Talven 2011-2012 aikana lapsettomuushoidoista plussanneet

Voi onnea tuhatmiljoonaa kertaa Dreamer!!! En oikein osaa sanoin kuvailla kuinka iloinen olen teidän puolesta! Nyt voit sitten toden teolla huokaista ja nauttia loppuraskaudesta ja siitä ihanasta onnesta, joka teille on suotu :heart: Uskoisin, että ei tarvitse montaa kertaa miettiä oliko päätös tehdä lapsivesipunktio oikea. En tiedä onko mikään pahempaa kuin epätietoisuus, tämä on toki henkilökohtainen näkemykseni. Olen kuitenkin suunnattoman iloinen, että epätietoisuuden aika ja tuskallinen piina on nyt teidän osalta ohi - ja mitä onnellisimmalla tavalla! Ihanaa :)
 
LadyBlue, otan kyllä neuvoistasi "vaarin", vai miten se sanotaan. Hyviä juttuja kirjoitit :). Onneks on tämä palsta! Itse olen myös siitä tiedosta vähän helpottunut, että vauva voisi jo piakkoin selvitäkin jos syntyisi, vaikka toki toivotaan että pysyy matkassa vielä pitkään! Laulanut en vielä ole, koska olen ollut sellaisessa käsityksessä, että vauva kuulee ensimmäisen kerran vasta n. viikoilla 24-25. Mutta availen kyllä kultakurkkuani jossain vaiheessa minäkin :D. Luin jo miehellekin että vauva sitten tunnistaa isänkin äänen jos juttelee tai laulaa hänelle :). Ei kyllä luvannut laulaa....:D.

Mökkelö hyvin olet sinäkin jo saanut osteltua :). Onhan sitä ostettavaa, ja ollaan jo tosi hyvillä viikoilla, joten ainakin omasta mielestäni hankintoja on jo ihan hyväkin tehdä. Mutta toisille se tosin sopii paremmin että hankkii sitten kaikki kerralla vasta ihan raskauden lopussa.

Dreamer ihan mielettömästi onnea mahtavista tuloksista :heart:!! Ai van mahtavaa!!! On teillä ollut rankkoja aikoja, mutta onneksi kaikki on nyt niin hyvin kun voi olla :). Kertakaikkiaan loistavia uutisia! Onnea teille kummallekin vanhemmalle :).

Oma vain sen verran, että tänään tuossa sohvalla istuessani näin ensimmäistä kertaa potkuja :heart:!! Oi, mikä tunne kun tietää että siinä oli oman tytön jalka (ehkä jalka?:D). Mies on vielä onnistunut missaamaan kaikki potkujen tuntemisetkin, mutta kun nyt oli noinkin voimakkaita potkuja (4kpl), niin eiköhän hänkin vielä niitä pääse tuntemaan.

Toinen juttu, että syön ihan liikaa karkkia, mistä on sitten jatkuvasti huono omatunto. Ajattelen, että vauva saa siinä sokereita sun muuta moskaa. Toki syön normaaliakin ruokaa, ja vitamiinit, kalkit, ja foolihapot otan päivittäin, mutta silti tuo karkin syöminen vaivaa. Voisiko olla sitten syömättä?! Nih?
 
Dreamer olen niin onnellinen teidän puolesta!!!! ihanaa, että voit nyt rentoutua odotusaikana. Vielä kun saisit jostain muutaman kuukauden lisää äippäloma-aikaa!! on se hullua muualla maailmassa!! että jotain hyvää suomessakin!

Susirouva
kaikkein koomisinta kai tässä on se, että itse tiedän kyllä kaikki niksit ja neuvot vaan en voi kaikkia toteuttaa ja mun liikkuminen on niin vähäistä supistusten vuoksi. Ensimmäinen kerta elämässä että tulee näin pitkä tauko aktiiviurheilusta! No onpahan jotain erilaista ja nopeaa sitä sitten synnytyksen jälkeen taas pääsee kuntoon! Tuosta karkinsyönnistä, musta on kans tullut ihan kamala herkkupossu :) ennen ei makea maistunut yhtään ja nykyää pitää jokapäivä saada jotain hyvää --> keksiä, pullaa, karkkia, suklaata.. mulla ei tosin ole huono omatunto siitä. Olen ajatellut että kerrankos tässä nyt sitten ollaan raskaana. Muuten yritän syödä terveellisesti. Ainoastaan pelottaa hampaiden puolesta, mutta olen käynytkin nyt tarkastuksessa ja puhdituksessa ja 1 reikä paikattiin.

Miten muut odottajat? olettteko käyttäneet sen jonojen ohi mahdollisuuden? meillä täällä Oulussa pääsee myös isä jonojen ohi, joten meillä molemmilla on hampaat nyt terveet :)

LadyBlue ja pikkutirri rv 23 *POKS
 
Hei taas kaikille!

Pitkästä aikaa pääsin koneen ääreen ja oli mahtavaa lukea hyvistä ultrakuulumisista! Vaikka ei tunnetakkaan kuin näiden kirjoitusten perusteella niin Dreamerillekin iso hali hyvistä tuloksista! Jännitin täällä taustalla ja pidin peukkuja :)

Täälläkin nuppis vipeltää ja kutittelee vatsaa. Ei voi kuin hymyillä :)
Minullakin on tuo selkä ongelma ollut jo monta vuotta ja jännitän kuinka loppuraskaus menee. Taidan kans ottaa vinkeistä vaarin ja varata aikaa fysioterapeutille ja kysellä sopivia ohjeita.

Aurinkoa odotellessa!

neulatyyny ja nuppis 17+1
 
Dreamer, voi onnea!!! Ihania, ihania uutisia! oikein pelasti mun päivän kuulla tuo =) Nyt voitte sit nauttia ansaitusti :flower:

Liikunnasta, yh, tiedän että pitäisi mutta kun olo tuntuu vaan niin vetämättömältä ja huonolta. Pakko kai kuitenkin yrittää... viime päivinä on vaivannut jatkuva päänsärkykin, ja tiedän että liikunta voisi auttaa siihenkin mutta kun ei niin ei.

Oi, olisipa ihana tuntea liikkeitä! Nyt huomaa että keskenmenon pelko on hellittänyt ja kaipaan jo isoa vatsaa ja potkuja :) Ensi viikon alussa nt-ultra.

Rödluvan ja Beetakingi 11+3
 
LadyBlue, kävin juuri (tai joskus tuossa keväällä) tarkistuttamassa hampaat, ja nopeasti pääsin. Nyt mulla ei sitten ole reikiä kun kerrankin pääsisi nopeammin hoitoon :D.

Rödluvan, tuohon päänsärkyyn voisi auttaa veden juominen. Raskausaikana kun vettä pitäisi saada 3-4 litraa päivässä!! Itselläni meni muutaman päivän kestänyt päänsärky ohi kun tuon huomasin, ja aloin juomaan enemmän vettä.

Neulatyyny, kiva kuulla sinustakin :).

Susirouva ja sudenpentu 22+0
 
Viimeksi muokattu:
Dreamer: Onnea upeista uutisista. :)

LadyBlue: Mie olen Oulusta ja olen aatellut, että käyttäisin hyväksi tuon jonon ohi pääsemisen, mutta en oikein tiedä milloin sitä kannattaisi. Pitäisikö yrittää käydä jo tässä kuussa tai vasta syyskuussa. Olisihan se hyvä saada tarkistettua missä kunnossa noi hampaat ovat. Miehellenikin kerroin tuosta, mutta hän aikoi käyttää yksityistä hammaslääkäriä kuten tähänkin asti.

Peppi1981 ja sykerö 13+1
 
Dreamer voi mitä ihanaa uutiset halija ja olen onnellinen sinun puolesta.

Suosirouva kiitos jo minulla on nyt torstaina lääkäri..

Ladyblue kyllä potkut ovat todella voimakaita että olen ollut tosi huolisaan kun oiken puole kylkeet ovat niin kipee ja meni selkän asti..

Tänään joudun päivystysen sairaalaan ja olin 6 tuntia siellä. aamulla tuli vuoto ja supistukset joten soitin neuvolaan ja neuvola tätini läheti minut sinne, sydän syke oli normaali pesä näyte kaikki ok ja ultrassa poika liiku tosi paljon että oli vaikea saada sen ruutun:) se on nyt 1,2 kg ja vasta viikoja, ei mitään löytynt mistä vuoto on tullut, lääkäri sanoi että kaikki hyvin ja ei ole mitään huolisttuttava ja kotiin vaan. torstaina tiedän enemaan.

kaikille hyvän odotusta ja toivotavasti kaikki meille mene hyvin...

hallija kaikille

Mirdav ja Bambino 27+4
 
Dreamer voi miten hienoja uutisia!!! :flower: Olen kovin, kovin iloinen teidän puolestanne!

Onneksi sullakin Mirdav kaikki on hyvin! Mieti, enää 3 kk ja saamme tavata vauvamme. Mietin jo kovasti miltä pieni näyttää. Pientä kantapäätä, nenää, tuhinaa ja vauvan tuoksua :heart: Pieni rakas tuolla masussani.

Ihanaa, kun masun läpi voi jo tuntea vauvan pyllyn ja pään kun hän on sopivassa asennossa. Keksittiin miehen kanssa hyvä nimivaihtoehtokin neidolle ja kai niitä kummejakin pitäisi alkaa miettimään. Vaatteet ja lakanat on pestyinä ja viikattuina kaapissa ja kaikki isommat hankinnat tehty. Nyt vielä kaikkea pientä, ostin jo liivinsuojia ja siteitä niin ei tarvitse miehen niitä lähteä seikailemaan jos tuleekin äkkilähtö. Mutta ainakin vauvalle vaippoja ja rasvaa + itselle nännirasvaa pitäisi ostaa. Jotenkin mulla on vaan sellainen olo, että haluan kaiken olevan valmiina. Ja ihanahan noita on laitella valmiiksi :D
 
Peppi kannattaa nyt jo soittaa sinne hammaslääkäriin ja sopia se tarkastusaika, koska se menee kuitenkin muutaman viikon päähän. Suosittelen käymään mahdollisimman pian, koska mulla ainakin on jo hankalaa maata selällään kun masu painaa aorttaa ja tulee huono olo :/ Se jonojen ohi takuu on voimassa puoli vuotta synnytyksestä, joten aikaahan on. Mulle jätettiin synnytyksen jälkeen 1 reiän paikkaus kun oli niin pieni.

Hui Mirdav mahdoit säikähtää.. mulla on ollut kans muutama kova supistus ja se pistää itkemään kun tulee hätä vauvan takia. Onneksi ei ole ollut vuotoa! Toivottavasti vauva pysyy vielä masussa pitkään :)
 
Kesätervehdys!

Taukoa on tullut tänne kirjoittelussa, mutta epäsäännöllisen säännöllisesti oon kuitenkin taustaillut, mitä täällä ihmisille kuuluu! Dreamerin tilannetta ja punktion tulosuutisia odottelin ja oli ihanaa lukea, että siellä on kaikki hyvin. Valtavasti onnea:flower: ! Nyt voi tosiaan huoahtaa helpotuksesta ja ihan vaikka vaan nauttia tästä odotuksesta....:heart:

Mirdav; huh, mikä juttu! Onneksi pienokaisella vaikutti olevan kaikki hyvin=)


Siinä nyt äkkiseltään, mitä tuli mieleen täällä nousseista uutisista...itsellä alkoi kesäloma ja kaikki on ihan mallillaan; mitä nyt pieniä raskausremppoja, kuten pari kertaa öinen suonenveto ja kaiken maailman ohimeneviä vihlontoja yms...
Tänään oli sairaalalääkäri ja kätilon kanssa keskustelu, joissa tarkastettiin, että sikiöllä on kaikki ok (kohdun kaksiosaisuudesta johtuen) ...Kätilön kanssa keskustelin synnytystavasta ja muista mieltäni askarruttavista seikoista; se oli kai lähinnä varattu sen takia, että arvioin neuvolassa itseni jossakin määrin synnytyspelkoiseksi...Kaikki on siis pikkuisella ok ja painoarviokin oli 585g! Vastasi kuulemma viikkoja...

Mangu & Pingu 23+4
 
Haaveilija jo enna 86 päivä LA niin saan vauvan toivon vaan että kaikki mene hyvin..

Ladyblue kyllä itku tuli:( mies oli säihkätänut kun soitin ja otti taksi kun ei voinut aja auto;(

Mangu 76 jo onneks kaikki ok kyllä oli helpotunut kun lääkäri sanoi että kaikki olevan kunnossa eikä tietä mistä vuoto on tullut ens viikko saan tietä lisää tulokset kun ottivat kohdun sisältä neste varmistuksen että ei ole tulehduksia..



Huomenna onkin lääkäri tarkastus ja neuvola aika..

Mirdav ja Bambino 27+5
 
On tama raskaus meilla kaikilla sen verran toivottu ja tyon ja tuskan takana, etta kaikki pienetkin vastoinkaymiset pelastyttaa...
Kylla sita kuuntelee kehoaan ihan eri tavalla, kuin "luonnollisessa" raskaudessa, uskoisin.
Onneksi ollaan (melkein) kaikki jo puolenvalin yli, ja suurin osakin jo sen "maagisen"
12 viikon yli.

Lopussa kiitos seisoo!! :heart:

Dreamer74 ja tytto 22 vkoa
 
Mirdav, huhhuh mikä säikähdys! Onneksi kuitenkin kaikki näytti olevan hyvin.

ON. Armoton väsymys jatkuu. Oon nyt kyllä antanut sille enemmän periksi ja nukkunut kun nukuttaa vaikka kaksi tuntia töistä tullessa ja silti aikaisin nukkumaan. Päänsärky on ehkä hiukan helpottamaan päin, mutta vaivaa edelleen. Kulu aika, kulu!

Rödluvan ja Beetakingi 11+5
 
Rödluvan, oli todellakin pelottava mutta onneks kaikki ok että nyt vaan toivo että kaikki mene hyvin lopuun asti..
Kävin tänän neuvola ja lääkäri kaikki oli ok ei mitään huolehttava:) että nain on hyvä:)
Päänsärky olin myös karsinut tuohon 10-13vko aikana kuuluu kait asian?

Muuten olin saanut äipäpakkaus kolme viikko sitten olihan ne kivoja ja ihania vaatteet..:)

Mukavan päivän jatkoa kaikille:D
 
Mirdav, oli varmaan ihanaa tutkia että mitä kaikkea pakkauksesta löytyy :)


ON. Tänään oli nt-ultra, siellä se pikkuinen nukkui rauhallisesti semmoisessa asennossa ettei meinattu saada mitattua turvotusta. Kätilö sitten anturilla tökkien herätteli vauvaa, mutta toinen vaan vei peukun suuhun ja hiukan käänsi kylkeä :LOL: Kyllä huomaa että on meidän lapsi. Lopulta saatiin sit mitattua, eikä ollut mitään tavallisesta poikkeavaa. Pienet sormet ja varpaat siellä heilui ja kaikki mistä saattoi mitään sanoa oli normaalin näköistä :heart::heart::heart:

Kävin sitten töiden jälkeen ostamassa ekat vauvanvaatteet, ja myös vähän helposti ostettavia tarvikkeita, esim. tuttipullon ja tutteja. Oli ihanaa :D

Rödluvan ja Beetakingi 12+2
 
Heippa pitkästä aikaa!

Oon ihan tippunut kelkasta kun en ole oikein voinut seurata palstaa edes lukemalla kun sijainen on istunut puolen metrin päässä ja vaikka kaikki hommat olen nakittanut hänelle niin seuraa silmä kovana että mitä teen omalla koneella (kaikkea muuta kuin töitä...). Joten valitettavasti tämä pyrähdys tänne menee taas kerran omanapailuksi.

Mietin että mitähän olen viimeksi kertonut... No, viime kuun alussa olin neljä päivää sairaalareissulla kun nousi kuume ja tulehdusarvot 168:aan. Epäilivät umpparia, mutta ultran ja magneettikuvien perusteella vika ei ollut umpilisäkkeessä. Olivat kuitenkin moneen otteeseen jo suurin piirtein viemässä leikkaussaliin ihan varmuudeksi umpilisäkkeen poistoon mutta kun olemassa oli tuplariski (verenvuototautini ja mahdollinen synnytyksen käynnistyminen) niin leikkaukselta vältyttiin. Mysteeriksi jäi mikä tulehduksen aiheutti, onneks vahva tupla-antibiootti auttoi. No, siitä episodista kun selvittiin iski pissatulehdus. Meinasi alkaa huumori jo loppumaan meikäläiseltä.

Viime viikko sitten nautittiin Kreikan auringosta ja lämmöstä, minä tosin enimmäkseen varjon alla. Ei tämän jättimahan kanssa oikein tuntunut hyvältä olla suorassa auringonpaisteessa.

Äitiyspakkauskin saatiin, itse en sille oikein lämmennyt, mutta mieheni mielestä vaatteet ovat kivoja. No, hänhän sen pakkauksen halusikin kun tämä lapsi on hänelle tosiaan ensimmäinen. Paljonhan mulla on tallessa vanhemmilta lapsilta, mutta turvakaukalo ja telakka sekä matkarattaat on hommattu. Tänään ostin talkkia, sinkkivoidetta, vauvaöljyä yms yms tarpeellista. Miehen äiti höyryää ostaa vaatteita ja sihisee kun ei kerrota kumpi on tulossa että osaisi ostaa oikean värisiä vaatteita :LOL: Ainut hankinta joka vielä pitää tehdä on sitteri. Ja miehelle pitää viimeistellä isyyspakkaus. Jotain pientä olen jo ostanutkin pakkausta varten.

Ennen matkaa käytiin vielä meitä hoitaneen lääkärin luona ja tällöin vauvan painoarvioksi annettiin 1550 g ja kohdunpohjan korkeus oli tuolloin 28 eli iso vauva ja iso maha ;)

Nyt vietän lasten kanssa kesälomaa. Heinäkuun alussa pitäisi mennä vielä viikoksi töihin, mutta luulen että haen sairaslomaa, sen verran kenkku olo alkaa olla eikä paikallaan istuminen pitkiä aikoja tunnu hyvältä. Ja yötkin alkavat tämän ison vatsan kanssa olla aika katkonaisia kun aina herää kun kääntyy kyljeltä toiselle. Tässä iässä sitä laittaa kuitenkin oman ja vauvan olon etusijalle ja töistä viis ;)

Ai niin, saattaa olla että tässä loppumetreillä meille tulee eteen vielä muuttokin. Käytiin katsomassa yhtä ihanaa omakotitaloa ja nyt olisi hirmuinen hinku päästä isompaan asuntoon.... Oma vaan pitäisi laittaa myyntiin ja saada pankista paaaaljon lisää lainaa... Saas nähdä kuinka käy...

Keskiviikkona sitten neuvolaan ja tästä eteenpäin sitten kahden viikon välein. Ekaa kertaa toivon että kesä menis nopeesti ja olis jo elokuu ;)

Jypy ja Murmeli rv 30+0 *poks*
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Rödluvan ihanista ultrakuulumisista ja valtaisan etapin saavuttamisesta! Musta ainakin tuntuu, että np-ultran jälkeen aikakin kului paljon nopeammin, kun ei tarvinnut koko ajan hermoilla että onko kaikki hyvin!

Jypy olet jo huisin pitkällä, kiva kuulla kuulumisia pitkästä aikaa, vaikka et aivan vastoinkäymisiltä olekaan välttynyt.. Pääasia kuitenkin, että "pienellä" kaikki hyvin ja kasvaa hyvin! Rentouttavaa lomaa :)

Täällä päivät kuluvat ilman sen suurempaa kerrottavaa, hankintoja olen nyt enemmän tai vähemmän tehnyt - pitkälti olen metsästänyt käytettyä, mutta erittäin hyvässä kunnossa olevaa. Tällä periaatteella löytyi viikonloppuna vaunutkin, joita olen pitkään haeskellut. Itse asiassa oltiin jo liikkeessä ostamassa uutena kyseisiä vaunuja, mutta päätin vielä viime hetkellä tarkistaa ettei myyntiin ole tullut mieleisiä, ja olihan ne! Muutaman satasen siinä säästi.

Hyyppä on ilmeisesti löytänyt mieliasentonsa ja monottelee tätä nykyä (ihanan) säännöllisesti oikeaan kylkeen. Aiemmin liikkeitä tuntui enemmän myös muualla. Lääkärineuvolaan on vielä 3 viikkoa, vähän jännittää ettei vaan supistukset oo kypsyttänyt paikkoja, kun niitä tulee edelleen pitkin päivää ..ja yötä. Kerään tässä myös rohkeutta soitella neuvolaan toksoplasmoosi-kokeiden tuloksia, koska jossain vaiheessa keksin saaneeni sellaisen tuliasina Kreikasta :/ Ehdin jo maalata kaikkein mustimmat kauhukuvat kohtukuolemista ja vaikeista epämuodostumista jne, kai se pelko lapsen menettämisestä on vaan niin syvällä ettei siitä ihan hevillä pääse. Nyt olen kuitenkin jo paljon rauhallisemmin mielin, vaikken tuloksia olekaan vielä saanut.

Ihanaa viikkoa kaikille!

mökkelö ja hyyppä 23+2
 
Olipas mukava kuulla Jypynkin kuulumisia. Sulla on jo niin pitkällä tuo raskaus ja pääset vielä loppukesääkin viettämään taaperon kanssa :)

Mökkelö
meillä vielä pikkuinen vaihtaa paikkaa ihan fiiliksen mukaan. Välillä potkii kylkiin välillä napaa ja väliin virtsarakkoa niin että meinaa pissa lirahtaa housuun!! mutta jokainen potku tuntuu kyllä niin ihanalta.

ON Neuvolassa jälleen käyty. Kaikki hyvin, paitsi vähän oli glukoosia virtsassa eli ensi viikolla jo sokerirasitus. Saattoi kyllä vaikuttaa, että oli juuri aamupalan nauttinut ja aamupalassa oli nopeita hiilihydraatteja runsain mitoin. Sydänäänet oli 130 levossa :) vauva nukku tyytyväisenä kun alettiin kuuntelemaan ja ärsyyntyi kuuntelusta siinä määrin, että lähti doppleria karkuun ja sykkeet nousi lähelle 140, neuvolan täti ei sitten enempää kiusannut. Painoa oli tullut kuukaudessa kolme kiloa.. huh! kyllä se liikkumattomuus vaikuttaa! Pitää vähän keventää syömistä.. mutta ihan sama jos menee se 20kg rikki. Menkööt. Laihdutetaan sitten kun vauva syntyy :) Enää 2 viikkoa ja on jo toinen neuvolalääkäri ja siitä pari viikkoa on taas neuvola.. eli täällä tahti kiihtyy ja elokuun alusta käyn tasan 2 viikon välein neuvolassa ja 3 lääkärikäynti on sitten jotain viikolla 37?

Synnytysvalmennus on elokuussa.. aiotteko muut osallistua siihen, entä tuleeko mies mukaan. Me mennään yhdessä oikein mielellään siihen. Tänään aloittelin myös täyttämään esitietoja synnärille ja siellä tulikin sitten vastaan ne nimet hätäkastetta varten. Meillä alkaa rankka mietintä pikkuiselle. Ei olla nimeä yhtään mietitty.

Ihanaa kesäiltaa kaikille!

LadyBlue ja pikkutirri rv 24 *POKS
 
Moikka
Mina ja mieheni ollaan ilmottauduttu kaikille mahdollisille kursseille! :D
Paatettiin ottaa "kaikki irti" tasta ihanasta tilanteesta. Mennaan yhdessa synnytys valmennukseen, synnytysosaston tutustumis paivaan, epiduraali kurssille ja imetyskurssille. Mullekin ihan mielenkiintoista nahda miten nama USAn opetukset eroaa Suomalaisesta systeemista... Ja sitten Miehen vanhemmatkin ilmoitimme isovanhempain kurssille, hih hih...
Musta on tosi ihanaa, etta miehenikin on niin innoissaan tasta lapsesta (no, eka molemmille ja pitkat hoidot takana). Han on osallistunut kaikkeen koko raskausajan, en ole kaynyt yhdellakaan laakarikaynnilla tai edes labrassa ilman hanta. :heart: Kaikissa ultrissa ollut mukana myos.

Mulle on tullut raskauskiloja tahan mennessa (vko 23 nyt) tasan 2,5 kiloa. Ei siis kovin paljon, mutta mullahan oli alkuraskaus pelkkaa pahoinvointia, ja ennestaan ylipainoa josta hyva lahtea miinustamaan...

Eilen kaytiin vihdoin shoppailemassa vauvahuonekaluja. Loydettiin sopo pinnasanky, lipasto ja vaipanvaihto poyta hyllyineen vauvan huoneeseen. Ne on puiset, valkoiset ja sopii hyvin vasta maalattuun vihreaan huoneeseen. :) Kai muistatte, kun muutama kuukaus sitten sanoin viela, etta "ma en kyl ala mitaan himoshoppaileen, ei se vauva tarvii aluksi mitaan"... LOL

On taa niin siunattua, ihanaa aikaa. I love my baby!

Meilla on muuten nimikin valmiina, ja kaikki jo tietaa sen. Tahan amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu, etta vauvalla pitaa olla nimi ennenkuin paasee sairaalasta kotiin. Ja baby showereita varten nimi julkistetaan myos, etta ihmiset voi hankkia nimikoituja lahjoja.


Dreamer ja +23 viikkoa tayttava suloinen tytteli
 
Viimeksi muokattu:
Minulla oli tänään käynti lääkärissä ja kävin samalla pikaisesti terveydenhoitajan luona. Tuntuipa mahtavalta kuulla taas sydämmen syke, silloin tää raskaus tuntuu jotenkin todentuntuisemmalta kuin muuten. Vieläkin tuntuu, että ultrassa nähty kuva olisi tullut jostain videolta. Onneksi paino oli pysynyt samana kuin viime kerralla eli olen onnistunut tavotteessani. Ensimmäisillä viikoilla painoni oli noussut pari kiloa, joten halusin yrittää pitää painoni kurissa edes tämän välin, koska kyllähän se kohta alkaa muutenkin nousta. Olen vähentänyt herkkujen syöntiä ja lisännyt liikuntaa. Käytiin eilen siskon kanssa pyöräilemässä parikymmentä kilsaa ja naureskelinkin siskolleni, että viimeinen yritys ennen punnitusta. :)

Seerumituloksetkin olivat normaalit eli onneksi ei tarvitse huolehtia enää siitä. Ainoa mikä oli vähän harmillista, oli hemoglobiinin lasku. En ole kyllä tuntenut itseäni mitenkään normaalia väsyneemmäksi. Unet kun ovat jääneet vähän heikoiksi, koska heräilen kesken unien, enkä sitten saakkaan heti unen päästä kiinni, niin olen tietty sen takia vähän väsynyt. Onneksi ei tullut vielä määräystä hankkia varsinaisia rautatabletteja, onhan minulla niissä monivitamiineissa rautaa, joten saan edes vähän jostain sitä. Mieheni kyllä heti ehdotti pinaatin ja nokkosten syöntiin, mutta pitää yrittää saada jostain muualta ensin. Nuo kun eivät kuulu normaaliin ruokavalioon. No, pinaattikeitto on kyllä hyvää, mutta tulee todella harvoin syötyä. :)

Sain tietää myös, että olen rh-negatiivinen, mutta onneksi, jos on uskomista noihin netti tietoihin, niin ensimmäisessä raskaudessa ei siitä pitäisi olla haittaa. Mitä nyt pari kertaa käyn verikokeessa, jolloin katsotaan vasta-aineet. Tuli kyllä aika puun takaa tuo tieto, koska en koskaan osannut edes ajatella, että voisin olla rh-negatiivinen. Tietty olisin voinut kysyä nyt isosiskolta, kun kerroin raskaudesta hänelle, kumpi hän on.

Peppi1981 ja sykerö 14+2
 
Huh Mirdav, mitä oletkaan joutunut käymään läpi! Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin!!

Voi vitsit Haaveilija, varmasti hauskaa tuntea vauvaa tuolla tavalla vatsan läpi. Mietin jo, että tunnenkohan itse ikinä, kun tuntuu että mulla tuossa on aina semmoinen sentin rasvakerros vatsassa :D. Meillä on toinen kummi tiedossa, mutta niitä on nyt tällä iällä vaikeampi löytää kun kaikilla on omia lapsia, ja kummilapsiakin jo paljon. Sulla onkin jo ihanasti hankittuna tuota tavaraa. Nuo rasvat sun muut meinaan myös hankkia tässä jossain vaiheessa. Ihan loppuun en halua jättää mitään.

Ihanaa Mangu että saat lomailla!! Aah mikä ilma oli tänäänkin töihin tullessa. Olisi ollut kiva vain ajaa työpaikan ohi, ja mennä johonkin nurtsille istumaan ja syömään jäätelöä :D. Tai mökille. Niin, sulla oli vissiin sitten ylimääräinen lääkäri? Kivasti kasvanut tuo teidän bebe :heart:.

Ihania ultrauutisia Rödluvan :). Ihanaa että sinäkin pääsit vihdoin tuon maagisen 12 viikon yli!! Nyt se aika sitten alkaakin kulumaan paremmin, (valitettavasti) kesä menee aina hujahtaen :D, ja sinullakin alkaa se vatsa jo piakkoin näkyilemään :). Ajattele, enää 3-4 viikkoa ja voit alkaa tuntemaan niitä potkujakin :).

Moooro Jypy pitkästä aikaa! Onpa sullekin sattunut ja tapahtunut. Onnea uuden talon hankinnalle :). Kuulostaa tosi ihanalta! Me ei sitten tosiaan oteta sitä ä-pakkausta, kun saadaan kaikki sieltä kaveriltani jonka vauva on meidän vauvaa 9 kk vanhempi, ja saatiin mun siskolta uusi haalari vauvalle. Vaatteita on jo iso laatikollinen hankittuna, jopa välikausivaatteet ensi keväälle :D. Oli niin söpöt että oli pakko ostaa. Saa sitten jännitykselläo odottaa että kuinka sopii päälle :D.

Mökkelö, mihi vaunuihin päädyitte? Kiva että löysitte mieleisenne käytettynä! Ei sulla varmasti mitään toksoplasmoosia ole. Jos yhtään lohduttaa, niin itse vetelin tuossa silliä, ja tänään terkka sanoi, että sitä ei kyllä pitäisi syödä...mutta sanoi, että ei siitä kannata stressata. Mennyt mikä mennyt.

Mulla taas tuo vauva on vähän rauhottunut potkimisen suhteen, mikä tietysti hermostuttaa välillä. Mutta joka päivä niitä liikkeitä kuitenkin tunnen, ja usein saan heräteltyä vauvan liikkumaan syömällä karkkia tai juomalla vettä. Yöllä nukkumaan mennessä potkii lähes aina, joten ainakin voin nukahtaa turvallisin mielin :). Potkuja on tullut nyt jo yli navankin. Jännä kun voi tietää konkreettisesti miten kohtu kasvaa.

LadyBlue, vähän samoilla linjoilla sun kanssa. Painoa tulee, mutta laihdutetaan sitten kun vauva on synytnyt. Mulla on tullut nyt lähtöpainosta jo 10 kg lisää!! Aargh. Yritän kyllä syödä terveellisesti, mutta ei tule liikuttua tarpeeksi kun on istumatyö, eikä jaksa töiden jälkeen välttämättä enää tehdä mitään. Nyt kyllä kaikki hoikat ja hyväkuntoiset tuntuu kadehdittavilta...vaikka olen kyllä tosi tosi onnellinen raskaudesta, niin välillä tunnen itseni kyllä norsuksi.

Kyllä me mennään niihin synnytysvalmennuksiin. Viihdyn näillä kaikilla neuvolakäynneilläkin, ja on jotenkin tosi kiva kun on oikein tilaisuus puhua ja ajatella näitä vauvaan liittyvistä asioista. Tämä on minua yllättänyt, kun muuten en niin hirveästi välitä selitellä muille tekemisiäni, niin raskauden suhteen on ihana kun joku kuuntelee ja kyselee vointia.

Me ollaan vähän pyöritelty niitä nimiäkin, mutta mitään ei olla vielä ns. päätetty. Tuo on jotenkin kauhean hankalaa, vaikka tytöille nyt onkin helpompi keksiä nimiä. Pitääkö niitä nimiä muuten olla kummallekin sukupuolelle valmiina vaikka ultrassa onkin kerrottu tyttö tulevan? Eihän nuo tosiaan ole 100% varmoja, mutta kyllä meillä ainakin niin tyttöä katsottiin tulevaksi, että tuskin sieltä enää pojaksi muuttuu :D.

Dreamer, tule sitten kertoilemaan niitä Jenkkisysteemejä meillekin :). Meillä on myös mies aina kaikessa mukana, on ollut siis jokaisella käynnillä, ja tuleekin muuten, paitsi pelkkiin labroihin menen yksin. Mutta ihanasti osallistuu aina kaikkeen.

Voi, siellä Jenkeissä onkin kaikkea ihanaa vauva"kamaa". Kai teillä on sitten se babyshowerkin, josta tuolla vähän mainitsitkin? :) Sieltähän saatte kaikkea iiihanaa!! Ja näinhän ne vauvat sekoittaa meidän päät :D, mutta hyvä niin! Nyt shoppaillaan ja vouhotetaan hyvällä omallatunnolla! Johan näitä rakkaita onkin jo odotettu!!

Mulla aina ihan sama Peppi, tai siis jotenkin ennen liikkeiden tuntemista ultrat "kantaa" vaan tiettyyn asti. Sitten sitä taas jotenkin haluaisi jotain konkreettista merkkiä vauvasta. Itsekin kävin tuolloin alussa pari kertaa kuuntelemassa sydänäänet, että onhan kaikki vielä niinkuin pitää.

Hassua että sait vasta nyt tietää tuon että olet rh- :). Minähän olen myös, ja nyt sokerirasituskokeen yhteydessä katsotaan ne resus vasta-aineet verestä. Ne tarkistetaan anakin pari kertaa raskauden aikana, ja synnytyksen yhteydessä/jälkeen saa heti sellaisen piikin ettei tule hylkimisreaktiota seuraavankaan lapsen kohdalla. Ensimmäiseen lapseen tuo muutenkaan harvoin vaikuttaa. Ja voihan se olla että lapsikin on rh-, silloinhan ei ole muutenkaan mitään ongelmia. Meillä neljästä siskosta ja yhdestä veljestä vain minä, ja isäni ollaan rh-. Muut ovat plussia.

Meillä oli tänään neuvola, ja siellä oli kaikki hyvin. Kohdunpohjan korkeus oli 19 cm, mikä on nippa nappa keskikäyrän alapuolella. Vauvan syke oli 151, eli kaikki hyvin sen suhteen. Hb oli vieläkin ilman lisärautaa 130! Kai se rehujen syöminen tuottaa tulosta :D. Saatiin se raskaustodistus ja uusia th ja lääkäriaikoja.

Viime ma mulla tuli kauhea polte alavatsaan, mikä kesti n. minuutin. Mitään kiristävää tunnetta ei ollut, joten en tiedä yhtään mikä se sitten oli. Onneksi ei toistunut. Muuten olen ollut kunnossa, vähän on ollut päänsärkyistä oloa tällä viikolla, mutta ehkä johtui vain siitä että vetäisin yksi päivä roskaruokaa. Nyt on taas hyvä olla kun syö säännöllisesti, ja päivälliselläkin vain uusia perunoita ja sitä kiellettyä silliä :D, ja monimuotoista salaattia. Vettä yritän juoda niin pajon kuin pystyn. Siihen kolmeen, neljään litraan en kyllä mitenkään pääse ikinä.

Eipä tässä tämän enempää...:D...leppoisia odotusaikoja kaikille!!

Susirouva ja sudenpentu :heart: 23+2
 

Yhteistyössä