**TAMMIKUU2008**marraskuu

Tuo kypärämyssy on näköjään ollut aiempien vuosien pakkauksissa 60cm, nyt se oli 70cm ja tooosi iso!

Käytiin perhevalmennuksessa, aiheena oli parisuhde ja vanhemmuus, mie tykkäsin kyllä tosi paljon, samoin mies. Oli tosi hyvä se luennoija, ja meitä oli mukavan pieni porukka siellä, vain 4 pariskuntaa.

Katja ja rv 33+5
 
Heip!
Huh! Onpa taas tullut tekstiä. Ite olen niin kovin laiska kirjottamaan, vaikka lukemassa usein piipahdankin.

MaijaM: Kohtalotoveri täällä, eli ei vielä tietoakaan Kelan päätöksestä tai pakkauksen saapumisesta. Sain vasta kolme viikkoa sitten vietyä paperit töihin ja tänään laitoin Kelaan kyselyä, onko ne paperit koskaan sinne saapunutkaan, kun ei asiointipalvelun omissa tiedoissa merkintää näkynyt. Perjantaina olivat saapuneet ja tänään oli täti tehnyt päätöksen, eli nyt voi alkaa pakkausta odottelemaan. Mulla kävi ton äippärahan kanssa kakka-tsäkä, kun oikeesti mulle olis kuulunut kolmen kuukauden palkka töistä, mutta olin just ennen raskautumistani hakenut töistä vuoden virkavapaata, niin menetin sitten sen. :( Mutta onhan tuo äippäraha melko ruhtinaallinen tähän nykyiseen kotihoidon tukeen verrattuna!

Hoitopöydästä: Me ostettiin esikoiselle se Ikean halppispöytä ja hyvin on tehtävänsä hoitanut. Mä ompelin siihen ympärille sellaset verhot, joissa oli taskuja kaikille pikkusälälle. Sinne välihyllylle ostettiin muutaman muovilaatikko, missä oli vaippoja, harsoja, pyyhkeitä ym. Toi hylly oli (laatikoista huolimatta) yleensä melko sekanen, joten niillä verhoilla pysty mukavasti kätkemään kaaoksen.

Saapis: Mä en ole myöskään vielä alottanut vauvan vaatteiden lajittelua tai muutakaan valmistelua. Tuolla ne vaatteet odottaa varastossa pesijää. Ihan muutaman vaatteen olen alennusmyynneistä tulokkaalle hankkinut, mutta tuskailen muutaman kohtalotoverin tavoin noita tyttö-/poikavaatteita kauppojen hyllyllä, kun vauvan sukupuolesta ei ole selvyyttä.

Oma napa: närästys vaivaa edelleen samoin liitoskivut. Nukuttua saa muutaman lisätyynyn avulla. Yleisesti ottaen olo on kuitenkin siedettävä. Ens viikolla on neuvola, joten sitä odotellaan.
 
Iltaa..
Täällä ollaa ihan rättipoikki, koko päivä touhuttu täydellä teholla. Nuorempi poika on kerhoillu ja sillä aikaa me esikon kanssa ollaan shoppailtu ja järkkäilty nuoremman synttäreitä. Mut iltasella kävin vielä ihan kaikki lelut varastoista asti, niin läpi. Kauhia homma ja paljon tuli lattialla istuttua. Nyt sitten sattuu tuonne oikean pakaran alla, issias taas, niin kauhia vihlonta ja pisto. Ikuna ei oo noin kipeetä käyny. Masussa puolestaa käy lisäksi kauhia myllerrys, potkii, tuuppii, ja muljuaa :D Kovat menot päälle. Väliin sekin sattuu makeesti ku ihan pinkeenä masu ja sitten kovat puskennat päälle..
Mutta voi että on ihana nyt kun on lelut järkätty ja laitettu. Viikonloppunan sitten nuoremman pojan synttärit ja leluja tulee sitten lisää, ja joulukin on edessä, voi hyvillä mielillä odottaan ku kerrankin sitten mahtuu uusia leluja :)

Mulla ainakin ollut synnytyksen ihan erilaisia kuin äitilläni. Äitillä kolme perätila lasta ja yksi rt, mutta kaikki on sektiolla otettu ulos. Äitillä on niin pieni suippomainen (muistaakseni vielä) kohtu että siellei oikee mahdu olla kuin perätilass paremmin. Ja osa meistä lapsista on ollut tosi isoja. esim. veljeni syntyi "keskosena" mutta painoa oli kuitenkin jo 3,3kg sekä nuorimmainen siskoistani oli 4,7kg ja sektiolla syntyi 3vk ennen laskettua aika.. Mulla kuiten alatiesynnytyksiä ja eikä noi pojat niin isoja ole olleet vaikka yliaikasia olivat vielä.

meillä on kaikki vaatteet jo kivasti kaapissa. Tässä naureskelinkin että kun olen täysin luottanut ultraajan arvioon että poika on, niin kaappikin näyttää siltä että poikaa odotetaan. Kyllä tulis hätä jos sieltä tyttö putkahtaiskin. Mutta eipä sillä. Ihanaahan se sekin ois :heart:

Nyt levähteleen, joskos toi issiassärkykin laantuis hiukan..

Saaru
 
Kypärämyssystä: Mun mielestä paras on Ruskovillan kypärämyssy. Koko 0-1 v on ollu hyvä jo vastasyntyneestäkin asti. Ei hiosta eikä kastu kuten puuvillainen myssy. Myymälöitä löytyy isommista kaupungeista ja kait netistäkin saa tilattua. Kesällä taas on tosi hyvä niiden silkkinen lakki.
 
ootte varmaan keskustellu minkälainen patja olisi hyvä vauvalle? antakaas vinkkejä...tavarat hankittu, turvakaukalo ja patja vielä pitäisi hankkia.
en oo oikein ehtinyt käydä kirjottelemassa enkä lukemassa juttuja remontin jälkiä siivoillessa aika mennyt, mutta tervetuloa uusille ja valtavasti juttua tullut tänne.
mä yritän maha kuvaakin laittaa tonne, mut en tiedä onnistuko..saas nähdä kumpi on tulossa, molempia veikkaillaan :) mielestäni vatsa ei oo kovin iso, mutta tuolla carlalla on pieni maha.
viikkoja jo 31+3

mulla muuten tuo linea negra on napaan asti aikas tumma ja sitten navan ympärillä on ympyrä ja ihan ohuena nousee rintoihin asti..mitähän lie tarkoittaa?! :LOL: onko kellään muulla?
luin jostain että saattaa navan päälle tulla "koukku", mikä tarkoittais pippeliä, mutta mulla ympyrä :eek:
 
Morjensta!
Täällä ollaan ihan jumissa. Issias teki sitten täyden lukon eilisestä lattialla istumisesta ja touhuamisesta. Ihanaa köpöttelyä tämä mun kävely :LOL: Onneksi tänään ei ole mitää kummosempaa ohjelmassa. Lepopäivä!
Täällä on ollu paljon juttua nyt tuosta kypärälakista ja aloin sitten itekkin pohtimaan että missähän se meiän pienin kypärämyssy on.. Jaa-a, omasta mielestä se ei tullut kyllä vastaa tuossa ku kaikki vauvanvaatteet pesi. Pitääkin vielä tonkia kaikki noi läpi tuolta ja sitten tuollainen yks hyllykkö, joskos se löytyis sieltä. Mutta jos ei löydy niin aattelin että käyn kans ostamassa tuon ruskovillan kypärämyssyn. Ne on kyllä hintansa arvoisia noi ruskovillan tuotteet, vaikka harvemmin niitä tulee kyllä ostettua. Jotain on kuiten tullut hankittua ku paras kaverini on niitä myyvässä kaupassa töissä:D
Mullaki on aikasemmissa raskauksissa tullut tuon linea negra, mutta nyt ei näy, vaikka poikia kaikki on (tai pitäs tämänkin olla) Ties mistä sitten johtuneepi.

Vielä monilla on pitkä ostoslista hankittavia..?
Meiltä uupuu turvakaukalo, hoitoalusta ja vaippat... Ei vissiinkään muuta puutu. Pitäs vaan saaha aikaseen tuo turvakaukalon testailu ja osto.

Olo yleisesti siis, kolottaa, issiasta jomottaa, närästää ja turvottaa. Mutta näillä mennää, mieli kuiten pirtee.

Muksaa päivää kaikille.

Saaru ja Aattomiäs 34+5
 
Kerran sain jo kirjoitettua pitkän jutun, mutta onnistui häviämään bittiavaruuteen :| Paljon oli tullut taas luettavaa muutamassa päivässä =)

Tänään oli neuvolakäynti aamulla. Kaikki kunnossa äitillä ja vauvalla :)
Rv 31+2
Paino +140g/vko yht.n.6kg
Turvotus: +-
RR: 126/70
Pissa: puhdas
Hb: 112 (Obsidania saan syödä edelleen)
Sf-mitta 30cm
Tarjonta: rt
:heart: -syke: 145
Liikkeet: ++
Terkkari arveli vauvan olevan normaalikokoinen, eli ei ainakaan vaikuta siltä että tulossa olisi iso vauva =)

Oman äidin synnytys: itse ainakin toivon, että oma synnytykseni tulee olemaan ihan erilainen. Äidilläni tuli synnytyksessä pahat rytmihäiriöt, raskausmyrkytys, painoin 4350g ja loppujen lopuksi tulin ulos imukupilla. Synnytys kesti yli 2 vrk. Rytmihäiriöt olivat niin pahat, että myöhemmin lääkäri suositteli, ettei vanhempani hanki enempää lapsia, koska äitini ei tule todennäköisesti kestämään uutta raskautta.

Naksumisesta: minullakin masusta kuuluu välillä tosi selvästi sellaista outoa naksuntaa. Vähän sellainen ääni, kun joku nivel vähän naksahtaa. Ääni kuuluu mielestäni vain silloin kun vauva liikkuu. Tätä piti kysyä neuvolassa tänään, mutta unohdin ihan :|

Ostoslistalla: on vielä sänky ja patja. Malli on jo tiedossa, joten enää ei pitäisi käydä kuin hakemassa se. Imetysliivit pitäisi myös hankkia ja joitakin purkkeja äidinmaidonvastiketta. Muuten alkaa olemaan tavarat hankittuna :) . Valitettavasti eivät tule olemaan paikoillaa vielä hetkeen muuton takia :|

Meillä tuli sitten jälleen muutoksia meidän asumisen suhteen. Jouduimme hankkimaan Tampereelta uuden vuokra-asunnon, koska edellinen oli todella meluisa. Tilaakin oli todella rajoitetusti meille (2h+k+s 62m2, tosi pieni mh). Nyt sitten muutamme Hervantaan 3h+k+s 83m2, hinta sama. Talo vaikutti ihan rauhalliselta ja siistiltä, ei pitäisi asustella ihan nuoria opiskelijoita. Itsellä on ollut pieniä ennakkoasenteita Hervantaa kohtaa, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin. Onneksi asunto on korkealla (7/8 kerros), joten ihan kaikki melu ei sinne kuulu :) . Ainut asia mikä hirvittää on muutto. Muutamme mahdollisesti jouluun 8. tai 15. päivä. Silloin on jo rv 33+5 tai 34+5. Vaikka en kantaisikaan muuttolaatikoita, niin kyllä sitä tulee kuitenkin tehtyä kaikenlaista ja supisteluilta ei voi silloin välttyä :eek: . En tiedä pitäisikö palkata muuttofirma hoitamaan koko juttu (aivan kuin siihen olisi varaa :LOL: ). Eiköhän kaikki vielä selkene..

Afu ja mini 31+2
 
Huomenta :ashamed:

Vähän unetti tätä mammaa tänää ja juonkin nyt aamukahvia tässä koneen äärellä ja kisut kiehnää sylissä. Eilen kyllä pidin todellisen lököpäivän, en tehnyt muutakun ruoan ja sit köpöteltiin tossa lähikaupassa hakee piimää kun mun rupes sitä tekeen mieli ihan hirveesti :LOL: Siitä johtuen en tahtonut saada illalla nukutuks varmaan ja nukuin sit paremminvasta aamun tunteina, väliäkös sillä nyt sit on kun ei oo mitään menoo. Yritetään nauttia näistä rauhallisista päivistä :D

Mulla kiemurtelee tuo linea negra alhaalta ylös asti, ja navan ympärystä on tumma ja tuossa korun kohtaa ei oikein oo mitään, tai ei mulla korua siinä nyt oo, mutta siis tuossa reiän kohalla ei oo värjäytyny, ja poitsu siis täällä tulossa =)

Patjasta, niin meinasin tosta lastentarvikeliikkeestä sen hakee, ja petarin kans, kuuleman perusteella se siis kannattas olla. Jos ihan superlonia ottaa, niin siinähän oli jokin kovuusaste muistaakseni..?

Kypärämyssyä en oo ostanu, että on vaan se pakkauksen. Harkittin kyllä laittavani sen nauhalakin ja siihen päälle kunnon villamyssyn ja haalareissakin on huppua niin eiköhän niillä pärjää. Mutta jos ostaisin niin ostaisin kans sen ruskovillan kypärämyssyn, oon siitä sen verran hyvää kuullu. Ja ihan cittareissa on noita 60 cm kypärämyssyjä, pienempiin en oo törmänny.

Ostoslistalla meillä on siis se patja+petari (haetaan kai en viikonloppuna, saa ne ompelut loppuun), liivinsuojia, vaippapaketti ja pari purkkia korviketta varalle. Sit apteekista terveydenhoitaja suositteli: Särkylääke itselle, kirvelemätön puhd aine, keittosuolatipat, maitohappobakteeritipat ja cuplaton tipat. Eli aika vähissä on :D

Vielä kun sais ton makkarin järjestykseen niin olis sit pienelle kaikki valmiina. Sekin viikonloppuna. :D

Niipa: Ne ultrat on niin kuntakohtasia, että mitä saa ja mitä ei. Esim. meillä Tampereella kuuluu np ja rakenne. Ite maksoin alkuraskauden ultran ja me on niihin kontrolleihin jouduttu niin ne tulee tietysti kaupungilta.

Ei täällä naksu muutakun päässä ja polvissa :LOL:

Tuleekohan täältä muita Tamperelaisia/ympäristöstä tuohon synnytysvalmennukseen?

Pirtsakkaa päivää kaikille :wave:

Cattie ja Osku 32+5 :heart:
 
AFU: Minne päin hervantaa muutatte? Me juuri sieltä pois muutettiin keväällä. Me kyllä viihdyimme, ihan siinä keskustassa asustelimme. Onhan siellä niitä opiskelija-alueita, mutta me kyllä saatiin olla ihan rauhassa tossa =)
 
On se kumma ku sitä ei muka osaa olla touhuamatta. Täällä sitä taas imurin sekä luutun kanssa pyöritään. Jos pikkuhiljaa sais siivoiltua ku ne synttärikekkeritkin on lauantaina.
Tää mun turvotuskin on jotain ihan hirveetä, oli pakko ottaa sormuksetkin pois ku tuntuu että puristaa liikaa. Aina aamulla pahinta tämä, kovasti koitan kyl juoda vettä ja vissyä et laskis etes vähä. Mutta huomas taas kyl puntaristakin et turvotus on! :kieh:
Kova tohotus ois taas päällä, mietin koko ajan mitä pitää vielä shopata ja tehä..monta asiaa taas pyörii yhtäaikaa mielessä. Olohuoneen seinääkin olen jo kuviomaalaamassa (olohuone on vielä korotetulla katolla, eli ei mikää helppo nakki :LOL: ) ja sohvaan suunnittelen uusia päällisiä. Se ois kyllä aika helppo päällystää ja sais sitä ompeluhommaa.. *pitää harkita*
Mutta jospa hoidellaa tuon pojun syndet ensin, siivotaan ja leivotaan..Lupasin pääkallokakun tehä, pitää tehä vielä munaton kakku, ku on allerginen, saa nähä millanen tuleepi. Viime syndeillä olikin jäätelöbuffetti kaikkineen höppeineen. Mitähän muuta sitä laittais tarjolle?

Saaru, joka jatkaa tohottamistaan..
 
Saaru: Mä rupesin kans siivoon kun ei malttanut enään olla vaan paikallaan, kohta ruoan laittoon ja kauppaan :LOL: Ja tuosta turvotuksesta, mä jätin kans jo sormukset pois, aamusin näkyy pahiten käsissä ja iltasin jaloissa turvotus, kasvoissa myös.

Cattie joka roikkuu taustalla osittain :D
 
Täällä sairasloma jatku nyt ä-loman alkuun eli tasan 2 viikkoa vielä.Kohtu oli edeleen kiinni mutta pehmeä. Tämä lääkäri oli sitä mieltä että vauvalla on todella vähän tilaa masussa,tarkemmin tietää sit 10 päivä kun on se arvio.

Nyt on kaikki pikkusen vaatteet pesty,silitetty ja laitettu paikoilleen. Eilen käytiin vielä ostamassa hoitopöydän viereen semmoinen monitoimikori vaunu systeemi,tuntu kovin hassulta kun vaipat sinne asettelin odottamaan pienokaista =)

Jospa sitä lähtisi vähän piristymään ja ulkoilemaan koiran kanssa.

Jenni & Hajis 32+1
 
raskausarvista
Mulle ei ole kanssa tullut kuten ei viimeksikään, ja rasvaamista en kyllä muista lähes koskaan, ehkä 1krt/kk... Se on vaan sellanen ettei kaikille tule yhtä helposti kuin toisille, mutta hormoneilla ja venymisellä on yhdessä vaikutusta tuleeko vai ei. toisaalta mulla on aika pieni maha ollu molemmilla kerroilla.. Miehen siskolle ei tullu eka raskaudessa yhtään raskausarpea, mutta seuraava oli kaksosraskaus ja silloin tuli ja paljon!

ostoksista
Periaatteessa mä en tarvi mitään, kun kaikkea on, paitsi sellasta yleistä käyttötavaraa, niinku vaippoja, liivinsuojuksia yms. Tekis mieli hirveesti shoppailla kaikkea vauvalle, mutta meillä ei oo nyt kyllä varaa.. Vaatteita on tarpeeksi, mutta kuinka ihanaa olisi ostaa hiukan uusiakin vaatteita.. Opiskelijaelämä on tiukkaa, mutta toisaalta mä olen tyytyväinen siihen että kaikki on, vauvahan on iso lahja :heart: Toisalta ne vaatteet ei kauaa mahdu vaikka niitä shoppailisi kuinka paljon :whistle: Olenhan mä hiukan tähän saakka ostellut, paidan, pari bodya, sukkia, pipon ja neulon villapukua yms... Ja tiedän että lahjoja tulee kun vauva syntyy joten uusia tulee silloinkin. Mutta mä olen kyllä kiitollinen siitä että meillä on kaikki vauvaa varten!

PrincessOfAcco ja Ali 33+6
 
Neuvolassa kävin, tiukkaa teki kilometrin matka kävellä, kun maha oli ihan pinkeenä koko matkan, ja aikaa meni kävelemiseen puoli tuntia.. :ashamed: Ihan on nyt semmoinen olo kuin menkat alkais, selkää, mahaa ja sisäreisiä särkee.

rv: 33+6
Paino: 750g/vko, yht. 14.5kg painoa tullut
Verenpaine: 134/81, mittasi sen heti kun menin sinne, ehkä siksi jonkin verran korkeampi kuin ennen.
Hemoglobiinia ei ottanut, kun on tosi hyvä ollu koko ajan
Turvotus: +
Pissa: puhdas
Sf: 31,5
Rt

Sf mitta oli kasvanut kahdessa viikossa 3.5cm, ja terkka piti aika isona lukemana tätä, ja tunnustelun jälkeen sanoi, että vauva tuntuu aika isolta.. :eek: Pitää ens viikon torstaina mennä verensokeri mittauttamaan 2h ruokailun jälkeen. Ultrassa kun kävin viikolla 29+6, niin vauva oli silloin keskikäyrää pienempi, vain 1300g..epäili nyt että olis hirveän iso..mut tiedäpä tuota, minusta vaan tuntuu, että oli vauva tällä kertaaa sopivasti peppu pystyssä, niin se kasvatti tuota sf mittaa niin paljon.

Katja ja rv 33+6
 
Täällä taas taustalla minäkin roikkumassa, olisihan tuota kaikkea hyödyllistäkin tehtävää, mutta kun ei millään jaksais...

Ostoksista meillä on helpompi luetella mitä on ostettu kun että mitä puuttuu. Hankittu ollaan vasta vaunut, hoitopöytä ja kolme pussilakanapakkausta. Sänky on kyllä jo tilattu, mutta joudutaan vielä odottamaan, kun varastossa ei ollut oikeaa väriä... Eli ihan näillä ei taideta pärjätä :LOL: .

Kaivelin tuolta keskusteluista mitä vauva tarvitsee-listan itselle koneelle talteen, niin sitten jossainvälissä vois sitäkin katsella. Seuraavaksi yritetään varmaan etsiä sitä turvakaukaloa autoon, niin sitten ois isoimmat (hinnalta tai kooltaan) hankinnat tehty.

Mites muuten muilla syömisen kanssa? Siis musta on nyt muutaman päivän tuntunut siltä, et on jatkuvasti nälkä, vaikka kuin söis. Ihan pohjaton tää ruokahalu... Eihän siinä muuten mitään, mutta kun painoa nyt jo tullut vähän liikaa. Muutenkin tuntuu, että nyt raskausaikana ei tarvii kun vilkasta herkkuja, niin heti vaaka näyttää ½ kg lisää, kun taas ennen raskautta sain syödä lähes mitä tahansa, eikä se painoon vaikuttanut lähes yhtään.

Mutta nyt taidan mennä hetkeksi nukkumaan, kun väsyttää niin paljon..
 
MaijaM: Mulla taas on päinvastoin tuon syömisen kanssa, oon aina ollut kova syömään niin nyt tuntuu ettei jaksa kerrallaan syödä kuin yhden voileivän. Nälän tunnetta ei tuu ollenkaan, siitä huomaa että jotain pitäis varmaan syödä kun tulee tosi heikko olo..vähänkin liikaa jos kerrallaan syö, niin tulee tosi huono olo. Vaan onhan tuota painoa silti tullut, johtunee kyllä varmaan osin tuosta turvotuksesta..
 
Mulle tuli yhtäkkiä tossa, ähkiessäni imurin varressa, mieleen että mun piti tulla neuvolakuulumiset eilisestä kertomaan... Muistinko mä? :eek:
Ellikkäs... aletaas sitte somplaamaan uutisia....
Tällä kertaa menin neuvolaan aivan rauhassa ja juoksematta ja neuvolatäti oli vartin myöhässä joten olin hyvin rauhoittunut siinä vaiheessa kun verenpainetta saatiin mitattua... Sehän sitte näyttikin 111/73. Eiku hetkinen, OONKO mä jo kertonu nää... pitää tarkastaa...kohta on muuten porukka sitä mieltä,että Saapikselle riitti kyllä nyt raskaudet :whistle:
Juu ei siellä mitään ollu... :D
Tällä erää olin saanut painon alkupisteeseen... eli siihen mitä se ihan ekalla kerralla näytti.. Neuvolatäti totes vaan että jännätään mitä se ENSkerralla on :D
Turvotuskin oli sitte +- eli semmonen tosi pienen hiven...mut oli kuitenki...
Mä sanoinki että mitä enemmän oon jaloilla päivässä ni sitä suurempi on turvotus, mutta menee kyllä yleensä ihan ohitse lepäilemällä.
Pisussa ei olt mittää ihmeellist...
Sydänäänet kuulu tosi hyvin mut niin ihmeen ylhäältä että täti meinas ettei tää kaveri nyt taida olla siellä aivan oikein päin.. Koitin itekki miettii mihin suuntaan on viimeks potkinu, mut en saanu mieleeni,ku mun mielestä tää vetää vielä ihan ympyrää tuolla :D Eli ensviikon torstaina käväsen vielä lääkärin ronkittavana josko sais siellä selville että miten päin tyyppi on. Nyt tosin tuntuu että ois ainakin väärinpäin...potkii siis rakkoon... Mä muistelen näiden kaikkien loikkineen masussa väärinpäin ties miten pitkään... poikaki käänty vielä aika lähellä laskettua aikaa,vaikka syntyessään oliki neljäkilonen 54 senttinen "jöötti" ni hyvin se siellä käänty.. Äiti oli vaan tuskissaan :D Kun äitin pituus on hurjat 150 senttii, ni ei siellä mahassakaan liiemmin voi tilaa olla ton kokoselle kaverille :D

No niin, olikos tässä nyt jotain,eiku joo... niistä vaatteista, mä en oo vieläkään alkanu niitä sitte pesemään...tuntuu tätä pyykkiä olevan tässä kuitenkin ihan omiksikin tarpeiksi,että hulluna siihen vielä lättäis ison kasan pikkuvaatetta :D
Mutta, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.. tänään vielä ois harkinnassa,että meen tekemään tilaa tonne vaatekaappiin pienen vaatteille, siellä kun ei moista tilaa ole olemassakaan... Eikä mulla ole mahdollisuutta vaatteita mihinkään muuallekkaan laittaa...
Se ei ole kivaa,kun ei ole tilaa...eikä varaa isompaan asuntoonkaan...

Sillä selevä... minä en keksi nyt mitään ihmeellistä muuta kirjotettavaakaan :D
Syöminen tuntuu mullakin aika ajoin tökkivän... ei millään tuu semmosta "hehtaarinälkää" että ois PAKKO syödä jotain... Sitte vasta ku on se huono olo, ni sitte tulee ahaaelämys siitä,ettei oo tullu syötyy.
Jeps... voikaa hyvin ja paksusti =) :D

Saapis ja tiitiäinen 33+4
 
Hei, tuli mieleen, että joko teiltä tulee maitoa?

Mulla ei oo tietoakaan maidon tulemisesta, eli ei tihku edes saunassa....Tissit on kyl ihan tajuttomasti paisuneet raskauden aikana, ois noloo jos maitoo ei sitten tuliskaan :ashamed: Vaikka, tissien kokohan ei kyl vaikuta mitenkään maidon tuloon. Mut, oon ensisynnyttäjä, joten kai se maito sieltä lähtee tulemaan ennenpitkää....Toivottavasti

Carla ja tyttö 34+0
 
carla: multa tulee esimaitoa. Varsinkin saunan jälkeen kastelee koko yöpaidan. Niin ja rinnat eivät ole kasvaneet lainkaan; ei yhteyttä siis :) Esikoisesta mulla tais tulla esimaitoa vasta kun synnytys lähti käyntiin. Se yö kärvistellessä supistusten kovetessa vissiin sitten laukaisi tuon.
 
Ei tuu maitoa, mut tissit on kyllä kasvanu ihan hirveesti. Ennen oli B75, nyt 85 D-E, imetysliivit kävin ostamassa kokoa 85 F, toivottavasti mahtuvat kun maito nousee..kun ei kamalasti ole niissä väljyyttä, joustavaa kangasta ovat kyllä.
 
Taas täällä..
Koitin tuossa levähtää sohvalla ku tuli taas muka touhuttua jotain. jalka jumii entistä pahemmin ja päätäki alko särkeen. Mutta tällä kertaan pojan koltiaiset piti kyllä hyvin huolen ettei mami saa hetken rauhaa.. |O

Mulla kans nyt tullut tuo pohjaton nälkä, koko ajan pitäs saa jotain pientä suuhun. Koitankin siksi että aina ois hedelmiä yms tuolla et popsis siten ennemmin niitä ku mitään muuta. Toinen hyvä on noi kevyet soppakeitot:)

ei hätää carla ei mullakaa ole koskaan aikaisemmin tullut tipan tippaa esimaitoa, nyt kolmatta ku odotan niin ei sinänsä nytkään heru (ei paita kastu eikä silleen) mutta pientää töhkää on kuivanut välissä nännii taikka liiveihin, et tosi vähän sitä tulee nytkin ei voi sanoa etes nimeksikään:) Ja hyvin se maito mulla nousi sitten synnytyksen jälkeen. Kumpaaki olen imettänyt.

Onko muuten porukalla minkä kokoset asunnot ja montako on asukasta?
Meillä on 88neliön kolmio ja Aattomiäs on viides perheenjäsen. Tässä mennään ainakin vuos vielä. Sitten ens kesänä ollaan asuttu 2v tässä ja saa myydäkkin tämän (jos isompi hyvä sattuu kohdalle) niin ilman niitä suuria veroja. Mutta tässä on ihan hyvin tilaan vielä meille. Pojatkin on niin saman ikäisiä niin helposti menevät samassa huoneessa ja vauvahan on sitten meiän huoneessa.

 
Heips taas!

Mun tulee kyllä syötyä suht tasasesti, mutta pitää olla tosi pienet annokset. Joskus ihan yks leipä tuntuu olevan liikaa. Ja huono olo pukkaa heti kun on pitemmän aikaa syömäti ja jos liikaa erehtyy syömään niin ähky.

Mulla on jonkun verran tissit kasvanu, noin sen yhen kupin verran. Maitoo tulee kyllä, yks aamu oli yöpaita ja lakanat ihan märät.. :eek: mutta siis ei mitenkään joka yö samaa. Ja saunassa en paljoa käy kun ei oo niin suikun jälkeen kyllä saattaa tipahdella.

Meillä on kaksio 57,5 neliöö, keväällä just ostettu että se 1,5 vuotta tässä ainakin asutaan. Meitä on siis kaksi ja kaksi kissaa. Hyvin varmasti mahutaan tässä oleen kun Osku tulee, ainut huoli on tää kolmas kerros/ei hissiä yhistelmä, no saadaan hyötyliikuntaa ainaskin :D Vaunut varmaan tulee vietyä sit pyörävarastoon.

Cattie taas roikkumassa :wave:
 
MaijaM: Kyselit, että onko pakkauksen peitto minkälainen eli käykö alkuun hyvin pinnasänkyyn,vai kannattaako ostaa jokin toinen? Entä millaista tyynyä? Vai tarviiko ollenkaan?
Mä olen kahdella lapsellani käyttänyt suoraan (heti laitokselta tulosta lähtien) tuota äitiyspakkauksen peittoa ja minusta se on tosi hyvä: sopii hyvin pinnasänkyyn ja on sopivan paksu (ei tule vauvalle vilu). Tyynyä en ole vauvalle laittanut vaan pelkän tyynyliinan tai harson (mun mielestä pieni vauva ei tarvi tyynyä lainkaan).

Jimena: Kyselit, että naksuuko meillä muilla mahassa?
Mun mahassa naksuu silloin tällöin ja minunkin mielestä se tuntuu aika hassulta. Aluksi mietinkin, että onkohan tää ihan normaalia, mut kai se on kun sitä on sit muillakin... ihmetyttää vain, että mikä siellä naksuu tai mikä sen aiheuttaa.

Saunan lämmitystä pitäis alkaa suunnitteleen... huomenna onkin meillä sit lasten kanssa kerhopäivä (kerhossa on huomenna naamiaiset ja nyyttikestit... (kuullostaa ainakin etukäteen ihan kivalta!)

Lumisin terveisin:

Tammiäiti rv 32 ja naperot
 
täällä roikutaan edelleen taustalla ja luen tekstejä mitä en ole vielä ehtinyt lukea... ja kommentointi siis jatkuu... :)


Saaru: Kyselit, että minkä kokoiset asunnot ja montako on asukasta? Meillä on 174 neliöinen omakotitalo (kaksi kerroksinen) ja tuleva vauveli on viides perheenjäsen. Ollaan asuttu tässä omassa (itse rakentamassamme) talossa n 2,5 vuotta (ehdittiin rakentaa ja muuttaa tähän 2 kk ennen kuin nykyinen kuopus syntyi). Eli mukavasti meillä on tässä tilaa olla koko perheellä...

Maidon tulosta ollaan näköjään kans keskusteltu. Mulla on välillä tullut paitaa maitoa pienen pisaran verran (sen verran, että näkee paidan kastuneen). Mutta mitään mahdotonta holvaamista ei siis :LOL:
Mun kaveri, joka myös oottaa kolmatta lasta, joutuu jo pitämään äitiysliivien alla suojuksia ettei paita ja yöpaita koko ajan ois märkänä. Molemmat lapseni ovat kuitenkin suht. pitkään olleet pelkällä tissiruolla, vaikka esimaitoa ei heitä odottaessakaan näitä pisaroita enempää tullut.

Ja nyt sinne saunaan! =)

Heipparallaa :wave:

Tammiäiti siis edelleen
 

Yhteistyössä