Mulla on tosi eriskummallinen tilanne. Menkkoja ei kuulu, mutta testit näyttävät parin haamun jälkeen negatiivista. En tiedä mitä ajatella kaiken keskellä.
Viimeiset menkat alkoi 31.1, seuraavat jäi pois ja seuraavien menkkojen pitäisi alkaa ensi viikolla. Hienointa tässä on se, että käytän yhdistelmäpillereitä ja silti tämä tilanne. Unohdin helmikuun liuskasta alkuviikolta pillerin ja kierron puolenvälin jälkeen vielä toisen. Periaatteessa raskaus olisi siis mahdollinen.
Jossain vaiheessa lämmöt oli koholla, hikoilin ja palelin hulluna. Alavatsassa on tuntemuksia ja rinnoissa aristusta. Juuri tällä hetkellä rinnat aristaa välillä mutta hyvin satunnaisesti. verisuonet on tulleet oudosti näkyviin vatsan, nivusten ja rintojen alueella. Välillä ollut menkkamaisia tuntemuksia, mutta mennet ohi. Valkovuoto muuttunut maitomaisemmaksi. Tässä onkin välillä ollut kai hiivaa ja yleensäkin valkovuoto oli viime kuussa tosi runsasta, nyt rauhoittunut. Kuvotuksen tunnetta on ollut parin viime viikon aikana erityisesti. Kerran olin jo melkein vessassa asti, muuten lievempää. Mulla ei ole ruokahalua ja normaalisti syön liikaakin.
Varmaan ensi viikkokin kertoo asiasta taas paljon enemmän ja jos ei niin sittenhän on pakko mennä lääkärille. Mutta kysyisinkin teiltä, että onko ihan oikeasti kellään kokemusta siitä, että olisi jo näin pitkällä (7+1) raskaana ja testit eivät vaan näyttäisikään positiivista? Kaksi haamua tein kun helmikuun menkat oli viikon myöhässä kaupan Pregent -liuskatesteillä, ja kaksi negatiivista Apteekin omalla testillä. Viimeisin nega oli tänä ke. Mutta verisuonet on alkaneet tosiaan näkyä enemmän ihan nyt justiin. En usko että menkkojen poisjäänti voisi olla stressiperäistä, elämäntilanteeni on ollut nykyisenlainen jo niin pitkään, vuosia, ja aina menkat on tullu.
Jos se onkin mennyt kesken, ja kun olen jatkanut pillereiden syömistä edelleen, niin voisiko keskenmenovuoto tulla vasta tyhjennysvuodon aikaan?
Kiitos jos viitsitte kirjoitella.