Kun sydän on täysin särkynyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja The titityy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja The titityy:
Töllin Ruusa, sanoit jotain niin viisasta että olen mykistynyt.

Mitä minä teen? Sanonko nyt äitille kiitokset 27 vuodesta ja että nyt ollaan omillamme? Pystynköhän?
Enkö mene huomenna hoitamaan äidin synttäreitä, enkö enää koskaan mene?
Jos nyt teen jonkin ratkaisun, on se lopullinen.


Ei, vaan jos menet (se on täysin päätettävissäsi) menet ja hoidat, vain rakkaudesta.

Jos et mene, et mene jos se on liikaa sulle, etkä tunne syyllisyyttä.

Teidän välillänne on side joka ei katkea, side, joka ei vaadi tekoja.
Se vaan on.



 
Alkuperäinen kirjoittaja OnniKeiju:
Tullakseen taas ehjäksi, täytyy sydämmen ensin särkyä.

Minun sydän on mennyt pirstaleiksi niin monta kertaa.
En muista olenko koskaan ollut onnellinen ja tuntenut itseni ehjäsydämiseksi. :/

Luonne ei vaan kovene, ei sitten millään. Elämä riepottelee ja luulen että kokoajan vaan tulen heikommaksi vaikka kaiken tämän pitäisi muka kasvattaa. Ei toteudu minun kohdalla.
Rakkaus omaan lapseen syvenee kaiken myrskyn keskellä, ehkä se sitten onkin se tarkoitus ja syy miksi saan kärsiä.
Opin tässä että ikinä en lastani hylkäisi tai laittaisi mitään tärkeämmäksi ja hänen edelleen.

Kerroin äidilleni että hänen ja hänen miehensä 'esimerkin' kautta tiedän nyt, miten lasta EI pidä kohdella.
Äiti taas heittäytyi rooliin 'en voinut sille mitään'. :(
 
Voimia sulle Titityy. Laitoinkin tuonne aikaisempaan ketjuun, etta olen kokenut ja koen edelleenkin jotain samanlaista aitini kanssa, tosin heilla on alkoholi kuviossa :'(

Joku sanoi aikaisemmin, että sinun tulee antaa anteeksi äidillesi. Ehkä sinun tulee antaa anteeksi myos isäpuolellesi? Hän on kasvattanut sinut varmaan parhaalla osaamalla tavallaan. Ei hänelläkään ole välineitä sen enempään. Hän toimii niillä eväillä mitä on omasta kodistaan saanut mukaan.. Tämä on siis vain minun mielipiteeni..

Voimia :hug: :hug: :hug: :hug:
 
Anteeksiantaminen riippuu teosta ja ihmisestä itsestään, tietyt asiat ei kokonaan unohdu koskaan. Pääsy takaisin ehjäksi vaatii aikaa, mutta on mahdollista. Voimia ja aikaa tarvitaan :hug:
 
Isäpuoli tosiaankin toimii niillä eväillä mitkä on saanut omasta kodistaan.
Miksi ei siis voi muuttaa tapojaan kun hänkin on kärsinyt pahasta olosta ja hakkaamisesta? Onko kyseessä jatkumo ja onko aina 'pakko' jatkaa samalla tavalla? Eikö ihminen oikeasti voi olla erilainen, vai eikö vain halua?

Tässä on minulla paljon kysymyksiä, joihin en saa itsekseni vastausta.

Minä niin kovasti haluaisin olla toisenlainen vanhempi kuin mitä omani ovat olleet.
Pystynkö?
 
Minun mielestä pystyt kun tahdot.. siis jälleen kerran vaan minun mielestä.

Se on jo paljon jos tajuaa ettei tahdo tehdä kuten vanhempansa. Isäpuolesi ei ehkä ole edes ajatellut asioita niin pitkälle, että tajuaisi tekevänsä kuten hänen kotona tehtiin. Meistä niin monet elävät elämäänsä niinku kotona "ohjelmoidut robotit". Mutta jossain vaiheessa alkaa miettimään etten tahdo olla sellainen ihminen mitä sillä hetkellä olen ja siitä se muutos alkaa.. Monet vetävät koko elämän halki ns. laput silmillä. Mielestäni muuttumiseen tarvitaan tajuaminen, että jotain on muututtava. Käyko ollenkaan järkeen?? Ehkä ihminen ei tajua että VOI olla erilainen jos tahtoo??? En tiedä, mitä olet mieltä?

Olet tehnyt jo sen suurimman tyon kun olet huomannut sen miten et tahdo elää ja suojelet lastasi siltä pahalta mitä olet itse kotonasi kokenut... Se voi jo yksistään "pelastaa" hänen elämänsä.. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja The titityy:
Isäpuoli tosiaankin toimii niillä eväillä mitkä on saanut omasta kodistaan.
Miksi ei siis voi muuttaa tapojaan kun hänkin on kärsinyt pahasta olosta ja hakkaamisesta? Onko kyseessä jatkumo ja onko aina 'pakko' jatkaa samalla tavalla? Eikö ihminen oikeasti voi olla erilainen, vai eikö vain halua?

Tässä on minulla paljon kysymyksiä, joihin en saa itsekseni vastausta.

Minä niin kovasti haluaisin olla toisenlainen vanhempi kuin mitä omani ovat olleet.
Pystynkö?

Pystyt.Oon seurannut nyt jonkin verran kirjoituksiasi tuosta aiheesta ja väleistäsi äitisi kanssa.Sinullekin on annettu tietynlaiset eväät kodistasi, sekä äitisi että isäpuolesi omanlaisensa-sellaisia, joihin heillä on ollut mahdollisuus.Luulen, että äitisi ns.esimerkistä ja teidän keskinäisistä väleistännekin olet joutunut riippuvaiseksi äidistäsi.Juuri niinkuin Töllin Ruusa sanoi, että äitisi on riippuvainen isäuolestasi.Ainoa keino saada itsesi ja elämäsi ehjäksi on kasvaa omaksi itseksesi, joka olet riippumaton kaikista muista ihmisistä ja kykeneväinen tekemään omia päätöksiä.

Sinun ei tarvitse missään nimessä katkaista välejä äitisi kanssa, mutta kun aloitat nyt todellisen itsetutkiskelun ja elämäsi eheyttämisen niin suhteenne tulee muuttumaan itsestään.Mikä olisi sinulle se keino, jota kautta voisit alkaa itseäsi "parantamaan" ja jonka kautta kasvaisit omaksi itseksesi?Tarvit varmasti voimakasta "perustan vahvistusta" niin, että alat uskomaan itseesi ja omiin mahdollisuuksiisi selvitä elämässä ja löydät sinulta viedyn itsetunnon.Asioilla on paha tapa toistaa itseään esim.huonot ihmissuhteet seuraavat toisiaan ja jollainlailla tulee aina kaltoinkohdelluksi, kun ei voi/ole oppinut rakastamaan itseään eikä luota itseensä.Jostain syystä silloin hakeutuu myös aina vääränlaiseen seuraan ja on myöskin ihmisiä, jotka hakevat tällaisia ihmisiä ja lynkkaavat lopullisesti.Mietin äitiäsi, että onko hänellekin käynyt niin itsetunnon puutteessa ja sen vuoksi ettei koe pärjäävänsä yksin ilman tuota miestä?

Haluan valaa sinuun luottoa siihen, että varmasti tulet eheytymään ja saat elämäsi kokoon ajan kanssa.Kovasti joudut varmasti tekemään työtä itsesi ja näiden asioiden kanssa.Jottei historia jatkaisi toistamasta itseään niin alat aktiivisesti etsimään keinoja oman itsesi löytämiseen ja kehittämiseen.Vahvistuessasi usko itseen löytyy ja turhat riippuvuudet ihmisiin jäävät, kun koet itsesi pärjäävänä ja omilla jaloilla seisovana yksilönä, jonka elämää ei määrää kukaan muu!Ja toisekseen haluan sanoa senkin, että koska olet valmiiksi jo pohtivainen ihminen ja olet jäänyt "paitsioon" omassa lapsuudessasi niin sinulla on kaikki mahdollisuudet antaa lapsellesi hyvä lapsuus-minkä koet itsekin tärkeäksi.Tiedät jo sen, mitä et ainakaan halua lapsesi joutuvan kokemaan.Sitten kun olet vahvistunut ja varmempi itsestäsi, toivon kohdallesi osuvan jonkun hellän ja luotettavan persoonan, joka rakastaa sinua aidosti ja pystyt unohtamaan kaikki ne huonot suhteet, joiden vuoksi olet kärsinyt. Ihanaa syksyistä iltaa sinulle! :hug:
 
Kyllä se vie aikaa, mutta helpottaa aikaa myöten :hug:
Itse olen myöskin tuota pähkäillyt kun aikanaan rakastuin, varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni, ja tämä mies , aivan yllättäen, jätti minut. Ei varmaan vuoteen pidetty mitään yhteyttä, ja sitten ( en muista edes kumpi ) otettiin yhteyttä toisiimme ja nyt muutaman vuoden aikana meistä on tullu tosi läheiset ystävät. Tämä tapahtuis siis minun ja avomieheni esikoisen syntymän jälkeen vasta.
Ja nyt kuitenkin minua vaivaa koko ajan tunne että tää mies "jättää miut" taas. :(
Siis pelkään sanovani jotain väärin tai muuta sellasta ja kohta se ei enää välitäkään minusta.
Ja just eilen mietin että se varmaan johtuu siitä että hän on kerran sydämeni särkeny. En vaan pysty luottamaan etteikö niin vois yllättäen tapahtua taas. Siksi tää ystävyys on välillä rankkaa ja mietin jopa että oisko helpompi jos vaan jättäis pitämättä yhteyttä kokonaan.
:kieh:
Kuitenkaan mitään samanlaista rakkautta en tätä ihmistä kohtaan tunne kuin silloin aikanaan. Eli välitän vaan todella paljon ystävänä.

Joskos se aika auttaisi :hug: :hug: :heart:
 

Yhteistyössä