No jatketaan vielä vähän...
Elna ei kestä enää. Hän määrää minut avaamaan kirjeen, mutta mahdollisimman hiljaa, ettei mummo alakerrassa kuule mitä vintillä tapahtuu. Ikään kuin kirjekuoren avaamisesta niin suurta meteliä tulisi, mutta eihän sitä sopinut ottaa riskiä. Luvatonta tämä oli, ei siitä mihinkään päässyt.
Käteni tärisevät kun kynää apuna käyttäen leikkaan kirjekuoren auki sivusta. Kaivan kuoren sisältä yhden paperiarkin ja kuoressa ollut sormus kilahtaa lattialle. Tuijotamme sormusta kuin halvaantuneina. Emme uskalla koskea siihen.
Elna ottaa kirjeen kädestäni ja alkaa lukea kuiskaten.
"Rakas Taimi.
Mikäli niin toivot, lupaan että tämä on viimeinen kirjeeni sinulle. Hartain toiveeni on että harkitset vielä tarkkaan päätöstäsi. Minä olen valmis odottamaan.
En halua elämältä mitään muuta kuin sinut. Tämä kuulostaa tietysti pateettiselta, mutta minusta todella tuntuu ettei elämässäni ole minkäänlaista iloa ja tarkoitusta ilman sinua.
Viimeisestä tapaamisestamme on jo ikuisuus, tai minusta tuntuu siltä. Tiedän että pyysit minua jatkamaan elämääni ilman sinua ja unohtamaan, mutta se on mahdotonta, Taimi.
Haluan antaa meille vielä mahdollisuuden ja siksi kävin ostamassa sinulle sormuksen, jonka lähetän sinulle tässä. Sen sisäpuolelle on kaiverrettu nimeni. Pyydän sinua harkitsemaan tarkkaan vielä kerran, mitä elämältä haluat ja jos päätät valita minut, laita sormus vasempaan nimettömääsi ja kirjoita minulle. Minä tulen ihan minne tahansa sinun luoksesi.
Minä rakastan sinua.
-A"
Istumme hiljaa ja tuijotamme Elnan kanssa toisiamme. Poimin lattialla lojuvan sormuksen, pyörittelen sitä sormissani ja kurkistan sen sisäpuolelle. "Aarne".