Syitä, miksi palsta ei jaksa pitemmän päälle kiinnostaa..

PusiPusi
Hei minä myös haluan osallistua tähän, yksi syy miksi palstailu ei kiinnosta: Olen kertonut itsestäni liian henkilökohtaisia asioita joita kadun, ja minusta on tunnistettavissa oleva kuvakin nähtävillä, jota myös kadun.

;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Hihhih! :D Mä oon miettinyt tota seksiaihetta, että miksi sitten edes harrastaa sitä, jos ei saa orgasmia.
:eek: Tosissasiko?
En minäkään harrastaisi seksiä, jos en saisi siinä orgasmia. Eihän se tuntuisi miltään. Ei ihme, että ihmisillä on kuollut seksielämä.
Jaa. Kyllä minusta seksi tuntuu hyvältä, vaikka en saa yhdynnän aikana orgasmia. Eli sunko mielestä seksi on siihen orgasmiin saakka ihan turhaa jyystöä, joka ei tunnu miltään?
 
Pous
Offtopic: ajattelin minäkin joskus että en koskaan muuta kenenkään miehen kanssa yhteen, olin silloin 17 vuotias :p kun kohdalle sattui poikaystävä joka olisi tahtonut muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja saada lapsia, jätin sen.

Sitten parin vuoden päästä tapasin nykyisen mieheni, parhaan ystäväni jonka kanssa kohta 10 vuotta yhdessä, naimisissa ollaan ja yhteinen lapsikin on.

Lucy
Minua ei tämä palsta jaksa enää paljoa kiinnostaa, koska:

Kaikki mielenkiintoiset aloitukset, joita tahtoisi seurata ja joissa on jotain järkeäkin, putoavat heti sivulle 543 ja niihin vastataan pari kertaa, kun taas kaikki älyttömyydet pysyvät melkein päivätolkulla tuossa ensimmäisellä sivulla ja niihin tulee sivukaupalla vastauksia, ja siis yleensähän vastaukset keskittyvät toisen moralisointiin ja oman egonsa pönkittämiseen.

Palsta on siis toisin sanoen kovin pinnallinen, esimerkkinä:
keskitytään selittämään mielummin siitä mitä on tänään ruokana kuin keskustelemaan siitä, että jonkun mies on pettänyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Edellisten kommenttien jälkeen voisi vain lisätä;

Ihminen ei voi olla onnellinen ilman parisuhdetta! Jos muuta väittää valehtelee! :heart:

Ja lapset on aina vahinkoja elleivät synny avioliitossa tai jos ei ole halunnut elää loppuelämäänsä lapsen isän kanssa.
Kyllä, ihminen voi olla onnellinen ilman parisuhdetta, ihan yhtälailla kuin ihminen voi olla onnellinen parisuhteesakin. Myös silloin kun miehestä löytyy niitä vikoja joista tekee mieli välillä valittaa täällä (harva meistä naisistakaan oikeasti on aivan täydellinen...).

Ihminen voi olla onnellinen yhden lapsen kanssa, kahden lapsen kanssa... vaikka kymmenen lapsen kanssa tai ilman niitä lapsia. Ihminen voi olla onnellinen asuessaan omakotitalossa, kerrostalossa tai rivitalossa. Maalla tai kaupungissa.

Mitä palstan kiinnostamiseen tulee, jos se ei kiinnosta niin eihän täällä sitten kannata aikaansa tuhlata.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Emilyn saa vain sellaisia miehiä, jotka ovat hyödyttömiä sängyn ulkopuolella. Jos itselläni olisi toistuvasti yhtä paska tuuri niin olisin minäkin mielelläni yh, mutta onneksi eräät meistä saavat parempia miehiä ja hyviä parisuhteita.
Peesi ja kumma kyllä noita hyödyttömiä vätyksiä hän kuvaa aika pitkään perhe-elämään ja lasten hoitoon aktiivisesti osallistuviksi ihannemiehiksi... kunnes BLING... ilmeisesti haltiatarkummin taika raukeaa ja prinssi muuttuu sammakoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ja Bling, lisää osoituksia palstan lukutaidottomuudesta tai vain siitä pyhästä yksinkertaisuudesta, josta olen aiemminkin kirjoittanut mutta jota jotkut vaan eivät kykene omassa pienessä maailmassaan käsittämään; mies voi olla erinomainen isä, vaikka olisikin huono tai epäsopiva puoliso parisuhteessa.

Ja mitä taas siihen tulee että miehelle suurin käyttötarkoitus on sängyssä, niin on asioita joitten tarpeisiin tyydytyksenä käy tuttu, kaveri tai ystävä - onhan se kivaa, että joku mies tulee ja vaihtaa valaisimeni kattoon mutta ei mun tarvitse seurustelemaan ryhtyä sen vuoksi. Ja toki sitä seksiäkin saa sinkkuna. Ehkä jopa enemmän kuin parisuhteessa, jossa toinen voi vuosien myötä ryhtyä pihtaamaan kun alkaa kyllästyä arkeen, joskin tuo pihtaus on kuulemma useammin naisten toimintatapa. Käytännössä elämään 24/7 ei vaan missään määrin, mihinkään toimeen tarvitse miestä - joskaan moni ei kykene elämäänsä itsenäisesti elämään, toki se hänelle suotakoon, useinhan tuolloin molemmat osapuolet haluavat toisesta sen tuen ja turvan arkeensa. Onhan se toki uusavutonta, että moni nainen yhä tarvitsee. Toki, ripustautukoot rauhassa toiseen, jos haluaa, eihän se minulta ole pois :)
 
Tuttu tai kaveri ei jaa kanssasi arkea. Toki se "puoliso" voi olla myös nainen, ei se vehkeitä katso. Mutta parisuhde kuitenkin. Ihan eri asia kuin kaverisuhde tai sukulaisuussuhde.

Minä en ainakaan miestä tarvitse lampunvaihtoon, vaan ajatustenvaihtoon. Yhdessäoloon. Asioiden jakamiseen, ilojen ja surujen. Ja kuten sanoin - voihan se puoliso olla nainenkin.
 
vieras
Jaa. Mites minä sitten? Viihdyn palstalla. Minulla onnellinen parisuhde, 18 v. yhdessä. Mies loistava puoliso ja isä. Lapsi terve ja hyväkäytöksinen. Elämä hyvää. Lihava olen, mutta tiedän tasan tarkkaan mistä johtuu, eikä se elämääni hidasta(liiat herkut) Onneksi en tupakoi enkä juo alkoholia. Hauskaa iltaa ap:lle ja muille.
 
Peesi. Puoliso jakaa arjen ilot ja surut. Siinä se. Minun puoliso on kyllä ihan mies :)
 
Tiivistitkin juuri pointtini. Minä en tarvitse miestä arkeni jakamiseen. Ajatuksia, iloja ja suruja taas voi jakaa ystävien ja muitten ihmisten, niin miesten kuin naisten kanssa.
 
Mulla oli noita ajatuksia kanssa kun ihan liikaa kävin aikoinaan palstalla, inhotti kaikki täällä ja ärsytti kun aina kyseltiin samaa ja samat haukkujatkin olivat liikenteessä päivittäin..
Siihen oli oiva keino-aloin vähentää huomattavasti palstalla käymistä, eipä ärsytä enää :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Ja mitä taas siihen tulee että miehelle suurin käyttötarkoitus on sängyssä, niin on asioita joitten tarpeisiin tyydytyksenä käy tuttu, kaveri tai ystävä - onhan se kivaa, että joku mies tulee ja vaihtaa valaisimeni kattoon mutta ei mun tarvitse seurustelemaan ryhtyä sen vuoksi. Ja toki sitä seksiäkin saa sinkkuna. Ehkä jopa enemmän kuin parisuhteessa, jossa toinen voi vuosien myötä ryhtyä pihtaamaan kun alkaa kyllästyä arkeen, joskin tuo pihtaus on kuulemma useammin naisten toimintatapa. Käytännössä elämään 24/7 ei vaan missään määrin, mihinkään toimeen tarvitse miestä - joskaan moni ei kykene elämäänsä itsenäisesti elämään, toki se hänelle suotakoon, useinhan tuolloin molemmat osapuolet haluavat toisesta sen tuen ja turvan arkeensa. Onhan se toki uusavutonta, että moni nainen yhä tarvitsee. Toki, ripustautukoot rauhassa toiseen, jos haluaa, eihän se minulta ole pois :)
Tuttu tai kaveri ei jaa kanssasi arkea. Toki se "puoliso" voi olla myös nainen, ei se vehkeitä katso. Mutta parisuhde kuitenkin. Ihan eri asia kuin kaverisuhde tai sukulaisuussuhde.

Minä en ainakaan miestä tarvitse lampunvaihtoon, vaan ajatustenvaihtoon. Yhdessäoloon. Asioiden jakamiseen, ilojen ja surujen. Ja kuten sanoin - voihan se puoliso olla nainenkin.
Tiivistitkin juuri pointtini. Minä en tarvitse miestä arkeni jakamiseen. Ajatuksia, iloja ja suruja taas voi jakaa ystävien ja muitten ihmisten, niin miesten kuin naisten kanssa.
Se että se jakaja asuu kanssasi (= puoliso, nainen tai mies) on täysin eri asia, kuin lasten mentyä nukkumaan soitella, josko joku kaveri ehtisi jutella ja jaksaisi jakaa sinun arkesi, joka ei kuitenkaan ole hänen arkeaan.
 
Juuri näin. Fiksua tekstiä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jaa. Mites minä sitten? Viihdyn palstalla. Minulla onnellinen parisuhde, 18 v. yhdessä. Mies loistava puoliso ja isä. Lapsi terve ja hyväkäytöksinen. Elämä hyvää. Lihava olen, mutta tiedän tasan tarkkaan mistä johtuu, eikä se elämääni hidasta(liiat herkut) Onneksi en tupakoi enkä juo alkoholia. Hauskaa iltaa ap:lle ja muille.
Niin Emilyn, mitä mieltä tästä? Olen varmasti sun silmiin luuseri, kun olen lihava ;)
 
onnellinen vaimo
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Vielä kurjempaa, jos motiivina sitä on harrastaa toisen nautinnon vuoksi. Ihanteellisinta kun mielestäni on molemminpuolinen nautinto, myös orgasmien osalta.
Täh? Kyllä mä olen monenakin yönä ollut aikamoisen iloisesti yllättynyt mieheni tyydyttäessä minut, ainoana motiivinaan minun nautintoni. Ja myös minä usein yllätän miehen antaen hänelle orgasmin motiivinani hänen nautintonsa. Vai eikö sitä lasketa seksin harrastamiseksi, jos ei ole yhdyntää? Kyllä sanon, että se on kurjaa, jos ei toiselle parisuhteessa halua koskaan pyyteettömästi rakkaudesta antaa nautintoa...
 
Miten ihmeessä ei ole vielä kertaakaan mainittu alatiesynnytyksen täydellisyydestä verrattuna sektioon? :eek:
Entäpä imetys? Eikö kukaan enää imetäkään 5v kaksosia tms?
Nämäkin ovat ikuisuusaiheita ja erittäin upeita pätemisenkohteita.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Emilyn saa vain sellaisia miehiä, jotka ovat hyödyttömiä sängyn ulkopuolella. Jos itselläni olisi toistuvasti yhtä paska tuuri niin olisin minäkin mielelläni yh, mutta onneksi eräät meistä saavat parempia miehiä ja hyviä parisuhteita.
Peesi ja kumma kyllä noita hyödyttömiä vätyksiä hän kuvaa aika pitkään perhe-elämään ja lasten hoitoon aktiivisesti osallistuviksi ihannemiehiksi... kunnes BLING... ilmeisesti haltiatarkummin taika raukeaa ja prinssi muuttuu sammakoksi.
Ja Bling, lisää osoituksia palstan lukutaidottomuudesta tai vain siitä pyhästä yksinkertaisuudesta, josta olen aiemminkin kirjoittanut mutta jota jotkut vaan eivät kykene omassa pienessä maailmassaan käsittämään; mies voi olla erinomainen isä, vaikka olisikin huono tai epäsopiva puoliso parisuhteessa.

Ja mitä taas siihen tulee että miehelle suurin käyttötarkoitus on sängyssä, niin on asioita joitten tarpeisiin tyydytyksenä käy tuttu, kaveri tai ystävä - onhan se kivaa, että joku mies tulee ja vaihtaa valaisimeni kattoon mutta ei mun tarvitse seurustelemaan ryhtyä sen vuoksi. Ja toki sitä seksiäkin saa sinkkuna. Ehkä jopa enemmän kuin parisuhteessa, jossa toinen voi vuosien myötä ryhtyä pihtaamaan kun alkaa kyllästyä arkeen, joskin tuo pihtaus on kuulemma useammin naisten toimintatapa. Käytännössä elämään 24/7 ei vaan missään määrin, mihinkään toimeen tarvitse miestä - joskaan moni ei kykene elämäänsä itsenäisesti elämään, toki se hänelle suotakoon, useinhan tuolloin molemmat osapuolet haluavat toisesta sen tuen ja turvan arkeensa. Onhan se toki uusavutonta, että moni nainen yhä tarvitsee. Toki, ripustautukoot rauhassa toiseen, jos haluaa, eihän se minulta ole pois :)
Jos olisi tarpeeksi viitseliäs, niin sekä tällä palstalla että Suomi24:lla olisi löydettävissä kymmeniä viestejä, jossa hehkutat exiesi ominaisuuksia nimenomaan PUOLISONA, et pelkästään lapsiesi isinä. Mutta ehkä nuo ihkuviestit eivät olleetkaan todellisuutta vaan vain oman mielikuvituksesi tuotetta.
 
Onko se, että on hyvä ja tasapainoinen suhde sitten jotain toiseen ripustautumista? Tai uusavuttomuutta? Onko se joku tavoite sitten että kaikki eletään sinkkuina?
Suurin osa on kyllä elänytkin sinkkuna ja hyvin tullut toimeen ilman kumppania, mutta kumppani elämässä ja jakamassa arkea on kyllä korvaamaton juttu. Siis se rakkaus ja yhteenkuuluvuus. Minä en näe siinä mitään uusavutonta tai ripustautumista. Minä en nyt ymmärrä mitä tuolla edellisellä kommentilla hait takaa?
Ja kyllä minä osaan myös meillä laittaa uuden lampun kattoon/thedä lumityöt/vaihtaa autonrenkaat. Se tekee joka ehtii. Ja ikinä ei voi ystävää verrata saman katon alla elävään, yhteistä elämää elävään puolisoon. Ei millään pahalla.
 
Yhteistyössä