Syyskuun tulokkaat 2010 **** Heinäkuussa **** (Päivityspyynnöt yksityisviestillä, kiitos!)

Sannimarja, voin hyvin kuvitella kissan reaktion tuohon kantoliinaharjoitteluun. :LOL:

Ja galluppiin: Kotona oleilen minäkin vielä kaksosten kanssa. Toivottavasti voin jatkaa kotonaoloa vielä ensi kesän jälkeenkin. Tosin neljättä lasta putkeen ei meille taatusti tule. :D
 
Galluppiin: Hoitovapaalla oon miäkin esikoisen kanssa :) Ja todennäköisesti oon kotona vielä ainakin 2-3vuotta tämän toisenkin kanssa, kunhan syntyy. Tietty raha- ja työllisyystilanne vaikuttaa myös, itselläni ei siis ole työpaikkaa varttumassa ja tällä hetkellä oma ala rypee aika pahassa lamassa edelleen, mutta toivottavasti parin vuoden päästä tilanne olisi jo toinen.

(.) Ahdistaa nämä helteet edelleen.. Saisivat jo hiljalleen helpottaa :/ Saatiin eilen AngelSounds kotidoppleri, ja hetihän niitä pieniä sydämenläpätyksiä piti päästä kuuntelemaan :heart: Esikoista odottaessa mietin tuon ostamista, mutta totesin, että on vähän turhan hintava kapistus, ja kun tästä toisesta alkoi tuntumaan liikkeet jo rv 14+1, niin en sen takia sitä nyt olisi ostanut, ellei meijän äiskä olisi saanut tuota yhdeltä tutultaan pilkkahintaan. Pääseepähän mies ja esikoinen kuuntelemaan vauvan sydänääniä kotosalla.

Jonspe ja Lilliputti 30+5
 
Gallupiin: Olen opiskelija, joka ei juuri tällä hetkellä saa mitään tukea. Nyt ois KELAlle toimitettu sairauspäivärahahakemus, kun en pysty istumaan/opiskelemaan tehokkaasti särkyjen takia, että täyttyis opintotukeen vaadittavat opintopistevaatimukset.

Onneksi mies on töissä ja tuo leivän pöytään =)

Pesin meijän vauvanvaatteet, ja huomasin ettei meillä ole kuin kolme bodya alle 60-cm koossa! Mää kun olin luullut, ettei vaatteita tarvis ostaa ollenkaan. Toisaalta onhan se ihan kiva lähtä kirppareita kiertää jos löytyis jotain söpöjä... Pitää myös ostaa pari pientä päälypaitaa bodyjen päälle. Hoksin tuossa, että me saatiin käytettynä kesävauvan vaatteet, kun taas meille on tulossa syysvauva, joten senkin takia pitää käydä vähän lämpimämpiä tamineita ostamassa.

Siitä on jo aikaa, mut joku kysyi pienen ulkohaalarin hankkimisesta joskus. Meillä on kaapissa valmiina odottamassa äitini kaikkien aikojen kirpparilöytö, söpöäkin söpömpi valkoinen vakosamettinen haalari kokoa 52/56 cm. Siinä varmaan tuodaan muksu laitokselta kotiin, ellei sitten lämmin päivä satu olemaan, jolloin sisävaatteiden päälle vetäistään varmaan mummon ompelema villapuku. Syyskuussa kun lapsi syntyy, niin on vähän se huono, kun ei osaa säätä ennustaa ollenkaan. Voi ihan hyvin olla +10 tai -10 astetta...

Sellaistakin vielä piti kertoa, että mulla ei ole kolmeen päivään tullut kuin muutama supistus! :D Ilmeisesti liikunnan lisääminen onkin vähentänyt niitä, eikä lisännyt. Tai tiedä syytä, mutta hyvä näin! :D :D

Shuri ja Onni-Ilona, jotka saavuttavat rajapyykin rv 32! :heart:
 
Huh hellettä...

Galluppiin: Pidän nyt kesälomaa kolme viikkoa ja sitten jään äitiyslomalle. Toinen lomaviikko alkaa huomenna. Jos kesälomaa ei olis saanut tähän ennen äitiyslomaa, olisin joutunut jäämään sairaslomalle jo viimeistään viime viikolla koska olen aivan rampa ja muutenkin hankala olla.

Masu pullistelee kamalasti, melkoinen virtahepo olen.

MaybeSomeday ja Onni 32+2
 
Gallupiin - saikulla supistelujen takia vielä ensi viikon, sitten alkaakin lomat (3vko) ja siitä suoraan äippälomalle.

Shuri, sama juttu mulla, oon nyt vähän lisänny liikkumista ja tuntuu että supistelut on vähän helpottaneet (eikä kipeitä supistuksia ole ollut muutamaan päivään). Eilenkin tehtiin koiran kanssa tunnin lenkki illalla, sen jälkeen vähän vihloi häpyluuta mutta eipä supistellut. =)

Endotar & poitsu 30+6
 
Gallup: olin töissä kesäkuun viimeiseen päivään saakka, mutta lomahan minulla opettajana alkoi jo 5.6. Minulla oli vain kevään ajan kestänyt työsopimus kun pätkätöitä olen valmistumisesta saakka tehnyt. Nyt sitten olen esikoisen kanssa virallisesti hoitovapaalla siihen saakka kun äitiysloma alkaa.

Helle on nyt alkanut vaivata ja inhottavaa on varsinkin kova ilmankosteus. Katsoin juuri, että Helsingissä kosteusprosentti on 60%. Eilen olin ensimmäistä kertaa täysin poikki lämmön vuoksi. Onneksi mies on lomalla ja voi touhuta vauhdikkaan 1,9 v:n kanssa, jota lämpö ei tunnu haittaavan yhtään ;)

Minulla supistelut ovat täysin loppuneet nyt kun niitä vähitellen voisi alkaa tulemaan. Luulen, että tälläkin kertaa vauva viihtyy mukavassa yksiössään pakkohäätämiseen saakka :kieh:

Tiinuliini ja Vompatti 29+5
 
Kantoliinasta: Meillä sellainen aikoinaan jonkun lehden mukana tullut siinen paksu kantoliina. Mikä lie. No mutta päätin sitä kokeilla ja pätkäsin lyhemmäksi ja käytin TODELLA PALJOn silloin kun tyttö ei vielä osannut kävellä ja olisi muuten istunut tuossa lonkan päällä kantaessa. Kauppareissuilla, kaupungilla ym tosi hyvä. Tuki pepun alta.

Galluppi: Mä olen ollut virkavapaalla marraskuusta saakka ja varhennettu äippäloma alkaa 27 päivä :) Ai että rakastan olla kotona esikoisen kanssa joka on siis 3v8kk ja miten hän odottaakaan sisarustaan.......
 
gallup Olen yrittäjä ja kotiäiti/sairaslomalla :) . Pidän yrityksessäni vain ratsastustunnit tällä hetkellä n. 18h/vko, joten muuten olen kotona lasten kanssa. Näin on menty siitä asti, kun esikoista aloin odottamaan ja jäin raskauden puolivälissä saikulle. Näin jatketaan siihen asti, kun lapset aloittavat koulun. Työntekijät tulevat jatkossakin hoitamaan hevoseten perushoidot pääasiassa. Mies on päivät töissä ja minä illat niin muksut saavat olla kotona. Ihana järjestely lasten kannalta.

Mies laittoi aamulla lapsille uima-altaan liukumäen alle ja kaatoi aina vettä mäkeen, kun tytöt laski. Aamusta jatkoin olla jopa hetken ulkosalla ja osallistua lasten riemuun. Eipä tarvi murehtia, kun ei mun kuntoni vuoksi päästä oikeaan vesipuistoon :)
-Poni 30+5
 
Galluppi: Olen tällä hetkellä sairauslomalla. Kohdunsuu oli pehmentynyt ja kanava lyhentynyt jo tosi aikaisessa vaiheessa.

Ja sitten mun oma galluppi :). Aiheuttaako nämä helteet teille muille supistuksia? Mulla tuli äsken sellainen supistus, että ihan pelästyin. Kesti pitkään ja oli melkoisen kivulias, ei kivaa :/ .

Kai tästä pitää mennä suihkuun viilentymään. Onneksi asutaan omakotitalossa, jossa saa joka suuntaan ovia auki (jos tuolta pihaltakaan koko yönä viileää edes tulee). Hirvittää kyllä jossakin kerrostalojen ylimmissä kerroksissa asuvat. Heillä voi olla tooosi hikiset tunnelmat.

-Seawind rv 31+2
 
Kantoliinaa ei tullut esikoisen kanssa käytettyä, muutaman kerran kokeilin mutta en oikein innostunut siitä. Meiltä löytyy TricotSlen sekä joku rengasliina, niin ja sit vielä joku kantoreppu. Pikkutyyppiä olisi tarkoitus noissa kannella kun ois helpompaa tuon esikoisen kanssa kun on kädet vapaana. Mutta saas nähdä kuinka liinailu/kantaminen onnistuu ja innostaa :)

Gallup Kotona hoitovapaalla olen, äitiysloma alkaa 23. päivä. Kovasti jo odotan tuota tulojen nousemista :)

Torstaina on neuvola ja siitä sitten matka jatkuu kohti pohjoista eli 850km olisi autossa istumista edessä. Pitäis miettiä mitä kaikkea sitä tarvii mukaan pakata ja mitä virikettä/viihdykettä esikoisella autoon otetaan.


-eeva- ja pikkutyyppi 30+0
 
Mulla loppuu ylihuomenna kolmen viikon kesäloma, ja sitten pitäisi jaksaa töissä neljä viikkoa. Mies on sen ajan lasten kanssa lomalla. Aika ankeaa lähteä kesken tälläisten helteiden töihin! Mulla on tosiaan supistellut sinä linnanmäkipäivänä, joka olikin aika saavutus, mutta muuten ei. Helteet rassaa. Sisällä on ilmalämpöpumppu, joka viilentää todella ihanasti ja poistaa sisäilmasta kosteutta. Lisäksi otimme tuulettimen käyttöön makuuhuoneeseen. Aika tuskaa olisi ilman noita, kun nytkin herää yöllä hikisenä.

 
Gallup: Lomalla oon nyt ja siitä suoraan sit äitiysloma alkaa.

Aattelin myös kantoliinailua kokeilla. Ei ole mitään tarkempaa tietoa nuista liinoista, joten hankin semmoisen perustrikooliinan, mam earth on merkiltään. Pitää vaan harjotella niitä sidontoja, että osais sitä liinaa sit käyttääkkin :D

Ei ole helteet vaikuttunu mun oloon yhtään negatiivisesti, päinvastoin, oon nauttinu kun on lämmin.

Viime neuvolassa paino oli grammalleen sama kuin kuukausi sitten :eek: Sf-mitta oli kuitenkin kasvanu reippaasti, nyt oli 29cm. No neuvolassa arvioikin silloin alussa, että mulle tulee varmaan jotain 9 kiloa raskauden aikana, joten sehän kuulostaa sitten realistiseltä, kun tähän mennessä painoa tullut 5 kg.

Kiva kun loppuu tänään tuo mm-jalkapallo, mies on täällä ainaki vahdannu niitä pelejä mun mielestä jo ihan tarpeeksi :kieh: :D

Sadie ja Nasu 31+0 :heart:
 
Huh hellettä. Toivottavasti nää ilmat nyt pian muuttuis vähän inhimillisemmiksi. Tuulettimesta on tullut mun uus paras kaveri, kanniskelen sitä täällä mukanani mihinkä menenkin. Ulkona en ole viitsinyt hirveästi edes käydä. Onneksi suppareita on ollut melko vähän, niin on kyennyt kotona kuitenkin touhuilemaan kaikenlaista (kaivellut kaapeista kirppiskamaa, pessyt loput vauvanvaatteet, siivoillut ja mietiskellyt mitä tälle kämpälle oikein tekisi kun on sisustamiset ja kalusteiden ostamiset jääneet tässä vähän puolitiehen). Ehkä pieni pesänrakennusvietti nostamassa päätään. :D
Nyt on alkanut synnytys ja syksy vähän jännittää, sitä välillä miettii että mihinkä sitä oikein on päänsä pistänyt mutta kaippa se on ihan normaalia että iskee pieni panikointi ennen h-hetkeä. :)

Tänään poksutaan! 30+0! Hui. :D

menninkäistyttö & rääpäle 30+0
 
Helteitä kaikille B)

[/b]vaunuista: me päädyttiin emmaljunga Edge Duo Combi malliin. Kaikinpuolin monipuoliset ja mielestäni erittäin ihastuttavat, tietysti myös väri osui kohdilleen :D

Helteistä: Ei tahdo jaksaa tätä kuumuutta, kun ei kykene mihinkään. Pitäis tehdä sitä sun tätä--> tuli vielä muutettua tähän hässäkkään... Ei vaan pysty näin kuumalla :|

Muutama viikko sitten oli neuvola ja poitsu oli jo pää menosuuntaan. Kovasti kääntyilee kyljeltä kyljelle ja hikottelee. Fundus oli pompsahtanu yläkäyrän yläpuolelle... oops.. Toivottavasti himmaa hieman tahtia :p

Synnytyksestä en ole vielä kerennyt murehtimaan, enkä jännittämään.. Toki kaikenlaista on kuullut, mutta silti ei tiedä mitä omalla kohdalla odottaa..

Hankinnat on aikalailla tehty, mutta vaatteiden pesut ja sairaalakassin pakkaukset jääköön syyskuulle =)

Omaa napaa jalat ja kädet on aikalailla turvoksissa. Jalat niin kipeet ja tulessa päivän päätteeksi, ettei tahdo käveleen pääseen :'( Selän vuoksi oon ollu saikulla jo muutaman kuukauden. Nyt johki tonne kankkuun on iskeny niin kova "issias"kipu, ettei öisin pysty kääntyileen ja tuntuu, että alaraajat on kun halvaantunut :|

Noin muuten menee ihan kivasti :D

Tähtirata & ötökkä 31+0
 
täällä ollaan kotosalla,esikoista kotona hoitanut,2v täyttää ens torstaina..ja oisin varmaan joutunut töistä pois jäämäänkin kun on ollut noita supisteluja välillä..olin tossa osastolla 16päivää...onneks pääsin viel "kasassa" kotiin..
jospa se vauva suostus viel pysymään vähän aikaa masussa...
rv 30+2
 
Gallup Mä olen monen muun tavoin hoitovapaalla esikoisesta ja tavoite olisi olla kotona siihen saakka, kun nuorimmainen (olkoon se sitten nyt tämä seuraava tai sitten sitä seuraava, tai...) on kolme vuotta.

Tähtirata Mikä on fundus? En oo ikinä kuullutkaan...

Nää helteet tosiaan väsyttää aika hurjasti! Ja yöt on ihan hirveitä... Onneksi mulla on ens viikolla "loma", mies lupasi hoitaa esikoista koko viikon, että mäkin saan oikeesti lomaa, vaikka oonkin kotona, eikä mulla tietenkään ole mitään virallisia lomia tästä hommasta :D Sitten voi ainakin nukkua päiväunia, jos helteet vielä jatkuu ja yöt on edelleen huonoja.

Nyt ei ajatus kulje yhtään ja kotitöitä olis ihan hirveästi, täytyy siis yrittää mennä tekemään jotain hyödyllistä, kun poitsu on unilla...

Voimia kaikille helteisiin, muistakaa syödä ja etenkin juoda tarpeeksi! :)

-dask ja typy 29+4
 
Ihanaa että tuo jalkapallon potkiminen on saatu päätökseen.. en olis kestäny enää hetkeekään kaikenmaailman kisastudioiota sun muita.

kuuma ja helle käy kyllä jo jonkin verran voimille. Öisin kyljen kääntäminen on aikamoinen saavutus, saatiika itsensä raahaaminen vessaan sata kertaa yössä... Hiki virtaa siis ja minusta tuntuu masu jotenkin olevan tosi alhaalla ja painavan nivusiin.

Nyt kaffelle ja kokeilemaan pystyiskö olemaan ulkona hetken nautiskellen jäätelöä :wave:
 
Gallup Olen nyt lomalla ja jään siitä äitiyslomalle. Töissäkin ehdin olla jo tässä välissä ihan riittävän pitkään, kun mies halusi myös olla kotona hoitamassa esikoista. Nyt on tarkoitus olla kotona ainakin koko äitiysloma, ja sitten varmaan arvotaan kumpi saa jäädä hoitovapaalle! Varsinainen työnarkomaanien ry meillä siis... :LOL:

Helle ei taida rasittaa sen enempää kuin ei-raskaanaolevia, eikä aiheuta suppareita. Tai sitten mä en vaan kerta kaikkiaan tunnista niitä. Esikoisestakin tunsin supistuksia vasta viikko ennen synnytystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja menninkäistyttö:
dask, funduksella tarkoitetaan sitä symphysis fundus -mittaa eli sf-mittaa, jolla mitataan kohdun kokoa. :)
Ahaa,ok! Enpäs ole tollasta nimitystä kuullutkaan! Olisin varmaan osannut yhdistää, jos tekstissä olis ollu toi koko nimi, mutta pelkkä fundus meni kyllä ihan yli ymmärryksen :LOL: Kiitos suomennuksesta! :)
 
Jei, tänään ei edes kamala helle harmita, kun tuli Saksasta viestiä että mun tilaamani vaunut toimitetaan lähipäivinä. Niin ihanaa päästä niitä hiplailemaan :D

Neuvolassakin tuli käytyä, eipä siellä mitään uutta. Paino on noussut ekasta neuvolakäynnistä 10kg, mistä ei neukkutäti ollut yhtään huolissaan, kun painoindeksi oli lähtötilanteessa 22. Hemoglobiini on edelleen hyvä (130), verenpaineet ok, pissa puhdas ja sf 29. Poitsu on ollut raivotarjonnassa jo useamman viikon, pysyiskin siinä asennossa loppuun asti! Voi nimittäin olla kääntäminen aika mahdotonta loppuvaiheessa, jos painoarvio on n. 4kg... Pyysin neukkutätiä kirjottamaan ne sokerirasituskokeen tulokset neuvolakorttiin kun sain ne tulokset sillon puhelimitse enkä niitä ulkoa muistanu. Sillon vaan sano että suorastaan matalat arvot... Ja niinhän nuo näyttää olleen, paasto 4,4, 1h 4,7 ja 2h 4,6.

Kävin tänään vielä kampaajallakin hemmottelemassa itteeni :saint: Perjantaita odotellessa, miehellä alkaa loma ja päästään ainakin pariks viikoks kotinurkista mökille rentoutumaan ja lepäämään (ihan niinkuin en olis jo levänny...). Piti neuvolassa vinkua että sai siirrettyä seuraavan neuvoläkäynnin vähän myöhemmäksi, ettei tarvii kesken lomailun raahautua kaupunkiin, lomanviettopaikasta kun on matkaa kotiin n. 350km. Normaalisti kai ne neuvoläkäynnit olis 2 viikon välein näiltä viikoilta, mut mulla on seuraava käynti vasta 6.8.

Jaksamista kaikille helteiden kanssa, muistakaa juoda riittävästi!

Endotar & poitsu 31+0 POKS! :heart:
 
Täällä helteet rassaa, tosin tilanne olis varmasti sama, vaikken raskaana olisikaan, en koskaan ole nauttinut älyttömästä lämmöstä :) Varsinaisesti ei mitään vaivoja, turvotusta yms kuitenkaan ole, pelkästään tuskastuttaa kostea kuumuus.

Gallup työt alkoivat loman jälkeen tänään, ja nelisen viikkoa olisi virallisen äitiysloman alkuun. Aika raskaalta kyllä tuntuu, lähinnä kun ei pääse pitkäkseen. Selkä on alkanut oireilla jonkun verran, ja pitäisikin aina välillä päästä lepäilemään, jotta jaksaisi paremmin..

Muuten kaikki sujuu mukavasti, ensi viikolla neuvolaan taas katselemaan kuinka olo ammattilaisten mielestä on mallillaan :)

Katrin ja mini 31+3
 
Helteistä ja supistuksista: Itse olen täällä vuodelevossa, joka alko viime tiistaina ennenaikaisten supistuksien takia... Ke-to olin myös K-HKS, kun ei kotiin hommatut supistuksenestolääkkeet sitten auttanu... Piti laittaa injektiona sitten toista lääkettä ja autto heti paremmin! Onneksi supistukset ei kypsyttäny kohdunkaulaa, joten pääsin kotiin takas huilaamaan ja nyt oman voinnin mukaan saa olla pystyssä...

Ei tällä helteellä kyllä kauaa jaksa pystyssä! Vähän siivoilin tänään ja se kostautu heti toi kipeinä supistuksina! Itsellä supistukset tuntuu enemmän selässä menkkamaisena kipuna ja siksi en tajunnu heti, että mistä oli kyse... Kävelin 3km lääkäriin 26 asteessa sillon tiistaina :D Enää en kyllä jaksais, koska masu- tyyppi on kääntyny rt:stä jotenki pehvalleen/ poikittain? Istuu mun rakon päällä ja pää oikeassa kylkikaaressa... Niin tuntuu, että painais ihan sikana enempi ku ennen! Painoa oli arviolta 1350g keskiviikkona <3

Olo on siis ihan kohtuullisen hyvä... (lukuunottamatta tätä kuumuutta joka ahistaa! ) Huomenna kontrolliaika äitiyspolilla ja katsotaan jatkuuko lepi... Tuskin alan reippailemaan enää entistä tahtia vaikka loppuiskin levon tarve :)

Oliko se Endotar, joka puhu että ois K-HKS:ssä ruuhkaa syksyllä? :eek: Me tarvittais sellanen perhehuone kyllä kun mies tulee luultavasti suoraan kasarmilta sinne ja matkaa kotiin n.70km ja meillä ei ole autoa edes... No toivotaan parasta tuostakin asiasta...

Oli kaikkea kivaa keskustelua, mutta täytyy kommentoida myöhemmin, en jaksa istua enää.
Hyvää vointia kaikille ja muistakaa juoda!!

Lara rv29+4
 

Yhteistyössä