Syyskuiset 2023

vierailija
Onko muuten km saaneilla ennen km aina oireet loppuneet?
Mietin vaan kun yhden tuulimunan jälkeen pelottaa nyt kokoajan.
Silloin itsellä oli voimakkaammat oireet kuin muissa, onnistuneissa raskauksissa.

Nyt minulla on voimakkaammat oireet kuin aiemmista raskauksista sitä tuulimunaa lukuunottamatta joka oli tätäkin voimakkaampi oireinen.

8+0
 
Ensimmäisessä kkm oireet hiipui aikalailla silloin kun alkio oli kuollut. Siitä tajusin, että varmaan ei tule ultrassa hyviä uutisia. Toisen kkm kohdalla oireet jatkui vielä hetken lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen. Eli ei niistä oireista oikein voi päätellä mitään. Nyt on taas oireet vähentyneet selvästi, ja toki pelko nostaa päätään. 🤷🏻‍♀️ Tänään 10+3.
 
Täällä ei ainakaan olla pahoinvoinnilta säästytty 🙈🏳 huomenna maaginen 12+0 ja edelleen yökkään kaikelle, moneen viikkoon en oo saanu syötyä kasviksia, lihaa enkä maitotuotteita juurikaan... Enkä mitään sokerista paitsi tietyt mehujätskit 🤦‍♀️ kroppa alkanut nyt selvästi huutaa kalkin perään kun eilen ihan puskista oli ällötyksestä huolimatta pakko saada maitoa ja kittasin sit puol litraa punasta maitoa kerralla🤣
Pahaa oloa enemmän ärsyttää kyllä tää väsymys... Huono omatunto kun ei jaksa lasten kanssa touhuta ja nukahtelen pitkin päivää 🤯 kolmen alle kouluikäisten hoitaminen kotona raskaana on kyllä semmonen mitä en suosittele kenellekään, odotan niin syksyä kun kaksi isointa aloittaa esiopetuksen ja saa ehkä vähän hengähtää päivisin 🙈
 
  • Tykkää
Reactions: Rakaskolmas
Täällä ei ainakaan olla pahoinvoinnilta säästytty huomenna maaginen 12+0 ja edelleen yökkään kaikelle, moneen viikkoon en oo saanu syötyä kasviksia, lihaa enkä maitotuotteita juurikaan... Enkä mitään sokerista paitsi tietyt mehujätskit kroppa alkanut nyt selvästi huutaa kalkin perään kun eilen ihan puskista oli ällötyksestä huolimatta pakko saada maitoa ja kittasin sit puol litraa punasta maitoa kerralla
Pahaa oloa enemmän ärsyttää kyllä tää väsymys... Huono omatunto kun ei jaksa lasten kanssa touhuta ja nukahtelen pitkin päivää kolmen alle kouluikäisten hoitaminen kotona raskaana on kyllä semmonen mitä en suosittele kenellekään, odotan niin syksyä kun kaksi isointa aloittaa esiopetuksen ja saa ehkä vähän hengähtää päivisin
Voi kurja, kyllä kai kohta pitäisi helpottaa! 😊

Mietin mikä juttu tuo on kun ei tee mieli lihaa, mulla on sama. Hedelmät menee, mutta kaikista eniten tekee mieli ihan sellasta päätöntä hiilarihöttöä! Kuten vaikka pastaa ja kastiketta, ilman lihaa. Tai jotain paistopisteen valkipulivoipatonkia. 🤣
 
vierailija
Täällä ei ainakaan olla pahoinvoinnilta säästytty huomenna maaginen 12+0 ja edelleen yökkään kaikelle, moneen viikkoon en oo saanu syötyä kasviksia, lihaa enkä maitotuotteita juurikaan... Enkä mitään sokerista paitsi tietyt mehujätskit kroppa alkanut nyt selvästi huutaa kalkin perään kun eilen ihan puskista oli ällötyksestä huolimatta pakko saada maitoa ja kittasin sit puol litraa punasta maitoa kerralla
Pahaa oloa enemmän ärsyttää kyllä tää väsymys... Huono omatunto kun ei jaksa lasten kanssa touhuta ja nukahtelen pitkin päivää kolmen alle kouluikäisten hoitaminen kotona raskaana on kyllä semmonen mitä en suosittele kenellekään, odotan niin syksyä kun kaksi isointa aloittaa esiopetuksen ja saa ehkä vähän hengähtää päivisin
Nyt ei kyllä kateeksi käy. Itsellä kesti se pahoinvointi vain reilun viikon ja olin siinä ajassa jo vetämässä itseäni jojoon - tuosta kun selviydyt, niin ei takuulla tunnu enää mikään missään! :)

Täällä oireina vain edelleen saamaton olo, laiskotuttaa ja rinnat aristaa hitusen aamusin, muut oireet katosivat melkolailla samantien kun ensimmäinen kolmannes oli ohi. Kivistää jatkuvasti lonkkien ja munasarjojejn väliin, varsinkin kaikki äkilliset vatsalihaksia vaativat liikkeet, kuten yskäisy, halkojen hakkaaminen yms. Ovatko ne nyt liitoskipuja vai voivatko tulla näin aikaisessa vaiheessa?

Täällä alkaa jo pikkuhiljaa mieli sulautua ajatukseen perheenlisäyksestä, ei vieläkään odota laskettua aikaa tai ole muodostunut tunnesidettä, mutta ei ahdista enää ja on semmoinen olo, että kannan tulevaa perheenjäsentä sisälläni, että näin tämä menee ihan OK :)

13+6
 
vierailija
Täällä mieli ei tosiaan oo sulautunut ajatukseen kolmannesta, vaikka hyvin toivottu yksilö onkin. 🤎 vaikka aletaan olla aika turvallisilla viikoilla niin tavallaan päässä ei ole ajatusta siitä, että meille tulisi syksyllä vauva.

Etova olo on ehkä alkanut hellittää, närästys on loppunut vaan olo on tosi raskas. Tuntuu että mahaa kiristää ja on semmonen paine. Kyllä esikoisen aikaan oli paljo helpompaa kun oli nuori ja vetreä, tuntuu tää +7-8v kyllä kropassa.🤣

-R
 
  • Tykkää
Reactions: jempppis
Voi kurja, kyllä kai kohta pitäisi helpottaa!

Mietin mikä juttu tuo on kun ei tee mieli lihaa, mulla on sama. Hedelmät menee, mutta kaikista eniten tekee mieli ihan sellasta päätöntä hiilarihöttöä! Kuten vaikka pastaa ja kastiketta, ilman lihaa. Tai jotain paistopisteen valkipulivoipatonkia.
Mulla kanssa hedelmät uppoo, etenkin mandariinit ja kiivit🤤 mut mua ällöttää myös kaikki hiilarihöttö, ruisleipä on ollu se juttu täs muutaman kuukauden, melkeen joka aterian pääosissa 🤷‍♀️ tänään kyllä kun mies haaveili että leipoisin focacciaa ja sitä dippailis oliiviöljyyn ja balsamicoon kuulostaa kyllä nyt aika hyvältä 🙈
 
Nyt ei kyllä kateeksi käy. Itsellä kesti se pahoinvointi vain reilun viikon ja olin siinä ajassa jo vetämässä itseäni jojoon - tuosta kun selviydyt, niin ei takuulla tunnu enää mikään missään!

Täällä oireina vain edelleen saamaton olo, laiskotuttaa ja rinnat aristaa hitusen aamusin, muut oireet katosivat melkolailla samantien kun ensimmäinen kolmannes oli ohi. Kivistää jatkuvasti lonkkien ja munasarjojejn väliin, varsinkin kaikki äkilliset vatsalihaksia vaativat liikkeet, kuten yskäisy, halkojen hakkaaminen yms. Ovatko ne nyt liitoskipuja vai voivatko tulla näin aikaisessa vaiheessa?

Täällä alkaa jo pikkuhiljaa mieli sulautua ajatukseen perheenlisäyksestä, ei vieläkään odota laskettua aikaa tai ole muodostunut tunnesidettä, mutta ei ahdista enää ja on semmoinen olo, että kannan tulevaa perheenjäsentä sisälläni, että näin tämä menee ihan OK

13+6

Kyllähän niitä liitoskipuja voi alkaa jo tulemaan kun paikat löystyy 🥴 mulla tuntuu lähinnä vaan semmosta pistävää kipua jos tekee liian nopeita liikkeitä, lienee niitä kiinnikkeiden venymistä 🤔
 
vierailija
Tänään on se maaginen päivä, kun voin juoda aamu- ja iltapäiväkahvit ilman kaameaa oloa!! 😍😍 Toki tuosta iltapäiväkahvista vasta vartti, että vielä se saattaa iskeä vaan ei tökkinyt vaan teki mieli.
Pari päivää dopplerilla syke kuulunut mutta ns. Mun sykkeen takaa. Ajattelin kuitenkin et kuulu vaimeena tai ei niin syke se on, tuskin se istukan virtaus ois samanlainen ja yhtänopea? Vaikka istukkahan taitaa jatkaa kasvamista vaikka sikiö ei kasvaisi? 🤔
Tänään pystyin kerrankin kuuntelemaan aamusta, ennen kun pahin turvotus iski ja kuului normaalisti. 🥰
-R
 
vierailija
Hei miten teidän alueilla menee nt-ultran varaus? Meillä aika annetaan eikä siihen voi vaikuttaa. Mulla sitä ei edes ole vielä aikaa, vaikka nyt viikot 11+5. Tuskin se nyt päivän varoitusajalla tulee...?
Itse asun Pohjois-Karjalassa ja mulle laittoivat ajan kirjeellä heti ensimmäisen neuvola käynnin (RV 9+1) jälkeen. Viikkoja on nyt 11+3, nt-ultra on 13+4.
 
vierailija
Mulla ei oo koskaan ollut km eikä pyyhkiessä tullut verta. Äsken pissalla käydessä kun pyyhkiin, aattelin siinä että miten on niin märän oloista ja liukas, niinku olis limaa, no kahtoin paperia siinä oli vähän, tosi vähän vaaleanpunaista verta. Tietääkö tämä nyt keskenmenoa vai onko normaalia? Mulla ei kyllä oo koskaan aiemmissa raskauksissa ollu mitään tälläistä.
Nyt siis rv 11+0.
Yöllä heräsin että painatti ja tuntu että vauva syntyy, juoksin vessaan kiireellä, pieru sieltä vaan tuli, tämän jälkeen oli hetken alamaha kipeenä.
Vaikka mulla usianpi raskaus ja kaksoset tämä on ihan uutta mulle.
 
Voi kurja, kyllä kai kohta pitäisi helpottaa!

Mietin mikä juttu tuo on kun ei tee mieli lihaa, mulla on sama. Hedelmät menee, mutta kaikista eniten tekee mieli ihan sellasta päätöntä hiilarihöttöä! Kuten vaikka pastaa ja kastiketta, ilman lihaa. Tai jotain paistopisteen valkipulivoipatonkia.
Aivan samat.. himoan hedelmiä ja vaikka keitettyä spagettia ja karjalanpiirakoita ja valkosipulipatonkia mutta lihaa yök ei tee lainkaan mieli
 
Hei miten teidän alueilla menee nt-ultran varaus? Meillä aika annetaan eikä siihen voi vaikuttaa. Mulla sitä ei edes ole vielä aikaa, vaikka nyt viikot 11+5. Tuskin se nyt päivän varoitusajalla tulee...?

Soita neuvolaan ja tarkista onko lähete tehty, mulla ekassa raskaudessa terkka sijainen oli unohtanut tehdä lähetteen... Neuvolasta kun asiaa kyselin siinä 13 viikolla niin sieltä heti soittivat äippäpolille ja äippäpolilta soittivat hetken päästä mulle ja aika varattiin seuraavalle päivälle 🙈
 
Mulla ei oo koskaan ollut km eikä pyyhkiessä tullut verta. Äsken pissalla käydessä kun pyyhkiin, aattelin siinä että miten on niin märän oloista ja liukas, niinku olis limaa, no kahtoin paperia siinä oli vähän, tosi vähän vaaleanpunaista verta. Tietääkö tämä nyt keskenmenoa vai onko normaalia? Mulla ei kyllä oo koskaan aiemmissa raskauksissa ollu mitään tälläistä.
Nyt siis rv 11+0.
Yöllä heräsin että painatti ja tuntu että vauva syntyy, juoksin vessaan kiireellä, pieru sieltä vaan tuli, tämän jälkeen oli hetken alamaha kipeenä.
Vaikka mulla usianpi raskaus ja kaksoset tämä on ihan uutta mulle.

Jos ei ole kipuja tai vuoto jatku/ runsastu niin en olisi kovin huolissaan 🤔 mulla oli yhdessä raskaudessa silleen että tuli just kerran pyyhkiessä ihan kirkasta verta, olisko ollu viikolla 15 mut ei sitten onneksi mitään merkinnyt... Onko sulla doppleri millä vois saada mielenrauhaa sykkeen kuulemisella? 🥺
 
Yhteistyössä