**TAMMIKUU2008**marraskuu

No kuinkas nyt onnistuin noin paljon kirjoittamaan edelliseen viestiin... :LOL:

On tässä jo aamu tuimaan ommellut pinnasängyn suojuksen ja suunnitellut tekeväni paljon muutakin. Mutta ovat jääneet suunnittelu tasolle. Päivärytmi kun tänään meni hieman sekaisin, kun tuo mies jäi kotiin flunssan kouriin. Nyt sitten ei osaa oikein mitään tehä! Kateltu vaan videoita.

Hoitotasosta: Alakertaan on ajateltu ostaa tuo sama taso kuin minkä MaijaM oli hankkinut. Koska se on myös mielestäni edullinen ja hintaansa nähden toimivan oloinen. Tarpeeksi kapeakin meille. Yläkertaan sain sitten siskolta ylimääräisen pehmusteen ja tason joka on ajateltu laittaa vain pöydän päälle. Kyllä se helpottaa kun molemmissa kerroksissa on oma paikkansa missä pientä sitten hoivaa, eli vaipat vaihtaa jne..

Nyt taidan lähteä sauvakävelylenkille ja jätän tuo miehen ittekseen katteleen leffoja. Pakko on nimittäin ulos päästä!

Säihky ja mini-me 30+5
 
Huomenia.
Olipa ihana aamu tänään kun heräsin eka 7 aikaan laittamaan tyttöä päiväkotiin ja kun miehen kanssa lähtivät niin laitoin pään takas tyynyyn ja nukuin 10 asti!Enpä muista tollai nukkuneeni kun joskus silloin kun esikoista odotin.
Ensi viikosta alkaen tyttö onkin sitten päiväkodissa ke ja to ja muuten ollaan yhdessä.Pitää varmaan ti raahautua seurakunnan kerhoon, ihan itsensäki takia.Jotenkin tuntuu että miten ne päivät saa kulumaan.Sit kun vauva syntyy niin ei ole mitään ongelmaa :)

Vauvanvaatteet on pesty ja pinnis odottaa kokoamista.Saa nähdä miten nämä sängyt tänne makkariin asettuu kun esikkokin vielä matkasängyssä täällä nukkuu.Minkäs teet kun ei neiti pysy omassa huoneessa vaikka kuinka yrittää.Joka yö tulee tänne kumminkin niin sama se on sit vaikka laittaa sänky tänne ja nukutaan koko perhe täällä sit siihen asti kun kuopus siirtyy tytön kans samaan huoneeseen.

Hoitopöytä: Meillä hoitopöytä tulee jälleen pesukoneen päälle eli siihen vaan pehmuste ja pöytä valmis.Kätevää siinä on se että vesipiste on ihan vieressä.Toimi hyvin esikon kanssa niin päädyttiin siihen nytkin.Seinälle sit vaan laitettiin tavarakori niin vaipat ym. on käden ulottuvilla.

VihlontaMulla tuota vihlontaa alapäähän tulee ennekaikkea siivotessa ja kyykkiessä.Aikamoisia vihlaisuja välillä.AUTS!
Närästys:eniten mua häiritsee närästys joka on nyt jatkuvaa.Aamulla oli ihana herätä kun ei mitään tuntunut mutta nyt heti kun söin niin se alkoi..tässä saa vielä monta viikkoa kärsiä.Mites teillä muilla?
Pitää kai tehdä vähän noita kotihommiakin välillä.On se kumma miten sitä viihtyy tässä koneen äärellä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja MaijaM:
Huomenta!

Meillä oli eilen ensimmäinen perhevalmennus neuvolassa. Alle kaksituntia siellä meni, kun käytiin läpi parisuhde ja vanhemmuus asioita. Eipä mitään niin kovin yllättävää tai erityisen mielenkiintoista. Ensiviikolla vuorossa onkin sitten synnytys asiaa.

Hoitotasosta Me käyiin eilen ostamassa ikeasta semmoinen halpa hoitopöytä. Mietittiin kanssa erilaisia vaihtoehtoja, mutta päädyttiin tuohon. Ongelma hoitopöytien ja -tasojen kanssa tuntuu olevan, että kaikki on liian matalia. Mitenköhän oikeasti pitkät ihmiset pärjää? Oon myös kuullu niin paljon erilaisia kommentteja siitä, tarvitaanko pöytää vai ei, eli tuossa mallissa mikä nyt ostettiin houkutteli tuo hinta, 25? ei ole paha, vaikkei pöytää sitten paljoa tulis käytettyäkään.
Meillä olis tänään valmennukseen meno, just sama aihe mikä teil oli ollut eilen. Ei kait se niin kamalan tylsää kuitenkaan ollut? :/ Mitäs mieltä mies oli?
 
Huomenta päivää!

Että on sit huonosti nukuttu yö takana. Särki joka paikkaan ja kylkee kääntäessä heräs ja kävin vessakin varmaan sata kertaa |O Ei auta valittaa..
Mä ajattelin löhötä nyt ihan urakalla koko loppuviikon :D Kun ei tässä nyt oo mitään tekemistä, lauantaina ajattelin kaupoille vääntäytyä ja sit kootaan pinnasänky varmaan ja tehään pehmusteet yms valmiiks..

Mulla on kanssa ollut niitä vihlasuja nyt, tulee siis yhtäkkiä ja häviää yhtä nopeesti, jonkun verran sattuu.
Närästystä ei oo ollu onneksi :)
Tsemppiä accolle vielä kouluun :hug:

Jaa juu, olikin Pikkupeikko saanut jo pojun syliin =) Ilmeisesti siellä voidaan sitten hyvin :heart:

Cattie ja Osku-poika 32+4 :heart:

jään taustalle roikkuun :LOL:
 
Katja87 ei tuo mitenkään erityisen tylsä ollut, ihan hyvin sen jaksoi kuunnella. Mies naureskeli jälkeenpäin, että videolla esiintynyt asiantuntija toi mieleen jonkun sketsisarjan hahmon. Tilaisuus riippuu varmaan siitä, paljonko siellä on porukkaa ja kuin aktiivista porukka on. Meille yritettiin kauheesti saada luotua keskustelua, mutta aika huonolla menestyksellä...
 
Moikka taas! Joku täällä kyseli multa, oiskos ollut Katja että kui nukun jos en kyljellään...Niin, selälläni mä vaan nukun, välillä koitan hivuttauta kyljelleni, mut nukkumisesta ei tuu yhtään mitään. Ja oon koittanu tyynyjäkin viritellä vatsan alle kun oon kyljelläni, mut ei sekään auta...Likka alottaa tajuttoman monottamisen jos oon kyljelläni. :eek: Selkä on kyl ihan rikki kun aamulla herään :| Mut, ei oo enää montaa viikkoa ja sit saan minäkin nukkua kyljelläni :) Sitä odotellessa...Heh.

Mä aattelin torsataina kysellä neuvolassa, että onko mun masu ihan normaali näihin viikkoihin verrattuna. Kovasti puhuttaa mun masun koko myös täällä mun lähipiirissä...Viimeksi neuvolassa sf-mitta oli 26cm ja viikkoja silloin oli 32+1. Täällä meillä päin (ylöjärvellä) neuvolassa käydään rv 30 eteenpäin parin viikon välein. Ja sit jossain vaiheessa ihan viikon välein.

Synnytys on alkanut mullakin ihan päivittäin pyörimään mielessä ja sitä miettii miten sitä osaa ponnistaa jne. Jännittää muttei niinkään pelota, kun ei tiedä mitä pelätä. Sitä kipua mä nyt ainakin pelkään...Huh.

Pakkasin tänään sairaalakassinkin valmiiksi :heart: Mä oon tämmönen hätähousu =)

Ootteko muuten löytäneet mistään ihan pikkuruista kypärämyssyä, sen kokosta mikä nyt olisi just sopiva vastasyntyneen päähän?
Mulla on vielä sellanen hakusessa, mistään ei tunnu löytyvän niin pientä kokoa. Kaikki jotain hehtolakkeja...

Carla ja tyttö 33+6
 
Meillä nuo valmennukset alkavat luultavasti vasta ensi vuoden puolella. Tämän vuoden puolella niitä ei kuulemma enää pidetä, joten luultavasti alkavat sitten heti tammikuun alussa...

Ultrista oli aiemminkin jo puhetta, mutta ultrataanko vielä loppuraskaudesta. Muistaakseni rakenneultrassa silloin sanoivat, että synnytystapa arviointi tehdään raskauden loppupuolella, mutta silloin vauva ei enää näy kuvassa kokonaisena. Ihmetyttää vain, kun mulla oli tänään se neuvola ja lääkärin tapaaminen, niin lääkäri sanoi, että hän pystyy synnytystapa- arvioinnin tekemään ja se tehtäisiin viikoilla 35-37.
Me käytiin silloin raskauden alussa niskapoimu- ultrassa yksityisellä ja rakenneultra oli ilmainen. Eikö muita nyt siis tulekaan?

Muutenkaan neuvolakäynti ei ollut taaskaan kovin mieluinen, tai sitten mulla on liian kovat vaatimukset. Mun alkuperäinen neuvolatäti oli kyllä paikalla, mutta toinen neukkatäti teki "tutkimukset". Ihmeellistä kun koskaan ei tiedä kuka on vastaanottamassa.

Lääkärillä kävin pikaisesti keskustelemassa sairasloman jatkosta ja saikkuni nyt jatkuu tuonne 17.12 saakka, jolloin äippäloma alkaa. Kyselin tuolta lääkäriltä siitä selällään nukkumisesta ja niin se vaan on ettei sitä suositella. Itsestä vaan tuntuisi paremmalta maata selällään kuin kyljellään. Pikainen oli tuo lääkärikäynti, eikä ollutkaan tarkoitus muuta kuin kattoa tuota saikku asiaa...
No aloin tuolle neuvolatädille sitten ihmettelemään, kun sf- mittaa ei mitattu ja vauvan sydänääniäkään ei kuunneltu- ohjasi mut sitten eräälle toiselle tädille, joka suoritti "tutkimukset" loppuun. Kävin siis yhteensä kolmella eri hoitajalla.

20.11.2007 30+5
Paino: 78kg (+733g/vko) Yhteensä +13,2kg
Turvotus: -
RR: 124/64 (ed. 127/70)
Pissa: Puhdas
Hb: 128 (ed.116 --> obsidan 1tbl joka toinen pvä) Nyt saan tuon raudan lopettaa.
Sf-mitta: 27 (ed. 25)
Syke: n.145
Liikkeet: ++
Tarjonnasta: On masussa pitkittäin, mutta ei saanut selvää onko alhaalla peppu vaiko pää...
Seuraava aika 3.12

 
... pitkästä aikaa täällä lukemassa teidän muiden juttuja ja laittamassa vähän omiakin kuulumisia...

Olin eilen äitipolilla ja taas katottiin vauvan kokoa... sitä on nyt seurattu, kun ekaks näytti, että vauva on isokokoinen (syntymäpaino arvio yli 4 kg). Nyt oli kasvu vauvalla tasaantunut. Tämän hetkinen painoarvio ( siis eilen: rv 31+5) on noin 1,9 kg ja syntymäpainoksi lääkäri arvioi noin 3,6 kg eli keskikäyrällä mennään nyt... ja toivottavasti kasvaa syntymään asti ihan normaaleissa lukemissa ja käyrissä.
Neuvolaan meno ois sit 3.12 ja eiköhän sitä pääse vielä käymään loppuraskauden lääkärineuvolassa (saa viimeistään siellä tarkistuttaa lääkärillä tuon kohdunkanavan ja -kaulan tilanteen).

Käytiin eilen äitipolin käynnin jälkeen miehen kanssa samalla vähän jouluostoksillakin (lapset mummulassa hoidossa, joten sai rauhassa kierrellä kauppoja). Vielä ois tarkotus käydä jouluostoksilla 5.12 ja tehdä loput lahjaostokset sillon. Eiköhän ne ole sit kaikki lahjat kasassa. Eilen ostin vauvallekin pienen bodyn ja puolipotkarit... ei voinut vastustaa kiusausta, kun löysin niin nätit... pitäähän sitä pienelle jotain omaa ja uutta vaatettakin laittaa, kun niitä isompien sisarusten vaatteita onkin sit isot kasat... =)

Aamu oltiin lasten kanssa ulkona ja heti kun tultiin sisälle alkoi ulkona sataa lunta... no, pitää iltapäivällä mennä uudestaan touhuaan tuonne lumisateeseen. Eilen laitettiin jo sisällekin joulutähti ikkunaan... se antaa niin sievää valoa sisälle ja ulospäinkin. Ulkojouluvalot meillä onkin ollut jo pari viikkoa. Loputkin sisäjouluvalot laitamme tässä lähiaikoina... saattaahan se tietty joku katsoa, että ollaanpas meillä varhain liikkeellä noiden jouluvalojen suhteen, mut siinäpäs katsokoot :LOL:

Päivänjatkoa kaikille!

Tammiäiti rv 31+6 ja lapset
 
Töissä kärvistellään, pitäisi vielä 2,5 viikkoa jaksaa. Eilen ja tänään on supistellut koko päivän ja mulla on ilmeisesti hiivatulehdus.. :/

Neuvolasta annettiin ohjeeksi hakea puikot apteekista ja katsoa jos menisi ohi..

Iidukka rv 31+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja carla-81:
Niipa Miten lääkäri perusteli sen että selällään ei suositella nukkua? Mua kovasti kiinnostaa, sillä oon nukkunut puolet raskaudesta varmaan jo selälläni..... :/
siinä on sellainen juttu että selällään maatessa kohtu painaa isoja verisuonia jolloin verenkirto huononee mutta ainakin mulle sanottiin että jos itse pystyy olemaan selällään ilman huonoa oloa niin ei se vauvaakaan haittaa.itseä alkaa pyörryttää selällään ja henkeä ahdistaa eli siksi tiedän ettei selällään ole hyvä olla.




 
carla: äitiyspakkauksen kypärämyssy on ihan hyvä jo alusta asti mun mielestä.esikoisella pidin alkuun ihan niitä nauhahattuja ja villahattu päälle.nauhahattuja löytyy ihan 56 alkaen ainakin prismasta.

 
HeMa05 Juu, kiitos tiedosta. Itelläni ei oo vaikeuksia nukkua selälläni, se kun on ainoa asento missä pystyn nukkumaan. enkä kyllä oo huomannut, että huono olo siitä tulisi. Välillä kyl tuntuu pientä huimausta, mut sit koitan vähän korjata asentoo. =)

Mulla ei tullut äityspakkauksessa kun sellanen hehtokypärämyssy :( Se oli muistaakseni kokoa 70 tai jotain...Tarvii nyt koittaa jostain sellanen metsästää. Nauhapipoja mulla kyl muutama onkin ja sit toki lämpönen lakki siihen vielä päälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja carla-81:
HeMa05 Juu, kiitos tiedosta. Itelläni ei oo vaikeuksia nukkua selälläni, se kun on ainoa asento missä pystyn nukkumaan. enkä kyllä oo huomannut, että huono olo siitä tulisi. Välillä kyl tuntuu pientä huimausta, mut sit koitan vähän korjata asentoo. =)
jostain muuten luin että verenkierto(mm.munuiaisissa) on kaikki parhain äidin ollessa vasemmalla kyljellä.samoin silloin ei paina niin pahoin rakkoon tuo lapsen pää.tämä testattu ja hyväksi todettu.aina kun yöllä käännyn oikealle niin tulee karmee vessahätä =)
 
jostain muuten luin että verenkierto(mm.munuiaisissa) on kaikki parhain äidin ollessa vasemmalla kyljellä.samoin silloin ei paina niin pahoin rakkoon tuo lapsen pää.tämä testattu ja hyväksi todettu.aina kun yöllä käännyn oikealle niin tulee karmee vessahätä
Joo, mä oon kans lukenut tosta, että ihanteellisin asento munuaisten ja muutenkin verenkierron kannalta on juuri olla oikealla kyljellä. Ja sillon myös on vähiten painetta virtsarakkoon.

Mulla on vaan sellanen ongelma, että koitanpa olla kummalla kyljellä hyvänsä, alkaa mahassa tajuton ralli. Niitä potkuja ja nyrkin iskuja tulee niin kauan, kunnes meen selälleni...Ja miten ihanaa se ois nukkua välillä kyljelläänkin :(
 
tänne ei oikeen kummempia kuulu.. ahistaa vaan kaameesti tää telviajan kerrospukeminen.. ois kivempi vaan kotona löllöttää verkkarit ja t-paita päällä.
tänään tuli sitten käytyä kävwlyllä ja teki ihan hyvää.. :) itse tosssa eilen leikkasin anttilan kuvastosta semmosen etusetelin et jos ostaa 100? vähintään niin saa 20? alennusta.. ajattelin sittene että kävis tässä joku päivä vähän kattelee että mitäs anttilassa olis että kävis isoilla ostoksilla siellä niin sais alennustakin vähän :) jos tuntuu ettei ite saa siihen kauppaan kulutettua niin sitten pyydän vaikka äipän mukaan tuhlailee :D
tänään vähän listasin että mitäs lahjoja kenellekkin pitäs hommata..
lahjoja on kiva antaa mut jotenkin niitten osto ei kaikille oo niin helppoa kun ei oikeesti tiä et inhooko se toinen tota juttua sit..

mut minä tästä valuilenkin risumaan tätä vaatekerrointa pois...

NAsu 31+4
 
Onpas kiva kuulla että muillakin on noita vihlasuja... Itsellä voi myös välillä vihlaista ja lujaa! Viime lääkärissä oli kyllä paikat vielä kiinni mutta kovasti aristin tutkimusta ja lekuri laittoi mut labraan kokeisiin mutta ei siellä mitään tulehdusta ollut.
Meillä on myös kaksikerroksinen talo ja yläkerrassa nukutaan. laitan yläkerran vessaan hoitopöydän ja alakertaan pesukoneen päälle pelkän tason. Yöksi otan yläkertaan vähän vaatteita mukaan jos tarvitsee vaihtaa yöllä, muuten ovat vaatteet alakerrassa.
Tässä aloin myös miettimään että nyt syntyy talvivauva kun muut ovat olleet kevät-kesä vauvoja eli vaatetus täytyy miettiä vissiin uudestaan :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja HeMa05:
carla: äitiyspakkauksen kypärämyssy on ihan hyvä jo alusta asti mun mielestä.esikoisella pidin alkuun ihan niitä nauhahattuja ja villahattu päälle.nauhahattuja löytyy ihan 56 alkaen ainakin prismasta.
En ainakaan minä sitä 70cm kypärämyssyä vastasyntyneelle laittaisi, sehän on ihan valtavan iso.. :eek:
 
Nyt löytyi kelan sivuilta tieto, että äippäpakkaus tilataan 23.11. eli kuukausi papereiden saapumisen jälkeen. Osaatteko sanoa, kuin pitää paikkaansa, kun sivulla mainitaan myös, että toimitusaika on n. 2 viikkoa? Eli saanko pakkauksen tosiaan vasta itsenäisyyspäivän aikaan? :attn: Tuntuu niin kauhean pitkältä ajalta vielä odottaa!

Te kenelle pakkaus on jo tullut: Onko pakkauksen peitto minkälainen, eli käykö alkuun hyvin pinnasänkyyn, vai kannattaako ostaa jokin toinen? Entä millaista tyynyä suosittelette? Vai tarviiko ollenkaan?

Mutta nyt taas tekemään jotain hyödyllistä hetkeksi...
 
MaijaM: Mulla tuli pakkaus muistaakseni 5 päivää sen tilauspäivän jälkeen, eli hyvässä lykyssä saat jo ennen itsenäisyyspäivää. Ihan kunnon täkki se pakkauksen peitto on, mie meinasin ainakin laittaa pinnasänkyyn sen vauvalle heti, vaikka onhan se aika iso. Ei kait sitä vastasyntyneelle mitään tyynyä tarvii, mie meinasin tyynyliinaa tai harsoa pitää päänalla, sen saa kätevästi vaihdettua kun varmaan aika usein kuitenkin pukluja tulee.. Miten sulla muuten vasta nyt se pakkaus on tilattu? Mie sain pakkauksen jo viikolla 24, eli 10 viikkoa sitten.

Katja ja rv 33+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Alkuperäinen kirjoittaja HeMa05:
carla: äitiyspakkauksen kypärämyssy on ihan hyvä jo alusta asti mun mielestä.esikoisella pidin alkuun ihan niitä nauhahattuja ja villahattu päälle.nauhahattuja löytyy ihan 56 alkaen ainakin prismasta.
En ainakaan minä sitä 70cm kypärämyssyä vastasyntyneelle laittaisi, sehän on ihan valtavan iso.. :eek:
ai se on niin iso tuossa uudessa pakkauksessa.mulla vuoden 2005 hatut ja ihan hyvin voi käyttää mut ainahan sitä voi ostaa niitä naruhattujakin.itse käytin niitä alkuun.
 
kiitos cattie tsempeistä!

Soitin tänään neuvolaan niistä glukooseista ja kun ei ole kotitesteissä ollut niissä kertaakaan plussalla ni ei tarvinnut mitään jatkotoimenpiteitä tehdä onneksi :)

PrincessOfAcco ja Ali 33+5 (aika rientää :eek: )
 
Aika vaan huristaa eikä muka kerkeä edes teidän kuulumisia lukemaan. Eilen kahlasin parin viikon jutut läpi ja tänään kerkeän jo kommentoimaankin jotakin mitä vielä muistan.

Pikkupeikolle :heart: onnittelut pienen ja pippurisen pojan johdosta. Etkös sinä tavoitellutkin pääseväsi rv 32? Melkein sinne sait sinniteltyä. Voimia teille koko perheelle, vaikka jo voiton puolella näytte olevankin.

Säde tuskaili vaatevalintoja, kun ei tiedä kumpi on tulossa. No jos lohduttaa niin sama "ongelma" meillä. Joskaan mies ei taikauskossaan anna kovin hurjia määriä vaatetta ostaakaan ja tuleehan niitä varmaan lahjaksikin, kunhan pieni on maailmassa. Uskoisin itse pääseväni alkuun äitiyspakkauksen vaatteilla ja muutamalla vaatekerralla mitä olen hankkinut. Kietaisupaitoja kyllä vielä haluaisin valmiiksi hommata...

Hoitotaso; me hommattiin vain hoitoalusta/pehmuste, joka sijoitetaan joko kodinhoitohuoneen pöydälle tai pesukoneen päälle. Käytäntö varmaan osoittaa kumpi parempi paikka.

Raskausarvet; mulla ei ole muualle tullut kuin rintojen alle muutama (sitäkin isompi). Rasvaillu oon harvakseltaan kun olen muistanut. Olen myös sitä mieltä (joku muukin oli) et itse rasvaus tuskin vaikuttaa, mut tietenkin ihon hieronta aktivoi pintaverenkiertoa, jolla saattaa olla vaikutusta, ehkä. Tiedä noista nyt sitten. Mut mukavaahan tuo rasvaus on, varsinkin jos saa miehen hoitamaan asian :p

Äitiyspakkaus; mä laitoin Kelan-paperit eteenpäin heti kun ne sain eli varmaan 2 kuukautta sitten. Pakkauspäätös tuli siitä n. viikossa ja itse pakkaus siitä parissa viikossa.

Vihlonta; Mun maha on iso, mut niin ylhäällä et ei juurikaan vihlonnasta ole vielä tarvinut kärsiä. Keuhkot kylläkin on koetuksella aina kun tarvii kyykkiä tai kumartua. Kengännauhojen sidonta on yks vihoviimesiä tehtäviä... Mut suorassa pystyasennossa ei ongelmia, tänään viimeksi käytiin koiran kanssa lähes 1,5 tunnin kohtuu reippaalla lenkillä.

(.) Aika hyvin kaikki, supistelee kyllä, mut ei kipeesti ja aika hyvin voi touhuta kunhan välttää liian nopeita liikkeitä. Ylämahaa repii välillä jos liikaa kurottelee. Viime viikolla tehtiin ekat isommat hankinnatkin; hoitoalusta, amme ja liukuestematto siihen. Turvaistuinta ja vaunujakin katseltiin, mut niitä vielä mietitään et millasta kannattas hankkia. Naapureilta ostettiin pinnasänky+suojapehmusteet, 2 lakanasettiä, vauvan"tyyny" ja pari muovi/froteesuojaa = 60e. Ei varmaan ollut liikaa... Niin ja 2 äitiyshousut kuulu pakettiin myös. Eka koneellisen äitiyspakkausvaatteita just pesin eli nyt voi jo sanoa et valmistautuminen on alkanut.

Mutta pyykkien kimppuun. Mukavaa viikonjatkoa ja voimia pimeyden keskelle!
Toivottaa Pore&Papunen 33+2
 
Hei,

Mulla on sairaala noin 15min ajomatkan päässä, joten mahdollisimman kauan kotona ollaan. Mä oon kuullut ennenkin tuon, että tyttären synnytykset olisivat suht samanlaisia kuin äitinsäkin. Mun äiti on joskus maininnut, että n.6 tuntia olisivat kestäneet. Niin ja kaikki kolme synnytystä meni yli la:n.

Mulla ei ole nyt ollut niitä vihlaisuja lainkaan, edellisissä raskauksissa on kyllä ollut. Johtuisikohan vauvan perätilasta, kuten mirkkulikin on huomannut.

HeMa: mulla oli kovastikin närästystä pari viikkoa sitten; sen jälkeen ei mitään! Loppui ihan yllättäen :)

Carla: mulla on vain toi pakkauksen (2003 tosin) 60cm kypärämyssy. Onhan se iso, mutta hatun kanssa mennyt ihan ok, kun en ole pienempää etsinytkään. En tosin ole edes ajatellut, että niitä löytyisi pienempiä.

Iidukka: toivottavasti lääkkeet auttaa ja supistukset vähenee!

En tiedä, minkä kokoinen peitto nykyisessä ä-pakkauksessa on, mutta ainakin v.2003 on hyvänkokoinen vauvalle. Mulla tosin on vauvalle unipussi (siskon tekemä :) ) ja siinä nukkuu aluksi. Tyynyn lapset ovat meillä saaneet n. vuoden iässä. Ihan vauvana harso tmv. on hyvä pään alla, kun sitä puklua voi tulla niin ei tarvitse vaihtaa lakanoita koko ajan.

Tänään olin sitten neuvolassa. Siellä kaikki oli ok. Vauva tosin on edelleen perätilassa, mutta ei ole mitenkään kiinnittynyt, joten toivotaan, että kääntyy. Sf-mitta oli viime laskun jälkeen taas hurahtanut uusiin lukemiin. Nyt rv33+3 (onpas kolmosia :D ) oli 36cm. Huh huh. No, onneksi torstaina on ultra niin nähdään, miten vauva kasvaa. Jos kasvaa samoin kun tähän mennessä niin joudun todennäköisesti uudestaan Jorviin 1,5 vuorokaudeksi sokerivuorokausikäyrään.

Naksuuko teillä muilla muuten mahassa? Mun mahassa naksuu päivittäin, tuntuu aika hassulta.

Jimena 33+3
 
Katja87 sain kelan paperit viikolla 23+4, kävin sitte kaksi kertaa kelassa kyselemässä täyttöapua (ekalla kerralla siis neuvoivat väärin), töissä palkanlaskijalla kesti ensin viikko papereiden täytössä ja ensimmäiset oli väärin, joten siinäkin tuhraantui aikaa. Vihdoin sitten n. kk sitten sain paperit toimitettua kelaan, mutta ilmeisesti nyt on ruuhkaa, kun päätöstä sai odottaa näinkin pitkään...

Raskausarpia ei mulle ole vielä ainakaan tullut yhtään, vaikken ole muistanut rasvaillakkaan kuin ihan satunnaisesti. Maha mulla tosin on edelleen aika pieni, eli voipi olla vielä edessä tuo arpeutuminenkin...

Vaatteiden kanssa oli joku muukin kun minä tuskaillut. Tai siis tuntuu, että kaikki myynnissä olevat vauvanvaatteet on joko sinisiä tai punaisia, ja kun sukupuolesta ei tietoa niin mitäs sitten ostaa??

 

Yhteistyössä