???SYYSMASSUT 2007??? TOUKOKUU

Hellurei....
Wappu meni ja nyt ollaankin jo toukokuussa, taas lähempänä syyskuuta :)
Onnittelut Elwille :heart: Meillä häät kuukauden päästä :heart:
Mulla on neuvola ensi viikolla, pelottaa että paino olisi noussut liian paljon. Meidän oma vaaka (joka on ikivanha) näyttää että painoa olisi tullut yhteensä 5kg, onkohan se liikaa tässä vaiheessa? Massu on kasvanut mukavasti, siellä potkii puoli kiloinen poika :heart:
Vaunuista: Me ostettiin Brion yhdistelmävaunut, jossa on vauvalle koppaosa ja isommalle lapselle ratasosa erikseen. Vaunut on todella tilavat, ajattelin että vauva mahtuu sinne hyvin talvellakin nukkumaan toppavaatteissa ja makuupussissa. Briot on myös jämäkän tuntuiset. Ainut miinuspuoli on että jos jollakin on pieni auto niin vaunut ei mahdu peräkonttiin. Nyt vaunut odottelee tuolla syyskuuta että päästään vauvan kanssa ulkoilemaan, sittenhän sen vasta näkee onko ne hyvä vai huono hankinta.
Synnytyspelosta: Itselläni on synnytyspelko vaikka en ole koskaan synnyttänyt. Ajattelin kyllä puhua asiasta neuvolassa.
Selkäkipu: Täällä kärsitään myös alaselkäkivuista. En ole vielä ainakaan löytänyt keinoa mikä siihen auttaa.


Hyvät päivän jatkot!

Halinalle ja pikku ihme rv 22+1<br><br>
 
Elwi harmaana
Nopeasti tulin kiittämään kaikkia onnitteluista :)
Tänään sai jo harjoitella töissä uudella nimellä puhelimeen vastaamista. Allekirjoitusta pitää vielä treenata, vielä näyttää uusi sukunimi siltä kuin olisin vasta opetellut kirjoittamaan :LOL:
Ihanaa kun papuli tänään kesken työpäivän aloitti bileet masussa. Ei siinä voi kuin hymyillä :heart:

Itsekin mielenkiinnolla otan kommentteja vastaan noista vaunu asioista. Olen ihan ulkona vielä niistä.. Pitää myös varmaan meidänkin alkaa rakenneultran jälkeen katselemaan vauva hankintoja ihan tosissaan.
Vielä ei ollut Kelan sivuille tullut ä-pakkaus kuvia 2007. Toivottavasti tulisi pian niin näkisi kaikki vaatteet ja tarvikkeet :)

Elwi ja papuli 18+6
 
SuperHeppuliHarmaana
Heippa!

Päänsäryistä joku kyseli. Mulla auttoi hieronta muutaman kerran sarjana (tai sitten tapahtui jotain muuta hormonaalisia muutoksia samoihin aikoihin). Nyt siis ollut jo muutaman viikon vailla jatkuvaa jomotusta... koputtaa puuta.

Pävittäjälle hommia, ettei ihan pääse tylsistymään: ikää Superheppulilla on 30v.

Vaunuissa itse olen arvostanut helppoa kasaan laittamista ja että mahtuu hyvin auton perään. Myös heittoaisa on ollut meillä kovassa käytössä. Emmaljungan ceroxit on eiskoisen jäljiltä, eikä mitään suuria moitteita ole niiden suhteen. Ehkä enemmän miettisin tällä kertaa sitä, että olisi vieläkin helpompi kasata (ei kovin hankalat ole nämäkään). Leveät ja suuret pyörät on ollut talvisin ehdoton juttu. Meillä kyllä kovassa käytössä myös matkarattaat, joten jos ilman niitä meinaa pärjäillä, niin muuttaa se vähän systeemejä. Itsellä Gracon rattaat, joissa ihan huippua se, että saa kaukalon kiinni suoraan autosta. Kaukalo pitää hankkia tällä kertaa, kun oli viimeksi lainassa, joten ei epäilystäkään etteikö olisi Gracon autobaby tai logico (mikä lie)... Vähän mainostekstiltä kuulostaa, mutta näin siis meillä.

Hyviä vointeja kaikille!!! Koitan taas pitkästä aikaa aktivoitua vähän kirjoittelemaankin täältä taustajoukoista.
 
SuperHeppuliHarmaana
Heippa!

Päänsäryistä joku kyseli. Mulla auttoi hieronta muutaman kerran sarjana (tai sitten tapahtui jotain muuta hormonaalisia muutoksia samoihin aikoihin). Nyt siis ollut jo muutaman viikon vailla jatkuvaa jomotusta... koputtaa puuta.

Pävittäjälle hommia, ettei ihan pääse tylsistymään: ikää Superheppulilla on 30v.

Vaunuissa itse olen arvostanut helppoa kasaan laittamista ja että mahtuu hyvin auton perään. Myös heittoaisa on ollut meillä kovassa käytössä. Emmaljungan ceroxit on eiskoisen jäljiltä, eikä mitään suuria moitteita ole niiden suhteen. Ehkä enemmän miettisin tällä kertaa sitä, että olisi vieläkin helpompi kasata (ei kovin hankalat ole nämäkään). Leveät ja suuret pyörät on ollut talvisin ehdoton juttu. Meillä kyllä kovassa käytössä myös matkarattaat, joten jos ilman niitä meinaa pärjäillä, niin muuttaa se vähän systeemejä. Itsellä Gracon rattaat, joissa ihan huippua se, että saa kaukalon kiinni suoraan autosta. Kaukalo pitää hankkia tällä kertaa, kun oli viimeksi lainassa, joten ei epäilystäkään etteikö olisi Gracon autobaby tai logico (mikä lie)... Vähän mainostekstiltä kuulostaa, mutta näin siis meillä.

Hyviä vointeja kaikille!!! Koitan taas pitkästä aikaa aktivoitua vähän kirjoittelemaankin täältä taustajoukoista.
 
Täällä olen ollut äkäinen koko hereillä olo ajan, kaikki vain tuntuu todella ärsyttävän ja sitten tuleekin noita äänijänteitä availtua ja sit itkettää kun on huono-omatunto huutamisesta... noi yövuorot on siis rankkoja ainakin mulle, onneks nyt on vaapaata lauantaihin asti.

Tänään kävin allekirjoittamassa uuteen asuntoon vuokrasopimuksen ja muutto olis kuun vaihteessa joten pikku hiljaa pitäis alkaa pakkailla.

Kysäsin mieheltä aamulla et onko mun maha oikeesti näin iso vai näyttääkse vaan ja se tokas et on TODELLAkin noin iso, kivalta se vielä tässä vaiheessa tuntuu vaikka jotkut asennot tuottaakin jo vaikeuksia yms. Vaavi potkii ja mellestää paljon ja varsinkin yöaikaan.

hyvää toukokuuta kaikille.

Ostin tänään ensimmäisen jutun vaaville, sellaisen pikkupeiton, oli aika söpö.

äippä ja poju 20+4
 
Moikka!
Tänään oli rakenneultra. Kaiki näyttivät olevan kunnossa ja vastasi aikaa. Painoarvio 320g. Mieheni oli ekaa kertaa mukana, oli vain harmiksi epäselvää kuvaa suurimmaksi osaksi, johtuu vatsapeitteistäni. Otettiin tämä ultra videokasetil et meidän murrosikäset näkee millanen pikkanen tuolla masus asustaa. Sit sain kuvan jossa vaavi näkyy masuun asti, kun kuulemma paperi alko olee loppu koneesta ja muutenkin mulle jäi jotenkin tyhmä olo koko ultrasta kun lääkäri puhu kokoajan vain opettelevalle golleegalleen :/
Meidän piti nyt selvittää kumpi on tulossa mutta päätettiin juuri paria päivää aikaisemmin et ei kysytä ja eipä sitä kyllä olisi välttämättä vastausta edes saatu tältä lekurilta.

Hyviä vointeja kaikille =)
Terv. Jaana ja pikkanen masuasukki 20+2
 
Elwi : Onnittelut..! :flower:
Päivi : Tervetuloa mukaan vaan... :)
Brazil15 : Ai te muutitte myös, onnea uuteen kotiin :)

Niin, meillä oli MA muutto, TI meni järjestelyissä. Eilen palautettiin muuttolaatikot ja vanhan kämpän avaimet. Onhan tässä vielä tekemistä, mutta paljon on jo saatu aikaiseksi :) Ja kyllä on nyt tilaa..! Lapset siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan, aina on ennen on murut nukkuneet vieressä, mutta johan se oli aikakin, poika 4,5v ja tyttö 2v... Ja heti totuttiin jokainen tähän uuteen systeemiin. Äidillä ja isillä on nyt vihdoin oma huone :xmas:
Saatiin onneksi muuttoapua, mutta kyllä mä pakkaillessa menin ihan jumiin... En päässyt edes sänkyyn makaamaan ilman irvistelyä ja kiljahteluja... :ashamed: sattui niin kamalasti alaselkään... Siellä on enemmän ja vähemmän jo pitkään ollut jotain outoa, jotain menee lukkoon ja rusahtelee :/ nyt mä olen sitten kamalassa flunssassa lisäksi, kurkku kipeä, silti yskittää ja sitten vihloo, ja nenä aivan tukossa, ei pysty nukkumaankaan kunnolla :headwall:
Uuteen neuvolaan on aika vasta tiistaina, sitä odottelen mielenkiinnolla. Vauva potkii kunnolla ja masun päältäkin liikkeitä on kokeiltu ja ihmetelty :heart: Harjoitussupistuksissa oli joku viikon tauko, tai pidempikin, mutta nyt ne on alkanut taas. Eilen tuli muutama oikein kunnolla puristava, tukala supistus. Ei taida tää kamala niistäminen ja yskiminen tehdä hyvää :/

Ainiin, kertokaas hömelölle miten tekstiä saa mustattua paksummaksi, ja miten alleviivataan??

"Marge" ja pikkuinen rv 21+4 :heart:
 
TheSimpsons! Kun vastaat palstalle, ruudun, johon kirjoitetaan, yläpuolella on harmaalla pohjalla kuvakkeita. Kun haluat esim. alleviivata, mustuta hiirellä (vasenta painiketta alhaalla pitämällä) kirjoittamasi sana jonka haluat alleviivata, ja paina sitten kolmatta kuvaketta. Toivottavasti osasin selittää ymmärrettävästi.
Tsemppiä muuttohommiin. Se itse muuttaminen on minusta suht helppoa, mutta se tavaroiden järjestely...... Meillä meni vimekskin varmaan 6kk, ennenkun kaikki tavarat oli paikoillaan.
Jode ja Onni 22+2
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 09:06 Jode kirjoitti:
TheSimpsons! Kun vastaat palstalle, ruudun, johon kirjoitetaan, yläpuolella on harmaalla pohjalla kuvakkeita. Kun haluat esim. alleviivata, mustuta hiirellä (vasenta painiketta alhaalla pitämällä) kirjoittamasi sana jonka haluat alleviivata, ja paina sitten kolmatta kuvaketta. Toivottavasti osasin selittää ymmärrettävästi.
Tsemppiä muuttohommiin. Se itse muuttaminen on minusta suht helppoa, mutta se tavaroiden järjestely...... Meillä meni vimekskin varmaan 6kk, ennenkun kaikki tavarat oli paikoillaan.
Jode ja Onni 22+2
No kokeillaas :xmas: eli se pakkaaminen ja siivoaminen on mun mielestä kaikista ärsyttävintä puuhaa... Ihan vihoviimeistä ja ikinä ei enää muuteta..! Tää järjestely on ihan siedettävää ja kivaa, kun vaan jotain jaksais tehdä näin pirun kipeenä...

Sehän olikin helppoa :) kiitos Jode :) <br><br>
 
TheSimpsons wau!
Mä meen muuten tänään neuvolalääkäriin, mä voin pyytää sullekin vähän saikkua. Jos se antaa sitä edes mulle. Viimeksi kysyin, että meinaako se että jaksan kulkea kurssille, kun kävelyä tulis 6km ja matkalla pitäis junaakin vaihtaa. Kehtas kysyä, että onko se joku kurssi, joka ei kiinnosta? Suututti jonkun verran, niin paljon etten osannu edes vastata lekurille.
Jode ja Onni
 
Hei taas!

Se vaunuasia kiinnostaa minuakin. Mieskin totesi, että kun kerran vietän niin paljon aikaa koneen äärellä :saint: , voisin yrittää tiedustella, mikä vaunumerkki/malli olisi hyvä.. Ei kyllä varmaan ihan uusia osteta, vaan yritetään etsiä huutonetistä tms. jotkut vähän käytetyt. Niissä kun on se hinta aika paljon pienempi. Olis kai meillä rahaa uusiinkin, mutta tuntuu turhalta maksaa älyttömiä summia, kun uutta vastaavat vaunut voi saada noin puolella hinnalla.

Hankintoja ei muuten olla tehty, mitä nyt pari pientä vaatetta on tarttunut mukaan. Yhden Housu-takki-yhdistelmän ostin h&m:lta kun etsin itselleni niitä juhlavaatteita pari viikkoa sitten. Se oli pakko ostaa kun ei sille jäänyt 50% alen jälkeen hintaa kuin 6e. Viime sunnuntaina täällä Joensuussa oli lastenkirppis ja sieltä ostettiin pari vaatetta. Varmaan pitäis ostaa muutamia hiukan pienempiäkin vaatteita, mutta ne alle 60 senttiset näyttää niin onnettoman pieniltä..

Mä pääsen kuukauden päästä lomamatkalle!! Pikkusisko asuu miesystävänsä kanssa Turussa, niin mennään sinne kyläilemään ja käydään semmoisella päivä Tukholmassa -risteilyllä. :D Voihan se olla raskas reissu, kun kaks päivää menee autossa ja se päivä siellä Tukholmassa jalkojen päällä, mutta silti. Helpompi varmasti kuukauden päästä, kuin sitten vasta kesälomalla heinäkuun lopulla..

Eilen oli itkupäivä. Ei mitään erityistä syytä, mutta silloin tällöin on noita päiviä, että kaikki väsyttää ja ärsyttää eikä mikään innosta. Oikeasti kaikki on hyvin, mutta itkettää vaan. Miesparka pelkää, että hän on jotenkin syyllinen, tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain, mutta hän on päinvastoin tukena, pitää kainalossa ja lohduttaa. Muutenkin olen huomannut, että minun pitää nyt näköjään kerran viikossa itkeä sellaiset kiintiöitkut, vaikka ei edes olisi mitenkään paha mieli tms. Kaikkea tämä olotila teettää..

Selkäkivut ovat vaivana täälläkin. Alaselkä ja häntäluun alue kipeytyy varsinkin töissä, kun joutuu kävelemään ja muutenkin olemaan liikkeessä paljon. Yritän kyllä keskittyä pitämään ryhdin hyvänä, etten päästäisi sitä alaselän notkoa pahemmin notkolleen, mutta eipä se paljon auta. Siinä mielessä onni, että töitä on vain 3-4 päivänä viikossa, niin ehtii levätä välillä.

Taisin kirjoittaa taas romaanin :ashamed:

Joe ja pieni 20+0 :heart:
 
Vaunu asiaa...

Itse löysin jo kerran varmasti vaunut jotka halutaan, mutta sitten alkoi epäilys korkean hinnan suhteen ja nyt yritän kovasti löytää jotain henkilöä jolla olis Firkonin Twist yhdislmät.

Kyseiset vaunut ovat hyvän näköiset kuvassa ja ihanan halvat (330?) mutta en sitten tiedä millaiset on työntää ja kuinka tukevilta tuntuvat yms.

Todella vaikeaa tämä vaunujen hankkiminen... :eek:

Vaunuja toimittaa Suomessa ainoastaan www.vaunula.fi (tai ainakaan en muihin ole törmännyt googlettamalla)

balik & pikkuinen 22+4<br><br>
 
Miimari harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 09:53 TheSimpsons kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.05.2007 klo 09:06 Jode kirjoitti:
TheSimpsons! Kun vastaat palstalle, ruudun, johon kirjoitetaan, yläpuolella on harmaalla pohjalla kuvakkeita. Kun haluat esim. alleviivata, mustuta hiirellä (vasenta painiketta alhaalla pitämällä) kirjoittamasi sana jonka haluat alleviivata, ja paina sitten kolmatta kuvaketta. Toivottavasti osasin selittää ymmärrettävästi.
Tsemppiä muuttohommiin. Se itse muuttaminen on minusta suht helppoa, mutta se tavaroiden järjestely...... Meillä meni vimekskin varmaan 6kk, ennenkun kaikki tavarat oli paikoillaan.
Jode ja Onni 22+2
No kokeillaas :xmas: eli se pakkaaminen ja siivoaminen on mun mielestä kaikista ärsyttävintä puuhaa... Ihan vihoviimeistä ja ikinä ei enää muuteta..! Tää järjestely on ihan siedettävää ja kivaa, kun vaan jotain jaksais tehdä näin pirun kipeenä...

Sehän olikin helppoa :) kiitos Jode :)
Halusin laittaa oman kommentinkin tohon muutto hommaan ku mulla siitä on paljon kokemusta(yli 14)kertaa oon muuttanut.Minusta ärsyttävintä on se tavaroitten pakkaaminen ja laatikoitten potkiminen pois tieltä ja sitten se raahaaminen uuteen paikkaan.Ite järjestelyssä mulla ei oo ikinä menny ku korkeintaan 2päivää,se on helpoin homma :D Ja mukavin ku on saanu uuteen paikkaan tavarat paikoilleen!Viimeksi muutettiin viime marraskuussa tähän ok-taloon ku vihdoin saatiin ostettua oma :D Ja toivon mukaan ei siis ikinä enää tarvi muuttaa mihinkään!Harmi ku ehin silloin kirjottaa siihen huhtikuun ketjuun ne mun rakenneultra kuulumiset..Mutta jokatapauksessa lyhennettynä,kaikki oli niinku piti ja tyttö on tulossa! :D Sitä oottelinkin :D T:Miimari ja vauva 21+2 niin ja vauvan koko oli silloin se 337g eli oikean kokoinen näille viikoille kuulemma =)
 
Heippa :wave:
Aika menee niin hirveetä vauhtia, että huhuh...
Meillä oli viime pe rakenneultra ja mies väittää nähneensä pippelin =) itse veikkaan sen olleen napanuora, mutta sen näkee sitten syyskuussa kumpi oli oikeassa.
Tuleva isosisko nimitti vauvan Topi-vauvaksi. Eli taidan alkaa kutsua tätä tulevaa sitten sillä nimellä =)
Rakenneultrassa kaikki oli hyvin ja topi vastasi viikkoja. Sukupuoliasia jäi siis vielä jännitettäväksi. Ei edes haluta tietää.

Hauskaa kevättä ja hyviä vointeja! Onnea myös Elwille!

Terv. Swiss ja Topi 20+4
 
Piti vielä kysyä, että ootteko mittailleet omaa pulssianne?? Maanantaina siellä miehen mummolassa mitattiin verenpainetta, kun heillä on sellainen samannäköinen mittari kuin neuvolassa. Eli se juttu kiristetään tuohon käsivarteen jne. Paineet oli ihan hyvät, mutta se laite näytti myös pulssin, joka oli mulla noin 80! Siis levossa. Ennen raskautta, kun olen vain käsin sitä laskeskellut tuosta ranteesta olen saanut leposykkeeksi noin 60. Muuttuuko syke raskauden takia?

Joe
 
Tosta alaselkäkivusta kärsitään myös täällä :'(
Tukivyö on nyt ollut käytössä kolmisen viikkoa. Fysioterapeutti neuvoi venyttelemään aina kun mahdollista ja treenailemaan syviä selkä- ja vatsalihaksia sen mukaan kun pystyy. Hooveria neuvottiin myös kuntosalilla tekemään, mutta polvet maassa, muuten ottaa liikaa alavatsaan.
Öisin olen tukenut itteeni tyynyihin, jotta nukkuminen olis helpompaa. Mies aina naureskelee mun jalkovälityynyä :D

Toivottavsti näistä vinkeistä on jotain hyötyä jollekin muulle :D
 
Moi Joe80! Taitaa olla tää raskaus kun sen pulssin saa kohoamaan. Mulla on kans ollu yleensä syke 60:n luokkaa, ja eilen neuvolassa oli 82. Jo aikaisemmilla neuvolakäynneilläkin se on ollu n. 80.
 
Raskaus varmaan nostaa sykettä, kaipa se liittyy siihen kohonneeseen verimäärään? Minä jouduin toissa lauantaina käymään päivystyksessä huimauksen takia. Verenpaine, syke yms. mitattiin siis ja syke oli miulla 98, eli tosi korkea. Hoitaja vähän sitä ihmetteli, mutta ei sanonut sen enempää asiasta, eikä lääkärikään kommentoinut, joten kaipa se sitten normaalia on, että syke on koholla. Mitään vikaa ei minusta muutenkaan löytynyt, huimaus johtui varmaan vaan väsymyksestä.

 
MamMam harmaana
Vaunuista: me ostettiin esikoiselle Emmaljunga cerox- yhdistelmärattaat kovalla kopalla ja mä olen ollut niihin tosi tyytyväinen. Ainoa miinus on tosi pieni ja hankala tavaratila vaunujen alla! Muuten kivan ketterät ja kivannäköiset ovat =) . Nyt meillä onkin edessä tuplarattaiden osto ja niiden kanssa olen pähköillyt, että millaiset olisivat hyvät rattaat :/ .... kamalan kalliita vain ovat, eli kenties ne käytettyinä hankitaan..

Mulla kans välillä sydän hakkaa ihan hulluna! Sit kun makaa selällään, niin sydän alkaa kovempaa lyömään tai se ainakin tuntuu siltä. Selitys tähän kuulemma on se, että selän puolella on joitakin isoja suonia, joita kohtu painaa, kun makaa selällään.. näin tais mulle terkka sanoa, ellen ihan väärin muista :whistle: . Mut onhan se verimäärä lisääntynyt elimistössä, eli kaippa se ihan normaalia on, että sydän lyö vähän nopeempaa... mulla lyönyt n. 70. Normaalisti isteasiassa en edes tiedä, paljon lyö.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille! =)

MamMam ja pikkanen rv 21+2
 
Moikka kaikille ! =) Nyt on sitten käyty 4d-ultrassa Femedassa,vauva on kaikin puolin terve =) ,painoarvio 450gr,ja tyttö :heart:
olin ihan 100% varma että se on tyttö vaikka salaa toivoinkin että olisi poika tullut kun on jo 1 tyttö mutta ihan samahan se on kunhan on terve :heart: .Lääkäri totesi että tyttö ei kyllä ole äitinsä näköinen vaan isänsä :D ,siitä me ollaan vitsailtu miehen kanssa että oispa hauska kun tulisi ihan miehen näköinen tyttö :D


Kaikille mukavaa odotusta&Elwille onnittelut häiden johdosta :flower:

:wave:

P.Sprofiilissa kuva pikkuisesta =) <br><br>
 
Terve, pitkästä aikaa!!

Kyllä vie mehut tuo firma!! Ja se on ollut pystyssä jo kuukauden :D Alkaa väsy painamaan illalla jo klo 20.00... Mut onneksi saa mennä nukkumaan silloin kun haluaa, kunhan tytöt on ensin iltapalatettu ja hammaspesetetty ja laitettu nukkumaan :whistle: ;)

Nyt on tullut jo selvä maha... Oli pakko ottaa äitiyshousut esiin kun ei enää mahtunut omat jalkaan =) onneksi on muutamat mistä valita, voi olla töissäkin suht siistinä. paidat on harmi vaan kaikki melkeinpä kesäpaitoja, eli t-paitaa tai ohutta tunikaa, on pakko vielä mennä vanhoilla paidoilla. Vähän ne krinnaa masusta, muttei se haittaa :D

Koko ajan pitäisi olla syömässä.. Eilen illalla tein itelleni "kevyen" iltapalan, iso lasi kaakaota, kaksi ruisleipää ja makkaraa, kurkkua, tomaattia, omenaa päällä, kaks palaa pannaria ja päällä hunajaa sekä iso lasillinen kiisseliä :p nytkin kanat kypsyy hellalla ja kohta pääsee syömään!!

RäpäRällä ja Nestori
Onkos se jo 21+5???
 
Mitähän ihme nappia onnistuin painamaan, niin koko teksti hävis.. :kieh: Ja enää en ees muista mitä mahdoin kirjotella... Se kun on tämä sama pää kesät talvet...

Elwille onnittelut häiden johdosta! Itsellä ois vuoden päästä kesällä..

Vissiinkin sen pulssin kohoaminen johtuu siitä verimäärän lisääntymisestä. Itellänikin on nyt kohollaan leposyke eli noin 75, kun se on normaali olotilassa n. 60.

Me saadaan 18 tätäkuuta vaunut ja sänky.. :eek: Jännä aatella, että pitäis pikkuhiljaa alkaa järjestelemään paikkoja, että mahtuu nuokin vauvan tavarat hyvin..
Mut sänky tulee palasissa, niin saa vähän pienempään tilaan vielä joksikin aikaa säilytykseen.

Taas alkoi eilen ihan kamala närästys.. koko ajan polttelee kurkussa ja tuntuu, että laattakin lentää.. :ashamed: Inhoittavaa..

Mut pitääpä ruveta tehistä kyyleilemään pikkuhiljaa.. :)

-Bluedrama ja röllykän asukki 21+1 :heart:
 
Annmari76
Pitkästä aikaa tulen minäkin hieman kuulumisia kirjoittamaan.
Tänään 19+3. Masu näkyy jo aikalailla, kaikkein väljimmät housut ovat tosiaan käymässä nekin pian liian pieniksi.. Töissä yritän vieläkin peitellä raskauttani.. siis en ole kertonut vieläkään.

Rakenneultra oli tänään =). Siellä se vaavi kölli, ja heilui kuin väkkärä!! Vastasi kaikin puolin viikkoja. Ja kaikki kunnossa. Kättärillä eivät millään lailla viitanneet sukupuoleen, tosin se selviää meille kuun lopulla olevassa 4Dssä.

Kahvia en voi edelleenkään juoda, teetä kylläkin. Ja edelleen jotkut hajut tekee pahaa, tosin niitä hajuja ei ole kovin paljoa. Mm. mieheni partavesi haisee todella pahalle. :x
Ensi viikolla jälleen neuvola-aika. Saa nähdä kuinka paljon painoa on tullut lisää.. Kotona en vaa´alla ole uskaltanut käydä.. :ashamed:
 
Malluliini
Heipparallaa vaan kaikille syysmammoille! Ihan hävettää kun viimekirjotuksesta on niiiin pitkä aika, mutta oon koittanu pysyä ajan tasalla teijän kirjotuksissa.

Tänne ei mitään ihmeempiä, ultrassa on käyty ja ja kaikki pitäs olla ihan hyvin. Mahasta ei tosin vieläkään huomaa etä olisi vauva tulossa, jos ei oikein osaa katsoa, on tuota kupua tuossa alun alkaenkin ollut aika kivasti. Painoakin on tullu koko aikana lisää vain 400 grammaa, siihen oon kyllä tosi tyytyväinen.

Täälä on ollu paljon juttua vaunuista.. Niitä kannattaa sitten tosissaan miettiä eka eneenku ostaa. Esikolle ostin kaverin vanhat, -todella hienon näköset- ja mitään muuta hyvää niissä ei ollutkaan. Laitettin heti myyntiin ne kun poika ei mahtunut enää kantokoppaan, ja ollaan nyt jo ostettu tälle tulevalle vaaville emmaljungan classic- merkkiset vaunut. Tällä kertaa tärkeysjärjestyksessä ekana oli erillinen vaunu-, ja ratasosa, sekä kunnon jousitus.

Tein tässä joku aika sitten kirpparilta kunnon löydön; ostin pussillisen kestovaippoja! Taitaa olla vielä vähän aikasta, mutta kun halvalla sai ja myyjä niistä niin paljon tiesi kertoa kaikenlaista. Oon heti alusta asti aatellu että kokeilen ainakin että mitenkä ne kestovaipat toimii.

Täällä oli puhetta tuosta nopeesta pulssista, mä oon tullu siihen tulokseen että kyllä se johtuu raskaudesta. Se on tosi inhottavaa kun vaikka olis ihan rauhassakin niin silti tuntuu siltä niinku olis hengähdyksissä koko ajan. Ja mitä se on sitten vielä kesähelteillä!!!

Onko muuten täälä kenelläkään muulla vaivana ihan älytöntä närästystä?
Tuntuu että mitä vaan syö niin aina närästää. Otin asian puheeksi neuvolassa, ja sieltä suositeltiin mm. gavisconia ja magnesiamaitoa, kun renniesstä ei tunnu olevan mitään apua. Nyt oon kokeillu tuota magnesiamaitoa, ja hyvin tuntuu vaikuttavan. En vain oikein tiedä että miten kauan sitä voi yhtäjaksoisesti käyttää, jos jollain on siitä jotain kokemusta, niin kommentit otetaan ilolla vastaan!!!

Täytyy kyllä yrittää vähän useammin kirjotella jatkossa, mutta nyt on aika mennä maate!

T: Malluliini ja pikkuinen 19+3
 

Yhteistyössä