Sikiö pahoin sairas - keskeytyskö?

Itse synnyttäisin lapsen näillä tiedoilla. Toki, yo-sairaala voi antaa sellaisen näkökulman asiaan, jossa annetaan todennäköisyyksiä, jotka sitten muuttaisivat mielipiteeni päinvastaiseksi.

Tiedostan, että on vaihtoehto keskosuudesta ja siitä, että leikkaus keskosella on jopa hengenvaarallinen ja se voi aiheuttaa vaikean tilanteen elää koko perheelle, mutta silti ajattelisin jatkavani raskautta. Koska mahdollisuus on siihen, että lapsi voi elää lopulta vaikean alun jälkeen normaalia elämää, olisi se joka minut painaisi tuolle kannalle.

Toivottavasti te saatte yliopistollisessa sitten tuen ja tiedon, jota niin paljon tarvitsette tällä hetkellä.

Minä sain ap:n kuvauksesa toisenlaisen kuvan. Alkuvaiheen sairaalahoito voi olla pitkä, useita kuukausia, ehkä yli vuodenkin. Jatkossakin sairaalakäyntejä tulee vuosittain ja leikkauksiakin voi tulla uusia.

Itselläni on cp-vammainen lapsi, mutta leikkauksia ei ole onneksi tarvittu. Mutta moni tuttu lapsi on ollut jo useammassa leikkauksessa.

 

voi mikä tilanne teillä :-( minä keskeyttäisin mutta vasta sitten kun kaikki mahdolliset tutkimukset ja ennusteet on tehty ja saatu,,jos tilanne olisi edellen paha.
mutta muistakaa miettiä minkä varmaan olette tehneetkin että onko vammaisen lapsen elämä oikeesti niin helppoa ja mukavaa,,mun siskolla on vammainen lapsi ja tiedän minkälaista se elämä on,,ei sisko kadu mutta välillä ottaa koville,eritavalla kuin terveiden sisarusten kanssa.kaikki mahdolliset terapiat ja sairaala keikat vuodesta toiseen,,,uuvuttavaa..

mutta toivon sydämmestäni että pikkuisella olisi tilanne niin hyvin ettei neurologisia tai muitakaan vastaavia olisi,ja että jokin noista olisi paha,todella paha moka jonka ultraaja on tehnyt...

 

vaikean asian edessä olet

:hug: voimia ratkaisun tekoon

http://www.leijonaemot.org/ tuossa on sulle linkki erityislasten äitien ylläpitämille sivuille.

 

Lapsivesipunktion tulos: vauvalla ei kromosomipoikkeavuutta.

Saimme pikaisen lähetteen yliopistolliseen sairaalaan, nyt odotan soittoa että saa ajan sinne. Menemme kuulemaan toisenkin lääkärin arvion tilanteesta, samoin pääsemme tapaamaan mitä ilmeisemmin perinnöllisyyslääkäriä ja lastenkirurgia. He osaavat todennäköisesti vastata meille mahd. realistitsesti meitä vaivaaviin miljooniin kysymyksiin, jotka tässä tapauksessa kertovat paljon meille jatkosta ja lapsen mahd. elämästä.
Siellä on myös mahd. paremmat laitteet, joilla tutkia vielä paremmin vauvaa, joka näillä vkoilla on kovin pieni vielä. <3

Ainut tieto minkä eilen irti saimme, on että vauva ei tällä hetkellä tunne kipua.

Päätöstämme vaikeuttaa suunnattomasti myös tuo minulla havaittu kohdun rakennepoikkeama, kohdun kaksioisaisuus. Tämä tarkoittanee sitä, että vauva tulee syntymään mitä todennäköisemmin keskosena, kuten isosisaruksensakin.
Vatsapeitteet vaativat välittömän leikkauksen heti synnytyksen jälkeen, eli miten keskonen jaksaa suuren leikkauksen, kun maailmaan tulo keskosenakin yksistään on jo todella rankka.
Teemme niin tai näin, tilanne ei kumminkaan päin ole helppo.

Vaakakupissa painaa monikin asia, vauvaamme tultaisi hoitamaan satojen kilometrien päästä kotoa, esikoisemme vuoksi meillä ei olisi mahdollissuutta olla vauvamme luona 24/7, mitä kaikki maksaa, kuinka vaativia ja suuria leikkauksia tiedossa ja kuinka paljon ja miljoona muutakin asiaa.

Nyt vaan odottelen aikaa yliopistolliseen sairaalaan, joka toivott. olisi mahd. pian. Siellä meitä osataan neuvoa enemmän kuin täällä.

Välillä olemme jo varmoja päätöksestämme, välillä taas emme. Mietin itse aika paljon sitä mitä muut mahd. ajattelee, vaikka toisaalta taas henk.kohtasesti mielestäni kellään joka ei ole samaa kokenut ja läpi käynyt, ei ole varaa arvostella toisia heidän päätöksestään. Kaikki on ulkopuolsen silmissä aina niin helppoa kunnes kaikki onkin omalla kohdalla.

Mielipiteitä minä tänne hakemaan tulin, en arvostelua. Ja mielipiteitä ja tukea olenkin saanut, en arvostelua. Kiitos siitä kaikille.

Olo on jo hieman levollisempi kun on ollut tietoinen asiasta jo vkon verran. Ehkä se osaltaan kertonee sitä, minne päin sydän alkaa kuljettaa, en tiedä....

Tällä hetkellä elän pvän kerrallaan ja nyt osaan arvostaa vieläkin enemmä sitä, että esikoiseni on terve ja kasvaa silmissä ja pitää meidät vanhemmat kiinni arjessa.
Rankkaa on, itken päivittäin ja tulen itkemään vielä kauan enkä tiedä selviänkö tilanteesta koskaan kokonaan.
Teemme niin tai näin, tätä pieni tulee olemaan minun ja mieheni sydämessä aina se kauan kaivattu, toivottu ja suuresti rakastettu Pikkukakkonen. <3

Ap, mitä kuuluu?

 

Itse en synnyttäisi vammaista lasta tähän kylmään mailmaan. En kannata Spartalaisuutta mutta seeppari on aina seeppari..

 

mun mielestä on todella julmaa tässä tilanteessa syyllistää ap:tä jos hän päättäisi aborttiin päätyä. se on jokaisen oma asia, johon ei tietenkään pidä perinpohjaisesti miettimättä ryhtyä, mutta ei sitä voi myöskää muut tulla moralisoimaan.

en osaa sanoa mitä itse tekisin, mutta jos sen punktion tulos on kromosomihäiriö, niin luulen että päätyisi aborttiin. kovasti voimia sulle ap!

 

sori, nyt vasta luin että testin tulos tuli jo.

 

En ole niin vahva että pystyisin seuraamaan sivusta lapseni leikkauksia ja kärsimyksiä. En pystyisi. Tuntisin suurta tuskaa ja pahoinvointia lapseni vuoksi, rakkaus on niin vahvaa että lapsen kärsimysten seuraaminen tekisi minusta täysin voimattoman ja kipeän...

Keskeyttäisin raskauden, siitä ei olisi epäilystäkään

 

No huomatkaapa milloin ketju on aloitettu, kyllä jos aborttia ei vielä ole tehty niin myöhäistä onkin.

Mutta kuinka ap sitten tekikään, eli mitä kuuluu nyt?

 

Olen itse keskeyttänyt raskauden jotakuinkin noilla viikoilla. Niskapoimu-ultrassa totesin itsekin heti ettei kaikki ole kunnossa. Samoin totesi ultrannut kätilö. Kävin lapsivesipunktiossa. Päätin keskeyttää raskauden sillä lapsi ei olisi todennäköisesti koskaan selvinnyt synnytykseen asti. Ja olisikin selvinny - elämän pari päivää tai viikkoa olisivat olleet pelkkää tuskaa. Hänet olisi kytketty saman tien koneisiin, ja ne muutamat hetket olisivat olleet pelkkää piikitystä ja tuskaa.
En vain voinut elää tämän tiedon kanssa, joten päätin, että lapselle on parempi saada kuolla minun sisälläni. Kaikessa rauhassa.
Päätökseni soti monia arvoja vastaan (mm. olin päättänyt etten ikinä keskeyttäisi raskautta, en vain ollut osannut ajatella näin vaikeita vammoja lapsella, kuin mitä häneltä löydettiin). Edelleen ajattelen pientä lastamme päivittäin. Tunnen syyllisyyttä, mutta toisaalta taas olen helpottunut siitä etten aiheuttanut lapsellemme turhaa kärsimystä. Kärsimystä, joka ei olisi johtanut mihinkään hyvään, vaan samaan lopputulokseen.
Sydämeni itkee paitsi oman itseni ja lapseni puolesta niin myös kaikkien niiden puolesta, jotka joutuvat painimaan samojen asioiden ja päätösten kanssa.
Toivotan sinulle voimia jaksaa - päätit mitä hyvänsä. Enkeleitä matkallesi kuten myös pienokaisellesi.

 

Onkohan ap sattumoisin paikalla? Kiinnostaisi tietää miten tämä tarina jatkui?

 

Itse en päätyisi aborttiin. Itse kuulin aikanaan lapsesta, jolla oli suolet noin ja hänet leikattiin ja korjaus tehtiin. Siitä on niin kauan, että en muista oliko muuta, mutta lääketiede on kehittynyt. Voimia sinulle ja perheelle ja lämmin hali, ei ole helppoa.

 

Oho,,, mun lapsella on atooppinen iho ja raapii pahimmallaan itsensä verille. Semmoinen loppuelämän probleema. Esim. talvella ku on paljon vaatteita ulkona ja ku hypätään bussiin, niin alkaa hikoilu ja ihoa kirvelee. Täydessä bussissa kiva ruveta riisumaan haalareita---- No pienen pienet ongelmat verrattuna tohon mitä Sinulla on edessä, jos lapsen synnytät. .... Mikä on Sinun kantokykyluokka? -- Mä en jaksais millään ottaa tollaista taakkaa itselleni, vauva, jolla on suolet sylissä syntyessään, sydänvika jne. ---- Nämä ovat vaan aatoksia, en missään nimessä tiedä oikeaa vastausta, mulla ei ole absoluuttista totuutta.... Jotkut ovat kirjoittaneet, että olisi syyllisyys kun tekee abortin. Kysyisin, että mikä syyllisyys siitä tulee kun synnyttää todella vammaisen lapsen tietentahtoen? .. Kerran lastenklinikalla kävelin käytävää edestakaisn ja kuuntelin oven takaa lapseni huutoa, kun yrittivät kaksivuotiaalta ottaa selkäydinnestettä. Hoitajat keskivät ulos huoneesta ja lapsi huutaa "Isää !!!" Kestätkö ne päivät kun lastasi viedään leikkaussaliin? .. Puhumalla ja kirjoittamalla löydät varmaan vastauksen. .. Rukoilen Sinulle voimia ja tyyneyttä kestää asiat, joita et voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voit ja viisautta eroittaa nämä toisistaan.

 

En lukenut kun alun, mutta mä keskeyttäisin.

 

Vaikka pahalta kuulostaakin, itse päätyisin keskeytykseen ihan itteni takia ja myös lapsen takia, en kestäisi katsoa sitä kipua ja kärsimystä...tsemppiä raskaan pätöksen kanssa!

 

ensinnäkin mä oisin jättäny menemättä siihen lapsivesipunktioon... mutta sä tietysti teet niinku ite parhaaksi näet :hug:

Tai jos kamerassa tai mittalaitteessa on jokin virhe? Osaako niitä kaikki käyttää kunnolla????

No, niin moni asia vaikuttaa:
http://koti.utanet.fi/~paula/xyz/sitkojauho.htm

 

Mä en käsitä näitä "Mä en ikinä tekisi aborttia"-ihmisiä. Ovatko he niin itsekkäitä, että haluavat synnyttää vaikka kuinka pahasti sairaan lapsen maailmaan, koska se nyt on heidän lapsensa? Minusta suurinta äidinrakkautta on se, että jos on selkeästi ja kiistatta todettu sikiöllä vakava sairaus ja lapsen elämä olisi pelkkää tuskaa, kipua ja sairaalassa makaamista loppu elämän ajan, niin keskeyttää sen raskauden eikä päästä lasta kitumaan tänne maailmaan. Ei sillä, etteikö lapsella olisi oikeus elää tai etteikö vanhemmat häntä jaksaisi hoitaa. Lähinnä inhimillisyyttä tässä ajattelen. Hepposin perustein tehtyjä keskeytyksiä en minäkään tosin ymmärrä.

 

Minä keskeyttäisin. Enkä tuntisi syyllisyyttä vaan päinvastoin.

 

Voi että . Mä pitäisin lapsen sillä monet noista korjattavissa. Voimia teille.

 

Näyttää olevan vanha ketju. Ap on joutunut kuitenkin vaikean ratkaisun eteen
Itse olisin luultavasti päätynyt keskeytykseen. Vaikka se olisikin ollut kipeä päätös. Mutta varmasti olis vielä vaikeampaa menettää se vastasyntynyt leikkauspöydälle.

 

kokemuksesta voin sanoa, että kaikista kamalin tilanne on se kun katsoo täysiaikaisen lapsen kuolevan omiin käsiin... jos vain olisi tiennyt aikaisemmin lapsemme sairaudesta... en minä ainakaan olisi pitkittänyt pienen kärsimystä yhtään enempää...

Tämä vain oma näkemykseni... jokainen tietysti toimii niinkuin parhaaksi näkee...

 

Puhut lapsestasi... et kai voisi keskeyttää raskauttasi... siis tappaa lastasi vaikka hän olisi kuinka sairas...

Voi perkeleen hurskastelija huivipää. Ärsyttää tuollainen, et todellakaan helpota ap:n oloa tuomitsemalla heti jopa hänen pohdintansa.

Itseäni jäi mietityttämään, että mitä mieltä miehesi on asiasta vai oletko yksinhuoltaja, kun sanoit että asia on yksinomaan sinun päätettävissäsi?

Itse tekisin todennäköisesti abortin. Siinäkin tapauksessa, että kyse olisi vain kuvaamastasi huonosta tuurista eikä kromosomipoikkeaavuuksista. En ajattelisi vain sitä, että olisi kamalaa viettää sairaalassa suurin osa ajasta, vaan enemmänkin sitä, miten paljon tuskaa ja kärsimystä lukemattomat leikkaukset ja operaatiot tuottaisivat pienelle lapselle. Ja kuitenkin se kaikki, mitä hänen eteensä tehdään, voi vain pitkittää väistämätöntä mikäli esimerkiksi sydänvika osoittautuu kohtalokkaaksi.

Lisäksi miettisin, minkälaiseksi lapsen elämä myöhemin muodostuisi. Jos mietitään sitä, että miten äiti tekee kaikkensa lapsen puolesta... minä ajattelisin tekeväni kaikkeni, jos en saata maailmaan lasta, jolla ei ole edellytyksiä elää välttämättä edes tyydyttävää saati hyvää elämää. Ratkaisu on todella raskas äidille, mutta tekisin sen syntymättömän lapseni parhaaksi.

En kuitenkaan sano, että olen oikeassa. Ei tässä asiassa voi kukaan olla oikeassa ja toinen väärässä. En vaan siedä näitä raamatulla päähän lyöjiä. Ikään kuin ilman luterilaista syntioppia ja katumusharjoituksiakin tilanne ei jo olisi tarpeeksi raskas. Odotellaan vaan, niin joku vielä kommentoi että tämä on rangaistus joistakin pahoista teoista. Sitäkin on nimittäin täältä saanut joskus lukea.

Toivon voimia vaikean päätöksen edessä. Äiti saa ja äidin pitääkin ajatella myös itseään. Kaiken eteen uhrautuminen äitiyden nimissä ajaa lopulta siihen, että identiteetti murenee eikä tiedä kohta enää itsekään, mitkä ajatukset ovat niitä omia ja mitkä niitä, joita pitää ajatella ollakseen hyvä ihminen.

En huomannut, onko sinulla muitakin lapsia. Jos on, ajattele heitäkin -mutta myös itseäsi!! :flower:

 

TÄÄ ON HEI JO VANHA KETJU... et ei kannata ainakaan ap:ta neuvoa.

 

TÄÄ ON HEI JO VANHA KETJU... et ei kannata ainakaan ap:ta neuvoa.

Vanha ketju tai ei. Periaatteessa jokaisella joka on raskaana tai aikoo vielä tehdä lapsia voi olla samankaltainen tilanne edessä. Joten asiasta voi keskustella yleisellä taholla. Varmasti palstalta löytyy äitejä jotka ovat joutuneet henkilökohtaisesti miettimään raskaudenkeskeytystä sikiön kromosomipoikkeavuuksien tai epämuodotumien vuoksi.

 

Itse en voisi lastani tappaa vaikka olisi miten vammainen. Saisi syntyä ja olisi rakastettu, oli vammat millaiset tahansa.