Howdy!
Hauska oli lukea noita nimijuttuja, ja saatiin vierailuja toiseltakin puolelta, kivaa! Ja olipa noiden poikien nimien joukossa meidän pojankin tuleva nimi =))) Mutta enpäs nyt kerro, mikä niistä, ettei ihan kaikki paljastu, heh.
Mustakin Lotasta tulee mieleen sellainen reipas, iloinen, pitkälettinen tyttö
Julialla ollut tosiaan kiva ilta! Mä en usko, että saan noin ihanaa yllätystä, mun läheisimmät ystävät kun asuu kahdella paikkakunnalla ja muut taitaa olla kiireisiä vauvojensa kanssa.
Eilen oli kyllä ekaa kertaa selviä supistuksia. En oikein osaa hidastaa tahtiani, vaikka siihen olisi jo syytä. Esim. kaupasta haluan suoriutua nopsaan ulos, ja kävelen sit sellaista pikavauhtia, joka ei selvästi tee hyvää masulle. Ja kävin kevyellä tanssitunnilla, joka ei kyllä millään muotoa rasittanut, mutta koko illan oli aivan kivikova vatsa ja epämukava olo. Mä olen vaan luonteeltani sellainen touhottaja ja energiapakkaus, että sais olla jalka ja käsi paketissa, että vauhti hiljenisi. Mutta nyt sen aika on, huomasin todella selvästi eilen.
Nekku, meidänkin piti eilen kuunnella vessapaperirullan läpi beben sykettä, mutta sit se unohtui. Prismasta toi idea tulikin =) Samoin olen ajatellut vkloppuna soittaa klassista musaa vauvalle ja pitäisi kai mun muutama tuutulaulu opetella, mä kun en osaa muuta kuin ""tuu tuu tupakkirulla, mistäs tiesit tänne tulla"" - ei kovin kannustavaa
Mariska, Prisma tulee siis uusintana su-ip, noin 14, tarkistin ton itsekin, koska näin vaan loppupuoliskon ma:na.
Mä ajattelin aloitella vauvavaatteiden laittoa vkloppuna =) Ihan siitä syystä, että nyt ne on meidän toisessa makkarissa pusseissa, mikä ei ole kovin järkevää. Vie tilaa, kerää pölyä jne. Ja yksi pino vie tilaa vaatehuoneesta, joka jo nyt pursuilee meidän vaatteista. Käydään hakemassa ritiläkoreja, jotka laitetaan vaatekaapin sisään. Niihin on kuulemma kätsyin laittaa pienen vauvanvaatteita. Mieskin on ihan innolla mukana shoppailussa - kerrankin!