Talven 2011-2012 aikana lapsettomuushoidoista plussanneet

Mä nyt kommentoin sulle Jenksula kun itseänikin mietitytti silloin muutama viikko sitten tuo lugesteronin lopettaminen! Ensinnäkin sain koko luget kerjäämällä kerjättyä itselleni lääkäriltä ja tästä luge-kierrosta sitten tärppi kävi. Luulen että omalla kohdalla olleet tarpeelliset. Lääkäri määräsi mulle sitten lugeja 2x30 tabl., annostuksella yksi aamuin ja yksi illoin emättimeen. Mitään ohjeita ei plussan jälkeen jatkamisesta tullut ja kun soitin klinikalle plussattuani niin kätilö sieltä sanoi että voin lopettaa luget tai halutessani jatkaa kunnes lääkkeet loppuu. Jatkoinkin sitten lugeja niin että laitoin aamuin illoin yhden kapselin kunnes lääkettä oli enää 7 kapselia jäljellä ja viimeisen viikon laitoin sitten vaan iltaisin. Lääke riitti jonnekin 6+5 tienoolle eli melkein sinne 8. viikolle saakka. Jostain luin että lääkettä ei pitäisi lopettaa yhtäkkiä vaan annosta vähentämällä.

Ei noista oireista voi Peppi paljoa päätellä siitä raskauden etenemisestä. Itse oon ollut tosi vähäoireinen koko alkuraskausajan ja välillä ihan hirvittävän huolissani juuri siitä. Ihan lievää etomista ja parin alkuviikon kovaa väsymystä lukuunottamatta ei mitään oireita ole ollut. Kuitenkin kaikissa 3:ssa ultrassa on kaikki ollut erinomaisesti. Ja eikös noiden oireiden kuuluukin alkaa vähentyä tuossa 10 viikon paikkeilla!
Itsellä kans kummallisia inhokkeja ilmaantunut ruoista. Paistettu juusto on yksi pahimmista ällökkeistä :x Siis sellainen ruskeaksi paahtunut juusto vaikka jonkin piirakan tai laatikon päällä. Myös jos nälän päästää liian suureksi niin en sitten pystykään syömään vaikka edessä olisi kuinka herkullista ruokaa. Olen myös lopettanut kahvin juonnin pari vuotta sitten ja siirtynyt vihreään teehen. Nyt kuitenkin tee tökkii ja pahasti, mutta töissä olen alkanut juoda taas kahvia 1/2 kuppia päivässä.

Onnea Rödluvan ihanista ultrauutisista :heart:

Täällä myös mieli herkkänä lapsettomien lauantain vuoksi. Suuri myötätunto on heidän puolella jotka vuosia ovat omaa pienokaistaan odottaneet. Samalla nöyryys ja kiitollisuus siitä että uusi elämä kasvaa sisälläni.

Tuna ja sintti 12+5
 
Tunafish: Kiitos lohdutuksesta. Täytyy pitää vain peukut pystyssä ja toivoa, että kaikki on kunnossa. Niin ja kyllä minulla taas tänään päivällä on vähän oireita tullut takasin. Aikaisemmin vain olen tottunut, että niitä on jo ihan aamusta kun herään ja säikähdin, kun aamulla olikin ihan hyvä olo. :) Löysin aamulla netistä yhden blogin, mihin joku oli laittanut viikko viikolta raskauden kulkua ja sieltä luin, että juuri hänelläkin on näillä viikolla vähentyneet oireet. Se vähän lohdutti ja antoi voimia taas jaksaa. Joskus tulee vain näitä päiviä, kun pelot saavat valtaansa ja silloin sitä osaa ajatella vain kaikkein pahinta. : /

Minulla tulee välillä puhuttua ajatuksissani tuolle pikkuiselle samalla kun silittelen vatsaa, yleensä ennen nukkumaan menoa. Aikoinaan jo siirtojen jälkeen puhuin samalla tavalla sille alkiolle, mutta jännästi juuri tällä kertaa kuin onnistui, en tehnyt sitä. Mutta nyt onkin hyvä puhua, kun vihdoin onnistui ja pikkuinen kasvaa sisällä. Emme oli nimenneet tätä vielä varsinaisesti minkään nimiseksi, mutta mie puhun siitä pikkuisena.

Tein tänään teiniajoilta herkkua, jota söin, kun vanhemmat lähtivät mökille ja sain jäädä vihdoin kotiin. Spagettia ja jauhelihapyöryköitä kastikkeessa-purkkia. Jos olisin laittanut spagetin keitin veteen enemmän suolaa, olisi ruoka maistunut samalla kuin silloin aikoinaan. Mutta sitä sain menemään alas. En yleensä tykkää tehdä ruokaa noista valmiista purkki-ruuista, mutta nyt tein poikkeuksen, kun en muutakanaan keksinyt ja satuin sellaisen viime viikolla ostamaan kaappiin.

Minun inhokeiksi tuli tuossa pari viikkoa sitten shangai-maustetut kanankoivet, muutenkin tuntuu nyt, että en halua mitään uunissa paistettua kanaa. Ostettiin niitä ja laitoin sitten ne uuniin, mutta kun uunista alkoi tulla se haju, meni halu syödä niitä. Joten mies söi ne kaikki ja mie söin salaattia ja Atrian hampurilaisen.

Rödluvan: Ihania ultra kuulumisia. =)
 
Peppi1981 Ihan varmasti kaikki on ok.
Mä ravasin silloin ultrissa rv 6,8 ja 10....hullu kun olin.
Ja mullakin just ennen rv 10 kaikki oireet lieventyi ja olin ihan varma että no niin se oli tässä mutta menin femedaan Brunolle ultraan ja siellä se pieni mies heilutteli..siinä samalla katsottiin niskapoimua ja Brunolla oli niin hyvät vehkeet että jopa sukupuoli näkyi aivan selvästi.

Jos jota kuta kiinnostaisi kotidoppler niin mulla löytyy huutiksessa sellainen näytöllinen eli siinä näkee vauvan sykkeen.Eli myyjätunnus on "shenda"

Onnea kaikille plussanneille ihan hirmuisesti.

Meidän pikkumies on jo 6kk.....aika lentää siivillä.
 
Kiitokset vastanneille. EI tosin kauheesti valassu kun itsellä tosiaan kahdet lääkkeet samaan aikaan lopetettavana. Siirto tehty lääkkeelliseen kiertoon jollon lugeja käytetään yleensä sinne viikolle 12 asti. Siks vähän tuntuukin pelottavalle että noin kauan käytetty lääke/lääkkeet lopetettais vajaassa viikossa. Mut kaipaan se sit on niin :D
 
Heippa Jenksula :) Minulla on kanssa lääkkeelliseen kiertoon tehty siirto. Zumenoneja meni 3x päivässä ja lugeja 3x päivässä. Zumenonit lopetettiin samantien ilman vähennyksiä, kun plussasin, ja luget lopetettiin rv12 juuri samoin kun sulla, että nopeella tahdilla vähennettiin/lopetettiin (muistaakseni 3.-4.päivässä..).
Itseäni kanssa pelotti nopea lopetus, kun niin kauan olin lääkkeitä käyttänyt, mutta lääkäri selitti, että noilla viikoilla istukka on jo täysin toiminnassa, ja tuottaa tarvittavan hormonin, eli lugeja ei enää tarvita.

blackangel rv19+5
 
Hyvää äitienpäivää kaikille :)

Menipäs vauhdilla viikonloppu kun on ollut 3 vuotias siskon lapsi kylässä ja on tullut sitä viihdytettyä. Kyllä miehen kanssa äsken huokailtiin, että kyllä on rankkaa tuo lapsen kanssa oleminen :D heh.. onneksi saa nyt vauvasta asti harjoitella. Tehtiin mm. seuraavia mokia: unohdettin lukita ajaessa auton ovet ja melkeen ovi aukes ajaessa, sekä tuli melkein pissat housuun, kun unohdettiin käskeä käymään pissalla ennen ajelemaan lähtöä.. tuli melko kiire etsiä vessaa! lisäksi en heti tajunnut aamulla että noilla pienillähän on nälkä kun ne herää ja pistin vaan katsomaan telkkaria, mutta sitten tajusin että ei hemmetti kyllähen se varmaan on nälkäinen kun on nukkunut 12 tuntia :D

Mutta ihaniakin asioita huomasin.. olipas aika mukavaa yöllä kömpiä pienen viereen nukkumaan omaan sänkyyn ja herätä pienen pyöriskelyyn aamulla. Ja se seura on ihanaa ja kuinka paljon ihanampaa on kun toinen hakee lohtua sylistä päikkäreiltä herätessä :) Kyllä lapset ovat ihania!

Täällä potkut voimistuu ja masu kasvaa.. Melko iso olo jo :D Huomenna neuvola ja siellä taas katsellaan mitä tehdään mun töiden jatkon suhteen?!? itse olen kyllä ihan valmis jäämään pois töistä!

Peppi mulla oli kans jossain vaiheessa n. 1-2 viikkoa melko oireeton olo, tais olla joskus rv 8-10.. ymmärrän kyllä että se alkaa mietityttämään ja itsekin välillä oikein pysähdyn kuuntelemaan että potkiiko se kaveri tuolla. Lapsettomuushoidoissa olevilla taitaa olla plussan jälkeen piinaa siihen asti että saa sen nyytin syliin. Kyllä menettämisen pelko on kauheaa!

Dreamer unohdin viimeksi vielä mainita, että meille sanottiin lapsettomuuspolilta sekä neuvolasta että hedelmöityshoidoissa on suuri mahdollisuus saada virheellinen testivastaus niissä kromosomitutkimuksissa ja siksi niitä ei suositella, etenekin IVF oli sellainen. Eli siis riskiluku voi olla suurempi hoidoissa olevilla jos plussaa.

Ihanan aurinkoinen päiväkin oli :)

LadyBlue ja pikkutirri rv19 + 5
 
blackangel, aika jännä kuinka on eroja kun minä taas on syöny myös zumenonia tänne asti. Ens viikolla sais alkaa vähentää molempia. Toisaalta niin ihanaa ettei tartte noiden lugejen kans pelata, mut silti niin pelottavaa :D
 
Mielenkiintoisaa, että meille ei sanottu mitään tuosta kromosomitutkimusten virheellisistä testivastauksista, kun kävimme silloin varhaisultrassa vai onko tuota vain tuoresiirrossa. Siitä en kyllä yhtään ihmettele, kun neuvolassa ei sanottu mitään, kun tuntui, että tämä minun terveydenhoitaja tiennyt paljoa näistä hoidoista. Mie kävin perjantaina verikokeessa ja otettiin sitten se seerumitutkimuskin, vaikkakin mietin pari kertaa ennen kuin suostuin. Pitää toivoa, että tulokset ovat ihan normaalit. Jos olisin tiennyt tuosta mahdollisuudesta, että antaa voi antaa vääräntuloksen, en varmaan olisi ottanut sitä seerumitutkimusta.

Minusta ainakin tuntuu, että en ostaa yhtään olla lasten kanssa. Aikoinaan hoidin yhden päivän siskontyttöä, joka oli myös pari kolme vuotta. Mie unohdin käyttää häntä esim. vessassa ja muutenkin tuntui, ettei se päivä mennyt ihan nappiin. Muutama vuosi sitten hoidin kaverinlasta, joka ei ollut kuin muutaman kuukauden, mutta hänen hoitonsa meni ihan ok:sti, kun ei tarvinnut kuin jokunen tunti hoitaa. Kävin tunnin vaunuttelemassa ja sitten kun hän heräsi, vaihdoin vaipan ja syötin. Mutta olin kyllä helpottunut, kun lapsen isä tuli ja otti hoitovastuun.

Ja nykyään tuntuu, että en osaa hoitaa edes veljen tyttöä tai poikaa. Leikkiä osaan juuri ja juuri, mutta muut hommien kohdalta en osaa muuta kuin nostaa kädet pystyy. No, heidän kanssa olen vielä vähemmän tekemisissä kuin siskontytön. Pitää toivoa, että kun oman lapsen kanssa oppii kaikki alusta asti, niin ei tule samanlaisia kädet pystyy oloa. :)

Minulla ei ollut nyt viime kerralla käytössä Luget vaan Lutinus, vaikkakin minulla olisi ollut yli kolme pakettia Lugeja jo valmiiksi. No, minuahan pelotti ihan mahdottomasti, kun minulla loppui se lääkkeen käyttö samana päivänä, kun siirrosta oli kaksi viikkoa eli mitään pikkuhiljaa lopettamista ei tullut. Varsinkin kun lääkepaketin ohjeissa oli, että sitä pitäisi jatkaa pidempään. Onneksi kaikki meni hyvin ja oma kroppa pärjäsi ilman tukilääkitystä, mutta ymmärrän hyvin sen jännityksen, kun pitää tukilääkitystä vähentää.
 
Peppi, ei kannata huolestua, hyvin siellä masussa on asiat :). Olet jo tosi hyvillä viikoilla :). Itse olisin voinut välillä unohtaa kokonaan että olen raskaana, kun ei missään tuntunut mitään. Nyt on vähän vatsa kasvanut, mutta siltikin muuten tosi normaali olo. Silti sitä jotenkin jännästi ultra kantaa aina vain n. viikon, kunnes alkaa taas huolehtimaan :D.

Eli tiedän tunteen, varsinkin kun tuossa vaiheessa ei vatsa vielä niin paljoa kasva, eikä tunne liikkeitä. Niitä olen nyt onneksi alkanut tuntemaan, oikeastaan jo aika alusta, n. viikolta 16, mutta välillä on ollut pidempiäkin taukoja (jolloin olen tietenkin taas huolestunut). Tänään molski siellä jo oikein kunnolla :).

Mirdav, niillä ajatuksilla menen, eli kun on synnytyksestä miljardit muutkin selvinneet, niin eiköhän mekin, sellaisiakin olen siis ajatellut :D.

Mökkelö, mulla on myös ollut välillä sellaista kiristävää oloa vatsalla. Viime viikolla taisi olla. Se koko vauvavatsa siis tuntui kireänä pallona, mutta mitään kipuja ei ollut, ja se tunne kesti kyllä pidemmän aikaa, ei siis vaan mitään minuutteja. Mitähän lie sitten ollut. Sulla on kyllä ollut tosi hurjaa, ja todellakin kannattaa ottaa mahd. rauhallisesti, ja sairaslomaa vaan!!!!

Nyt olen saanut raskaat työt raadettua, ja on jopa lomaa tämä viikko! Sitä vähän varjostaa kamalat allergiaoireet koivusta. Jotain Heinix nenäsumutetta kuulemma saa käyttää raskaudenkin aikana, mutta jotenkin haluaisin vaan yrittää olla ilman mitään lääkettä raskauden ajan. Haaveilija, sitä sarvikuonoa olen myös käyttänyt.

Sen hb:n aion kyllä mennä nyt mittauttamaan. Meidän th on sairaslomalla tämän kuun loppuun, mutta ei luulisi olevan ongelma että joku toinenkin sen jossain välissä mittaa.

Hyvä tietää että muillakin on ollut tuota nenäverenvuotoa. Ei siis sen vuoksi huolestuta enää.

Onnea Rödluvan hienoista ultrakuulumisista :). Elähän sitten huolestu jos et vielä kuule ääniä kotidoplerilla, se kun ei noilla viikoilla ole vielä varmaa.

Mulle kyllä maistuu ruoka, ihan kaikki mahdollinen :D. Eli ei mitään ongelmaa tai erityisiä mielitekoja sen suhteen. Terveellistä kotiruokaa tekee eniten mieli.

Jenksula, en myöskään osaa auttaa. Mulla loppui Lutinukset jo ennen plussaa. Uskon kyllä että voit luottaa lääkäreihin.

Äitienpäivänä sain mieheltä ruusuja, eli ihanasti meni se päivä :heart:. Nyt kun saataisi vain niitä sateita, niin rauhoittuisi tuo siitepölyn lentely ja jaksaisi alkaa kotia järjestelemään. Nyt on vetänyt niin heikoksi, ihoa kutittaakin ja aivastuttaa koko ajan, ja nenä vuotaa kuin seula, ettei pysty tekemään oikein mitään. Mutta kyllä se tästä.

Ja niin, niitä hankintoja on tullut tehtyä, oikeastaan enemmänkin siksi, että ollaan nyt vaan satuttu saamaan niin paljon muilta. Uudet jutut, ja enemmän vaatteita ostan sitten rakenne ultran jälkeen, ja vaunujenkin osto jää kyllä ihan syksyyn.

Onhan se tooosi eri asia hoitaa muiden lapsia, kun sitten sitä omaa tuttua :). Itseänikin hermostutti nostaa kaverini vastasyntynyttä, ja vielä kun oli kolme- nelikuukautinenkin.

Mielenkiintoista nähdä mitä kesä tuo tullessaan. Meillä kaikilla on nimittäin siellä loppukesästä jo aikamoiset vatsat, ja jos on turvotusta ja kuuma, niin voi olla vähän tukalaa :D. Toivon tosiaan että voisin jäädä ä-lomalle vasta viime tipassa, ja siis olla sitten pidempään kun on vauva täällä ulkomaailmassa (vai missä? :D). Senkin vuoksi teen nyt jo niitä hankintoja, kun ei sitten tiedä miten tuolla loppupäässä jaksaa. Muuten kesä on kyllä kivaa odotusaikaa :).

Oletteko muuten jo tehneet vaunuvalintoja? Siis niinkuin "henkisesti" :D.

Susirouva ja sudenpentu 18+6
 
Peppi, varmaankin kaikki on ihan hyvin, eikös oireiden kuulukin noilla viikoilla alkaa vähenemään. Vähenis mullakin... oon työmatkalla ulkomailla ja voi jeesus kun en meinaa jaksaa mitään! Päivän jälkeen vaan makaan koomassa hotellissa. Ja jos väsymys ei estä niin sitten pahoinvointi. Aika hurjalta tuntuu että pitäis vielä jopa kuukausi jaksaa tätä.

Muiden lapsista, hoidin siskoni 3-v lasta kerran enkä osannut laittaa vaippaa oikein (poika huuteli että vaippa on hassusti :p) eikä mulla olis ollut mitään hajua mistään vessa- ja syömisjutuista jos ei sisko olis antanut ohjeita etukäteen. Mutta ei kai kukaan noita voi osata tuosta vaan, kyllähän se asiantuntemus tulee sitä mukaa kun lasta 24/7 hoitaa. Eiköhän se siitä.

Susirouva, ajattelinkin yrittää sillä dopplerilla aikaisintaan 9+ viikolla, ja tiedän kyllä ettei se ollenkaan välttämättä kuulu. Mutta yrittänyttä ei laiteta :D

Rödluvan ja Beetakingi 8+3
 
Heippa kaikki odottajat :)

Vastailen taas yleisella tasolla kaikille, en nyt lahde yksiloimaan kommentteja kenellekaan...

Liikkeista... mulla on nyt parin viikon ajan alkanut tuntua "potkuja" tai kuplintaa alavatsalla. Janna tunne, ei oikeen osaa viela tunnistaa, mutta sen verran usein on tuntunut, etta tajusin vihdoin etta sita se on! Eli vauva taitaa olla voimissaan. Ensi viikolla on taas laakari kaynti jossa mitataan pissa ja veriarvot. :) Ei kai hemoglobiini ole viela ainakaan laskenut minnekaan, kun eivat ole mitaan sanoneet. Syon edelleen prenatal vitamiinia paivittain, kuten ihan alusta asti. Ja kuun lopulla on kontrollikaynti silla erikois laakarilla, perinataali klinikalla. Siella ultrataan tytto ja varmistetaan etta kaikki kunnossa. Mehan paatettiin luottaa tuohon ultraan ja unohtaa se lapsivesi punktio, vaikka turvallinen onkin. Luotetaan ylempaan voimaan... Kiitos kaikille tukevista kommenteista!!

Noista tukilaakkeista... mullahan oli taalla Jenkkilassa ne progesteroni piikit lihakseen. Ne jatkui ihan viikolle 9 asti ja sitten viela alakautta progesteroni supot 2 viikkoa. Eli kaytannossa koko eka kolmannes meni hormonitukihoidolla. Eika niita veriarvoja mitenkaan seurattu silloin, etta kai taalla vaan on eri kaytanto. Periaatteessa jatkettiin siihen asti, kun istukka on ottanut ohjat kasiinsa. Varmistuksen varmistelua. Mutta ei haittaa, nyt kun on pieni tytto :heart: tuolla masussa kasvamassa hyvaa tahtia, niin oli kylla kaikki sen arvoista!

Varustautuminen... Me ei olla viela ostettu mitaan tarvikkeita tai vauva juttuja. Onhan tassa viela puolitoista viikkoa aikaa niin ollaan puolivalissa raskautta. Oon koko ajan ajatellut, etta aikaa on. Tanaan tyhjennettiin ylimaarainen makuuhuone kokonaan ja miehen sisko tulee huomenna illalla suunnittelemaan vauvalle huonetta. Siita se kai lahtee. Maalataan se, ja kattellaan sinne sankya ja lipastoa muuta sellaista kaytannollista. Vaunuja ei olla viela katseltu. Eika vaatteita. Kerkii kerkii... :) Aitien paivana sain samaiselta miehen siskolta sopot vauvasukat lahjaksi. Hiljainen hetki kaikkien lapsettomien puolesta piti viettaa, muistui mieleen edellisvuosi kun oli viela omat inssit menossa ja toivo omasta lapsesta sydanta sarkeva.

Supistelusta.... mulla ei ole tuntunut varsinaista kipua tai muuta sellaista, mutta valilla on sellainen hassu tunne, kun oikeen kovasti venyttelee, etta vatsa lihakset rupeaa "vetamaan" takaisin. Hassua? En oikeen osaa selittaa mita tarkoitan, mutta tulee kuin sellainen kramppi, etta pitaa lopettaa venyttely. Onko muilla ollut sellaista tuntemusta? Sitten mulla on valilla sydamen tykyttelya... Pitaa pysahtya hetkeksi istumaan, kun huomaa etta pulssi hakkaa 120:nta. Valttamatta ei ole mitaan syyta tuohon tykyttelyyn, huomaa vain yhtakkia. Laakari sanoi ettei siita tarvitse huolestua, istuu vaan hetkeksi alas. Onko muilla samanlaista oiretta?

Ruoka... Mulla oli koko alkuraskauden pahoinvointia. Nyt kun ollaan viikolla 18 on tullut painoa vajaa kilo koko raskausaikana. Mitkaan ruuat ei ole maistuneet ja kaikki rasvainen ruoka tokkii tosi paljon. Esim lempiruokani pizza ei mennyt alas millaan. Joku sanoikin, etta keksimalla pitaa keksia mita soisi. Sama juttu taalla. Nyt on pahoinvointi alkanut helpottaa, mutta ruokahalu ei ole oikeen vielakaan palannut kunnolla. Ja sitten on tullut narastys, johon syon Zantac laaketta kaksi kertaa paivassa. Kaikki "raikas" tuntuu hyvalta, jaatelo/hedelmat/marjat/maito suoraan jaakaapista. Aamupalaksi menee aina muroja ja iltaisin pasta on lempiherkku. Nailla mennaan.

Siinapa ne taman hetken kuulumiset.

Dreamer ja pikku tytteli 18,5 vkoa
 
Tänään oli eka neuvola. Ihan jees, ei siellä kyllä mitään sanottu mitä en tiennyt jo ennestään mutta ihan ok kuitenkin olla äitiysneuvolassa ;) LA onkin 22.12 eli päivällä siirryttiin taaksepäin. Painoa on tullut 3 kg raskauden aikana, tosin sanoisin kyllä että osa siitä on turvotusta. Ei terkka kyllä siihen mitään kommentoinut. Niskaturvotusultra-ajan kehotti varaamaan hetimiten että ehdin saada sen oikeaan aikaan. Seuraava neuvolakäynti on sitten heti lääkäri, 19.6. Enää 3 viikkoa "maagiseen" 12 vk rajaan, kuluisi nyt aika nopeasti... eikä haittaisi että olo paranisi.

Dreamer, mullakin on tykyttelyä, ja hengästyn kans tosi helposti. Mutta kai se kuuluu asiaan.

Rödluvan ja Beetakingi 8+6
 
Dreamer ja Rödluvan Nuo sydämen tykyttelyt ja hengästyminen kuuluu asiaan. Sydämen kapasiteetti siellä kasvaa kun verimäärä lisääntyy ja aiheuttaa sitten noita sivuoireita. Ja täällä kans on ihan tuskaa tuo hengästyminen. Asutaan hissittömän kerrostalon 2. kerroksessa ja oikeesti tuo rappusten kipuaminen saa mut puuskuttamaan ihan hulluna. Kotona pitää oikein istahtaa alas vetämään henkeä urakan jälkeen :D Ihan kuin olisin joku mummo!

Mulle ei muuten oikein kuulu mitään kun kauhean kauan vaan odottamista kun seuraava neuvola vasta 6.6. ja seuraava ultra 10.7. Noita ennen on kyllä äippäpolilla lääkärikäynti, kun mun sokeriarvot eivät nyt sitten näytä riittävän tähän raskausajalle ja insuliinin piikitys olisi edessä.

Välillä meinaa tuskastuttaa kun ei vielä pienen liikkeitä voi tuntea ja masuakaan ei näy niin mistäs tässä nyt sitten tietää olevansa edes raskaana. Mulla on istukkakin edessä joten dopplerillakin ne sydänäänten kuuntelemiset on vähän tuurista kiinni. Ekan kerran sain ne kuuluviin vasta tällä viikolla.

Nytpä lähden harjoittelemaan tuota vauvanhoitoa 1,5kk vanhalla kummitytöllä jonka vanhemmat on lähdössä illaksi viihteelle. Eipä mullakaan tätä lastenhoitokokemusta juurikaan ole, mutta pitäkää peukkuja että pärjään pikku-neidin kanssa!

Tuna ja sintti 13+5
 
Minullakin on ollut tuota hengästymistä, enkä oikein jaksa edes ilman taukoja tiskata meidän astioita, joita kyllä yleensä kertyy ennen tiskausta aika paljon ja olen vain luullut, että minulla on niin rapakunto. No, en ole mikään innokas urheilemaan ja pääasiallinen liikunta tulee, kun käy koiran kanssa lenkillä aamulla. Yritän nyt käydä ainakin sen puolen tunnin lenkin aamulla, kun terveydenhoitaja sanoi, että vähintään puoli tuntia pitäisi liikkua päivässä. Olen aloittanut pikku hiljaa pyöräilyn, aattelin, että pitäisi yrittää vähän tuota kuntoa kasvattaa, niin jaksaisi sitten vatsan kanssa paremmin. Pitäisi aloittaa myös noi selkälihasharjoittelut, onneksi neuvolan lapuissa oli ohjeita sellaisiin liikkeisiin, jossa ei tarvitse olla vatsallaan. Mie inhoan muutekin sitä tunnetta, että naama on maata vasten, joten tuo liike mikä neuvotaan noissa lapuissa, sopiikin minulle mainiosti. :)

Tänään tuntui ihan outo vihlaisu aamulla, kun makasin sängyssä. Se alkoi ihan alavatsasta ja meni tuohon navan paikkeille. Mietin, että kohtuko se aiheuttaa tuommoista. Joskus myös, kun yskin huonossa asennossa tulee ihan mahdoton repäisykipu tuonne oikealla puolen. Vielä en ole kertaakaan tuntenut vasemmalla puolen tuota kipua. En tiedä onko sillä vaikutusta, kun aikoinaan minulle on sanottu, että minun kohtuni on vähän enemmän vasemmalla. Muitakin tuntemuksia välillä on vatsassa, mutta luulen, että johtuvat vain vatsan toiminnoista ja yleensä unohdan samantien ne, kun ne loppuvat. On minulla vieläkin joskus sellaisia epätoivon hetkiä ja olen niistä yrittänyt puhua miehelle, jotta hän ymmärtäisi miksi olen välillä niin surkeana. Mutta pääasiassa yritän miettiä hyviä asioita ja puhua pikkuiselle, että olo paranisi. Kahden viikon päästä on se ultra ja sitten pääsee näkemään taas pikkuisen. :)

Niin, eilen miehen kanssa puhuin siitä, kun monet nimeävät heti alkuraskaudessa sen pikkuisen ja mun mies sitten heitti, että pikkuisen nimi voisi olla Sykerö. Joten meidän pieni on sitten Sykerö. Tulee ihan se lasten ohjelma mieleen, mitä lapsena katseli. :)

Peppi1981 ja Sykerö 11+0
 
Heippa ja terveisiä rakenneultrasta.

Tyttölupaus tuli meillekin :heart:. Kaikki oli ultran mukaan o.k :). Vähän oli tyttö kirinyt kasvussa, n. kolme päivää edelle mennyt (20+3) :D. Istukka mulla onkin etuseinä(mä?)ssä, joten sen vuoksi liikkeet tuntuvat vähän vaisummin, ja vain sivuilla. Vaikka kyllä niitä liikkeitä sitlti aika usein tunnen nykyään. Kovasti se pikkuinen siellä liikuskeli ja heilutteli käsiään. Painoarvio oli jotain 630g, tai sinnepäin. Yli 600g kuitenkin, ihan tarkkaan en muista.

Susirouva 19+6
 
Voi, onnea Susirouva ihanista ultrakuulumisista ja pienestä tytöstä :heart: On se vaan niin helpottavaa saada tietää, että kaikki on kunnossa! Se olikin nyt viimeinen rutiiniultra, eikö ole hurjaa - vastahan me plussattiin!?

Tällä kertaa minä tulen yhden päivän perässä ja ilokseni voin kertoa myös hyviä uutisia rakenneultrasta! Tismalleen kuin Susirouvalla: kasvusta oltiin noin 3 päivää edellä (tosin painoarvio oli reilut 200g, oliskohan se teilläkin kuitenkin ollut..?), istukka edessä, kaikki ok ja meillekin lupailtiin pientä tyttöä :heart: :heart:

Rödluvan musta ainakin tuntuu että siitä ei oo aika eikä mikään kun meidänkin vauva oli vain muutaman millin pituinen ja tuskin montaa grammaa painoi :) Että tervetuloa vaan perästä! Sitä paitsi sullahan on jo ihan kohta maagiset 12 viikkoa täynnä!

mökkelö (joka juuri nyt pakahtuu onneen) ja hyyppä 20+2
 
Rödluvan, tuo ihan alku kestää tosi kauan, mutta tuosta se aika alkaa menemään jo nopeammin, ja olette tuossa rakenneultrassa ennen kuin huomaatkaan :).

Mökkelö, onnea ihanista ultrakuulumisista :heart:!! :).

Alan olemaan kohta ihan sekaisin tuosta painosta :D. Muistan kyllä että sanoi painoarvion olevan paljon enemmän kuin sen 250g mitä itsekin ajattelin vauvan painavan, ja kysyinkin, että eiköös hänen pitäisi painaa tuon 250g verran. Kertoili, että kyllä vauva näillä viikoilla painaa jo yli 300g, ja meillähän vauvan koko meni 20+3:n mukaan vaikka olin silloin 19+6. Tuossa viikolla 21, jossa nyt ollaankin, onkin näköjään painoarvio sen 325 g.

21. raskausviikko

Ihme säätöä kyllä minulta ollut tämän painon suhteen :D. Kätilö kertoili vielä, että näillä viikoillahan on jo kasvu yksilöllistä. Ja onhan nuo kuitenkin vain arvioita. Olen ainakin kuullut, että esim. loppuvaiheessa painoarviot voivat heittää todelliseen vaikka kuinka paljon.

Hyvä nyt mökkelö, että meidän tytöt ovat kuitenkin kasvaneet kuten pitää :). Todellakin hassua ja mahtavaa että ollaan päästy jo tähän vaiheeseen!! Tuntuu vieläkin aivan päätä huimaavalta ajatukselta, että todellakin "kasvattelemme" meidän omia vauvoja vatsoissamme!! Aivan mieletön ihme! Ja puolet ajasta nyt meillä jo kulunut, kun tosiaan, vasta plussasimme! Enää toinen mokoma, ja meillä on vauvat sylissä!! Unbelievable!!! Eli Rödluvan, ja muutkin, kyllä tämä aika loppujen lopuksi nopeasti menee vaikka se alku ainakin minun mielestä ma te li :D.

Nyt alkaa jo vähän jännittämään, että kuinka vähän sitä aikaa enää jäljellä onkaan!! Koska kun sitten ei olla enää miehen kanssa kaksin kotia pitämässä, vaan koko elämä muuttuu toisenlaiseksi. Vähän tuokin jännittää, enkä malta odottaa, tai en mitenkään osaa ottaa tätä aikaa sellaisena että vielä saa esim. lojua tv:n ääressä sen minkä kerkeää, tai tehdä vaikka kotihommia rauhassa. Mitä tahansa teenkin, niin mietin että kumpa vauva olisi siinä mukana :). Nyt entistä enemmän kun tietää vauvan sukupuolen :). Tuon rakenneultran jälkeen vauvasta tuli jotenkin paljon konkreettisempi itselle, ja taisi tulla miehellekin :).

Peppi, kyllä minä vielä noillakin viikoilla, ja myöhempääkin pelkäsin vihlaisuja ja tuntemuksia, mutta normaalejahan ne ovat. Viikko sitten mulla tuntui että vauvan pää (täysin kuvittelua että olisi ollut pää, mutta siltä tuntui) olisi painautunut tuohon vasemmalle puolelle todella vahvasti. Tiedä sitten oliko vauva siinä jotenkin sykkyrässä, vai mistä tunne tuli, mutta jouduin pysähtymään kesken kauppakassien kannon kun tuntui että vauva yrittää puskea vatsan alaseinämästä läpi :D. Olin vielä sinä päivänä siivonnut kodin, nostellut painavia korkealle hyllylle (ison lapsen turvaistuin isofix telakalla), terassin, käynyt kaupassa, ja kävin mittauttamassa neuvolassa vauvan sykkeetkin. Olivat 171, ja th kertoili, että kannattaa ottaa vähän iisimmin. Enää ei kyllä samalla tavalla voi rehkiä kuin ennen, ainakin taukoja pitää osata pitää, ja pitää kuunnella sitä omaa kroppaansa. Mutta siis summa summarum, kaikki oli kuitenkin tuonkin jälkeen hyvin.

Eli niinhän se vain on, että vihlaisut ja tuntemukset kuuluu osana normaaliin raskauteen. Nyt tämän rakenneultran jälkeen jotenkin osaan luottaa siihen, että sekä vauva, että istukka pysyvät kyllä siellä vaikka elää lähes normaalia elämää :). Aluksi pelotti melkeen vessassa käydä, ettei vaan "puske" vauvaa ulos :D. Kun on ollut vähän tuota ummetustakin...:D. Tähän lauseeseen onkin hyvä lopettaa :D.

Susirouva ja sudenpentu 20+1
 
Onnea tyttölupauksista Susirouva ja mökkelö :heart:

Täällä niin aika mataa... vielä tasan kaksi viikkoa toiseen neuvolakäyntiin. Onko näitä neuvoloita joka paikassa näin harvoin? Joku 15. viikolla tuolla kirjoitteli että on menossa kolmanteen neuvolaan ja meillä perhana ei tähän mennessä ole ollut vielä toistakaan. Ja minä kun kuvittelin olevani diabetekseni kanssa jotenkin erityisseurannassa, mutta erityisseuranta sitten vissiin tarkoittaa tällaista erittäin harvoin tapahtuvaa seurantaa.

Mä niin toivon että olisin jo pian tuossa maagisessa raskauden puolivälissä ja aika saisi siivet ja pian oma pieni nyytti olisi sylissä :heart:

Malttamaton Tuna ja sintti 14+2
 
Heippa pitkästä aikaa!

Ihana kevät auringonpaisteineen ja ihana odotus! Ei voi muuta todeta:D

Ensinnäkin, onnittelut kaikille teille tyttölupauksen saaneille, eli ainakin nyt viime aikoina Dreamer, Susirouva ja mökkelö! :flower: Odotus on konkretisoitunut jälleen yhden ison pykälän!
Jännä, miten tuntuu ainakin mun lähipiirissä olevan mieletön tyttöbuumi.....
ja niinhän sitten meillekin kävi niin, että 7.5. rakenneultrassa kätilö veikkasi tyttöä tulevaksi:heart: Itsellä oli siihen mennessä ollut aivan todella vahva poikaolo (mistä nääkin olot saavat alkunsa??) ja mies oli veikannut tyttöä...Onneksi tää veikkauspeli on sellainen, että ollaan molemmat kuitenkin voittajia, koska mun sisällä vihdoinkin pieni ihmisalku kasvaa kovaa vauhtia:)

Mulla on enää reilu viikko töitä ja sitten alkaa kesäloma, jee! Lomaa on kertynyt aikas mukavasti ja pitääkin katsoa sitten myöhemmin, onko töihinpaluu enää ajankohtainen:) Koska mun kohtu on ns. yksisarvinen, siellä on tavallista vähemmän tilaa pienokaiselle ja riski ennenaikaiseen synnytykseen on isompi. Kesäkuun alussa mulla on eka lääkäriaika äitiyspolille, jossa kartoitetaan tarkemmin tota tilajuttua:confused:
Kävin tossa rakenneultran jälkeen ostamassa ensimmäiset vaatekappaleet vaavelille ja oon yrittänyt jotain omaa hankintalistaakin väsätä, että pysyn kartalla, mitä vielä puuttuu. Eli käytännössä melkein kaikki:O No, kesällä on aikaa.

Susirouva: ...täälläkin on ollut "pattitilanne" tuon vatsan toimimisen kanssa, ja aika pahanakin kaikkine sivuvaikutuksineen; kävelykin oli viikonloppuna vaikeeta. On kyllä otettu kaikki tuttavien kikkakolmoset käyttöön luumusoseista ja movicolista alkaen.... nyt kriisitilanne alkaa olla ohi:) Mitä keinoja te muut olette käyttäneet vastaavassa tilanteessa?

Ensi viikolla on sitten taas neuvola 29.pvä, edellinen olikin 19.huhtikuuta.Saa nähdä, tuleeko kommenttia painonnoususta, kun ton edellisen käynnin jälkeen on noussut ainakin 2,5kg, eli viikkoa kohden yli se 500g, jota ne kai pitävät jonain rajana. Tällä hetkellä painoa tullut lisää n. 4,5-5kg.

Mukavaa kesän odotusta ja pikkuisten kasvattelua!

Mangu & Pingu 21+4
 
  • Tykkää
Reactions: Rödluvan
Tunafish, ei meilläkään ole neuvoloita juuri "koskaan". Kahdessa ollaan nyt oltu, ja seuraava on tuolla kesäkuun puolessa välissä. Itse olen vähän rampannut (2 ylimääräistä kertaa olen käynyt) sydänääniä kuunteluttamassa, sellaiseen kun suostuvat muiden neuvola-aikojen väleissäkin :). Mikä siinäkin on, että kerrankin odottaa aina ns. "lääkäriin" pääsyä (vaikkei nla nyt mikään lääkäri ole). On vaan jotenkin ihanaa mennä sinne neuvolaan juttelemaan ja katsomaan missä mennään.

Milloinkahan niitä lääkärintarkistuksia muuten onkaan? Meillä ei ole ollut vielä puhettakaan sellaisesta, enkä siis osaa edes ajatella millä viikoilla ne tulee. Viikolla 30 (eli meille myös rv 30) saadaan kuulemma alkaa soittelemaan synnytyssairaalaan tutustumiskäyntejä varaamaan.

On se kyllä tosiaan yhtä piinaa ja odotusta ennen kuin pääsee n. puoleen väliin. Sen jälkeen kaikki on kivempaa kun maha näkyy, ja liikkeet tuntuu. Ennen sitä on ihan liian pitkä aika että joutuu vähän itselleenkin muistuttelemaan että raskaana ollaan :D. Mutta eipä sinullakaan Tuna siihen enää kauaa mene :). Kohta alat tuntemaan liikkeitä :heart:, ja siitä se sitten alkaakin tuntumaan todemmalta ja "kivemmalta"- jos nyt noin voi sanoa. Vaikka eihän kaikki siitä vauvamahastakaan nauti, luulisin että me pitkään ja vaivalla yrittäneet ehkä useammin :).

Mangu, ihan mieletöntä! Onnea tyttölupauksesta :heart:. Ihanaa että pääset kohta lomailemaankin :). Ehtiihän niitä vaatteita ja tavaroita hankkimaan vielä vaikka kuinka. Jos ottaa ä-pakkauksen, niin siinäkin tulee jo ihan kivasti vaatteita ja tavaraa, ettei sentään kaikki jää oman hankinnan varaan.

Vatsan toimintaan en ole mitään konsteja käyttänyt, kun ei ole minulla ihan jatkuva vaiva.

Eipä sinulla Mangu ole tuo paino paljoa noussut! Kyllä mulla on tullut jo n. 6 kg ainakin, ellei 7 siitä kun en ollut raskaana. Toivottavasti eivät kuitenkaan siellä neuvolassa sinulle painon noususta ala valittamaan.
 
Kiitos Susirouva tsemppiviestistä! Kyllä sitä itsekin jollain tasolla tajuaa että ei tässä pitkä aika enää sinne puoliväliin ole. Tuossa se kesäloman aikana sitten poksahtaa täyteen. Mulla rakenneultra vasta 21+2 viikolla joten vielä 1,5kk jännättävää pienen sukupuolesta. Jotenkin sellanen poikaolo on kyllä alkanut olla viime päivinä. Katsotaan meneekö olotila ihan metsään!

Onnea Mangullekin tyttölupauksesta :heart: Mä täällä jännään ja tuskailen myös tuon painon kanssa kun mulla ylipainon puolella taiteilevalla diabeetikolla ei saisi raskausaikana tulla grammaakaan painoa lisää ja jopa laihtuminen olisi suositeltavaa :O Jos olet normaalipainoinen niin tuskin vielä tuosta painonnoususta saat sapiskaa... Ootko kokeillut ummetukseen Vi-Siblin kuituvalmistetta apteekista? Mulla luomukonstina toimii myös päivittäinen porkkanoiden nakertaminen. Sellanen naposteluporkkanapussi on muutenkin hyvä välipala.

Vähän jo rauhallisempi Tuna ja sintti 14+2
 
Kiitos kaikille kannustuksesta =) Kyllä se aika tuntuu nyt todella m-a-t-e-l-e-v-a-n, ei oo ikinä elämässäni aika kulunut näin hitaasti! Ja ärsyttää kun raskaus on ihan koko ajan mielessä mutta mitään näkyviä tai tuntuvia muutoksia ei ole niin ajatukset kiertää vaan samaa rinkiä. Mutta eipähän se aika pysty pysähtymään kuitenkaan, pitää kai vaan olla kärsivällinen.

Onnea mökkelö ja mangu ultrakuulumisista!!!! :flower:

Meillä on neuvoloita alkuun kerran kuussa ja ilmeisesti puolivälin jälkeen joka toinen viikko, ja sitten 34+ eteenpäin kerran viikossa. Lääkäri on 3 kertaa, muistaakseni n. viikoilla 12-15, 24-27 ja 32-24. Oon tohon ihan tyytyväinen, ei mulla mitään sanottavaa siellä neuvolassa nyt oliskaan kun ei mitään tunnu tapahtuvan :O

Mitään hankintoja en ole uskaltanut vielä tehdä, ja onhan tässä aikaa. Kun 12 vk tulee täyteen aion kyllä käydä ostamassa symbolisesti yhden bodyn tms. =)

Mun dopplerikaan ei oo vielä tullu postissa vaikka odotan sitä into piukassa :p No, ehkä ihan hyvä toisaalta kun ei niitä ääniä välttis vielä edes kuuluisi.

Rödluvan ja Beetakingi 9+4
 

Yhteistyössä