@Lilmi89 Järjellä kun aattelee niin luulis että tuulimunassa olis nimenomaan toisinpäin, ettei hcg-arvot meinaa nousta kun on huono munasolu eikä alkiota ala kehittyä. Ehkä ennemminkin niissä taitaa olla kysymys lopulta yksilöllisistä eroista ihmisten välillä Itellä kyllä tuulimunaraskaudessa testin viivat oli hailumpia kuin nyt, kun sain tasavahvat viivat jo dpo18.
Mäkin tänään mietin, että ei oo yhtään raskaana oleva olo! Oon koko päivän tehny puutarhatöitä ja touhunnu kaikenlaista ja olo on ihan normaali. Eilen kyllä oli oudoin oire ikinä, kun en saanut ravintola-annosta syötyä kun bataattiranskalaiset ällötti niin paljon.. Ei oo mulle tyypillistä ettei ruoka maistu tai sitä jää lautaselle Tänään jo olin melkein tilaamassa doppleria mutten nyt sittenkään tiedä viittinkö. En tiedä onko ihan foliohattu-juttuja, mutta jossain sanotaan ettei kannattaisi ekalla kolmanneksella käyttää kun siitä tulee jotain lämpöaaltoja(?) mutta kuunnellaan meilläpäin neuvolassakin ja luulis olevan vielä järeämpi laite...