Muuten samaa mieltä ,mut riippuisi kromosomi poikkeavuudesta ,että kuinka paha. Sillä itselläni on kromosomipoikkeavuus ja kuitenkin olen terve ja normaali nainen!!!Alkuperäinen kirjoittaja vieraz:Jos kromosomit normaalit ja sydänvika korjattavissa niin en keskeyttäisi!
Ei ne kromosomit kaikkea kerro. Vikaa voi myös olla geeneissä joko perimänä tai mutaationa.Alkuperäinen kirjoittaja vieraz:Jos kromosomit normaalit ja sydänvika korjattavissa niin en keskeyttäisi!
Samat mietteet mulla tästä asiasta. Päätyisin raskaudenkesketykseen.Alkuperäinen kirjoittaja Huhujuttu:Kyllä joitakin kommentteja lukiessa tulee väistämättä mieleen miten itsekäs voi aikuinen ihminen olla.
Mielummin pakotettaisiin letaalisti sairas tai vammautunut lapsi kasvamaan niin pitkälle kuin mahdollista että saadaan itse sitä sylitellä kuolemaan, lapsipolosta viis. Kyseessä vain tasan itsekäs ajattelumalli (mutkun MÄ en halua luopua) ja vastuunpakoilu (entäpä jos sitä ja entäpä jos tätä ja entäpä jos tuota).
En vaan tajua. Kipua ihminen saa tuntea matkansa varrella ihan tarpeeksi vaikka startti elämälle olisikin normaali, saatika jos elämälle ei ole edellytyksiä. Miksi ihmeessä niitä kärsimyksiä pitää pitkittää?
sä olet jotenkin kauheen yksinkertainen tässä asiassa, keittiönoita. vaikka sun tytölläs on hyvä kokemus takana, se ei tarkoita sitä että kaikki vammaiset lapset eläisivät hyvää elämää jos vain vanhemmat antavat. ajattele alan ihmisenä edes vähän!Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:Mä olin 24 v, kun sain vammaisen esikoiseni. Olen nyt jälkeenpäin - 22 vuotta myöhemmin - pelkästään kiitollinen sille röntgenhoitajalle, joka teki huolimattomuusvirheen. Siihen maailman aikaan siis röntgenhoitajat tekivät nämä alkuraskauden ultraäänet. Sillä luultavasti olisin silloin päätynyt aborttiin, jos olisin tiennyt, mitä tulossa on. Koska silloin kuvittelin, että musta ei ole monivammaisen lapsen äidiksi. Olin väärässä, sillä musta oli.
Monia leikkauksia, terapioita, kuntoutuksia ja proteeseja on näihin 22 vuoteen mahtunut. Mutta mulla on aivan ihana tytär, joka asuu jo omillaan. Apua tarvitsee jonkin verran, mutta koska on syntymästään asti ollut vammainen, on oppinut elämään ja tulemaan toimeen vanmansa kanssa. Likalle muuten eilen tarjottiin työpaikkaakin eikä ole vielä edes paperit ammattikoulusta ulkona =)
Joten tällä kokemuksellani - jos nyt olisin sinä - en tekisi aborttia. Itse kuitenkin teet sen ratkaisun, joka tuntuu sinusta oikeimmalta :hug:
Samoin. Puit ajatukseni sanoiksi. Ihmeellistä tuputtamista, ei ajatella tippaakaan sitä vauvaa, ja hänen kärsimyksiä.Alkuperäinen kirjoittaja Huhujuttu:Kyllä joitakin kommentteja lukiessa tulee väistämättä mieleen miten itsekäs voi aikuinen ihminen olla.
Mielummin pakotettaisiin letaalisti sairas tai vammautunut lapsi kasvamaan niin pitkälle kuin mahdollista että saadaan itse sitä sylitellä kuolemaan, lapsipolosta viis. Kyseessä vain tasan itsekäs ajattelumalli (mutkun MÄ en halua luopua) ja vastuunpakoilu (entäpä jos sitä ja entäpä jos tätä ja entäpä jos tuota).
En vaan tajua. Kipua ihminen saa tuntea matkansa varrella ihan tarpeeksi vaikka startti elämälle olisikin normaali, saatika jos elämälle ei ole edellytyksiä. Miksi ihmeessä niitä kärsimyksiä pitää pitkittää?
Voin ollakin yksinkertainen. Ja rehellisesti sanottuna olen ihan kiitollinenkin yksinkertaisuudestani. Mutta mitä ap tuossa aloituksessaan tilanteestaan kertoi, minusta siinä ei ole mitään, mihin nykylääketieteen keinoin ei voitaisi lainkaan vaikuttaa. Joten - kuten tuossa hänelle osoittamassani kirjoituksessani jo sanoin - hänen sijassaan en tekisi aborttia. Sitten, jos ilmenisi vielä jotain muuta, tilanne olisi jo toinen.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:sä olet jotenkin kauheen yksinkertainen tässä asiassa, keittiönoita. vaikka sun tytölläs on hyvä kokemus takana, se ei tarkoita sitä että kaikki vammaiset lapset eläisivät hyvää elämää jos vain vanhemmat antavat. ajattele alan ihmisenä edes vähän!
vammoja on niin erilaisia.
ja jotta et ala seuraavaksi vääntää että tunsin piston sydämessäni tai että olen asian kanssa kamppaillut, ei.