Tähän ketjuun voi laittaa tekstinpätkiä kirjoituksistaan :)

Mistä tää lestaadiolaisuus edes pomppasi tähän ketjuun?

Mä melkein uskallan veikata, että se oli jonkun tulevan anni polvan tulen mestariteoksen prologi.

Päähenkilö on LESBO EI LESTA!

 

Minä uskon, että ne melkeinpä kaikki aiheet maailman kirjallisuudessa on jo käsitelty. Kuinka monta kirjaa on kirjoitettu rakkaudesta, vihasta, sodista, ihmisten hyvyydestä ja julmuudesta.Siitä, mitä ihmiset ovat itselleen ja toisilleen?
Enkä usko, että kirjailijat vaikenevat, aiheet lakkaisivat elämästä, eläväthän ne meissä itsesämmekin.
Mutta se, miten nuo aiheet voi herättää henkiin, sanoa sanoiksi niin että niissä eläisi ainutkertaisuus on harvinainen lahja.

 

Mistä tää lestaadiolaisuus edes pomppasi tähän ketjuun?

Mä melkein uskallan veikata, että se oli jonkun tulevan anni polvan tulen mestariteoksen prologi.

Päähenkilö on LESBO EI LESTA!

Mistäs sinä voit tietää, mistä joku tuleva anni polva tulee kirjoittamaan? Hyvin voi olla lesta hänen teoksensa päähenkilönä.

 

Heippa, tytsi. En jaksanut lukea vastauksia kuin yhden sivun verran. Mutta rohkeasti pistät itseäsi likoon ja siitä ten points! Kyllä sinun kirjoitustavassasi ytyä on, ja olet kirjoittajana lahjakas. Mutta kannattaa satsata siihen, mitä on sanottavana. Yritä olla rehellinen itsellesi, kun kirjoitat. Älä yritä hienostella, äläkä mielistellä, äläkä missään nimessä sano asioita toisin, kuin ne ajattelet. Se näkyy läpi, tekee tekstistä keinotekoista, imelääkin. Lue paljon! Erilaista kirjallisuutta. Lukeminen auttaa jostain syystä myös kirjoittamaan.

Ja sitten vielä yksi asia: tiivistä. Nyt molemmat tekstit rönsyilevät liikaa. Eli lyhennä, karsi ja sano ytimekkäämmin. Lyhyempiä lauseita. Älä pyöristele, vaan sano nasevasti. Hyvä kirjoittaja olet, ja paremmaksi jalostut kirjoittamalla lisää. Tämä paikka ei ehkä ole kiitollisin mahdollinen areena kirjoittaa, mutta ainakaan julkaisukynnystä ei ole . Tsemppiä ja rohkeutta matkaan!

Kiitos! Tämä on yksi ainoista asiallisista kritiikeistä, mitä olen saanut

 

Kiitos! Tämä on yksi ainoista asiallisista kritiikeistä, mitä olen saanut

Asiallinen = kehuva?

 

Siis mie en nyt kirjoita mitään tekstiä :ashamed: , ei mulla muita tekstejä juurkaan olekkaan kun ne, mitä mie oon tännekin kirjoitellut... siis mein olosta ja elosta, mutta siis kiinnostaa vaan, että miten noiden kirjojen ym. julkaisujen kanssa toimitte, jos niitä haluatte julkaista? :ashamed:
Siis lähetättekö niitä vaan summassa kustantajille (yhdelle tai useammalle) ja erilaisiin lehtiin, vai miten niiden kanssa yleensä kuuluu toimia? *ei kysyvä tieltä eksy... kai*

 

Mikähä LESTADIOLAIS-juttu ?! Olis ollu mielenkiintosta lukee ......
Kuulin juuri , ett "lestat" ei saa ees pestä pesukoneella , joka on sivusta täytettävä , ku ALKKARIT näkyy .................... Joskus oli galluppia , ett kuivatatko alusvaatteetki ulkona , niin "lestatha" EI näin SAA tehdä ..........

Ja "lesta"-kaverini sanoo , ett hiuksia ei kielletä värjäämästä/leikkaamasta , mutt SE ON PAHASTA , JOTEN EIVÄT NIITÄ TEE ................... Okkei ................

Yhdellä on omat tapansa ja toisella toiset.
Mulla tulee tosta "lestat"-sanasta mieleen vaan yks vampyyri

otappa asioista oikeesti selvää. täyttä puppua tuollainen, ettei sais muka pestä tietynlaisella pesukoneella. heh..alko ihan naurattaan.. miks ei sais pestä sellaisella, miks ei sais kuivattaa alusvaatteita ulkona?? säälittävää jutun keksimistä. mut hauskaa elämän jatkoa!

Mistä tää lestaadiolaisuus edes pomppasi tähän ketjuun?

Joku oli kirjottanut "lesta-tarinan" , eli LESTAADIOLAIS- tarinan tähän ketjuun , mutt se heti POISTETTIIN !
Oli kai liian toden omasta ja "lestat" suuttuis .....

 

Kiitos! Tämä on yksi ainoista asiallisista kritiikeistä, mitä olen saanut

Asiallinen = kehuva?

Mun mielestä asiallisessa ja hyvässä kritiikissä on sekä risuja että ruusuja =)

 

Todella sääli kuulla ! Kannattaa lähettää tekstejä arvosteltavaksi jonnekin, mistä saat todellista rakentavaa kritiikkiä. Nuoren Voiman liitto oli ainakin ennen sellainen taho. Eikä kannata piitata muiden roiskimisista, ei varsinkaan niistä asiattomista. Siihen joutuu aina tottumaan, kun kirjoittaa julkisilla areenoilla. Muuallakin kuin täällä netissä .

Sinulla on oikeasti lahjoja kirjoittamiseen. Luin nyt myös harmaalla pohjalla olevan "villapaitajutun", ja siinä teksti on jo tiivistä ja hyvin hioutunutta. Olet pukenut sanottavasi tiukkaan, eleettömään asuun. Juuri tuota tarkoitin... Sitä "runoilua" kannattaa tosiaan karsia pois, koska kerran parempaankin pystyt!

Toivotan sulle kaikkea hyvää kirjoittajan tielle, vaikka tämä tätimäiseltä kuulostaakin! Loppujen lopuksi ammatikseen kirjoittaminen on pirun rankkaa, joten sietää kyllä miettiä, onko se sitä, mitä sitten haluat. Itse en aina ole varma, olisiko sittenkin pitänyt kouluttautua "kunnon ammattiin".

Hyvää yötä vain!

 

Kiitos! Tämä on yksi ainoista asiallisista kritiikeistä, mitä olen saanut

Asiallinen = kehuva?

Vastaanpa nyt sinullekin vielä. Ei pitäisi olla sinulta pois. Asiallisuuteen pyrin. Toivoin, että voisin sanoa kirjoittajalle jotain, josta olisi myös hyötyä. Kirjoittaja on lahjakas, siitä ei pääse mihinkään. Piste.

 

Kiitos! Tämä on yksi ainoista asiallisista kritiikeistä, mitä olen saanut

Asiallinen = kehuva?

Vastaanpa nyt sinullekin vielä. Ei pitäisi olla sinulta pois. Asiallisuuteen pyrin. Toivoin, että voisin sanoa kirjoittajalle jotain, josta olisi myös hyötyä. Kirjoittaja on lahjakas, siitä ei pääse mihinkään. Piste.

Joo, mäkin oon sitä mieltä, että sen villapaita-jutun kirjoittaja on lahjakas.

 

Sinulla on oikeasti lahjoja kirjoittamiseen. Luin nyt myös harmaalla pohjalla olevan "villapaitajutun", ja siinä teksti on jo tiivistä ja hyvin hioutunutta. Olet pukenut sanottavasi tiukkaan, eleettömään asuun. Juuri tuota tarkoitin... Sitä "runoilua" kannattaa tosiaan karsia pois, koska kerran parempaankin pystyt!

Eihän se villapaitajuttu ollut edes saman kirjoittajan

 

Oliskohan toimittajatädillä ja tytsillä sama IP osoite...?

 

Siis mie en nyt kirjoita mitään tekstiä :ashamed: , ei mulla muita tekstejä juurkaan olekkaan kun ne, mitä mie oon tännekin kirjoitellut... siis mein olosta ja elosta, mutta siis kiinnostaa vaan, että miten noiden kirjojen ym. julkaisujen kanssa toimitte, jos niitä haluatte julkaista? :ashamed:
Siis lähetättekö niitä vaan summassa kustantajille (yhdelle tai useammalle) ja erilaisiin lehtiin, vai miten niiden kanssa yleensä kuuluu toimia? *ei kysyvä tieltä eksy... kai*

Auts. Pakko kirjoittaa vielä lyhyesti, vaikka uni painaa jo . Tuosta kirjojen julkaisusta. Työn kautta olen tuon asian kanssa jonkin verran joutunut tekemisiin. Suomessa kirjan saaminen kustantamon seulan läpi on todella vaikeaa, mutta viime aikoina on markkinoille ilmestynyt paljon pienkustantamoita, joiden kautta voi yrittää saada tekstejään läpi. Ainakin Tampereella on muistaakseni kustantamo, joka painaa jonkinlaisia omakustanteiden ja täyskustanteiden välimuotoja. Osa kuluista jää kai kirjoittajalle, mutta tämä kuitenkin tarkoittaa julkaisukynnyksen madaltumista. Jos on varaa maksaa, niin yksi keino on tietysti omakustanne...

Itse olen lehtityössä. Se onkin kirjava areena . Eipä siinä muu auta, kuin ottaa yhteyttä uutispäällikköön, toimitussihteeriin tai erikoisosastojen päälliköihin, jos haluaa tekstejään tarjota. Yksi väylä on yrittää hankkiutua lehden avustajaksi. Sitä kautta juttujaan saa kyllä julkaistuksi. Mutta kilpailu on kovaa, silläkin saralla. Journalistiliiton sivuilta löytynee jotain asiaan liittyvää. Toivottavasti tästä oli jotain apua.

 

Tytsillä on kyllä ehdottomasti lahjoja romanttiseen hömppään

 

Voisko mitenkään ajatella, että ruodittais täällä noita tekstejä, ei ihmisiä? Kirjoittajan pitää pystyä ottamaan sekä vastaan negatiivista palautetta että oppimaan siitä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että lukijoilla olisi edes oikeutta lynkata tekstejä - tai vielä pahempaa, kirjoittajaa ihmisenä.

Kärkevimmät kommentoijat (haukkujat ja henkilökohtaisuuksiin meinijät) voisivat mennä itseensä ja hankkia lisää tekstianalyysitaitoja. Ja palata asiaan sitten uudelleen. Kiitos.

 

Siis mie en nyt kirjoita mitään tekstiä :ashamed: , ei mulla muita tekstejä juurkaan olekkaan kun ne, mitä mie oon tännekin kirjoitellut... siis mein olosta ja elosta, mutta siis kiinnostaa vaan, että miten noiden kirjojen ym. julkaisujen kanssa toimitte, jos niitä haluatte julkaista? :ashamed:
Siis lähetättekö niitä vaan summassa kustantajille (yhdelle tai useammalle) ja erilaisiin lehtiin, vai miten niiden kanssa yleensä kuuluu toimia? *ei kysyvä tieltä eksy... kai*

Toimittajatäti kirjoitti näin:

Itse olen lehtityössä. Se onkin kirjava areena . Eipä siinä muu auta, kuin ottaa yhteyttä uutispäällikköön, toimitussihteeriin tai erikoisosastojen päälliköihin, jos haluaa tekstejään tarjota. Yksi väylä on yrittää hankkiutua lehden avustajaksi. Sitä kautta juttujaan saa kyllä julkaistuksi. Mutta kilpailu on kovaa, silläkin saralla. Journalistiliiton sivuilta löytynee jotain asiaan liittyvää. Toivottavasti tästä oli jotain apua.

:wave:

 

Se on muistojälkinä sormenpäissäni. Kylmä, kiiltävä, metallisen kliininen. Heiluva, tunnoton, sileä.

Kirskahdus, kun painan lukitusta ja lasken laidan alas. Letkujen nahkea elottomuus, kun siirrän niitä tieltä. Kun etsin sinua sieltä välistä. Kirskahdus, kalahdus, naksahdus. Nostan pohjaa, lasken laitaa, siirrän sivuun, lukitsen pyörät, siloittelen lakanat.

Kirskahdus, naksahdus, kalahdus. Kirpeä huuru, joka leviää ilmaan huuhtoessani käsiäni, oikeaoppisesti, pakkomielteisesti, huolellisesti.

Sinun pienet varpaasi siellä lakanoiden välissä. Uhmakas katse, täynnä voimaa joka minusta on kaikonnut. Kutistun, katoan. Silitän poskeasi, hiustesi silkkiä, väsyneitä käsiäsi. Rautainen sänky kahleina ympärilläsi, minun ympärilläni jotain muuta joka puristaa, vangitsee. Katselen kun nukahdat, enkä osaa tehdä mitään.

Suljen silmäni, yritän hengittää hetken sisääni. Etten unohtaisi, ettei se olisi yksi hetki satojen samanlaisten seurassa. Että minä muistaisin. Ulkona on maailma, elämää. Mutta meidän elämämme on tässä. Tahtoisin, että muukin maailma pysähtyisi. Edes tänään, edes pieneksi hetkeksi.

Ikkunalaudan kivinen kylmyys, lattian kiiltävä linoleumi. Kuuntelen koneita, laitteita, ääniä, askeleita, itkuja. Seinistä tulee huokoisia, ne imevät surumme sisäänsä. Jotta muistaisin aina, jotta suruni kyllästämät seinät ottaisivat minut kerta kerran jälkeen vastaan, huoneisiin joissa ei voi unohtaa. Joissa ei pääse pakoon muistoja.

Katselen sinua, nukut. Rauhallisesti hengittäen. Sinä olet siellä. Letkujen, lakanoiden, kanyylien, kehtosi keskellä. Täytät koko huoneen, ja minusta tuntuu että minä katoan.

 

Onpa täällä vähän kirjoittajia

 

Laitas Tytsi taas jostain uutta romaania kehiin!

 

Miksi kuvittelet, että se muuttuisi tästä yhtään paremmaksi? Luuletko, että sinut hakee täältä prinssi, ja saat linnan ja puoli valtakuntaa haltuusi?

Miksi sinä olisit yhtään sen parempi, kuin mitättömin kerjäläinen haaveiden kaupunkisi kurjimmalla kujalla?

Sinä et ole mitään.
Etkä sinä ansaitse mitään. Et yhtään mitään.

*

Minun kummitukseni. Ne, mitkä pää kallellaan katsovat minua, ne, joilla on silmien tilalla valkoista ja mustaa. Tyhjyyttä, ja vihaa ja sanoin kuvaamattoman pelottavaa. Jotakin, jonka voi vain aavistaa, ja jo se riittää.

Minun kummitukseni, seuralaiseni.

Minä olen heidän palvelijansa, nöyrä ja mitätön.

*

Katso ympärillesi! Näetkö mitään?

Kaikki ovat lähteneet. He jättivät sinut tänne. Turha sinun on huutaa, kukaan heistä ei kuule. Sinun itkusi on tyhjää vain.

*

.

 

Ohoh, siis yllä olevan tekstin lähetin mää, Phoebe

 

Tytsi on mielestäni tyypillinen kirjoittamisen tosissaan ottava ja siihen paneutuva kirjoittaja, jollaisia on jokaisessa koulussa aika monta ikäluokassaan. Tekstit ovat melko virheetöntä ja sujuvaa kieltä, mutta mitään erityistä massasta erottavaa niissä ei valitettavasti ole. Täytyy sanoa, että opettajana luen vastaavan tasoisia tekstejä jatkuvasti.

Sitä on mahdotonta tietää, millaiseksi kirjoittajaksi Tytsi kehittyisi, jos saisi erityistä opetusta tai ohjausta proosatekstien luomiseen. Urakka varmasti olisi kova ennen kirjailijan mahdollista titteliä. Tärkeintä ei lienekään se, että kaikkien kirjoittajien tekstit kustannetaan ja painetaan. Kirjoittaminen on kenelle tahansa mukava harrastus ja esimerkiksi päiväkirjat oman elämän varrelta ovat paljon suurempi aarre kuin jokin julkaistu tusinatuote. Nuorena sitä kuvittelee muistavansa kaiken aina, mutta jo nelikymppisenä voi tutkailla nuorena tai lapsena kirjoittamiaan tekstejä suurella kiitollisuudella ajatellen, että tätäkään en olisi muistanut, jos en olisi aikoinaan päiväkirjaan kirjoittanut!

Niin että Tytsi, jatka ihmeessä kirjoittamista ainakin päiväkirjaan!

 

Tässä taas yksi kasiluokan kouluaine, kun ei ole nyt kovin paljon mitään tuoreita tekstejä. Tämä on siis myös kirjoitettu 14-vuotiaana. Tämmöinen romanttinen hömppä taas, ehkä vähän epätodellinen

Sävelmä tuulessa

Oli viileä kesäilta. Tuuli puhalteli lempeästi ja vettä tihkui taivaalta. Tuulia käveli yksin pimeässä puistossa selvittämässä ajatuksiaan. Hän tärisi kylmästä, sillä hänellä oli päällään vain ohut villatakki. Tyttö oli jo lähdössä kotiin, kunnes hän kuuli vaimeaa helinää. Hän seurasi ääntä. Ääni alkoi kuulua kovempaa ja kovempaa. Se oli musiikkia. Joku soitti hyvin kaunista rakkauslaulua. Tuulia käveli lähemmäs. Soittaja oli suunnilleen hänen ikäisensä 15-vuotias poika. Hänellä oli pellavan väriset hiukset ja syvän siniset silmät, jotka olivat tällä hetkellä hyvin keskittyneet ja vakavat. Tuulia mykistyi ihastuksesta. Tuntui kuin laulun sanat olisivat osoitettu juuri hänelle. Poika lauloi ensimmäistä säkeistöä, mutta hänellä näytti olevan ongelmia toisen säkeistön kanssa.

Yhtäkkiä laulu loppui kuin seinään. Poika huomasi hänet. Tuulia pelästyi ja juoksi koko matkan kotiin katsomatta taakseen.

-Minun ei pitänyt juosta karkuun, pelästyin vain niin paljon, että hän oli vihainen minulle, Tuulia sanoi seuraavana päivänä parhaalle ystävälleen Eveliinalle. - Nyt en saa häntä mielestäni. - Käy katsomassa tänä iltana, onko hän puistossa, Eveliina ehdotti.

Illalla Tuulia käveli jälleen puistolle, mutta hänen pettymyksekseen poika ei ollut enää siellä. Poika oli niin salaperäinen ja kypsän oloinen, mikä teki vaikutuksen Tuuliaan.

Myöhemmin kotona Tuulia päätti säveltää pojan lauluun toisen säkeistön. Hän osoitti sanat pojalle, sillä hän ajatteli saavansa sillä tavalla yhteyden poikaan. Tuulia soitti kitaraa myöhään yöhön ja päätti mennä soittamaan kappaletta seuraavana iltana puistoon.

Seuraavana päivänä Tuulia ei jaksanut odottaa iltaa. Kun vihdoin oli ilta, hän tärisi jännityksestä. Mitä, jos poika olisi puistossa? Puisto oli kuitenkin aivan autio. Tuulia alkoi soittaa kappaletta. Ensin pojan ensimmäinen säkeistö ja kertosäe, sitten hänen tekemänsä toinen säkeistö. Poika ei kuitenkaan ilmestynyt sinä iltana puistoon.

Kun Tuulia seuraavana iltana tuli puistoon, poika oli siellä. Hän soitti jälleen samaa kappaletta. Tuulian yllätykseksi poika soitti hänen tekemänsä säkeistön ensimmäisen säkeistön ja kertosäkeen jälkeen. Poika oli myös tehnyt kolmannen säkeistön ja Tuulia tiesi, että se kertoi hänestä. Poika huomasi hänet, mutta tällä kertaa Tuulia ei juossut karkuun. Poika lopetti soittamisen. -Kuulin, kun soitit toista säkeistöä, hän kertoi. -Se oli hyvin kaunis. -Eikö vain, että se kertoi minusta? poika varmisti. Tuulia nyökkäsi. -En saanut sinua mielestäni sen jälkeen, kun olin nähnyt sinut ensimmäisen kerran, Tuulia tunnusti. -Kuulin eilen, kun soitit laulua, mutta en uskaltanut tulla puhumaan sinulle, poika kertoi. -Voisimme soittaa sävelmää yhdessä, hän ehdotti. Tuulia otti kitaransa esiin. He alkoivat soittaa. Puistossa ei ollut enää ketään muita. Vain he kaksi pimeän kesäyön lempeässä tuulessa.

 

Tässä on eka luku 14-15-vuotiaana kirjoittamastani salkkari-kirjasta Sitä ei julkaistu, kun heillä oli jo sopimus toisen kirjoittajan kanssa, joka kirjoitti näitä kirjoja. Sain kuitenkin paljon kehuja sieltä. Lukekaa, jos kiinnostaa...etenkin salkkareita seuranneet

SALATUT ELÄMÄT


AAMUN & TEEMUN UUDET TUULET




AAMU

Hei sitten Ken! mä sanoin haikeana, kun lentokone nousi ilmaan. Hyvästi kiertopalkinto-Katri, sanoin, mutta tällä kertaa vähemmän surullisena. Mietin varmaan tuhannennen kerran, olinko tehnyt oikean päätöksen lähtiessäni Lontooseen. Kentsu oli vain hetki sitten anellut mua jäämään. Se oli sanonut, ettei enää koskaan pettäisi mua. Ken on pettänyt mua kaksi kertaa saman tytön kanssa. Ja se tyttö oli ketäpä muu kuin Katri Sievinen, kaksoisveljeni Teemun entinen tyttöystävä ja varsinainen jakorasia. Ensimmäisen kerran annoin anteeksi, mutta toinen oli jo liikaa. Sanotaan, että kun kundi pettää kerran, siitä tulee loputon kierre. Mä en voinut enää luottaa Keniin. Kaikki on sen hutsun syytä, mä vakuutin itselleni jo ties kuinka monennen kerran.

Erottuaan ensimmäisestä tyttöystävästään Inkasta, Teemu oli ollut murheen murtama. Mä olin aina ollut sitä mieltä, ettei Inka ole hyvää seuraa mun velikullalle ja halusin sille jonkun piristävän naiskokemuksen. Mä olin amiksessa maalarilinjalla, kuten myös Katri ja järkkäsin Katrin viemään Teemulta poikuuden. Mutta mun harmikseni Katri ja Teemu rakastuivatkin toisiinsa oikeasti ja alkoivat seurustella. Kohta se jo muutti lähes asumaan meille ja kiemurteli mutsin suosioon esittämällä kilttiä tyttöä siivotessaan ja auttaessaan mutsin ja sen miesystävän, Ismon kaupalla.Se sai jopa mun isosiskon, Roosan puolelleen.

Kun Kentsu ekan kerran petti mua, sain tietää siitä vasta monta viikkoa myöhemmin, kun se lipsautti sen vahingossa. Tyypillistä. Kentsu oli aina kerskaillut, kuinka monen tytön kanssa se oli ollut, mutta oikeasti se oli yhä neitsyt. Kun mä halusin viedä suhteemme seuraavalle asteelle, Kentsulla meni pupu pöksyyn. Sitten se meni sänkyyn Katrin kanssa ihan vain "harjoitellakseen", että olisi tarpeeksi hyvä mulle. Kesti vähän aikaa, että mä otin sen takaisin. Mutta sitten se petti mua toisen kerran sillon, kun sekä mulla ja sillä että Teemulla ja Katrilla oli seurustelussa pieni tauko. Rakastan Keniä yhä, mutta en vaan voi antaa sen kohdella mua näin.

Olin hetken ajatuksissani ja Teemu katsoi mua huolestuneena. -Mä olen ihan okei, mä vakuutin. Huomasin, että Teemulla ei ollut enää sormusta sormessaan. Teemu ja Katri olivat ehtineet mennä kihloihinkin, mutta kun Teemu oli kuullut Katrin pettäneen sitä, se purki kihlauksen. -Onkohan faija iloinen, kun me muutamme sen luo asumaan? Teemu sanoi. Mä piristyin hiukan. Mutsi ja faija olivat eronneet muutama vuosi sitten ja mä en ollut koskaan antanut mutsille anteeksi sitä, että se päästi faijan menemään. Mä olen aina ihaillut faijaa yli kaiken. Parempaa isää ei voisi kuvitellakaan. Mä olen aina ollut sen silmäterä. -Onko sulla se osoite?mä kysyin Teemulta. -Faija lupasi tulla meitä vastaan lentokentälle, Teemu vastasi. Ihanaa nähdä se pitkästä aikaa, mä iloitsin.



Faija oli jo lentokentällä, kun mä ja Teemu tulimme sinne. Raahasimme matkalaukut auton luo. -Missä päin sun talo on? mä kysyin. Vain parin kilometrin päässä keskustasta, faija vastasi. -Mitäs sä aiot tehdä, kun Teemu menee sinne musakouluun? -Mä etsin jotain maalarinhommia, mä vastasin. Ihanaa! Pitkästä aikaa saisimme asua kaikki kolme yhdessä. Saavuimme ison punaisen omakotitalon pihalle.