+++TAMMI-HUHTIKUUSSA 2009 LAPSETTOMUUSHOIDOISTA PLUSSANNEET+++

Mulla oli tänään np-ultra, hyvältä näytti kaikki =) Vauva ei tosin suostunut kääntymään profiiliasentoon ollenkaan, vaikka miten tökittiin, mutta kätilö sai silti jotenkuten niskaturvotuksen mitattua ja sitä oli 1,0mm. Verikokeet otettiin samalla. Olin nyt sitten kirinyt aikataulussa kun alussa olin hcg-arvoissa jäljessä ja ultran mukaan laskettu aika oliskin 10.1. eikä 13.1., mutta ei sitä korttiin silti muutettu.

Mun oli pakko ostaa uudet caprihousut kun edelliset ei mahdu enää jalkaan, onneksi kirppikseltä löytyi halvat! Ällötys on vähän helpottanut, mutta akne on ihan hirveä! Mitenköhän raskausajan aknea saisi parhaiten hoidettua? Tää pitsanaama ei kyllä silmiä hivele...

Ensi tiistaina lähdetään viikoksi Espanjaan, sitä odotellessa hyvää viikonloppua kaikille!
 
millis: Mä ostin ekat (ja toistaiseksi ainoat) äitiyshousut joskus 12+ viikoilla. Maha plumpsahti oikein kunnolla esiin vasta viime viikolla, siis niin, ettei sitä oikein saa löysilläkään vaatteilla piiloon. Mutta turvotusta oli jo aiemmin, ja etenkin istuessa housut kiristi tosi ikävästi.

Veena: Joo, meilläkin miehen tietokone on oikea murheenkryyni. Uusi pöytä pitää hommata sille, koska vanha on järkyttävän iso, eikä millään mahdu olohuoneeseen. Mulla on onneksi kannettava, jonka saa sujautettua kätevästi melkein minne vaan. ;) Laitoin sulle yv:tä! :wave:

emily: Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :heart: Mulle auttoi finneihin vain aika! Huomasin, että jostain viikolta 15 alkoi iho parantua. Muutamia hassuja finnejä tulee vieläkin, mutta ei todellakaan siinä määrin kuin ekan kolmanneksen aikana! Hyvää reissua teille! :)

-Pantsu 18+2
 
Moikka kaikki!

Millis1981: Hyviä uutisia sait verikokeista :) Hieno juttu!
Emily81: Sullakin oli hyviä np-ultrauutisia :) Mukava jatkaa kesän viettoa niiden voimin. Tuskailit noita finnejä; mulla kans meinaa putkahdella ja ilmestyvät vaan tuonne leukaperiin, leukaluun alle. Ikäväähän se on... Mutta yritän olla häiriintymättä ja kyllähän ne häipyy sit aikanaan :) Ylläpidän peruspuhdistusmeininkiä.

(.) Kävin tänään mr-ultrassa (mielenrauha ;) ) Tuli pieni lovi kesälomarahastoon, mutta eiköhän ilman tuotakin satasta pärjätä.
Voi että, siellä se "papana" oleskeli ja rupes liikkumaan kun osui ultran eteen. Kädet ja jalat näkyi jo aika selkeästi, kun viuhtoi menemään. Pikkusydän sykki ja mitat oli kunnossa. Olin ihan liikuttuneena =) Mutta vielä olen maltillisin mielin, parasta toivoen...

Käytiin juuri miehen kanssa moottoripyöräajelulla pari tuntia ja oli kyllä ihana kiitää pieniä teitä ihanassa lämmössä ja auringonpaisteessa. Ahh, tälläisiä säitä on kyllä odotettu. Nyt enää sitten sitä lomaa vailla... Saas nähdä tehdäänkö kunnon pyöräretkeä tänä kesänä. Ollaan tavattu olla lomalla aina viikon verran pitkin poikin Suomenmaata.

Ihanaista iltaa masukkaille =)
Riio 9+5
 
Emily: Meilläkin tuntui vauva olevan itsepäistä sorttia, kun ei tökkimisestä huolimatta halunnut totella. Tiedä sitten mistä lie perinyt :D Onnea hyvistä uutisista :flower:

Riio: Varmaan oli ihanaa nähdä pikkuinen :heart:

Pantsulle on postia :wave:

Jahas. Huomenna poksuu ja alkaa viikko 15. Olenkohan mä ainoa josta tuntuu että aika menee hitaasti ja odottaa että koska se oikein alkaa että aika alkaa mennä nopeasti (mitenkä niin kärsimätön B) ). Ehkä se alkaa sitten mennä nopeammin kun tuntee liikkeet :p
 
Aurinkoista iltapäivää :)

Tänään tuli np-ultraan aika ja siihen toiseenkin käyntiin! Np-uä on jo 2.7. Eli eipä tarvi jännätä ja odotella kovin pitkään :) Toivon niin kovasti, että papanalla on kaikki hyvin! Tuli tietenkin mainittua kirjeen lukemisen jälkeen miehelle, että entäs jos turvotusta onkin... :ashamed: Mies totesi omaan rauhalliseen tapaansa, että eipä kannata vielä lietsoa huolta ja paniikkimielialaa sellaisella, mihin ei voi tällä hetkellä vaikuttaa ja mitä ei tiedä... Joten yritän olla jänskäämättä nämä muutamat päivät :whistle:
Mietin vaan, että kun mies ei pääse töitten takia tuohon np-ultraan, oliskohan ihan hoopoa pyytää yhtä hyvää ystävääni mukaan henkiseksi tueksi...?

Nauttikaahan auringosta ja kesäfiiliksestä hyvät pinosiskot & masuasukit B)
Riio 10+2
 
Riio: Tsemppiä huomiselle! b :) d Toivottavasti kaikki on hyvin. Kyllä sinne varmasti saa pyytää kaverin mukaan. Miksi ei saisi? Tuli mitä tuli, niin onhan se vähintääkin kiva hihkua innosta yhdessä kaverin kanssa :)

Veena 14+5
 
Riiolle tsemppiä huomiseen ultraan! :) Suostuiko kaveri lähtemään mukaan?

Veenalle kiitokset viimeisimmästä! :D ;)

ON: Helteet vähän väsyttävät, meillä on kämppä niin kuuma, ettei oikein pääse nukkumaan ennen kuin aurinko on kunnolla laskenut ja saanut tuuletettua kunnolla. Harmi kun meillä on niin uteliaat kissat, ettei esim. parvekkeen ovea voi pitää öisin auki. :/ Olen alkanut myös heräillä öisin, en oikein tiedä mihin. Kuumuuteen kai, vessassa mun ei ole tarvinnut ravata öisin lainkaan. Sitten tietysti pentukissa herättää aina joskus neljän-viiden välillä, onneksi saan vielä hyvin unen päästä kiinni, kunhan olen ensin heittänyt sen makkarista ulos. :headwall:

-Pantsu 19+1 (ekan puoliskon vikaa viikkoa viedään! :D )
 
Pantsu: Kiitokset vaan itsellesi!!!Oikein mukavaa ja terapeuttista:D

Riio: Mitenkäs meni ultrassa?

Jotta stressin määrä pysyisi vakiona, niin pohdin tässä sikainfluenssaa. Eilen radiossa sanottiin että syksyllä tulee suomeen kaksi flunssa-aaltoa ja niin miljoona suomalaista saa kyseisen taudin. Alkoi pelottamaan että jos sen saa, niin tietääköhän se vauvalle jotain pahaa. Hitto, kun sitä nyt vihdoinkin on raskaana niin juuri sillon tarttee sitten tulla joku prkleen epidemia, joka on pahin 100 vuoteen. Kyllä syö naista. :kieh: Varmaan linnottaudun kotiin syksyksi :D

Veena 15+0 POKS B)
 
Veena: Kuulin hyvältä ystävältäni, joka on terveydenhoitaja, että ainakin täällä Turussa on varattu koko väestölle influenssarokote syksyksi. Sen kai pitäisi antaa ainakin jonkinlainen suoja myös H1N1-virusta vastaan. Riskiryhmät nyt ainakin saavat rokotuksen kaikkialla, ja luulisin, että raskaana olevat ovat myös sitä riskiryhmää. Kyllä muakin se vähän huolestuttaa, :/ mutta toisaalta, maailmalta tulleiden tietojen perusteella se muistuttaa hyvin paljon tavallista kausi-influenssaa, kuolleisuus on yhtä vähäistä ja keskittyy lähinnä iäkkäisiin ihmisiin.

Kissojen uteliaisuus kostautui muuten tänään, kun pentukissa onnistui luikertelemaan parvekelasien raosta naapurin parvekkeelle! :eek: :kieh: Se oli loppujen lopuksi hyvin koominen tilanne, vaikkei aluksi kauheasti naurattanutkaan. :D Lopulta jouduin kutsumaan huoltoyhtiön miehen avaamaan naapurin oven, kun ei siellä ollut kukaan kotona.

Riion ultrakuulumisia minäkin odottelen... ;)

ON: Tunsin tänään ensimmäiset potkut kädellä masun ulkopuolella! :heart: Oih, olipa ihana kokemus! Luulin, ettei ne tunnu vielä moneen viikkoon, kun liikkeet masun sisällä tuntuvat melko vaimeilta. Ei nämäkään pari potkua kovin kovilta tuntuneet sisäpuolelta, mutta kädellä kuitenkin ne tunsin. Istukka näköjään on tehokas puskuri. :D

Huomenna Ruisrockiin! B)

-Pantsu 19+3
 
Pantsu: Tunsit potkun ulkopuolelta :eek: :heart: Ihanaa!!! Elikkäs muutaman viikon päästä voi itsekin tuntea B)

Ahaa eli tavallinenkin influenssa rokote voi auttaa. Sehän oisi oikein hyvä. Radiossa oli sanottu että se sikainfluenssarokote valmistuu vasta talvella, että se ei välttämättä kerkiä vielä ajoissa. Sitä pelkään että mitä vaikutuksia joko sairastumisella, tai vasta vähän testatulla rokotteella, voi olla vauvaan. Vaikka turhahan näitä on miettiä, kun ei siltä oikein voi kait suojautua (mitä nyt perushygienia saattaa auttaa). Silti kismittää.

Koita pitää kissat aisoissa ja hyvää rokkiviikonloppua :wave:
 
Perjantaita pinosiskot!

Vihdoin sain läppärin takaisin huollosta! Oon ollut ihan nettipimennossa maanantaista alkaen. No, ehkä se teki vain hyvää :D

Kaunis kiitos kaikille ultratsempeistä :flower: =) :flower:
Mun ystävä ei päässyt mukaan, kun sillä oli työmenoja. Olisi muuten kyllä kaveriksi lähtenyt. Joten menin siis yksin.
Kätilö ihmetteli, kuten minäkin, että kuinkahan näin aikaiseen se np-aika oli annettu, papanahan oli vasta 10+5.
Pikkuinen pötkötteli kaikessa rauhassansa piilossansa, ei liikkunut yhtään mihinkään, vaikka kuinka kätilö herätteli. Hihittelin itsekseni, että ihan on kuin äitinsä :D
Eli sisäkautta ei saatu mitään tärkeitä mittoja otetuksi, joten kätilö vaihtoi ultran vatsan päälle. Siinä vaiheessa sitten papana heräili ja alkoi liikuskella. Saatiin ne mitatkin sitten.
Pituutta löytyi huimat 41.0, ultran mukaan viikot vastasi eilen 11+1 (oma laskuri 10+5) ja nt 1.1 (eli tuo on vissiin ihan ok). Laskettu aika pysyi samana (23.1.) . Kaikki vaikutti olevan niin kuin tuossa vaiheessa kuuluu :)
Minusta napattiin sitten samalla verikokeet ja niitten tulokset tulee sitten aikanaan.
Oli kyllä taas mukavaa nähdä pieni murunen =) :heart: Välillä edelleenkin on jotenkin epäuskoinen olo, että oikeastiko mun sisällä kasvaa pieni ihmistaimen... Ja hetken kun sitä pyörittelee mielessään, tulee sellainen HUIKAISEVA onnen tunne...

Pantalaimon: Oi ihanaa, että olet tuntenut potkut jo ulkopuoleltakin :) Nyt pääsee puolisokin sitten myös konkreettisesti tuntemaan uuden perheenjäsenen olemassaolon. Maltan tuskin odottaa, että itsekin olisi jo tuossa vaiheessa odotusta... Rautaista rokkireissua teille, pitäkäähän hauskaa :)

Me ollaan miehen kanssa suuntaamassa Tammerfestille ensi perjantaina. Toivottavasti kelit suosii ja ravintoloista löytyis myös holitonta olutta B)

Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille, voikaahan hyvin :)

Riio ja papana 10+6 (11+2)
 
INFLUENSSASTA vielä: Nehän ei suosittele edes sitä tavallista influenssarokotusta raskaana oleville. Ilm. vasta sitten tosi hädässä saattaisivat sen pistää. Itse noita olen monta vuotta piikitellyt ja jos kys.fertiili-ikäinen nainen niin eka kysymys minkä esitän on , että kys. hlö ei ole raskaana, koska silloin piikkiä ei voi pistää. Itse ajoittain myös olen miettinyt tuota influenssaa...mutta voihan niitteen ennusteet mennä pieleenkin.

RIIO:lle onskut hienoista ultrakuulumisista!

Omassa Navassa kaikki hyvin. Vauva välillä masussa kovinkin aktiivinen ja mennä viuhtoo koko ajan. Varmaan tekee kuperkeikkoja ja voltteja =)

Bartsu ja Marianne 22+2
 
Täällä hän on hiljaista kuin odottavien palstalla heinäkuussa ;)

Riio: Hienoa että kaikki oli hyvin teidän muksulla :) Saitteko hyviä kuvia mukaan? Meillä on vähän tummia, mutta kyllä niistä sen verran näkee että tulee niitä ahkerasti tuijoteltua.

Sikalentsusta: Koitin netistä tutkia noita asioita ja siellä tuntui olevan vähän kahta mielipidettä siitä annetaanko sikalentsurokotetta raskaana oleville. Toisaalta ei se rokotekaan kyllä houkuttele, kun eihän sitä keritä kovin kauaa testaamaan että tiedettäisiin millaisia vaikutuksia sillä voi olla sikiöön. Ja saati sitten, kuten Bartsu mainitsi, ettei tavallistakaan influenssarokotetta anneta raskaana oleville. Meilkein taidan kysyä asiasta ensi kerralla neuvolassa..

).( Kyttään kovasti jo liikkeitä, mutta vielä ei ole mitään varmoja havaintoja. Saati sitten että erottaisi mikä on mielikuvitusta ja mikä on se oikea liike. Odotellaan, odotellaan B)

Veena 15 + 5
 
Jep, hiljaista on. :)

Riiolle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! :flower: Mulla ei ole vieläkään tuo epäuskoisuus hävinnyt, vaikka liikkeitä tuntuu jo päivittäin. On se vaan niin ihmeellistä! :)

Influenssasta: Nyt on alkanut oikeastaan jännittämään jopa enemmän se, jos vauva syntymän jälkeen saa influenssan. :( Voipi olla, että pitää pahimpaan tautiaikaan rajoittaa vierailuja puolin ja toisin. Paljon toki riippuu tilanteesta, varmaan vasta syksyn korvilla tiedetään asiasta enemmän.

ON: Täällä lasketaan tunteja rakenneultraan. Huomenaamuna se sitten olisi. Kovasti toivon, että saataisiin selvyys kumpi on tulossa. :D Mutta tärkeintä on tietysti, että kaikki on kunnossa.

-Pantsu 20+1 (puoliväli ohitettu!)
 
Aurinkoista keskiviikoiltaa B) ja kiitokset ultraonnitteluista. Hyvillä mielin täällä ollaan. Verikoetuloksia tosin vielä odotellaan.

Veena: Juu, mukaan tuli repertuaari kuvia ja ovat ihan selkeitä. Yksi löysi paikkansa jääkaapin ovesta (ylläri??) ja toinen on mukana kulkevan kalenterin välissä :)
Kyllä ne liikkeet alkaa tuntua, mutta tiedän että ei malttaisi odottaa. Itsellä vähän samaa kärsimättömyyttä :D

Pantalaimon: Onnea rakenneultraan!!! Tuletko tänne paljastamaan sitten kumpaa sorttia tulokas on, jos selviää, vai pidätkö meitä jännityksessä H-hetkeen saakka?? ;)

Sikalentsusta: Olen itsekin ruvennut miettimään, että mitä se oikeasti mahtaa tarkoittaa, kun tuo viheliäsiyys rantautuu Suomeen kunnolla :/ Eikös siihenkin ole annettu lääkkeeksi Tamifluta, eli sitä lintuflunssalääkettä??? Olen vuoden alussa syönyt jo Tamiflu-setin influenssa-A:n takia... No, yritän olla murehtimatta vielä liikoja :kieh:

( . ) Uhh, tätä turvotusta :eek: Raskausmahahan tämä ei millään voi vielä olla, mutta mistä näitä senttejä oikein tulee??? Tänään piti eka kertaa töissä avata farkkujen ylänappi, että pystyi olemaan! No, mutta, en valita :whistle:
Muuten olo on ok; ei liiemmin äklötystä, väsymystä jonkin verran, etumus ei ole hellänä.
Ja yllättäen tekisi mieli mennä taas ultraan vaan varmistamaan, että masuasukki voi yksiössään hyvin... :ashamed:

Enää huominen työpäivä ja sitten alkaa piiiitkä viikonloppu. Suunnataan siis sinne Tammerfesteille. Keleistä riippuu, mennäänkö moottoripyörällä vai autolla... Päästäispä matkaan pyörällä! Huomisillaksikin on luvassa kivaa yhteistä aikaa; mies ehdotti että mentäis leffaan ja syömään. Se on höveliksi heittäytynyt ;)

Leppoisaa viikon jatkoa kaikille!

Riio ja papana 11+4 (nla 12+0 *poksista*)
 
täällä toinen neuvolakäynti takana. Kaikki oli hyvin. Kuunneltiin pikkuisen sydänäänet, oli 152. Huomasin tossa et on toi linea negra tullut. Kaikki arvot oli kohillaan. Paino oli tippunut 200g viime käynnistä joka oli viikoilla 6+3. Maha on kyllä nyt alkanut kasvamaan. Ihan hujauksessa.

millis ja lupu 14+5
 
millis: Onnittelut hyvistä neuvolakuulumisista! :flower:

Riio: Mulla oli myös tuossa vaiheessa kauheaa turvotusta, on joskus vieläkin. Maha saattaa turvota iltaisin ihan järkyttäviin mittasuhteisiin! :eek: Toivottavasti teille sattuu hyvät festarikelit, nyt ainakin on aikamoinen myrsky päällä. :/

ON: Rakenneultrasta kotiuduttu. Kaikki oli hyvin, rakenteet näkyivät selvästi ja olivat ihan normaalit. Sydämestä saatiin kuulemma tosi hienoa kuvaa, näkyi jotain rakenteita, mitä ei usein saada näkyviin. Reisiluun mitta vastasi viikkoa vanhempaa, on siis pitkäkinttuinen kaveri, ihan vanhempiinsa tulee. :D Ja kyllähän se sukupuolikin paljastui, oli tosi mukava kätilö ultraamassa. Poikahan siellä masussa köllöttelee. Oli niin selvä tapaus, että miestäkin nauratti. :D Saatiin todistusaineistoksi kuvakin, vaikka herra yrittikin kurkistuksen jälkeen kovasti peitellä haaroja kädellään. :LOL: Nyt leijun ihan vaaleansinisissä pilvissä. :saint: Ihanaa, että kaikki on hyvin! :heart:

-Pantsu 20+2
 
Pantsu: Ihana pikku-mies tulossa!! Ja upeaa että kaikki oli hyvin :heart: Varmaan teidän poika näkyikin nyt jo aika hyvin ultrassa. Jotenkin varmaan konkretisoituu kuka sieltä on tulossa, kun näkee pikkuisen tuossa vaiheessa, ja vielä kun tarkentuu kumpaa merkkiä hän on. Ja varmaan osaa nyt olla jo jokseenkin luottavaisin mielin kun kaiken on todettu olevan kunnossa :)

Millis: Hienoa että neuvolassa kaikki kunnossa :flower:

Riio: Kyllä mullakin alkoi massu turpoilemaan jo aika pian ja siitä se vaan on jatkunut. Kai tämä jossain vaiheessa on raskausmahaksi muuttunut / muuttuu. Tosin mulla on muutenkin taipumusta että maha turpoaa helposti. Ja tuonne ultraan tekisi mulla myös mieli kokoajan. Nytkin tuntuu ihan hirmuisen pitkältä tämä väli ennenkö pääsee taas neuvolaan tarkastamaan että kaikki on kunnossa. Mies kyllä sanoi, että nyt pitäisi vaan nauttia tästä eikä pohtia onko siellä kaikki hyvin vai eikö ole. Ja kaipa siinä ajatusta onkin, saisi vaan sen taottua omaankin päähänsä.

Sikalentsusta: Olenpas taas hengannut ystäväni ja viholliseni Googlen kanssa ja se juorusi että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla sanotaan että tauti on vakava raskaana oleville ja että lääkelaitokset ovat hyväksyneet viruslääkkeiden käytön raskauden aikana ja että lääkehoito tulee aloittaa mahdollisimman pian oireiden alusta. Kuitenkin mietityttää että jos tämä koskee sitä uuttaa rokotetta (jota ei edes vielä ole), niin kuinka ne voivat tietää että se on turvallinen..

Veena 15+6
 
Veena: Kyllä se nyt konkretisoitui aika hyvin, kun pääsi taas näkemään vauvan. Suhtautuminenkin on erilaista, nyt kun tietää sukupuolen. Jotenkin alkaa miettiä jo enemmän, millainen persoonallisuus ja mitä piirteitä vauvalla mahtaa olla. :) Mä en kauheasti enää osannut pelätä tätä rakenneultraa, vaikka vielä aamulla ennen lähtöä kävin lukemassa, mitä kaikkia mahdollisia poikkeavuuksia voi löytyä. :ashamed: Mulle on iskenyt joku ihmeellinen seesteisyys, kai se on hormonaalista. :)

Ai niin, istukkakin oli onneksi noussut jo kohdunsuulta ylöspäin. Vauva oleili selkä istukkaan (eli kasvot mun selkäpuolelle päin), joten liikkeetkin on olleet aika vaimean tuntuisia. Peppu oli alhaalla, mutta sillähän ei tässä vaiheessa ole mitään merkitystä, kun kohdussa mahtuu vielä hyvin tekemään vaikka kuperkeikkoja. :D Välillä se lepuutti päätään kohdun seinämään ja oli tosi hassun näköistä, kun pää hytkyi mun valtimosykkeen tahtiin. :D

Kerhon puolella on muuten linkki pariin ultrakuvaan, jos haluatte käydä vakoilemassa. ;) En viitsinyt niitä enää tänne ihan julkiseen levitykseen laittaa.

Kiitos tuosta H1N1 tiedosta! Olen tässä pohtinut, että onneksi mulla on mahdollisen pandemian uhatessa mahdollisuus jäädä ihan vaan kylmästi pois yliopistolta ja opiskella kotona. Vaikka en mä nyt ihan neljän seinän sisälle aio linnoittautua, niin kyllähän sitä voi olla hyvä pahimpaan riskiaikaan rajoittaa liikkumistaan. Mutta turha tosiaan maalailla piruja seinille. Monta muutakin asiaa voi vielä mennä pieleen, eipä niitä kannata etukäteen kauheasti murehtia. :)

Mukavaa myrskypäivää kaikille! :wave: Täällä tosin taitaa pahin olla jo ohi, vaikka vieläkin tulee navakasti.
 
Tervehdys masukkaat!

Veriseulan tulokset tuli ja ei ole suurentunutta riskiä :) :) :) Pikkiriikkisen helpottuneempi fiilis!

Pantalaimon: Voin vain kuvitella, että siellä on nyt äipällä vallan vaaleansiniset lasit silmillä :D Ja tosi hyvä juttu, että istukka oli vaeltanut kohdunsuulta poispäin.

Millis: Mukavat neuvolakuulumiset oli :) Voit hyvillä mielin jatkaa odotusta ja masun kasvattelua!

Tuosta vatsan turpoamisesta vielä; ihan ihme päivä oli kyllä eilen! Olin ku ilmalaiva! Tänään on sitten ollut ns. normipäivä. Omat housutkin on ihan kotoisat jalassa ja ylänappi kiinni. Mietin, että oiskohan eilinen johtunut siitä, että ahmaisin lounaaksi pastaa... Hiilaripaukku täytti mahan kirjaimellisesti... Pitänee varoa jatkossa.

Juuh, kyllä jännätään huomista keliä. Nyt ei ainakaan täällä etelässä hääviltä näytä, mutta onhan tässä vielä aikaa huomiseen kelien kehittyä.
Aamulla ei paljoa herätyskelloa tarvinnut kun salamointi ja jyrinä hoiti herätyksen :eek:

Leppoisaa torstai-iltaa pinosiskot!
 
Onnea Riio hyvistä seulatuloksista! :flower: Millaista oli festeillä? Täällä ainakin ukkosti oikein kunnolla lauantaina.

Täällä meni viikonloppu siivouspuuhissa. Pestiin mattoja ja auto. Lisäksi aloitettiin kellarikomeron siivous, että mahtuu siirtämään sinne tavaraa täältä asunnosta, jotta vauvalle saadaan tilaa. Huh, miten sitä tavaraa kertyykin! :kieh: Osa pitää viedä kirpparille, osa menee kierrätyskeskukseen. Onneksi aika vähän on ihan kaatopaikkakamaa.

Tänä aamuna on pikku-ukkelilla ollut sellaiset jumpat meneillään, etten saanut enää kuuden jälkeen nukuttua. Nyt on äiti vähän väsy. :D Potkuja tuntuu tosiaan kädelle, vaikka luulin jo kuvitelleeni koko jutun, kun ei pariin päivään tässä välissä tuntunut. Mies ei tosin vieläkään ole onnistunut muksauksia bongaamaan, poju alkaa heti ujostella. ;)

-Pantsu 20+6
 
Hienoa Riio että seulassa kaikki hyvin. Nähtävästi eri puolilla on eri käytäntöjä, me kun kuultiin tulokset jo siellä ultrassa.

Pantsu: Koitin tulkita noita poikasi fotoja, mutta en tainnut oikein onnistua :D Tuo siivoushomma ois tosiaan ihan hyvä aloittaa ajoissa. Sitä rompetta kun tuppaa kertymään.

Sikalentusta: Mulla on saattanut mennä lääkkeet ja rokotteet sekaisin. Olen nyt jo ihan pihalla koko kuviosta :ashamed:

Itsekin poikkesin vähän festeilemässä. Olin vähän ihmeissäni kun yksi känninen nainen alkoi vessajonossa taputella mun mahaani ja löperrellä :eek: Vähemmästäkin ihminen hämmentyy :D Ei tämä nyt vielä niin kovin iso ole, mutta nähtävästi havaittavissa jo sitten kuitenkin..

Veena 16+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Veena:
Kuitenkin mietityttää että jos tämä koskee sitä uuttaa rokotetta (jota ei edes vielä ole), niin kuinka ne voivat tietää että se on turvallinen..
Rokotettahan alkaa kai pikkuhiljaa rantautua Suomeen ja sitä annetaan ensin riskiryhmille, johon kuulunevat raskaana olevat. Liekö sitten jossain vaiheessa edessä se valinta, että ottaako vai ei? En kyllä tiedä! Lääketehtailla on ollut kiire saada aikaan rokotetta - tässähän on mahtavat markkinat! Ja nyt se vielä hyväksytään poikkeuksellisen nopealla kaavalla. Joten kukapa tosiaan tietää sen vaaroista sikiölle? Ei taida kukaan sitä tietää.
 
Morjensta pinoon!

Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa ja niin viikon eka työpäiväkin, yllättävää kyllä...
Tammerfesteillä oli kivaa ja kelitkin suosi. Sai laulaa melkein äänensä käheäksi Happoradion vanavedessä :D
Ja löytyihän sitä alkoholitontakin olutta baarista B) Keikkapaikalla piti tyytyä Novelleen, mutta never mind!
Oltiin liikkeellä tuttavapariskunnan kanssa joka tietää meidän odotuksesta, joten pystyi ottamaan ihan rennosti. Käytiin syömässä hyvin ja tutustuin jälkkärilistaan (mikä jää yleensä tekemättä ), kun muut tilasi Irish Coffeeta. Mies oli liikkis ja piti huolta siitä, että mullakin oli aina jotain nenän edessä, kun heillä muillakin =)

Pantalaimon: Voi mun pitäis kans käydä läpi kaappeja ja komeroita. Kävin kirppiksellä tuossa alkukesästä ja kaikenlaista menikin kaupaksi, mutta vielä noita laatikoita jäi kaivelematta ja turhaa kamaa on ihan varmasti!
Tämän hetkinen kämppä on ehdottomasti liian pieni meille, joten uutta osoitettakin pitäisi katsella. Mitä noita asuntosivuja on tässä katsellut niin mitään varteenotettavaa ei ole eteen pompsahtanut... Oltaisiinkohan liian kranttuja?? :kieh:

Mahtaako väsymys vaivata kuinka pitkälle raskaudessa??? Viime aikoina on taas tuntunu siltä, että vois vain maata laakereillaan, ja nimen omaan iltaisin. Sohvalle kun pääsee niin humahtaa alta aikayksikön uniseen horrostilaan... Oiskohan hemppa laskenu? Nla-käynnillä kesäkuun lopulla se sentäs oli 130.
Voisinpa aloittaa iltatoimet, kun tuntuu olevan tuo slow-motion päällä |O
Leppoisaa oloa pinosiskoille ja masuasukeille!!!
 

Yhteistyössä