No niin, tässä olis sitten vähän pidempi stoori meidän matkasta nukketehtaalle. =)
Lähdimme 18.10. klo 8 äitiyspolille, kaikki kamat oli mukana, koska tarkoituksena oli käynnistää synnytys. Lääkäri tutki minut, kohdunsuu 4 cm auki, kanavaa ei ollenkaan, lapsivettä riittävästi. Synnytyssalit olivat kuulemma melko täynnä, ja lääkäri kysyi, että miltä susta tuntuis jos me vielä passitettais sut kotiin odottelemaan, tulet sitten viimeistään huomenna suoraan synnytyssaliin ja käynnistetään synnytys kalvojen puhkaisulla.
Sanoin, että kuulostaa hyvältä. Noin klo 9 oltiin takaisin kotona (meiltä on siis vajaan 10 minuutin ajomatka sairaalaan, tosin sen voi varmaan ajaa viidessä minuutissakin, tuli huomattua.). Sanoin, että menen lepäämään koska väsyttää valtavasti. Kerkesin ehkä just torkahtaa, noin klo 9:30 havahduin tosi kovaan supistukseen. Parin minuutin kuluttua toinen, kipeämpi, sitten taas muutama minuutti väliä ja pirun äkäinen suppari puski päälle. Sanoin miehelleni, että eiköhän lähdetä takaisin. Onneksi oli kaikki kamat valmiina.
Sitten ehkä noin 10:15 olimme synnärin ovella kolkuttelemassa. Kätilö sanoi, että olet aika kipeän näköinen, mee suoraan suihkuun ja vaihda vaatteet, käyriä ja verenpaineita on turha ottaa koska ne on pari tuntia sitten jo otettu.
Menin suihkuun, vaihdoin vaatteet (kaikki tämä ihan pirunmoisten supistusten kourissa.) ja kätilö tutki kohdunsuun tilanteen. Tadaaaa. 9 cm auki?!?! Katsoin kätilöä vähän epäluuloisena, että ööh, ei vissiin toivoakaan mistään epiduraalista..? "No eipä kyllä, eiköhän lähdetä suoraan synnytyssaliin."
Kuten edellisessäkin synnytyksessä, oksensin mahalaukkuni tyhjäksi. (Äitikin joskus sanoi, että ei voinut pahoin koko yhdeksän kuukauden aikana, oksensi koko ajan edestä sitten kun synnytyksen aika koitti - samoin minä.) Melko pian synnytyssaliin pääsemisen jälkeen puhkaistiin kalvot. Ja melko pian tästä tuli tarve ponnistaa. Muutaman kerran hengittelin ilokaasua. Klo 11:28 maailmassa oli ihana tyttövauva (olin 95 % varma tyttövauvasta!), 49 cm ja 3940 g eli melko paksu pätikkä! Oli ihana ja uusi tunne saada vauva rinnalle, esikoinen kun vietiin heti synnytyksestä teholle. Tämä tyttö sai jäädä äidin vatsan päälle pötköttelemään ja etsimään ravintoa. =)
Kaikki meni siis valtavan nopeasti, kun vain alkuun päästiin! Tarkkoja aikoja mulla ei ole nyt tiedossa eikä muistissa, mutta noin 2 tuntia supistusten alkamisesta olin synnyttänyt. Ja lähes luomuna - lasketaanko ilokaasu kivunlievitykseksi..?
Kaiken kaikkiaan aivan upea kokemus! Voin sanoa, että synnytys oli todella helppo ensimmäiseen verrattuna, huolimatta siitä, että silloin sanoin epiduraalin. Nyt kipu kesti paljon vähemmän aikaa, vaikka totta kai taas tuntui, että henki lähtee. Silti. Ihana kokemus. Ja selvisin yhdellä ainoalla tikillä (ja öhm, kamalilla pukamilla, jos jotain kiinnostaa. yäk).
Nyt ollaan siis kotona, maitoa tulee kivasti ja tyttö vaikuttaa ainakin vielä elämäänsä tyytyväiseltä. Isosisko ei vielä ole oikein halunnut ottaa kantaa uuteen tulokkaaseen millään tavalla.
Niin joo. Omia sokereita en ole synnytyksen jälkeen vielä mitannut kertaakaan, pitäis kyllä kun vaan viitsis. Vauvan sokerit olivat poikkeuksetta hyviä, niitä mittailtiin parin vuorokauden aikana melko monta kertaa.
Nyt sitten pitäisi jaksaa tsempata tämän sokeriasian kanssa, mutta haittaako, jos ihan pienen hetken nautin elämästä ja syön sitä mitä huvittaa..? (Eli tähän saakka enpä juuri mitään, ruokahalut ovat taas kadonneet jonnekin teille tiettömille.)
Tällaista Seltsulle siis kuuluu! Varmaan kirjoittelut tänne vähenee, mutta mielessäni olette! Ihanaa tsemppiporukkaa!!
:hug: