TAMMIKUUN TOIVOT marraskuussa

Kivunlievityksenä otan vastaa IHAN KAIKEN mitä saan, sillä se kaikki tulee tarpeeseen. En kertakaikkiaan kestä kipua mikäli se on neulan pistoa suurempaa. Menen aivan sekaisin, lähinnä hysteeriseksi. Lisäksi se avuttomuuden tunne...se on sanoinkuvaamattoman järkyttävää.

Kun olin viisaudenhampaan poistoleikkauksessa, itkin aivan hillittömästi koko toimenpiteen ajan ja tärisin kuin haavan lehti....en kertakaikkiaan saanut tärinää loppumaan, enkä kyennyt rauhoittumaan. Ja kipua en siis kokenut lainkaan, mutta se avuttomuus ja se ettei tiedä mitä tapahtuu eikä siihen voi vaikuttaa on vain mulle liikaa.

Synnytyksessä puolestani hyperventiloin ja muutamaan otteeseen tosiaan meni vinttikin pimeäksi.

Eli jos kätilö meinaa päästä synnyttävän äidin kanssa edes jonkinmoiseen yhteistyöhön, on pare olla koko ajan puudutteet käsillä :D

Harsoja ostin tänään juuri hintaan 14,95/10 kpl ja kuviollisia niistä taisi olla kai 8 kpl. Kuviolliset menee puklu/uniräteiksi ja yksiväriset vaippakäyttöön.

Vauva matkustaa meillä kuskin vieressä. Jos tosiaan se tutti putoaa, niin saan sen nakattua suuhun takaisin. Koen tämän turvallisemmaksi kuin huutava lapsi takapenkillä pikatiellä, jonka varteen ei niin vain pysähdytä. Ei se huutava lapsi mikään vaara itsessään ole, vaan se, että mä kyllä huolestun, että mikä on itkun syy...ettei vain mitään oikeasti hätää sitten ole vauvalla.

(.) Kävin juuri ostoksilla ja neidille hankittiin toinenkin sitteri sekä jumppalelu ja sellainen puuhamatto, jossa itsessäänkin on jumppalelu. Lisäksi ostin muutaman lelun jotka kyllä saavat hetken vielä odottaa kaapissa ennen käyttöä. Mutta kun halvalla sai, niin oli pakko ostaa :LOL:

Tamkana taas kivulias päivä...lähinnä supisteluja ja möyrintää made by baby. Enää viikko töitä, IHANAA!!!

Sef 31+1 =)
 
Heippa!!
täs ennen iltapalan laittoa muutamaan juttuun kommentoin muistin aikana ... ei meinaa ehtiä kuun lukea äkkiä ja sit taas täytyy kiitää johki suuntaan. nytki kuopus tossa vieressä yrittää räplätä näppistä...saa nähä kadottaako mun tekstini tästä pian! koko ajan ylimääränen käsi tähän tukkii :kieh: :LOL:

Autossa matkustaminen tulee meillä olemaan jonkinlainen ongelma kohta kun tää vauva syntyy. en tiedä miten saan mahtumaan mun autoon 3 istuinta takapenkille,eteen kun ei saa laittaa airbagin takia. esikolle pitäs ostaa uus istuin,sellanen vyöistuin niin toivon et ne olis vähän kapeempia ku nää turvaistuimet ...ei meinaa mahtunut kun kokeilin vauvan turvakaukaloa poikien istuinten väliin takapenkille :/ mut takana tulee nuo muksut matkustamaan joka tapauksessa autossa. täytyy toivoa et löydän sellasen istuimen esikolle et nuo penkit saa survottua taakse,muuten täytyy ukolle alkaa taas puhua autonvaihdosta :whistle:

sairaalakassin pakkaan varmaan vasta joulun jälkeen. ellei nyt rupee tuntumaan siltä et olis ennemmin tulossa. en kuitenkaan usko et tää tän vuoden puolella tulee....mä kun oon pojistaki päässyt laskettuun aikaan niin enköhän nytki pääse :D
huulirasva mulla täytyy olla aina mukana joka paikas et ilman muuta seki lähtee synnärille mukaan :) sit samat varusteet mitä täälä on lueteltukin...vauvalle ja itelleni kotiintulovaatteet plus hygieniatarvikkeet. niin ja muistiinpanovälineet...mä oon aina kirjottanut synnytyksen ylös muistiin jo sairaalassa kun on tuoreessa muistissa vaikka vähän väsyneenä ja puolihöppänän siinä tilas onki :LOL: kiva lukea jälkeenpäin kotona ne muistot synnytyksestä ja sairaala-ajasta :D

kivunlievitystä oon miettiny paljon. oon saanut molempien aikana spinaalin ja se on ollu niin huippu ettenn oo tuntenut mitään enää sen saannin jälkeen. mä sain esikollekki sen ja oli kyl aivan huippu. mä oon niin pelkäävä kivun suhteen vaikka en oo koskaan synnytystä pelännyt sillai. se tilanne vaan on niin "pelottava" et jotenki ku tietää et on mahdoollista lopettaa se kipu siihen paikkaan niin oon halunnut sen tehdä ;) nyt mietin vähän et jos koittas kestää ilman puudutusta...mulla kun ollut kuitenkin niin nopeaa toimintaa ettei siinä kauan tarttis kärvistellä niin yritän uskaltaa nyt ilman :whistle: ainakin vielä siltä tuntuu..saa nähä sit synnärillä kuinka peloissani taas olen ja otanko sittenki puudutuksen(jos ehdin...). toisaalta olis kiva kokea se kaikki loppuun asti miltä tuntuu :eek:

Harsoja mun täytyy varmaan ostaa yks paketti lisää. meilläki on unirättinä pojilla käytös harsot ja käytän harsoja myös pyllynpesun yhteydessä kuivaukseen vielä pojillekki,vauvalle ne on niin kivan pehmeitä kuivaukseen. niin ja lisäks oon käyttänyt imetysrätteinäkin harsoja et niitä kyl menee täällä talos ja saa olla koko ajan pesemässä.

nyt hermostuu tuo kuopus tähän touhuun kun äiti ei anna sen lääppiä näppistä....täytyy lähteä iltapalaa laittamaan ja kohta nukutuspuuhiin =) :wave:

mmamaa 31+3

p.s. ihania masuja kaikilla :heart:
 
MrsO En ole taas ollut liikkeessä eilisaamun jälkeen. Eilen iski aamupäivästä ihan järjetön oksettava olo :x Ei mitään mahakipuja tai sekaisinmenoa vaan tosi paha olo...
Tämä päivä menikin sitten Oysissa. Yritän huomenna ainakin jonkun aikaa päivästä olla töissä.

tarvikkeista Pikku-Piian imetystyyny on ainakin tosi hyvä. Siinä on se kangas sellainen irrotettava ja pestävä ja lisäks maidot ja puklautukset ei mee sen kankaan läpi täytteeseen. Sellaisen ajattelin hommata, jos vauvaa pääsen imettämään.
autoilusta Meillä kaikki paikat autossa käytössä lukuunottamatta keskipenkin keskimmäistä paikkaa, jossa meillä on vaan lannevyö. Yritetään löytää siihen sellainen turvaistuin, jonka voi kiinnittää erillisillä vöillä. Tietääkö kukaan sellaisia? :wave:

mahan koosta Mulla on sellanen aika pieni maha, tai ei omasta mielestä mitenkään erityisen, mutta monet hämmästelee sen pienuutta. Sf-mitta kuitenkin 32 viikolla 28cm. Voisin kans kokeilla sen kuvan liittämistä, kunhan saan otettua ja koneelle siirrettyä :whistle:

painoarvioista Te, keille on arvio tehty, millaisia painoarvioita ootte saaneet? Kävin tänään Tekayn ultrassa, ja tilanne on koon ja virtausten puolesta huomattavasti parempi kuin pari viikkoa sitten. Painoarvio olis nyt rv 32+4 1700g ja syntymäpainoksi tulis, jos käyrillä kasvaa vain n.2700g :eek:

Synnytystä en kauheesti oo miettiny. Toivon vaan kovasti, että tulis ponnistamisentarve - tai siis se tunne. Kahdessa viimeisessä olen sen tuntenut ja ponnistaminen ollut huomattavasti mukavampaa. Avautumisvaihe menee, tarvittaessa voin ottaa pcb:n, joka on ainut kokeilemani puudutus ja toimii sen hetken, mitä tarvii. Ponnistaminen kuitenkin kestää vähän pidempään ja haluaisinkin kokeille ponnistamista muuten kuin istualleen. Polvikyykky tai konttausasento kiinnostais.

Tästä tulee taas romaani, kun harvemmin käy kommentoimassa, joten poistun ;)
 
lääkärissä käyty. paikat on pysyny ennallaan eli ei onneks oo edennyt. nyt lääkäri pisti sen lähetteen kokoarvioon, aikaa tässä odotellaan sinne. lääkäri meinas että ei enää tarvi mennä sinne näytille kun viikotkin alkaa oleen hyvät että synnärille lähtöä vaan odotellaan. en usko että vielä on hetkeen tulossa, enkä kyl halua että ainakaan pariin viikkoon tulis.

mmamaa meillä sama ongelma auton kans tai sinne mahtumisen kans. pitää vissiin hommata minibussi :LOL:

ihania masukuvia. niitä on aina kiva kattella. jos sais omasta otettua kuvan täs jossain välis ja liitettyä tänne.

juup, mutta pikaseen tulin vaan piipahtaan.
 
Kivunlievituksestä... Mulle laitettiin esikoisen synnytyksessä epiduraali ja siihen loppui omat supparit joten ei ollu mun kohdalla toimiva puudutus. Lisäksi meni tunto keskivartalosta enkä tuntenut supistuksia ollenkaan jotka olis ollu ponnistuksen apuna, eikä tullu ponnistamisen tarvettakaan. Se synnytys menikin "pieleen" lähes kaikilta osin.
Kakkosen synnytyksessä en ehtinyt saamaan mitään. Syöksysynnytys 56 min. Ponnistamisen tarve oli jo ennen kuin sain omat vaatteet pois. Hieno synnytys ilman mitään kivunlievitystä.
Kolmosen kohdalla sain kohdunkaulanpuudutuksen. Siis piikillä puudutus tuonne alapäähän. Oli ihan jumalainen tunne sen jälkeen. Vaikutti nopeasti, supistukset tuntui, muttei "harjoitussupistuksia" kummemmilta. Ponnistamiseen puudutus (venymisen tunteeseen) ei auttanut, mut eipä sitä tarvinut kuin 2 minuutinajan kestääkään. Jos vaan ehdin jotain saamaan niin haluan taas kohdunkaulanpuudutuksen.

Onko kellään muulla uudelleen (3 tai useamman) synnyttäjillä ollu kaikki synnytykset ihan erilaisia? Mulla esikoisesta meni vedet aamulla noin klo 7 ja supistukset alkoi vasta 12 maissa. Kakkosesta alko supistuksilla ja vedet meni "tutkimushuoneessa" kun oli omat vaatteet vielä päällä. Kolmosesta synnytys taas jumittui (muistaakseni) 7 senttiin ja piti puhkaista kalvot. Tosi monilla menee synnytys suunnilleen samalla kaavalla ainakin supistusten/vesien menon osalta, mut mulla kaikki ihan erilailla. Saa nähä miten tällä kertaa.

Jaahas, pitää kai lähtee iltapalalle ja alkaa kattoon House. En ehtiny saada lapsia nukkuun ennen ku alko niin otin nauhalle. Mukavampi kattoo rauhassa.

Johjo & Vesseli 31+3
 
mpa ne kalvot siellä napsuu... tuntuu ärsyttävältä, kummalliselta, hassulta ja kaikkea yhtä aikaa :whistle: Kysyin neuvolassa siitä, eikä täti osannut muuta sanoa kuin kalvot... eli jotenkin vauvan liikkuessa kalvon ja muun kudoksen välinen osa napsahtaa. Ei oo vissiin mitään tekemistä sen kanssa, onko tarpeeksi lapsivettä vai ei, kun mullahan epäiltiin, että vettä ois vähän mutta ihan normaali määrä ainakin tiistaina oli. Sen jälkeen ei tosin oo napsunutkaan joten voihan se olla, että vettä oli jossain vaiheessa vähemmän. Joka tapauksessa ei ole vaarallista... Odotan vaan, milloin kuuluu se iso POKS ja housut kastuu :LOL:
 
papupata78 Kuvan saa liitettyä tekstiin lataamalla sen kuvan aijaa.com:ssa ja sieltä lisää sen "pieni kuva" linkin tähän tekstiin, eli silloin se kuva näkyy suoraan tässä tekstissä.

Ihania masukuvia :flower: Mulla kasvaa tää melkeinpä vaan eteenpäin kun tälläinen pätkä olen.. Tässä viikon takainen kuva, eli viikkoja 33+0.



Harsoista Mainitsikohan joku jo, että Anttilassa on harsot edullisia? Siellä 12kpl valkoisia harsoja taisi olla 12,90? ja 6kpl värillisiä oli euron tai kaksi halvempi. Ja jos on mahdollisuus käydä Ikeassa niin siellä oli 3kpl pakkaus (1valk+2kuviollista) 3,95?. Ikean harsot oli pesulapun nimellä ja se kangas oli aavistuksen verran napakampaa kuin noissa äitiyspakkauksen harsoissa. Siellä muuten oli myös edullisia muotoonommeltuja pinnasängyn lakanoita 2kpl/7,95?. Tälläiset pienet mainospuheet tähän väliin :D

Mahan napsumisesta Ilmeisesti se on aika yleistä kun sitä on monelta kuullut, mutta mäkään en tiedä mistä se ääni johtuu..Joku sanoo että sikiön nivelet napsuu ja joku sanoo että se kuuluu kalvoista.Voisinkin maanantaina neuvolassa kysyä jospa täällä täti osaisi sanoa :)

Sairaalakassin olen ajatellut pakata joskus parin viikon päästä valmiiksi ihan varmuuden vuoksi.

Synnytyksestä Meneekö synnytys usein saman kaavan mukaan kuin omalla äidillä on mennyt? Kun mulla neuvolan täti viime kerralla kyseli miten mun äitin synnytykset on menneet.. :/ Lantion malli on usein kuulemma ainakin periytyvää..Me ollaan sisarusten kanssa kaikki oltu suurinpiirtein 4kg, mä painavimpana 4,6kg, ja neuvolan täti oli sitä mieltä, että jos äidillä on synnytykset onnistuneet alakautta, niin mullakin luultavasti onnistuu. Mua ei ainakaan haittaisi ollenkaan vaikka jatkaisin samalla kaavalla noissa synnytyksissä, äitillä pisin synnytys kesti reilu 4h ja lyhyin reilun tunnin. Myös mun isosiskolla tytön synnytys kesti reilu 4h..Ainoa huoli mulla tälläisenä tappina on että kuinka iso tästä mahtaa tulla kun ei ole mitään painoarviotakaan tehty :p

Fistik ja PikkuPrinssi 34+0 :heart:
 
Fistik, sulla on maha todella edessä :D

Tässä mun maha tiistailta, eli 32+5:


On kyllä niin alaviistosta otetu (itselaukaisijalla), että näyttää vähän hassulta. Joka tapauksessa maha on pyöreä ja alhaalla. Ei tän malliseen vartaloon saa "poikamasua" mitenkään upotettua :)

Huh, juon tässä toista kupillista teetä ja yritän heräillä. Poika heräsi pirteänä jo klo 05.30, mikä oli ihan hyvä, koska jo 06.20 lähtivät miehen kanssa kävelemään kohti hoitopaikkaa. Mies meni seiskaan töihin ja vei pojan työmatkan varrella sijaitsevalle hoitotädille, ja mä lähden puolen tunnin päästä bussilla yliopistolle. Mua ei juurikaan nämä aikaiset aamut haittaa, mutta mies oli kyllä taas ihan seis, raukka kun ei yhtään ole aamuihminen.

Täälläkin oli kuuden aikaan -6 C, vaikka etelässä asutaan! Tulisi vaan jo pysyvästi pakkasta ja edes kuuraa maahan.

Kertokaas viisaat, mistä saan paksut ja silti juhlavat sukkahousut huomiselle kaverin häihin? Saisi olla 60 den, koska pohkeissa on näköjään kissan raapimien naarmujen lisäksi myös muutama raskausarpi :/ En voi rullata tavallisia sukkiksia mahan alle, koska maha on niin alhaalla ja leveä, että sattuu. Tarvitsen joko hypermatalat mallit (=ei varmaan edes peitä mun ahteria), mammamallit, tai jättisuuren koon. Vinkkejä..?

Nyt aamupesulle!

Tuttiritari 33+1
 
Kumikameli: Harsot ostin Turun Länsikeskuksen Citymarketin sisällä olevasta lastenvaateliikkeestä, jonka nimestä mulla itseasiassa ei ole tietoa :ashamed:

Fistik: kiitos mainoksista...mahdollisesti tänään suuntaan ikeaan, joten mainokset tulivat tarpeeseen :D

Voisin itsekin koittaa ottaa masukuvaa tai siis pyytää isäntää kuvaamaan, kunhan herää...eipä ole nimittäin vielä yhtän kuvaa masusta. Itse en niin kameraa rakasta, mutta jos sitten tämän kerran :D

Sef 31+2
 
Heips!
En oo kirjoitellut taaskaan. Pää on räkää täynnä ja muutenkin on ollut vaihtelevasti kurja olo koko viikon. :snotty: Kai sitä muuten jaksais, mut oli tos muutama tosi huonosti nukuttu yö (yskin siis vaan) joten puhti alkoi loppumaan duunissa...
Täällä se äippäloma pitäis alkaa vasta 2vkoo ennen LA:a, joten joulukuun puol välissä. Sit kun sektioidaan tosiaankin viikkoo ennen mul olis vaan viikko "vapaata" ennen kuin vaavi saapuu. :( Eilen sit katselin et olisko mulla noita lomapäiviä miten kertynyt ja onhan niitä. Pomostakin kuulosti et ne kannattaa ottaa ennen vapaalle menoo, muuten ne menettää... Eli hyvällä lykyllä pääsenkin vapaalle jo joulukuun alussa. Eli ei ois paljoo siis enää jäljellä. Suoraan sanottuna hyvin oon jaksanut (paitsi nyt siis), enkä oo vapaata ottanut muuten kuin noihin pakollisiin tarkastuksiin. :saint: Eli kyl taidan ansaita nuo kaikki mahdolliset vapaat nyt..........
Harsoista olette keskustelleet. Minunkin pitää käydä ostaa niitä. Ne ovat pukluihin varmasti hyvii, mut onko joku kestoilija aikonut käyttää niitä imuina? Ne kun sais tosiaankin nätisti taiteltua sinne taskuvaipan (AIOn) sisälle? Tuli vaan mieleen.......... :ashamed:
Kauniita masukuvia ootte kans laitelleet. Mul on profiilissa viikon takainen otos... Jotenkin tuntuu et nyt kasvaa tää pakkaus kamalaa vauhtia, joten sais olla joka toinen päivä ottamassa kuvii et todellisen kuvan sais. :ashamed:
Onneks ei masu nyt ahdista mitenkään, paitsi et ylhäällä alkaa olemaan. Toi sf mitta vapaalla kädellä on vastannut koko ajan viikkoja. Isohkoa vaavia on luvattu. Sen sit näkee mikä on isohko....
Sairaalakassit Ovat pakattuina. Kaikki muu siis paitsi noi hygienia kamat... Tääl kun joutuu kantaa kaikki sinne, niin on kolme pienehköö laukkuu valmiina. Jätin jo muutamat tavarat sivuun, et mies saa sit tuoda lisää kun ne loppuu....

NullPoints ja Tirri :xmas: 34+1
 
Tuttiritari Sukkahousuja olen joskus ainakin ostanut Prismasta ja H&M:lta. Prismassa olivat aika hintavat, toistakymppiä maksoivat mutta olivat kyllä hyvät jalassa. Käyitin niin pitkään hametta ja sukkiksia töissä kun vaan työhameeseen mahduin. Sitten vaihdoin äitiyshousuihin koska ei työpaikalla ollut tarjota sopivaa hametta :D
Entäs pitkä alusvaatekerta/pitkikset? Mistähän saisi mammamallia housujen alle kun tänään ainakin on tuota pakkastakin...

Uuh pyörryttää :/
 
Sf-galluppiin: Kävin juuri eilen neuvolalääkärillä ja hän mittasi Sf mitaksi 35,5cm ja viikkoja eilen oli siis 32+2 :eek: . Kuulostaa isolta ja onhan siis vatsakin iso, mutta silti.

Tuttemui, painoarviosta: Meille sanottiin rv 31+0, että painoarvio sillä hetkellä 2100g. Kuulemma jonkun verran yli käyrien, mutta isäkin on pitkä ja todella raamikas, joten sieltä varmaan sitten geenejä. Noi painoarviothan voi kuitenkin kuulemma heittää +- 0,5kg.

Tuttiritari Ostin Sokokselta Anarin ( vai oliko se Amar) äitiyssukkahousut ja ovat ihan juhliin sopivat ja paksut, lisäksi niissä on tuki nilkassa ja lantiossa ja vatsassa vahviketta. Ovat tosi hyvät, mutta maksoivat jotain 20?, eli hintavat.

Vinkkinä kaikille, jotka eivät vielä tienneet, niin sukkahousut kannattaa aina pestä ennen ensimmäistä käyttöä, näin kestävät paljon pidempään, eivätkä rikkoudu niin helposti.

Jos olette vaille pikkujouluihin tai muihin juhliin erikoista pukua, niin ostin ostin juuri Veromodasta sellaisen hapsumekon, joita oli violetteina, turkooseina ja mustina. Aivan ihana ja näyttää masun kanssa tosi hauskalle. Mulla on tuossa viikon päästä yksi esiintyminen, jossa laulan ja olin niin onnellinen löydöstäni. Samantyyppisiä mekkoja löytyy myös H&M:ltä. Suosittelen todella! Kiva löytää jotain ei niin perinteistä myös isolle masulle :)

Sairaalakassista: Miehen yllyttämänä olen aloittanut pakkaamaan ja ostanut kaikkia ylellisiä pesuaineita mukaan. Samoin ostin halvan oloasun sairaalaan Prismasta, jonka voi sitten heivata pois. Viime sairaalareissulla koin, että niissä sairaalavaatteissa tulee niin nuhjuinen olo. Katsotaan vaan, niin siinä vaiheessa kun nyytti on käsissä, on ihan sama mitä on päällä :LOL: no onhan ainakin mukana. Siskoni on muuten suositellut vahvasti oman tyynyn ottamista mukaan sairaalaan.

Huomasin muuten, että Elloksella oli tarjouksessa mm. unipussi ja hinta oli alle 10?, joten jos joku sellaista kaipaa, niin tuolta voisi löytyä.

Ihanaa perjantaita ja viikonloppua kaikille :)

Copacabana 32+3
 
JennaKä: Juuri sitä meinasinkin et jos vauva on vieressä niin sitä herkästi sit syöttää ajaessa tai kaivaa sitä tuttia tjt. Kaverini ainakin teki niin, ja monesti sai kuulla kuinka auto aina ajautui pientareen puolelle... Ja talvella varsinkin jos on paljon lunta niin ei paljoa tarvi reunaan ajella kun lumi "imaisee" mukaan.
Meillä tyttö oli sellainen että huusi alku matkasta viitisen minuuttia suoraa huutoa (ei huolinu tuttia). Annoin huutaa, koska ei sille ollu mitä tehdä... Aina se sit nukahti huudon päälle, et kai se oli jotain väsy itkua...

cruella: Kävin eka kerran pelkopolilla kun aloin kakkosta odottaa, ja silloin siitä oli apua! Sovittiin kivunlievitykset ja puhuttiin neulakammosta ja kuinka mua pystyy pistämään puudutuslaastareiden avulla jne. Luottavaisena menin siis kakkosta synnyttää, mutta se menikin ihan pieleen!!
Nyt kun kävin uudelleen niin ei siitä paljon apua ollu. Oysissa ottivat kyllä pelon vakavasti, mutta se keskustelu kätilön kans oli melko ärsyttävä... Kyselin ja kerroin paljon siitä mitä meni pieleen kakkosen synnytyksessä, mutta aina se kätilö vähätteli tai puolusti sitä kätilöä joka siinä synnytyksessä oli! Tuli sellainen olo että mitä tahansa sanon niin se menee kuuroille korville... Kerroin esim. sen että tunsin kuinka yks kohta alapäässä repesi, niin kätilö vastaa etten ole voinu sitä tuntea :eek: No, uusinta reissu on sit tammikuussa, kattoo sit miten menee...

Ihania mahakuvia :heart: Papupadalla tosiaan pieni massu!

Harsoista: Eilen kattelin Anttilan kuvastoa, ja siellä oli 12kpl valkoisia harsoja 13,90?, eli sieltä aion ne hakea!

Tuttemui: Oliskohan sellainen "alustallinen" kaukalo sellainen jonka sais keskivyöllä kiinni? Eli siis sellainen et se alusta laitetaan autoon, ja sen kaukalon saa vain klikattuu siihen alustaan ja se on siinä! Siskolla oli sellainen, mutten tiedä vaatiiko sekin sen 3-piste vyön...

Oltiin eilen muksujen kans ulkona, ja tuli sit vedettyy esikoista pulkassa, välillä juosten! No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, nyt onkin meikäläisen kävelyt kävelty!! Häpyluu on NIIN kipee, että itkua saa vääntää liikkuessa |O Yöllä meinas toivo loppua kokonaan kun en saanu asentoa vaihdettua, saati et olisin vessaan päässy!! Rasittavaa!

Mutta, nyt ruoan laittoon!

Mrs O & Nti Eelis 29+6
 
Hellou. Ihania masukuvia!! Tarvii käskee mies taas kuvaamaan mahaa niin saan profiiliin päivitetyn version, edellisen kuvan ottamisesta on jo yli 4 viikkoa.

Kiitos hei noista harso vinkeistä.. Täytyy käydä prismassa kattomassa millasia siellä ne harsot on kun prismassa käydään kuitenki vähintään kerran viikossa.

Synnytyksen puudutuksista on ollut puhetta ja ihan alkuun on pakko kysyä että mikä ihme on PCB?! En oo ikinä kuullukaan.. Tai jos oon niin en ainakaan enää muista kuulleeni. Esikolta sain petidiiniä pakaraan osastolla ja sit ilokaasua ja epiduraalin salissa. Kuopukselta sain spinaalin ja ilokaasua.

Ilokaasusta tuli hassu olo, olin ihan tuiskeessa, mutta ei tehny mulle ainakaan huonoo, tuntu vaan tosi oudolle ja huulet puutu ja suu kuivu. Epiduraalin sain melko myöhäisessä vaiheessa, helpotti kyllä kipuihin ja auttoi sit vielä venymiskipuihin niin että alapäässä ei tuntunu ollenkaan kipua kun poitsu tuli ulos. Tytöltä sit järkytyinkin kun luulin et repeen ihan kappaleiksi, alapää oli tulessa kun ei ollu ponnistus vaiheessa enää mitään lääkitystä.. Onneksi se kesti sillon vaan 3min. Spinaali oli mahtava kokemus, tosin siinä meni vissiin jotain vikaan, kun jouduttiin sit pari päivää synnytyksen jälkeen laittaan veripaikka. Mut muuten oli kyl tosi jees ja vei kivut kokonaan pois. Kivuttomuutta kesti aika tarkkaan tunnin ja sit pääsinkin heti ponnistaan.

Tällä kertaa oon leikitelly ajatuksella että pärjäisin ilman puudutteita, ehkä pelkällä ilokaasulla. Lisäksi mahdollisesti aquarakkulat. Mutta meen tilanteen mukaan ja jos tuntuu olo liian kivuliaalta niin sitten vahvemmat aineet kehiin.

Jännä asia muuten sekin ettei toisille tuu sillain ponnistamisen tarvetta. Siks ne vissiin esikolla kehu mun ponnistamista. Ei mulle tulu aikanaan mieleenkään ettei kaikkia ponnistuta silleen. Mulla ponnistamisen tarve on ollu todella voimakas, kuopukselta olin itku silmässä kun jouduin yhden ponnistussupparin pidättelee.. Tuntuu aika mahdottomalta harata vastaan kun koko kroppa ponnistaa väkisinkin. Mulla on kyllä noi synnytykset muutenki edenny vauhdilla, molemmista supistukset on alkanu heti voimakkaina ja säännöllisinä noin 5min välityksellä. Joten ei oo jääny epäselväksi et mitä tapahtuu.

mmamaa: Meillä on sama ongelma. Vauvan kaukalo tarviis saada mahtuu takapenkille kahden turvavyöistuimen väliin. Ja ei ne turvavyöistuimet musta kapeemmilta vaikuta. Meillä on Britax Evolva 2-3:t molemmilla ja leveiltä ne tuntuu. Ja apukuskin paikalla on tosiaan airback. Tosin mies sano et siihen vois jälkikäteen asentaa sen kytkimen millä sen airbackin saa kytkettyä pois päältä. Mut jos noi muksut saa tungettua takapenkille niin ois kyllä parempi et ne olis siellä. Kun mä oon muutenkin tuore kuski niin se on sit ihan sama onko etupenkillä vauva vai toinen isommista, sähläys voi häiritä keskittymistä. tarvii pohtia asiaa..

Mimssu82: Mä oon käyttäny ihan tavis pitkiksiä ja vaikka maha on ihan valtava niin hyvin nää ainakin mulle menee. Ja jos ens talvena tuntuu että ovat mahasta kovasti venyneet niin saanpahan ainakin hyvän syyn ostaa uusia.. *nauraa*

(.) Täällä on ollu rauhallinen päivä masussa. Ei oo paljoo potkuja tuntunu, tarvii varmaan käydä sohvalle makaan ja ottaa seurantaa.. Tosin tilaakin alkaa olla jo sen verta vähän että liikkeet voi tuntua heikommilta. Kivuttomia supistuksia on nyt parin tunnin aikana tullu noin kymmenen mutta ei kuulemma vielä tarvii huolestua, kun neuvolasta kysyin samalla kun soitin ja kyselin labratuloksia. Streptokokki näyte oli puhdas, samoin kuin hiiva- ja pissanäytteet.

Mulla on kotona seurana nyt kolmatta päivää meidän esikoinen. Tiistaina ilmottivat päiväkodista että vasen silmä rähmi ja keskiviikkona lääkäri sit totesi silmätulehduksen ja rajun korvatulehduksen kummassakin korvassa. 7 päivän antibioottikuuri ja 6 päivän silmätipat ja korvakontrolli kuukauden päästä. Keskiviikkona poika oli hirveen huonossa kunnossa, nenä ja silmät vuosivat ihan jatkuvalla syötöllä. Tippojen laittaminen on ollu kiukuttelua tähän aamuun asti, mut tänään vissiin hoksas et hei nää lääkkeethän oikeesti auttaa. Lakkas tappelemasta vastaan ja saatiin tipat hyvin laitettua. Poika on selvästi parempi ku keskiviikkona, silmät ei enää vuoda ja nenäkin vaan harvakseltaan, mutta oli kuitenkin aamulla niin nuutunu et sai jäädä kotiin mun kanssa. Ehtiipähän sit kunnolla parantua ennen maanantaita.

Mä ajattelin uskaltautua Elloksen ja H&M:n nettisivuille kattelee vauvajuttuja.. En kyllä ajatellu tilata yhtään mitään, mutta jos vähän pääsis ihastelemaan. Toivottavasti saan itteni hillittyä eikä tuu sit kans tilattua ainakaan ihan älyttömästi. *nauraa*


tulia & viljami 30+3
 
Tulia: Se PCB on kohdunkaula puudute, joka siis pistetään tonne sisuksiin jonnekin, molemmin muolin. Autto mulla ekassa synnytyksessä niin et supistukset lieveni paljon muttei hävinny kokonaan. Ponnistus vaiheessa se vaikutti vielä etten niit suppareita paljon tuntenu, mutta poika tulikin niin vauhdilla et se kai siksi ehti siihen ponnistamiseen vaikuttaa...

Mulle ei koskaan ole tullu sitä ponnistamisen tarvetta. Esikoisen kans oli hyvä kun kätilö meni huoneesta pois niin se huikkas et "kunhan alkaa suoraan sanottuna kakattaa niin soita kelloa". No, kätilö tulikin sit kohta takas ja katto tilanteen. Oli hyvän näköinen ilme sillä kun se hoksas et olin kokonaan auki ja makoilin vain sängyllä. Kysyi et onko tosi ettei mulla työnnätä yhtään! sano sit et meillä kai olis pakko alkaa ponnistaa, ja tuntu se kyl hassulle alkaa väkisin vääntää sitä lasta ulos... Onneks se ei kauaa kestäny, oliko 7min... kakkonen tuli kahdessa minuutissa.

Tuttemui: Mä muuten synnytin tytön kontilleen, ja oli kyllä paljon mukavampi ku puoli istuvassa!
 
Hei pitkästä aikaa!
Huomenna alkaa äippäloma! Muutoinkin kyllä olen kotona hoitovapaalla mutta rahallisesti parempaa aikaa tiedossa.
Pitkä aika meni ennen ku jaksoin kirjoitella se rd hässäkän jälkeen, en kertakaikkiaan jaksanut enää kommentoida eräälle ladylle mistä olisin suuttunut kun enhän edes ollut, miten ihmeessä virtuaalimaalimassa vois, mielen pahoittaminen on asia erikseen. Saahan täällä mielipiteen sanoa.

Eilen oli neuvola ja sf mitta 35cm ja rv34+1. Viime viikolla kävikin ultrassa ilmi että lapsivettä on yli normaalirajojen vaikka vauva on normaalipainoinen, tosin vauvan paino oli myös aika nopeassa nousussa käyrillä. En sitte hoksannu kysyä että aiheuttaako mitään toimenpiteitä... Olo on tosi ahdas ja fyysisesti ihan loppu. Mahaa ja selkää särkee ja liitoskivut on kovat.
Huomenna lähdetään pikkujoulureissulle miehen kanssa ja poika jää eka kertaa yöhoitoon. Ikävä tulee. Juu yöelämä jää mun osalta väliin, keskityn syömiseen ja lepäämiseen :)

Siitä tulikin mieleen että esikoisen aikana pari vuotta sitte neuvolassa sanottiin että graavikalaa voi syödä jos on itse suolattua ja 3 päivää suolautunu. Eilen neuvolassa sanottiin ehdoton ei. Tuskinpa se suola tosiaan listeriabakteeria tappaa joten pakko jättää ne parhaat jouluherkut huomenna väliin.

Haluaisin ehdottomasti että vauva syntyis vasta tammikuussa mutta jos tulee niinku esikoinen niin on just jouluaaton aatto.

Harsoja olen ostanut Anttilasta. Ovat pehmeämpiä kuin pakkauksen harsot mutta myös ohuempia ja ehkä vähän pienempiä. Mammamallin sukkahousuja olen ostanut h&m:lta, alle kympin kahdet ja olivat mielestäni aika paksut.
Äitiyskopan pehmusteen olen saanut ommeltua ja nyt työn alla on laittaa pojalle oma sänky ja siirrellä huonekaluja. Sitten alkaa vauvanvaatteiden pesu ja puunaus. Hommaa riittää. Nyt pojun viereen päikkäreille.
 
Ehtoopäivää :) Kyllä kuulkaa kirjastossa on hyvä palvelu. Laittavat mua varten kirjoja, jotka mies sitten voi hakea. Mies ei yksin löytänyt mun kirjalistani kirjoja. Ei ole mikään kirjastossa kävijä... Pitää myös käydä työkkärissä. Nostan nyt sitten 3 viikkoa ansiosidonnaista ennen äippärahaa. Ihanaa, kun ei tarvitse oikeasti kituuttaa minimillä. Opiskeluaika riitti ihan mukavasti sitä lajia.

Toukkeli on nyt tosi alhaalla. On sellainen olo, että pitää kannatella mahaa. Oliko tammimasulla maha myös laskeutunut, jos muistan oikein? Toivottavasti Tulialla helpottaa nuo supparit.

Nullpoints, ajattelin käyttää harsoja imuina, mutta aluksi ihan villapöksyjen kanssa.

Fistikillä oli ihana toppi kuvassa! Mistä olit sen hankkinut?
 
Sasha80 kyllä ne neuvolassa meinasivat, että maha on laskeutunut ja lapsi on luultavasti raivotarjonnassa. Edelleen sf-mitta oli 24 cm ja tiistaina menenki sitten ultraan. Saa nähä onko jo paikat auvennu. Maha kovettuu kokoajan ja pientä kipua välillä tuntuu.

Mä oon nykysi hirmu väsyny. Oon viime yönä nukkunu kymmenen tuntia, niin olen silti jo iha poikki, vaikka olen vasta neljä tuntia ollu hereillä. Poteeko muut väsymystä?

Tiistaina saan myös tiedon parvorokosta. Jotenki tää epätietoisuuskin ahdistaa, ja siitäkin voi johtua mun korkea verenpaine. Eilen paineet oli hiuka laskenu, mut koholla edelleen.

Nyt lähden leputtaa silmiä..

tammimasu 31+1

 
Hei kuulkaas kanssaodottavat. Tulin ihan vaan hehkuttamaan kun miehen serkku sai tunti sitten poikavauvan. Voi että. Minä oon ihan täpinöissäni, puhkun vauva intoa. Jos olis extra pengaria oisin varmaan jo menossa kohti rovaniemeä, mutta kun ei oo niin pitää tyytyä odotteleen että sais kuvia.. ihanata!

Vauvafiiliksissä tulia
 
äitiyspoli kuulumisia.

Tultiin juuri äitiyspolilta. Meille on näillä näkymin tulossa pikku prinsessa. Tai no pieni, tällä hetkellä painoarvio on 2519g, että ei todellakaan mikään ihan pikkuinen ole, mutta ei puhuttu mitään siitä käynnistämisestä. Seuraava ultra on sitten 22.12, ne katsoo kokoa silloin ja tehdään vähän synnytystapa arvioita. Kyllä nyt hetkeks helpotti, että ei välttämättä tarvi käynnistää.
Maksa-arvotkin normaalit, joten nyt voi kivi vierähtää sydämeltä ja nauttia raskaudesta.

Mies puhu auto matkalla kotiin jorvista, että pitää sitten ostaa haulikko niin pysy kosijat tytöstä kaukana, ehkä ei viel tarvi niit kosijoita miettiä...

hirveä hinku mennä ostamaan kaikki loput vauva tavarat, nyt ois rahat niihin, mutta en haluais yksin mennä ja täs odottelen kaveribn soittoa että saako poikansa hoitoon, niin et mentäis, ei oikein 3v poika jaksa enää meidän kanssa ostoksilla, vaikka koko pienen ikänsä mukana kulkenutkin... Sitten jos ei tänään niin huomenna.

Nyt pitää varmaan kaivaa nuo tyttöjen vaatteet tuolta pahvilaatikosta, jonne ne laitoin, niin vaatteet lisääntyy taas kummasti...

Teillä on ihania masuja, mulla on kyllä noita masu kuvia kamerassa, melkein joka viikolta yksi, on ollut niiden avulla kiva seurata miten maha kasvaa. Ja ajattelin, että vauvan valokuva kansioon, niitä laittaisin, en kaikkia, mutta kuukaudn tai puolentoista välein..

anteeks pelkkää omaa napaa, mutta olen niin innoissani, kun tietää kumpi tulossa.... kaikki säryt yms on taas unohtunut.

emmy ja pikku prinsessa 33+5
 
hei nyt tarviin a-p-u-a! Miten toi verotus menee mammarahoista? Mun päätös tulikin vuoden 2006 tuloista jotka oli paljon surkeammat kuin esim. viime vuoden. Harmi :( Mutta siis verotetaanko se pienempi tulo sitten kovemmalla veroprossalla vai miten se menee? Pitäisikö siihen hakea joku erillinen verokortti? Meikän veroprossa on aika huikea jos sitä korotetaan vielä jotain 2 pinnaa ja tulot joista lasketaan se on huomattavasti pienemmät (ei kuitenkaan sitä nettona 20% paremmat josta se kai pitäisi sitten ottaa jos näin olisi).

Meni kyllä mieli ihan matalaksi nyt näillä summilla, eli siis en kyllä pitkään mammalomaile kun noin huonot tulot on ens vuonna. Inhottavaa että rahan takia pitää sitten kiirehtiä vieläkin enemmän ja aiemmin takaisin töihin. :headwall:
 
Moi.

ON: eilen neuvolassa sf-mitta 25,5cm, eikä lääkäri pitänyt sitä mitenkään pienenä. Dopplerilla sydämen syke kuitenkin kertaalleen meni matalaksi 110 luokkaa ja kävinkin tänä aamuna äitipkl:lla käyrässä. Kaikki kunnossa =) mutta kyllähän tuo vähän säikäytti ja tuli mieleen, että oikeastikin se terveen lapsen saaminen on melkoinen ihme, vaikka se usein unohtuu, kun ei ole ongelmia.

Autoilusta vauvan kanssa: meillä oli esikko alkuvaiheessa aina takapenkillä. Joku sanoi, että jos itkee, niin olisi hyvä tietää siihen syy. Kyllä meillä esikoinen välillä itkeskeli, mutta aina rauhoittui itsestään tai sitten pysähdyin katsomaa, mikä vaivaa, jos tuntui, että aivan hysteerisenä itkee. Toisaalta, jos matkustettiin kolmestaan, niin joko minä tai mies istui aina takapenkillä vaavin kanssa. Olen kyllä MrsO:n kanssa samoilla linjoilla, että on melkoinen riskitekijä, jos alkaa vauvaa hoitamaan ajaessa. Lisäksihän on tutkimuksissa todettu, että vaarallisin paikka autossa on nimenomaan kuskin vieressä, joten siltäkin pohjalta suosittelisin kyllä vauvan kuljettamista takapenkillä. Sori paatoksellisuus, mutta tämä ajoturvallisuus on mulle semmoinen sydämen asia, ollaan miehen kanssa siinä inhan hirveitä nipoja :ashamed: ja loppukaneetiksi: kukin tekee niin kuin itse parhaaksi näkee, pääasia, että lapsi on turvakaukalossa/istuimessa tukevasti kiinnitettynä.

Meillä hektinen vkonloppu tiedossa: tänään miehen työpaikan pikkujoulut :xmas: . Huomenna kaveripariskunnan tyttären ristiäiset, pyysivät meidät "epävirallisiksi" kummeiksi, kun mehän ei kirkkoon kuuluta. Tuosta kunniastahan ei voine kieltäytyä. Enää 5 työpäivää ensi viikolla ja sitten alkaa lomailu B)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Andie ja luumu 30+6
 

Yhteistyössä