***SYYSMASSUKAT 2008 huhtikuussa***

Helou naiset!

Josko nyt vihdoin alkaisi puskea oikeesti kevättä, ja puissakin näkyä kohta vihreyttä... toivotaan!

Janelle onnittelut tosi mahtavista uutisista!

Mitäs juttua täällä on ollutkaan....

Noh, turvavyön alentimesta... nähtiin sellainen vauva-liikkeessä kun käytiin miettimässä vaunuja. Ja mietittiin, että vois olla hyvä, kun työmatka on päivittäin 35km. Mutta katotaan nyt kunhan pidemmälle päästään. :) Muita hankintojakaan ei vielä olla tehty, mutta aktiivisesti kartotetaan meille sopivia vaihtoehtoja. Tietenkin on muutamia vaatteita tarttunut mukaan töistä, mutta muuten ei siis suurempaa.

Ite en ole vielä mamma-housuihin siirtynyt, koska en oikein ole löytänyt koipiini sopivia :( ja kohta tarve alkaa olla aika kova, tähän asti olen vielä pärjännyt masutuubien avulla :)

Sitten miesten suhtautumisestakin on ollut puhetta. Täällä mies on tosi innoissaan! Ja oon koittanut huomioida sitä, että tuntisi itekin olevansa mukana odotuksessa. Annoin esim. vastuun vaunujen ja turvakaukalon hankkimisessa miehelle, ja reaktio oli kyllä iloinen! Ite en osaa niitä niin kaikilta kanteilta katsoa, toisin kuin mies. Aion tietenkin ulkonäöllisiin seikkoihin antaa oman mielipiteeni :) muutenkin tykkää kosketella masua ja odottaa, että liikkeet alkais tuntua ulospäin. Täytyy sanoa, että kaikin puolin on ollut aivan ihanasti mukana. Ja aikoo myös tulla synnytykseen.

Omasta masusta:

Mulla myös alkaneet kivuttomat supistukset noin pari viikkoa sitten... olen miettinyt, että onko syytä huolestua, mutta neuvolan mukaan ei. Ja lepäämällä yleensä menee ohi. Tosin viime yönäkin heräsin, kun supisti :/ inhottavaahan se on, varsinkin kun töissä sellainen tulee.. muuten vointi on hyvä. Rakenneultraa odotellaan täälläkin, ja se koittaa ensi torstaina!

ja uusille tervetulotoivotukset! :flower:

Mukavaa loppuviikkoa!

suhveli 19+1
 
heips taas kaikile :flower:
Kiinnostaisi kovasti tuo koti dopplerin hankinta. Mistä voi hankkia ja minkä hintainen suurin piirtein on.
Meillä raskaus etenee mukavasti. Liikeitä tunnen vain iltaisin kun itse rauhoton niin vauva alkaa melskaamisen.Odotan kanssa kovasti rakenne ultraa. on maanantaina. Toivottavasti kaikki silloinkin hyvin ja tulokas näyttää kumpi on :heart:
Jotenkin nää kaks viikkoa (vielä vko) on ollut kaikista pisimmät mitä on ollut kun tietää, että mies viimeistä kertaa reissussa. Viikon päästä ollaankin sit jo "ihan ehjä perhe"

nuppu08 rv 19+4
 
:wave: Ultrassa käyty ja siellä se vilpertti iloisesti köllötteli ja kaikki oli ihan mallillaan :heart: Istukka on etuseinässä niin kuin itse ajattelinkin, kun tunnen liikkeet paremmin kyljissä. Pää alaspäin oli kaveri siellä, mutta monta volttiahan se vielä ehtii heitellä ennen kuin yksiö käy ahtaaksi =)
Viikkoja oli ultran mukaan 19+4 tai 19+3 ja nyt sitte eletään kuitenkin sen alkuraskaudenultran mukaan ja laskettu aika on se 11.9...

Liisalle tervetuloa mukaan keskustelemaan =)

katjuska ja Vilpertti 19+0 :heart:
 
Mä sanoisin kyllä että doppleria ei kannata kauheesti tässä vaiheessa enää hankkia!
Yleensä viimeistään parin viikon päästä jää nurkkaan koko laite kun pikkunen alkaa potkimaan oikein kunnolla ettei tarvii yhtään huolestua etteikö siellä joku eloisa olisi :)
Itsellä ainakin tuo oli paras laite alkuraskauden pelkoihin mutta nyt on jo kyllä jäänyt kuuntelut kovasti pienemmälle.
Tietysti kukin tyylillään mutta näin meillä ja monilla muillakin.
Jos joku kuitenkin vielä haluaa hankkia niin täällä näyttäis olevan edullisesti:
http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=ang690

Kovasti ootte puhelleet miesten mukana olemisesta ja meillä ainakin mies on kyllä niin mukana kuin olla ja voi. Molempien esikko kun antoi odotuttaa niin pitkään että tämä raskaus on ollut yhtä unelmaa ja mieskin hakee pingu-rinsessansa ja valas-mammansa vuoksi vaikka tähdet taivaalta :heart:
Kaikissa ultrissa ja neuvoloissa on ja tulee olemaan mukana ihan omasta tahdostaan ja synnytykseenkin tulee tietysti.
Hankinnoissa olen itse niin tarkka ja olenkin lähinnä itse etsiskellyt mieleistä tavaraa ja sitten hyväksyttänyt miekkosella.
Yhdessä lueskellaan iltaisin vauvan kehityksestä ja haaveillaan tulevasta, kumpikaan ei millään enää malttaisi odottaa!
Eilen sai isi tuntea ensimmäisen potkunkin :heart:

Mammavaatteet on ollut käytössä jo viikolta 12 lähtien ja toivoakaan ei ole että normaalit housut tai hameet menisi enää päälle.
Paitoja on joitain vanhoja käytössä, mutta mammapaitoja on tullut jo hankittua useampia.

Pingu neitonen potkii ja meuhkaa ja massu kasvaa silmissä!
Eilen katottiin muuten Paksuna -elokuva ja oli kyllä huvittava ja juuri sopivaa katsottavaa :)

Kestoja olen minäkin kovasti pähkäillyt mutta aivan pikkuselle en niitä meinaa hankkia vaan vasta sitten pari kuukautiselle ja niitä ehdinkin sitten mammiksella ompelemaan itsekin!

Kovasti oli rakenneuutisia tullut ja toivottavasti kaikilla lopuillakin on yhtä hyviä uutisia kuin tähän astiset ovat olleet!
Kuinkas moni muuten meinaa 4D ultraan mennä? Me päätettiin se jättää kun kaikki oli niin hyvin rakenteessa ja saatiin rinsessan sukupuolikin tietää. Aika kallista lystiähän se on, varsinkin täällä helsingin suunnalla..

Mutta juu nyt takaisin työn touhuun!
Mammoille jaksuja ja massukoille paksuja vointeja :flower:


Tini + Pingu rv 20+1
 
Ultrassa käyty täälläkin tänään aamulla. Vauva vastasi kooltaan viikkoja ja kova oli meno pikkuisella. Kaikki oli muutenkin mallillaan. On se vaan aina yhtä kivaa nähdä sinne masun sisään.

Tuuli ja vailla työnimeä rv 20+2
 
:wave: pitkästä aikaa kaikille!!

Ollu tässä kiireitä enkä oo ehtiny kunnolla pinoo ees lukee saati kirjottaa. Sisulle paljon voimii multakin, itkeny paljon teidän surua.

Joo hei, miten teillä on liikkee tuntunu? tuntuuko liikkeet kokoajan samalla tavalla vai vaihteleeko tapa ja voimakkuus? Mulla oli maanantiana ja tiistaina tosi selkeet liikkeet ja sellasta muljahteluu, mut nyt eilen ja tänään on ollu vaan sellasta pientä hiplaamista/tökkimistä. Liikkeitä tuntuu juu, mut ne on paljon hentosemmat ku alkuviikosta. Onko se ihan normaalii?

Meille oli tullu tänne uusii odottajiakin taas. Jee, kiva saada lisää kirjottajii meidän nippuun :) eli tervetuloo vaan hirveesti.

Meidän esikoinen on taas söpöilly viimeks tänään aamulla vauva-asian kanssa. Hän kertoi hoidosa itseään noin puolivuotta nuoremmalle tytölle että "vauva on vielä ihan pieni, se on siellä masussa" ja sit se tuli näyttää mun masuu ja kattos mua että hän haluu halii vauvaa ja sit hän pisti pienet kätensä mun massun ympäri ja posken massulle. Voih, kuin sulosta ja hitsi ku kaikki neidin tempaukset saa melkeen itkun silmään ku on niin liikuttava. Meikä on niin itkupilli kaikesta mahdollisesta. Oli asia ilonen tai surullinen tai ei välttämättä asia lainkaan ni meikä itkee.

neuvolakuulumisii kirjottelen. Eli maanantaina olin neuvolassa ja siellä tädin kanssa naureskeltiin ku verrattiin raskautta esikoisen raskauteen että ihan kopiona mennään. On verenpaineet samoilla ku sillonkin eli 108/68 oli nyt ja pissa puhdas ja sykkeet oli vauvalla 150-160 välillä (oli kyllä tosi aktiivinenkin siinä kohtaa, tuntus kokoajan ku toinen möyrii jotain siellä). Joo sf-mitta otettiin ja se oli sama 15 senttii nyt viikoilla 17+6 ku esikoisen kohdalla viikoilla 18+3. Onko muiden raskaudet edenny samalla tavalla ku aikasemmat niin et on verenpaineet ja sf-mitat ja jopa sykkeet samoilla linjoilla? Mua on niin naurattanu mun kopio-raskaus.

Juu ei mut kyl nyt tarvii mennä luennolle. :)

nyyttimyy ja murmeli 18+2
 
mä en ole ostanut mamma vaatteita,käytän hirveesti trikoita tai mekkoja,jotka eivät purista.
paidoissa olen ostanut vaan niitä pidempi mallisia ni ei pääse typerästi paita nousemaan.
varmaan jotkut mammahousut jossain vaiheessa ostan..
 
Oon töissä ryhmiksessä jossa yhdellä lapsella todettu parvorokko. Menin neuvolaan ottamaan vasta-aine verikokeen ja kuuntelemaan sydänäänet. Neuvolatäti ei löytänyt sykettä ja passitti heti tyksiin.
Tyksissä todettiin vauvan kuolleen ja vastaavan paria viikkoa pienempää :'(
Maanantaina synnyttämään pienokaista. Nyt tuntuu toivottomalta,mutta ehkä joskus vielä tästä noustaan.
Onnea teille kaikille muille ja turvallista loppuraskautta!

Draama 18+5
 
Draamalle ja omaisille: Elämä on oikeasti ihan kauheaa. Anteeksi, että ilmaisen tunteeni näin, mutta en voi muuta sanoa, kuin että niin epäreilua on tämä elämä... Ihan sanattomaksi vetää. Nyt vain jotenkin yritätte hakea turvaa toisistanne ja elää hetken kerrallaan. Kamalasti haleja
:heart: :heart: :heart:

Miksi tällaista pitää tapahtua?
 
VOi ei taas :'(

Draamalle isot voimahalit ja tietysti koko perheelle...
Sanat ei varmasti auta mutta jo pelkkä kuvitelma surustasi tekee todella pahaa :'(
Itku pääsi taas...

Voimia :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:
 
Syvä osanotto suruunne Draama
Elämä on niin julmaa ja nyt tuntuu oikeasti, että se on julmempaa juuri meille kuin kellekkään muulle!
Monikaan meistä ei pysty edes kuvittelemaan, mitä joudutte käymään läpi juuri nyt, mutta tukena haluamme olla!
Toivottavasti saatte voimaa toisistanne ja pystytte vielä joskus katsomaan elämää luottavaisin mielin.
Nyt tuntuu niin pahalta, kyyneleet puhuvat puolestani....
:'( :'( :'(

Voimahalaus meille kaikille!!!! :hug: :hug:
 
DRAAMA Oikein sydäntä kouraisi kuin luin viestistisi :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: voimia surun keskellä. :'( mikään ei niin kamalaa kuin enekeli vauva :'( :'( :'( :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: ISOHALITUS SINULLE JA PERHEELLESI :flower:
 
Nyt vaan jään odottelemaan syntyykö pikkainen itse vai joudunko ma käynnistykseen.
Muistakaa kuitenkin,että näin myöhäiset keskenmenot (joka tämä siis virallisesti on) ovat jo todella harvinaisia joten älkää pelästykö. Nauttikaa raskaudestanne ja saakaa niitä ihania syysvauvoja.
Stressi ei ole hyväksi vauvalle.
Mun tarvii laittaa nyt kuviot ja suunnitelmat uusiksi ja katsoa tulevaisuuteen toivekkaana,voi kuitenkin olla,että meillä lapsi luku on nyt täynnä. En tiedä uskallanko enää....
 

Yhteistyössä