Sun ja Mun rahat ?

Ystäväni, sanotaan vaikka Tiina, alkoi seurustella Ollin kanssa. Olli asui yksin ja Tiina vielä kotonaan.Tiina halusi tehdä vaikutuksen "äidillisin keinoin" eli siivosi, pyykkäsi, luuttusi ja kokkaili miehen asunnolla aina viikonloppuisin kun näkivät. Pian muutti Tiina Ollin luo. Tietysti sama siivous jatkui, kun oli miehen sellaiseen opettanut ja sehän tytön "valttikortti" oli ollutkin, muuten ei niin kummoinen tyttönen. Mies oli sellainen komeampi tapaus.

Tänä päivänä pariskunta on yhdessä, 3 lasta omakotitalo ja mökki. Voitte arvata kuka edelleen tekee kaiket kotityöt..molemmat käy päivätyössä, mutta tuo siivous/pyykkäys ym asetelma jäi. Nainen kärsii mutta vaikea tuota kuviota on enää muuttaakaan.Mies ei tee kotonaan yhtään mitään, bailaamassa kyllä jaksaa käydä kerran kuussa yksin. Vaimo ei pääse koskaan kun pitää aina olla kotona lasten kanssa, ja "kunnon äiti ei anna lapsiaan vieraalle hoitoon bailaamisen takia".

Olin tämän tiinan paras kaveri vielä 10 v sitten, mutten enää.On ne penskat meilläkin,mutta mies on hiukan eri konsteilla valittu. Käyn jopa viihteellä joskus, seura vain on vaihtunut 10 vuodessa.

 

Näinhän se menee: tuet ovat monille luusereille pääasiallinen elatuslaitos.

No näinhän se menee monissa tapauksissa. Ja koska sosiaalihuolto on maassamme varsin korkealla tasolla, alkaa raja hämärtyä, mitä voi vaatia ja odottaa vastineeksi sille, ettei käy ansiotyössä.

Eikö herranpieksut pidäkin olla niin, että jos tekee töitä ei saa tukia??? Siihenhän ihmisen pitää pyrkiäkin eikä tuilla elämään!

Oikein pitkään sosiaalituilla elellyt alkaa jo hamuta suoraa tulonsiirtoa kumppaninsa kukkarosta kierrättämättä sitä enää, suurimmaksi osaksi työssäkäyvien maksamilla veroilla kustannettujen, sosiaalitukien kautta...

 

Aloittajaa lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka kyllä hän on oikeilla jäljillä. Seurustelu ei yleensä kannata millään taloudellisilla mittareilla naisia. Asia saattaa muuttua jos suhde muuttuu avo- tai avioliitoksi, mutta seurustelusta ei tule kuin kohtuuttomia kustannuksia.


Tilanne yleensä vaan ajautuu tähän. Ihan huomaamattaan ja myös siitä syystä, että toiselle haluaa olla hyvä. Mies ehkä vie joskus elokuviin, vie autolla jonnekin, vuokraa leffan, tuo kukkia tms, mutta isossa kuviossa suurin yhteisen ajan menoerä on lopultakin ruoka.

Asia ei vaan saata, vaan muuttuu avo- tai avioliitossa, jolloin osoite on kaikilla virallisesti sama. Se on aivan selvää ja niin sen kuuluukin mennä. Kotiruoka ja sen valmistaminen ei ole senttipeliä, eikä miehen ravinnontarve niin merkittävästi poikkea naisen vastaavasta, että se ketään konkurssiin sinällään veisi. Jos suhde on sillä pohjalla, että jokaista suupalaa lasketaan, ei kannata yhteistaloutta lainkaan perustaa.

Jos haluaa olla toiselle 'hyvä' omalla kustannuksellaan, ei voi silloin toisella kädellä antaa ja toisella ottaa, eli kuvitella 'hyvyytensä' jälkeen toisen kuvitella olevan jotain 'velkaa'. Vastuullinen aikuinen, elatusvelvollinen varsinkaan, ei anna tilanteen 'ajautua', vaan hallitsee sitä tietoisesti. Oma typerä rahankäyttö ei voi olla seurustelukumppanin vastuulla.

Kuka tässä on jokaista suupalaa laskenut? Totuus on vain se, että usein mies syö vähintään puolta enemmän kuin nainen, haluaa kalliimpia ruokia, pihvejä sun muuta. Ruokalaskuista kertyy pitkä penni vuosien kuluessa. Miksi ihmeessä ruokalaskut pitäisi panna puoliksi jos mies syö puolta enemmän? Taitaa miehet olla liian pihejä maksaakseen edes omat syömisensä. Kyllä tuollainen on naisen siivellä elämämistä.

 

Jos ei pidä puoliaan saa kyllä ostella kaiken itse ja toinen ei ymmärrä edes hävetä. Olisi kiva jos olisi joku leipäpala tai kahvipaketti joskus ilmestynyt samalla ovenavauksella kuin mies joka tulee viikonloppua viettämään. Sitä tullaan vähän niin kuin äidin tai siskon luokse. Mitään ei tuoda, mutta herkut katoavat makeisiin suihin.


Minulla onkin tästä lähtien vain vishyä kaapissa rupes niin ketuttamaan.

Laittakaa ostoslista mukaan miehen lähtiessä, seuraavaa kertaa varten.

 

Ystäväni, sanotaan vaikka Tiina, alkoi seurustella Ollin kanssa. Olli asui yksin ja Tiina vielä kotonaan.Tiina halusi tehdä vaikutuksen "äidillisin keinoin" eli siivosi, pyykkäsi, luuttusi ja kokkaili miehen asunnolla aina viikonloppuisin kun näkivät. Pian muutti Tiina Ollin luo. Tietysti sama siivous jatkui, kun oli miehen sellaiseen opettanut ja sehän tytön "valttikortti" oli ollutkin, muuten ei niin kummoinen tyttönen. Mies oli sellainen komeampi tapaus.

Tänä päivänä pariskunta on yhdessä, 3 lasta omakotitalo ja mökki. Voitte arvata kuka edelleen tekee kaiket kotityöt..molemmat käy päivätyössä, mutta tuo siivous/pyykkäys ym asetelma jäi. Nainen kärsii mutta vaikea tuota kuviota on enää muuttaakaan.Mies ei tee kotonaan yhtään mitään, bailaamassa kyllä jaksaa käydä kerran kuussa yksin. Vaimo ei pääse koskaan kun pitää aina olla kotona lasten kanssa, ja "kunnon äiti ei anna lapsiaan vieraalle hoitoon bailaamisen takia".

Olin tämän tiinan paras kaveri vielä 10 v sitten, mutten enää.On ne penskat meilläkin,mutta mies on hiukan eri konsteilla valittu. Käyn jopa viihteellä joskus, seura vain on vaihtunut 10 vuodessa.

Pitäisi laskea mitä kotitöiden vieraalla teettäminen maksasi ja jakaa summa puoliksi. Mies maksaa sitten naiselle hänen tekemistään kotitöistä oman osuutensa eli puolet, jos ei kerran itse osallistu kodin hoitamiseen.
Jos mies syö huomattavasti enemmän kuin nainen niin maksaa myös ruuista enemmän.
Miesten on aika lopettaa naisten siivellä eläminen.

 

Pitäisi laskea mitä kotitöiden vieraalla teettäminen maksasi ja jakaa summa puoliksi. Mies maksaa sitten naiselle hänen tekemistään kotitöistä oman osuutensa eli puolet, jos ei kerran itse osallistu kodin hoitamiseen.
Jos mies syö huomattavasti enemmän kuin nainen niin maksaa myös ruuista enemmän.
Miesten on aika lopettaa naisten siivellä eläminen.

Mutta tuostahan syntyy työsuhde ja silloin on myös maksettava verot ja muut maksut. Hyvää olisi myös se, kun yhteiskunnan tukitarve vähenisi.

 

Naisella on usein huonompi palkka kuin miehellä. Nainen tekee usein suurimman osan kotitöistä. Mutta ruuat pitäisi maksaa puolisksi, vaikka toinen syö monta kertaa enemmän. Kukahan tällä systeemillä voittaa eniten?
Ja jos selvästä epäoikeudenmukaisuudesta valittaa, niin silloin ollaan mukamas pilkunnussijoita. Entä jos osat olisi päinvastoin? Mies tekisi kaikki kotityöt, ansaitsi vähemmän ja söisi vähemmän, mutta maksaisi toisenkin syömisistä?

 

Pitäisi laskea mitä kotitöiden vieraalla teettäminen maksasi ja jakaa summa puoliksi. Mies maksaa sitten naiselle hänen tekemistään kotitöistä oman osuutensa eli puolet, jos ei kerran itse osallistu kodin hoitamiseen.
Jos mies syö huomattavasti enemmän kuin nainen niin maksaa myös ruuista enemmän.
Miesten on aika lopettaa naisten siivellä eläminen.

Mutta tuostahan syntyy työsuhde ja silloin on myös maksettava verot ja muut maksut. Hyvää olisi myös se, kun yhteiskunnan tukitarve vähenisi.

Tämä voisi olla ainoa tapa saada mies osallistumaan kotitöihin. Ehkä sieltä sohvanperältä pylly nousisi helpommin kun alkaa lompakko laihtua.

 

Naisella on usein huonompi palkka kuin miehellä.

Sehän on täysin ammatinvalinnasta kiinni. Nykypäivänä on niin harvoja ammatteja, jotka ovat niin sidoksissa sukupuoleen, että mikään ei estä naista hankkimasta itselleen samaa koulutusta, samaa työpaikkaa ja työsuhde-etuja sekä -velvollisuuksia, kuin miehetkin.

Nainen tekee usein suurimman osan kotitöistä.

Tämäkin on oma valinta, suostua päätoimiseksi piiaksi. Useille naisille ei miehen tapa tehdä kotitötä edes kelpaa, vaan kaikki pyykinripustamisesta lähtien tapahtuu 'väärin'. Useammin kuin kerran kuulee naisen sanovan tekevänsä kotityöt itse, kuin 'korjailevan muiden jälkiä'.

Mutta ruuat pitäisi maksaa puolisksi, vaikka toinen syö monta kertaa enemmän.

Monta kertaa enemmän syövä on jollain tavoin häiriintynyt tai sitten kulutus on vastaavalla tasolla, mikäli syöjä ei liho. Miehet harvoin syövät makeisia yhtä paljon kuin naiset, joita kuitenkin ostellaan lapsille ja naisille kotitalouteen, vaikka lämmintä ruokaa miehet söisivätkin määrällisesti enemmän. Miehet harvoin kestitsevät kahvivieraita samassa mittakaavassa kuin naiset, ja vieraillehan on aina oltava 'kahviin kastamista'. Kaikki nämäkin 'elintarvikkeet' menevät yleensä yhteispotista.

Kukahan tällä systeemillä voittaa eniten?

Se, joka tienaa eniten.

Keskustelu on muuttunut jo aivan järjettömäksi ja livennyt aiheesta ohi. Kohta joku valopää keksii, että vain naiset synnyttävät, heidän kuuluu saada 'korvausta' raskaudesta, synnyttämisestä ja imettämisestä... (Mitä he itse asiassa saavatkin, äitiysrahan muodossa).

Ei tässä ole mitään ihmeellisempää: Yhteistaloudessa, jolloin asutaan virallisesti, myös viranomaisten mielestä samassa osoitteessa, kaikki elävät samaa elintasoa, koska tienestit menevät yhteiseen pottiin: Perheen hyväksi.
Omissa talouksissaan virallisesti elävät vastaavat oman taloutensa menoista täysimääräisesti itse. (Tai tukien muodossa, jos itsenäinen ansainta ei onnistu). Sosiaalituilla elelevien elintaso on tietenkin matalampi, kuin työssäkäyvien ja niin sen kuuluukin olla.

 

Pitäisi laskea mitä kotitöiden vieraalla teettäminen maksasi ja jakaa summa puoliksi. Mies maksaa sitten naiselle hänen tekemistään kotitöistä oman osuutensa eli puolet, jos ei kerran itse osallistu kodin hoitamiseen.
Jos mies syö huomattavasti enemmän kuin nainen niin maksaa myös ruuista enemmän.
Miesten on aika lopettaa naisten siivellä eläminen.

No tässähän nerokas idea on...

Entäpä jos laskennan jälkeen tullaankin siihen lopputulokseen, että summa olisi maksettuna varsin kohtuullinen ja toinen osapuoli haluaa tilata sellaiset palvelut? Miten sitten suu pannaan sen osapuolen naamalla, joka on kuvitellyt nyhtävänsä nämä 'ansiot' kumppaninsa lompakosta, mutta joutuukin nyt maksamaan sen puolikkaansa palveluista jollekin toiselle?

Harva sosiaalietuuksia nauttiva edes tajuaa sitä, että se, minkä hän itse maksaa mm. kunnallisesta lastenhoidosta ja terveydenhuollosta, on vain murto-osa todellisiin kustannuksiin nähden. Nykyään voi käyttää jo verovähennyksiä kotitöiden teettämisessä.

Yleisesti, ei pidä perustaa perhettä ja tehdä lapsia, jos niiden elatuksesta ja hoidosta, sekä täysin normaaleista kotiaskareista täytyy alkaa jotakuta laskuttamaan. Alkaa todellakin arkirealiteetit hämärtyä monen mielessä, mitä te oikeasti kuvittelette elämän olevan?

 

Toinen vaihtoehto on, että asutaan erillään ja kumpikin hoitaa oman perheensä kulut. Jos toisella perheellä on enemmän menohaluja kuin mihin toisella on varaa (ja kuitenkin yhdessä halutaan mennä), on kohtuullista että varakkaampi osapuoli tulee yhteisissä kuluissa vastaan.

No ei tietenkään ole! Jokainen perhe mitoittaa menohalunsa tulojensa mukaan. On vain hyväksyttävä taloudelliset realiteetit, kuten aikuinen, ja todeta ettei kaikkiin menoihin ole yksinkertaisesti varaa. Tai sitten on nostettava tulotasonsa menohalujensa tasolle.

Totta, jos kyseessä on yksi talous. Esimerkilläni viittasin kahden talouden perheeseen, eli lähinnä seurustelusuhteeseen, jossa molemmilla osapuolilla on jo lapsia, mutta ei kuitenkaan "yhteistä lompakkoa".

 

Toinen vaihtoehto on, että asutaan erillään ja kumpikin hoitaa oman perheensä kulut. Jos toisella perheellä on enemmän menohaluja kuin mihin toisella on varaa (ja kuitenkin yhdessä halutaan mennä), on kohtuullista että varakkaampi osapuoli tulee yhteisissä kuluissa vastaan.

No ei tietenkään ole! Jokainen perhe mitoittaa menohalunsa tulojensa mukaan. On vain hyväksyttävä taloudelliset realiteetit, kuten aikuinen, ja todeta ettei kaikkiin menoihin ole yksinkertaisesti varaa. Tai sitten on nostettava tulotasonsa menohalujensa tasolle.

Totta, jos kyseessä on yksi talous. Esimerkilläni viittasin kahden talouden perheeseen, eli lähinnä seurustelusuhteeseen, jossa molemmilla osapuolilla on jo lapsia, mutta ei kuitenkaan "yhteistä lompakkoa".

Minä käsitin sen kyllä juuri niin, kuin olit kirjoittanut ja siksi vastasin, kuten vastasin. Seurustelevat ihmiset eivät välttämättä voi, haluamisestaan huolimatta, tehdä kaikkea yhdessä siksi, että toisen varat eivät riitä. Ja on täysin kohtuutonta odottaa varakkaamman osapuolen kustantavan persaukisemman haluamisia. Tietenkin hän voi niin tehdä halutessaan, mutta mitään velvollisuutta hänellä ei siihen ole.

 

Toinen vaihtoehto on, että asutaan erillään ja kumpikin hoitaa oman perheensä kulut. Jos toisella perheellä on enemmän menohaluja kuin mihin toisella on varaa (ja kuitenkin yhdessä halutaan mennä), on kohtuullista että varakkaampi osapuoli tulee yhteisissä kuluissa vastaan.

No ei tietenkään ole! Jokainen perhe mitoittaa menohalunsa tulojensa mukaan. On vain hyväksyttävä taloudelliset realiteetit, kuten aikuinen, ja todeta ettei kaikkiin menoihin ole yksinkertaisesti varaa. Tai sitten on nostettava tulotasonsa menohalujensa tasolle.

Totta, jos kyseessä on yksi talous. Esimerkilläni viittasin kahden talouden perheeseen, eli lähinnä seurustelusuhteeseen, jossa molemmilla osapuolilla on jo lapsia, mutta ei kuitenkaan "yhteistä lompakkoa".

Vielä lisäys edelliseen: Tietenkään kenenkään ei ole pakko tulla ylimääräisissä kuluissa pienituloista kumppaniaan vastaan, mutta yleensä näin halutaan tehdä. Muutoinhan pariskunta lapsineen ei pääsisi yhdessä mihinkään maksullisiin rientoihin ilman, että toinen joutuisi tinkimään perustarpeistaan. Mitä järkeä tällaisessa suhteessa ylipäätään olisi?

 

no juu, mikähän ammattiliitto voisi alkaa ajamaan seurustelusuhteellisten oikeutta.
saavutetuista eduista ei tingitä ja asiantuntija-apua neuvotteluihin. Turha se on kiistää, että helppo raha kiinnostaa.

 

Toinen vaihtoehto on, että asutaan erillään ja kumpikin hoitaa oman perheensä kulut. Jos toisella perheellä on enemmän menohaluja kuin mihin toisella on varaa (ja kuitenkin yhdessä halutaan mennä), on kohtuullista että varakkaampi osapuoli tulee yhteisissä kuluissa vastaan.

No ei tietenkään ole! Jokainen perhe mitoittaa menohalunsa tulojensa mukaan. On vain hyväksyttävä taloudelliset realiteetit, kuten aikuinen, ja todeta ettei kaikkiin menoihin ole yksinkertaisesti varaa. Tai sitten on nostettava tulotasonsa menohalujensa tasolle.

Totta, jos kyseessä on yksi talous. Esimerkilläni viittasin kahden talouden perheeseen, eli lähinnä seurustelusuhteeseen, jossa molemmilla osapuolilla on jo lapsia, mutta ei kuitenkaan "yhteistä lompakkoa".

Vielä lisäys edelliseen: Tietenkään kenenkään ei ole pakko tulla ylimääräisissä kuluissa pienituloista kumppaniaan vastaan, mutta yleensä näin halutaan tehdä. Muutoinhan pariskunta lapsineen ei pääsisi yhdessä mihinkään maksullisiin rientoihin ilman, että toinen joutuisi tinkimään perustarpeistaan. Mitä järkeä tällaisessa suhteessa ylipäätään olisi?

Ja vielä. Itse olen sitä mieltä, että ilmaisiakin harrastuksia ja menomestoja on riittävästi, eli hauskaa voi pitää ilman rahaakin. Eikä tosiaan ole fiksua velvoittaa kumppaniaan rahoittamaan ylimääräisiä huvituksia. Eli aloite maksuun olisi tultava parempituloiselta kumppanilta itseltään, ilman mitään taka-ajatuksia tai velvoitteita.

 

"On täysin kohtutonta odottaa varakkaamman osapuolen kustantavan persaukisen haluamisia."
Vähintään yhtä kohtuutonta on se, että vähemmän varakas maksaa ruokalaskuista puolet, varsinkin jos syö itse huomattavasti vähemmän.

 

Toinen vaihtoehto on, että asutaan erillään ja kumpikin hoitaa oman perheensä kulut. Jos toisella perheellä on enemmän menohaluja kuin mihin toisella on varaa (ja kuitenkin yhdessä halutaan mennä), on kohtuullista että varakkaampi osapuoli tulee yhteisissä kuluissa vastaan.

No ei tietenkään ole! Jokainen perhe mitoittaa menohalunsa tulojensa mukaan. On vain hyväksyttävä taloudelliset realiteetit, kuten aikuinen, ja todeta ettei kaikkiin menoihin ole yksinkertaisesti varaa. Tai sitten on nostettava tulotasonsa menohalujensa tasolle.

Totta, jos kyseessä on yksi talous. Esimerkilläni viittasin kahden talouden perheeseen, eli lähinnä seurustelusuhteeseen, jossa molemmilla osapuolilla on jo lapsia, mutta ei kuitenkaan "yhteistä lompakkoa".

Vielä lisäys edelliseen: Tietenkään kenenkään ei ole pakko tulla ylimääräisissä kuluissa pienituloista kumppaniaan vastaan, mutta yleensä näin halutaan tehdä. Muutoinhan pariskunta lapsineen ei pääsisi yhdessä mihinkään maksullisiin rientoihin ilman, että toinen joutuisi tinkimään perustarpeistaan. Mitä järkeä tällaisessa suhteessa ylipäätään olisi?

Ja vielä. Itse olen sitä mieltä, että ilmaisiakin harrastuksia ja menomestoja on riittävästi, eli hauskaa voi pitää ilman rahaakin. Eikä tosiaan ole fiksua velvoittaa kumppaniaan rahoittamaan ylimääräisiä huvituksia. Eli aloite maksuun olisi tultava parempituloiselta kumppanilta itseltään, ilman mitään taka-ajatuksia tai velvoitteita.

Tarkoitin tosiaan yhteisiä haluamisia, enkä vain persaukisen omia haluamisia.

 

Vähintään yhtä kohtuutonta on se, että vähemmän varakas maksaa ruokalaskuista puolet, varsinkin jos syö itse huomattavasti vähemmän.

Kenen ruokahalu on sillä tavoin poikkeava, että se muka pitkällä aika välillä olisi 'huomattavasti' vähemmän tai enemmän?
Työssäkäyvät aterioivat yleensä työpaikkaruokaloissa, jotka ovat hyvin edullisia tai heille on muutoin järjestetty joku ateriakorvaus tai lounassetelit. Suurin osa päivän energiatarpeesta tyydytetään yleensä tällä aterialla.
Työpäivän jälkeinen ruokailu tuskin enää on mikään 'huomattava' panostus. Hesburgerissa asiointi taas ei ole mikään arkiateriaksi tarkoitettu ruokailutapa, vähävaraisellakin luulisi olevan kohtuullisessa määrin moiseen varaa ilman kumppaninsa lompakolla käyntiä. Työssäkäymätön taas ateroi koko päivän kotona yhteisesti ostetuista elintarvikkeista, eikä maksa ateroista enää erikseen, kuten työssäkäyvä osapuoli.

 

Vähintään yhtä kohtuutonta on se, että vähemmän varakas maksaa ruokalaskuista puolet, varsinkin jos syö itse huomattavasti vähemmän.

Kenen ruokahalu on sillä tavoin poikkeava, että se muka pitkällä aika välillä olisi 'huomattavasti' vähemmän tai enemmän?
Työssäkäyvät aterioivat yleensä työpaikkaruokaloissa, jotka ovat hyvin edullisia tai heille on muutoin järjestetty joku ateriakorvaus tai lounassetelit. Suurin osa päivän energiatarpeesta tyydytetään yleensä tällä aterialla.
Työpäivän jälkeinen ruokailu tuskin enää on mikään 'huomattava' panostus. Hesburgerissa asiointi taas ei ole mikään arkiateriaksi tarkoitettu ruokailutapa, vähävaraisellakin luulisi olevan kohtuullisessa määrin moiseen varaa ilman kumppaninsa lompakolla käyntiä. Työssäkäymätön taas ateroi koko päivän kotona yhteisesti ostetuista elintarvikkeista, eikä maksa ateroista enää erikseen, kuten työssäkäyvä osapuoli.

Mun mies ainakin on hirveä syöppö, itse olen lähes aina laihdutuskuurilla.

 

Mun mies ainakin on hirveä syöppö, itse olen lähes aina laihdutuskuurilla.

Vai niin. Ratkaisevan oleellinen tieto tämän keskustelun kannalta. Mutta kun nyt otit asian puheeksi: Jos olet jatkuvan laihduttamisen tarpeessa, syöt siis tavallisuudesta poikkeavasti ja olet varsinkin aiemmin tehnyt sitä saadaksesi aikaan laihduttamisen tarpeen.

Kuka aikaisemmat mättösi maksoi, vai olitko jo laihdutuksen tarpeessa tavatessa miehesi?
Onko miehesi normaalipainoinen vai läski?

Tavallisella, täysipainoisella, ruokavaliolla syödessä ei pääse lihomaan, jollei tankkaa jatkuvasti ylimääräistä energiaa alkoholijuomista tai muista suuren energiamäärän sisältävistä syötävistä. Tai syö tavallista ruokaa jatkuvasti yli tarpeen.

 

Ei hitto tämän keskustelun tasoa...

Itse elän avoliitossa, tuloni ovat tuplasti sen mitä miehelläni (4000 e / 2000 e). Molemmat ostaa omat vaatteensa ja maksaa puhelinlaskunsa. Vuokra menee puoliksi. Ruokatilille molemmat laittaa saman summan. Sen sijaan kaiken ylimääräisen kivan (matkat, sisustuksen, ravintolakäynnit ym.) kustannan minä. Kotityöt tehdään yhdessä. Lapsia ei onneksi ole, joten hyvin pärjäillään. Enkä valita. Rakastan miestäni ja ainakin meidän piireissämme on ollut tapana haluta rakkaimmalleen sitä parasta.

 

Minua edelleen ihmetyttää tässä keskustelussa moni asia. Toki olen itsekin huomannut, että kahden yksineläjän ruokamenot ovat yhteenmuuton ja seurustelun kuluessa kasvaneet enemmän kuin matemaattisesti voisi arvioida.. Yleensä yhdessä on mukavampaa herkutella ja syödä paremmin kuin yksin ollessa.

Mutta sekö on miehen vika, jos nainen haluaa tarjota hänelle jatkuvasti herkkuja (joista pääsee varmasti itsekin nauttimaan) ja on samalla kyenemätön menemään miehen kanssa yhdessä kauppaan kun on miehen vuoro maksaa ja huolehtia siitä, että ruokatarpeita tulee vaikka koko viikonlopuksi. Tai laittaa kuten ehdotettu, listaa mukaan mitä tarvitaan.

Mutta kannattaa ylipäätään huomioida, jos HALUAA hyvästä sydämestään maksaa jotain herkkuja miehelleen, niin tuskin on kohtuullista vinkua, ettei tämä kustannakaan sitä itse, tai osallistu naisen loppukuun maksuihin rahojen loppuessa.

Ylipäätään mitään ei elämässä voi ensin antaa omasta vapaasta tahodostaan ja sitten vänistä, ettei saa samalla mitalla takaisin. Silloin se antaminen on tapahtunut ehdollisesti, ei oman sydämen hyvyydestä.

 

Ei hitto tämän keskustelun tasoa...

Itse elän avoliitossa, tuloni ovat tuplasti sen mitä miehelläni (4000 e / 2000 e). Molemmat ostaa omat vaatteensa ja maksaa puhelinlaskunsa. Vuokra menee puoliksi. Ruokatilille molemmat laittaa saman summan. Sen sijaan kaiken ylimääräisen kivan (matkat, sisustuksen, ravintolakäynnit ym.) kustannan minä. Kotityöt tehdään yhdessä. Lapsia ei onneksi ole, joten hyvin pärjäillään. Enkä valita. Rakastan miestäni ja ainakin meidän piireissämme on ollut tapana haluta rakkaimmalleen sitä parasta.

Minusta suhteessanne asiat hoidetaan kuten pitääkin, ja varsinkin jos molemmat ovat siihen tyttyväisiä.

Huvittaa vaan tuo viimeinen lause. Sillä rahallako sille rakkaalle hoidetaan ne elämän parhaimmat asiat? Meidän piireissämme kun taas on todettu, että raha tai sillä saavutettavat asiat eivät ole parasta mitä elämällä on tarjottavana..

 

Mites tänne onkaan kerääntynyt pelkästään miesten asianajajia vaikka ollaan Elleissä?
Vai onko Eemelit valloittaneet Ellitkin?

 

Minua edelleen ihmetyttää tässä keskustelussa moni asia. Toki olen itsekin huomannut, että kahden yksineläjän ruokamenot ovat yhteenmuuton ja seurustelun kuluessa kasvaneet enemmän kuin matemaattisesti voisi arvioida.. Yleensä yhdessä on mukavampaa herkutella ja syödä paremmin kuin yksin ollessa.

Mutta sekö on miehen vika, jos nainen haluaa tarjota hänelle jatkuvasti herkkuja (joista pääsee varmasti itsekin nauttimaan) ja on samalla kyenemätön menemään miehen kanssa yhdessä kauppaan kun on miehen vuoro maksaa ja huolehtia siitä, että ruokatarpeita tulee vaikka koko viikonlopuksi. Tai laittaa kuten ehdotettu, listaa mukaan mitä tarvitaan.

Mutta kannattaa ylipäätään huomioida, jos HALUAA hyvästä sydämestään maksaa jotain herkkuja miehelleen, niin tuskin on kohtuullista vinkua, ettei tämä kustannakaan sitä itse, tai osallistu naisen loppukuun maksuihin rahojen loppuessa.

Ylipäätään mitään ei elämässä voi ensin antaa omasta vapaasta tahodostaan ja sitten vänistä, ettei saa samalla mitalla takaisin. Silloin se antaminen on tapahtunut ehdollisesti, ei oman sydämen hyvyydestä.

Hyvä ystävä

Huomautettu on monta kertaa ja eikä ilmeisesti mene jakeluun sen vuoksi, että on halvempaa olla muistamaton moukka. Tällä keinoin se parisuhde ja romantiikka sitten karisee vuosien kuluessa....