***SYYSMASSUKAT 2008***

Huomenia!
Kamaaalata, kun te kirjoittelette paljon! Minä kyllä tipahdan kärryiltä alta aikayksikön.
Tervetuloa kaikille uusille, teitäkin oli paljon!
Omaksi ihmetyksekseni minäkin olen vielä täällä! Eilen aamulla minulla oli pahoja aavistuksia ja koko päivän odotin vuodon alkua, mutta ei sitä onneksi näkynyt. Nyt on taas vähän parempi olo. Ehkä johtuu siitä, että eilen aamulla oli kaikki pienikin tissien kivistys poissa, mutta nyt heti herättyä sattui niin peijjoonisti.

Monilla on ollut ihan mahottomia turvotuksia. Minulla ei sitten yhtään. Pitäisköhän siitäkin sitten huolestua...? Päin vastoin minulla on hyvin hoikka olo. Tuntuu, että vaikka syön enempi, kuin yleensä, minulla on kevyempi olotila. Mies kyllä väitti saunassa, että masu jo pömpöttää, mutta ei omasta mielestä kyllä.

Viuhkis hätäili vihlonnasta tuolilta noustessa. Snodgrass jo vastailikin siihen ja toivon, että hää on oikeassa. Minua on helpottanut se, että vihlonta tosiaan tuntuu (minullakin) vasemmalla puolella ja sillä puolella minulla ei enää ole johtoa, joten siellä vauvan alku ei ainakaan voi olla kiinni. Jos vihlonta tuntuisi oikealla, olisin yhtä hysteerisellä päällä kuin sinä!
Herkkyydestä kyselit myös. Jep. Aivan lapsellista herkkyyttä. Työskentelen päiväkodin erityisryhmässä ja tunne-elämältään ailahtelevaiset pojat laukovat etenkin raivon iskiessä ihan mitä vain suustansa. En ole koskaan ikinä milloinkaan ottanut tietenkään asioita henkilökohtaisesti. He ovat lapsia, joilla on pulmia ja minä olen aikuinen, joka pidän heistä ja autan heitä, ja ymmärrän, ettei heidän puheensa tosiasiassa pidä paikkaansa. Aivan sama, mitä sieltä suusta tulee. Mutta kas, eilen kun yksi lapsonen ilmoitti, että minä olen typerä ja mitä kaikkea muuta, meinas kyynel herahtaa saman tein. Normaalit kasvatukselliset keskustelut siitä, kuinka toisille ihmisille puhutaan jäivät väliin, kun minun oli lähdettävä pois paikalta nieleskellen... Tunsin itseni jonkin verran typeräksi.

Jos joku ihmettelee, miksi notkun täällä tähän aikaan, nin voin kertoa, jotta nukahdin jo ennen yhdeksää ja heräsin hätkähtäen neljältä, että nyt olen kyllä myöhässä töistä! Oli niin virkeä olo, että nousin ylös. Ja onhan minun puolen tunnin päästä jo lähdettäväkin ajelemaan töihin päin.

Minulla on myös työn lisäksi nuita harrastuksia sen verran, että välillä saattaa vierähtää muutama päivä välissä, etten käy tällä palstalla ollenkaan. Mukavaa kuitenkin, että olette olemassa! Olette tärkeä tuki! Mukavaa työpäivää niille, joilla sellainen on edessä ja hauskaa viikonloppua!
 
Pikatervehdys! =)

Ja onnea Katjuskalle ja kaikille, joilla hyviä kuulumisia! :heart:

Oma: Vasemmalla alhaalla kummallisia kipuja, eilen oli sen puolen kylki kipeä oikeen kunnolla, ei voinu hengittää hetkeen ku ihan varovasti. Hirveä huoli taas. Yritän unohtaa kivun, ei ole jatkuvaa. Onko kellään muulla ollut? :|

Mukavaa päivää! Nyt äkkiä töihin! :)
 
Huomenta kaikille :) Täällä kun on ollut noista kivuista kyselyä, niin kyllä täällä kans repii, jos esim. käännän kylkeä öisinkin nopeasti tai teen muuten jonkin nopean liikkeen.

ja Mayah...silloin kun odotin esikoista, niin mulla oli kovia kipuja oikealla alhaalla ja kipu oli niin kova, että multa meni töissä jalat alta. Sairaalaan menin tarkkailtavaksi ja mitään ei vaan löydetty...lopulta jo poistivat umpilisäkkeen, mutta ei sekään ollut tulehtunut. Kivulle ei koskaan syytä löytynyt, mutta uskoisin senkin vaan sitten liittyvän kohdun kasvuun ja kiinnikkeiden venymiseen.

katjuska ja vilpertti 7+3
 
moikkis vaan...
mä kävin tänä aamuna verikokeissa kun labran testit ei näytä et olisin raskaana ja kotona kolme eri testiä on näyttänyt.. nyt jänskää lekuri soittaa iltapäivällä et missä mennää :whistle: ilmottelen sit josko pääsisin tähän pinoon ''ihan'' virallisesti =)
 
vuh
Katjuska: Huh-huh, olipa jätti-ihana juttu, että kaikki olikin hyvin. Huoks. =)

auts: Tuuppa sitten kertomaan uutisia, kun lääkäri soittaa!

Ite elelen täällä jotenkin tylsää aikaa, kun odottelen vaan sitä ekaa ultraa, jonne on vielä pari viikkoa. Vaihteeks MIKÄÄN ruoka ei maistu. Muita oireita ei oo, joten ehkäpä tässä sitten vois keskittyä täysillä töihin... :xmas:
 
Heissan ja tervetuloa uudet! :flower:
Katjustakalla on tosiaan paniikkitilanne takana, onneksi kaikki meni lopulta hyvin!
Mulla ei voinnissa kummempia muutoksia, eilinen meni aivan itse eestään kun oli niin vetelä vapaapäivä. En oikeastaan saanu mitään järkevää tehtyä, paitsi mitä nyt yhden mansikka-raparperikakun leipasin makeannälkääni :snotty: :ashamed: Tästä ei tule loppua tästä makean syömisestä... :ashamed:
Ja tämä mun rintavarustus :headwall: Mä jouduin eilen illalla hautomaan tissejä semmosella kauratyynyllä, mitä lämmitetään mikrossa, kun ne oli oikeasti niin juutaan kipeät! :( Särki ihan mahdottomasti. Mies olis tietysti mielellään hieronu ;) mutta kun ei niihin kärsi koskea. |O Muita jolla näin kipeet...? Toivottavasti joskus helpottais!
Muuten kai kaikki ok.
Sisu ja toukka 7+6
 
Auts...tsemppiä kovasti. Oonkin seuraillu sun tilannetta tuolla mitäs nyt puolella ja ihan selkeet viivat niissä testeissä näkyi :whistle: Peukut pystyssä täällä
d =) b

Sisu...kuulostaapa ikävän kuuloiselta, jos nyt jo täytyy rintoja hautoa :/ Toivottavasti alkais helpottamaan. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katjuska-78:
Auts...tsemppiä kovasti. Oonkin seuraillu sun tilannetta tuolla mitäs nyt puolella ja ihan selkeet viivat niissä testeissä näkyi :whistle: Peukut pystyssä täällä
d =) b

Sisu...kuulostaapa ikävän kuuloiselta, jos nyt jo täytyy rintoja hautoa :/ Toivottavasti alkais helpottamaan. :hug:
ja tänä aamuna tuli vielä tummempi siihen 40 testiin... saa nyt nähä... jotenki on sellai olo että kaikki ei ole hyvin, mut se voi olla kyl vaan tosta kun labran testistä ei näkynyt.. sen takia asialla on kiirus kun mun pitää alkaa sit heti pistää klexanea, kun pojan aikana oli keuhkoveritulppa ka kksi kertaaa jalassa tulppa... onko muita jotka pistelee??? :wave:
 
Heippa pitkästä aikaa!
Olen tässä muutaman päivän vain seuraillut sivusta, tekstiäkin on tullut niin mahottomalla vauhdilla joka päivä! :)
Omassa olossani kun ei mitään uutta tai erikoista myöskään ole. Pahoinvointia ei ole, ruoka maistuu ja makea varsinkin, eikä väsytä ihmeellisemmin... mutta turvonnut olo vatsan seudulla edelleen, ihan hirmunen pallo!! Ja rinnat arat (mutta kärsivät kosketuksen) ja paisuneet täälläkin, ja lisäksi nännit on muuttuneet, tummuneet lähinnä.
Sanovat, että se pahoinvointi alkaa yleisimmin viikoilla 8-10 jos on alkaakseen, että sitä nyt jännään, että tuleeko...
Mua huvittais myöskin jo ostella kaikkea...varsinkin vaatteita vauvalle... ja oonhan mä jo ehtinyt vaunujakin vähän kattelemaan... :snotty: mutta mieskin toppuuttelee, että jos nyt pari kuukautta vielä odoteltais.

Uusiakin on paljo tullut, onnea ja tervetuloa! Ja ihanaa Katjuska, että kaikki oli ok!

Ja töihin.....

Suhveli ja Nappula 7+2
 
Hyi...mul on huono olo. Oksettaa ja jääkaappi haisee, ruoka haisee jne...yök. Kamala nälkä mutta kun oksettaa niin en pysty edes haistamaan ruokaa. Mulla on kyllä alusta asti ollu erittäin herkkä nenä. Ihmisten hajuvedet....hyi hitto...
Tän päivän menu: TUC suolakeskit ja vesi. Miten tästäkin (raskaudesta) voi/pitäisi nauttia?
Eilen iski ihan kamala pelko...entäs jos musta tuleekin ihan hirvee äippä? Mitä mä sit teen jos lapsi vaan huutaa ja huutaa vaikka on masu täynnä maitoo ja vaipat vaihettu? APUAAAAA....Nyt iski todellisuuden pelko!!! :/
 
Hyvää perjantai - päivää kaikille!
Nuo vihlaisukivut äkillisten liikkeiden yhteydessä on täysin normaaleja.
Netistä: - vatsan alaosassa tuntuvat ilkeät vihlaisut äkillisten liikkeiden (kuten aivastuksen tai ylösnousun) yhteydessä ovat tavallisia alkuraskaudessa
- vihlaisut johtuvat kohdunkannattimien löystymisestä

auts Sulla jänskä tilanne, tuuhan sit kertomaan mitä uutisia lääkärillä oli! :)
sisu Mulla kans tuota rintakipua, mutta toistaiseksi ihan siedettävää.. Vatsallaan nukkuminen vaan on vaikeaa.
Dior Herkällä päällä ollaan joo, mäki olin tuossa yks päivä ihan paniikissa kun mies ei vastannut puhelimeen, kauhea lumituisku ja olin ihan varma et se on reissullaan ajanut kolarin. Väärässä olin. :D Toivottavasti se mies nyt on vastannu / vastaa eikä turhaan pitkitä sun huolta.. :)
dream83 Jääkaapin haju ällöttää juu. Musta tuntuu et meidän jääkaapissa on koko ajan sellainen ällöttävä haju vaikka pesin sen ja pyyhin niitä hyllyjä melkeen joka päivä.. Tai sit on hajuaisti vaan herkistyny.
Mies teki eilen pyttipannua ja ette arvaa miten mua inhotti se haju. Enkä pystyny sitä syömään. :x Appelsiini maistu kyllä.
Kirjoitit myös tuosta "todellisuuden pelosta", täytyy sanoa että kyllä mä pelkään kans välillä. Eniten hirvittää ne mahdolliset tulevat yövalvomiset, tuntuu että itselle uni on niin tärkeää. Miten mä jaksan jos vauva itkee yöt läpeensä? Miten jaksan hoitaa kotia ja itseäni, ja sitä vauvaa sit päivällä jos en saa nukkua yöllä? Entä jos romahdan totaalisesti unenpuutteesta..? Ehkä nämä pelot on normaaleja ja on ihan ok käydä niitä tässä vaiheessa läpi?

syysmama 7+2
 
Päviää kaikille!

Taidan uskaltautua tälle puolelle ja ilmottautua syysmassukoihin. Tässä hieman pyydettyä infoa meistä:

1. Minä 24, mies 25
2. Asumme Tampereen läheisyydessä
3. Olen opiskelija
4. Esikoista odotamme, perheeseen kuuluu kaksi kissaa
5. Kolmas yrityskierto toden sanoi ja mutkia ei matkassa ainakaan vielä ole ollut
6. 20.1.08

Varasin tänään neuvola-ajan, mikä tuntui hassulta ja aika utopistiselta :LOL: En vielä oikein sisäistä tätä ihanaa ihmettä. Neuvolatäti vaikutti onneksi oikein mukavalta. Mulla on ollut vihlontaa sekä vasemmalla, että oikealla puolella. Aivastaessa on saattanut vihlaista kovastikkin, samoin vatsaa sisäänpäin vedettäessä. Neuvolatäti oli sitä mieltä, että ihan normaalilta kuulostaa. Voi se täti ei tiedäkkään kuinka vainoharhasen asiakkaan ne just sai :whistle:

niin juu ja nettilaskurit veikkais 25.9 lasketuksiajaksi ja TAYSissa tapahtuu
 
Mayah: Mulla ainakin kipuilee vähän väliä ja joka puolelta. Välillä toispuoleisesti ja välillä oikein kokonaisvaltaisesti. Ja muistaakseni näitä inhottavia tuntemuksia oli esikoisenkin raskausaikana. Eli enpä usko, että meillä on aihetta huoleen! :hug:

auts: peukut pystyssä täällä selkeän plussan puolesta!

Sisu meilläkin tuo kaurapussi löytyy joka kolotuksia lämmittämään, mutta tissisäryltä olen vielä säästynyt.

dream83 hyvin se vauvan hoito sitten sujuu.. Se on oma kultapallero. Omaan vauvaan ja sen huutoon ainakin mulla on paljon korkeempi ärsytyskynnys kuin muiden vauvoihin. Tai siis tottakai reagoi oman vauvan itkuun enemmän ja nopeammin, mutta sitä myös sietää paremmin. :heart: Me ei aiota hankkia tämänkään raskauden aikana kotidoppleria. Jos en jollain kerralla löytäisikään ääniä, olisin juuri se superhuolestunut neuvolan ruuhkauttaja joka kävisi siellä tarkastamassa, että kaikki hyvin.

Oma (.)
Soitin juuri neuvolaan siitä labranäytteestä jonka vein toissapäivänä, kun pissassa oli leukosyyttejä ja proteiinia. No se näyte oli nyt puhdas, eli ei ollut pissatulehdusta. Saan huokaista helpotuksesta. Ilmeisesti vain huolimaton alapesu tai valkovuoto oli syynä tuohon ekaan näytteeseen. Tänään on ollut oksentaminen todella lähellä moneen otteeseen. Tekee yllättävän pahaa. Kyllä voi raskaudetkin keskenään olla todella erilaiset. Huh, huh.

T: Tyyne ja Sylvi 9+3
 
Heipsan! Täällä ilmoittautuisi tuleva syysmami 2008, LA 22.09. Olen 21-vuotias ja vaavinalku on esikoinen. Parin viikon päästä olisi varhaisultra, sinne asti pitäis jaksaa jännätä, mitä sieltä löytyy. :heart:


 
Moi!
Vihlontoja äkkiliikkeissä täälläkin ja maha näyttää iltaisin siltä kuin oltaisiin jo paljon pidemmällä. Oon tulkinnut vihlonnat sektiokiinnikkeistä johtuviksi. Välillä tosin epäilyttää, että tyrää pukkaa, kun sen verta paljon sattuu :D . Kohta pitäisi ryhdistäytyä neuvola-asioiden kanssa. Asutaan ulkomailla, ja oon vähän pihalla miten täällä menetellään. Voisi tietty kysellä paikallisilta kavereilta, mutta kun en ihan vielä viitsisi vuotaa uutista, sen verran epävarma olo vielä.

Tervetuloa taas uusille! Ja kovasti tsemppiä kaikille meille hormonihuuruisille huolehtijoille...
 
Tervetuloa ja onnea Feliana ja Niinu86 :heart: :flower:

Ja hyvä Tyyne ettei mittään tulehdusta ollut =) se runsas valkovuoto tosiaan usein antaa sitte vääriä tuloksia, jos on sekaan sattunu tippumaan.

Viuhkikselle iso iso rauhoittava :hug:

Kotidopleria en aio hankkia, koska sitte myöhemmin kuitenkin ne liikkeet kertoo aika paljon...tosin joskus kun niitä ei tunnu, niin taas on paniikissa ja tuolla vois tarkistaa, mutta jos en sitte onnistuiskaan niitä sydänääniä löytämään sillä, niin paniikki senkun kasvais vaan. Ehkä oon kuitenkin vähemmän hysteerinen ilmaan mitään laitteita. :kieh:

Tuosta todellisuuden pelosta...nuo ajatukset tosiaan kuuluvat asiaan kaikkien muiden pelkojen lisäksi. Se on sitä äidiksi kasvamista ja valmistautumista. :heart: Ja kyllä sitä joskus noiden pienten kanssa vaan hermo menee, vaikka kuinka lutusia ovat ja syylisyys siitä on aivan kamalaa. Mutta kyllä tästä kaikesta hengissä selviää ja jokainen meistä varmasti on se ainoa ja paras äiti lapsilleen. Yövalvomiset ja alku saattavat olla todella rankkaa aikaa koliikki-itkujen kanssa ja kyllä siinä tovi vierähtää, että yhteinen sävel pienen kanssa löytyy. Pitää vaan muistaa olla itselleen armollinen...kaikkea ei aina tarvitse jaksaa ja äitikin saa olla väsynyt ja jopa huonotuulinenkin. (nimimerkillä ei tänään koko ajan niin hyvällä tuulella ollut äiti :whistle: ) Yhteispelillä kaikki tulee sujumaan ja isät mukaan hoitamaan vauvaa alusta asti, niin ei äitikään pala loppuun. Ja päivällä nukkuu silloin kuin vauvakin nukkuu. Tiskaamaan, siivoomaan ja pyykkäämään ehtii myöhemminkin. Juu tiedän...toi viimeinen lause tuottaa mullekin vaikeuksia toteuttaa. :kieh:

mutta joo...tulipa taas jaariteltua...jos vaikka sitte listaa päivittäis
:wave:
 
Tervetuloa mukaan Feliana ja Niinu86 . Onnea! :heart:
Katjuska-78 Lohduttavia sanoja! Eihän sitä tosiaan kaikkea tarvitse jaksaa entiseen malliin. Kyllähän se muuttaa paljon kun taloon tulee vauva. Meillä mies saa varmasti hoitaa lasta niin paljon ku haluaa, ettei äidille iske liika väsy. :) Ja ne tiskit ja siivoamiset ehtii tosiaan hoitaa myöhemminkin..
Ja niinku Tyyne kirjoitti, kyllä sitä oman vauvan huutoa kestää paremmin kuin muiden lasten. Siskoni (3 lapsen äiti) tuosta juuri puhuikin, että kyllä se vauva saa kaikki yöitkut anteeksi kun aamulla väläyttää äidille pienen hymyn. Ja saisihan se muutenkin! :) Se suhde omaan lapseen on kuitenkin niin erilainen mitä toisten lapsiin, oli ne sitten kuin läheisiä tahansa.
 
kyllä vaan siellä pikkunen on :heart: raskaushormoni arvo oli 100 muistaakseni eli viikoilla jotain 4 ollaan... onks muuten teillä muilla tällästä mä oon oksentanut jo 2 viikkoa mut toissa päivänä se loppu mutta kuvotusta on ollut ja tissit tulleet kipeeksi :D
 
Kävin hakemassa sitä inkivääri-juttua pahoinvointiin...MUTTA sen valmistus on lopetettu pienen kysynnän vuoksi :'( Nyyyyhhhh... Eli jäin ilman :/

Mulla on ehkä virtsatietulehdus ja oon menos maanantaina aamulla pissaamaan purkkiin..toivottavasti saan hoidettu tämänkin pois alta.
Jostain luin että kirpeä appelsiini tai omenamehu auttais virtsatietulehdukseen. Onko kellään kokemusta?
 

Yhteistyössä