Heeeiiii, mä olen ruodussa taas!! Mies sai siis mun läppärin nyt kuitenkin pelaamaan, jeeee jeee!
) Vähän hidas tää on, mutta kyllä se tähän mun surffailuharrastukseen passaa. Eikä se hitaus tähän mun kirjoitukseen puutu, omalla tahdillani menne. Pitää nyt pitää yllä, kun tuntuu näppäimet ihan unohtuneen, toivotaan ettei ajatuksen tasolla ole taidot ruosteessa.
Mitäs kommentteja sitä sitten alkaa tiputtelemaan? Välillä kun mä olen vaan täältä taustalta lukenut, mutten viitsinyt kännykällä näpytellä, niin tuntuu, että on moneen asiaan "sanonut sanottavansa", vaikka ne ajatukset onkin vaan pyörineet omassa päässä.
No ainakin ihan ekana Vipelle hatunnosto suuresta päätöksestä ja siitä että toteutit ajatuksesti: nyt tai ei koskaan. Ne peukut on kyllä ihan katossa saakka!
))))
Oi että Riinuska, mä olen niin iloinen että teillekin tuli kakkoseksi sellainen helppo vauva, muistan kyllä miten hankalaa ja aikaa mustaakin sulla oli Juskan kanssa. Imetys ja ne huonot unet, ushhh, ihan samalla meiningillä meillä ja sitten Siljan kanssa kaikki tuntui ihan leikiltä. Tottahan sitä nyt toisen kanssa on varmaan lunkinpi, mutta kyllä se vauvan luonne ja tavat vaikuttavat.
Manna se oli päässyt humputtelemaan, sitä se sun kylläei-pohdinta siis fb:ssa oli. Pieni irrottelu on välillä paikallaan ja tulee niin tarpeeseen. Itse ainakin saan sellaisesta aikuisten keskeisistä, rauhallisista jutustelutuokioista tai sitten vähän villimmästäkin danssaamisesta voimaa roppakaupalla arkeen. Seuraavan päivän olotila valvomisen jälkeen on aina tosi kurja, mutta sen kun selättää, niin taas jaksaa.
Liikuttavia kirjoituksia olette lapsistanne ja tunteistanne heitä kohtaa kirjoittaneet. Keijun ajatukset erityisesti painuivat mieleeni, kun mäkin muistan miten sä olit jokin aika sitten jotenkin turhautunut siihen kotona oloon, niin ihana lukea erilaisia fiiliksiä. Tai toki samat tunteet Maita kohtaan silloinkin, mutta nyt on aurinkoisempia ajatuksia. Kyllä mä jaksan aina aika ajoin (vaikka tämä arki on kahden kanssa välillä todella raskasta ja hermoille käyvää meluineen, kinaamisineen, jatkuvine kieltoineen, komennuksineen, muistutuksista ja muusta puhumattakaan) miettiä miten ihanaa tämä vanhemmuus on ja kuinka paljon nuo pienet antavat sitä iloa ja rakkautta ympärilleen. Suunnattoman sukkelia höpötyksiä päästelevät suustaan ja ne halaukset toisiaan ja meitä vanhempia kohtaan - kyllä sydän sulaa! <3
Mutta Sanelman tavoin, ei mulle tuota mitään tuskaa olla näistä veijareista erossa, vaikka kullannuppuja ovatkin.
Ihana oli Annankin iltahuhuilu veljelleen, jota pitää päästä pussailemaan! =))
Mollyn pikku-M tosiaan jo puoli vuotta! Helppo paketti kyllä kaikin puolin siinä iässä, ja ihana seurata taitojen kehittymistä (toki joka iässä!) ja kun se oma tahto ei vielä paljoa nostele päätään, niin ei tarvi kamalasti hermoillakaan.
Niin on muutkin vauvelit kasvaneet ja kehittyneet, keksineet uusia taitoja ja kartuttavat niitä koko ajan silmien iloksi. Sähköpostiakaan en ole pitkään aikaan kurkannut, sinne heti, kun saan tämän "pois alta". Olenkin niin kaivannut tätä "harrastustani" ja rauhaisaa näpyttelyä. Mies kyllä tokaisi, että ei hän _tuota_ varten sitten sitä konetta korjannut, kun näki minkä sivun avasin ekana.
Tunnisti siis ellien logon nettikamujen jutustelupaikaksi.
Ja voi liikutus myös kaksosten touhuiluja! Kiva lukea.
Mä olen miettinyt samaa, että meidänkin pitäisi kyllä useammin tehdä jotain niin, että toinen toisen kanssa ja toinen toisen. Toki tuo ikäero nyt siihen onneksi pakottaakin, Vilillä on jo tarve päästä kavereilleen leikkimään ilman äitiä ja onhan hällä se Naperojumppakin, mutta silti minusta tarvitsisivat sitä "erottamista" vielä enemmän. Toki tekeehän Vili iskän kanssa kauppareissuja tai jotain "miesten" juttuja, lähinnä varmaan pitäisi enemmän mun lähteä Vilin kanssa jonnekin ja jättää isä ja tytär keksimään omia juttujaan. Mutta sama juttu kuin Nasupilla, tekee mieli olla yhdessä, kun mies on pitkien työpäivien jälkeen kotosalla.
Voihan Kaislan uhmaa! Meillähän Vilillä se oli tässä syksyllä vasta ensi kerran ihan huipussaan, nyt tuntuu taas helpommalta, mutta vain yksi itkupotkuraivari koettu koko elämänsä aikana. Että ei vissiin ollenkaan sieltä temperamenttisimmasta päästä. Lotallakinko mukamas kiukkua?? Kun on aina tuntunut sellaiselta tytöltä, että kaikki sujuu ja ei juuri jaksa taistella, vaan keskustelulla asia kuin asia lutviutuu. No, hyvä se on, ikäänhän se kuuluu, että välillä vähän kiukututtaa ja narisuttaa. Saas nähdä, mitä tuosta tytöstä meilläkin kehkeytyy... Omaa tahtoa kyllä löytyy ikätoverinsa Annan tavoin, yrittää niin kovasti pukea itse, syönyt on ihan täysin omatoimisesti jo puoli vuotta ja moni muukin asia menee niin toisin kuin veljellään. Puheen kehitys kyllä samaa rataa. Tai ehkä jopa vielä hieman nopeampaa kuin Vilillä, mikä on miedän mielestä ihan uskomatonta, sillä Vilikin oppi todella aikaisin puhumaan. Silja tiputtelee kaksisanaisia lauseita päivittäin, joskus jopa kolmea sanaa peräkkäin. Huippu oli viime viikolla yhtenä aamuna, kun olin nostanut "hoomenia" huutelevan tytön sängystään meidän väliin, niin sieltähän sitä kommenttia tuli: ikkä ukkuu. Äiti ukkuu, Ivi ukkuu. Iija ukee. Kyllä meitä nauratti! Ja tähän siis oli tuttu juttu fb:laisille, jotka siellä aktiivisesti vierailevat. Mä olen ihan totaalisen koukussa, varsinkin kun se on ollut mun viime aikojen henkireikä näistä kotiympyröistä, kun en ole tännekään päässyt. Pirun vehkeet ja niiden toimimattomuudet. (Ja sijoittelut täällä huushollissamme..)
Mekin oltiin lauantaina vähän irrottelemassa, kavereiden tupareissa, jossa oli kyllä mahtavat tarjottavat! Niin mahtavat, että tämä tyttökin sortui kokeilemaan erilaisia drinksuja ja kyllä ne valkovenäläiset saivat tämän pään vähän turhan sekaisin! Ei siis niin, että muistini tai jalkani olisin menettänyt, mutta huh hei, kun kikatutti!!
että en ihan Hertan tavoin _siemaillut_ miehen lasista..
Ja tosi hauskaa oli kaikilla, kannatti mennä. Seuraava päivä menikin sitten ihan penkin alle, Vili löi päänsä illalla sängyssä hyppiessään ja jonkun ajan päästä alkoi valittamaan päänsärkyä ja oksensi. Päivystyksestä käskivät seurailemaan vointiaan, herättämään yöllä ja puhuttamaan kunnolla, ettei ole sekava tms. Voitte kuvitella, miltä tuntui krapulapeikkojen kanssa miettiä kaiken maailman aivoverenvuotoja ja muita hirvityksiä, joita väkisin hiipi mieleeni.
( Nio, seuraavana päivänä oli jo ihan ookoo ja vauhti ei kun lisääntyy! Ovat kyllä sellainen kaksikko Siljan kanssa, yhteiset leikit sujuvat ja riemun kiljahduksia ja hulvatonta naurua riittää, mutta usein leikit paisuvat aika rajuiksi ja holtittomiksi, että ne joko loppuvat meidän komennukseen tai pienemmät itkuun. Ja kinaa ja härnäystäkin on, mutta ikään kuin vähän vähenemään päin taas tällä hetkellä. Kunnes taas tulee uusi aalto..
Höh, nyt mun on kyllä välillä mentävä saunaan, kun perhe huhuilee. Anteeksi kun en saanut kaikkien juttuja kommentoitua, mutta melko varmaan mä olen huomenna täällä taas! =)) Ihanaa, kun olitte kaivanneet! <3
