syrjähyppy

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vaimo 22 vuotta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen yllättynyt kuinka paljon tämä koskee monia perheitä ja kaiken tämän kirjoittelun jälkeen sen lopullisen päätöksen teen minä ja vain minä yksin. Yhtä oikeaa tapaa toimia ei ole.
Minä olen vähän sellainen vanhan kansan ihminen, etä periksi ei anneta. Voimaa tähän olen saanut yllätyt, yllätys tältä palstalta, johon ihan ekaa kertaa päätin purkaa itseäni.
Käänne parempaan alkoi oikeastaan kun suupielet kääntyi ylöspäin näitä juttuja lukiessa. Tänään on ollut paljon parempi olo. Mulla on hyvä mies, jota en nyt ainakaan tällä hetkellä ole jättämäs, huolimatta mokasta jonka hän teki.
Jos nyt lähtisin, niin rima uuden ottamiseksi olisi todella korkealla. Sitä rimaa ei tällä hetkellä kukaan ole ylittänyt, joten vanhassa vara parempi.
 
Siis inhottavin asia on pettäminen.
Minäkään en tiedä ketään ystävää, jolle siitä voisi puhua.
Jos jatkan miehen kanssa olemista, niin sen jälkeen kaikki tuttavani ja ystäväni katsovat häntä pitkin nenänvartta.
Olen silti puhunut parille ihmiselle, ja joka kerta on kaduttanut miksi piti mennä toitottamaan suhteensisäisiä asioita. Vaikka ymmärrystä on tullutkin, niin tässä asiassa olet niin yksin kuin vain voi olla.

Ja mieshän on se jolle normaalisti puhutaan, mutta kuinka miehen kanssa tästä voi puhua..jälkikäteen vain saa miettiä että mikähän oli totta ja mikä ei.
 
se on justihin noin kuin sanoit miehen kans puhumisesta.
Ota siitä nyt sitten selvää. Sekin on varmaan että hetkeen mun ei tarvi pelätä, että se pettää. On se niin pelästynyt asiasta, jotta mäkin pelästyin, että se tekee jotain kauheaa.
Miehet ei osaa puhua tunteistaan. Sen näkee, että se on tosi vaikeaa jo heti pienestä pitäen.
 
Juu, ja miehen kanssa puhuessa aina tulee hetkeksi sellainen olo että ehkä se puhuukin totta..""Hän ei halua vaarantaa suhdettamme"" ja ""hänen luonteeseen ei kuulu pettäminen""Mutta kun se kestää tasan viisi minuuttia se olo, että kaikki olisi hyvin.

Kysyä nyt roistolta itseltään, lieventäviä asianhaaroja vain ilmaantuu, siihen asti kunnes jään yksin ajatusteni kanssa ja päässä takoo vain että ""tyhmä tyhmä tyhmä"" kun uskoin ja yleensäkin puhuin koko asiasta, paljastaen kaikki, jotta hän osaa olla ensikerralla vain varovaisempi pettäessään.

Persoonallisuus tässä jakaantuu kun ei tiedä kenen puolella olla.
Ja jos liikaa epäilee, niin lopulta mies syyllistää minua siitä että käy vieraissa, kun minä olen tällainen ""utelias"" ja hän ei saa pitää ""yksityiselämää""
 
Miesten tyyli on kyllä kieltää pettäminen vaikka olisi rysän päältä munasillaan yllätetty. Vaimo sanoi, että pelästyi jo miehen käytöstä. Vaimo alkaa siis hoivata ja sääliä miestään. Huono homma, sillä täällä jo mainittu väkivalta (pettäminenkin on myös sitä, henkistä laatua) saattaa silloin tulla esille. En osaa neuvoa, miten olla menemättä leikkiin mukaan, kun juuri myrskyn silmässä on, mutta varmaankaan hoivaamaan toista ei pidä alkaa, eihän mies ole hoivaa vailla vaan vastuun ottamista häneltä kaivattaisiin. Tuskin mies kuitenkaan kaipaa sitä toista ja on siksi allapäin. Tuli kyllä tämäkin pointti mieleen kun tällainen mustamaalaaja olen.
 
Tuo iänikuinen fraasi miehet eivät puhu, eikä pussaa on ihan naisten omaa keksintöä. Te naiset ette vaan itse osaa puhua ja nähdä asioita, muusta kuin naisnäkökulmasta. Jos mies ei tee, ajattele ja toimi niinkuin te haluatte, niin syy pannaan taas miehen piikkiin. -Eihän naisissa ole koskaan mitään vikaa.

Te olette oppineet omalta äidiltänne tuon käyttäytymismallin, mikäli ette ole kyenneet kyseenalaistamaan onko äitinne käyttäytynyt miestään, isäänne kohtaan samoin, kuin te käyttäydytte omaa miestänne kohtaan, jolla saatta olla merkittävä vaikutus parsuhteen laatuun.

Suosittelen lukemaan psykiatri Martti Paloheimon kirjasta ""kotivammisuuden sytyy- suomalaisen lapsuuden haavat"" osion ""Äitivammaiset tyttäret"". Siinä käydään lävitse niitä äititraumoja joita moni nainen tuo lapsuudenkodistaan mukanaan omaan parisuteeseen ja pitää niitä luonnollisina käyttäytymismalleina -""Näinhän äitikin teki"".

Tuosta miesten puhumattomuudesta Leo Nyqist toteaa eräässä tutkimusraportissaan mm seuravaa.

""Uskomus siitä että miehet eivät puhu on täyttä hölynpölyä. Miehet puhuvat paljon silloin kun heillä on tilaisuus ja ilmapiiri on sellainen, että se on turvallista. Miesten puhe on suoraa ja runsasta, kun sitä ei olla jatkuvasti keskeyttämässä ja miehen ei tarvitse puhua puolustaakseen itseään.

Päällimmäisin kokemus on miesten kyky ja tarve puhua asoistaan tunteistaan. Oli kuin pato olisi auennut ja puhetta tuli ilman esteitä, tai kyselyjä. Miehillä oli ikään kuin teksti valmiina odottamassa, jos joku olisi kuulolla. Tämän ""tulvapuheen"" jälkeen tuli helpotus puhumisesta ja toisaaltaa tietoisuuden kasvu omista ajatuksista ja tunteista"".

Edelläoleva on suora lainaus Leo Nyqistin 79 sivuisesta raprotista runsaan vuoden kokemuksesta Miesten kriisikeskuksen palveluksessa.
Miesten kriisikeskus aloitti toimintansa vuoden 2003 maaliskuussa ja tekee yhteistyötä Ensi-ja turvakotien liiton kanssa. Heillä on meneillään myös 5 vuotinen tutkimusprojeksi ""Naisen henkinen, jafyysinen väkivalta lähisuhteessa.

Miksi Miesten kriisikeskus on pitänyt perustaa. Siksikö, että naisten kanssa on niin vaikea puhua ja saada heitä ymmärtämään asioita, muusta kuin naisnäkökulmasta???

Tähän saakka asioita on tarkasteltu naisnäkökulmasta, mutta nyt on tullut aika tarkastella asiota myös miesnäkökulmasta, silllä naisten logiikka ei riitä käsittelemään asioita kuin naisnäkäkökulmasta ja siksi perheitä hajoaa, lapsia huostaanotetaan ja pakkohuostaanotetaan jo sellaisia määriä, että siihen ei yhteiskunnallamme ole enään varaa.

Suosittelen lukemaan Sosiaali- ja terveysministeriön Stakes Dialogi 6/2005 lehden artikkelit ""Naisten nurjat puolet"". Löytyy allaolevasta linkistä:
http://www.satkes.fi/dialogi/05/dia605/28.htm

Mielenkiintoisia naistutkimuksia ovat tehneet myös Kirsti Lagerspetz, Tuija Nykyri, Elina Mäenpää-Reenkola, sekä Ghitta Weizman Helenius.
Mikäli nämä tutkimukset kiinnostavat niin useita heidän artikkelita löytyy Googlelta heidän nimihauillaan.

On olemassa uusia muitakin tutkimuksia, joista tähän saakka on vaiettu, eikä niistä ole julkisuudessa keskusteltu, vaikka ne on tunnistettu. Nyt vihdoinkin ne on ollut pakko nostaa julkiseen keskusteluun, joista juuri viikonloppunakin oli mielenkiintosia artikkeleita mediassa.
 
Taisi olla virhe tuossa linkissä, tai siihen tuli ylimääräinen välityönti. Yitetään udelleen, mutta jos se ei edelleenkään toimi, niin sivusto löytyy mutkan kautta myös Googlen haulla >dialogi 6/2005<
http://www.stakes.fi/dialogi/05/dia605/28.htm
 
Kyllä miehesi on saanyt rypeä synnintunnossaan ihan tarpeeksi, nyt voit jo vähän hemmotellakin häntä. Kunhan vähän aikaa kuluu, muistelet tätä lempeästi itseksesi hymyillen, miten miehestäsi tuli kiltti ja huomaavainen. Siihen tämä parhaimmillaan johtaa.

Aikanaan lupasin miehelleni, että en muistuta häntä elämänsä hävettävimmästä mokasta ja sanani olen pitänyt. Mies arvostaa sitä enemmän kuin mitään muuta eikä meillä arkaa asiaa sorkita, vaikka olisi minkälainen sota meneillään.

Kiva, että sinua helpotti. Asia ei ole sen väärtti, että hyvä mies kannattaa panna enempää kontilleen, kyllä hänen omatuntonsa pitää asiasta vastedes huolen. Hellää kevättä!



 
Minä olin meillä se joka petti. Erosimme ( kuitenkin minun päätöksestäni), mutta palasimme parin kuukauden päästä yhteen.
Olen puhunut asiasta mieheni kanssa, kysynyt pelkääkö hän että teen uudestaan jne. koska en halua että mikään jää kaivamaan, tai jos jää, haluan että puhumme asiat läpi. Mies on sanonut että ei mieti asiaa enää, koska näki kuinka paljon minuunkin asia vaikutti ja se, että kaduin todella paljon asiaa.
Eli hän on päässyt asian yli ( tapahtuneesta reilu vuosi). En tiedä kuinka paljon hän miettii asioitaan itsekseen, mutta luonteeltaan hän on kyllä sellainen, että mikä on jätetty taakse, sitä ei enää mietitä.
Mutta tuskin olisimme tässä jollei hän olisi pystynyt antamaan anteeksi. Vaikka kuulostaa typerältä, niin meidän suhde on aivan toisenlainen pettämisen ja välirikon jäljiltä. Toiseen on paljon sitoutuneempi ja vanhoista virheistä on otettu opiksemme. Sen tiedän etten koskaan voisi tehdä samaa uudestaan.
 
En minä ainakaan ole yli päässyt,aina kun mies lähtee ulos tulee itselleni paha olo...Tavallaan syytän itseäni,miksi annan kohdella näin missä on sietorajani?Ja miksi en tee mitään?Mikä mies luulee olevansa?
 
Rupesi ihan naurattamaan, kun luin tuon ""miesproukassa Leville"" kohdan. Siellähän ne ukkomiehet ja akat pörräävät keväthangilla. Mutta jos sinne suurin toivein mennään, häntä koipien välissä palataan.

Muistui mieleen omasta elämästä jakso, jolloin laskettelin. Näitä teeriä ja koppeloita oli tosi hilpeätä seurata sivusta. Kyllä sieltä useampi ukko ja akka tuli siipi maata viistäen kotio, kuin rinta röyhyllä. Olin vahingoniloinen ihan vilpittömästi!

Jos mies saikin siipeensä, niin sinä todennäköisesti sait huomattavasti rauhoittuneen ja kuuliaisen teeren kotipiiriin takaisin.
 
Jotkut voivat, itse tiedän etten koskaan antaisi anteeksi. En tosissani haluaisi edes yrittää. Miksi yrittäisin jos mies ei minua sen vertaa rakasta että housut pysyisivät jalassa? Miksi oikein yrittämällä yrittäisin antaa anteeksi ihmiselle joka ei minua sen vertaa rakastanut että uskollisena pysyisi. Puhumattakaan siitä että olisi kunnioittanut.
 
vaimo 22v. aviossa, älä nyt suhtaudu kovin vakavasti noihin kaikkiin vastauksii.
(Anteeksi nyt vastanneet , täytyy tunnustaa, että en jaksanut lukeakkaan kaikkia.)
Jokainen meistä on yksilö, niin myös miehet. Yksi pettää aina, toinen oppii kerran kärähdettyään vieraista.
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että puhukaa , puhukaa ja puhukaa. (Vaikka miehet ovat välillä aika harvasanaisia).
Luota omaan tuntemukseesi, miehesi puheisiin, (tietyin varauksin).suunnitelkaa yhteistä tulevaisuutta, ottakkaa elämässänne päämääriä, askel kerrallaan. Jos haluatte jatkaa, (tai yrittää) yhteiseloa niin siinä on molenpien oltava todella täysillä mukana.
Pidäppä samallahuoli siitä, että jatkuvalle epäilylle ei saa antaa liikaa valtaa, sillä jo pelkästään toisen jatkuva tenttaaminen ja jatkuva epäily menoista saattaa viedä pohjan kaikelta.

Jos olette päättäneen yritää yhteiselämää ja anteeksiantoa niin toivon teille kaikkea hyvää yrityksessänne.
 

Similar threads

Yhteistyössä