Tässä on prologi kässäristä, jota joskus aloitin...ei kovin hyvä, mutta ehkä vielä joskus saan kirjoitettua tämänkin kirjan loppuun. Tässä päähenkilö on lesbo.
Prologi
Mä makasin sängylläni ja itkin vuolaasti. Kyyneleet tippuivat tyynylleni, joka oli jo ihan läpimärkä. Olin just juossut bileistä itku kurkussa kotiin. Mä en voinut uskoa, että se kaikki tapahtui just mulle. Mä olin yhden illan aikana menettänyt ihan kaiken: parhaat ystäväni, maineeni ja itsetuntoni. Jenni ja Jussi eivät varmaan enää koskaan suostuisi puhumaan mulle. Kestäisin muiden pilkat ja ivat, jos mulla olisi edes ystäväni tukena. Miten mä enää koskaan uskaltaisin mennä kouluun? Mua tuijotettaisiin joka puolella, mihin vain menisin. En kestäisi sitä supattelua ja merkitseviä katseita. Nyt joutuisin kestämään kaiken yksin. Mä en voinut sanoin kuvata, miten paljon vihasin sillä hetkellä Jonnaa, joka oli pilannut mun koko elämäni. Miten joku voi olla niin julma? Ehkä mä en menisikään enää kouluun. Jäisin vain neljän seinän sisälle ja toivoisin, että kuolisin tylsyyteen. Sekin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, kuin kouluun meneminen. Ainakaan mun ei tarvitsisi enää peitellä mitään. Mutta miksi musta tuntui silti niin pahalta? Itkin ja itkin yhä enemmän, kuin toivoen, että itkisin samalla sieluni pois.