viikossa yksinäni, mutta se jäi kun huonot olot alko. Sit aina välillä pääsen tapaan yksin ystäviäni ja siskoani. Sekä 24.7.-26.7. lähden pariksi päivää Espooseen ystäväni luokse hengähtään.
Et onneksi saan näitä. Tässä tuntu vaan olevan niin pitkä rupeama yhteensoittoon yksin pojan kanssa (pahimpina hetkinä kun itellä oli paha olla), niin alko pimahteleen tuolla pääkopassa... + tuon äidin tila. Onneksi äiti on nyt parina päivänä näyttäny hyvinvoivalta, joten itellä on ollu parempi olla henkisesti. Menen kyllä silti juttelemaan lääkärin kanssa. Kiitos
Neljän suora :hug: :heart:
IIIIKS, huomenna ultraan!!!!!!!!! :heart: :heart:
Sartsa 12+1 :heart:
18 tuntia ultraan