TAMMIKUUN TOIVOT marraskuussa

Heips!!
Eilen myös meillä vaihtui 30. viikko, on kyllä hurjaa! :)
Mulla on kans viime aikoina muisti alkanut pätkiä ja tunteenpurkauksia on jonkin verran myös :p Muutenkin oon alkanut elellä omissa maailmoissani.
Oon myös tuota niistäjää pohtinut, ilmeisesti se on ihan kannattava hanke?

Mitä turvakaukaloa suosittelisitte?
Onko synnytys alkanut jo jännittämään muita ensikertalaisia? Meillä oli maanantaina synnytysvalmennus ja toisaalta tuli turvallinen ja luottavainen olo kätilöitä kohtaan mutta toisaalta alkoi jännittämään oma suhtautuminen kipuun ym.
 
Hellouta pitkästä aikaa!

Olen taustaillut jonkun aikaa, kun olen niiiiiin väsynyt, että kaikki energia menee töistä selviämiseen. Töitä olisi tänään tasan 3 viikkoa jäljellä, sitten jään ensin kesä- ja talvilomalle ja sen jälkeen äippikselle.

En enää muista mistä kaikesta täällä on keskusteltu, mutta monilla on ollut kyllä kaikenlaista huolta sairauksien ja raskauksien kanssa. Iso hali ja sympatiat kaikille, jotka ovat joutuneet vauvansa puolesta pelkäämään tai olemaan huolissaan. :heart:

Itsellä kaikki ollut ihan ok; paino nousee, mutta muuten kaikki arvot olleet kunnossa koko ajan. Oireettomaan pissatulehdukseen söin viiden päivän kuurin; onneksi miulla tarkkaillaan säännöllisesti ihan viljelyin tuota pissaa kun on aikaisemmin ollut ihan kroonisena tulehdukset. Vauva on aktiivinen iltaisin, tästä tulee samanlainen aamutorkku kuin isästään. Aamupäivisin on ihan hiljaa paitsi kun tyhmä äiti herättää hänet ajelemalla sähköhammasharjalla purukalustoaan :D

Vauvan tavarat alkaa olla jo kasassa; totesin että laittelen kaiken valmiiksi mieluummin vaikka vähän liian aikaisin, kun olen nyt jo niin väsynyt, että mitä lie sitten joulukuussa jaksamisen kanssa. Ihanin hankinta melkein on meidän vaunut
http://www.vaunuaitta.fi/tuotteet/lastenvaunut/gesslein/swing-fi/
Rakastuin näihin laulu-värisiin heti ensisilmäyksellä :heart:

Alkaa minullakin jo kääntyä ajatukset aika sisäänpäin ja sitä vain itsekseen ihmettelee tätä elämää :) Miehessäni on ihan viime päivinä tapahtunut yllättävää muutosta, joka tosin on kovin positiivista. Hän on koko yhdessäoloaikamme suhtautunut minuun niin, että kun hänellä on niin itsenäinen, fiksu ja pystyvä vaimo hänen ei tarvitse minusta niin kamalasti huolehtia. Että kyllä se pärjää. Pelkäsin, että jos hän koko raskaudenkin suhtautu noin, niin itku pääsee jossain vaiheessa. Vaikka toki pärjään kyllä, mutta tarvitsen tietenkin tukea ihan eri lailla kuin ennen. Nyt sitten "isi" oli lähdössä työmatkalle tällä viikolla ja oli sitä mieltä, että hän tulee sieltä kaksi päiväisestä seminaarista 200 kilometrin päästä kotiin yöksi kun ei halua jättää minua yksin. Hupsu mies :D Ja nyt ovat hänenkin nimiehdotuksensa muuttuneet vitseistä (Frank yhdistettynä erittäin suomalaiseen ääkkösiä sisältävään sukunimeen) ihan vakavalla naamalla pohdittuihin (Essi :flower: Hän siis jo osaa hahmottaa, että tämä lapsi voi olla myös tyttö. Me emme siis tiedä sukupuolta) Kyllä siitä taitaa ihan oikea iskä tulla :D

Ensi viikolla taas neuvolaan; parin viikon päästä on meidän kylän ainut synnytykseen valmentava ilta sairaalalla. Täällä ei siis ole varsinaista perhevalmennusta; olen koittanut korvata sen keskustelemalla oman turvallisen naisverkostoni kanssa aiheesta.

Tisseistä Rintoja kutittaa ja kihelmöi, kertokaa kokeneet ensikertalaiselle mitä tapahtuu? Ensin olin ihan vakuuttunut, että tämä on rintatulehdus, mutta ne ei ole kipeät eikä kuumat eikä ole lämpöä. Alkaako ne jotenkin aktivoitua vai mitä ihmettä?

Aurinkoista syyspäivää kaikille!

PäivikkiV ja Urholiina 29+1
 
heippa pitkästä aikaa, pysyttelen kyllä täällä taustalla, mutta kirjoittaminen tuntuu välillä vaikealta. Kohta olisi lääkärineuvola, katsotaan mitä tuumaa kun minullakin nuo supistukset ovat lisääntyneet ja olleet aika ajoin kivuliaita... Hassu olo kun on tähän asti ollut ihan voittaja fiilis, mutta nyt krakaa kyllä ihan joka paikka. argh...

Hei onko täällä ketään aikaisempien lastenkanssa kestovaippailijoita tai kuinka moni meinaa kestoilla ylipäätänsä, edes osittain? Olen kahlannut tuota kestovaippa viidakkoa ja olen ihan pihalla niistä... :headwall: Mitkä olisi hyvät ja helpot näin vasta alkajalle?

No ei kun neuvolaan, voikaapa hyvin!
 
Runttipulla tsemppiä lopputyöhön! Hieno juttu, että olet saanut sitä aloitettua. Siitä se sitten jatkuu :)

Oli muuten hauska tuo Papupadan boysenmarjavertaus :LOL: Tuli tarpeeseen pieni päivänpiristys. Lopetin antihistamiinin syömisen tuon nokkosrokon takia ja tulihan se kutina sitten heti takaisin. Kiva juttu... Nyt olen kiukkuinen ku ampiainen. Voi miesparkaa, kun se tulee kotio :( No, onneksi sentään Obama voitti vaalit, että jotain hyvää sentään. Seurasin yöllä vaalejakin. Nyt varmaan USAkin liittyy ilmastonmuutossopimukseen :D Jee!

Olipa Haidi84lla close call hetki synnytyksen kanssa :eek: Nyt vaan ota rennosti, että pikkuinen pysyy massussa vielä pitkään. Mimssu82 kyseli, että joko ensikertalaisia jännittää synnytys. KYLLÄ! Huhhuh... En tiedä, että onko ollenkaan hyväksi seurata synnytysohjelmia telkusta. Seuraako muuten muut ekakertalaiset niitä? Mua ihan hirvittää, jos ei saakaan mitään kivunlievitystä.

Jiimille on tässä ainakin yksin hyvä sivu http//www.kestovaippainfo.fi, joka oli mun mielestä ihan kiva sivusto. Jotenkin auttoi eteenpäin, ainakin tuo sanasto tuli hallintaan sen kautta. Sitte jo osasi käydä kestovaippainfon sivuillakin... :D Minä olen ihan vasta-alkaja ja ehdottomasti tullaan kestoilemaan. On jo yli kymmenen vaippaa tehtynä :) Teen vain noita taskuvaippoja, joissa on aukko takana. Aukosta saa sitten lisättyä lisäimua, joka vetää tavaran itseensä. Koko komeuden voi laittaa sellaisenaan koneeseen ja sitten vasta pesun jälkeen ottaa imun pois ja laittaa kuivumaan erikseen. Kuivuvat niin nopeammin. Näin siis minä olen asian pähkäillyt.
 
Mä sain viime viikolla äitiyspakkauksen ja olen myös ihan kujalla niistä kestovaipoista... Jossain vaiheessa joku on laittanut linkkejä ohjeisiin mut ei nyt löydy nekään....

Yöt on kamalia... unen ja valveen rajamailla. Ei tarvi vielä vessassa rampata mutta kunnon unta ei vaan ole. :headwall:

Paino on alkanu nouseen kauheesti!!! Suklaa maistuu..
23 työpäivää vielä ennen lomaa. kuinkahan sitä jaksaa?????
 
Yöt ovat todellakin kamalia... Vessassa juoksua ja oikean käden puutumista. :eek:

Tuohon kestovaippasysteemiin pitäisi alkaa tosissaan perehtymään, mutta tuntuu, että en saa koko asiaan mitään otetta vaikka kuinka yritän. Alkaa varmaan tämä valvominen painamaan.
 
Kirjoitin pitkät tarinat ja sain juuri valmiiksi kun kaikki hävis!!! Voi hele. En jaksa uudestaan.

No nyt ei sitten muuta ku emmy83 lähetä vain kaavat su, jospa maltan mieleni siihen saakka ja monna79 lähetän kaavat sinulle kun itse saan ne.

mei ja piiperö 32+0
 
Jahas, tuli eilen käytyä kontrollissa ja kaikki hyvin, oli oikein perusteellinen lääkäri joka ultras ehkä semmosen öö.. puolisen tuntia ja kaikinpuolin :D
vaava oli ihan sikinsokin tuolla mahassa, joten ultraaminen oli senkin puolesta hankalaa. kovasti rummutteli siellä kaikenaikaa kun mahaa ropailtiin.
Poitsulla oli painoarvio huisit 1850g, taitaa aikas iso jäpikkä olla tulossa :eek:
mulla ei ainakaan mitenkään valumalla valu maitoa tai mitä lie onkaan, mutta puristettaessa tulee kyllä.
tuli muuten kallis lekurireissu, otin ylinopeussakot 40km/h oli rajotus niin tutka mittas 60km/h en joutunu puhaltamaan ollenkaan kun totesin sille poliisille, että kun katot tätä mun mahaa niin haluutko säästää yhden pillin
:D no oma mokahan noi sakot oli, mutta jotenkin tuntu olevan kiirus...
foxilady ja poitsu rv 29+5
 
siitä sun tulevasta tyksin reissusta voin sen verran kertoa(olin siellä itse pari viikko sitten)että mitä mulle sielä tehtiin. ilmeisesti sulla on sitten ihan sama homma edessä.
takapuoleen(pakaran ylapuolelle) laitetin jonkin näköinen " nappi"(ei sattunut , oli vaan epämukava) ja sen kanssa sain sellaisen pikkusen monitorin mitä pitää kantaa koko ajan mukaana ja mihin sitten merkkasin pyydetavat veresokerin arvot. sitten opetetiin mittama veresokereita, mukaan sain veresokermittari kolmeksi päiväksi ja kaikki mitä söin oli pakko kirjata ylös.(kauhea stressava, ainakin mulle) simppeli homma mutta aikaa kului siellä osastolla 4-5 tuntia , onneksi siellä päiväsalissa missä istuskelin oli jotain sentään luettava.
kukaan ei kertonut mulle että olisko pitänut aamulla käydä labrassa antamassa verinäyte, joten ne tuli itse sieltä labrasta osastolle ottama multa verta
:ashamed: sitten kolmen päivän päästä takasin sinne osastolle ja lääkäri tutkii ne sun veresokeriarvot mitä olet mittanut kotona ja tekee sitten päätöksen tarvitko lääkeitä vai pärjäät vaan tiukalla ruokavaliolla. mä pääsin onneksi vaan ruokavaliolla :whistle:
ai nii, ja viimesellä käynillä teki lääkäri viellä ultran ja katsoi vauvan painoarvio.
toivottavasti ymmärsit edes jotain mitä kirjoitin. tsemppiä :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja JiiMi:
Hei onko täällä ketään aikaisempien lastenkanssa kestovaippailijoita tai kuinka moni meinaa kestoilla ylipäätänsä, edes osittain?
Pakko tulla kommentoimaan, kun olen ihan hurahtanut ajatukseen... :ashamed: Ekaa tosiaan odottelen, että aiempaa kokemusta ei ole, mutta suosittelen kanssa tuota Sashan mainitsemaan kestovaippainfoa. Sieltä bongasin kanssa tuon taskuvaipan ohjeen, ja kotona odottelee pala pul-kangasta ja fleeceä. Imun meinasin tehdä bambua sisältävästä kankaasta ja ohuesta harsosta. Ajattelin, että testaan parilla vaipalla miten tämä malli toimii käytännössä. Sain myös kaverilta omien äippäpakkauskestojen lisäksi heidän vaavin käyttämättömät äitiyspakkauksen kestovaipat, niin että on sitten jotain millä aloittaa. Vähän jännittää jaksaako sitä hommaa käytännössä, mutta aion ainakin yrittää! Ootteko muuten mistä ostanut tota kosteussulkukangasta? Petikon Eurokankaassa oli aika jännittävät värivalikoimat...
vee ja neppi 28+0
 
aluksi kiitos johjolle uudesta avauksesta. johjo nyt sais lisätä yhden ikävuoden mulle lisää, tuli 25 tänään täyteen.

Aamulla tein päivän hyvän työn =) lähdin poikia viemään hoitoon, ni huomasin että meijän naapurin paappa oli kaatunu eikä ollu päässy ylös. menin sit tietenki apuun ja nostin sen ylös, tosin en olis saanu sitä ylös jos sil ei olis ollu pyöräpotkukelkkaa, sai ottaa tukea siitä ja nostin sitä sit ylös, saattelin sen kotiin asti, ku ei meinannu jalat toimia ja meinas sisälläki vielä kaatua mut sain just vyöstä kii ja oman jalan sen takapuolen alle, sit sain paapan laitettua sohvalle. sen vaimo ei ollu kotona sillon, oli vissiin kaupassa käymässä. noh, mua jäi sit vaivaan että kuinka paappa voi sielä(ehdotin sille lääkärissä käyntiä ku niin arasteli jalkaa mutta ei suostunu) nii menin uudestaan käymään sielä ku olin pojat vieny hoitoon, no muori oli jo kotiutunu ja avas mulle oven ja selitin tilanteen sille, oli ihan ystävällinen muori mutta se selitti vaan et paapalla on parkinsonintauti että voi olla että näät sen useemminki kumossa tuola tiellä.mutta kiitos sanaa jäin vähä odottaan. ite ainaki olisin kiitelly tosi paljo ym jos omalle kohdalle ois noin sattunu. noi naapurit ei muutenkaan ikinä moikkaa ku tulee vastaan, mietin vaan että onko niillä nuoria kohtaan jotain, ku monesti vanhukset leimaa nuorison paskoiks, en tiiä sitte, mutta ite ainaki sai hyvän mielen ku sai autettua toista hädässä. töissäki kyllä oon huomannu että aluksi muorit on vähä varovaisia ku on nuori hoitaja mutta sitte ku useemmin käy nuori hoitaja niin he alkaa luottaan nuoreen paremmin.

saikkulla oon nyt tän 2 viikkoo ennen ku äippäloma alkaa. just leivoin suklaakakun ja oon vähä siivoillu, pitäis vielä imuroida ja pestä lattiat mut en vielä viitti ku ukko nukkuu(ollu yövuorossa), imuroida saa kyl väh joka toinen päivä ku tuosta koiravanhuksesta lähtee niin älyttömästi karvaa.

lääkärille taas parin viikon päästä kattoon mikä tuola alapäässä on tilanne. toiv ei nyt etenis kauheen nopsaa tilanne sielä, mutta taas selviää sit enemmän.

niisturista meillä on kumpiki niisturi, siis apteekista ostettu mis on kaks letkua ja säiliö ja sitte se mis on se "pullo" mikä painetaan lyttyyn ja imetään sillä limaa, mutta kyllä paremmaks oon todennu ton apteekin oman.

ens viikolla olis tarjotus mennä vähä joululahja ostoksille(tilipäivä sopivasti ens viikolla :D ). vaippoja ja tuttipullo pitäis ostaa vielä että jos neki ostais samalla niin olis neki valmiina. mietin vaan et millasen pullon sitä ostais. esikoisella oli niitä MAM koliikki pulloja, mutta kuopus ei niistä suostunu juomaan, se joi niistä tavallisista ainun pulloista, mut nyt en tiä jos sit ostais vaik muutaman erilaisen.

meil olis nyt hommana kotona että sais esikoiselta(2v4kk) vaipat pois. ei tahdo millään onnistua. sitä ei pahemmin potalle kiinnosta mennä ja jos menee niin istuu sekunnin sielä ja meinaa että hyvä näin. oon nyt pitäny ilman vaippaa iltasin että tajuis mennä potalle, ymmärtää kyllä ettei päästä helposti lattialle, pidättää mielummin mutta eilen onneks taas onnistu potalle, istuskeli sohvalla ja alkas pippeliä paineleen ja hokemaan pippeliä ni kysyin että pissattaako, että mee potalle jos pissattaa ja niin meni ja pissa tuli seisoaltaan :LOL: kuopuski(1v4kk) tajuaa paremmin pottailun idean ja malttaa istua potalla ja pissii useemmin pottaan. olis vaan ihana saada vaipoista pois ettei kolmelle tarvi vaippoja ostaa ja vaihtaa.

juu, mutta meen laittaan pyykit kuivuun.
 
Heips, yksi yökukkuja tai painajaisia näkevä ilmottautuu täälläkin! Mikään asento ei ole hyvä ja paikat puutuu ja vaikka ei ole todellakaan selkä kipeä tms valveilla niin selällään joku painaa sitäkin. Grrh kai tässä vähille unille sitten vain opetellaan.

Mä selvittelin niitä vauvauintijuttuja ja just ikävästi meidän toukkelit syntyy - sen uinnin kannalta siis. Keväällä on vähän enää uinteja kun on se 3kk täynnä ja sitten tulee kesätauko, ja taas syksyllä en tiedä, kun meinaan töihin mennä marraskuulla niin kausi jää kesken ja onko vauva sitten liian "iso" jo moiseen uintiin. Sama juttu on tietysti kaikkien jumppien kanssa :headwall: ryhmät täysiä vuoden alusta ja kun semmoseen haluis niin ei varmaan pääse... mrrh. No, täytyy katsella sitten tekemistä kun on ajankohtaista. Haluaisin vain johonkin synnyttäneiden jumppaan ja vauvauintiin, niin olisi mukavaa harrastamista vauvan kanssa + että näkisi ihmisiä eikä aivan mökkiintyisi.

Huh, kello on jo puoli kaksi enkä ole lounastanu vielä! Nyt pitää lähteä syömään, ilmankos on nälkä. On taas tämäkin päivä menny tulipaloja sammuttaessa...

18 työpäivää jäljellä, sitten loppuu tämä rumba :attn:

 
Jiimi: Itse aion kestoilla vauvan kanssa, aiempaa kokemusta mulla tosin ei ole. Äitiyspakkauksen kestoilla aloitellaan ja rinnalle ostin fuzzi bunz-merkkisiä taskuvaippoja.

Itselleni tuo taskuvaippa tuntuu parhaalta, sillä niihin on helppo ommella itse imuja (niitä jo 9 kpl väsäsin) ja keksimpä vielä tehdä nekin siten, että ne saa kuivaksi nopeammin siinäkin kohtaa, kun imua tarvitaan vähän enempi mutta että ideana olisi silti se, että vain yhden muotoon ommellun pötkön laitan vaipan sisään.

Varalla meinasin pitää harsoja, joista voin sitten taitella imuja. Tähän tosin en ole vielä perehtynyt, mutta kirppikseltä kun sai harson peräti 5 centin hintaan niin oli se sitten pakko ostaa :)

All in one (AIO) olisi toki kätevin, mutta niitä tarvitaan sitten jo aikamoinen kasa, jos meinaa niillä eteenpäin pötkiä. Näin niille tulee kertymään aika kova hinta ja itselleni ainakin se rahan säästö toimii hyvänä motivaattorina joten AIO ei ole minua varten.

Tämä siis siksi, että AIO vaippoja tarvitaan enemmän niiden pitkän kuivumisajan vuoksi.

Taskuvaipan olen kokenut omakseni koska sillä saan tosiaan säästettyä rahaa siinä ettei niitä tarvita lyhyen kuivumisajan vuoksi niin montaa ja sekin tuo säästöä että saan ommeltua imuja itse vanhoista pyyhkeistä.

Sisävaippa ja PUL kuori voisi olla myös ok, sillä sisävaipankin saan itse ommeltua ja tähänkin löytyy ainakin alkuun materiaalit ihan kotosalta, eli ei tarvitse mitään ostaa. PUL-kuoret kuivuvat puolessa tunnissa joten niitä ei tarvitse montaakaan ostaa jos haluaa pihistellä. Toisaalta koen tämän hieman epämiellyttävämmäksi vauvalle, jos vaikka iho koskettaakin siihen PUL-kuoreen kun vaippa menee vaikka vähän vinoon, sillä PUL-kangas ei ole mielestäni kovinkaan kiva ihoa vasten. Tässä olisi kuitenkin äärettömän edullinen vaihtoehto.
Meinasin muutaman sisävaipan ommella lisää niihin äippäpakkauksen kuoriin, sillä meillä on niitä kuoria 2 kpl ja sisävaippoja 8 kpl ja aiotaan siis niillä harjoitella kertisten rinnalla tähän kestovaippailun alkuun.

Sitten on vielä joku villahousuhommeli, mutta niistä en osaa oikein mitään sanoa. Ilmeisesti siis harsosta taitellaan vauvalle imu vähän vaipan muotoon ja villahousut vedetään siihen päälle. Tämä ei ole pätkääkään minua, sillä niitä villahousuja ei juuri pestä vaikka niihin menisi pissaa vaan ne tuuletetaan. Villa kuulemani mukaan desinfioi itsensä tjtn, mutta mua tämä vaihtoehto ei kertakaikkiaan sytytä. On ihan sama haiseeko tai näkyykö se pissa siinä, mulle kun riittää että tiedän siinä pissaa olevan.

Mutta olen toki luvannut kokeilla, kun kälyltä saan villikset lainaan...ennenhän ei voi "haukkua" kun on kokeillut :) Tämä taitaa olla kaikista edullisin kestoilumuoto, ellen väärässä ole.

Toivottavasti ei ollut paljon asiavirheitä, olen aika vihreänä vielä itsekin näissä jutuissa nimittäin :D


sasha80: katos keppanaa, ei ollut tullut mieleenikään että imunhan voi tosiaan poistaa vasta pesun jälkeen, jolloin ei tarvitse pissasta vaippaa hipelöidä. Kiitos yksinkertaisesta ja käytännöllisestä vinkistä, mitä meikäläisen pää ei tajunnut itse :LOL:

Sef
 
Ohhoh...olitte kirjoitelleet urakalla kun tuota edellistä viestiä rustasin...tässä siis pikkuisen vielä lisää...

sirts: kiitos selvennyksestä...ja mä kun odotin innolla jo että pääsisin näkemaan vauvan maanantaina :( Mutta jos sitten tosiaan edes torstaina hänet näkisin :)

cruella: onnittelut vanhenemisesta :)

Sef
 
Heips. Puolitoista viikkoa edellisestä käynnistä ja nyt onkin sit menny melkeen 3h että on saanu kirittyä ketjun kiinni.

Andie kyseli viime kuun ketjussa millon lapset on syntyny. Meillä esikoinen tuli käynnistettynä rv:llä 42+0 ja kuopus synty oma-aloitteisesti rv:llä 40+5. Toivottavasti tää pysyy mahassa vuodenvaihteen yli asti.

Tuttiritari mainitsi oksettavasta olosta supistellessa. Mulla tuli tuossa viikko sitten yks päivä tosi paha olo, kun epähuomiossa ylirasitin itseäni. Lääkäri on siis määränny lepäilemään mahdollisimman paljon ja kun rasitin itseäni niin lopputuloksena oli pitkään kestänyt oksettava olo. Istuminen oli inhottavaa ja raitista ilmaa tarvittiin paljon, kun kuvotus oli niin valtavaa.

Kielletyistä ruuista on myös ollu puhetta. Itse odotan että pääsen syömään maksalaatikkoa ja maksamakkaraa. Kyllähän niitä kai vähän saisi syödä, mutta ei siitä tuu ku paha mieli ja kovempi mieliteko, joten koitan pärjäillä ilman. Kaamea makeanhimo on päällä lähestulkoon 24/7, mutta sitäkin yritän rajoittaa että pysyisi paino edes suunnilleen kurissa. Pelottaa että se nousee ennenkuulumattomiin lukemiin.

Puhetta oli myös häpyhuulten turvotuksesta, täällä kans. On ollu sitä vaivaa aiemmissakin raskauksissa ja niin myös nyt.

mei08: Meillä pinnasängystä on siirrytty jatkettavaan (varustettu normimittaisella patjalla) 1v ja 3-4kk iässä. Hyvin ovat pärjänneet kummatkin. Kuopukselta jätettiin isompien sänkyyn siirtyessä myös tutti pois. Nopeesti muksut oppii vaikka kyllä mua ainakin aluksi pelotti et koskakohan ne sieltä sängyistään tippuu. Ja sit kummasti helpotti kun ei aina tarvinnu olla nostelemassa muksuja sänkyyn ja pois sieltä. Tosin sängyssä pysyminenkin oli oma opettelun aiheensa.

Ristiäisistä ja nimiäisistä on kans ollu puhetta, meille tulee ristiäiset ja toivottavasti saadaan meidän vihkipappi kastamaan. Joko papin voi varata ristiäisiä varten?! Ristiäisten ajankohtakin on jo selvillä, ellei vauva sitten päätä syntyä etuajassa, mutta muussa tapauksessa helmikuun viimeisenä lauantaina saa vauva nimensä. Esikoisen 5v synttärit on maaliskuun lopussa niin haluan että ristiäiset ja synttärit on kumpikin oma tapahtumansa ja saa riittävästi huomiota. Ei käydä pahemmin kirkossa, mutta jotenkin kirkkohäät ja ristiäiset on ollu itsestään selvä asia.

Vauvan nukkumisesta on kans puhuttu. Mä en ollu tajunnukaan et pinnasänky on tosiaan vastasyntyneelle aika iso paikka. Aiemmilla ollaan käytetty perintökehtoa, mutta nyt en jaksais kasata kehtoa parin kuukauden vuoksi, mutta katotaan nyt et muuttuuko mieli. Mutta oli sänky mikä tahansa niin se ei tule meidän sängyn viereen. Jos siihen vauvan sängyn laittaisi niin ei meidän makkarissa pystyis ollenkaan kulkemaan. Vauvalle ois paikka toisella seinustalla ikkunan alla, mutta tarvii vielä varmistaa, ettei ikkunasta tuule sisään. Jos tuulee niin makkarin järjestys tarvii muuttaa kokonaan niin että vauvan sänky mahtuu muualle.

(.) Kuten joillain muillakin on täälläkin yöt pääsääntöisesti hankalia. Sopivaa nukkuma-asentoa ei tahdo löytyä, eikä unta saa koskaan tarpeeksi. Aamuvirkku kun olen muutenkin luonteeltani niin aamulla ei pitkään nukkuminen onnistu. Illalla yritän sit päästä ajoissa nukkumaan ja tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan otan myös päikkärit.

Maha ahdistaa, tuntuu että se on ottanut kokoa hirveästi. Painon nousu pelottaa hiukan, seuraava punnistus on viikon päästä kun on neuvola. Vauva enemmänkin muljahtelee kuin potkii. Tosin potkujakin tulee ja ne ovat nykyään tosi voimakkaita. Isommat muksut ihmettelee kun äiti välillä kiljahtaa kivusta, kun vauva potkaisee terävästi ja kipeästi.

Ruoka ei tunnu maistuvan, soppalinjalla mennään. Pinaattivelliä oon syöny jo 3 päivää putkeen ja seuraavaksi harkitsen perunavellin keittämistä. Hernekeitto löytyy varmaan sit perunavellin jälkeen listalta. Karkit kyllä maistuis, muttei ruoka. Ajatuskin raskaasta pihvi ateriasta inhottaa. Ehkä semmoisenkin aterian sais syötyä jos joku muu kokkaisi sen. Itse ei huvita kokkailla, haluan helppoa ja kevyttä ruokaa.

Tammikuu saisi jo tulla, mutta nyt vihdoin jaksan hiukan innostua joulustakin, kun päästäänkin jouluna valmiiseen pöytään. Jouluksi mennään viikoksi mökkeilemään himokselle anopin, appiukon ja puolisoni velipuolen perheen kera. Ihana päästä valmiiseen pöytään ja saada sukua ympärille. Aiempina jouluina ollaan aina oltu mun äitellä, mutta nyt 350km matka suuntaansa ei tule kysymykseenkään. En oikein osannu ajatella joulua meidän omaan kotiin ihan vaan meidän porukalla, kun aiempina jouluina mukana menossa on ollu mun sisarukset ja lisäksi muu mun suku, jotka asuvat Varkaus-Kuopio akselilla. Mutta nyt saadaan porukkaa kasaan ja retkeilytunnelmaa ja valmis pöytä. Ihanaa. Tarvii ostaa tän kunniaksi piparitaikinaa ja leipoa muksujen kanssa pipareita.

Hauskaa joulun odotusta kaikille!


tulia & viljami 28+1
 
Terveisiä 4d ultrasta! Olipa se hieno kokemus, oletteko muut käyneet? Ihan huipputarkkaa kuvaa ei kasvoista saatu, kun aina oli joko istukan reuna tai napanuora edessä, mutta kyllä siitä kuitenkin ihan näkyi pikkuisen piirteet. Tärkeintä oli kuitenkin että rakenteet näyttäis olevan kunnossa ja terve sikiö. Poitsun painoarvioksi saatiin n. 1725g, eli vastasi suunnilleen viikkoa vanhempaa kuin mitä rv:t on. Lekuri totes naurahtaen, et teille tulee vaan suuremmat lapset kuin naapurille! :LOL: Foxiladyllä tais olla kanssa aika reilun puoleinen painoarvio? Mietityttää vaan synnytys, kun on esikoisesta kysymys, et minkälaista punnerrusta se sitten on isoa vaavia vääntää... Onko teillä muilla tehty painoarvioita jo?

Olette kirjottaineet niin kauheesti, että en meinaa pysyä perässä palstalla. Ite kun olen vähän laiska kirjoittamaan, mutta seurattua tulee kyllä aina välistä tätä listaa.

Mulla on ollut kanssa tota unettomuutta välillä mutta onneks nyt vissiin se kausi on vähän helpottanut. Sit huomaa, et itkuherkkyyttä on tullut lisää. Oon kyllä muutenkin tunteellinen ja herkkä tapaus, mutta kyllä nyt hormoonien vaikutus on lisännyt tätä taipumusta! Sairaala-sarjan synnytyksiä katellessa väkisinkin tippa tulee linssiin, meni hyvin tai huonosti! Varmaan sitä alkaa jo omaa synnytystä kelaileen.. Ite en varsinaisesti pelkää sitä mutta totta kai jännitystä alkaa olla ilmassa. Kai se kuuluu asiaan..

Jeps, ruuanlaitto sitten kutsuu. Syömisvimma on kova, ainut että närästys iltaisin vähän häiritsee sitä. =)

Violet ja mupelo 29+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja vetku:
Pakko tulla kommentoimaan, kun olen ihan hurahtanut ajatukseen... :ashamed: Ekaa tosiaan odottelen, että aiempaa kokemusta ei ole, mutta suosittelen kanssa tuota Sashan mainitsemaan kestovaippainfoa. Sieltä bongasin kanssa tuon taskuvaipan ohjeen, ja kotona odottelee pala pul-kangasta ja fleeceä. Imun meinasin tehdä bambua sisältävästä kankaasta ja ohuesta harsosta. Ajattelin, että testaan parilla vaipalla miten tämä malli toimii käytännössä. Sain myös kaverilta omien äippäpakkauskestojen lisäksi heidän vaavin käyttämättömät äitiyspakkauksen kestovaipat, niin että on sitten jotain millä aloittaa. Vähän jännittää jaksaako sitä hommaa käytännössä, mutta aion ainakin yrittää! Ootteko muuten mistä ostanut tota kosteussulkukangasta? Petikon Eurokankaassa oli aika jännittävät värivalikoimat...
vee ja neppi 28+0
Minä myös ajattelin tehdä niitä imuja bambutrikoosta :) Se on luonnostaan antibakteerinen, joten mun korvaani se kuulosti hyvältä. Bambu on kalliimpaa, mutta imukykyisempää. Sitten sen taskuvaipan teen pul -kankaasta ja sitten mikrofleecestä. Mikrofleece on miellyttävä iholla. Pul -kankaita ja muita kankaita olen ostanut sieltä myllymuksuilta. Ostin kuviollisia pul -kankaita, kun olivat niin hauskoja. Varsinkin ne nakkikoirat oli tosi kivoja :D Sitten aattelin tehdä pul -kankaasta (halvemmasta) semmoisen pussukan, jonne voi laittaa käytetyt vaipat. Ei sitten haiskahda laukussa. Tsemppaillaan toisiamme kestoilun kanssa :)

Sef, minä ajattelin kokeilla niitä villapöksyjä. Meillä kotona pidettiin lampaita ja jotenkin villa on mulle tosi luonnollinen materiaali :) Ihan hahtuvavillasta oon tehnyt villahousuja. Voi myös tehdä esim. merinovillaneuloksesta tai muusta villaneuloksesta housut. Niitä voi pestä useammin.

Miten olette ajatelleet säilyttää likaiset kestovaipat? Kestovaippakurssilla neuvottiin hankkimaan esim. ämpäri, jonka päälle laitetaan vaippa kuivumaan ja sitten kuiva vaippa laitetaan ämpäriin odottamaan pesua. Ämpärin paikka voi olla saunassa. En ole ihan varma kyllä tuosta jutusta. Tuskin toisaalta haluan säilyttää vaippoja vedessä. Villapussi voi myös pitää hajut loitolla... Hankala asia =)
 
Moikka!

Oon ollu hieman väsy, henkisesti ennemmin niin en ole jaksanu paljon kirjoitella...

Tohon niistäjä hommaan kommentoin, eli ehdottomasti kannattaa ostaa apteekista se letku systeemi josta johjo tuolla mainitsi! Se on niin paljon parempi kun mitä ne kaupasta saatavat niistäjät!

Mäkin repesin tolle papupadan marjavertailulle :LOL: hyvin keksitty!

Kestovaipoista, eli aiempaa kokemusta ei ole ja oon suunnitellu et tekisin ne itse!! En ole mikään ompelija, olin koulussakin poikien kans aina puukäsitöissä, mutta netistä löytyi niin idioottivarmat ohjeet et kyllä niillä pitäis pärjätä. Jos ei muuta niin aina voin pyytää apua anopilta, joudun jo konetta hältä lainaan... Tänään just seikkailin netissä kahlailemassa noita kestovaippa sivuja, vielä pitäis penkoo tulostettavia kaavoja...

Äitiyspakkauskin tuli, mut en ole sitä sen enempää jaksanu penkoa. Miehen sisko kävi sen penkoo ja silloin siinä vierellä kattelin, mut siinäpä se... Ei vaan oo jaksanu...

Viikonloppuna sisko tulee käymään niin täytyy alkaa laittaa toi hoitopöytä kondikseen sen kans niin voi vihdoin alkaa pesee vauvan vaatteet.

Ei taas ajatus luista oiken, eli taidan jatkaa kirjoittamista myöhemmin...

Mrs O & Nti Eelis rv...? Ei jaksa muistaa :ashamed:
 
Likasten kestojen säilytyksestä: Mä aina erottelin taskuvaipoista imut heti ja avasin ne (ne alkaa muuten kyllä haista...) ja pistin sekä kuoret että imut sellaiseen 'nipistin-mustekalaan' kuivumaan, siirtelin siitä sitten kuivia sitämukaa ilmavaan koriin odottamaan pesua. Toimii. Pesuväli kun oli kuitenkin meillä ainakin pari-kolme päivää vähintäänkin kun oltiiin 'sekakäyttäjiä' :D
 
Kestoista vielä, Sasha80, ajattelin matkia sua noissa kangasehdotuksissa :D Mutta ainoo ongelma, mistä niitä vois Oulussa ostaa?

Mä ainakin sain sellaisen neuvon yhdeltä kestoilijalta et hommaa kannellisen ämpärin, sinne vettä ja etikkaa ja vaipat likoomaan. En sit tiedä miten toimii, toimiiko ollenkaan vai olenko kenties ymärtäny väärin??
Tuttemui, sulla oli kokemusta, annahan tiedon tulvia meille asti :LOL:

Ja tosiaan kuten Sasha jo sanoi, tsemppaillaan toisiamme kestojen kans!
 
Hei, mitä käytetään AIO- vaipoissa imuna? Onko tekeminen hankalampaa ku taskuvaippojen? Kaavoja koitin kans netistä penkoa, onko niille AIO-vaipoille oma kaava?
Toisaalta se olis kätevä esim. reissussa, ja sit helppo!! Mut onhan tuo taskuvaippakin helppo. Miten niissä muuten ne imut pysyy paikallaan? Lähteekö ne helposti luisuu tjt...?
 
Mukava seurata kestoilijoiden keskustelua :D Itse olen niin laiska että kertiksillä mennään varsinkin kun vaippaikäisiä on hetken aikaa kaksi.
Imetyksestä oli jonkin verran keskustelua.. Kuopusta imetin vielä alkuraskauden aikana, mutta sitten tyttö vieroitti itse itsensä. Tätä tulokasta imetän jos vaan maitoa tulee, mutta en minäkään minään huvituttina aio toimia eli siis todellakin vain ruokintatarkoituksella :D Kuopus lopetti yösyönnit 3 viikon ikäisenä ja alkoi nukkua yöt kokonaan, saa nähdä onko tämä yhtä hyvä uninen tapaus (siis onko tullut äitiinsä :whistle: )

Turvotuksesta kyselen.. Minkä verran muilla on turvotusta vai onko ollenkaan?
Minä en käytä kotona ollessa sukkia lainkaan kun niistä jää hirveät painaumat nilkkoihin useaksi tunniksi. Ja aivan sama millaisia sukkia pitää, jäljet jää kuitenkin eikä ihan vähällä lähde ne painaumat. Näin paljon ei turvotusta ole aikaisemmissa raskauksissa ollut.. Täytyy vissiin lisätä tuota veden juomista (saapahan juosta sitten enemmän vessasakin :kieh: )

MaMa ja tytsykkä 30+6
 
Hellou taas! MrsO, minä tilasin netistä myllymuksuilta, kun ne oli niin kivoja ne kankaat... Kaiketi ihan tavallisistakin kangaskaupoista voi saada pul -kankaita. Eim. Eurokangas. Joo, jo muistakaa sitten, että pul -kankaaseen ei saa laittaa nuppineuloja. Nimim. kerran erehtynyt :ashamed:

Minä kopsasin härskisti myllymuksujen AIO -vaippaidean. Käy katsomassa: http://www.myllymuksut.com/product_catalog.php?c=29 Tehdään tavallinen taskuvaippa, johon imu. Koko komeus kuivuu nopeammin, kun voidaan irroittaa ne toisistaan. Sitten pesun jälkeen ladataan vaippa valmiiksi seuraavaa käyttökertaa varten :) Harmi, kun tuo norsuinen pul -kangas on loppu... Ja helppoja ne on myös tehdä. Harmia vaan tuottaa ne kuminauhojen/silikoninauhojen ompelu kankaaseen, mutta kyllä senkin oppii. Jopa minä...

Kiitos Sisi kestovaippojen säilytysvinkistä :D Taidan kopioida toimintamallin...
 
Heips! Mun on pakko sanoo tähän kesto & AIO keskusteluun et tollasii ne just on kuin Sasha laittoi ton linkin. Mun eka ostos saapui eilen ja ne ovat aivan ihanii!!!!!!!!!!!! Se imu osa tosiaankin on irrotettava, joten en pelkää sitä kuivumista.... Eli sama asia kuin taskuvaipat, mun mielestä se ero on vaan siinä ettei tarte erillistä kuivana pitävää ulkokuorta. Vai ooks mä ton väärin tajunnu??? Netissä ainakin myyvät sellaisii taskuvaippoja, joihin on pakko laittaa sit se kuori/housut/villikset päälle. Jos jollain on linkki noihin kaavoihin, niin voisin kopsasta, muuten voin tehdä kaavat noista mitkä ostin. Kun kaikki muut tekee itse, niin mä perässä... kunhan vaan saan kankaita.........
Ajattelin muuten huuhtoo ne vaipat eka ja sit laittaa ämpäriin veteen. Mun mielest on olemassa jotain tippoi et ne vie sen hajun pois....... Täytyy kattoo...

NullPoints ja Tirri 31+6
 

Yhteistyössä