Sun ja Mun rahat ?

Minkähän takia naisesta tulee uusperheessa automaattisesti joku piika? Ap:lla olisi mahdollisuus helpompaakin elämään (tosin ehkä rahallisesti vähän tiukempaan) jossa saisi ihan itse päättää omista menoistaan ja tuloistaan. Rahaa voisi jäädä käyttöön jopa nykyistä enemmän, mutta kun halutaan olla MIEHEN kanssa? Kotityötkin pienentyisivät puolella. Vaikka ap onkin työttömänä ei toisen kodinhoitajana oleminen edistä parisuhdetta.


Tällä hetkellä olet lähes ilmaisena piikana uusperheessä.

Minulla on tässä muutamasta ukosta kokemusta ja nykyään en voi muuta kuin ihmetellä miten ylimainostettu juttu koko MIES on tässä maailmassa.

 

Mun sisarukseni on sitä miestyyppiä, joka maksaa kaiken. Nainen ei osaa sitä kyllä arvostaa pätkääkään, vaan valittaa valittamistaan. Sitten kun saa jotain, niin kohta pitäisi olla hienompaa.

Johtopäätös: Vaikka nainen saisi kaiken, sekään ei riitä. Jos voi kupata miestä pahemman kerran, se vain suututtaa lisää. Sellaisia me naiset ollaan. Ihan hävettää kanssasisarieni puolesta, millaisia naiset osaavat nykypäivänä olla.

Tämä ei ollut suora kommentti alkuperäiselle kirjoittajalle, vaan välikommentti.

Onpa harvinainen keskustelu. Nyt nousee naisten maine silmissäni todella paljon, koska olen kuvitellut, että iso osa naisista ajattelee ap:n tavoin. Siis niin, että jo seurustelusuhteessa aletaan laskemaan miehen rahoja ja sitä miten hän niitä käyttää itselleen ja yhteisesti. Kyllä härskeimmät tapaukset ovat niitä, joissa miehelle laitetaan lasku kaikista omista menoista, jos seurustelu päättyy. Kyllä se on ap:n kohdalla suhde finaalissa, kun aletaan romanttisesti elämään sun ja mun euroilla; nimittäin silloin ei ole kyse rakkaudesta, vaan ihan jostain muusta.

 

Hm....eli suurin osa ihmisistä on sitä mieltä että työtön voi kyllä laittaa joka pennin minkä saa, kiinni tähän erittäin tiiviin yhdessäolon(voi verrata yhdessäasumiseen) ja uusperheen , eli myös hänen lastensa kustannuksiin/ruokaan/tavaraan , mutta on törkeä loinen jos ajattelee että hiukan parempituloinen voisi maksaa piirun verran enemmän yhteisistä syömisistä/kustannuksista jolloin molemmille jäisi omaan käyttöönkin muutama lantti???
Oletteko te kaikki ihan sekaisin? Ahneus ennen kaikkea vai?
Elatuksella tarkoitin lähinnä minun/lasteni satunnaisia kustannuksia yhdessäollessa (eli lähes aina nykyisin), esimerkkinä tilanne että minun rahani ovat jo loppuneet , eli käytetty yhteisiin suihin ja tarvitsisin sitten kuitenkin jostain syystä jonkin tavaran/vaatteen. Että hän voisi siinä kohdassa vaikka jeesata jos on tilillään rahaa... En tarkoittanut että hänen tulisi vastata kaikista mahdollisista kuluista...Puhhuijaa taas. Tosiaan kaikki omat tuloni käytän kaikkien hyväksi täällä eikä se minua haittaakaan, niin pitääkin. Haluaisin vain hiukan tasa-arvoa tähänkin.
Viimeinen vastaus vaikuttaa järkevältä ja asialliselta...mietin siis sitä.
Ja: eikö nämä palstat nimenomaan ole keskustelua/pohdintoja varten, eikö tänne nimenomaan tulla juuri siksi vinkumaan että ajatus ehkä selkenisi ennen kuin alkaa toimimaan täällä oikeassa elämässä?
Sen verran selkeni ajatus että tämä keskustelu saa loppua TÄHÄN!!!
Minä sen aloitin ja voin kai lopettaakin? Kiitos kaikille

Sinä siis hait täältä tukea sille ajatukselle, että töissäkäyvän poikaystäväsi pitäisi elättää sinut ja lapsesi? Tiedätkö minua raivostuttaa jo se, että Minä osallistun sinunlaistesi työttömien elättämiseen? Miksi et mene töihin? Ja mikset opeta teini-ikäisellesi, että ne "pakolliset" tuotteet ja vaatteet (ovatko jotain merkkikamaa?) ostetaan sen mukaan mitä tienataan? Hänkin voisi varmaan koulunkäynnin ohella jakaa vaikka lehtiä ym. ja osallistua omiin hankintoihinsa.

Näen punaista aina kun luen näistä yhteiskunnan loisista, jotka eivät osallistu millään lailla itse tähän hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon, mutta ovat lapa ojossa hyötymässä niin veronmaksajista kuin seurustelukumppaneistaankin.

 

Mielestäni tässä vaiheessa olisi järkevää muuttaa pysyvästi yhteen ja hoitaa kulut niin, että molemmille jäisi suurin piirtein saman verran rahaa "omaan käyttöön". Tämä edellyttää myös tasapuolista työnjakoa, eli jos toinen käy ansiotyössä, niin toinen ottaa päävastuun taloudenhoidosta. Molempien ansiotyö (edes osa-aikainen) helpottaisi kyllä tilannetta huomattavasti!

Toinen vaihtoehto on, että asutaan erillään ja kumpikin hoitaa oman perheensä kulut. Jos toisella perheellä on enemmän menohaluja kuin mihin toisella on varaa (ja kuitenkin yhdessä halutaan mennä), on kohtuullista että varakkaampi osapuoli tulee yhteisissä kuluissa vastaan.

 

Aloittajaa lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka kyllä hän on oikeilla jäljillä. Seurustelu ei yleensä kannata millään taloudellisilla mittareilla naisia. Asia saattaa muuttua jos suhde muuttuu avo- tai avioliitoksi, mutta seurustelusta ei tule kuin kohtuuttomia kustannuksia.

Olen itse havainnut saman ilmiön jokaisessa suhteessani. Vietetään paljon aikaa yhdessä, yleensä naisen kotona, joka on usein viihtyisämpi ja koska miesten on helpompi elää vähempine tavaroineen matkalaukkuelämää kuin naisten. Tämä johtaa siihen, että nainen vastaa huomattavasti suuremmalla osuudella yhteisen ajan ruokakustannuksista. Mies ostaa satunnaisesti ruokaa, mutta varsinaisesti se on nainen, joka huolehtii siitä että jääkaapissa on aina syötävää. Miehen ja naisen tekemien kauppareissujen ero on usein siinä, että mies saattaa ostaa yhtä iltaa varten paljon ruokatarvikkeita, nainen taas sen yhden illallisen lisäksi myös aamupalaa ja muuta syömistä pitemmällä tähtäimellä. Mies syö yleensä enemmän kuin nainen. Tästäkään syystä kulujen puolittaminen ei ole kohtuullista. Jääkaapin sisältö alkaa muuttumaan miehen tultua kuvioihin. Nyt sinne pitää ostaa myös leikkeleitä, saunaoluita ja sitä leipää mistä mies pitää. Ne katoavat sieltä hetkessä, mutta mies ei useinkaan itse huomaa tuoda niitä.

Tilanne yleensä vaan ajautuu tähän. Ihan huomaamattaan ja myös siitä syystä, että toiselle haluaa olla hyvä. Mies ehkä vie joskus elokuviin, vie autolla jonnekin, vuokraa leffan, tuo kukkia tms, mutta isossa kuviossa suurin yhteisen ajan menoerä on lopultakin ruoka.

Jokaisessa parisuhteessani rahaa on palanut mukayhteiseen ruokaan ihan älyttömästi. Taloudellisen eron huomaa heti, kun on sinkku.

 

Elatusvelvollisuus on juridisesti vain avioliitossa ja moraalisesti myös mielestäni avoliitossa. Niin kauan kun suhde ei ole tällä tasolla, kummankin on syytä vastata omista menoistaan ensisijaisesti, eikä mitään tilivelvollisuutta tuloista ja menoista ole.

Niin, ajatuksia siitä. Olen aviossa, ei lapsia.Eli jos minä päättäisin joku päivä sanoa pomolle että irtosanon itseni ja jään kotiin makaamaan, onko siis miehelläni minun elatusvelvollisuus? Minä se vain makaisin päivät kotona ja heiluisin kaupungilla ja mies maksaisi. Menisikö se juridisesti oikein näin?

Sitä paitsi onhan avopuolisotkin elatusvelvollisia, kelan ym tuet vaikuttuu puolison tuloista.

 

Jotkut meistä vain ovat liian köyhiä seurustelemaan. Yksin ei ainakaan tarvitse vierestä katsella toisen hulppeaa elintasoa, ja herkuttelua, kun itsellä on nälkä. Ehkä teillä olisi keskustelun paikka, miten eteenpäin. Lyöttekö hynttyyt virallisesti yhteen, ja hävität asuntosi, vai lähdettekö eri suuntiin.

ylipäätään kannattaa ottaa puoliso "omalta tasolta" eli samasta tuloluokasta. näin ei toinen syö sisäfiettä, toisen säästäessä hernekeittopurkkiin.

 

On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.

Mutta mikä on ikäero?

Tai motiivi?

olisiko se sängyssä saatava palvelu mikään hyvä ehdotus ..

 

Hm....eli suurin osa ihmisistä on sitä mieltä että työtön voi kyllä laittaa joka pennin minkä saa, kiinni tähän erittäin tiiviin yhdessäolon(voi verrata yhdessäasumiseen) ja uusperheen , eli myös hänen lastensa kustannuksiin/ruokaan/tavaraan , mutta on törkeä loinen jos ajattelee että hiukan parempituloinen voisi maksaa piirun verran enemmän yhteisistä syömisistä/kustannuksista jolloin molemmille jäisi omaan käyttöönkin muutama lantti???
Oletteko te kaikki ihan sekaisin? Ahneus ennen kaikkea vai?
Elatuksella tarkoitin lähinnä minun/lasteni satunnaisia kustannuksia yhdessäollessa (eli lähes aina nykyisin), esimerkkinä tilanne että minun rahani ovat jo loppuneet , eli käytetty yhteisiin suihin ja tarvitsisin sitten kuitenkin jostain syystä jonkin tavaran/vaatteen. Että hän voisi siinä kohdassa vaikka jeesata jos on tilillään rahaa... En tarkoittanut että hänen tulisi vastata kaikista mahdollisista kuluista...Puhhuijaa taas. Tosiaan kaikki omat tuloni käytän kaikkien hyväksi täällä eikä se minua haittaakaan, niin pitääkin. Haluaisin vain hiukan tasa-arvoa tähänkin.
Viimeinen vastaus vaikuttaa järkevältä ja asialliselta...mietin siis sitä.
Ja: eikö nämä palstat nimenomaan ole keskustelua/pohdintoja varten, eikö tänne nimenomaan tulla juuri siksi vinkumaan että ajatus ehkä selkenisi ennen kuin alkaa toimimaan täällä oikeassa elämässä?
Sen verran selkeni ajatus että tämä keskustelu saa loppua TÄHÄN!!!
Minä sen aloitin ja voin kai lopettaakin? Kiitos kaikille

Jaa niin toi kun Been there... nimimerkki kommentoi että niitä naisia jotka oottavat miehensä lompsan aukaisuja, niitä kutsutaan rumalla sanalla. Totta totta.

 

Toinen vaihtoehto on, että asutaan erillään ja kumpikin hoitaa oman perheensä kulut. Jos toisella perheellä on enemmän menohaluja kuin mihin toisella on varaa (ja kuitenkin yhdessä halutaan mennä), on kohtuullista että varakkaampi osapuoli tulee yhteisissä kuluissa vastaan.

No ei tietenkään ole! Jokainen perhe mitoittaa menohalunsa tulojensa mukaan. On vain hyväksyttävä taloudelliset realiteetit, kuten aikuinen, ja todeta ettei kaikkiin menoihin ole yksinkertaisesti varaa. Tai sitten on nostettava tulotasonsa menohalujensa tasolle.

 

Mikset ap mene töihin?! Siis oikeesti, käsittääkseni ansiotyöllä se elanto pitää ihmisen tienata ja teilläkin ratkeaisi monta ongelmaa samantien! Töitä kyllä varmasti löytyy, jos ei ala turhia nirsoilemaan. Mielestäni mikä tahansa työpaikka on parempi kuin työttömänä oleminen, siinä "hanttihommassakin" ollessa voi samalla etsiä sitä parempaa paikkaa ja varmasti tulevalle työnantajalle näyttää paremmalta se, että ihminen pitää itsensä toimeliaana ja kiinni työelämässä, vaikka se ei ehkä juuri sitä ominta alaa sattuisikaan olemaan.

Moni ei mene siksi koska silloin monet tuet loppuvat eli käteen jää sama kuin kotona makoillessa. Ellei jopa vähempää. Toki en tiedä ap:n tarinaa, mutta tämän olen varsin usein kuullut. Menettää kaikki tuet jos menee töihin, vaikka sinne Heseen mistä tässä on puhuttu.

 

Mielestäni tässä vaiheessa olisi järkevää muuttaa pysyvästi yhteen ja hoitaa kulut niin, että molemmille jäisi suurin piirtein saman verran rahaa "omaan käyttöön". Tämä edellyttää myös tasapuolista työnjakoa, eli jos toinen käy ansiotyössä, niin toinen ottaa päävastuun taloudenhoidosta. Molempien ansiotyö (edes osa-aikainen) helpottaisi kyllä tilannetta huomattavasti!
.

Jos ottaa osa-aikatyön vastaan, menettää vastaavasti tukia. Ei kannata.

 

Aloittajaa lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka kyllä hän on oikeilla jäljillä. Seurustelu ei yleensä kannata millään taloudellisilla mittareilla naisia. Asia saattaa muuttua jos suhde muuttuu avo- tai avioliitoksi, mutta seurustelusta ei tule kuin kohtuuttomia kustannuksia.


Tilanne yleensä vaan ajautuu tähän. Ihan huomaamattaan ja myös siitä syystä, että toiselle haluaa olla hyvä. Mies ehkä vie joskus elokuviin, vie autolla jonnekin, vuokraa leffan, tuo kukkia tms, mutta isossa kuviossa suurin yhteisen ajan menoerä on lopultakin ruoka.

Asia ei vaan saata, vaan muuttuu avo- tai avioliitossa, jolloin osoite on kaikilla virallisesti sama. Se on aivan selvää ja niin sen kuuluukin mennä. Kotiruoka ja sen valmistaminen ei ole senttipeliä, eikä miehen ravinnontarve niin merkittävästi poikkea naisen vastaavasta, että se ketään konkurssiin sinällään veisi. Jos suhde on sillä pohjalla, että jokaista suupalaa lasketaan, ei kannata yhteistaloutta lainkaan perustaa.

Jos haluaa olla toiselle 'hyvä' omalla kustannuksellaan, ei voi silloin toisella kädellä antaa ja toisella ottaa, eli kuvitella 'hyvyytensä' jälkeen toisen kuvitella olevan jotain 'velkaa'. Vastuullinen aikuinen, elatusvelvollinen varsinkaan, ei anna tilanteen 'ajautua', vaan hallitsee sitä tietoisesti. Oma typerä rahankäyttö ei voi olla seurustelukumppanin vastuulla.

 

Aloittajaa lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka kyllä hän on oikeilla jäljillä. Seurustelu ei yleensä kannata millään taloudellisilla mittareilla naisia. Asia saattaa muuttua jos suhde muuttuu avo- tai avioliitoksi, mutta seurustelusta ei tule kuin kohtuuttomia kustannuksia.

Olen itse havainnut saman ilmiön jokaisessa suhteessani. Vietetään paljon aikaa yhdessä, yleensä naisen kotona, joka on usein viihtyisämpi ja koska miesten on helpompi elää vähempine tavaroineen matkalaukkuelämää kuin naisten. Tämä johtaa siihen, että nainen vastaa huomattavasti suuremmalla osuudella yhteisen ajan ruokakustannuksista. Mies ostaa satunnaisesti ruokaa, mutta varsinaisesti se on nainen, joka huolehtii siitä että jääkaapissa on aina syötävää. Miehen ja naisen tekemien kauppareissujen ero on usein siinä, että mies saattaa ostaa yhtä iltaa varten paljon ruokatarvikkeita, nainen taas sen yhden illallisen lisäksi myös aamupalaa ja muuta syömistä pitemmällä tähtäimellä. Mies syö yleensä enemmän kuin nainen. Tästäkään syystä kulujen puolittaminen ei ole kohtuullista. Jääkaapin sisältö alkaa muuttumaan miehen tultua kuvioihin. Nyt sinne pitää ostaa myös leikkeleitä, saunaoluita ja sitä leipää mistä mies pitää. Ne katoavat sieltä hetkessä, mutta mies ei useinkaan itse huomaa tuoda niitä.

Tilanne yleensä vaan ajautuu tähän. Ihan huomaamattaan ja myös siitä syystä, että toiselle haluaa olla hyvä. Mies ehkä vie joskus elokuviin, vie autolla jonnekin, vuokraa leffan, tuo kukkia tms, mutta isossa kuviossa suurin yhteisen ajan menoerä on lopultakin ruoka.

Jokaisessa parisuhteessani rahaa on palanut mukayhteiseen ruokaan ihan älyttömästi. Taloudellisen eron huomaa heti, kun on sinkku.

Pistä joku hernesoppasäilyke poriseen ja aamuksi pelkkää lidlin kahvia, niin tuele halvaksi.

 

Toinen vaihtoehto on, että asutaan erillään ja kumpikin hoitaa oman perheensä kulut. Jos toisella perheellä on enemmän menohaluja kuin mihin toisella on varaa (ja kuitenkin yhdessä halutaan mennä), on kohtuullista että varakkaampi osapuoli tulee yhteisissä kuluissa vastaan.

No ei tietenkään ole! Jokainen perhe mitoittaa menohalunsa tulojensa mukaan. On vain hyväksyttävä taloudelliset realiteetit, kuten aikuinen, ja todeta ettei kaikkiin menoihin ole yksinkertaisesti varaa. Tai sitten on nostettava tulotasonsa menohalujensa tasolle.

Näin on! -ja millaisen mallin lapsetkin saa, kun huomaavat että perheeseen otettiin uusi "isä" joka on lähinnän lompsan roolissa!

 

Niin, ajatuksia siitä. Olen aviossa, ei lapsia.Eli jos minä päättäisin joku päivä sanoa pomolle että irtosanon itseni ja jään kotiin makaamaan, onko siis miehelläni minun elatusvelvollisuus? Minä se vain makaisin päivät kotona ja heiluisin kaupungilla ja mies maksaisi. Menisikö se juridisesti oikein näin?

Kyllä, juridisesti. Mutta moraalisesti... Ja voi olla, että mies hankkiutuisi elatusvelvollisuudestaan melko pian eroon, mutta vielähän voisit lypsää puolet hänen omaisuudestaan, mikäli avioehtoa ei olisi...

Sitä paitsi onhan avopuolisotkin elatusvelvollisia, kelan ym tuet vaikuttuu puolison tuloista.

Näin on, mikäli avopuolisoilla on virallisesti yhteinen osoite, ts. 'yksi jääkaappi'. Mutta jos kaikki ovat asuvinaan omissa osoitteissaan, vaikka todellisuudessa eivät, niin kumppanin tuloja ei voi todentaa samaan talouteen tuleviksi, eivätkä ne näin ollen pienennä sosiaalietuuksia...

 

On niitä sellaisiakin miehiä, jotka jopa elättävät naisensa kokonaan ensimmäisestä tutustumispäivästä lähtien.

Mutta mikä on ikäero?

Tai motiivi?

olisiko se sängyssä saatava palvelu mikään hyvä ehdotus ..

Ikäero oli 10v, itse 19v ja mies 29v.

Motiivi se, että olimme silmittömästi rakastuneita toisiimme. Ja olimme todellisia sielunveljiä. Olin itse liian nuori tajuamaan, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia helmiä ja päästin menemään tai oikeastaan itse lähdin.

Sängyssä meni tosi hyvin.

Yhdessäolomme oli yksi elämäni parhaimpia aikoja, jota vieläkin lämmöllä muistelen. Ollaan vieläkin ystäviä ja pidetään yhteyttä vaikka kummallakin on jo oma elämä toisaalla.

 

Mielestäni tässä vaiheessa olisi järkevää muuttaa pysyvästi yhteen ja hoitaa kulut niin, että molemmille jäisi suurin piirtein saman verran rahaa "omaan käyttöön". Tämä edellyttää myös tasapuolista työnjakoa, eli jos toinen käy ansiotyössä, niin toinen ottaa päävastuun taloudenhoidosta. Molempien ansiotyö (edes osa-aikainen) helpottaisi kyllä tilannetta huomattavasti!
.

Jos ottaa osa-aikatyön vastaan, menettää vastaavasti tukia. Ei kannata.

Näinhän se menee: tuet ovat monille luusereille pääasiallinen elatuslaitos. Eikö herranpieksut pidäkin olla niin, että jos tekee töitä ei saa tukia??? Siihenhän ihmisen pitää pyrkiäkin eikä tuilla elämään!

Minusta koko tukijärjestelmä pitäisi lopettaa ja avustaa vain vanhoja ja sairaita. Kyllä alkaisi nuorille terveille ihmisille kummasti työhaluja ilmaantua, kun suolet kurnii ja pakkanen paukkuu nurkissa.

 

Aloittajaa lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka kyllä hän on oikeilla jäljillä. Seurustelu ei yleensä kannata millään taloudellisilla mittareilla naisia. Asia saattaa muuttua jos suhde muuttuu avo- tai avioliitoksi, mutta seurustelusta ei tule kuin kohtuuttomia kustannuksia.

Olen itse havainnut saman ilmiön jokaisessa suhteessani. Vietetään paljon aikaa yhdessä, yleensä naisen kotona, joka on usein viihtyisämpi ja koska miesten on helpompi elää vähempine tavaroineen matkalaukkuelämää kuin naisten. Tämä johtaa siihen, että nainen vastaa huomattavasti suuremmalla osuudella yhteisen ajan ruokakustannuksista. Mies ostaa satunnaisesti ruokaa, mutta varsinaisesti se on nainen, joka huolehtii siitä että jääkaapissa on aina syötävää. Miehen ja naisen tekemien kauppareissujen ero on usein siinä, että mies saattaa ostaa yhtä iltaa varten paljon ruokatarvikkeita, nainen taas sen yhden illallisen lisäksi myös aamupalaa ja muuta syömistä pitemmällä tähtäimellä. Mies syö yleensä enemmän kuin nainen. Tästäkään syystä kulujen puolittaminen ei ole kohtuullista. Jääkaapin sisältö alkaa muuttumaan miehen tultua kuvioihin. Nyt sinne pitää ostaa myös leikkeleitä, saunaoluita ja sitä leipää mistä mies pitää. Ne katoavat sieltä hetkessä, mutta mies ei useinkaan itse huomaa tuoda niitä.
Sataprosenttisesti samaa mieltä. Miehen kanssa on kallista elää.

Tilanne yleensä vaan ajautuu tähän. Ihan huomaamattaan ja myös siitä syystä, että toiselle haluaa olla hyvä. Mies ehkä vie joskus elokuviin, vie autolla jonnekin, vuokraa leffan, tuo kukkia tms, mutta isossa kuviossa suurin yhteisen ajan menoerä on lopultakin ruoka.

Jokaisessa parisuhteessani rahaa on palanut mukayhteiseen ruokaan ihan älyttömästi. Taloudellisen eron huomaa heti, kun on sinkku.

 

Mielestäni tässä vaiheessa olisi järkevää muuttaa pysyvästi yhteen ja hoitaa kulut niin, että molemmille jäisi suurin piirtein saman verran rahaa "omaan käyttöön". Tämä edellyttää myös tasapuolista työnjakoa, eli jos toinen käy ansiotyössä, niin toinen ottaa päävastuun taloudenhoidosta. Molempien ansiotyö (edes osa-aikainen) helpottaisi kyllä tilannetta huomattavasti!
.

Jos ottaa osa-aikatyön vastaan, menettää vastaavasti tukia. Ei kannata.

Näinhän se menee: tuet ovat monille luusereille pääasiallinen elatuslaitos. Eikö herranpieksut pidäkin olla niin, että jos tekee töitä ei saa tukia??? Siihenhän ihmisen pitää pyrkiäkin eikä tuilla elämään!

Minusta koko tukijärjestelmä pitäisi lopettaa ja avustaa vain vanhoja ja sairaita. Kyllä alkaisi nuorille terveille ihmisille kummasti työhaluja ilmaantua, kun suolet kurnii ja pakkanen paukkuu nurkissa.

Himmaas nyt vähän. Maassamme ei riitä niitä töitä millään kaikille, vaikka kuinka hakisi.

 

Mielestäni tässä vaiheessa olisi järkevää muuttaa pysyvästi yhteen ja hoitaa kulut niin, että molemmille jäisi suurin piirtein saman verran rahaa "omaan käyttöön". Tämä edellyttää myös tasapuolista työnjakoa, eli jos toinen käy ansiotyössä, niin toinen ottaa päävastuun taloudenhoidosta. Molempien ansiotyö (edes osa-aikainen) helpottaisi kyllä tilannetta huomattavasti!
.

Jos ottaa osa-aikatyön vastaan, menettää vastaavasti tukia. Ei kannata.

Näinhän se menee: tuet ovat monille luusereille pääasiallinen elatuslaitos. Eikö herranpieksut pidäkin olla niin, että jos tekee töitä ei saa tukia??? Siihenhän ihmisen pitää pyrkiäkin eikä tuilla elämään!

Minusta koko tukijärjestelmä pitäisi lopettaa ja avustaa vain vanhoja ja sairaita. Kyllä alkaisi nuorille terveille ihmisille kummasti työhaluja ilmaantua, kun suolet kurnii ja pakkanen paukkuu nurkissa.

Tuo tukiviidakko/osa-aikaisen tai muuten huonopalkkaisen työn vastaanotto-kysymys on vaikea. Ei montaakaan ihmistä motivoi tehdä työtä jos kotona löhöämällä saa saman, ellei jopa enempi, kuten jossain tapauksissa. Jos tekee pienipalkkaista työtä, joutuu viemään penskatkin päiväkotiin ensin, mahdollisesti autottomana ihmisenä toiselle puolelle kaupunkia. Kyllä silloin monella ennemmin houkuttaa se kotisohva ja Big brotherin seuraaminen.

 

Oma teksti jäi näköjään pois lainauksen perästä.
Olen N33:n kanssa tismalleen samaa mieltä, kirjoitettu teksi on 100% oikein. Miehen kanssa on kallista elää. Eron huomaa kun alkaa elelemään yksin. Nainen se on, joka miehen arkipäivässä elättää.

 

Mies syö enemmän, siis saisi maksaa enemmän ruuista kuin nainen.

 

Jos ei pidä puoliaan saa kyllä ostella kaiken itse ja toinen ei ymmärrä edes hävetä. Olisi kiva jos olisi joku leipäpala tai kahvipaketti joskus ilmestynyt samalla ovenavauksella kuin mies joka tulee viikonloppua viettämään. Sitä tullaan vähän niin kuin äidin tai siskon luokse. Mitään ei tuoda, mutta herkut katoavat makeisiin suihin.


Minulla onkin tästä lähtien vain vishyä kaapissa rupes niin ketuttamaan.

 

Tuo tukiviidakko/osa-aikaisen tai muuten huonopalkkaisen työn vastaanotto-kysymys on vaikea. Ei montaakaan ihmistä motivoi tehdä työtä jos kotona löhöämällä saa saman, ellei jopa enempi, kuten jossain tapauksissa. Jos tekee pienipalkkaista työtä, joutuu viemään penskatkin päiväkotiin ensin, mahdollisesti autottomana ihmisenä toiselle puolelle kaupunkia. Kyllä silloin monella ennemmin houkuttaa se kotisohva ja Big brotherin seuraaminen.

Niin, on tietenkin ihmisiä, jotka pitävät tärkeänä ihan ihmisarvolleen kyetä kaikin mahdollisin keinoin hankkimaan omat ansionsa, eikä vain 'lapa ojossa' kuten joku aiempi kirjoitti, odottamaan tukia. Saati laskeskelemaan kumpi on 'tuottoisampaa', työttömänä oleilu vai työssäkäynti.

Kun tarpeeksi pitkään on pelkkien toisten maksamien tukien varassa, käy kuten aloittajalle, alkaa kuvitella normaaleita arkiaskareita 'työksi' ja kuvittelee niillä olevan erityistä rahallista arvoa, jonka hän haluaisi laskuttaa työssäkäyvältä kumppaniltaan. Nämä samat arkiaskareet, ruoan valmistus ja lapsistaan huolehtiminen (työssäkäynnin jälkeenkin), on jokaisen aikuisen ihmisen tehtävä, kenenkään maksamatta niistä lanttiakaan!