Syyskuun suloisuudet 2013 *kesäkuussa*

Juup, helpottavaa kuulla, että muillakin on ollut ongelmaa liikkumisen kanssa tai on ollut pakko hidastaa. Mullekin se on ollut kova paikka kun liikunnasta on tullut niin hyvä olo aina. Nyt ei vaan aina jaksa, ja on pakko hidastaa vaikka keho kuinka huutaa entistä määrää liikuntaa. Ei vaan onnistu.

Mutta eiköhän tämä väliaikaista ole. Oon keskittynyt enemmän venyttelyyn ja hitaimpiin kävelyihin ja hyvä puoli siinä on se, ettei tuu ihan niin kova nälkä. Mulla on nimittäin ruokahalu vähentynyt aika paljon viime viikkoina. Mites teillä? Pystyn itse syömään vaan vähän kerrallaan, usein on pakko syödä pari aamiaista kun eka ei pysty syömään kun ihan vähän ja sitten kun on nukkunut vähän lisää tuleekin hirveä nälkä. Yksi päivä söin lautasellisen keittoa lounaaksi ja oli sellainen olo että räjähdän. Noh, se on kai normaalia tässä kohti.

Olin tänään neuvolassa ja rauta-arvot olivat aika matalalla. Mulla on ollut toisaalta itselläni ihan hyvä olla vähän väsyneempänä tai se on tuntunut ihan luontaiselta tilalta että verta menee nyt enemmän siihen lapseen. Täytynee tietysti sitten hankkia jotain rautavalmistetta jos ei jaksa mitään enää tehdä.

Nukun liikaa päiväunia, en vaan keksi keinoja pysyä hereillä. Ennen oon liikkunut paljon niin se aika on vaikea keksiä käyttää muuhun. Aloin eilen maalata ja se tuntui hyvältä, tein sitä pitkälle yöhön kun päiväunet oli niin pitkät.
 
Moikks!Neuvolassa käyty kaikki ok ,vaikka päivystys pe tuli käytyä ,huimaus ja alamahassa painetta ..Huh että lepo vaan jatkuu..Sf mitalla ollaan yläkäyrillä jo 25 (23) hih ,Vauva on perätilassa mitä ykkönen&kakkonen ei koskaan ollut ..jännittää jos ei ajoissa käänny ...äippäpolille meno torstaina ..

äitiys ja onni ja Pätkis 25+4
 
Neuvolapäivä oli täälläkin... Kaikki ok, paitti äitin vointi, väsymys ja masukivut otettiin huomioon ja kävin lääkärissäkin, ja näin ollen lääkäri laitto kotiin "pakkolepoon" loppuviikoksi. Pojatkin on vietävä kuulemma hoitoon, et äiti saa nukkua ees päivällä... Sf-mitta oli 21cm ja hienosti kasvaa keskikäyrällä. Sokeriseurantaa ei tartte enää mittailla, loppuvaiheessa mietitään, et josko laittavat äippäpolille painoarvioon... Ja kahden viikon päästä onkin sitten lääkärineuvola. Ja ensi viikolla soitto lääkärille, jos ei ala uni maistumaan/olo paranemaan.

Kukapakuka kyseli ruokailusta... Mulla on myöskin ruokahalut vähentyneet, jäätelö tosin on sellainen mitä voisin syödä vaikka kuinka paljon :ashamed:

Mä oon helteillä oloani parantanut olemalla olohuoneessa (meillä on olkkarissa tuollainen ropellilamppu, jonka alla mä oon sitten istuskellu ja lueskellu/neulonut)

tiggeri ja typy 23+6
 
Täällä vaan laskin sauhuaa, kun yritän selvittää riittääkö nää keikat mitä oon "varannu" niin nostamaan mun vanhempainrahaa. Mut hullukshan tässä tulee kun ei tiedä oikeen tarkkaan että mitä vähennyksiä ne tuolla KELAssa tekee... :O monta ärräpäätä ja peetä!!! Nyt meen nukkumaan, riitti tai ei niin enempää en jaksa tehä ;)

Mirka J. 27+4 ( JO! )
 
Heips!
Ajattelin minäkin nyt pitkästä aikaa kirjotella tänne.
Hyvin on raskaus mennyt. Tuntuu että pieni potkii ja pyörii tuolla melkein 24h/vrk, millon se oikein nukkuu...??

Mirka J : täällä kans hermoilen tuota äitiysrahaa. Mulla loppu toukokuussa työt ja nyt meen ilmeisesti liiton rahoilla siihen asti kun äitiysrahat alkaa tulla. Eikä mulla mitään hajua kuinka paljo saan ja toivottavasti saan sen verran ettei tarvii kituutella sitä 9kuukautta.

Stressiä aiheuttaa myös painon nousu vaikka siitä ei oo kukaan muu sanonut(vielä) kuin minä itse, mutta kyllä sitä painoa on tullut enempi kuin se tarvittava määrä.
Mulle kun on tullu joka raskaudessa painoa ihan reilusti.

Millanen ruokavalio teillä muilla on? Täytyykö olla tiukempi ruokavalio vai syöttekö samanlailla tai paremmin kuin ennen raskautta?

Tällä kertaa otin pakkauksen sijasta rahan. Saan viime ja toissavuoden äitiyspakkauksista haalarit ym ja vaatteita on sekä tytölle että pojalle.
Tuolla rahalla ainakin katellaan pinnasänky, uusi tai käytetty jos löytyis vaan jostain. Täällä kirppareita on tosi harvassa.

Nyt vähän siivoilemaan.

Syysodotus 25+4
 
Nytpä on kyllä todellakin väsymystä. Lapsi tuntuu kasvavan ihan niin että sen tuntee ja minulla taas on energiatasapaino aika matalalla. Oon todella panostanut syömiseen, mutta kun ei maistu mikään. Tänä aamuna heräsin viimein vähän energisempänä ja lähdin aamukävelylle. Tein parin kilometrin lenkin ja tuntui että kuolen nälkään, mutta sitten ei ruoka maistu.

Varmaan pitää hakea sitä rautaa ja syödä vaan enemmän, vaikka sitten on vaikeampi levätä jos vatsa on täynnä, kun tuntuu että se ruoka painaa kun siellä on jo lapsi. Noh, ehkäpä tää tästä. Pitää juoda paljon.

Mulla on ollut kanssa ihan älyttömiä himoja jäätelöön. Yksi päivä aattelin että nyt voisin syödä vaan litran jäätelöä enkä tehdä muuta. En vaan jotenkin uskalla sitä syödä kun sokeri tuntuu rasittavan elimistöä. Noh, ehkä oon liian äärimmäinen, tää on kumminkin vaan enää noin kolmen kuukauden olotila. Jospa sitä vaan söis mitä vaan... hmm... :) ¨

Tsemppiä kaikille!
 
Ai niin, syysodotuksen kysymykseen. Mulla vaihtui ruokavalio aika paljon lepsummaksi alkuraskaudessa, pidin kyllä perusjutut kunnossa, mutta esim. karkkia ja pitsaa söin enemmän kun muutoin. Ei ois varmaan pitänyt. Keskiraskaudella muutin ruokavaliota terveellisemmäksi ja nyt viime neuvolakäynnillä oli paino laskenut, muttei mitenkään liikaa. Ei se alussakaan älyttömiä noussut. Nyt on noussut n. 7 kg lähtöpainosta ja olin ihan normaalipainoinen alussa. Nyt on vaan ollut ongelmaa tosiaan syömisen kanssa, koska ei se paino laskuunkaan saisi lähteä tässä kohti.
 
Voi kunpa voisin lahjoittaa edes osan tätä mun ruokahalua teille, joille ruoka ei maistu :ashamed:
Meinaan mulla on ruokahalu kohdillaan liiankin kanssa ja samaten jäätelön himo :p onpas helpottavaa kuulla, etten ole ainut joka voisi herkutella jätskillä kaiken aikaa.....:D se nyt vaan on niiiiiiiiiiin hyvää, liian hyvää :p ajatuskin jätskistä saa veden kielelle....oijoi kun tekis nytkin mieli! argh!

Ja juuri, kun sain vielä sokerirasitus tuloksetkin, niin pakko vähän ottaa itseä niskasta kiinni ton mässäilyn kans. Syön kyllä terveellisesti kunnon ruokaa, mutta se herkuttelu siinä rinnalla on liian usein. Sokerit muuten kunnos, mutta paastoarvo oli just sen 5.3 mitä saa olla, joten joudun mittailemaan arvoja. Tiukat on ne säännöt ja seulat, mutta en jaksa murehtia....hyvä puoli on se, että osaan ehkä olla vähän tiukempi itselleni tän herkuttelun kanssa enkä anna lupaa joka päivä herkutella :p

Sf-mitta oli tänään 24cm ja ultrallakin katsottiin. kaikki näytti olevan hyvin masus...poikittain se makoili ja potki menemään. Tilaa vielä reippaasti pyöriä ja kääntyillä onneksi, toivottavasti löytää tiensä pää alaspäin sitten kun tila käy ahtaaksi:D Edelliset 3 vauvaa aina ollut rt:ssa jo hyvis ajoin, että toivon nytki tämän menevän oikein päin. En uskalla ajatellakkaan, että pitäis perätilassa synnyttää :O

Painoa on myös tullut kiitettävästi, eikä mikään ihme tällä ruokahalulla. Onneksi kuitenkin sekin hallinnassa eikä siitä oo puhetta tullut. Mulla on joka raskaudessa tullut noin 17kg et tässä vaihees 7 kiloa ei huoleta. Varmasti nytki tulee vielä viimesellä kymmenellä viikolla painoa hyvään tahtiin.

äitiyspakkaus saatiin myös ja oi että sitä jännitystä, kun sitä pengoin :D oli ihana pitkästä aikaa katsella sisältöä ja tulee niin paljon todellisemmaksi tämä vauvan odotus, kun saa hypistellä pieniä vaatteita.

Lomaa odotellessa mennään. Tänään olis iltavuoro ja eipä enään kauan ole, kun loma alkaa. Mulla on vointi ollut kyllä todella hyvä. Ei valittamista.

voimia kaikille, joilla ongelmia raskaudessa. Toivottavasti vauvat pysyy viel masussa ettei kovin aikaisia lähtöjä kukaan ottais.

Delila 26+1 :heart:
 
Hei pitkästä aikaa taas!

Heti alkuun tunnustaudun myös sen jäätelön himoitsijaksi :) b&j jädeä ei voi kotiin kantaa ollenkaan, koska sen tuhoan muuten yksikseni. :)

Eilen olin ylimääräisessä ultrassa kun rakenneultrassa vauva oli vähän pienempi viikkoihin nähden. hyvin oli kuitenkin kasvanut ja vastasi viikkoja! <3 Lisäksi näkymä haaroväliinkin oli jälleen selkeä, ja tyttölupaus pysyi! :)

Työmotivaatio alkaa laskea... tämän vkon jälkeen enää 4 täyttä viikkoa ja motivaatio laskee päivien mukana :D
Väsymyskin vaivaa tajuttomasti. Ja ne katkonaiset yöt ei auta asiaa yhtään! Noh, valmentautuupa sitä tässä taas tulevaan.

suhveli 26+4
 
Moi!

Päätin tulla kysyyn kanssasisarilta neuvoja. :D

Mulla olis sellainen tilanne, et oon monen sadan kilometrin päässä kotoa vielä perjantaihin asti. Vähän epäilen et olis tullu hiivatulehdus, ei oireile pahasti, vähän kokkareista vuotoa ja välillä kutisee. Tänään aamulla kuitenkin tuntui et pissaaminenkin olis vähän kirvellyt ja vielä sen jälkeenkin oli polttelevaa tunnetta.
Pitäiskö mun soittaa täällä paikalliseen äitiysneuvolaan vai odottelenko ensi maanantaihin että pääsen omaan neuvolaan näytille, jos oireet ei tästä pahennu? Mitä mieltä ootte..?

serenade ja mirkku 24+3
 
Viimeksi muokattu:
Serenade mä tekisin niin, että soittasin omaan neuvolaan heti kun mahdollista ja kysysin miten toimin. Selittäsin tilanteen ja oireet ja sitä mukaan sit osaisivat ohjeistaa onko tosiaan hyvä mennä jo näytille siellä toisella paikkakunnalla vai voiko odottaa.. Noin minä ajattelin :)

Nyt kun tuli puhetta noista himoista ni mulla on aivan järkyttävä täytekakku himo. En voi käsittää :D ennen en voinu sietää kermavaahtoa kakussa mutta nyt himoitsen sitä, kummallista miten raskaus muuttaa mieltymyksiä. Ja toinen makumieltymys; aijemmin en voinu sietää ananasta pitsan päällä, nyt en voi syödä pitsaa jos siinä ei ole ananasta :D
Painoa lähti alkuun 7kg nyt tullut siihen 2kg painon korotus, edelleen tosin ollaan lähtöpainosta sen -5kg.. Eli ihan tyytyväinen olen kun ei painoa ole tullut :) eiköhän se tästä lähde vielä jossakin vaiheessa nousuun..

Metku 25+5
 
Viimeksi muokattu:
Jäätelö himottaa täälläkin! Ja oon kyllä antanu aika lailla himoille periksikin..eiks se ny oo kuitenki ees vähä parempi ku karkki?! ;)

Ruokavalio on mulla ollu aina perusterveellinen, suht samalla lailla syön näin raskaanakin. Toki astetta rennommin - jos tekee mieli jäätelöä, syön jos sitä on tarjolla enkä stressaa asiasta. Herkuttelenkin välillä fiiliksen mukaan, mutta millekään mässäyslinjalle en todellakaan voi ruveta, muuten paisun kuin pullataikina! Tai no paisun ihan ilman mässäystäkin että en tiedä mitä siitä tulis jos jotain sipsejä alkaisin soffalla mussuttaa :D

Harmittaa kyllä se, että liikunta on aika vähäistä tällä hetkellä..ei vaan huvita ja ärsyttää kun väsyy niin nopeesti. Puuskuti puuskuti eikä pysty tehdä asioita samalla intensiteetillä niin se vähän turhauttaa.

Ens viikolla vihdoin sokerirasitus, peukut ja varpaat pystyssä että kaikki olis ok sen osalta..vähän kyllä jännittää ku oon kuitenkin enemmän makeaakin syönyt nyt raskausaikana kuin normaalisti.

Kaikki muuten hyvin ja masussa potkitaan täälläkin kovasti! <3

susu_v 25+6
 
Enpä oo kirjoitellut täällä pitkään aikaan. Mulla oli niin kiireinen kevät, ettei mitään järkeä! Nyt taas on tuhottomasti luppoaikaa, että ihan hirvittää... Voisin alkaa siis tappamaan aikaani tällä foorumilla, mutta voisiko "ylläpitäjä" ensinäkin korjata ja päivittää nimilistaan tietoni, kiitos!

8.9.
TarinaMarianna / 32v. / 1. lapsi / KYS


Täällä on mennyt kaikki hyvin. Erityisiä vaivoja tai kroppakremppoja ei ole ja lapsikin vaikuttaa eloisalta ja terveeltä. :)
 
Hiivahan ei sinällään ole millään tavalla vaarallinen, joten sen puolesta voi kyllä odottaa.

Itselläni ei mitään mainittavaa. Ei suurempia fyysisiä remppoja. Sain hinattua pojat hoitoon ja takaisin pyöräkärryllä, kun mies on työmatkalla. Vähän mietin, että mitä tulee, kun lastina 25 kiloa, mutta ihan ok sujui. Kävely ei sen sijaan ollenkaan liitoskipujen vuoksi.

Koska käynnistyspäivä on 9.9., voi olla, että kolmen kuukauden päästä Hän on jo täällä :heart:.
 
Moikka!

Mulla on näitä liitoskipuja vaikka muille jakaa ;) Lonkat tuntuu välillä ihan irtonaisilta ja selkä on jumissa... Painoa on tullut nelisen kiloa, mikä on mun mielestä hyvä juttu! Aikaisemmista raskauksista paino on noussut reilusti nopeammin ja sitä onkin tullut ihan liikaa! Nyt siis olo paljon surkeempi ja painonnousu maltillista. Eli mikä sitten on hyvä ja mikä ei :)

Ruoan suhteen tulee usein vielä ällötysoloja, herkkujen EI! Syönkin kaikkea epäterveellistä vähän turhan usein, mutta onneksi kerta-annokset pysyy kohtuudessa. Jano on nykyään paljon helpommin kuin ennen raskautta... Olen ajatellut että veden juonti on kuitenkin hyvä juttu.

Niin ja liikunta on aika minimissä, kun jo portaiden nouseminen aiheuttaa supistelua :( Hiljakseen olen yrittänyt liikuskella.

Aatoksia ja muru 25+1
 
Täällä
vierailtiin tänään neuvolassa hoitaja+lääkäri, verenpaineet kohtuu alhaiset 93/69, mutta ei kuulemma aiheuta toimenpiteitä. Tuntuu vaan itsestä kyllä kovin alhaiselta :O
Hemoglobiini sitten taas olikin ihan huippu, 143, ja painoa tullut nyt kuukaudessa 1kg. Ja nyt kyllä tuntui kurjalta, kun hoitaja (lomatuuraaja) alkoi paasaamaan mulle, kuinka tuota painoa pitää tarkkailla, kun viimeksi sitä oli tullut niin paljon ja kokonaisuudessaan kun on noussut alusta pikkaista vaille 8kg. SF-mitta näytti 25, eli ihan käyrillä mennään vielä ja Pienen syke 142. Lääkäri oli mös kesäsijainen ja kanssa vähän "kuutamolla", ultrasi sen verran, että näkyi vielä olevan perätilassa tuo asukki, mutta tilaa pyöriä vielä on hyvin. Totesinpa myös, että haave sukupuolen paljastumiseen tuolla meidän neuvolan ultralla jää tosiaan haaveeksi, eli yllätyksenä tämä pieni sitten putkahtaa kun 4D ultraan en raaski mennä.

Kelaa varten sain vihdoin paperit, joten huomenna siltä osin pääsen minäkin hakemuksia täyttelemään, pakettia ja päiväraha-anomusta sitten vaan laitellaan menemään.

Närästys ja pahoinvointi ovat nyt joka-aamuinen vaiva, syödä pitäisi juu, kun vatsa on tyhjä, mutta kun sitten tulee kaamea kylmä-kuuma-hiki ja korvennus kera huonoviontisuuden, ja kaikki tulee pois...puolen päivän tienoilla alkaa olo helpottaa. No, jospa vielä pari lomapäivää lepäilen, niin toiveissa helpotusta oloon.

Ihanaa viikon jatkoa teille kanssasisaret!

Plamsu75+Pieni25+5
 
Plamsu: Mulle nuo sun paineet on korkeat: mulla nimittäin paineet jotain 88/58. Ei niille tosiaan tehdä mitään. Salmiakkia lääkäri on suositellut kuljettamaan mukana, jos/kun hirveän huono olo iskee. Ja iskeehän se.

Valitusta sittenkin. Edellisessä raskaudessa 2011 mulla tuli välilevyn pullistuma, ja nyt näyttää pahasti siltä, että vaiva iskee taas. Auuuu. Jos menee, kuten viimeksi, niin kohta istuminen ei onnistu enää ollenkaan. No, onneksi ei mitään vakavaa. Supistelee joskus, mutta eivät ole tehneet mitään, ja takuulla käy niin, että loppuvat siihen mennessä, kun ois suotavaa, että supistelee.
 
Helmitoivo tsemppiä sinne selän kanssa, nuo välilevyvaivat on tosi kurjia : /

Ja juuh, en oo koskaan joutunut verenpaineista huolehtimaan, enkä tosiaan omaa mitään käsitystä milloin ne oikeasti on alhaiset. Kiitos selvennyksestä, ja salmiakin rakastajana sitä täytyykin varata aski laukkuun, kaiken varalle.
 
Viimeksi muokattu:
Plamsu, kuulemma parempi homma matalat paineet kuin korkeat, joten ollaan iloisia tästä. Ja kuljetetaan sitä salmiakkia mukana =).

Selkä kiukuttelee ihan kunnolla. Pojat nukkuvat ja yritän sohvalla lukea mielenkiintoista kirjaa (intialaisista kohdunvuokraajista), mutta mitään hyvää asentoa ei tunnu löytyvän. Mietin, että pitäisiköhän käydä fysioterapeutilla, jotta ei menisi vielä pahemmaksi. Teen istumatyötä (toimittaja), eikä hommasta kyllä tule yhtään mitään tällä menolla. Ja vielä en kyllä haluaisi jättää työntekoa, sillä tiedän, että sitten raskauspelot pääsevät äitymään vieläkin pahemmaksi, jos ei ole edes töitä, jotka vievät edes hieman ajatuksia muualle. Kun äitiysloma alkaa, niin ei olekaan pitkä aika enää käynnistykseen.

Ai niin, äitiyspakkaus tuli eilen. En vain oikein osannut nauttia hipelöinnistä, kun pelot vauvan menettämisestä jylläsivät massiivisina. Vaikka juuri nyt joku muukin jyllää vatsassa :heart:.
 
Vihdoin sain täytettyä itsekin nuo KELAn hakemukset, sekä äitiysavustuksen että päivärahojen osalta. Palkkatodistus vielä viimeisen 6kk:n ajalta täytyy laittaa ensi viikolla menemään, kun saan sen töistä.

Nyt myö sitten repsahdettiin, menin ja varasin 4D ultran perjantaille, jos nyt sitten kuitenkin se sukupuolikin selviäisi, ja saisi vielä vähän ihailla tuota masuasukkia, kun ei tuolla meidän neuvolan ultralla kyllä kuvasta erota yhtään mtn. Varattuani ajan tajusin, että eipä enää taida saada Kelakorvaustakaan tuosta, kun viikkoja on sitten jo 26+1, huih :D

Mutta eipä tässä muuta kun jatkan lepäilyä, meinaa vähän kivistää tuo masu, niin kovin kova on ja pinkeä.

Ihana eufemia tuo sun masu :heart:
 
Ihana maha! Mullakin on maha aika pinkeänä, mutta välillä sitten rennompi. Kai riippuu siitä missä asennossa vauva liikkuu. Ja kovin liikkuukin taas.

En keksi enää oikein tekemistä. Tänään kävin uimassa pitkästä aikaa ja oli kyllä todella virkistävää. Suosittelen niille joilla on hankaluuksia liikunnan kanssa. Uida voi kumminkin aika hitaasti ja rennosti niin se ei niin rasita.

Noh, tässä sitä mennään, viikkoja 27 tänään. jessjess. :)
 
Kontrolli takana. Meille tuleekin kaksospojat :heart: Sukukalleudet näkyi selvästi, vaikka kaverukset olikin vikkeliä ja liikkui siihen malliin että oksat pois :LOL: Olivat tällä kertaa taas poikittain mun masussa, ei ihme että kylki potkuja on tullut useampi päivä. Seuraava kontrolli onkin sitten äippäpolilla heinäkuussa. A painoi 1108g ja B 1135g.

Saikulla ollaan lomaan asti ja sitten sen jälkeen alkaakin mammaloma. Tässähän on koko kesä aikaa nauttia, vaikka maha onkin pahasti tiellä.

Sunshine ja prinssit 27+4
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75 ja jenttu
Täällä poksutaan 26+0 :)

Kylki on ihan sairaan kipea :( Siitä kohtaa on talvella leikattu keuhkoa ja uskon että leikattu lihas kylkiluitten välissä nyt venyy ja paukkuu ja aiheuttaa näitä kipuja. en vaan tiiä miten kestä kohta näitä, liikkuminen sattuu, yskimminen, nauraminen, makaaminen jne...

Muuten oonkin voinut kohtuu hyvin ja vauva liikkuu paljon :) Minäkin olen nyt hurahtanut tuonne fb:n puolelle niin ei tuu enää niin usein täällä käytyä. Koitan skarpata että tännekkin tulis yhä postailtua :)

loruliisa ja papuneiti 26+0
 

Yhteistyössä