TALVI-KEVÄTVAUVASTA 2009 HAAVEILEVAT

Oppo: Minä testasin ensin tosi hailakan viivan, seuraavana päivänä vähän tummemman ja kolmantena päivänä selvästi aiempia tummemman viivan, josta arvasin, että se on varmaan jo ovisplussa. "Plussa" ei ollut kuitenkaan saman paksuinen kontrolliviivan kanssa, mutta se oli saman värinen. Kaikki viivani oli ohuita. Seuraavina päivinä metsästelin tietenkin varmuudeksi vielä sitä ihan selkeää plussaviivaa, mutta sitä ei koskaan tullut, vaan jo seuraavassa testissä viiva oli selkeästi haalistunut. Siitä kahtena päivänä huomasin viivan haalistuvan näkymättömiin. Näin minulla. Ensimmäinen testailuni.

Häiritsee hirveästi, kun ei voi testata vielä. :( Luin juuri gynekologin vastauksen erääseen viestiin, että ensin hedelmöittynyt munasolu kulkee kohtuun noin 3-5 päivää. Sitten vielä kiinnittymiseen voi mennä useita päiviä! Tuossa menee yhteensä siis yli viikko oviksesta. Sitä ennen ei kehossa voi alkaa mitkään raskausoireet, kun hCG vasta niitä oireita alkaa kiinnittymisen jälkeen kehittämään.

Ja minä olen ihmetellyt näitä alavatsatuntemuksia ns. nipistelyjä jo oviksesta lähtien. Mitähän ne voivat ihan oikeasti olla??

Ja nyt on lämmöt saaneet sitten ihan uudet ulottuvuudet: 37,4c ja ihan kuumeinen olo. Sängyssä ollaan. :ashamed: Olenko nyt tulossa kipeäksi? Juuri tähän jännäysaikaan?

Vai onko kukaan kuullut lämpöjen reilusta noususta kiinnittymisen aikaan?
 
Hei!

Hunaja: Täytyy toivoa, että olisivat juuri NIITÄ oireita :)

ElinaMaria: Mulla on ihan samat tuntemukset, että nyt on PAKKO, kun meillä ois sit jännät paikat just äitien päivänä ja ois niin kamala joutua silloin pettymään! Sinulla huomattavasti järkevämmät syyt :D

Viikonloppu meni erään keskustelupalstan tapaamisessa, oli ihanan rentouttava viikonloppu ja tuli tehtyä uusia tuttavuuksia ja tavattua aivan ihania ihmisiä!
Ja tietenkin, höpöteltyä vauvakuume asioita.
Sain nyt sitten vihdoin purettua sydäntäni ja juteltua asiasta tuolle serkun vaimolle ja hölmö minä olen ollut kun en ole aiemmin sitä rohjennut tehdä :ashamed: ihana kun sai puhua jollekkin joka on samassa tilanteessa ja ymmärtää!

kp4, ihan järkyttävällä innolla odotellaan, että päästäis jo yrittämään tosissaan taas. Täti onneksi pakkailee kimpsuja ja kampsuja!
 
Täällähän alkaa olla muutamilla jännät paikat. Aikamoista tiedettä tuntuu kyllä olevan tämä tehtailu.

Meillä vaan toivotaan, että kuukautiset alkais, niin pääsis tuumasta toimeen. Mullahan ei siis pillerien lopetamisen jälkeen Maaliskuussa oo tullut kuukautisia (ei edes sitä ns. tyhjennysvuotoa). Nyt kyllä merkeistä toivoisin, että "ovulaatioaika" olis ohi ja parin viikon päästä viimeistään kuukautiset alkais. Voihan tietysti olla, että tämä stressaava elämäntilannekkin nyt vähän vaikuttaa. Senkin pitäs helpottaa parin viikon päästä, kun on vika tentti tälle keväälle.

Myös tietoa päivähoitopaikasta odotellaan kuumeisesti. Töihin on kuitenkin mentävä, joten saas nyt nähä miten käy. Ei muuta kun kirjojen ääreen, Blääh :(

Tulipas taas vähän omaa kertomusta tehtyä. Ei oikeen pää toimi, että mistä olikaan ollu juttua.

O.
 
TMK
Olen viikonlopun häsännyt järjestäessä koiranäyttelyä enkä ole ehtinyt ollenkaan konelle, mutta voi miten piristi maanantaipäivää, kun nopeelta vilaukselta kurkin viestejä, HURJASTI ONNEA KAIKILLE :flower: :hug:
Illalla upottaudunkin tänne ketjuun paremmalla aikaa lukemaan tarkemmin =)
Mukavaa viikonalkua kaikille :wave:
 
IHANIA UUTISIA!!! Eka plussa ja kihlautuminenkin, tulin kertakaikkiaan hyvälle tuulelle!

Itselle ei mitään, odottelua vaan, vielä kaksi viikkoa gynikseen. Ja sittenhän se varsinainen odotus vasta alkaakin, kiertohan saattaa olla ihan mitä vaan. Mutta heti vaan ryhdytään toimiin enkä ala enää odottelemaan ekoja luomumenkkoja. Paitsi jos lääkäri niin määrää....
 
Heips kaikille :wave: !

Taas on ehtinyt vierähtää hetki, kun ehdin lukemaan viestejä. Oikein paljon onnea runolle plussasta ja Hymy83:lle kihlautumisesta!

hilveri: Mulla on synnytyspelkoon vähän samoja syitä kun sulla. Supistukset oli kovia ja kivuliaita, synnytys eteni hurjaa kyytiä. Epiduraalin kanssa oli ongelmia, kun yritettiin liian ahtaaseen nikamaväliin. Vauva oli iso, laskeutui vasta ponnistusvaiheessa ja lastenhoitaja joutui tönäämään vatsan päältä, jotta vauva tulis nopeasti ulos. Mulla on ahdas lantio, ihan raja-arvoilla, ja synnytystapa-arviossa huomattiin häntäluun lievä joustamattomuus. Vauvan sydänäänet laskivat ja jouduin olemaan happimaskissa kiinni. Ponnistin reilun tunnin ja kun vauva lopulta syntyi, se oli sininen ja hiljainen. Emme kuullet ensi parkaisua, sillä vauva kiidätettiin pois. Meidän pikkuinen sai vaan 3 pistettä syntyessään. Vieläkin synnytys on mulle arka asia enkä pysty siitä puhumaan ilman kyyneliä :'( . Tämän takia mun on parasta puhua asiasta kätilön ennen raskautumista. Luulenpa, että joudun vielä pelkopolille, sen verran kova juttu se mulle on. Toisessa raskaudessa aion kyllä olla tiukkana, että sektiota aletaan harkitsemaan, jos vauva näyttäisi olevan iso.

Omaa napaa: Meillä siis alkaa yritys ensi kuussa. Se on nyt päätetty :D . Tämä kierto vielä odotellaan ja seuraavasta se tehtailu sitten alkaa. Esikoisesta en ostanut mitään ovistikkuja mutta nyt kyllä ajattelin tilata, jotta saan selville ovuloinko joka kierrossa vai en. Mulla on vähän semmoinen fiilis, että aina ovista ei tapahdu, ja sitten kun se tapahtuu, se on ihan megahirveän pahoilla oireilla höystetty (kuten esim. viime kierto).

Eipä tänne muuta, hiukan tuli nyt liikaa omia juttuja, anteeksi siitä :ashamed:.
 
voi helinä-keiju... :hug: toivottavasti puhuminen kätilön kanssa auttaisi. Inhottavaa että on jäänyt huonot muistot.

OLIVIA malttia ja hermoja.... toivotaan että pian alkaa menkat niin pääsette yrittämään tosissaan. =)

Amy on se ihanaa että löytää juttuseuraa "oikeastakin" elämästä. :hug:

Hunaja, toivotaan että olis kiinnittyminen menossa...

ON: mulla tänään tuli ruskea tuhru paperiin. ei se menkatkaan voi olla kun vasta kp 18!! Arvatkaa vaan alkoiko mielikuvitus villinä laukkaamaan! :headwall: huimausta oon kokenu jo pari päivää ja masua nippailee ja tunne on ku menkat alkais hetkenä minä hyvänsä. huh. en kyllä kestä jos mä alan taas potemaan valeraskautta!
 
ElinaMaria: Voi jospas oliskin kiinnittymistä! Pidetään kovasti peukkuja, että teitä onnistaisi!
Helinäkeiju: :hug: Toivottavasti pelko helpottaa puhumalla, ja ajattelemalla, että lopputulos on kaiken sen pelon arvoista! Onneksi kaikki sinun synnytyksessä kääntyi lopulta hyvin ja saitte terveen lapsen!

Täti has left the building! Joten viikonlopusta eteenpäin annetaan palaa ihan täysillä! Pelataan varman päälle ja yritetään olla ahkeria.
Vähän häiritsee, kun tuosta ovisviikosta on tulossa tosi raskas töissä, mutta täytyy vaan yrittää jaksaa ja unohtaa työpaineet! ja tietenkin rentoutua jo tällä viikolla :D
 
Moiks!

Vähän meinaa masentaa.. tein ovistestin ja taas tuli sellanen tosi hailakka viiva.
Höh, ehkä ajattelen tätä asiaa liikaa. Mutta haluaisin niin kovasti tulla raskaaksi. Voi että. No, pitää vaan toivoa että se ovis tulee vaikka testit näyttääkin niin hailakoilta. Enää yks testi jäljellä. Teen sen huomenna. Saas nähä.
 
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille. :)

Noista ovistesteistä, mä en ole koskaan käyttänyt, poika tärppäsi tokasta kierrosta ja neljännestä toinen raskaus, joka siis oli se tuulimuna. :/
Mut eilen mietiskelin että tilaisinko kuitenkin, kun nyt on kierto ollut normaalia pitempi ja mietin että tunnistanko ovista niin hyvin..
Mies kuitenkin sanoi että hälle sopii paremmin kuin hyvin "peittojen heiluttelu" vaikka joka toinen päivä, joten ehkä en tilaa sitten.. :D
Ja tärppää sitten kun tärppää, vaikka tietysti mä toivon että ens kuussa olis vauvauutisia jo luvassa.. :heart:
 
Huomenta vaan kaikille :wave: täällä vaan negaa pukkaa edelleen, tai no ihan haalean haalean haalee viiva tuli, mutta ei sitä mikskään muuks voi luetella ku negaks...ja ihan semmonen olo että menkat alkaa hetkellä minä hyvänsä..alkais nyt vaan nopsaa nii pääsis seuraavaan kiertooon...

peukkuja ElinaMarialle =)
 
helinä-keiju, kyllä sinun varmaan olisi ihan hyvä ilmoittaa synnytyspelostasi, niin saisit siihen siiten apua ja tukea jatkossa, kun tulet vauvan saamaan.

maria-08 mitäs nyt oikein tarkoitat? Sait haalean viivan raskaustestiin?? :whistle: Nyt vaan peukut pystyyn, että vahvistuu, eikä mitään tätiä tule!

Kuumeinen olo jatkuu. Tuntuu kuin olisi enemmänkin kuumetta, mutta tuossa 37 ja yläpuolella se pyörii. 37,5 on ollut korkein lämpö. Rinnat kipeytyivät pari päivää sitten sivuilta, mutta eivät ole vielä läheskään niin kipeät kuin yleensä ennen kuukautisia. Ja iho on taas sen näköinen että... Sellaisia pieniä punoittavia kohtia on tullut iholle, mutten vielä ainakaan mitään näppyjä. Voi kun tämä viikko vierähtäisi nyt nopeasti!

Hyvää tiistaita! :flower:
 
Pakko tulla työkiireiden välissä vähän hengähtämään ja kuumeilemaan :) .

Täällä onkin jänniä aikoja. ElinaMaria, kuulostais kiinnittymisvuodolta. Nyt pidetään peukkuja, että pikkuinen olis lähtenyt matkaan mukaan! Ja maria-08, toivotaan että kyseessä oli haalea plussa joka päivien myötä vahvistuu oikein vahvaksi plussaksi :) .

Hunaja: Mitkä kp:t sulla on menossa? Oisko nuo jo raskausoireita? Aiotko testailla lähiaikoina?

Oih, niin monella olis hyviä merkkejä mahdollisesta raskaudesta :) . Mä sain aikaiseksi sen verran, että varasin ajan jutskaamaan tuosta edellisestä synnytyksestä. Se on kylläkin vapun aatto, joten saa nähdä muutanko mieleni ja pidän sittenkin lapsen kotona lomalla. Mulla on vappuviikko lomaa ja tarkoitus olis tehdä kaikkea ihanaa oman nuppusen kanssa kotona mutta jos meen neuvolaan, niin sit on varmaan pakko viedä poika hoitoon yhdeksi iltapäiväksi. Aika on sopivasti päikkäriaikaan, joten en voi oikein lapsen kanssa mennä sinne.

Äh, nyt kaikki häiritsee koko ajan, joten taidan tulla uudemman kerran jatkamaan juttua.
 
Kiitos Hunaja ja helinä-keiju =) ei vaan meinaa usko riittää että niin hyvä tuuri kävisi, koska aivan samanlaiset tuntemukset kuin aina ennekin ennen menkkojen alkua..mutta eihän sitä ikinä tiedä varmaksi, ennenkuin se täti viimein tulee kylään ..

oikein paljon plussatuulia kaikille ja hyvää tiistaipäivän jatkoa =)
 
Maria-08: Haaleanhaalea plussakin on plussa! Jos se on ohje ajan sisällä saatu niin sillä ei ole mitään väliä miten selkeä se on!

Hunaja: Pidetään peukkuja, että olis raskausoireita.
Ikävä sanoa, mutta minua kovasti nauratti, kun tulin ajatelleeksi, että tuo sinun kuvailusi voisi ihan yhtä hyvin kertoa alkavasta vesirokosta!

Helinä-keiju: mene ihmeessä, kun kerran ajan sait, voithan viedä pojan hoitoon vain osaksi päivää. esim vähän ennen päikkäri aikaa ja sitten hakea jo hyvissä ajoin pois.
 
Onnittelu Runolle ja Hymy -83:lle!

Mekin mentiin kihloihin maaliskuun alussa ja aivan uutena tietona tuli mulle, että kihlajaisia juhlitaan. Ei vaan meidän suvussa ole juhlittu vaikka isä on aivan älyttömän stressaantunut siitä kun ei ole kihlajaislahjaa antanut :D . Ja tuleva anoppi kyselee joka kerta että milloin niitä juhlitaan, kun pitää kaikille sukulaisille ilmoittaa :eek: :whistle: . Ei me miehen kanssa stressata asiasta, hääpäiväkin päätetään kunhan on aikaa paneutua asiaan. Molemmilla on tällä hetkellä niin kiire, että häiden suunnitelu siirtyy jonnekkin vuodelle 2010 B).

Nyt paljon plussatuulia kaikille ja paljon yritystä kehiin :)
 
helinä-keiju: olen samaa mieltä Amyn kanssa. Vie lapsi osaksi päivää hoitoon ja käy juttelemassa kerran ajan olet saanut. Mulla oli itsellä kans vaikea esikoisen synnytys (vauva jäi jumiin kanavaan, sydänäänet heikkeni, omat supistukset loppu jne jne). Pelkäsin ensin kakkosen tulevaa synnytystä, mutta oli mukava neuvolatäti jonka kanssa juttelemalla pelko hävisi. Ja kakkosen synnytys olikin maailman helpoin vaikkakin meinas syntyä ennen saliin pääsyä. Oli nimittäin vaan 53 min synnytyksen kesto. :D Kolmosen synnytys oli sit siltä väliltä. Mulla pelottaa eniten se kun istukka ei meinaa irrota ja siks verta menee litra tai ylikin ja oon ite niin huonossa kunnossa sen vuoksi. Se on kuulemma vielä sellainen mikä yleensä uusii. :eek: Kakkosen synnytyksessä ei ollu sitä ongelmaa ja siks yritänki ajatella positiivisesti, että jospa se olis vaan joka toisessa synnytyksessä ja nyt olis vuorossa helppo tapaus. :D

Omaan napaan ei mitään uutta tässä vaiheessa kuuta. ;)

Alanpa silitteleen pyykkiä niin on huomiselta pois.
 
Amy86: :p Onneksi on vesirokot sairastettu, että ainakin sen voi jättää pois laskuista näitä oireita miettiessä... ;)

helinä-keiju: No, jos nämä on raskausoireita, niin alkoivat kyllä sitten tosi aikaisin. Minulle keho tekee kepposia kyllä aika ajoin muutenkin. Nyt kun vielä toivoo, niin voin oireilla ihan siksikin. Kp31 tänään menossa ja listaan olin laittanut kierron pituudeksi 32-35. Joskus on ollut kiertoja, mitkä ovat kestäneet reilusti yli 35päivää, joten en luota tarkasti kierron pituuteen. Tuntemusten mukaan täytyy mennä. Ajattelin testata ensi viikonloppuna, varmaan lauantai-aamuna.

Niille tiedoksi, jotka ovat ennen epäilleet minuuttipuuroja, kannattaa kokeilla Pirkan minuuttipuuroa. Ostin eilen ja se olikin hyvää. Lämmitin veden mikrossa ja sekoittelin sitten hiutaleiden joukkoon ja siitä tuli tosi sileää ja pehmeää. :)

Kahtena päivänä on nyt ikenistä vuotanut verta kun harjaan hampaita aamulla. Sekin on raskausoire jossain määrin, siksi kirjoittelen sen ylös. Tietysti se voi olla vain liian kovaa harjaustakin, kun aamulla sohii, niin eihän sitä unenpöppörössä tajua, että painaa liikaa... :D

Hymy83:lle ja maria-08:lle plussatuulia!!! :heart: :whistle:
 
Huomenta hoo!

Johjo, viitsitkö korjata mulle kp 16..
Täällä edelleen rinnat (nännit) arat. Eilen tein viimeisen ovistestin johon ei tullut nyt edes hailakkaa viivaa, joita sain sunnuntaina ja maanantaina. Mitähän lie tarkoittaa? Toivottavasti ovulaatio kuitenki tapahtui, vaikka pahoin kyllä pelkään. Toisaalta, rinnat on kyllä ollu arat lauantaista asti.
No, mutta nyt pitää laittaa töpinäksi että ehdin töihin.
 
Poiminpa tuolta listalta nämä tällä hetkellä huomioitavan arvoiset nimimerkit. Nyt siis on tai alkaa olemaan aika jännät paikat.




vauvahaaveita....kp 24/27-30..........yk 5
Ouska.................kp 29/35...............yk 3
Hunaja................kp 31/32-35..........yk 1
maria-08.............kp 34/31-33..........yk 4
Belle76................kp 37/?.................yk 1
hymy83...............kp 41/39...............yk 1
 
Mahottomasti plussatuulia kaikille meille jännäilijöille =) toivotaan että mahdollisimman monella tärppäis!

täällä ei siis vieläkään tätiä näy, ja aina on ollu säännöllinen kierto...testit näyttää hailakkaa mutta silmin nähtävää punasta viivoo, eli toivotaan parasta...ihan kauheeta tää jännittäminen :headwall:
 
maria-08: jos se viiva on punainen niin eiks se oo plussa joka tapauksessa. Uutta testiä kehiin niin päästään piinasta. :D

hymy83: myös sinä testiä kehiin!! Mulla jännittää hirveesti jo teidän puolesta. Ja tänne ilmoittamaan heti oli tulos mikä tahansa. :D

vauvahaaveita: vielä jokunen päivä että pääset testaamaan. Toivotaan parasta!

Pidän kaikille


Nyt tyttöä viemään eskariin.
 

Yhteistyössä