???SYYSMASSUT 2007??? TOUKOKUU

Tervehdys :wave:

Rakenne ultra takana ja kaikki kunnossa. Vauveli liikuskeli siellä kovasti ja oli hieman edellä eli vastasi viikkoja 21+1 vaikka nyt 19+4. Mutta laskettua aikaa ei muuteltu tms.
Ultrassa selvisi, että mulla on istukka hieman kohdunsuun edessä eli kontrolli ultraan varattiin aika ja se sijoittuu rv 28 tienoille. Kuulemma 0,1%:lla synnyttäjistä istukka jää kohdunsuun eteen ja joudutaan tekemään keisarinleikkaus eli todennäköistä on, että kontrolli ultrassa kaikki ok.
Eivät suostuneet sukupuolta kertomaan, ovat kuulemma HUS:ssa ottaneet linjan että sukupuolta ei kerrota. Kätilö ehdotti kuitenkin, että kysyttäisiin lääkäriltä sitten siellä kontrolli ultrassa sukupuolta jos halutaan. Jätetään siis sukupuolen selvitys sinne eikä mennä yksityiselle tässä välissä. Ja mikäli lääkäri ei halua sitä kertoa (näinkin voi kuulemma kätilön mukaan käydä) niin sitten jännäillään loppuun asti :)

Torstaina olisi fysioterapeutin jumppa / infotuokio. Saas nähdä saako siellä mitään uutta tietoa :)
Ja ensi viikolla sitten neuvola.

Joku kertoi suonenvedoista. Mulla ollut hieman sitä ja sitten yhtä ärsyttävä vaiva kuin levottomat jalat. Syön magnesiumia, mutta sillä ei tunnu olevan mitään tehoa noihin vaivoihin. Onko kellään vinkkejä? Pitänee ottaa neuvolassa ensi viikolla puheeksi :/

Mutta nyt tuli jo kilometri tekstiä ;)
Jakselkaahan hyvin toivottelee
Elwi ja papuli 19+4

Heippa taas, pitkästä aikaa! =) taustailen kyllä ahkerasti mutta useinkaan ei sitten "kerkiä" kirjoittamaan kuulumisia. Päivitykseen tiedoksi: ikää mulla juuri napsahtanut 31 v. (hui... :whistle: ). uusi päivitetty mallikin ainakin mulle kelpaa, kuinka vain. Rakenneultra takana, kaikki ok ja mallillaan onneksi :heart: vilkasliikkeiseltä vaikutti pikkukaveri! yritin (mies ei haluaisi tietää) katsastella sukupuolta mutta pimeeksi vielä jäi. eipä kai se mitään haittaakkaan, toisaalta. rakenneultrassa olin viikolla 21+4 ja vauvelin koko vastasi viikkoa vähemmän. mutta koska kuulemma tasaisen nätisti kasvaa arveli kätilö, että vois tulokas olla esikoisen tapaan siro mitoiltaan. ei haittais synnytystä ajatellen :D täytyy kyllä sanoa että kohtu on kasvanut edellistä raskautta nopsammin, mikä lienee normaaliakin. huomaa siis kyllä jo ulospäin hyvinkin tämän olotilan! ja vielä ainakin yksi ultra ois luvassa synnytystapa-arviossa viikolla 36. mutta sinne on aikaa vielä :wave:

Zennia ja pikkuötökkä 23+2

balik harmailee
Mun mielestä entinen merkkaustapa on myös selkeämpi.

Eihän sitä enää tosiaan paljon katso, mutta jos ei muista henkilön tietoja niin siitä löytyy kivasti ja selkeästi =)

Täällä raskaus jatkuu tasaisen tylsästi tai ihanasti :D

Mä sain juur suonenvetoihin sun muihin kramppeihin liudan vinkkejä lääkäriltä kun tänään kävin suppareiden takia näytillä.

Näitä siis kannattaa kokeilla:

-magnesium-valmisteet, eritoten suositteli tuota mitä itse käytänkin eli...öö...mikä emgesan se olikaan...noloa etten muista... tarkastan myöhemmin jos joku haluaa?

-sukat jalkaan yöksi ja jalkakylpy ennen nukkumaan menoa

-viilentävät jalkavoiteet voivat auttaa, oriflamen joku ja schollin?

-jalat ylös säännöllisesti ja pohjejumppa eli varpaille seisomaan ja alas ja toisto ja toisto...+ hieronta

-KUNNON vedensaanti!

-Ananas..poistaa nesteitä = poistaa kuona-aineita = vilkastuttaa verenkiertoa

-iltakävely ennen nukkumaanmenoa

Tuossa muutama vinkki mitä sain. Itselläni auttaa tuo magnesium aamuin illoin otettuna, jalat ylös aina välillä sekä jumppaan pohkeita :)

Suppareiden osalta kuuluu edelleen huonoa, toivottavasti huomenna ei löydy mitään ikävää........

Hitsi!!!!!!!! Pitkän litanian kirjotin, ja lähetys ei onnistunutkaan....

Neuvolakuulumisia...
Pissa: puhdas
hb: 123 (laskennu alusta 30)
paineet: 129/80
Vauvan syke: 150
Sf-mitta: 21
Paino: +2kg/kk, yhteensä + 5,1kg.

Kaikki oli hyvin, terkkari antoi lääkärille ajan ensi viikon perjantaiksi, kun halusi varmistaa että niin pitkään kestänyt painon tunne ei ole avannut kohdunsuuta. Onhan se ihan hyvä mennä tarkistaan tilanne, kun painon tunne on alapäässä VALTAVA! Kelan laputkin sain, mutta en vielä niitä meinaa panna eteenpäin, onkos muut ne jo saaneet laittaneet jo ne eteenpäin?

Minttu-82 ja TaimiMainio 22+5

Rakenneultrassa oli kaikki hyvin, taitaa olla toinen poika tulossa.. =) Pikkuinen oli kyllä jalat ristissä koko ajan, mutta näin se täti arveli silti. Olin kyllä huojentunut, kun kehitys oli normaalia, kaikennäköistä vaivaa kun on ollut.
Ja taas oli neuvola, tällä kertaa ei ilmennyt mitään ihmeellistä!! Supistukset ovat helpottaneet, sokeriarvot oli normaalilla ja kuului jopa sydänäänet :LOL: Kaipa se tästä. Tuntuu vaan, että osaankohan ollenkaan nauttia tarpeeksi tästä raskaudesta kun on ollut murhetta toisensa perään. Nyt kun on liikkeitä tuntunut muutamana iltana niin on jotenkin luottavaisempi mieli. Ehkäpä minäkin alan taas hymyilemään :D
Tukisukat olen ajatellut käydä ostamassa, neuvolantätikin niitä suositteli. En todellakaan halua suonikohjuja!! Riski on kuulemma suurempi, jos niitä on omalla äidillä/ isoäidillä.
Ja varmaan myös nimiä ja kummiasiaa olisi hyvä jo mietiskellä.. :/

Tinka ja menninkäinen 21+3 :heart:

sf-mitta oli muuten tänään 22cm!! Hui, ihan omilla käyrillä mennään, mutta kyllä sen tosta mahan koostakin voi jo päätellä!

Zennia ikä lisätty

lisää kommentteja tuon listan ulkoasusta, samat tiedothan siitä löytyy kuin aiemminkin ihan samassa järjestyksessä, viivat vaan on otettu pois ja ei ole toistoja päivämäärien kanssa.. helpompi myös päivitellä tuohon, oman kokemuksen mukaan mutta siis kerotkaa mielipiteitänne..

meillä tosiaan eilen oli se pojan 2v. neuvola ja samalla sitten täti kuunteli mörrin sydänäänet kun en tuntenut liikkeitä eilen ollenkaan mutta hetihän ne sieltä löytyivät ja kovasti jumpattiinkin masussa.. tänäänkään ei ole liikkeitä tuntunut, on mörri varmaan kääntynyt niin että ei potki etiäpäin..kurjaa kun jo tuntui päivittäin useastikin nuo liikkeet ja nyt ei taas ollnekaan :snotty:

umayya+mörri 21+4 ( :eek: ) :heart:

Alkuperäinen kirjoittaja 08.05.2007 klo 09:29 umayya kirjoitti:
lisää kommentteja tuon listan ulkoasusta, samat tiedothan siitä löytyy kuin aiemminkin ihan samassa järjestyksessä, viivat vaan on otettu pois ja ei ole toistoja päivämäärien kanssa.. helpompi myös päivitellä tuohon, oman kokemuksen mukaan mutta siis kerotkaa mielipiteitänne..
Kumpi vaan on päivittäjälle helpompi muoto, niin käy kyllä mullekin =)
Lista kuin lista, tosin tuohon alkuperäiseen on jo ehtinyt tottua.

Mukavaa Kirjan ja ruusun päivää!

Maarja ja vaava 23+3

Alkuperäinen kirjoittaja 08.05.2007 klo 09:29 umayya kirjoitti:
lisää kommentteja tuon listan ulkoasusta, samat tiedothan siitä löytyy kuin aiemminkin ihan samassa järjestyksessä, viivat vaan on otettu pois ja ei ole toistoja päivämäärien kanssa.. helpompi myös päivitellä tuohon, oman kokemuksen mukaan mutta siis kerotkaa mielipiteitänne..
Musta uusi merkintätapa olisi selkeämpi, ei tosiaan tulisi turhaa päivämäärän toistoa, eikä mitään viivoja... Mutta päättäkää vaan te muut, mulla ei niin väliä ole :)

Huomenna rakenneultra, jännää! ;)

-Niiskuneiti82 ja Helmi 20+4-

umayya

Mulle käy listan ulkonäöksi mikä vaan :) Yhtä selkeä on molempia omasta mielestäni lukea, mutta vaihtelu kyllä virkistää aina..... Itse mietin kyhääväni ihan oman nettisivun meitin LA-listalle... Mullako tylsää??? :LOL:

OMANAPA

Tänään neuvolalääkäri klo 15. Suppareiden syytä selvitellään ja kohdunsuun tilannetta tarkkaillaan. Saattaa olla, että pitkä saikka luvassa, toiv. ei!!

Toivottelen mukavaa päivää ja valun suihkuun....

-PippuriMamma & "MatiasMatilda" 23+4 (LA on siis nykyään 31.8./1.9.07, riippuu mitkä mitat otetaan huomioon...)

Huomenta!
Nyt kun mulla olis vapaapäivä ja voisin lähteä ulkoilemaan, sataa vettä! Voishan sitä silti mennä ulos, mutta eilen olis paistanu aurinko..

Se eilinen ultrakäynti ei kyllä ollut ollenkaan niin sykähdyttävä kuin se eka. Nyt siellä oli mukana joku opiskelija, joten se ultraaja joutui puhumaan hänelle aika tekniseen sävyyn, mitä missäkin näkyy. Viimeksi hän jutteli meille ja suomeksi. Oli tietysti ihanaa nähdä pikkuisen suun mutristelua ja vilkuttelua. Nyt saatiin mukaan aika epäselvä kuva, kun vaavi tais väsähtää mittailun aikana ja nukahti sitten eikä liikkunut enää, kun lopuksi yritettiin ottaa meille sitä kuvaa. Synnytystapaultran/kokoarvion tekee sitten syksymmällä eri ihminen, kun siihen pitää olla lääkäri.

Alkuperäinen kirjoittaja 07.05.2007 klo 18:10 tiksu kirjoitti:
Pitääköhän ne minua nyt neuvolassa hysteerisenä ensiodottajana, kun olen tässä parin viikon sisällä käynyt päivystyksessä ja neuvolassa turhan takia? :ashamed:

tiksu ja uffe (19+4)
Pääasia, että sait itselle varmistuksen, että pikkuisella on asiat hyvin! Ja voisin kuvitella, että siellä käy moni muukin tarkistuttamassa tilannetta, kun itsellä on epävarma olo.

Tervetuloa uusille! Ja toivottavasti Pippurimamma kaikki on hyvin!

Joe ja pieni 20+5

päiviä =)

listaan muutos: Mamu82, 25v., neljäs lapsi, la 17.9, K-HKS :)

Tännepäin kuuluu hyvää ja ultrassa käytiin 3.5... masussa kaveri kasvaa hyvin ja painoa oli 305g. pituutta en tiedä.
Sukupuoli jäi arvoitukseksi, mikä vähän harmittaa :( oli kuulemma jalat niin ristissä että ei kannata lähteä arvailemaan.
yhteen ultraan joudun vielä rv 28... vauvalla toinen munuaisallas vähän isompi kuin toinen mutta normirajojen sisäpuolella kuitenkin. Lääkäri sen sitten kontrolloi silloin. Kuopuksella oli myös toinen munuaisallas laajentunut mutta huomattavasti enemmän ja sen takia kävinkin hänen odotusaikanaan ultrassa 3-4vk:n välein.... häneltäkin oli koko juttu kadonnut synnytyksen jälkeen kun kontrolloitiin! En tiedä sitten mistä moinen johtuu??
Mutta eiköhän kaikki mene hyvin tässäkin tapauksessa =)
Liikkeitä tuntuu hyvin lähes päivittäin ja isikin sai käteensä osumaa kun vauveli oli vauhdissaan

Mamu82 & B)

Mä sit kyhään sitä sivua :)

Mielipiteitä: http://www.geocities.com/coffee_yes/Syysmassut2007.html

Kumpi listan ulkoasu on parempi: laatikossa oleva vai sivulla oleva?

Tekstin ulkonäkö muuttuu vielä joten älkää siihen kiinnittäkö huomiota ;)

Sivulla oleva, sulla taitaa pippurimamma olla melkein yhtä tylsää kun mullakin.. nää on nää vapaapäivät :snotty:

juu, mä tein nyt päätöksen mä muutan tuon lista ulkoasua mut saahan sen sitten muutettua takasin seuraava/-t päivittäjät jos haluuvat..

Alkuperäinen kirjoittaja 08.05.2007 klo 11:01 umayya kirjoitti:
Sivulla oleva, sulla taitaa pippurimamma olla melkein yhtä tylsää kun mullakin.. nää on nää vapaapäivät :snotty:

juu, mä tein nyt päätöksen mä muutan tuon lista ulkoasua mut saahan sen sitten muutettua takasin seuraava/-t päivittäjät jos haluuvat..
Mulla ON tylsää :D ja KIITOS kun muutit ton mun oudon LA:n listaan :)

Voit kopsia tuolta sivulta ittelles tuota listaa jos haluat, mä otin siellä käyttöön sen sun muutosidean :) ethän pahastu???

Ja Hantta: Kiitos mielipiteestä :)

Alkuperäinen kirjoittaja 08.05.2007 klo 11:03 PippuriMamma kirjoitti:
Mulla ON tylsää :D ja KIITOS kun muutit ton mun oudon LA:n listaan :)

Voit kopsia tuolta sivulta ittelles tuota listaa jos haluat, mä otin siellä käyttöön sen sun muutosidean :) ethän pahastu???

Ja Hantta: Kiitos mielipiteestä :)

en pahastu :) mä oon tossa suoraan vaan vedellyt noita viivoja pois niin ei tartte kirjotella tai kopidoida niin paljoa..
nyt täytyy mennä antaa pojulle ruokaa ja laittaan päikkäreille (tai yritys hyvä 10!) ja sitten ite soffalle kattoon nauhotettuja ohjelmia :whistle:

palailen taas myöhemmin päivittelemään :wave:

Pilvistä päivää täältä meitiltä päin!
Lämpötila on noin +10, mut muuten on tosi pilvisen ja sateisen oloista.
Mut koitan saada "tapetuksi " aikaa täällä, kun mies vei kaks nuorimmaista mukanaan ja vanhin on koulussa.Saampa ainakin aikaa itelleni ja "taavimaijalle"(mies keksinyt ton nimen tulokkaalle).

Perjantaina olis ultran vuoro ja sit parin viikon päästä olis neuvolassa käynti.Saas nähdä mitä tuleman pitää kun terkkaritäti vaihtuu...Mut nyt taidan lähteä pötköttelemään ja nauttimaan hiljaisuudesta.

Poikax3 ja taavimaija 20+risat :)

Pippurimamma: alempi versio on selkeempi mun mielestä.

Emmaliina harmaana
Heipsan taas!

PippuriMamma..Siis hiukan tylsää? No ei, väsää sinä ihan rauhassa. Kivan näköset sivut olit jo tehny. =)

Aamulla oli neuvola. Kaikki ihan ok. Meikäläisen kohdunpohjankorkeus huitelee taas taivaissa.. Oli nyt 26cm jo :whistle: . No meni se kakkosenki kohalla jatkuvasti reilusti yli käyrien. Joudun sitte siihen hemmetin sokerirasitukseen. Tavallaan joo hyvä, mut kun täti iteki sano, että bmi varmaan kakkosen takia vielä niin koholla (25) ni joudun siihen. Vähän mä koitin sitä puhuu pois, mut sinne mennään. Ei nappais yhtään kyllä. Kuullu sen verra juttua siitä jo, että ei mitenkää houkuttele. No onneks siihen on vielä pari viikkoa aikaa.

Hei te joilla on jo ennestään lapsia, voitteko kertoa mulle miten hiivatissa uhmaa saa vähän hillittyä? Kun meidän esikoinen on heittäytyny ihan totaalisen mahdottomaks.. Odotan kauhulla, että täyttää kolme jos tää tästä vaan pahenee. Kyllä tää oikeesti kysyy hermoja kun mikään ei pojalle kelpaa vaikka miten päin tekis.. :kieh:

Pitäs mennä työkkäris käymään. Kertomaan edelleen, että en saa töitä kun olen raskaana. On seki kumma juttu, et ne siellä niin kovasti painostaa mua töihin ja luulee, etten ees hae mitään eivätkä tajua, et kukaan ei vaan ota raskaanaolevaa töihin.. Ottaa päähän jo valmiiks..

No mutta aurinkoista tiistain jatkoa kaikille!

Emmaliina ja Vusseli 23+0

Neuovlakuulumisia rv 22+0!!

Pissa: ok
Paineet: 135/81
Hb: 108
Painoa lisää kokonaisuudessaan rv 22: +3kg
Sf- mitta: 19,5cm
Sydänäänet: kuului :heart: n.150

Elikkäs sydänäänet kuulin tänään ensimmäistä kertaa! Eivät ole aikaisemmin kuuluneet. Hb oli huomattavasti laskenut alun 135 jälkeen, eli rautakuurille jouduin, ihan samanlailla oli esikoisestakin. Muuten kaikki oli ok! Sokerirasitus on rv 26 ja lääkärineuvola rv 26+1. Silloin samalla laitetaan lähete sinne synnytyspelkopolille.. niin pääsen juttelemaan esikoisen synntyksestä. Suoraan sanottuna ei yhtään huvittais "repiä vanhoja haavoja auki", sillä siltä musta tuntuu. Se kokemus ei ollut mitenkään hyvä :'( ... mutta sainhan mä ihanan tytön :heart: . No toivon todella, että saisin sen sektion tällä kertaa..

Hyviä vointeja kaikille!!

MamMam ja pikkanen rv 22+0

ps. Piti vielä lisätä, että Kelan laput sain mukaan, mutta en niitä vielä palauta, vaan odottelen, josko tulisi uusi äitiyspakkaus pian jakoon =) .

nyt on sitten listan ulkonäkö muutettu, toivottavasti kukaan ei nyt pahastunut..
ja kaikki kellä siellä löytyy kysymysmerkkejä niin voisivat halutessaan ilmotella puuttuvat tiedot!

nyt jo vaavikin liikkuu, huh helpotusta :heart:

pitipä vielä lisätä PippuriMammalle sinne oikein paljon vointeja! toivottavasti kaikki hyvin, kerrothan sitten kuulumiset
:wave:

Nyt on sitten rakenneultra takana :D Kaikki oli pikkuisella hyvin. Painoa oli 385g, ja koko muutenkin hiven suurempi kuin näillä viikoilla yleensä, et veikkas et olis n. viikkoa pidemmällä oikeasti, mutta ei muuttanut laskettua aikaa kun on niin pikkainen heitto, ja sano et voihan se vaan olla isompi vaavikin :whistle: Eli laskettuaika pysyi edelleen 21.9. päivittäjälle tiedoksi että tietoihin voi laittaa iäksi uuden iän eli 21v :attn: :D Kuten myös sen että 95% varmuudella toinen poika tulossa!Ylihuomenna olisi sitten neuvola, niin seuraillaan muita arvoja B) Kiva on sivujen uusi ulkonäkö :heart: :wave:

Alkuperäinen kirjoittaja 08.05.2007 klo 16:52 minnajajoel kirjoitti:
Nyt on sitten rakenneultra takana :D Kaikki oli pikkuisella hyvin. Painoa oli 385g, ja koko muutenkin hiven suurempi kuin näillä viikoilla yleensä, et veikkas et olis n. viikkoa pidemmällä oikeasti, mutta ei muuttanut laskettua aikaa kun on niin pikkainen heitto, ja sano et voihan se vaan olla isompi vaavikin :whistle: Eli laskettuaika pysyi edelleen 21.9. päivittäjälle tiedoksi että tietoihin voi laittaa iäksi uuden iän eli 21v :attn: :D Kuten myös sen että 95% varmuudella toinen poika tulossa!Ylihuomenna olisi sitten neuvola, niin seuraillaan muita arvoja B) Kiva on sivujen uusi ulkonäkö :heart: :wave:

päivitetty on =)
tuo voiskin olla kiva jos haluutte niin vois laittaa vielä että onko tulossa tyttö vaiko poika jos teillä tietoa, mä en enää muista kelle tuli minkäkin sukupuolen edustaja joten jos haluatte niin ilmotelkaa niin lisäilen listoille..

ja pojasa vielä onnittelut :flower:

heipsan!

päivittäjälle tiedoksi ikää tuli tossa viikonloppuna täyteen 24v!

tänne ei kuulu mitään ihmeellistä, sairaslomalla edelleen... ja suppareita tulee heti kun alkaa tekemään jotain vähänkin rankempaa :( ei voi ees kunnolla imuroida kun jo tulee todella kipeitä :/ esikoisen vauvanvaatteita olen alkanut pesemään ja silittämään kaappiin valmiiksi! mitää suuria hankintoja pienokaisia varten ei olla vielä ostettu, ehkä tuossa ensi kuussa uskaltaapi sitten jo :)
poistun taas lukemaan muiden kuulumisia!!

aurinkoista iltaa kaikille!

t.alizia& masuvaavit

Yhteistyössä