Heippa!
Olen uusi tällä palstalla, mutta pakko osallistua keskusteluun kun syyskuun 19 päivä syntyi aivan ihana tyttönen. <3
Raskausaika minulla ei ollut kovinkaan helppoa.. Mutta synnytys, siitä vasta suoraan sanoen paska maku jäi suuhun. Synnytin siis Jorvissa. Käytiin kyseisenä päivänä lääkärillä, mietittiin että voinko synnyttää alateitse kun maha-asukki oi aika iso. ..Noh, olin jo silloin päivällä auennut 4 cm ja lääkäri sanoi että jos nyt jäisit niin saisit epiduraalin. En tiedä miksi noin sanoi koska kotiin minut lähetettiin. Illalla noin 18 aikoihin supistukset olivat kovin voimakkaita ja soiteltiin miehen kanssa vuorotellen synnärille, että saisimmeko jo lähteä. Vastaus oli muutaman kerran, että "ei vielä, olet ensisynnyttäjä". Ihmettelin kommenttia, koska minä itse tiedän milloin kivut ovat liian kovat. Viimein noin seittemän aikaa lähdimme Jorviin kovien supistusten takia. Pääsinkin saman tien synnyttämään koska olin aunnut 8cm muistaakseni. Halusin kaikki mahdolliset kivun lievitykset ajatellen että eihän minun tarvitse kärsiä. Sillä seurauksella että puudutteet eivät ehtineet auttaa ja sain niistä jälkioireet. Oli kyllä aika tuskallinen synnytys muutenkin, ponnistus keski kaksi tuntia ja loppujen lopuksi alapäätä piti eikata että vauva mahtuisi ulos.
Se tunne oli kylläkin aivan mahtava kun sain vauvan rinnalle. <3 Kipu häipyi hetkeksi. Siirryttiin vuodeosastolle. Minulla ei noussut maito kovinkaan hyvin rintoihin ja huomasi että vauva ei saa tarpeeksi ravintoa. Lääkäri määräsi lisämaitoa, mutta kuitenkaan hoitajat eivät sitä antaneet. Muutaman kerran pyysin sitä ja sain. Noh, kuten arvaatte pari kertaa ei auttanut. Paino vain laski ja sanottiin kyllä se lähtee nousuun.
Päivä synnytyksestä ja minulle tuli tosiaan puudutteista kova päänsärky. Kaksi veripaikkaa tehtiin, mutta harmikseni niistä ei ollut apua minulle. Join kahvia tolkuttomasti, koska se edes hieman auttoi särkylääkkeiden rinnalla. Voitte arvata kuinka vauva kärsi jo tuosta kofeiini määrästä aiheuttaen paljon itkua. Kotiin päästyämme päänsärky jatkui ja minä makasain sängyssä ja mies toi vauvan aina syötöille, muuten siis isä hoiti. Tätä kesti kaksi viikkoa kunnes oloni helpottui.
Isä meni takaisin töihin ja minä jäin kahden koiran, kissan ja vauvan kanssa kotiin. Kissasta jouduimme luopumaan kun se kävi päälleni kaksi kertaa. Luultavasti puolusti vauvaa kun tämä itki. Samoihin aikoihin vauvalle todettiin koliikki. Koliikki olikin aika hurja, luulin että tulen hulluksi. Meillä siis itkettiin koko päivä ja lähes aina itkuun nukahdettiin.
Luulin ettei tämä lopu koskaan mutta lapsen ollessa reilu 2kk itku helpottui.
Nyt lapsen ollessa 3½kk elämä on paljonkin rauhoittunut siitä mitä se oli. Lapsi on kasvanut paljon. Viihtyy lattialla vaihtelevasti ja sitterissä hieman paremmin, muuten mennäänkin sylissä. Josta tulikin mieleen, että kuina kauan teidän lapsenne viihtyy lattialla? Ja mitä kaikkea on jo ehtinyt oppia?
Meillä kääntyillään selältä kyljelleen ja sitterissä tartutaan vaihtelevalla menestyksellä leluun joka yritetään viedä suuhun. Tässä vielä tietenkin paljon harjoittelemista. Hymyilee ja nauraa sekä on kiinnostunut ympäristöstä. Kiukuttelee vielä jonkin verran, mutta ei siis enää koko päivää. Nukkuu ihan hyvin ja vaunuissakin on oppinut olemaan pieniä hetkiä hereillä ilman että vetää kauheita raivareita.
Onko muilla itkuisia vauvoja, osaako kukaan kertoa kuinka monta hetkeä päivässä menee siihen itkuun? Tuntuu, että välillä on helpompaa ja välillä vaikeampaa. Mutta kyllä se tästä.
: Pojalla on kaksitavuinen äännähdys, jonka se sanoo aina kun höpisen äitisitätaitätä, ja se on ihan kuin äiti! 
