Iltaa iltaa täältäkin ja ihan ensin ettei vaan pääse unohtumaan;
Onnittelut vaavista Littlepeople ja tsemppiä kovasti mam84:lle huomiselle
Tänään onkin tullut niin paljon uutta kommenttia, että johan sitä kaikki suuret ajatukset kerkesi hukkua ennen kuin sai kaikki luettua. Alkaa jo tuntumaan siltä, että tämä raskausdementia vaan pahenee ja pahenee päivä päivältä. Kohta olen varmaan siinä tilassa, että unohtaisin oman päänkin, ellei se olisi kiinni
Meilläkin oli tänään neuvolapäivä;
35+3
Paino; +2kg :ashamed:
Turvotus; ++
RR; 129/89 (jihuu! pikästä aikaa alhaiset)
Prot; +
Sf; 37 (viikossa taas sentti ?)
ja rt
Tänään ensimmäistä kertaa mulla myös kävi neuvolassa elämäni "tuuri". Olen ravannut neuvolassa noin 2xvko paineiden, proteiinin ja päänsäryn vuoksi viimeiset 3 viikkoa. Asiaa on jaksettu ihmetellä, mutta päänsärkyynkään ei ole oikei löytynyt mitään apua. Panacodeistakin huolimatta viimeinen viikko on mennyt valvoskellessa, kun paine päässä on kasvanut. Mä olin niin varma, että kaikki johtuisi vaan korkeista verenpaineista, että johan ajattelin olevani luulosairas kun paineetki tässä tasoittuvat hiljalleen. Siksi olinkin jo ajatellut, että mitä suotta sitä enää lääkäriin erikseen.
Tänään kuitenkin neuvolan aikoihin tällä alueella katkesivat sähköt, niin neuvolatädillä oli aikaa kuunnella mun jorinoita. Ilmeisesti se ei uskonut mun luulosairausteoriaa (onneksi) vaan kutsui lääkärin paikalle, jolla sattui olemaan aikaa katkoksen vuoksi. Johan löytyi syyt paineisiin päässä; Elämäni ihka ensimmäinen korvatulehdus ja epäily hammas ongelmasta. Sen verran oli ripeää tuo neuvolan toiminta tänään, että tällä hetkellä mulla on jo hammaskin paikattuna :O
Nyt mulla onkin outo olo, kun päänsärky on jo inhimillisellä tasolla. Vaikka muut kolotukset alkaa jo vaikuttaa tässä ihan suorastaan pienelle, olisin minäkin edelleen valmis ärähtämään tästä odottamisen autuudesta
. Mä epäilen et se ihanuus alkaa vasta sitten ko tää on ohi. Hehe.
Kamala ko tulikin pitkä sepostus omasta navasta :ashamed: . Oli pakko vaan.. Ottanut niin päähän viimeaikoina.
Toivotaan, että keskiviikosta tulee mukava päivä!
venlae ja IsoPapu