Pahoittelut munkin puolesta pocahontas82, onneksi sentään toisella vauvelilla kaikki hyvin.
JonnaP, kiitos mielenkiintoisista linkeistä. Kävin heti lukemassa vähän syvällisemmin. Mä en ainakaan ole vielä törmännyt moiseen, jossain olen kuullut mainittavan toki vauvapuheesta, mutten noin tarkasti. Täytyy perehtyä asiaan ihan kunnolla.
Omaan napaan: mä olen ihan yliherkkänä. Tää raskaus on edelleenkin hyvin vähäoireinen, ja kun mulla on tuota tuhruvuotoa vähän väliä niin olen ihan vakuuttunut parin päivän välein että kesken menee. Onneksi ei ole vielä mennyt. Nyt pitäisi malttaa mieli tuonne ensi viikkoon, kun on ensimmäinen neuvola ja myöskin kontrolliultra juuri tuon vuodon takia. Jotenkin olen kuitenkin rauhoittanut mieltäni, että kohdussa on kaikki hyvin kun vuoto ei ole runsasta, edelleenkin on "kasvukipuja" ja tämä väsymys ja itkuherkkyys on ihan uskomatonta. Lisäksi olen jotenkin ajatellut että kun odottaa esikoista näin vanhana (34-v), niin on herkästi hysteerinen?
Mä jäin eilen sairaslomalle. Tämän viikon ajan väsymys on vienyt voiton ihan huolella. Mulla nuo aamuheräämiset on aamuvuoroon mennessä vähän ennen neljää, ja nyt siihen ei pysty millään.Alkuviikon kamppailin töissä, mutta tiistaina rupes todenteolla pelottamaan kun lähti töissä taju kankaalle ja tämän jälkeen piti vielä tietenkin ajaa kotiin n. 30km. Kyllä hirvitti suihkia moottoritielä sataakahtakymppiä, mutta onneksi pääsin kotiin yhtenä kappaleena. Toivottavasti tilanne helpottuu tämän alkuvaiheen jälkeen, ihan koko aikaa ei nimittäin huvittaisi kotonakaan olla.
Nooh, tällaisia ajatuksia tänään. Mä en kauhean aktiivisesti osaa ainakaan vielä kirjoitella tänne, mutta lukemassa käyn joka päivä mitä muille kuuluu. Ehkäpä jossain vaiheessa sitten osaan aktiivisemmin osallistua keskusteluun. On tämä vaan niin jäännää